Neuvolakuulumisia ja pesänrakennusta

Raskausviikko 32 lähenee loppuaan ja tänään kävin neuvolassa katsastamassa tilannetta. Vauvalla on kaikki hienosti. Hän hengailee masussa pää alaspäin ja hän kasvaa hyvin. Hieman keskikäyrän alapuolella niinkuin veljensäkkin silloin. Syke oli keskiarvolta 140 ja kuului selkeästi. 

Oma vointi ja jaksaminen on välillä koetuksella. Lämpö lisää huonoa oloa ja supistuksia. Johtunee varmaankin nesteen kertymisestä. Enemmän pitäisi juoda vettä, mutta myönnettäköön, että tahtoo unohtua. 

Hemoglobiini on 122, eli se oli hyvä, mutta verenpaine oli koholla. Varsinkin alapaine. Sitä kuulemma pitäisi nyt seurata ja jos ilmaantuu mahdollisia muita raskausmyrkytyksen oireita, pitää heti ottaa yhteyttä neuvolaan tai äitipolille. Muistaakseni Eikkaa odottaessa oli ihan sama juttu. Eikasta verenpaineeni nousi hieman loppua kohden ja juuri ennen synnytystä arvot olivat muutaman viikon todella korkeat. Ei kuitenkaan raskausmyrkytystä. Menen kahden viikon päästä kuitenkin ylimääräiselle neuvolakäynnille, jossa lähinnä tarkistetaan verenpaine.

Neuvolasta tarttui matkaan lippusia ja lappusia, jotka pitäisi täyttää sairaalaa varten. Toiveita ja ajatuksia synnytykseen liittyvissä asioissa. Omista ajatuksistani kirjoitinkin tässä postauksessa. Papereissa oli myös kohta, johon tulisi kirjoittaa  nimi tytölle ja pojalle mahdollista hätäkastetta varten. Ihan ei olla vielä nimiä keksitty, mutta hyviä vaihtoehtoja meillä onneksi jo on.

Eikkaa odottaessa minuun iski pesänrakennusvietti, jonka seurauksena siivosin neljä päivää kotia lattiasta kattoon. Järjestelin kaapit ja heiluin höyrypesurin kanssa. Pesuhuoneenkin siivosin kahdesti, että varmasti tuli puhdasta. 

Nyt pesänrakennusvietti on kohdistunut lastenhuoneeseen, jonka remontointi on parhaillaan käynnissä. Valitettavasti homma on sellaista, että minä en voi oikein remontissa auttaa. Lähinnä vain siis suunnittelen ja remontin jälkeen sisustan. 

Ärsyttävää katsoa vierestä kun muut remontoi, joten minäkin käärin hihat ja laitoin heilumaan. Meidän pikkuinen "kakkos" vessa kaipaa pintaremonttia ja päätin aloittaa sen nyt. Tapettia, maalia, lattiaa ja muutama kaakeli. Enköhän ainakin osasta selviydy ihan itseksenikin. Kiva saada jotain omaa, erilaista, puuhaa ja tekemistä kun Eikka nukkuu. Ja pääseepähän vauvan takapuolta pesemään sitten "uuteen" vessaan. 

Nyt painun nukkumaan. Jospa sitä tulisi nukuttua edes muutama tunti hyvin tänäyönä. 
Kauniita unia.

Yksivuotias uhmailija

Olen hämmästellyt ja kummastellut Eikan käytöstä nyt useamman viikon. Miettinyt miksi aina niin aurinkoinen ja iloinen lapsi on nykyään pelkkä kiukutteleva ja rähjäävä poika, jolle ei kelpaa mikään ja joka loukkaantuu ja raivostuu ihan pienimmästäkin. Unet ovat levottomia ja nukkumaanmeno pitkä taistelu. Ajattelin kaiken johtuvan tulevista hampaista, mutta nyt on kyllä todettava, että ei tämä ole hampaista johtuvaa, vaan selkeää uhmaa. En vain tiennyt, että uhmaikä voi tulla näin pienellekkin jo. Ajattelin uhman rantautuvan meille vasta joskus ensi keväänä, kun taapero täyttää kaksi. 

Taaperon vaipan vaihto ja pukeminen on välillä itselle oikea urheilusuoritus. Hiki virtaa kun yrittää rimpuilevan lapsen päälle saada paitaa ja housuja. Hommaa hankaloittaa vauvamaha, joka on todellakin tiellä. Onneksi sentään on kesä, eikä tarvitse talvivaatteiden kanssa taistella. 

Uhmis ei kestä kun häntä kielletään. Itseasiassa kielto vain yllyttää häntä. Kun sitten usean "ei":n jälkeen kaappaat lapsen syliin, pois pahuuksista, päättää hän vetää itsensä joko ihan makarooniksi tai heittäytyä selälleen lattialle ja tottakai kiljuen samalla täysillä. Jos häntä kiukuttaa vain "vähän", hän kiljuu pää punaisena ja polkee maata. Häneen päin ei saa edes katsoa ja auta armias, jos yrität ottaa häntä syliin; Peto on irti. Kun kiukuttaa, ainoa helpotus on kiukuta. Ihan omassa rauhassa. Kun harmit on huudettu pihalle, kelpaa syli ja läheisyys. Sen jälkeen jo sitten hymyilyttää ja naurattaa. Ainakin hetken aikaa, ennen uutta harmia. 

Sillä hetkellä, kun ei mikään pientä äkäpussia kiinnosta ja huvita, ei hänellä ole muuta tekemistä, kuin roikkua äidin jalassa kiljuen ja huutaen samalla kun äiti epätoivoisesti yrittää tehdä ruokaa/pyykätä/siivota/käydä vessassa tai pukea. Syödä äiti ei edes yritä, sillä a) lautasella hyppii kokoajan joku ylimääräinen, jota saa nostella kauemmaksi b) korvan juuressa karjuu vihainen lapsi, joka ei todellakaan meinaa antaa periksi ennenkuin saa osansa ateriasta c) ruoka ehtii kylmetä lautasella ennenkuin sitä oikeasti pääsisi syömään ja d) mikään muu ruoka ei uhmikselle kelpaa, vaan pitää saada juurikin samaa kuin äidillä ja tottakai äidin lautaselta ja vieläpä ihan itse. Isä kyllä saa tehdä kotona kaiken ihan rauhassa, mutta äiti ei käy edes vessassa niin, etteikö lapsi itke ja paukuta vessan ovea koko toimituksen ajan. 

Osaahan taapero välillä olla tottakai se ihanan valloittava oma itsensä, joka osaa naurattaa vanhempiaan hienoilla tempuillaan ja joka heittäytyy kaulaan kiinni pussatakseen ja halatakseen. Se suloinen pieni, joka tuo kirjan ja pyytää päästä syliin lukemaan sitä. Yksikin hymy tai halaus antaa anteeksi kaikki ne tuhat kiukkua. Mutta sillä hetkellä, kun lapsi on riivattuna ja mitkään manaukset ei auta, on omat hermot todellakin koetuksella. Olisivat varmasti ilman raskauttakin, mutta väsymys ja hormonit tuovat vielä mukavan pienen lisän tähän pinnan kiristelyyn. Ei se auta kuin vain laskea kymmeneen ja hengittää syvään. Periksi kun ei missään nimessä pidä antaa. 

Hankalaa tästä uhmasta tekee vielä se, että Eikka on niin pieni, että hänelle on ihan turha selittää, miksi asia on kielletty. Tai voi toki kertoa, mutta eihän hän ymmärrä sitä lainkaa. Lahjonta, kiristys ja uhkailu eivät siis vielä tehoa. Tämä kyseinen kiukkupussi on vielä erityisen jääräpäinen tapaus ja omaa periksiantamattoman luonteen. Jos joku uskoo horoskooppeihin, niin Oinas lapsen tulkinta osuu meidän poikaseen välillä liiankin hyvin. Heh.

Jos jotain positiivista kaivaa tästä uhmavaiheesta, niin se on kyllä ehdottomasti ajankohta. Jospa meillä kävisi niin hyvä flaxi, että pahin olisi jo takanapäin kun pikkusisko tai -veli saapuu maailmaan. Toiveajatteluako? 

Lomaa ja levottomia öitä

Meidän perhe lomailee nyt yhdessä. Mahtavaa! I jäi ihastuttamaan (ja vihastuttamaan, hih.) meidän arkea neljäksi viikoksi. Tätä olen niin odottanut. Hyvä etten ole öitä laskenut. 

Loma alkoi pitkällä viikonlopulla siskoni perheen luona Turussa. Serkkutytöt innoissaan hoitivat Eikkaa ja pikku äijä oli aivan innoissaan tytöiltä saamastaan huomiosta ja seurasta. Päästiin nauttimaan kesän lämmöstä ja auringosta hyvässä seurassa touhuten.

Kaikesta kivasta ja hauskasta huolimatta viikonlopun shoppailuretket, autossa istuminen ja helteet eivät hellineet omaa oloa. Nyt issiästä vihloo niin, että kävely on tukalan kivuliasta ja turvonnut olomuotoni huvittaa kanssaihmisiä. Itseäni ei pahemmin naurata. Onneksi nyt hieman viileni ilma, niin jospa se olokin tästä kohenee. 

Raskausviikko 30 pyörähti käyntiin perjantaina. Vauvan liikkeet ovat muuttuneet taas voimakkaammiksi ja potkut tuntuvat suunnilleen jossain navan korkeudella. Eikka kääntyi viikolla 29 ja pää painoi siitä eteenpäin ikävästi. Voiko siis puhua jostain "pään kiinnittymisestä". Uudesta mönkijästä en osaa sanoa, miten päin hän milloinkin mahassa pötköttää, mutta olettaisin pään olevan useimmiten oikealla puolella, lonkkaluun takana.

Eikka on nukkunut juhannuksesta saakka äärimmäisen levottomasti ja nukkumaanmenosta on tullut oikea tahtojensota. Tunnin huutamisen ja nukuttamisen jälkeen hän vihdoin yleensä nukahtaa, mutta yöllä hän jossain vaiheessa havahtuu ja herää. Huutaa niin kauan kunnes otamme hänet viereen. Hän on nyt siis viisi yötä nukkunut meidän vieressä. Toissayö meni hyvin omassa sängyssä heräämättä kunhan nukkumaanmenosta vain oltiin ensin selvitty ja viimeyökin jo vähän paremmin, mutta aamulla herättiin jo kuuden jälkeen. Tänään hän nukahti isänsä syliin sillävälin kun olin keittämässä iltapuuroa. 

Eikkaa ei ole käytännössä koskaan tarvinnut nukuttaa ja 3kk iässä hän ei enää nukahtanut syliin tai viereen. Hän on aina viihtynyt omassa rauhassa nukkumaanmennessä ja nukkunut levottomasti vieressä. Nyt on muutenkin jotain pientä "vain äiti kelpaa" -juttua ilmassa ja ensimmäistä kertaa ihan kunnon vierastamistakin. Myöskin aikamoisia raivareita meillä koetaan melkein päivittäin. En ymmärrä mikä hänen on. Vähän tsuumailin, että saattaa olla kulmahammas tulossa. Tai sitten tämä on vain jokin vaihe. Uhmaa ehkä. Ehkäpä öitä helpottaa myös siirtymien omaan huoneeseen, mikä tivottavasti tapahtuu vielä tämän loman aikana.

P.S Vihdoin sain aikaiseksi tilata poikasen 1vee kuvia. Vielä on vaikea valinta edessä kun pitäisi päättää, että minkä kuvista suurennuttaisin olohuoneen seinälle.