"Käytäiskö pöntöllä?"

Eikka 2 vuotta ja 10 kuukautta ei oikein haluaisi käydä potalla tai pöntöllä. Päiväkodissa kyllä käy muiden mukana ja kotonakin silloin kun itselle sopii, mutta harvoin sopii. Yleensä sopii vain silloin, kun on jo sängyssä ja pitäisi alkaa nukkumaan. Silloin ilmestyy hätä ja pöntölle on päästävä heti. Kummasti vain se hätä loppuu matkalla vessaan.

Ei lasta oikein voi pöntölle pakottaa. Kun asiasta tarpeeksi tappelee, niin ei varmasti suostu mennä pian lähellekkään vessaa. Kiinnostus pitäisi lähteä lapsesta itsestä ja sitä kiinnostusta tulisi vanhempien sitten ruokkia ja olla aktiivinen asian suhteen. Minä odotan tässä vain yhä sitä lapsen omaa kiinnostusta. 

Meillä saa tarroja vessa-asioinneista. Pisusta yhden ja siitä isommasta hädästä kaksi. Tarrat jaksoivat innostaa lasta pöntölle ehkä kaksi päivää, mutta sitten into laantui. Ehkä jos vaihtaisin eläintarrat hämähäkkimies-tarroihin, niin saattaisi into taas hetkellisesti palata. Täytyy kokeilla.

"Otat vaipan vaan pois, niin kyllä oppii pöntölle kun housut kastuu muutaman kerran." He sanoivat. "En tarvitse pikkuhousuja. Haluan vaipan." Sanoi taapero. No nyt meillä kuitenkin pari päivää pestiin iso läjä märkiä housuja, lattioita, mattoja ja sohvanpäällisiä. "Ei auttanut!" Minä sanoin. Märät housut tuntuivat enemmän häiritsevän minua kuin lasta itseään. 

Kun lapsi alkaa ährätä sontaa vaippaansa niin ehdotan, että menisimme pöntölle. Vastaus on joka kerta "Ei. Kohta pestään pylly" ja samalla vikkelät jalat viipottavat kauemmaksi minusta. Eipä siinä auta kuin vain antaa lapsen asioida vaippaan. Ei väkisin voi pöntölle toista raahata.

Unien jälkeen vaippa painaa aina kaksi kiloa ja välillä imukyky ei edes riitä yön ajaksi. Nukkuessa vaippa on siis vielä ehdoton, mutta jos pikkuhiljaa pääsisi päivävaipasta jo eroon. Edes kotona ollessa. Nyt Eikka on alkanut kertomaan, että häneltä tuli pissa ja välillä vaippa pitää vaihtaa pissan jälkeen. Kai sekin jonkinlaista edistymistä on.

Luulen, että suurin ongelma pöntöllä käymisessä on malttamattomuus. Sinne ei malteta mennä, eikä siellä malteta istua. Eli kiinnostus pöntölle on aikalailla tasan olematon. No lohduttaudun sillä, että kyllä kaikki lapset jossain vaiheessa oppivat kuivaksi. Meillä Lyyli luultavasti ennen Eikkaa. 

Taaperon rankka elämä

Jos ei aina ole helppoa olla taaperon äiti, niin ei se ole kyllä helppoa olla taaperokaan. Ei ainakaan meidän taaperon mielestä. Aina vain kielletään, eikä mitään kivaa saa tehdä. Kuten piirtää ruualla pöytään, painia pikkusiskon kanssa, lähteä yöpuvussa päiväkotiin, pissata lattialle, lähteä kesäkengissä pakkasella ulos, syödä banaaninkuoria, hyppiä lenkkareilla kuralätäkössä tai leikkiä "juostaan karkuun"-leikkiä, kun aina silloin ollaan muka lähdössä jonnekkin tai pitäisi pukea ja on kuulemma jo kiirekkin. Taaperollahan menee ihan hermo kun ei saa tehdä mitään kivaa.

Vaikeuksia tuottaa myös illat kun pitäisi mennä nukkumaan, eikä saa jatkaa leikkejä. Taapero yrittää kertoa vanhemmille, ettei halua nukkua, että kun ei väsytä yhtään. Eikä vanhemmat millään usko. Sanovat vain, että nyt on nukkumaanmenoaika ja kantaa takaisin sänkyyn, vaikka taapero niin haluaisi vielä juosta taloa ympäri tai katsoa ihan vähän telkkaria. Janokin iskee jossainvaiheessa, mutta kolmannella kerralla kun lapsi pyytää lisää vettä janoonsa, äiti ei enää annakkaan. Ei muka voi janottaa enään. Ilta yleensä päätyy siihen, että taapero suuttuu vanhemmilleen kun he eivät tajua, että silmien hierominen ja haukottelu ei tarkoita, että väsyttää ja että häntä janottaa (tai pissattaa) edelleen vaan. Pakko kiukutella, koska vanhemmat ei muuten tajua. 

Taaperon pitäisi aina olla reipas. "Syö reippaasti, kävele reippaasti, ole nyt reippaasti..." Mutta ei taapero halua olla reipas. Ei hänellä ole kiire ruokailla tai kiire yhtään minnekkään. Ei hän halua olla reipas pelottavissa ja uusissa tilanteissa. Ei halua, vaikka vanhemmat vaatii. Kilttikin pitäisi aina olla. Nyt varsinkin kun tontut kurkkii. Eihän aikuisetkaan ole aina kiltisti. Isikin ottaa joskus lelun(lue: jotain kiellettyä)taaperon kädestä, vaikka eihän toisen kädestä saa ottaa. Äitikin joskus huutaa, vaikka on sanottu, ettei saa huutaa. Ei taaperonkaan siis tarvitse ihan aina olla kiltti. Joskus voi olla tuhma.

Mutta kuinka mahtavaa ja jännittävää on päästä kauppaan. Omien pikkukärryjen kanssa on todella siistiä juosta hyllyjen välissä käytäviä ja liukua polvilleen lattialla. Parasta on kun iskä tai äiti juoksee perässä. Jotain ne huutaa, mutta taapero ei omalta metelöinniltään kuule, mitä ne sanoo. Taapero osaa kerätä kärryihin myös kaikkea kivan näköistä kyytiin, jotka tylsät vanhemmat kuitenkin ottavat kärryistä pois. Joskus taapero menee myös autokärryillä, mut ne on vähän tylsät, koska äiti työntää niitä niin hitaasti. Kyydistä onneksi pääsee itse pois, niin voi juosta käytäviä pitkin. Taaperon mielestä karkuleikki ja kiljuminen on ihan parasta, mitä kaupassa voi tehdä. Ja sit harmittaa kovasti (ja äänekkäästi) kun vanhemmat kieltää ja kun pitää lähteä kaupasta pois. Äiti ja iskä usein kantaa taaperon väkisin autoon, vaikka taaperolla olisi hyvä leikki ollut vielä kesken.

Taapero onneksi harvoin kärsii tylsyydestä. Hän kyllä aina keksii jotain tekemistä. Esimerkiksi kun autossa on tylsää istua, taapero viihdyttää itseään potkimalla etupenkkiä. Tämä leikki on entistä kivempi, mitä kuraisemmat kengät on. Riisuu vaatteitaan ja kokeilee kuinka kauas ne autossa lentää. Hän myös irroittaa oman ja siskonsa turvavyön, jotta he voisivat leikkiä yhdessä takapenkillä. Mutta kokoajan äiti ja iskä komentaa. Älä potki penkkiä, älä ota kenkiä pois, ei voi irroittaa turvavyötä, älä heitä mitään etupenkille,  ISTU ALAS!! Eivät ymmärrä kuinka tylsää on vain istua paikallaan ja katsella ikkunasta ulos, että jos vaikka näkyisi jännittävä kaivinkone, jota ei koskaan kuitenkaan näy. Taapero ilmoittaa kuuluvasti koko loppumatkan, että haluaa pois autosta.

Meidän perheessä kukaan ei ole oikein aamuvirkku. Taapero varsinkaan. Aamut siis usein on niitä rankimpia. Yleensä lapset heräävät hoitoaamuina ennen herätyskelloa, mutta eilen aamulla meillä oli normaalia aikaisempi herätys. Taapero heräsi yllättävän reippaasti ja nousi sängystä omin jaloin ilman pitkää taivuttelua. Se olikin sitten sen aamun ainoa hyvä asia. Mikään ei sujunut ja kaikki oli väärin. "En haluu" oli aamun hokema. Vaatteet olivat väärät ja vain yökkäri olisi kelvannut päälle. Pikkusiskonkin vaatteet olivat väärät. Vaippaa ei saanut vaihtaa ja päiväkotiin oli lähdössä väärä pehmolelu mukaan. Viimeinen niitti oli, kun taapero laittoi kädet housujen taskuihin ja tajusi, ettei hänellä ollut yhtään rahaa. Siitä seurasi todella iso harmistus, meteli ja itkupotkuraivarit. (Ei hänellä ole koskaan taskuissaan rahaa ollutkaan.) Onneksi äidin halirutistus auttoi taas ja vastoinkäymisistä huolimatta ehdittiin ajoissa päiväkotiin. 

Kyllä tämä joskus helpottaa, taaperoidenkin elämä. 

Vauhdikas tervehdys

Voi rähmä! Ihan aluksi mä joudun pahoittelemaan ja perumaan sanani koskien sitä blogin joulukalenteri ideaa. Tässä on ollut niin paljon hälinää ja hölinää joka suuntaan, etten ole ehtinyt valmistella postauksia etukäteen kunnolla, enkä enää ehdi millään. Jokapäiväinen joulupostaus ei nyt valitettavasti olekkaan mahdollinen. Ehkä ensivuonna aloitan suunnittelun ja toteutuksen hieman aikaisemmin, niin saan homman toimimaan. Toivottavasti.

Mun blogijoulukalenterin ekan luukun piti kertoa aiheesta joulukortit ja siihen piti liittää pieni maistiainen meidän perheen joulutervehdyksestä, eli jouluinen valokuva lapsista. No tällaisia kuvia lapsistahan ei nyt sitten tullutkaan, sillä päivää ennen kuvausta, Eikka löi päänsä kirjahyllyn kulmaan ja vekki jouduttiin liimaamaan ja teippaamaan. Haava on kyllä hyvin parantunut ja nyt otsassa komeilee enää vain naarmu ja pieni kuhmu. Tonttulakilla jäljen kyllä saa piiloon, joten katsotaan jos tässä vielä innostun ja ehdin yrittää napsaista lapsista söpön joulukuvan, mikä ei kovin pahasti olisi heilahtanut ja edes toinen lapsosista katsoisi kameraan päin. Heh. 

Pienellä miehellä riittää vauhtia niin kovasti, että ihmettelen suuresti, kuinka aikaisemmin ei ole tapahtunut vielä mitään kuhmua tai mustelmaa kummempaa ja niitäkin aika vähän. Lapset kestävät kyllä paljon, eikä tämä meidän vauhtihirmu ainakaan ihan pienestä edes hätkähdä.

Kiirettä riittää kotona ilman mitään sen kummempia menoja tai touhuja ja nyt vielä entisestään, kun tässä olen kovasti joulua yrittätänyt jo alkaa laittamaan. Välillä tuntuu, ettei vuorokaudessa riitä tunnit tämän arjen pyöritykseen. Eikka on niin vikkelä liikkeissään, että joinakin päivinä en ehdi muuta tehdä kuin touhuta hänen kanssaan ja kulkea hänen perässään siivoten ja kieltäen. Siinä sitten toisella kädellä hoitaen Lyyliä. Lyyli muru onneksi on tyytyväinen lapsonen, vaikka osaa hänkin jo vaatia huomiota huudollaan. Ei kuitenkaan ihan samoissa määrin kuin veljensä, eikä Lyyli vielä rupea pahantekoon, jotta saa huomionsa.

Viime perjantaina kävin Lyyli neidin kanssa neuvolassa. Eikka oli meidän mukana ja hän loi oman pienen lisän tähän vierailuun. Hän paristi yritti karata huoneesta ja jätti jälkeensä auringon keltaisen taideteoksen neuvolan lattiaan. Onneksi sentään vain puuvärillä. Lyylikäinen kasvaa hienosti rintamaidolla, mutta Eikan 3kk neuvolan lukuihin verrattuna neiti on vielä aivan rääpäle. 5 460g näytti puntari ja pituutta rinsessalla on 60 cm. 

Vauhtia ja menoa meillä todellakin siis piisaa ja tulee varmasti piisaamaan vielä aika monta vuotta eteenpäinkin. Vauhti saattaa jopa lisääntyä tässä vuosien myötä. Ne hetket kun lapset nukkuvat ovat niin luksusta, että voi luoja. Siitä ajasta pitäisi osata nauttia, joka minuutista, mutta yleensä tuo aika pitää käyttää tehokkaasti kotitöihin, sillä siivoaminen sujuu paljon mukavammin kun ei kukaan sotke sitämukaan kun siivoaa. Tämä on myös niitä ainoita hetkiä päivässä kun kahvin saa juoda kuumana ja rauhassa. En edes halua miettiä mitä sen jälkeen, kun esikoinen lopettaa päiväunien nukkumisen.

Yksivuotias uhmailija

Olen hämmästellyt ja kummastellut Eikan käytöstä nyt useamman viikon. Miettinyt miksi aina niin aurinkoinen ja iloinen lapsi on nykyään pelkkä kiukutteleva ja rähjäävä poika, jolle ei kelpaa mikään ja joka loukkaantuu ja raivostuu ihan pienimmästäkin. Unet ovat levottomia ja nukkumaanmeno pitkä taistelu. Ajattelin kaiken johtuvan tulevista hampaista, mutta nyt on kyllä todettava, että ei tämä ole hampaista johtuvaa, vaan selkeää uhmaa. En vain tiennyt, että uhmaikä voi tulla näin pienellekkin jo. Ajattelin uhman rantautuvan meille vasta joskus ensi keväänä, kun taapero täyttää kaksi. 

Taaperon vaipan vaihto ja pukeminen on välillä itselle oikea urheilusuoritus. Hiki virtaa kun yrittää rimpuilevan lapsen päälle saada paitaa ja housuja. Hommaa hankaloittaa vauvamaha, joka on todellakin tiellä. Onneksi sentään on kesä, eikä tarvitse talvivaatteiden kanssa taistella. 

Uhmis ei kestä kun häntä kielletään. Itseasiassa kielto vain yllyttää häntä. Kun sitten usean "ei":n jälkeen kaappaat lapsen syliin, pois pahuuksista, päättää hän vetää itsensä joko ihan makarooniksi tai heittäytyä selälleen lattialle ja tottakai kiljuen samalla täysillä. Jos häntä kiukuttaa vain "vähän", hän kiljuu pää punaisena ja polkee maata. Häneen päin ei saa edes katsoa ja auta armias, jos yrität ottaa häntä syliin; Peto on irti. Kun kiukuttaa, ainoa helpotus on kiukuta. Ihan omassa rauhassa. Kun harmit on huudettu pihalle, kelpaa syli ja läheisyys. Sen jälkeen jo sitten hymyilyttää ja naurattaa. Ainakin hetken aikaa, ennen uutta harmia. 

Sillä hetkellä, kun ei mikään pientä äkäpussia kiinnosta ja huvita, ei hänellä ole muuta tekemistä, kuin roikkua äidin jalassa kiljuen ja huutaen samalla kun äiti epätoivoisesti yrittää tehdä ruokaa/pyykätä/siivota/käydä vessassa tai pukea. Syödä äiti ei edes yritä, sillä a) lautasella hyppii kokoajan joku ylimääräinen, jota saa nostella kauemmaksi b) korvan juuressa karjuu vihainen lapsi, joka ei todellakaan meinaa antaa periksi ennenkuin saa osansa ateriasta c) ruoka ehtii kylmetä lautasella ennenkuin sitä oikeasti pääsisi syömään ja d) mikään muu ruoka ei uhmikselle kelpaa, vaan pitää saada juurikin samaa kuin äidillä ja tottakai äidin lautaselta ja vieläpä ihan itse. Isä kyllä saa tehdä kotona kaiken ihan rauhassa, mutta äiti ei käy edes vessassa niin, etteikö lapsi itke ja paukuta vessan ovea koko toimituksen ajan. 

Osaahan taapero välillä olla tottakai se ihanan valloittava oma itsensä, joka osaa naurattaa vanhempiaan hienoilla tempuillaan ja joka heittäytyy kaulaan kiinni pussatakseen ja halatakseen. Se suloinen pieni, joka tuo kirjan ja pyytää päästä syliin lukemaan sitä. Yksikin hymy tai halaus antaa anteeksi kaikki ne tuhat kiukkua. Mutta sillä hetkellä, kun lapsi on riivattuna ja mitkään manaukset ei auta, on omat hermot todellakin koetuksella. Olisivat varmasti ilman raskauttakin, mutta väsymys ja hormonit tuovat vielä mukavan pienen lisän tähän pinnan kiristelyyn. Ei se auta kuin vain laskea kymmeneen ja hengittää syvään. Periksi kun ei missään nimessä pidä antaa. 

Hankalaa tästä uhmasta tekee vielä se, että Eikka on niin pieni, että hänelle on ihan turha selittää, miksi asia on kielletty. Tai voi toki kertoa, mutta eihän hän ymmärrä sitä lainkaa. Lahjonta, kiristys ja uhkailu eivät siis vielä tehoa. Tämä kyseinen kiukkupussi on vielä erityisen jääräpäinen tapaus ja omaa periksiantamattoman luonteen. Jos joku uskoo horoskooppeihin, niin Oinas lapsen tulkinta osuu meidän poikaseen välillä liiankin hyvin. Heh.

Jos jotain positiivista kaivaa tästä uhmavaiheesta, niin se on kyllä ehdottomasti ajankohta. Jospa meillä kävisi niin hyvä flaxi, että pahin olisi jo takanapäin kun pikkusisko tai -veli saapuu maailmaan. Toiveajatteluako? 

Meillä asuu taapero!

Ei, ei, ei, ja EI. Sanavarastoni on välillä hyvinkin yksitoikkoinen. Lapsi selkeästi jo koettelee rajojaan. Hän tietää kyllä mihin ei saa koskea ja mitä ei saa tehdä, mutta hän tekee sen silti. Kun häntä kieltää, hän loukkaantuu. Joko hän itkee dramaattisesti tai sitten hän murisee ja kiukkuaa takaisin. Kielto ei tietenkään auta. Hän yrittää samaa heti uudestaan ja uudestaan. Kovapäinen kun on. 

Jos sotku ennen tarkoitti sitä, että vauvan lelut olivat pitkin olohuoneen lattiaa, tarkoittaa sotku nyt sitä, että lelut ovat pitkin taloa. Eikä sekään vielä riitä. Matto on rullalla jossain nurkassa, olohuoneen pöytää on taas käytetty taaperokärrynä ja se löytyy toisesta nurkasta, kengästäni löytyi kadoksissa ollut lapsen sukka, pärekorista kadonnut tutti ja pari lelua, vessapaperirulla on pyöritetty kasaksi vessan lattialle, lehtikorin lehdet on heitelty korista ja revitty, jokatoinen töpseli on irti seinästä ja laatikoiden, sekä kaappien sisältö on levitetty lattialle. 

Eikka ottaa jo askelia ilman tukea ja välillä hän innostuu ja kävelee jo pitkiäkin matkoja. Yleensä matka tyssää kynnyksen kohdalle ja meno jatkuu kontaten, mutta tänään on ollut ensimmäinen päivä kun hän on selkeästi kävellyt enemmän kuin kontannut. Hän osaa kiivetä sohvalle ja hän myös tietää kuinka sieltä tullaan alas, vaikkakin hän siinä kyllä vielä hieman tarvitsee apua. Hän pitää autoista ja osaa päristellä niillä leikkiessään. Eikalla on kuusi hammasta ja ne ovat puhjetessaan aiheuttaneet hieman kiukkua. Yöt ovat hampaiden puhkeamisen takia olleet välillä vähän levottomia, mutta onneksi vain vähän. Tutti rauhoittaa yöllä onneksi heti.

Eikka on edelleen kiltti ja hyväntuulinen lapsi. Hän on utelias, rohkea ja sosiaalinen. Hän viihtyy ihmisten seurassa ja tykkää leikkiä muiden lasten kanssa. Hän pitää leluista ja leikeistä, joista kuuluu kova metelija esimerkiksi imurointi on Eikan mielestä maailman parhainta tekemistä. Hän kulkee imurista kiinni pitäen ja nauraa räkättää mennessään. Hän on aktiivinen ja tykkää hieman rajuimmistakin vauhti leikeistä. Eikassa on villikon lisäksi myös rauhallinen puoli. Hän tykkää halia ja pusia ja kotona ollessa hän usein pyytää syliin ja tykkää rauhoittua siinä. Aamuisin kun hän herää, nostan hänet meidän sänkyymme, jossa hän tykkää vielä köllötellä kainalossa jonkin aikaa. 

Eikka on myös todella itsepäinen. Asioiden on mentävä tottakai niinkuin hän haluaa ja jos ei mene hän suuttuu ja kiukkuaa. Välillä hän suuttuu ihan itsekseenkin. Varmaan leluilleen, sillä kesken leikin hän saattaa murahtaa ja heittää lelut maahan. Sitten kiukkuaa itsekseen hetken, noukkii lelut ja jatkaa leikkiään. Kiukku kyllä usein unohtuu nopeasti kun keksitään vain jotain muuta mukavaa tekemistä ja vielä sellaista tekemistä onkin onneksi helppo keksiä.

Eikka syö kaikkea ja hyvällä ruokahalulla. En osaa sanoa mikä on hänen lempiruokaansa, sillä kaikki on tähän asti kelvannut, mitä hänelle ollaan annettu. Itsetehdyt ruuat kyllä tuntuvat maistuvan hieman paremmin kuin purkkiruuat, mutta kyllä valmisruuatkin ovat hätätapauksissa kelvanneet. Ainakin sen verran, että nälkä on lähtenyt.

Päiväunia Eikka nukkuu pääsäntöisesti enää yhdet pisemmät (n. 2-4h) ja ne nukutaan ulkona. Yöunille hän menee yleensä mielellään ja rauhoittuukin itsekseen sänkyynsä. Häntä häiritsee jos sängyn vieressä on joku ja varsinkin jos häntä yrittää nukuttaa. Silloin menee koko homma ihan leikiksi ja nukahtamisesta ei tule mitään. Vieressä hän ei osaa nukkua, sillä hän vain pyörii ja hyörii ja uni on todella levotonta. Liekö sitten kuuma vai mikä ahdistaa. Kun Eikka on nukahtanut hän nukkuu sikeasti, eikä heräile normaaleihin ääniin tai vaikka häntä siirtäisi muuallekkin nukkumaan. Myös vaipanvaihto onnistuu herättämättä herraa.

Ihan uskomatonta, että vauva aika on nyt Eikan osalta ohi ja tilalle on tullut itsepäinen ja eloisa taapero. Vuosi on mennyt aivan liian nopeasti! Olo on tosi haikea, mutta toisaalta sitä innoissaan myös odotta seuraavaa vuotta tämän rakkauden kanssa ja kaikkea mitä se tuo tullessaan. 

Pian juhlitaan yksivuotiasta!