Niitä kuulumisia

Lapset kasvaa ja ja arki rullaa. Rullaa välillä jopa niin nopeasti, että ajantaju häviää ja jossain vaiheessa sitten tajuaa, että edellisestä siivouspäivästä on kahden päivän sijaan kulunutkin jo kaksi viikkoa. Se selittää pölypallot ja pyykkivuoren. Meidän arki koostuu työn ja päivähoidon lisäksi tavallisista kotitöistä ja askareista lasten kanssa. Aika vähän harrastuksista, mutta vähän niitäkin. Mies "bodaa" aina kun ehtii ja mä aloin opettelemaan nyrkkeilyn perusteita. Ihan noin kuntoilumielessä. Lauantaiaamuisin meidän perheen löytää jumppahallista lasten telinevoimistelu jumpasta. Sunnuntai on koitettu pyhittää yhdessäololle.

Eikka on kesän aikana kasvanut selkesäti isommaksi pojaksi. Fiksu ja osaavainen. Hän on kiinnostunut ympärillään olevista asioista ja tarkkaavaisesti tutkiskelee niitä ja ottaa niistä oppia. Ja kyselee! Minäkin olen oppinut monta uutta asiaa kun olen googlesta etsinyt vastausta lapsen kiperiin kysymyksiin. Välillä kuitenkin uhma ottaa vallan ja fiksuus unohtuu. Tiedättehän. 

Eikka oppi myös uimaan! Ihan uskomatonta. Viime lauantaina uimahallissa hän hyppäsi vain itsekseen altaaseen ja kun kauhistuksissani olin uimassa perään ja ottamassa häntä kiinni, niin jätkä se painelikin vaan taitavasti eteenpäin. Pisin matka oli noin 10 metriä niin, että hän kerran huilasi isänsä sylissä muutaman sekunnin ajan. Sanoisin, että aikamoista kolmevuotiaalta.

Lyylin kaksivuotis synttäreitä juhlittiin viime kuussa. Tytöstä on kuoriutunut "kitkerä", oman tahtonsa tiedostava neiti. "ITE!" ja "EI" on nyt hoetuimpien -listan kärjessä. Varsinainen tättähäärä! Hän kun jotain päättää, niin se on ja pysyy. Pinnasänky vaihtui kuukausi sitten isojen tyttöjen sänkyyn ja me edelleen hieman opettelemme omaan sänkyyn nukkumaan menoa. Välillä lattiakin kelpaa sänkyä paremmin. Lyyli pitää kaikesta kauniista. Hän tietää mihin mekkoon hän haluaa pukeutua ja mitkä kengät laittaa jalkaan. Ja kynsilakkaa pitää olla! Tottakai. Neidin elämää kuitenkin häiritsee mies, joka ei tanssi hänen pillinsä mukaansa; isoveli. Iskä on jo koulutettu, mutta isoveljen kanssa on otettava aika usein yhteen erimielisyyksistä.

Ei meille siis ihmeempiä kuulu. Sellaista tavallista ruuhkavuosielämää, eli sitä hektistä arkea pyykkikasoineen ja ruoan laittoineen. Aina on jokin vaihe meneillään; kaksivuotiaan uhma, kolmevuotiaan uhma, kuivaksi harjoittelu, hampaiden tulo, pelkotilat jne. Nautitaan kovasti yhdessä tekemisestä ja leikkimisestä. Nähdään perheitä, sukulaisia ja ystäviä yhdessä. Nauretaan lasten hulvattomille jutuille ja lapset nauraa meille. Koitamme miehen kanssa muistaa huomioida toisiammekin kiireen keskellä. Ei aina niin hyvällä menestyksellä. Keskustelemme miehen kanssa asioista kun muistamme ja ehdimme ja kun saamme lapsiltamme puheenvuoron. Välillä kun saadaan aikaiseksi niin ollaan saatu onneksi yhteistä aikaa myös ilman lapsia ja kodin askareita. Se on tärkeää ja sitä ei meille ole liiaksi. Koitetaan nauttia nyt siitä kun lapset on pieniä, vaikka samalla kuitenkin jo vähän haaveillaan, että ne olisivat suuria. 

Meille on tulossa kiva viikonloppu, sillä päästään I:n kanssa yhden yön reissuun ilman lapsia ja lisäksi on luvassa kivaa tekemistä myös lasten ja isovanhempien kanssa.

Kivaa viikonloppua muillekkin!

Pienellä ikäerolla

@Miia Juntunen

Aina ollaan mieheni kanssa ajateltu, että kun lapsia tehdään, niin tehdään kaikki kerralla ja pienillä ikäeroilla. Meidän lapsilla on nyt sitten ikäeroa reilua viikkoa vaille 1 vuosi ja 5 kuukautta. Vähemmänkin voisi olla, sillä olimme päättäneet Eikan syntymän jälkeen, että seuraava tulee kun tulee. Kyllähän sitä ikäeroa paljon mietti ja jännitti ennen kuin toinen syntyi, mutta sen jälkeen ei ole ollut aikaa miettiä. On tehty ja toimittu, niin kuin tilanne kulloinkin vaatinut ja eletty sen mukaisesti. Hyvin ollaan pärjätty.

Ikäero-asia jakaa paljon mielipiteitä. On ollut mielenkiintoista nähdä ihmisten reaktioita heidän kuulleessaan minun odottavan jo toista tai kun lastemme iät on tulleet puheeksi. "Mitäs sitten kun ne juoksevat eri suuntiin?" "Teillä ei sitten nukuta sitäkään vähää, mitä nyt". Kysyttiin minulta jopa muutaman kerran ihan suoraan olettaen, että "tämä taisi olla vahinko raskaus?" No eipä ollut ei. Vanhemmat ihmiset, varsinkin he, joilla oli tilanne ollut aikanaan samanmoinen, lohduttivat. "Ensimmäinen vuosi on ihan hirveä, kyllä se siitä sitten helpottaa" ja "rankkaa se on! Sitten vähän helpottaa, kun toinen ei enää ole vaipoissa" tai "No huh, kylläpä siinä varmasti on hommaa. Ei käy päivät pitkiksi." Varmasti ajattelivat vain hyvää, mutta mahapystyssä juoksennellessani taaperon perässä, aloin miettimään noita kommentteja ja kuinka tyhmä idea olikaan tehdä toinen lapsi heti perään, kun sillä hetkellä tuntui, että en edes pärjännyt taaperon ja mahani kanssa. Mutta minut sai uskomaan tulevaan ystävät ja tuttavat, joilla oli useampi pieni lapsi ja pienet ikäerot. He onnittelivat uudesta tulokkaasta innoissaan, eivätkä välttämättä edes kommentoineet ikäero asiaaa millään tavalla. Heidän suustaan ei kuulunut neuvoja tai vinkkejä tulevaan "rankkaan" elämään.

Pienessä ja suuressa ikäerossa on varmasti molemmissa ne omat hyvät ja huonot puolensa. Ja nekin on sellaisia asioita, mitkä jokainen kokee ehkä hieman erilailla omien kokemusten ja sattumusten perusteella. Pienessä ikäerossa parasta on varmasti se kuinka paljon lapsista on toisilleen seuraa ja tukea myöhemmässä vaiheessa. (Sitä odotellessa). Lyylille toki Eikasta on seuraa jo nyt. Tottakai sisaruksista on seuraa toisilleen myös, vaikka ikäeroa olisi enemmänkin, mutta kyllä se seura hieman erilaista on. Omat isosiskoni (ikäeroa 6, 9 ja 11 vuotta) hoitivat minua ja varmasti jotain suostuivat joskus leikkimäänkin. Lähinnä minä taisin kuitenkin olla ärsyttävä pikkusisko, joka vain pilasi heidän leikkinsä ja hieman vanhempana penkoi heidän tavaransa. Pikkuveljeni kanssa meillä on ikäeroa 2,5 vuotta ja me leikimme lapsena aina paljon yhdessä.

Lyylin syntymän jälkeen en ole kertaakaan miettinyt, että olisi pitänyt sittenkin odottaa vielä hetki. Päinvastoin! Hän syntyi mielestäni juuri sopivaan aikaan. Mustasukkaisuutta uudesta vauvasta meillä on ollut todella vähän. Lähinnä äidille kiukuttelua huomiosta, mutta siihen se onkin jäänyt. Sitä sanotaankin, että alle kaksi vuotias ei vielä koe mustasukkaisuutta kovin voimakkaasti. Meillä on hienosti otettu vauva ja uudenlainen arki vastaan. Eikka edelleen hoivaa siskoaan ja huolehtii hänestä, nauraa aamulla hänet nähdessään, pussaa illalla nukkumaan mennessä. Toissapäivänä yritti kovasti myös leikkiä siskon kanssa, mutta jouduin puuttumaan niihin leikkeihin, sillä alkoi meno näyttämään liian rajulta siskolle.

Viimeisilläni raskaana mietin, että kahden pienen lapsen kanssa ei voi olla yhtä rankkaa, kuin raskaana yhden pienen lapsen kanssa ja toistaiseksi ainakin vielä oikeassa olen ollut. En minä sitä kiellä, etteikö tämä ajoittain aika rankkaa ole ollut. On se todella, mutta paljon tähän vauva-arkeen vaikuttaa oma asenne. Jos sitä kokoajan miettii mielessään ja hokee itselleen, että elämä on nyt aika rankkaa, niin kyllä varmasti se sitä myös on. Arjen asioista ei pidä tehdä itselleen liian suurta numeroa tai miettiä niitä liikaa. Turha stressaaminen vain väsyttää enemmän ja saa kiukkuiselle tuulelle. 

Sotkua, kakkavaippoja, itkua, parkua, hermojen kiristelyä ja kiukuttelua. Ainakin sitä kaikkea on käytännössä päivittäin luvassa, oli lapsia sitten yksi taikka useampi ja oli heillä ikäeroa paljon tai vähän. Tuskin se kenellekkään yllätyksenä tulee. Vaikka nämä ruuhkavuodet ruuhkaisia ovatkin ja välillä päivät on ihan jopa paskoja, niin niitäkään päiviä en pois vaihtaisi. Kyllä ne jälkeenpäin saattaa jopa naurattaa. 

Meille syntyi vauva!

Odotus on vihdoin palkittu ja pienoinen tyttö on saapunut maailmaan. Päivät ovat hurahtaneet uutta ihastellessa ja uuteen tutustuessa. Ei sitä jotenkin muistanut kuinka ihanaa aikaa tämä alkutaival onkaan ja kuinka pieniä ja hentoisia nuo ihmisen taimet ovat. 

Me voidaan typyn kanssa molemmat tosi hyvin. Ollaan saatu levättyä ja syötyä hyvin. Hieman jo ulkoiltukkin. Neiti on heti alusta asti ollut kova syömään. Maito kelpaa ja sitä tuntuu piisaavan. Itsellekkin on kyllä ruoka maistunut hyvin. Olo on ihan mahtava kun ei ole kokoajan huono olo tai närästä. Mikään paikka ei ole kipeä, eikä kipulääkkeitä ole tarvinnut syödä. Mulla näköjään kivut kaikki häviää synnyttämällä, kun toisille ne vasta siinä vaiheessa ilmestyy. 

Isoveli tuntuu olevan ihmeissään uudesta perheenjäsenestä. Vauva kiinnostaa kovasti. Välillä hän silittää (lue: läpsii) vauvaa ja välillä halaa (lue: makaa päällä) pientä. Meininki kotona on ollut aika vauhdikasta, mutta kyllä Eikka jo hieman on tottunut ajatukseen vauvasta ja ymmärtää, että vauvaa hoivataan ja haluaa olla mukana touhuissa. Äitin sylistä on tullut hieman mustasukkaisuutta, mutta sulassa sovussa siihen ovat vielä tähän mennessä molemmat mahtuneet. 

Synnytys meni hyvin ja nopeasti. Sairaalaan mentäessä kätilö kuitenkin oli sitä mieltä, että synnytys ei vielä ollut käynnissä ja että meidän olisi vielä lähdettävä takaisin kotiin odottamaan. Olin todellakin eri mieltä asiasta ja onneksi synnytysosastolla oli tilaa ja saatiin jäädä odottelemaan aamuun saakka, josko "synnytys käynnistyisi". Reilu kaksi tuntia myöhemmin 3 008 g ja 48 cm täyttä rakkautta saapuikin vauhdilla maailmaan. 

Jälkeenpäin ei yhtään kaduta valinta "luomuna" synnyttämisestä, mutta muutaman kerran koitoksen aikana kävi mielessä, että olenko tyhmä vai hullu, kun kieltäydyn kipulääkkeistä. Onneksi neiti oli nopea, niin ei kivuista tarvinnut kovin kauaa kärsiä. Synnytyksestä jäi hyvinkin positiivinen fiilis, vaikka hieman kyllä säikähdin kun tajusin vauvan käytännössä "syöksyvän" maailmaan. 

Nyt me nautitaan koko perhe yhdessä kotona tästä vauvan tuoksusta ja tutustutaan pikkusiskoon. Olo on niin onnellinen ja sydän täynnä rakkautta! ❤️

Ei enää kuukauttakaan

Minua on alkanut jännittämään. Lähinnä jännittää, että millainen uusi tyyppi oikein on ja miten se arki oikeasti kahden kanssa sujuu. Nyt ei nimittäin enää ole kovinkaan kauaa kun vauva syntyy. Jos hän tulisi samoilla viikoilla kuin Eikka, ei raskautta olisi jäljellä enään kuin kahdeksan päivää. Ja vaikka nyt menisi yliaikaakin, niin ei tässä siltikään olisi kuin kuusi viikkoa niin viimeistään käynnistettäisiin. Toivottavasti nyt kuitenkaan ei yli mene. Hermot ei ehkä tällä äidillä kestäisi enää kuutta viikkoa. 

Emme siis tiedä lapsen sukupuolta. Minulla on kyllä tietynlainen tunne siitä kumpaa sukupuolta hän saattaa edustaa, mutta varmaksihan ei voi sanoa. Olisi tietysti kiva, jos vauva olisi tyttö. Saisi tutustua molempiin maailmoihin ihan lähietäisyydeltä ja pääsisi hypistelemään ihania mekkoja. Toki yhtä kivaa olisi seurata myös veljesten touhuja. Ei siis väliä kumpi tulee, kunhan nyt vaan jo pian tulisi. 

Uusi sisarus on aivan erilainen mahassa kuin veljensä. Tämä on rauhallinen mönkijä, joka silloin tällöin potkaisee hentoisesti tai heiluttelee hieman käsiään ja jalkojaan. Välillä hän yrittää pönkeä itseään vatsanahasta läpi. Saa nähdä onko hän rauhallinen ja hentoinen myös syntymänsä jälkeen vai yhtä kiivas ja kovaääninen kuin veljensä on ollut ensihetkistään saakka. 

Olen myös miettinyt, että miltä vauva näyttää. Ensimmäisestä lapsesta kun ei osannut oikein ajatella yhtään, että minkä näköinen sieltä voi tulla. Nyt jotenkin odottaa automaattisesti vauvaa, joka muistuttaa Eikkaa. Eihän se näin tietenkään ole, mutta kun on luonut jonkinlaista mielikuvaa mielessään, niin jotenkin nyt odotan saapuvaksi kaljua nyyttiä, jolla on tummat silmät, äitinsä korvat ja isänsä nenä. Mitäs jos hän onkin oikein tuuhea tukkainen. Hassua. Tunnistaako sitä sitten omakseen. Hehe. 

I jää isyyslomalle heti kun vauva syntyy. Hän on tottakai taaperon kanssa kotona kun me olemme vauvan kanssa sairaalassa ja on sitten yhteensä kolme viikkoa kotona tutustumassa uuteen pieneen ja opetellaan yhdessä, että miten se arki lähtee lasten kanssa rullaamaan. Sepäs onkin jännä nähdä. Onko se alkuun ihan farssi vai alkaako yhteinen sävel lasten kanssa löytyä jo piakkoin. Kiinnostaa myös kovasti, kuinka Eikka vauvaan suhtautuu. 

Viimeiset viikot ja päivät kyllä matelee, sillä kokoajan tutkiskelen itseäni ja koitan etsiä ja tulkita oireita mahdollisesti lähenevästä synnytyksestä. Vertailen oloani edellisen raskauden viimeisiin päiviin. Ei toki kai pitäisi vertailla, sillä jokainen raskaus on omanlaisensa. Vaikka Eikka syntyikin ennen laskettua päivää, voi tämä tosiaan mennä kaksi viikkoakin yli. Oireista huolimatta. Ei voi kuin jännittää, että syntyykö vauva elo- vai syyskuun puolella.

Lapsiluku

Kuinka monta lasta haluatte? Tuleeko vielä lisää? Ettekai te nyt enää tee? Ai vaan yksi lapsi? Mitenniin et halua lapsia ollenkaan?

Jotkut haaveilevat suurperheestä ja heillä saattaa myös olla selkeä ajatus siitä kuinka monta lasta haluaa. Joillekkin ajatus yhdestäkin lapsesta voi olla pelottava tai haaveet useammasta lapsesta romuttuvat ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Jotkut eivät valitettavasti voi saada sitä yhtäkään ja toisilla jää lapsiluku yhteen omasta tahdosta huolimatta. Tiedän myös yhden lapsen haaveilijoista, jotka saivatkin kaksoset. Tarinoita on monta. 

Mummoni synnytti yhdeksän lasta ja äitini viisi. Itse en kuitenkaan haaveile suurperheestä. En ainakaan tällähetkellä. Tykkään kyllä suuresta perheestäni ja on ihanaa kun ollaan kaikki koolla, mutta se ei jotenkin ehkä tunnu omalta jutulta. Nyt ajatus kahdesta lapsesta tuntuu hyvältä. Varsinkin kun ajattelee, että pitäisi olla raskaanakin taas joskus. Kunhan nyt tästä taas selviäisi. En osaa sanoa mikä meidän lapsilukumäärä tulee lopullisesti olemaan. Aina olen kuitenkin ajatellut, että enemmän kuin yksi lapsi. Vaikkakin Eikkaa odottaessa loppuraskaudesta olin aika vahvasti sitä mieltä, että jos siitä selviän, en enää ikinä ryhdy siihen uudestaan. 

Elämä yhden lapsen kanssa tällähetkellä tuntuu välillä väsyttävältä, sillä Eikka haluaisi kokoajan touhuta jotain, mutta äidin ja isin seura ei tietenkään samanlailla kelpaa kuin toisten lasten. Minun aikani kotona kuluu täysin siis lapsen viihdyttäjänä. En jaksa odottaa, että vauva syntyy ja kasvaa sen verta, että lapset voivat jo leikkiä yhdessä jotain. Useamman äitiystäväni olenkin kuullut sanovan, että he eivät "jaksaisi" olla yhden lapsen vanhempia, että on ihanaa kun sisarukset keskenään leikkivät ja keksivät tekemistä. Ymmärrän kyllä heitä nyt.

"Toinen lapsi menee siinä missä ensimmäinenkin." "Toinen lapsi muuttaa kaiken." "Kolmas menee jo samaan konkurssiin." "Kolmas tuntui vasta haastavalta." "Kolmannen jälkeen uuden vauvan tulo ei enää niin hetkauta arkea." 

Kaikki kokee asiat omalla tavallaan ja varmasti näihin ajatuksiin vaikuttaa myös lasten ikäerot, luonteet, perhesuhteet ja ympäristö. Uhmaiät ja erilaiset vaiheet lapsuudessa tuovat varmasti aina hetkittäin vielä omanlaisen lisäyksen arjen askareihin. Väkisinkin lasten lukumäärä vaikuttaa arkeen ja pitää miettiä erilaisia ratkaisuja. Yhden kanssa lähteminen ja kulkeminen on tottakai helpompaa kuin useamman. Kolme lasta mahtuu vielä tavalliseen henkilöautoon (riippuen toki turvaistuimien määrästä), mutta neljännen kohdalla on hommattava jo isompi ja kuudennen kohdalla jo katseltava minibussia. Useamman lapsen kanssa myös kodin neliöt pitää miettiä uudestaan, sillä kyllähän lapset tarvitsevat tilaa ja säilytystilaahan ei koskaan ole lapsiperheissä liikaa.

Pienellä jännitykselle mietin meidän syksyä ja vauvan syntymää. Kuinka elämä kahden pienen lapsen kanssa lähtee käyntiin, kuinka esikoinen reagoi vauvan saapumiseen, kuinka paljon enemmän meiltä vaaditaan vanhempina ja kuinka jaksamme vauva-arjen ja kodin lisäksi pitää huolta myös ihmissuhteistamme. En kuitenkaan mieti asiaa liikaa, sillä se on sitten mitä se on. Asiaa on vaikea suunnitella etukäteen, eikä sitä oikein osaa varautuakkaan mihinkään. Toivon että molemmat lapset nukkuisivat hyvin, sillä se auttaisi jo paljon! 

pinterest

Kuusamon kutsuja

Edellinen viikko on kulunut Kuusamossa Ruka-tunturin juurella huippuporukalla. Ystävien kanssa lähdettiin viettämään talvilomaa pohjoiseen. Meitä oli yhteensä kahdeksan aikuista ja kaksi lasta. Vaikkakin loma ei sujunut ihan täysin ongelmitta oli meillä silti kyllä mukavaa ja loma oli (mikä tärkeintä) rentouttava.

Matkaan lähdettiin yöaikaan, jotta meidän yksivuotias ja ystäviemme puolivuotias matkustaisivat suhteellisen hiljaisina ja tyytyväisinä koko matkan. Toki lapset heräsivät kun siirsimme heidät sängyistä autoon, mutta väsyneinä he vain hämmästelivät mitä tapahtuu ja reilun tunnin jälkeen molemmat jo nukkuivatkin sikeästi ja unta jatkuikin aamupalaan saakka. Ruokailun jälkeenkin matka sujui kiukutta ja lapset jaksoivat nätisti istua autossa. Paluumatka sujui hyvinkin samalla kaavalla. Eikalla vähän meinasi lopussa tihkasta, mutta onneksi vasta viimeisillä kilometreillä.

Perjantaina aamulla saavuttiin perille ja lauantaina iltapäivällä ensimmäinen vatsatautipotilas oli vuoteenoma. Voitte siis vaan kuvitella kun pienessä tiivishenkisessä mökissä alkaa yksi oksentamaan, niin leviäähän se tauti kulovalkean lailla. Loppujen lopuksi 7/10 sairastui. Onneksi itse vältyin taudilta vaikkakin nopeasti ohimenevää sorttia tuo tuntui olevan. 

Tauti tottakai vaikutti myös osittain viikon ohjelmiin ja vähempi päästiin koko porukalla yhdessä rientoihin, mutta onneksi edes muutamana päivänä oltiin koko remmi koossa myös mökin ulkopuolella.

I:n kanssa molemmat tosiaan selvittiin taudista, mutta ei meidänkään osalta loma täysin kommelluksitta mennyt. Eikka kärsi vatsavaivoista ja olikin alkuloman todella kiukkuinen. Minä teloin peukaloni hiihtoladulla kaatuessani ja I uitti puhelintaan vessanpöntössä. Itkuhälytinkin koki kovia ja meni rikki, mutta kaikeksi onneksi vatsavaivoista ja hermojen kiristelystä selvittiin, puhelin ja peukalo toimii taas ja itkuhälytin meni takuuseen.

Hiihtoa, laskettelua, moottorikelkkailua, makkaranpaistoa, lenkkeilyä, keilausta, paljuilua, saunomista, kylpylää, lautapelejä, herkuttelua ja valitettavasti myöskin sitä sairastelua on ollut porukan ohjelmassa kuluneella viikolla. 

Kevät oli alkanut pohjoisessakin. Vaikkakin lunta oli vielä isojen hankien verran, oli ladut ja moottorikelkkaurat paikoittain kärsineet auringon paisteesta ja lämmöstä. Kuulemma myös rinteiden kuntoon oli kelit vaikuttaneet. Hiihto oli hieman takkuista osittain pehmeillä, osittain jäisillä ja osittain hiekalla olevilla laduilla.
Muutamia kilometrejä kuitenkin suksittiin eteenpäin ja rinteissäkin väki viihtyi useampana päivänä.

Onhan reissut hieman erilaisia lapsen kanssa kuin ilman, sillä lapsen ehdoilla sitä on matkassa mentävä. Eikka kulki rinkassa mukana hiihtoladuilla ja metsäretkellä. Uimassa, paljussa ja keilaamassa oli lapsi myös mielellään mukana. Oikeastaan kaikkialla muualla hän oli menossa mukana paitsi ei tietenkään laskettelurinteissä. Jopa moottorikelkan kyytiinkin Eikka pääsi ja taisi olla vauhdista mielissään. Ainakin hymystä päätellen. Päiväunet tottakai hieman sotki päivän ohjelmaa. Tai ei ne sotkenut, mutta aina piti suunnitella menot päiväunien ja ruokailujen mukaan. Lapset vielä tietenkin keskenään nukkuivat eriaikaan päiväunensa, joten lasten kanssa ulkoilutkin ajoittui hieman eriaikoihin.

Reissu oli kyllä todella mukava ja tuli täysin tarpeeseen. Hyvässä seurassa mahatautikaan ei tainnut niin suuresti kuitenkaan ketään  harmittaa ja olipahan ainakin vertaistukea. Reissu oli siis kaikinpuolin kiva, mutta kivaa oli myös palata kotiin. Kotiin tullessa oli pakko kiertää talo ympäri ja ihastella omia nurkkia. Sunnuntaina juhlitaan meidän jo yksivuotiasta rakkautta ja viikonloppu meneekin juhlien järjestelyissä.

Kohta pääsee nukkumaan. Jes! Ihanaa käpertyä omaan sänkyyn omiin lakanoihin nukkumaan viimeyön univelkaa pois. 
Suuresti kiitos matkaseurueelle, kiitos koiranhoitajille ja hyvää yötä! 

Pääsiäisestä

Oho! Ompas aika vierähtänyt, sillä edellisestä postauksestahan on jo pari viikkoa. No viikot ovat kuluneet pääosin ihan normaalin arjen ympäröimänä ja kevättä fiilistellessä. Ihana aurinko houkuttelee ulos ja sisällä kotihommat eivät nappaa sitten pätkääkään. Tänään jo mielessäni fiilistelin pihan haravoimista ja kukkien istutusta. Odotan jo innolla pihan laittamista, vaikka se ei varsinaisesti lempi hommaani olekkaan. 

Viikko sitten meillä vieraili mahatauti. Yök. Kamala tauti onkin. Eikka aloitti oksentamisen perjantaina ja I sunnuntaina. Itse vältyin onneksi vessareissuilta, mutta minulle nousi kuume ja kärsin todella huonosta olosta, sekä vatsakrampeista. Onneksi tauti oli nopeasti ohimenevää sorttia, vaikka aika raju tuntui muuten olevan. Laskeskelin, että edellisestä vatsataudista itsellä on aikalailla tasan kymmenen vuotta aikaa. Ihan kovin usein ei siis onneksi tämä tauti ole vieraillut.

Pääsiäistä vietettiin viikonloppuna perheen kanssa. Perjantaina pakkasimme kimpsut ja kampsut ja otimme suunnaksi isolan, eli minun vanhempieni kodin. Lauantaina kävimme kummityttöni 1 vee synttäreillä ja illalla saimme vanhempieni luona seuraa siskoni perheestä, sekä myös toisesta siskostani. Sunnuntaina meitä olikin sitten koko porukka kasassa kun kolmas siskoni perheineen liittyi myös seuraan, sekä veljeni tyttöystävänsä kanssa. Meitä oli siis yksitoista aikuista ja seitsämän lasta. 

Tekemistä ja tohinaa riitti ja pyhät vierähti nopsaa ohi. Paljuiltiin, saunottiin, pilkittiin, herkuteltiin, pelailtiin ja naurettiin mahat kipeäksi.

Vaikka todella ihanaa on aina kun ollaan koko porukka kasassa, niin oli kyllä kiva maanantaina palata kotiin ja omaan rauhaan. Ihan oli jo outoakin olla kotona, kun oli niin hiljaista. Eikallakin oli tainnut olla rankkaa pysyä serkkutyttöjen perässä koko pääsiäinen, sillä päiväunet kestivät maanantaina neljä tuntia.

Tulevana viikonloppuna ohjelmassa olisi hieman töitä, synttärijuhlat ja Eikan yksivuotis kuvaus. Huomenna onkin pitkästä aikaa neuvola ja pääsen taas kuuntelemaan vauvan kuulumisia. 

Uusi tulokas

Ilo, onni ja riemu oli sama kuin ensimmäiselläkin kerralla odotetut uutiset saadessamme. Syksyllä hänen odotetaan syntyvän. Pienen rakkauden. Pikkusiskon tai -veljen. 

Minua jännittää. Ei samalla tavalla kuin viimeksi, mutta jännittää. Tällä kertaa tiedän suurinpiirtein mitä on luvassa ja mitä odottaa, enkä ehkä ole ihan niin hukassa kuin ekalla kerralla. I on myös innoissaan. Hän miettii kumpikohan sieltä mahtaa tulla ja luulen hänen salaa toivovan tyttöä, vaikka sillä ei varmasti oikeasti merkitystä olekkaan. Itselleni ei ole ainakaan vielä muodostunut minkäänlaisia toiveita sukupuolesta. Kunhan lapsi on terve. 

Toivon, että tämä raskaus olisi itselleni edes hieman helpompi kuin edellinen, mutta varaudun siihen ettei se ole. Tuskin tämä ainakaan pahempi voi olla. Ei ainakaan paljon. Eikkaa odottaessa minulla kuitenkin oli aikaa itselleni, lepäilylle ja omalle hyvinvoinnilleni, mutta nyt minulla on pieni, vilkas mies, joka kyllä osaa pitää äidin kiireisenä. Onneksi minulla kuitenkin on mieheni ja varmasti myös perheeni, sekä ystävieni tuki sitä tarvittaessa. Ja ehkä Eikan perässä kulkeminen vie huomion raskausoireista muualle.

Lapsille tulee ikäeroa noin vuosi ja 5 kuukautta. En oikein osaa ajatella tuosta ikäerosta mitään. Kuulemani mukaan se on rankkaa, mutta uskon, että siihen vaikuttaa niin moni asia. Lasten luonteenpiirteet, unitottumukset, elämäntilanne, tukiverkosto ja ennen kaikkea oma asenne. Onhan se varmasti täysin erilaista kuin yhden lapsen kanssa ja vaipan vaihtoakin saa tehdä tuplana jonkin aikaa, mutta syntyyhän sitä kaksosiakin (saati kolmosia tai useampiakin) ja niistäkin kuulemma vanhemmat ovat selvinneet hengissä. (Heh!) Uskon meidän pärjäävän hyvin kahden pienen kanssa ja nopeastihan nuo kasvavat. Myöhemmässä vaiheessa pienestä ikäerosta on varmasti paljon hyötyä

Ensimmäinen kolmannes on sujunut hyvinkin tuttuun tapaan; etovaa oloa ja todella kovaa väsymystä. Pahimpina päivinä taistelin hereillä pysymisestä ihan toden teolla. En uskaltanut mennä edes sohvalle istumaan, etten vain nukahtaisi. Päiväuniajat ja I:n saapuminen kotiin olivat oikeita juhlahetkiä. Ruoka ei tahdo maistua vieläkään ja lempiruuaksi onkin muodostunut jogurtti ja mandariinit. Samoin kuin edellisessä raskaudessa. Paino onkin tippunut tässä alussa, mutta aivan kuin maha olisi jo hieman kasvanut. Eikasta vatsa alkoi näkymään ehkä raskausviikolla 16, mutta nyt maha on pömpöttänyt alusta saakka. Turvotustahan se toki on, mutta kyllä housuissa jo huomaa, että hieman puristaa. Ruokailun jälkeen ja iltaisin vatsa on kuin olisin nielaissut rantapallon.

Pääkoppa toimii niinkuin raskaana olessa yleensä, eli siis puoliteholla. Esimerkkinä siitä keitin kahvia jo kertaalleen käytetyillä puruilla, jauhopurkin tilalla kaapista löytyi margariinirasia ja jauhot olivat tietenkin jääkaapissa, pesin hiukseni vartalovoiteella ja kainalot hoitoaineella ja sen sata kertaa päivässä unohdan, että mitähän olinkaan tekemässä. 

Muutamat itkupotkuraivaritkin on jo koettu, eikä ihme, sillä syynä on ollut jotain niinkin suurta ja tärkeää kuin lastenhuoneen seinäpinnat. (Hah) Tilannetta ei yhtään helpottanut kiukkuavalle vaimolleen naurava mies, joka ei yhtään tuntunut tajuavan tilannetta. Jälkeenpäin ajateltuna ymmärrän häntä oikein hyvin, mutta sillä hetkellä kaikki oli tottakai hänen syytään. Itku on ollut muutenkin taas todella herkässä ja tunteet pinnassa. Illat itken onnesta silittäessä nukkuvaa lasta tai sitten itken pelosta, että jotain kamalaa tapahtuu. Välillä olen tainnut tihrustaa aivan ilman syytäkin. 

Blogissa siis varmasti jatkossa keskitytään paljon myös odotukseen, uuden tulokkaan kuulumisiin ja meidän yhteiseen matkaan yhdessäkoossa. 

Vuosi 2015 - Instagram hetkiä

Kuluneeseen vuoteen mahtuu paljon. Paljon pieniä asioita ja jopa niitä kaikkein suurimpia asioita. Yhdellä sanalla kuvattuna vuosi oli onnellinen. Useammalla sanalla sanottuna vuosi oli myös jännittävä, pelottava, haasteellinen, toiveikas, raskas, odottava, iloinen, surullinen, opettavainen ja mitä kaikkea muuta. Tänä vuonna tapahtui suuria asioita. Kaikkein suurimpana vanhemmuus. Se toi mukanaan paljon uutta ja erilaista, jotain aivan  tuntematonta, josta nyt on jo pikkuhiljaa alkanut pääsemään jyvälle. Vanhemmuus on muuttanut meitä ja meidän tulevia vuosia suuresti. Tämä vuosi siis muutti käytännössä kaiken.

Alkuvuosi meni odotellessa. Yli neljä kuukautta olin kotona ja me mieheni kanssa odotimme. Välillä toivoin tosissani, että kaiken olisi voinut peruttaa, sillä oma vointini oli kamala. Oli rankkaa jäädä kotiin vain odottamaan. Päivät ei kuluneet, kun mitään ei voinut tehdä ja ajatukset pyörivät vain yhdessä asiassa. Odotusaika tuntui ikuisuudelta. Mutta odotus onneksi palkittiin suuresti huhtikuussa. Saimme täydellisen pienen pojan, joka on jo nyt opettanut meille niin paljon ja jota rakastamme enemmän kuin mitään muuta.

Olen saanut uusia ystäviä ja uuden suloisen kummilapsen. Ystäväni ovat saaneet lapsia. Yhteensä 9 lasta on syntynyt ystävilleni vuonna 2015 ja yhtä odotetaan syntyväksi helmikuussa. Huikeaa! Varsinainen vauvavuosi. 

Kun on koko vuoden ollut kotona ja viikonloput ovat olleet siis vapaita, on ehtinyt paljon viettää aikaa myös ystävien kanssa. Useimmiten ruuan ääressä (ainakin kuvista päätellen). Tänä vuonna on tajunnut perheen ja ystävien merkityksen toisella tavalla. Kuinka onnekas on perheestä ja ystävistä, jotka ovat lähellä. Heistä on suuri apu ja turva, varsinkin tässä elämäntilanteessa. 

Elokuussa tapahtui taas suuria. Ostimme talon. Talon josta pidämme ja jossa viihdymme, eli siis ostimme kodin. Heti ensisilmäyksellä ihastuimme taloon ja edelleen olemme sen lumoissa. Se tuntuu kodilta ja sitä se todella on. Meidän Villa Unelma. Remontoimme viisi viikkoa yötäpäivää ja vielä on paljon tekemistä, mutta pikkuhiljaa saamme talosta meidän näköisemme.

Lapsen kanssa aika on mennyt nopeasti. Liiankin nopeasti. Vauva on kadonnut ja tilalle on tullut taaperoa muistuttava pieni ukkeli. Jotain vauvan ja taaperon väliltä. Tuo pieni mies vain kävelee tukea vasten joka paikkaan. Pöydältä sohvalle, sohvalta tikkaille, tikkailta keinutuolille ja sitä rataa.

Minun vuoteeni on siis mahtunut paljon, vaikkapa vain pienen ihmisen verran. Toivon ensivuodesta yhtä onnellista vuotta ja paljon iloisia hetkiä.

Onnellista tulevaa vuotta myös teille kaikille!

Maanantai aamu

Kelloja siirrettiin viikonloppuna. Joillekkin se tarkoittaa siis tunnin pisempiä yöunia, mutta ei meille. Lapsi ei vielä osaa ottaa tästä tapahtumasta kaikkea iloa irti, joten meillä herättiin tänäänkin jo ennen seitsämää. Jotenkin ei niin aikaisin osaa vielä itse tehdä mitään. Siispä keitin aamupalaksi puuroa ja kahvia ja kirjoitan nyt tätä blogia kynttilän valossa aamupalalla. Mopsi kävi ulkona ja asettui sohvalle nukkumaan, lapsi leikkii lattialla, Huomenta suomi mölyää taustalla ja I:kin nousi juuri sängystä. 

Ulkona on vielä hämärää ja taivas on sen verran pilvinen, että ei sää taida ihan heti kovin aurinkoiseksi muuttuakkaan. Väriloisto on siirtynyt puista maahan ja luonto näyttää enää vain todella harmaalta ja masentavalta. On kuitenkin aika lämmin, eikä yölläkään ollut pakkasen puolella. Jokuhan povasi lämmintä syksyä ja talvea. Jostain kyllä luin myös uutisen, joka lupasi jäätävän kylmää talvea. No se nyt ainakin on varmaa, että talvi tulee.

Viikonloppu oli kiva ja rentouttava. Vähän jopa sellainen miniloma. Oltiin nimittäin Turussa mun siskon perheen luona kylässä. Eikka viihtyi ja nautti serkkutyttöjen huomiosta ja me aikuiset nautittiin hyvästä ruuasta ja rennosta yhdessäolosta. Viikonloppu menee niin kamalan nopeasti. Paljon olisi tekemistä, mutta ei vaan kaikkea ehdi millään ja aika loppuu aina kesken.

Shoppailuun löytyy kuitenkin aina aikaa. Heh! 

Löysin vauvalle ihania vaatteita ja kivan kirpparilöydön, nimittäin Marimekon karkurit-hupparin. Kunto oli todella hyvä, vain pieni tahra hihassa, joka saattaa lähteä ihan tahranpoistoaineella. Hintaa oli vain neljä kokonaista euroa. Hieman on vain vielä reilua kokoa, mutta kyllähän se joskus on sopiva. 

Eikka muuten on nyt oppinut ryömimään ja viikonlopun aikana vauhti on vain kiihtynyt ja matkat pidentyneet. Lattialla ei esteetkään tunnu välttämättä haittaavan menoa, joten mikään ei enää ole turvassa lattiatasolla. Mopsikaan ei siis taida enää tulla sohvalta alas. Kovasti kiinnostaa myös jo korkeammalle sijaitsevat esineet, että saas nähdä millä tahdilla tuo liikkuminen oikein kehityy.

Kattomiehetkin saapuivat työmaalleen. Näin taas uusi viikko alkaa. Mukavaa syksyistä viikkoa kaikille! 

Tiukasti kii

Taas treffailtiin vauvakavereiden kanssa. Niin kivaa! Tästä on nyt muodostunut tälläinen "kerrankuussa"-juttu ja ollaan saatu mukaan yksi äiti ja vauva lisää, sekä yksi tuleva äiti on tarttunut mukaan myös. Katsotaan nyt kuinka kauan treffit vielä onnistuu näinkin rauhallisissa merkeissä. Voi sitä päivää, kun kaikki nämä vaippatyypit konttaa, saati juoksee, ympäri taloa. Ounou! 

Puhuttiin porukalla pikkujouluista, sillä aikaisemmin olimme suunnitelleet mökkiviikonloppua lokakuussa. Avasin suuni ja ehdotin jotain muuta, sillä minä en kyllä pystyisi puolivuotiasta lasta jättämään koko viikonlopuksi iskän kanssa kotiin. En siksi, etteikö iskä ja lapsi pärjäisi, vaan en usko itse pärjääväni ilman pikkumiestä. Tämä kuulemma oli hassua kuulla minun suustani. :D heh! En olisi kyllä uskonut itsekkään vielä 4kk sitten, että sanoisin jotain tuollaista ja se on jopa yllättänyt minut itsenikin, kuinka kiinni tuohon lapseen olen kasvanut. 

Ajatus Eikan jättämisestä hoitoon, varsinkin yökylään, tuntuu todella omituiselta ja kaukaiselta. Eikka on helppo ja tyytyväinen lapsi, enkä usko, etteikö hänen kanssaan pärjäisi, mutta jotenkin sitä vain ajattelee, että ei sitä raaski. Entä jos hän itkeekin kamalasti, eikä olekkaan äiti lohduttamassa. Yhyy! Sydäntäsärkevää. Tiedän, että lapsellani ei olisi mitään hätää ja hän pärjäisi varmasti hetken ilman minua, mutta en itse pystyisi rentoutumaan hetkeksikään kunnolla, jos lapsi ei ole kanssani. Miettisin vain kokoajan häntä ja ajattelisin, että jos hän itkee, ei kukaan muu osaisi häntä lohduttaa niinkuin minä. Tuntisin syyllisyyttä siitä, että en ole läsnä kun lapseni minua tarvitsee. 

Onhan tämä vähän hassua, mutta minkäs sitä ajatuksilleen mahtaa. En todella osannut kuvitellakkaan, että tämä olisi minulle näin vaikea asia. Kyllähän sitä välillä kaipaa omaa-aikaa ja aikuista seuraa, mutta nyt kuitenkin nautin siitä, että saan olla lapseni kanssa kotona ja pussailla ja paijailla häntä yllinkyllin ja kokoajan! :) Vauva-aika tuntuu menevän niin hurjan nopeasti, joten siitä on nautittava nyt. Kyllähän sitä jossain vaiheessa jo varmasti toivookin, että kun joku hoitaisi lasta edes hetken ;)         

Porvoossa

Käytiin I:n ja pikku Eikan kanssa pienellä lomareissulla Porvoossa. Yövyttiin pari yötä ihanan upeassa Haikon kartanossa ja tutustuttiin kaupunkiin, lähinnä Vanhaan Porvooseen, sekä kaupungin tarjoamiin kahviloihin ja ravintoloihin. Kovasti on shoppailtu ja kävelty on niin, että jalkoja särkee. Maha pullollaan sai palata kotiin, sen verran tuli myös syötyä!

Pidän itse aivan valtavasti kaikesta vanhasta, joten viihdyin Vanhan Porvoon alueella ihan vain ihastellen mukulakivetystä, sekä vanhoja rakennuksia putiikkeineen ja kahviloineen. Idylliset joenrantaravintolat vanhoissa ranta-aitoissa houkuttelivat ja oli vaikea valita niistä yksi. Pohdinnan jälkeen päädyttiin ravintola Fryysarinrantaan ruokalistan perusteella. Ei ollenkaan huono vaihtoehto! Alkuun perusvarmat etanat, pääruuaksi maukas pihvi ja jälkiruoka oli yksi parhaimpia, mitä olen koskaan syönyt! I kehui myös omia ruoka-annos valintojaan. Tunnelma ja palvelu oli myös hyvää ja ammattitaitoista. Ravintolassa oli myös ihana kesäterassi, jossa olisimme varmasti viihtyneet jos ilma olisi ollut lämpöisempi.

                      

Haikon Kartano oli todella kokemisen arvoinen paikka. Palvelu oli moitteetonta ja miljöö hipoi täydellisyyttä. Viihdyttiin oikein hyvin, vaikkemme juurikaan käyttäneet hotellin palveluja, eikä aktiviteetteja. Mahdollisuus olisi ollut esim. lotrata kylpylässä, pelata frisbeegolfia kartanon läheisyydessä ja muutama luontopolku lähti aivan hotellin pihasta. Varmasti vielä vierailemme Haikossa joskus uudestaan ja seuraavalla keralla Eikkakin on sitten jo sen ikäinen, että voimme hyödyntää hotellin tarjoamat aktiviteetit. 

                     

               
Eikka jaksoi hyvin reissata äidin ja iskän matkassa! Poika pysyi tyytyväisenä ja suurimmaksi osaksi nukkui kun pyörittiin kaupungilla. Pikku E muuten kasvaa kovaa vauhtia! Viime viikolla 2kk neuvolassa painoa oli tullut yli kilo lisää ja vaakalukema näytti yhteensä 5115 g. Pituuttakin oli kertynyt lisää neljän senttimetrin verran. Hyvin on siis maito riittänyt ja poika on saanut syödäkseen. Peukku sille!  

Nyt sitten alkaa juhannukseen valmistautuminen. Me vietämme sitä ystäviemme seurassa perinteisesti saunoen, grillaten, syöden ja juoden. Koittakaa muutkin nauttia keskikesän juhlasta, vaikkei sää taidakkaan suosia. 

Hyvää juhannusta kaikille! :) 

Ristiäiset

Rakas poikamme sai viikonloppuna nimen. Juhlat pidettiin minun vanhempieni luona ja tapahtumaa oli todistamassa perheemme ja läheisimmät. Noin kolmekymmentä henkeä. Blogissa vauva kulkee nyt jatkossa nimellä Eikka.

Kastetilaisuus oli kaunis, herkkä ja rento. Pappi ei tehnyt tilaisuudesta liian virallista, vaan jopa kertoi muutaman vitsin tilaisuuden aikana. Toki kuitenkin hyvänmaun rajoissa ja tilaisuus pysyi kuitenkin asiallisena, mutta ei jäykkänä. Eikka oli tilaisuuden ajan rauhassa ja taisi nukahtaakkin kummin syliin kesken seremonian. Mutta kastetilaisuuden jälkeen sitten, kun kuvia alettiin räpsiä, meni Eikalla hermo! Sylistä syliin hyppiminen ei ollut kivaa, sillä se häiritsi pienen unta. Hieman harmittaa, sillä kuvat jäivät sitten ottamatta.

Kummeiksi valikoitui kaksi hyvää ystäväämme. Ihanat kummit Eikka sai! <3 Varmasti tulevat olemaan pojan ja meidän vanhempienkin elämässä aina mukana. Siitä minusta kummiudessa onkin kysymys, että kummi on läsnä lapsen elämässä aikuisuuteen saakka muutenkin kuin vain synttäreillä ja jouluna lahjan merkeissä. 

Juhlissa tarjoiltiin äitini valmistamaa, suussa sulavaa savuporokeittoa, mihin halutessaan sai lisätä aurajuustoa. Ai että kun olikin hyvää! Kahvin kanssa oli sitruunaista valkosuklaa-vanilja täytekakkua ja nougatmuffineja. Osa juhlijoista jäi illaksi vielä saunomaan ja heille tarjoiltiin iltapalaksi kanttarellipiirakkaa ja salaattia. Hyvät oli eväät! :)

Ja niin ihanilla lahjoillakin oli meidän Eikkaa muistettu. Käytännöllisiä lahjoja, joista varmasti jää lapselle itselle monta mukavaa muistoa. 

Suuren suuri kiitos mukana olleille. Oli mukavat juhlat! Totta tosiaan on parasta, että ympärillä on niin mahtavia ihmisiä kuin meillä on. Kiitollinen ja onnellinen siitä! <3

Äiskä

Minun ensimmäinen äitienpäivä äitinä! <3 ihanaa! Tätä ei nyt kyllä mitenkään erityisemmin juhlita, riittää kun nautitaan pienen ihanuuden seurasta tänäänkin :) 

Äitiys on minulle vielä ihan uusi juttu, enkä vielä oikein kunnolla tiedä, mitä äitiys oikeasti onkaan, mutta minulla on käsitykseni ja aavistukseni. Tähän mennessä kuitenkin voin jo todeta, että äitiyteen kuuluu ainakin suunnattoman paljon rakkautta, epäitsekkyyttä, huolenpitoa, suojelua, stressiä ja pelkoa. Tämän hetkiseen äitiyteeni kuuluu myös lisäksi vähäisiä yöunia ja paljon kakkavaippoja :) 

Netissä törmäsin testiin, jossa pystyi testaamaan, mikä on superkykysi äitinä. En tehnyt testiä, mutta totta tosiaan, äidit ovat kyllä jotain superihmisiä! Äideillä on uskomaton taito ymmärtää ja lukea lastaan. Äideiltä harvoin pysyy mikään asia täysin salassa. Äidit ovat super kärsivällisiä  ja heillä on ennätyspitkä pinna. Kyky ennakoida tulevaa ja näin vältää suurimmat katasrofit. Äidit tietävät kaiken ja osaavat auttaa kun heiltä kysyy ja pyytää apua. Ja äidinvaisto! Siinä se vasta superhybervoima onkin. Toivottavasti minustakin tulee sellainen superihminen! Samankaltainen kuin oma äitinikin on.

Äidin elämään kuitenkin kuuluu muutakin kuin äitinä olo. Kodin ja perheen lisäksi (joka se jo on aika homma!) pitää pitää huolta myös itsestä ja omista ihmissuhteista. Osalla on vielä työ ja harrastukset lisänä kaiken muun päälle. Ei varmasti ole ihan helppoa. Vielä kun tosiaan onnistuu ujuttamaan sen oman ajan johkin väliin ja ihan vaan höllätä välillä. Mutta aika moni äiti kuitenkin pystyy siihen. Kai se on supervoima sekin, nimittäin ajankäytön suunnittelu ja hallinta :)

Äitiys kestää loppuun saakka ja vielä sen jälkeenkin. Kun saat kasvatettua omat lapsesi, siirryt opastamaan heitä kasvattamaan omansa ja olet eräänlainen äitihahmo myös lapsenlapsillesi. Olet edelleen äiti, vaikka et enää olisikaan täällä. 

Matkalla äidiksi olen monta kertaa kaivannut oman äitini apua ja tukea. Ja sitä tietoa, taitoa ja niitä viisaita sanoja tulen varmasti tällä matkalla tarvitsemaan vielä ja paljon! 

Hyvää äitienpäivää äideille, erityisesti omalleni! <3