maanantai 29. joulukuuta 2014

Joulunjälkeistä elämää

Joulu meni taas nopeasti ohi. Hälinää ja vilinää riitti moneksi päiväksi kun kaikki sisarukset perheineen valtasivat mummolan, sukuloitiiin ja nähtiin ystäviä, jotka olivat tulleet viettämään joulua paikkakunnalle. Siihen se aika menikin. Ei tarvinnut juuri miettiä, että mitä sitä tekisi :)"Ernestikin" taisi pitää joulusta, sillä masussa on käynyt kova meno joulun aikaan. I:kin tunsi jo pienenpieniä potkuja <3 

Mopsin kanssa pulkkamäessä joulupäivänä.

Tänään vierailin neuvolassa. Paino oli pikkaisen noussut, mutta syytän siitä kyllä joulun herkkuja! Ja eipä onneksi vielä mitään hätää tuon painon suhteen. Paino kun on muutoin laskenut koko odotusajan. Kaikki arvot näyttivät hyviltä. Hb oli laskenut parillakymmenellä pykälällä, mutta oli edelleen 120, joten ei tarvitse rautaakaan alkaa mutustamaan. Parin viikon päästä sitten olisi lääkärillä käynti.

Eilen kävin kinkkua sulattelemassa spinnigissä. Tuntui hyvältä hikoilla oikein kunnolla! Selkäkin kesti polkemisen, mutta voi kaamee mikä närästys! Rennie on ollutkin parasystävä jo useamman päivän ajan. Yöh. Oksennus on vähän väliä suussa ja olo on huono. Piimäkuuria suositteli neuvolan täti.

Nyt sitten kevyesti arkeen palaamista. Muutama työpäivä, uudenvuoden viettoa ystävien seurassa ja taas hieman vapaata. Tuntuu hyvältä! Varsinkin nyt kun on selkä temppuillut, kevyt paluu arkeen tuntuu hyvältä vaihtoehdolta :)

4 kommenttia:

  1. Anonyymi12/29/2014

    Mikset muuten puhu mopsista sen kutsumanimellä? Kirjoituksias on tosi mukava lueskella! Temiä odotusaikaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a. Empäs osaa kyllä sanoa :) Peetu on vain kulkenut blogissa "mopsina". Mukava kuulla! Toivottavasti seuraat jatkossakin blogia. :)

      Poista
  2. Kyllä se paino saa välillä noustakin, tietää ainakin, että pienokainen kasvaa ja kehittyy! ❤️ t. Varmaan sata raskauskiloa elämänsä aikana karistanut 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki! Luulen, että aika monta kiloa saan vielä seurakseni kevään aikana :) Joulun herkut vaan toi ehkä niitä "ylimääräisiä" :D

      Poista