Hieman vanhemmuudesta

Ensimmäinen vuosi äitina alkaa olla piakkoin ohi ja se on kyllä ollut aikamoinen vuosi. Se on myöskin mennyt aivan hujauksessa ja ikäänkuin huomaamatta ohitse. Vuodessa on oppinut paljon uutta itsestään ja varmasti jollain tapaa äitiys on myös muuttanut minua. Arvomaailma on osaltaan toisenlainen kuin ennen ja asiat jotka ennen oli tärkeitä, ei välttämättä enää olekkaan ykkösenä listalla. Hieman sitä on myös ehkä unohtanut itsensä tässä vuoden aikana, eikä aikaa itselle juurikaan ole ollut.

Äitiys on ollut minulla haaveena aina. Kun kysyttiin mikä minusta tulee isona oli ensimmäisenä mielessäni, että "Äiti". Uskaltaisin sanoa, että äitiys on minulle ollut hyvin luontevaa ja selkeästi "minun juttuni". Toki siinä on haasteensa ja niitä huonojakin puolia ja välillä ihan paskojakin päiviä, mutta kaikinpuolin tunnen nyt olevani siellä missä pitääkin. 

Olen paljolti sellainen äiti kuin joskus aikanaan kuvittelin olevanikin, mutta on kyllä asioita joissa olen joutunut pyörtämään puheeni ja huomannut toimivani sittenkin toisella tavalla tai sitten asiat eivät vain ole menneet niinkuin olin suunnitellut ja ajatellut. 

Esimerkkinä siitä Eikan vieressä nukkuminen.  Päätin jo ennen lapsen syntymää, että Eikka nukkuu omassa sängyssä alusta asti ja vuoden ikäisenä siirtyy omaan huoneeseen. Noh, enää lapsi ei nuku meidän vieressä kuin ihan harvoin, jos aamuyöstä ei uni tule, mutta vielä 7kk ikäisenä vauva jäi jokaisen aamuyön syötön jälkeen viereeni nukkumaan. Vasta kun hän itse ei osannut enää nukahtaa viereeni, oli minun pakko aina siirtää hänet omaan sänkyynsä ja se jopa harmitti minua. Omaan huoneeseen kyllä olen lapsen laittamassa kunhan vain lastenhuone joskus valmistuu.  

Imetys onneksi meillä sujui alkukankeuden jälkeen mainiosti. Maitoa riitti ja lapsi söi. 4-5 kk iässä Eikka päätti lopettaa toisen rinnan syömisen. Enkä sitä väkisin kovin kauaa viittinyt hänelle tyrkyttää. Hienosti pärjättiin toisella tissillä melkein 9kk ikään saakka. Itsehän toki olin suunnitellut imettäväni vuoden ikäiseen saakka, mutta eihän lasta voi pakottaa. Tässä olen oppinut vuoden aikana, että imetys on juurikin sellainen asia, mitä ei voi millään lailla suunnitella ennen lapsen syntymää, eikä juurikaan vielä syntymän jälkeenkään. Se menee niinkuin se menee ja aina siihen ei voi itse vaikuttaa millään lailla.

No mites tää "meidän lapsi ei missään nimessä saa mitään herkkuja ennen 3 ikävuotta". No vähän oon ehkä lipsunu, mutta oikeasti vain vähän. Eikka on saanut maistaa lusikallisen jäätelöä, pieniä keksin muruja muutaman kerran ja laskiaspullan kantta sai hän hieman nuolaista. Eilen ekaa kertaa lapsi sai oikeasti herkutella, sillä hän sai pienen palan toscapiirakkaa, jonka sitten ihan itse sai syödä ja mutustaa. Toki enemmän piirakkaa oli lattialla kuin suussa.

Itsensä lisäksi on paljon oppinut uutta myös puolisosta. Miehestäni on lapsen syntymän myötä tullut enempi huolehtija-tyyppiä ja hieman empaattisempi hän on kuin ennen. Hänet näkee nyt myös puolison lisäksi vanhempana ja me yhdessä olemme tulleet aivan uusien asioiden eteen ja toki vasta nyt nähneet kuinka niissä asioissa toimimme ja mitä niistä ajattelemme. 

Mieheni kanssa olemme hyvinkin samaa mieltä lapsenkasvatuksiin liittyvissä asioissa (onneksi!), mutta toki on löytynyt myös pieniä erimielisyyksiä ja jopa yllättäviäkin mielipiteitä. Olemme kuitenkin löytäneet aina kompromissin asiaan, eikä ole tarvinnut asioista riidellä. Päätämme lapseen liittyvistä asioista yhdessä ja otamme huomioon toisen  ajatukset ja mielipiteet. 

Mieheltäni kysyin, että onko hänen mielestään meidän parisuhde muuttunut Eikan syntymän myötä. Vastaus oli, että "Eihän sitä edes ole enää". Hahaa! ihan tuota vastausta en odottanut, mutta kieltämättä tässä ei juurikaan ole ollut aikaa kahdenkeskeisille ravintolailloille tai lomille, mutta kyllä minulle on mainiosti kelvannut yhteiset elokuvaillat kotona kainaloon käpertyneenä. Itse lähinnä ajattelin vastaukseksi kysymykseeni sitä, kuinka lapsen tulo perheeseen on syventänyt parisuhdettamme ja mielestäni lähentänyt meitä puolisoina. Lasketaanko sitä nyt sitten parisuhteeksi. ;)

3kk

Ihana, rakas Eikka on jo kolmen kuukauden ikäinen! Kuukaudet ovat menneet nopeasti ja poika kasvaa hurjaa vauhtia. Tänään neuvolassa puntari näytti 6300g, eli painoa oli kuukaudessa tullut 1200g. Maitoa siis riittää hyvin! Pituutta oli nyt 60,5 cm. Eikka sai nyt rokotukset ja itkuhan se pääsi meiltä molemmilta, mutta nopeasti itku onneksi helpotti. 

Eikka on iloinen ja tyytyväinen lapsi. Hän on todella seurankipeä ja vaatiikin paljon huomiota ja juttuseuraa. Hän viihtyy lattialla ja sitterissä, mutta paras paikka kuitenkin on sylissä. Hän hymyilee kovasti ja välillä naurahtaa ihan ääneenkin. Hän on myös hieman malttamaton ja tempperamenttinen luonne. Hän kyllä heti kertoo suureen ääneen, jos jokin asia ei miellytä.

Selkeää vuorokausirytmiä Eikalla ei vielä ole. Aamuisin hän herää kymmenen jälkeen ja yleensä ottaa jonkinlaiset päiväunet puoleltapäivin, mutta muuten päivästä ei oikein koskaan tiedä. Joskus se on paljon nukkumista tai sitten valvomista. Illalla kuitenkin yöunille käyminen tapahtuu aina yleensä siinä 11 ja 12 välillä ja ensimmäiset unet ennen ruokailua kestää 4-6 tuntia ja sen jälkeen ruokailemaan herätään 2-3 tunnin välein, riippuen kuinka paljon hän unisena jaksaa syödä kerralla. Eikka nukkuu omassa sängyssä ainakin aina ensimmäiseen syöntiin saakka. Jos en itse nukahda, niin siirrän kyllä Eikan takaisin vielä pinnasänkyyn, mutta useimmiten siinä käy niin, että nukumme loppuyön vierekkäin. 

Eikka on kova potkimaan ja heilumaan. Hän kannattelee päätään jo hienosti ja vänkää välillä sylissä ollessaan itseään istuma-asentoon. Hän on kääntynyt muutamia kertoja vatsalta selälleen, mutta ne ovat olleet selkeästi vahinkoja, eivätkä tarkoituksellisia. Eikka on myös aikamoinen hikikalle! Hänelle helposti pukee liikaa vaatteita päälle ja sitten kiukuttaakin kun on kuuma. Varpaat ovat usein nihkeän hikiset, kainalot hikoilee ja välillä otsalla näkyy hikipisaroita. Eikan mielestä nyrkit maistuvat hyvälle ja telkkaria on äärimmäisen mukava katsella. 

Vatsan väänteet ja vauvakaverit

Meidän viikkoon on mahtunut kaikenlaista, mutta pääosin vatsan vääntöjä ja vauvakavereita. 

Keskiviikko Iltana saatiin Eikan kanssa kylään  "peipijengi", eli neljä ystävääni, joilla on samanikäiset vauvat. Melkein kuusi tuntia vaihdettiin vauvakuulumisia ja höpöteltiin kaikesta, mistä nyt pienten vauvojen äidit keskustelevat. Ja tottakai syötiinkin taas hyvin! :) Aika meni kyllä taas niin nopeasti! Seuraavat treffit pitääkin varmaan jo aloittaa heti aamusta, niin ei vaan lopu aika kesken. Mietittiin jo seuraaviakin treffejä ja naurettiin ajatukselle, kuinka me pakotetaan lapset "vauvatreffeille" vielä rippikouluiässäkin! :)

Eilen käytiin Eikan kanssa moikkaamassa Vilma neitiä. Vilma on Eikkaa päivän nuorempi, vaikka laskettujenaikojen mukaan hänen olisi pitänyt olla kuukautta vanhempi. Vilma on suloinen tyttö, jolla on kyllä mainiot posket! :) Hauska nähdä kuinka samanikäiset vauvat ovatkin niin erilaisia. Siinä on selkeä ero, että Eikka syntyi 2,5 viikkoa etuajassa ja Vilma samanverran yliajassa. Vilma on siis tavallaan ollut kypsempi jo heti syntyessään. Oli mukava nähdä Vilman äitiä ja kuulla heidän kuulumisiaan. Juttua olisi tänäänkin voinut jatkaa vaikka kuinka kauan, mutta kotiinkin oli lähdettävä.

Vatsaa meidän Eikalla on vääntänyt aina hieman, mutta nyt viimeiset puolitoistaviikkoa ilma ei ole tahtonut tulla lainkaan pihalle ja vaipan sisältö on ollut aivan vihreää. Viime yö oli ensimmäinen yö kun jouduttiin vähän valvoakkin vatsan takia, muuten onneksi ilmavaivat ovat kiusanneet pientä vaan päivisin. Kaikenlaista on kokeiltu, mutta apua ei ole löytynyt. Tänään hain apteekista taas uutta tuotetta ja nyt päätin karsia omaa ruokavaliotakin hieman rankemmin. Toivottavasti alkaisi helpottamaan! Äidin sydän särkyy, kun pikkuinen huutaa välillä niin kovasti :(

Ristiäiset

Rakas poikamme sai viikonloppuna nimen. Juhlat pidettiin minun vanhempieni luona ja tapahtumaa oli todistamassa perheemme ja läheisimmät. Noin kolmekymmentä henkeä. Blogissa vauva kulkee nyt jatkossa nimellä Eikka.

Kastetilaisuus oli kaunis, herkkä ja rento. Pappi ei tehnyt tilaisuudesta liian virallista, vaan jopa kertoi muutaman vitsin tilaisuuden aikana. Toki kuitenkin hyvänmaun rajoissa ja tilaisuus pysyi kuitenkin asiallisena, mutta ei jäykkänä. Eikka oli tilaisuuden ajan rauhassa ja taisi nukahtaakkin kummin syliin kesken seremonian. Mutta kastetilaisuuden jälkeen sitten, kun kuvia alettiin räpsiä, meni Eikalla hermo! Sylistä syliin hyppiminen ei ollut kivaa, sillä se häiritsi pienen unta. Hieman harmittaa, sillä kuvat jäivät sitten ottamatta.

Kummeiksi valikoitui kaksi hyvää ystäväämme. Ihanat kummit Eikka sai! <3 Varmasti tulevat olemaan pojan ja meidän vanhempienkin elämässä aina mukana. Siitä minusta kummiudessa onkin kysymys, että kummi on läsnä lapsen elämässä aikuisuuteen saakka muutenkin kuin vain synttäreillä ja jouluna lahjan merkeissä. 

Juhlissa tarjoiltiin äitini valmistamaa, suussa sulavaa savuporokeittoa, mihin halutessaan sai lisätä aurajuustoa. Ai että kun olikin hyvää! Kahvin kanssa oli sitruunaista valkosuklaa-vanilja täytekakkua ja nougatmuffineja. Osa juhlijoista jäi illaksi vielä saunomaan ja heille tarjoiltiin iltapalaksi kanttarellipiirakkaa ja salaattia. Hyvät oli eväät! :)

Ja niin ihanilla lahjoillakin oli meidän Eikkaa muistettu. Käytännöllisiä lahjoja, joista varmasti jää lapselle itselle monta mukavaa muistoa. 

Suuren suuri kiitos mukana olleille. Oli mukavat juhlat! Totta tosiaan on parasta, että ympärillä on niin mahtavia ihmisiä kuin meillä on. Kiitollinen ja onnellinen siitä! <3

Äiskä

Minun ensimmäinen äitienpäivä äitinä! <3 ihanaa! Tätä ei nyt kyllä mitenkään erityisemmin juhlita, riittää kun nautitaan pienen ihanuuden seurasta tänäänkin :) 

Äitiys on minulle vielä ihan uusi juttu, enkä vielä oikein kunnolla tiedä, mitä äitiys oikeasti onkaan, mutta minulla on käsitykseni ja aavistukseni. Tähän mennessä kuitenkin voin jo todeta, että äitiyteen kuuluu ainakin suunnattoman paljon rakkautta, epäitsekkyyttä, huolenpitoa, suojelua, stressiä ja pelkoa. Tämän hetkiseen äitiyteeni kuuluu myös lisäksi vähäisiä yöunia ja paljon kakkavaippoja :) 

Netissä törmäsin testiin, jossa pystyi testaamaan, mikä on superkykysi äitinä. En tehnyt testiä, mutta totta tosiaan, äidit ovat kyllä jotain superihmisiä! Äideillä on uskomaton taito ymmärtää ja lukea lastaan. Äideiltä harvoin pysyy mikään asia täysin salassa. Äidit ovat super kärsivällisiä  ja heillä on ennätyspitkä pinna. Kyky ennakoida tulevaa ja näin vältää suurimmat katasrofit. Äidit tietävät kaiken ja osaavat auttaa kun heiltä kysyy ja pyytää apua. Ja äidinvaisto! Siinä se vasta superhybervoima onkin. Toivottavasti minustakin tulee sellainen superihminen! Samankaltainen kuin oma äitinikin on.

Äidin elämään kuitenkin kuuluu muutakin kuin äitinä olo. Kodin ja perheen lisäksi (joka se jo on aika homma!) pitää pitää huolta myös itsestä ja omista ihmissuhteista. Osalla on vielä työ ja harrastukset lisänä kaiken muun päälle. Ei varmasti ole ihan helppoa. Vielä kun tosiaan onnistuu ujuttamaan sen oman ajan johkin väliin ja ihan vaan höllätä välillä. Mutta aika moni äiti kuitenkin pystyy siihen. Kai se on supervoima sekin, nimittäin ajankäytön suunnittelu ja hallinta :)

Äitiys kestää loppuun saakka ja vielä sen jälkeenkin. Kun saat kasvatettua omat lapsesi, siirryt opastamaan heitä kasvattamaan omansa ja olet eräänlainen äitihahmo myös lapsenlapsillesi. Olet edelleen äiti, vaikka et enää olisikaan täällä. 

Matkalla äidiksi olen monta kertaa kaivannut oman äitini apua ja tukea. Ja sitä tietoa, taitoa ja niitä viisaita sanoja tulen varmasti tällä matkalla tarvitsemaan vielä ja paljon! 

Hyvää äitienpäivää äideille, erityisesti omalleni! <3

Vauvoja vauvoja vauvoja!

Ne viisi mahaa, mistä on kuviakin täällä, ovat (kutakuinkin) hävinneet ja tilalle on tullut viisi ihanaa pientä persoonaa ❤️ Tänään viisi pientä sitten tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa. Kaikki vauvat ovat syntyneet 3 viikon ja 2 päivän sisään. Hassua! Joku vois vaikka luulla, että oli sovittu juttu :)

Näistä vauveleista yksi on "Ernestin" pikkuserkku ja kaksi vauvoista on taas "Ernestin" pikkupikkuserkkuja. Sekin on huisin hassua! :) 

On se vaan todella ihanaa kun on ystäviä, jotka ovat samassa tilanteessa samaan aikaan. Juuri heille on hyvä puhua vauvailuun liittyvistä asioista niiden oikeilla nimillä, eikä tarvitse miettiä kyseleekö tyhmiä tai kiinnostaakohan heitä nyt kuunnella vauvajuttuja, kun kaikilla tuntuu olevan tämä vauvailu nyt aikalailla puheenaiheena muutenkin :)

Ja mikä parasta, vauvoja tulee vielä tänävuonna monta lisää lähipiiriini! <3

Uusi arki

Ensimmäinen viikko vauvan kanssa on mennyt kyllä niin hujauksessa! Päivät ovat olleet yhtä tössötystä kerrakseen ja mitään ei oikein ole kotona saanut aikaan, vaikka kovasti muka yrittää tehdä kaikkea kun vauva nukkuu. Pää ei toimi yhtään ja ajatukset karkailee ihan kokoajan. Opetellaan tätä vauva-arkea ja yritetään "Ernestin" kanssa päästä yhteisymmärrykseen ruokailuista. 

Yöt ovat menneet pääosin hyvin. Muutama ruokailukerta ovat riittäneet ja äiti ja iskä ovat saaneet ihan jopa nukuttuakin. Itse kyllä välillä havahdun jopa siihen hiljaisuuteenkin ja pitää tarkistaa, että nukkuuko pikkuinen tosissaan. Vatsanväänteitä on ollut jonkin verran, mutta toivotaan, että menevät pian ohi kun alkaa suolisto tottua. 

Vieraitakin on rampannut "Ernestiä" ihastelemassa, mutta ei onneksi ihan ruuhkaksi asti ole ollut. Kaikki ovat sanoneet, kuinka poika on kuin ilmetty isänsä ja niin hän kyllä onkin! En löydä korvien lisäksi mitään muuta piirrettä hänessä, mikä muistuttaisi minua. Ehkä ne piirteet sitten tulee luonteeseen (Ou nou! :D). 

Hassua huomata kuinka johonkin lähteminen vaan kestää yllättävän kauan, vaikka ajattelee, että "eihän tässä, puen vain lapsen ja mennään". Yhtään ei osaa vielä aikatauluttaa mitään. Tavaran määrä on tuplaantunut, ei triplaantunut, kertaheitolla kun johkin lähtee. Enää ei riitä vain avaimet ja kännykkä mukaan :) 

Vaikkakin hieman haasteiselta on tuntunut tämä ensimmäinen viikko kaikkine uusine juttuineen ja pieneen tutustuen, on tämä kyllä vain ihmeellisen ihanaa! Ihan sanoinkuivailematonta! Meistä on tullut perhe <3 

Ystävät

Iloista ystävänpäivää! 

Tälläisenä päivänä, sitä hieman pysähtyy miettimään omia ystäviään ja niiden tärkeyttä. Itse olen todella onnekas, sillä minulla on paljon kavereita, paljon ystäviä ja oikeastaan aika monta sydänystävääkin. En millään osaisi elää ilman heitä, enkä olisi pärjännyt ilman heitä. Vaikka en heitä usein näkisikään tai en edes muistaisi soittaa, tiedän, että he ovat olemassa.

Kavereita tulee ja menee. Se on kiertokulkua, mutta todelliset ystävät, ne pysyy. Niin kliseistä, mutta totta. Aikuisena sitä on huomannut, kuinka ne tärkeimmät ihmisuhteet säilyy, oli sitten esteenä välimatkat, erilaiset elämänvaiheet tai vaikka erimielisyydet. On ystäviä, joita näen harvoin, mutta joidenka kanssa mikään ei ole muuttunut vuosien varrella, vaikka me ehkä ihmisinä olisimmekin muuttuneet. Juttu luistaa aivan niinkuin ennenkin! On ystäviä joita näen jatkuvasti, enkä ikinä kyllästy heidän seuraansa tai juttuihinsa. 

Jokainen ystäväni on omanlaisensa ja jokaisen kanssa ystävyys on ainutlaatuinen. Toisille puhun enemmän henkilökohtaisempia asioita kuin toisille. Toisten kanssa nauran enemmän sille elämän vakavuudelle kuin toisten. Jollekkin, ei tarvitse sanoa mitään, se tietää kyllä. Joku ei ymmärrä ollenkaan, mutta on silti läsnä ja haluaa yrittää ymmärtää. Joku saa ajatukset onneksi aina jonnekkin muualle. Joku nauraa aina. Joku on todella hyvä kuuntelija ja joku taas todella hyvä puhuja. Jonkun kanssa naurusta ei tahdo tulla loppua. Jokainen on tärkeä ja parantaa maailmaani omalla tavallaan! Olen kiitollinen heistä kaikista. <3

p.s Sain myös maailman parhaimman ystävänpäiväviestin tänään. Siinä minua pyydettiin pian syntyvän tytön tai pojan kummiksi <3 Voi miten ihanaa!! Olin aivan mykistynyt onnesta. 

Meidän tarina lyhyesti

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Syksyä. Jotain syys-lokakuuta. Lauantai. Olin ystäväni kanssa liikenteessä ja olimme baarissa. Ystäväni viihteellä ja minä autolla liikenteessä. Ystäväni kysyi veisinkö hänen serkkunsa I:n kotiin myöhemmin ja lupasin viedä. Siitä se sitten alkoi. Minun ja I:n suuri rakkaustarina. 

I vaikutti jo heti alkuun mukavalta tyypiltä, mutta minua ei juurikaan kiinnostanut alkaa seurustelemaan kenenkään kanssa. Ja I:llä oli hieman samanlaiset ajatukset. Kunhan pidettiin vähän yhteyttä ja hengailtiin. Ei mitään vakavaa. Pikkuhiljaa kuitenkin I vietti enemmän ja enemmän aikaa luonani ja hammasharjamukiini oli ilmestynyt yhtäkkiä toinen harja. Eikä se tuntunutkaan yhtään hullummalta, itseasiassa oikein kivalta. 

Tapaamisestamme oli kulunut noin 6 kuukautta, kun I ehdotti, että muuttaisimme virallisesti yhteen ja hommaisimme hieman isomman asunnon. Pieni kaksioni kyllä kieltämättä oli ehkä turhan pieni kahdelle. Ja niinpä me muutimme ensimmäiseen yhteiseen kotiimme. Saunalliseen kerrostalokaksioon vuokralle.

Seurustelua oli kulunut noin kahdeksan kuukautta kun I kosi minua. Tai mentiin kihloihin. Kuinka sen asian nyt sitten esittää. Varmasti joku ajatteli, että olipas se nopeaa toimintaa, mutta se tuntui meistä oikealta. Tiesimme mitä tulevaisuudelta haluaisimme. Halusimme samoja asioita ja mikä tärkeintä halusimme kokea ja tehdä ne asiat yhdessä.

Kolmenvuoden yhdessäolon jälkeen päätimme ottaa yhden vakavan askeleen eteenpäin. Yhteisen asuntolainan nimittäin. Ostimme ensimmäisen oman kotimme rivitalon päädystä järvenrannalta ja siellä olemmekin viihtyneet vallan mainiosti! 

Tasan vuosi sitten, 08.02.2014, neljä ja puolivuotta yhteistä taivalta takana tahdoimme toisemme ja vannoimme ikuista rakkautta ylä- ja alamäissä loppuun saakka. Se oli unohtumaton päivä töydellisine juhlineen. Olin niin onnellinen! 

5 ja puolivuotta ja fiilis on edelleen kuin vastarakastuneella! Ensimmäinen avioiliittovuosi takanapäin. Vuosi sitten vatsassa kutkutteli jännitys, nyt siellä kutkuttelee aivan jokin muu. Vai pitäisikö sanoa joku muu :) 

Tämä kaikki tuntuu niin täydelliseltä. Olen aivan hulluna tuohon mieheen! <3

Vuosi 2014

Mennyttä vuotta mietiskellen ja 2014 julkaisemiani instagram kuvia selaillen ajattelin tehdä pikakatsauksen menneestä vuodestani. Olkaa hyvä! :)

Tammikuussa suunniteltiin jännityneinä tulevia häitä ja juhlittiin huikeita polttareita loistavalla tyttöporukalla! ja jo helmikuun alussa sanoimme I:n kanssa toisillemme tahdon ja vannoimme ikuista rakkautta. Suurin osa menneestä vuodesta on siis ollut ensimmäistä avioliittovuottamme. Joskus jostain luin, vaiko kuulin, että ensimmäinen avioliittovuosi on vaikein. En kyllä missään nimessä allekirjoita tuota. Tämähän on ollut vallan ihanaa! Jopa paikoin liian imelää ;)

Maaliskuun alussa ihana ja suloinen kummipoikani syntyi <3 Hänen kasvuaan ja kehitystään on ollut ilo seurata ja hänestä onkin kasvanut aikaimoinen hurmuri. Kummipojan äidistä on ollut suuri apu ja tuki omaa esikoista odottaessani. Maaliskuussa kävin myös valloittamassa Ylläksen ladut. Ihana reissu tyttöjen kanssa! 

Kesä meni tuttuun tapaan liian nopeasti. Työntäyteinen kesä ei tuonut mukanaan reissuja, mutta aina silti siitä jotain jäi mieleen. Vaikka sitten edes työkaverit jos ei muuta! ;) Juhannus vietettiin kylmässä säässä ystävien ympäröimänä ja perinteisiä Oksasten Olympialaisia saatiin viettää lämpöisessä ja aurinkoisessa kelissä. Jos en ollut töissä olin usein I:n kanssa soutelemassa ja ottamassa aurinkoa tai sitten pelasimme frisbee golfia.

Elokuussa saimme suuria, yllättäviä ja ihania uutisia; Keväällä syntyisi esikoisemme <3 Olimme niin onnellisia uutisesta!

Lokakuussa teimme ensimmäisen ja luultavasti piiiiitkään aikaan viimeisen kahdenkeskeisen ulkomaan matkan. Häämatka Balin auringossa ja Singaporen hälinässä oli mitä parhain. Huippu reissu parhaassa seurassa.

Loppuvuosi onkin sitten mennyt todella nopeasti. Muuttuvaa kehoa tutkiskellessa, hieman pahoinvoidessa ja tulevaisuutta suunnitellessa. Äkisti huomasi, että raskaus olikin edennyt jo puoleenväliin ja etureppu ei mahdu enää mihkään vaatteisiin.

Näin kun jälkeenpäin ajattelee ja miettii mennyttä vuotta 2014 on se ollut todella onnellinen ja rakkaudentäyteinen. On tapahtatunut niin paljon hyvää, eikä äkkiseltään tule mieleen mitään pahaa, mitä olisi sattunut. Meillä on I:n kanssa toisemme, perheemme ja paljon ihania ystäviä ympärillämme. Paljon asioita joista olla kiitollinen <3

Vuosi on ollut elämäni parhain!! Ja tulevaa vuotta odotan todellakin innolla. Mitä kaikkea se voikaan pienen ihmisen myötä tuoda tullessaan ;)

Iloista vuodenvaihdetta kaikille ja rakkaudentäyteistä, sekä onnellista uuttavuotta 2015! <3

Joulunjälkeistä elämää

Joulu meni taas nopeasti ohi. Hälinää ja vilinää riitti moneksi päiväksi kun kaikki sisarukset perheineen valtasivat mummolan, sukuloitiiin ja nähtiin ystäviä, jotka olivat tulleet viettämään joulua paikkakunnalle. Siihen se aika menikin. Ei tarvinnut juuri miettiä, että mitä sitä tekisi :)"Ernestikin" taisi pitää joulusta, sillä masussa on käynyt kova meno joulun aikaan. I:kin tunsi jo pienenpieniä potkuja <3 

Mopsin kanssa pulkkamäessä joulupäivänä.

Tänään vierailin neuvolassa. Paino oli pikkaisen noussut, mutta syytän siitä kyllä joulun herkkuja! Ja eipä onneksi vielä mitään hätää tuon painon suhteen. Paino kun on muutoin laskenut koko odotusajan. Kaikki arvot näyttivät hyviltä. Hb oli laskenut parillakymmenellä pykälällä, mutta oli edelleen 120, joten ei tarvitse rautaakaan alkaa mutustamaan. Parin viikon päästä sitten olisi lääkärillä käynti.

Eilen kävin kinkkua sulattelemassa spinnigissä. Tuntui hyvältä hikoilla oikein kunnolla! Selkäkin kesti polkemisen, mutta voi kaamee mikä närästys! Rennie on ollutkin parasystävä jo useamman päivän ajan. Yöh. Oksennus on vähän väliä suussa ja olo on huono. Piimäkuuria suositteli neuvolan täti.

Nyt sitten kevyesti arkeen palaamista. Muutama työpäivä, uudenvuoden viettoa ystävien seurassa ja taas hieman vapaata. Tuntuu hyvältä! Varsinkin nyt kun on selkä temppuillut, kevyt paluu arkeen tuntuu hyvältä vaihtoehdolta :)

Ihanaa postia! <3

Tänään postissa saapui kirje, joka sai yhtäaikaa kyyneleet virtaamaan ja hymyn muuttumaan nauruksi, nimittäin pyyntö kaasoksi! <3 ihana yllätys! 

               

Ystäväni menevät ensi elokuussa naimisiin ja on todella suuri kunnia päästä yhdeksi morsiammen parhaista naisista. Meitä kaasoja onkin useampi ja aivan loistava tiimi onkin. Jihuu! Tällä porukalla varmasti saadaan hyvät kemut pystyyn.

         

Pariskunnasta molemmat ovat entisiä koulukavereita, tosin aivan eri kouluista. Sulhasen kanssa olen käynyt samaa koulua yläasteen ja lukion ja olemmekin olleet aika läheisiä sieltä saakka. Vanhojentanssitkin tansittiin yhdessä ja nyt juhlimme joulukuussa syntymäpäiviäkin yhdessä. Morsian taas tuli minulle tutuksi kosmetologikoulussa kun olimme samalla luokalla. Muistan vieläkin niin hyvin kun kerran koulussa Tiitalle sanoin, että tietäisin  sulle yhden tosi kivan pojan. Taisivat ekaa kertaa ehkä nähdäkkin minun ansioista, jos en väärin muista ;) 

Aivan ihania ihmisiä molemmat yhdessä ja erikseen. Mahtavaa päästä tekemään heidän suuresta päivästään ikimuistoista! En malta odottaa! <3

Mopsi

Minut haastettiin facebookissa koirahaasteeseen. Koirasta pitää laittaa kuva viiden päivän ajan, mutta minäpä toteutankin haasteen nyt täällä blogin puolella kertomalla hauvastamme ja jakamalla arkistojen aarteita.

Meidän Mopsilla on muuten synttärit sunnuntaina. 6v. <3

Mopsipoika tuli minulle 7 viikon iässä. Viidestä pennusta vilkkain sulatti sydämmeni heti!  Kun kävin pentuja katsomassa, roikkui tuleva koiramme housujen lahkeessani kokoajan, eikä irrottanut otettaan. Kai se halusi matkaani :) Pentu oli nopea oppimaan tavoille ja tuhojakin teki todella vähän.

Vilkkaus ei todella ole hävinnyt! Lähes sokea koiramme ei ole näkövammaudestaan huolimatta juurikaan hidastanut vauhtiaan. Kotona kylläkin laiskottaa ja väsyttää ja lempi paikka onkin päivisin sohva (kuorsaus vaan kuuluu), mutta kun joku uskaltautuu kylään tai kun itse lähdemme Mopsin kanssa jonnekkin, on hänessä virtaa kuin pentukoirassa. Villiä menoa! Välillä törmäillään seiniin ja huonekaluihin, mutta se ei tunnu haittaavan.

Mopsi on todella itsepäinen ja oikea jyrmy välillä. Jos hän ei jotain asiaa halua tehdä hän ei sitä tee. Joskus koiran saa väkisin kantaa pihalla pissalle. Yleensä näin käy myöhään illalla tai kovalla pakkasella. Tai jos hän lenkillä päättää, että ei enää kävele kuin kotiinpäin ei auta kuin kääntyä. Hän ei nimittäin liiku. Ei vaikka kuinka väkisin kiskoisi. Mopsi kyllä todella näyttää luonteensa. Hän on kova komentamaan, varsinkin kun lenkin jälkeen ruokakuppiin pitäisi saada heti apetta. 

Hellyyden- ja huomionkipeä koiravauvamme on. Hän on mieluusti sylissä ja rakastaa kehuja ja huomiota. Hän nukkuu vieressämme ja itkee sängyn vieressä vaikka koko yön, jos häntä ei ota viereen. Sokeaksi tultuaan läheisyyden tarve on selkeästi Mopsilla lisääntynyt. Nukkuakkin pitää aivan kylkikyljessä.

Ruuan lisäksi Mopsi rakastaa tyynyjä. Sohvalla hänen on kaadettava sohvatyyny ja aseteltava itsensä siihen sopivasti. Välillä muka itse pitäisi siirtyä, jotta sohvaperuna saa tyynynsä. Sängyssä joudun jakamaan oman tyynyni hänen kanssaan ja hänellä on myös oma pieni tyyny, jota hän on pennusta asti kantanut mukanaan. Iltaisin hän hakee tyynyn omasta pedistään olohuoneeseen ja rauhoittuu sen kanssa lattialle. 

Mopsi on meille enemmän kuin koira. Hän on tärkeä perheenjäsen, jota ilman olisi välillä aika tylsää ja yksinäistä! <3

Niin ja pitää vielä esitellä tämä upea kuva, jonka ystäväni sisko piirsi meille. Se on aivan Mopsimme näköinen ja se on ihana! 

Kukkakin näköjään kuihtuu..

Muistot kansissa

Vihdoin ja viimein otin asiakseni plärätä kaikki hääkuvat läpi ja sain jopa samaan syssyyn tilattuakin ne. Häistähän on jo yli 9kk, että aikaisemminkin olis ehkä ehtiny.

Päätin tilata ifolorilta kuvakirjan. Todella kätevä! Vie vähän tilaa kaapissa, mukavempi selata kuin albumi, hintakaan ei ollut paha ja olipa vielä aika helppo toteuttaakkin. Tosin kuvien valitseminen kirjaan tuntui itseltä vievän ikuisuuden. Vaikea valita niin monesta ne parhaimmat. Olin kirjaan kyllä ihan super tyytyväinen! Voisi ihan ottaa tavaksi tilata tuo kuvakirja. Kuvat kun ovat koneella, ei niitä kyllä juurikaan tule selattua, eikä esiteltyä muille.

Kuvia selaillessa muistui meidän päivä taas elävästi mieleen. Oli kyllä niin mainiot juhlat! Juuri sellaiset häät, mitä toivoimme. Kaasot ja bestmanit olivat oikeasti nähneet paljon vaivaa suunnitellessaan upeat polttarimme ja häämme. Heistä oli myös todella suuri apu järjestelyissä. Me viihdyimme paremmin kuin hyvin ja niin tuntui viihtyvän vieraatkin. Ihanaa, että oli kaikki tärkeät ihmiset ympärillä. Unohtumaton päivä! <3

Meidän isä on parempi kuin teidän isä!

Ihanaa isänpäivää isät, iskät, faijat, isukit, papat, vaarit, ukit, iso-isät ja muut!

Ja erityisen ihanaa isänpäivää omalle rakkaalle ja tärkeällä, iki-ihanalle isälle! ❤️

Kevät tulokas

                            Meille tulee huhtikuussa vauva! ❤️

Mulla on ollut vauvakuume niin kauan kuin muistan. Nyt se äitiys vihdoin ja viimein sitten häämöttää muutamien kuukausien päässä. 

Uskomattomalta tuntuu! Testiin kun ilmestyi kaksi viivaa, en ollut uskoa sitä todeksi! Pakko oli vilkaista muutaman kerran. Niin vähän aikaa kun oltiin asiaa vasta suunniteltu. Hyvinkin tervetullut tämä pienokainen on! Odotamme I:n kanssa molemmat innolla uutta perheenjäsentä syntyväksi.

Ensimmäinen kolmannes on sujunut jopa liian helposti. Olin nimittäin varautunut ystävyyteen wc-pöntön kanssa. "Näyttiköhön se testi oikein?" Mietin aluksi monta kertaa, kun ei oireita ollut. Noh, kyllä ne alkuraskauden oireet sitten saapuivat kuitenkin. Välillä muistutettiin tilasta pienellä vatsan vihlonnalla ja hiukan etovalla ololla. Mikään ruoka ei maistunut ja lämpöisen ruuan katsominenkin yökötti. Outoja mielitekoja ei ole ollut, mutta lempiruuaksi on muodostunut hedelmät ja jogurtti. Väsymystä on riittänyt ihan liiaksikin asti ja hajut tuntuvan voimakkaalta edelleen. Joka puolella haisee! 

Mutta ei mitään niin kamalaa, etteikö näiden kanssa hetken eläisi. :)

Nyt sitten vain odotellaan! ❤️