Neuvolakuulumisia

Ihanaa kun alkuraskauden pahimmat viholliset; väsymys ja huono olo, alkavat olla pääasiassa takanapäin. Jaksaa tehdä kaikkea normaalisti, eikä tarvitse enää pakottaa itseään siivoamaan tai ulkoilemaan, eikä illat kulu sohvalla huonoa oloa voivotellessa ja ruokaa vältellessä. Olo on yllättävänkin normaali ja raskaudesta voi nauttia hymyssä suin.

Eikkaa odottaessa ensimmäiset selkäkivut ja issiässäryt alkoivat jo raskausviikolla 13 ja pahenivat selkeästi puolessavälissä raskautta. Nyt selkäkipuja ei ole ollut lainkaan ja toivon todella ettei niitä ilmaantuisikaan. Ne rajoittivat todella paljon normaalia arkea ja kun yritti kuitenkin jotain tehdä, kivusta ja särystä huolimatta, oli olo myöhemmin sen mukainen. Huono olo voimistui ja supisti. Jollei supistukset olleet kipeitä, niin "harjoitussupistuksia" kesti koko illan ja seuraava yön. Pahimpina päivinä kaupassakäynti sai supistukset alkamaan ja säryt pahenemaan.

En malta odottaa, että saan taas tälläisen myttyräisen syliin.

Neuvolassa kaikki oli eilen normaalisti. Verenpaine ja hemoglobiini näyttivät hyvältä ja sydänäänetkin kuuluivat pienen etsinnän jälkeen. Luultavasti istukka sijaitsee sen verran etuseinämässä, että virtaukset ja minun oma syke häiritsivät vauvan sykkeen löytymistä ja kuulumista. Onneksi ne kuitenkin löytyivät ja napakasti pienen sydän löi, 153 kertaa minuutissa. 

Seuraavaksi meillä onkin sitten rakenneultra käynti. Jännittävää! Silloin vauvan näkee paljon selvemmin ja kuvista ymmärtää enempi itsekkin. Eikan rakenneultrassa meille kerrottiin, että lapsella on kaunis amorinkaari ja onhan hänellä. Ihan uskomatonta, että he näkivät sen jo silloin. Emme ole vielä keskustelleet kysymmekö lapsen sukupuolen, mutta itse en välttämättä haluaisi tietää. Emme kysyneet Eikastakaan, vaikka kätilö kertoi selvästi näkevänsä kumpi sieltä olisi tulossa. En tiedä tekeekö sillä tiedolla mitään, sillä jos kerrottaisiin hänen olevan vaikka tyttö, en osaisi itse luottaa tietoon kuitenkaan niin paljon, että uskaltaisin mekkoja ja tyttövaatteita ostaa etukäteen. Ja eipä tuo tieto mitään muuttaisi, sillä aivan yhtä innoissaan täällä odotetaan on sieltä kumpi tahansa tulossa.

Pääsiäisestä

Oho! Ompas aika vierähtänyt, sillä edellisestä postauksestahan on jo pari viikkoa. No viikot ovat kuluneet pääosin ihan normaalin arjen ympäröimänä ja kevättä fiilistellessä. Ihana aurinko houkuttelee ulos ja sisällä kotihommat eivät nappaa sitten pätkääkään. Tänään jo mielessäni fiilistelin pihan haravoimista ja kukkien istutusta. Odotan jo innolla pihan laittamista, vaikka se ei varsinaisesti lempi hommaani olekkaan. 

Viikko sitten meillä vieraili mahatauti. Yök. Kamala tauti onkin. Eikka aloitti oksentamisen perjantaina ja I sunnuntaina. Itse vältyin onneksi vessareissuilta, mutta minulle nousi kuume ja kärsin todella huonosta olosta, sekä vatsakrampeista. Onneksi tauti oli nopeasti ohimenevää sorttia, vaikka aika raju tuntui muuten olevan. Laskeskelin, että edellisestä vatsataudista itsellä on aikalailla tasan kymmenen vuotta aikaa. Ihan kovin usein ei siis onneksi tämä tauti ole vieraillut.

Pääsiäistä vietettiin viikonloppuna perheen kanssa. Perjantaina pakkasimme kimpsut ja kampsut ja otimme suunnaksi isolan, eli minun vanhempieni kodin. Lauantaina kävimme kummityttöni 1 vee synttäreillä ja illalla saimme vanhempieni luona seuraa siskoni perheestä, sekä myös toisesta siskostani. Sunnuntaina meitä olikin sitten koko porukka kasassa kun kolmas siskoni perheineen liittyi myös seuraan, sekä veljeni tyttöystävänsä kanssa. Meitä oli siis yksitoista aikuista ja seitsämän lasta. 

Tekemistä ja tohinaa riitti ja pyhät vierähti nopsaa ohi. Paljuiltiin, saunottiin, pilkittiin, herkuteltiin, pelailtiin ja naurettiin mahat kipeäksi.

Vaikka todella ihanaa on aina kun ollaan koko porukka kasassa, niin oli kyllä kiva maanantaina palata kotiin ja omaan rauhaan. Ihan oli jo outoakin olla kotona, kun oli niin hiljaista. Eikallakin oli tainnut olla rankkaa pysyä serkkutyttöjen perässä koko pääsiäinen, sillä päiväunet kestivät maanantaina neljä tuntia.

Tulevana viikonloppuna ohjelmassa olisi hieman töitä, synttärijuhlat ja Eikan yksivuotis kuvaus. Huomenna onkin pitkästä aikaa neuvola ja pääsen taas kuuntelemaan vauvan kuulumisia. 

Synttärivaatetta

Odotettu postipaketti saapui tänään suoraan Australiasta. Tilasin Eikalle 1 vee valokuvaukseen vaatetta ja varmasti näille tulee kyllä käyttöä muutenkin. Ehkä jo ensi lauantaina testaillaan näitä kummitytön 1-vuotis synttäreillä ja tottakai pienen miehen omissa synttärikemuissa huhtikuussa.

Beau Hudsonilla on kyllä kaikkea niin kivaa, mutta erityisesti nyt tykästyin tähän farkkupaitaan, josta saa kesäisemmän mallin kääntämällä hihat remmeillä ylös. Sopivan rento, mutta tarvittaessa myös siistimpi. Tottakai synttärisankarilla pitää myös rusetti olla ja farkun kanssa sopii täydellisesti konjakinruskea nahkarusetti. Ihana! Sovituskuvia luultavast tulee sitten myöhemmin.

Paketti tuli parissa viikossa ja postikulut sai kaupan päälle, kun tilasi tietyllä summalla vaatteita ja asusteita. Koko taulukko olikin hieman hankalampi, sillä vaatteiden koot menee ikävuosien mukaan. Tilasin pojalle 1 koon, eli yksivuotiaan kokoisen. Hieman reilu ehkä hartioista, mutta muuten kyllä passeli koko. Onneksi en pienempää kokoa (6-12kk)ottanut. Eli ainakin tässä vaatteessa hyvin piti ikäkoko paikkaansa. Rusetteja löytyi myös aikuistenkokoja ja houkutti kyllä tilata isälle ja pojalle samanmoiset, mutta jätin nyt tilaamatta kuitenkin. Vielähän sen toki kerkiää.

Me tosiaan ollaan tilattu valokuvaaja ottamaan lapsesta yksivuotiskuvat. Itsellä ei kamera niin hyvin pysy kädessä ja ammattilaisella on niin paljon parempi silmä näihin hommiin ja varmasti saadaan ainakin sitten se yksi onnistunut kuva. Valokuvaaja tulee meille kotiin, mikä on kyllä tosi kiva juttu, sillä ehkä lapsikin on siten rennompi kuvia ottaessa ja hymykin saattaa irrota. Kuvaideoita olen metsästänyt netistä ja jokseenkin hyvin yksinkertaisia meidän tyylisiä kuvia halajan. Ulkona olisi tottakai ihana ottaa kuvat, mutta ei taida huhtikuun alussa oikein onnistua, ellei halua lasta istuttaa kuralätäkössä.

Synttärijuhlatkin lähestyy ja niitä on jo ajatustasolla hieman suunniteltu. Kakun tekee ihana kondiittori ystäväni, joka onkin taiteillut meidän perheen kaikki muutkin tärkeimmät kakut. Hänelle annan hyvinkin vapaat kädet tämän suhteen. Muita tarjottavia en ole juurikaan vielä miettinyt, sillä onhan juhliin vielä kuukausi aikaa.  Juhlimme synttäreitä pienellä porukalla; Perheet, kummit ja läheisimmät. 

Feel the fatness

Puntari näyttää 5 kg vähemmän kuin kaksi kuukautta sitten, mutta olo ei ole yhtään kevyempi. Housut kiristää, vetoketju ei pysy kiinni, turvottaa ja puristaa. Maha on yhtäkkiä pullahtanut ja iltaisin turvotuksen kanssa olo on hyvinkin pallomainen. 

Eikkaa odottaessa harvoin turvotti. Alkuraskaudesta en muista sellaista lainkaan, mutta nyt turvotusta on ollut alusta asti ja mahakin on pullahtanut useamman viikon aikaisemmin. Toki vatsamakkaroita on vielä edellisestä raskaudesta jäljellä ja vatsalihakset eivät taida kovin timmissä kunnossa olla, joten ne vain lepäävät kauniisti mahanahkaani vasten. Jos vatsa kasvaa jo aikaisemmin, eikai se tarkoita sitä, että se myös kasvaa paljon edellistä isommaksi? 

Tänään sain ystävältäni kassilisen äitiysvaatteita, jotka meillä on yhteiskäytössä ollut aikaisemminkin ja ne on otettava nyt jo käyttöön. Paljon minulla on mekkoja, jotka Eikkaa odottaessa venyivät käyttökelvottomiksi, joten ne saa kaivaa kaapin perukoilta käyttöön. Pienen mahan kanssa pystyy hyvin soveltamaan omia vaatteita, mutta isomman mahan kanssa on jo pakko olla äitiysvaatteet. Viimeisillään tuntuu, ettei nekään enää tahdo mahtua päälle. Yöh.

I aloitti dietin. Kuulemma perheen yhteispaino pitää pysyä balanssissa. Hehe! Hienoa hänen kanssaan sitten kesällä kulkea yhdessä kun hän muistuttaa jonkinlaista rantaleijonaa ja itse lähinnä valasta. Voin vain kuvitella kesällä ne kauniit turvonneet nilkat ja polvet, joita ei jalasta edes erota ja sormet, jotka muistuttavat grillin höyrynakkeja. Ah sitä kesäkuntoa. 

Kevättä kohti

Kuralätäköt ja loskalumi ei tänään vaunulenkillä harmittanut yhtään. Päinvastoin! Se tietää sitä, että kohta on kevät ja kevään jälkeen heti perään kesä. Lenkillä olisi pitänyt olla myös aurinkolasit, koska niin mukavasti aurinko killitti suoraan silmään. Se paistaa myös suoraan ikkunasta sisään, eikä anna yhtään armoa. Yäk. 

Alkuviikko on kulunut rauhallisesti pienen palovammapotilaan kanssa. Eikka poltti oikean kätensä kolme (ja puoli) sormea ja osan kämmenestään tarttuessaan kuumaan hiilihankoon. Onneksi palovamma oli vain ensimmäisenasteen vamma, vaikka silti kyllä hurjan näköinen suurine vesikelloineen. Ollaan annettu pojalle särkylääkettä ja aina hänen nukkuessaan laitettu paksulti sinkkivoidetta käteen ja puuvillalapanen päälle. Kyllä hän jo kädellä tarttuu ja konttaaminenkin sujuu, mutta edelleen hän sitä kuitenkin hieman varoo, eikä mieluusti anna käteen koskea. Voi pientä raukkaa. Käy niin sääliksi toista. Toivottavasti paranisi pikimmiten.

Ainiin! Meillä on muuten otettu ensiaskeleet. Ihan olen unohtanut asiaa täällä hehkuttaa. Viikko sitten keskiviikkona Eikka otti kaksi hyvin pientä ja huteraa askelta ennenkuin kaatui syliini. Niin hieno hetki ja poika oli itsekin innoissaan asiasta. Seisominen ilman tukea alkaa kokoajan sujua paremmin ja ehkä se käveleminenkin siitä sitten lähtee sen myötä. Tosin mikään kiire ei ainakaan äidin mielestä vielä olisi. 

Maanantaina olin tuntevinani pientä kutkuttelua vatsassa. Istahdin alas ja oikein keskityin tuntemukseen, joka kesti hetken aikaa. Eivät ne mitään muutakaan voineet olla, mutta en silti uskaltanut olla varma. Tiistai iltana tunsin saman uudestaan ja siis kyllä, aivan varmasti oli vauvan liikkeitä. Hämmästyttävää! Eikasta muistaakseni liikkeet tuntui ensimmäisen kerran viikolla 18 ja viikolla 21 ne tuntui käteen. Olen kyllä lukenut, että toisessa raskaudessa yleensä äiti tuntee ja tunnistaa liikkeet jo aikaisemmassa vaiheessa, mutta että jo viikolla 13.

Naistenpäivä oli meillä ihan tavallinen tiistai. Mies oli aamun töissa ja minä illan. Naistenpäivä tulppaanit ostin ihan itse itselleni ja niitä ihastelin pöydällä auringonvalossa ja samalla katselin kuinka vesi tippui räystäistä. Pieni sisustuskärpänen taisi puraista niinkuin aina keväisin yleensäkkin. Nyt olisi kotiin saatava hieman värejä, mutta ei missään nimessä liikaa. Jotain kevyttä ja luonnollista. Keltainen on tällähetkellä yksi suosikkivärini, sitä siis luultavasti. 

Hieman vanhemmuudesta

Ensimmäinen vuosi äitina alkaa olla piakkoin ohi ja se on kyllä ollut aikamoinen vuosi. Se on myöskin mennyt aivan hujauksessa ja ikäänkuin huomaamatta ohitse. Vuodessa on oppinut paljon uutta itsestään ja varmasti jollain tapaa äitiys on myös muuttanut minua. Arvomaailma on osaltaan toisenlainen kuin ennen ja asiat jotka ennen oli tärkeitä, ei välttämättä enää olekkaan ykkösenä listalla. Hieman sitä on myös ehkä unohtanut itsensä tässä vuoden aikana, eikä aikaa itselle juurikaan ole ollut.

Äitiys on ollut minulla haaveena aina. Kun kysyttiin mikä minusta tulee isona oli ensimmäisenä mielessäni, että "Äiti". Uskaltaisin sanoa, että äitiys on minulle ollut hyvin luontevaa ja selkeästi "minun juttuni". Toki siinä on haasteensa ja niitä huonojakin puolia ja välillä ihan paskojakin päiviä, mutta kaikinpuolin tunnen nyt olevani siellä missä pitääkin. 

Olen paljolti sellainen äiti kuin joskus aikanaan kuvittelin olevanikin, mutta on kyllä asioita joissa olen joutunut pyörtämään puheeni ja huomannut toimivani sittenkin toisella tavalla tai sitten asiat eivät vain ole menneet niinkuin olin suunnitellut ja ajatellut. 

Esimerkkinä siitä Eikan vieressä nukkuminen.  Päätin jo ennen lapsen syntymää, että Eikka nukkuu omassa sängyssä alusta asti ja vuoden ikäisenä siirtyy omaan huoneeseen. Noh, enää lapsi ei nuku meidän vieressä kuin ihan harvoin, jos aamuyöstä ei uni tule, mutta vielä 7kk ikäisenä vauva jäi jokaisen aamuyön syötön jälkeen viereeni nukkumaan. Vasta kun hän itse ei osannut enää nukahtaa viereeni, oli minun pakko aina siirtää hänet omaan sänkyynsä ja se jopa harmitti minua. Omaan huoneeseen kyllä olen lapsen laittamassa kunhan vain lastenhuone joskus valmistuu.  

Imetys onneksi meillä sujui alkukankeuden jälkeen mainiosti. Maitoa riitti ja lapsi söi. 4-5 kk iässä Eikka päätti lopettaa toisen rinnan syömisen. Enkä sitä väkisin kovin kauaa viittinyt hänelle tyrkyttää. Hienosti pärjättiin toisella tissillä melkein 9kk ikään saakka. Itsehän toki olin suunnitellut imettäväni vuoden ikäiseen saakka, mutta eihän lasta voi pakottaa. Tässä olen oppinut vuoden aikana, että imetys on juurikin sellainen asia, mitä ei voi millään lailla suunnitella ennen lapsen syntymää, eikä juurikaan vielä syntymän jälkeenkään. Se menee niinkuin se menee ja aina siihen ei voi itse vaikuttaa millään lailla.

No mites tää "meidän lapsi ei missään nimessä saa mitään herkkuja ennen 3 ikävuotta". No vähän oon ehkä lipsunu, mutta oikeasti vain vähän. Eikka on saanut maistaa lusikallisen jäätelöä, pieniä keksin muruja muutaman kerran ja laskiaspullan kantta sai hän hieman nuolaista. Eilen ekaa kertaa lapsi sai oikeasti herkutella, sillä hän sai pienen palan toscapiirakkaa, jonka sitten ihan itse sai syödä ja mutustaa. Toki enemmän piirakkaa oli lattialla kuin suussa.

Itsensä lisäksi on paljon oppinut uutta myös puolisosta. Miehestäni on lapsen syntymän myötä tullut enempi huolehtija-tyyppiä ja hieman empaattisempi hän on kuin ennen. Hänet näkee nyt myös puolison lisäksi vanhempana ja me yhdessä olemme tulleet aivan uusien asioiden eteen ja toki vasta nyt nähneet kuinka niissä asioissa toimimme ja mitä niistä ajattelemme. 

Mieheni kanssa olemme hyvinkin samaa mieltä lapsenkasvatuksiin liittyvissä asioissa (onneksi!), mutta toki on löytynyt myös pieniä erimielisyyksiä ja jopa yllättäviäkin mielipiteitä. Olemme kuitenkin löytäneet aina kompromissin asiaan, eikä ole tarvinnut asioista riidellä. Päätämme lapseen liittyvistä asioista yhdessä ja otamme huomioon toisen  ajatukset ja mielipiteet. 

Mieheltäni kysyin, että onko hänen mielestään meidän parisuhde muuttunut Eikan syntymän myötä. Vastaus oli, että "Eihän sitä edes ole enää". Hahaa! ihan tuota vastausta en odottanut, mutta kieltämättä tässä ei juurikaan ole ollut aikaa kahdenkeskeisille ravintolailloille tai lomille, mutta kyllä minulle on mainiosti kelvannut yhteiset elokuvaillat kotona kainaloon käpertyneenä. Itse lähinnä ajattelin vastaukseksi kysymykseeni sitä, kuinka lapsen tulo perheeseen on syventänyt parisuhdettamme ja mielestäni lähentänyt meitä puolisoina. Lasketaanko sitä nyt sitten parisuhteeksi. ;)