Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokailuhuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokailuhuone. Näytä kaikki tekstit

maanantai 2. marraskuuta 2015

Ruokailua

Vaikean syöttötuolin valinta - kriisin jälkeen päädyin loppujen lopuksi tanskalaiseen Flexa tuoliin. Tuoli miellytti silmää ja vaikutti yksinkertaiselta ja toimivalta. Tätä se myös on. Nyt muutamien viikkojen käytön jälkeen voin sanoa, että on kyllä onnistunut valinta. 

Istuinosa on kovaa muovia ja se on todella helppo pitää puhtaana. Muuten tuoli on puuta. Itse en löytänyt suomesta jälleenmyyjää, joka olisi myynyt tuoliin kuuluvaa pehmustetta, mutta meillä ainakin on pärjätty ihan hyvin ilman. Vauvasetin mukana tuli valjaat, jotka tukevat hyvin lasta, joka ei vielä istu itsekseen (niinkuin meillä) ja pitävät aktiivisenkin lapsen takapuolen penkissä kiinni. Vauvasetin poistamalla ja jalkoja lyhentämällä tuolista saa kätevän juniorituolin. Tuoli on mielestäni kaikinpuolin toimiva ja lisäksi näyttää hyvältä. 





Eikka syö kiinteää ruokaa kolmesti päivässä. Lounas, välipala ja iltapuuro. Hyvän ruokahalun omaava lapsi syö kaikkea ja suuria määriä. Olen pääsääntöisesti tehnyt vielä kaikki lapsen ruuat itse, mutta marja- ja hedelmäsoseita olen jonkin verran ostanut valmiina kaupasta. Kaikki perusmaut on käyty jo läpi ja nyt ollaan jo ruokiin lisätty mausteita, kuten sipulia, valkosipulia, pippuria, paprikajauhetta ja currya. Karjanlanpaisti on Eikan lempiruokaa! Eikka syö periaatteessa samaa ruokaa kuin me, mutta toki muunneltuna se hänelle sopivaksi. Suolaa ei siis käytetä ollenkaan, mausteita vähemmän ja esimerkiksi makaronilaatikon munamaito oli lapsen versiossa tehty korvikemaitoon. 

Onhan tuo syöminen aika sotkuista puuhaa välillä ja sotkuisemmaksihan se vain muuttuu, kun päästään siihen vaiheeseen, että lapsi opettelee itse syömistä. Pakko kyllä hommata jonkinlainen tabletti pöydän suojaksi. Meillä kun vielä on keskellä pöytää rako, niin sieltä raosta on ärsyttävä siivota sitä ruokaa. Ja ehkä muoviläpyskä suojaisi tulevaisuudessa myös mahdollisilta haarukan iskeymiltä.




sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Ruokailuhuoneesta

Aina olen haaveillut, että ruokapöytä sijaitsisi muualla kuin keittiössä ja uudessa kodissa sille löytyikin paikka keittiön viereisestä huoneesta. Ruokailuhuone on kivasti yhteydessä olohuoneen kanssa, mutta kuitenkin niin, ettein pöytä sijaitse olohuoneen nurkassa viemässä tilaa.

Ruokailuhuoneesta minulla ei valitettavasti ole ennen kuvia, mutta koitan parhaani mukaan kertoa, miltä se ennen näytti. Kaikki seinät olivat tapetin peitossa. Kahdeksan kerrosta tapettia ja kaksi kerrosta pinkopahvia. Yhdessä nurkassa oli lisäksi vielä jonkinlainen lämpöeristepahvikin, sillä huoneessa on joskus ollut pönttöuuni. Päällimmäisen tapetin päälle oli kauttaaltaan maalattu vaaleanharmaalla maalilla. Ei paha, mutta ei hyväkään.

Halusimme ehdottomasti hirsiseinää näkyviin, joten revimme tapetit ja pahvit kahdelta seinältä. Toiselta vain puoleenväliin saakka. Vaikkei uskoisi, niin oli aika kova työ. Kaikenkaikkiaan meni kolme päivää, ennenkuin seinä miellytti meitä. Pahvin repiminen oli nopeaa, mutta ne miljoonat naulat ja niitit, joilla pahvit oli kiinnitetty hirteen, oli todella veemäistä nyppiä irti seinästä. Eikä niitä voinut seinäänkään jättää, sillä niitä oli niin paljon, että se näytti rumalta, varsinkin kun niiden alle jäi aina palanen tapettia/pahvia. Lämpöeristyspahvin (mikälie) alta hirsi oli vaaelampaa ja laikukkaampaa kuin muualta. Värjäsimme hirttä kahvilla, jotta väri hieman tasoittuisi, eikä häiritsisi silmää.



Loput seinäpinnat tapetoimme uudestaan. Ihan vain laiskuuttamme vedimme vanhojen päälle, joten nyt tapettikerroksia on yhdeksän. Lopputulos on loistava, vaikka tapetti oli hieman hankalaa sorttia ja vanhassa talossa ei tietenkään seinät ole suorat. Oli siinä tapetoijalle hieman haastetta. 

Huonekorkeutta on madallettu, mutta silti huoneelle jää korkeutta vielä 280cm. Lattia on alkuperäinen. Se on ymmärtääkseni edellisen asukkaan aikana kaivettu näkyviin ja käsitelty luultavamminkin jonkinlaisella lakalla. Vanhat lattialistat hiottiin ja maalattiin uudelleen. 

Sisustus on vielä hieman kesken. Haluaisin valkoisen puusohvan pöydän toiselle puolelle ja pienempi vitriinikaappi vielä hakee paikkaansa. Ajatuksissa oli hankkia toinen samanlainen isompi vitriini nykyisen viereen. Millähän vain täytän sen toisen vitriinin :) Pöydän ympärille mahtuu tällähetkellä ruokailemaan kahdeksan henkilöä, mutta keittiössä sijaitsevan kalffipöydän ansiosta voi pöytää tarpeen mukaan jatkaa vaikka kahdelletoista. Mahtuu siis isompikin sakki kerralla!