Kalkkimaalia kärryyn

Ostin facebook kirpparilta puisen tarjoiluvaunun huimalla neljällä eurolla. Lakkapinta oli kärsinyt ja käytönjälkiä löytyi, mutta täysin ehjä ja tukeva. Periaatteessa vaunulle ei olisi tarvinnut tehdä mitään ja muutaman päivän katselin kärryä ihan sellaisenaan, mutta jotenkin mielestäni kärry kaipasi kuitenkin uutta särmää, jotta se sopisi paremmin meidän keittiöön. 

Päädyin siis kaivamaan pensselin ja telan esiin. Maalasin tarjoiluvaunun mustalla Vintage Paint kalkkimaalilla ja laitoin pintaan mustan Vintage Paint vahan. Tuolla kalkkimaalilla maalaaminen on niin ihanan helppoa, kun ei vaadita hiontaa tai pohjamaalia, eikä maali haise voimakkaalle. Kunhan sutii vain. 

Lopputulos on mattapintainen ja syvän musta. Tykkään todella! Nyt mustat muoviset renkaat eivät enää hyppää silmille samanlailla kuin puunvärisessä kärryssä, vaan "sulautuu" tyyliin. Kokonaisuus on yksinkertaisen tyylikäs ja musta kärry näyttää mielestäni hyvältä vaaleanharmaan muurin kyljessä.

Paikkansa keittiöstä tarjoiluvaunu löysi kyllä heti, mutta vielä ei ole tavarat löytäneet vaunuun. Ihan mitä vain ei voi kuitenkaan vaunun päällä säilyttää, sillä matalalle tasolle yltää pienemmänkin uteliaat kädet ja isompi on hoksannut, että vaunu liikkuu pyörillä. 

Mitäs pidätte?

 

Taaperon rankka elämä

Jos ei aina ole helppoa olla taaperon äiti, niin ei se ole kyllä helppoa olla taaperokaan. Ei ainakaan meidän taaperon mielestä. Aina vain kielletään, eikä mitään kivaa saa tehdä. Kuten piirtää ruualla pöytään, painia pikkusiskon kanssa, lähteä yöpuvussa päiväkotiin, pissata lattialle, lähteä kesäkengissä pakkasella ulos, syödä banaaninkuoria, hyppiä lenkkareilla kuralätäkössä tai leikkiä "juostaan karkuun"-leikkiä, kun aina silloin ollaan muka lähdössä jonnekkin tai pitäisi pukea ja on kuulemma jo kiirekkin. Taaperollahan menee ihan hermo kun ei saa tehdä mitään kivaa.

Vaikeuksia tuottaa myös illat kun pitäisi mennä nukkumaan, eikä saa jatkaa leikkejä. Taapero yrittää kertoa vanhemmille, ettei halua nukkua, että kun ei väsytä yhtään. Eikä vanhemmat millään usko. Sanovat vain, että nyt on nukkumaanmenoaika ja kantaa takaisin sänkyyn, vaikka taapero niin haluaisi vielä juosta taloa ympäri tai katsoa ihan vähän telkkaria. Janokin iskee jossainvaiheessa, mutta kolmannella kerralla kun lapsi pyytää lisää vettä janoonsa, äiti ei enää annakkaan. Ei muka voi janottaa enään. Ilta yleensä päätyy siihen, että taapero suuttuu vanhemmilleen kun he eivät tajua, että silmien hierominen ja haukottelu ei tarkoita, että väsyttää ja että häntä janottaa (tai pissattaa) edelleen vaan. Pakko kiukutella, koska vanhemmat ei muuten tajua. 

Taaperon pitäisi aina olla reipas. "Syö reippaasti, kävele reippaasti, ole nyt reippaasti..." Mutta ei taapero halua olla reipas. Ei hänellä ole kiire ruokailla tai kiire yhtään minnekkään. Ei hän halua olla reipas pelottavissa ja uusissa tilanteissa. Ei halua, vaikka vanhemmat vaatii. Kilttikin pitäisi aina olla. Nyt varsinkin kun tontut kurkkii. Eihän aikuisetkaan ole aina kiltisti. Isikin ottaa joskus lelun(lue: jotain kiellettyä)taaperon kädestä, vaikka eihän toisen kädestä saa ottaa. Äitikin joskus huutaa, vaikka on sanottu, ettei saa huutaa. Ei taaperonkaan siis tarvitse ihan aina olla kiltti. Joskus voi olla tuhma.

Mutta kuinka mahtavaa ja jännittävää on päästä kauppaan. Omien pikkukärryjen kanssa on todella siistiä juosta hyllyjen välissä käytäviä ja liukua polvilleen lattialla. Parasta on kun iskä tai äiti juoksee perässä. Jotain ne huutaa, mutta taapero ei omalta metelöinniltään kuule, mitä ne sanoo. Taapero osaa kerätä kärryihin myös kaikkea kivan näköistä kyytiin, jotka tylsät vanhemmat kuitenkin ottavat kärryistä pois. Joskus taapero menee myös autokärryillä, mut ne on vähän tylsät, koska äiti työntää niitä niin hitaasti. Kyydistä onneksi pääsee itse pois, niin voi juosta käytäviä pitkin. Taaperon mielestä karkuleikki ja kiljuminen on ihan parasta, mitä kaupassa voi tehdä. Ja sit harmittaa kovasti (ja äänekkäästi) kun vanhemmat kieltää ja kun pitää lähteä kaupasta pois. Äiti ja iskä usein kantaa taaperon väkisin autoon, vaikka taaperolla olisi hyvä leikki ollut vielä kesken.

Taapero onneksi harvoin kärsii tylsyydestä. Hän kyllä aina keksii jotain tekemistä. Esimerkiksi kun autossa on tylsää istua, taapero viihdyttää itseään potkimalla etupenkkiä. Tämä leikki on entistä kivempi, mitä kuraisemmat kengät on. Riisuu vaatteitaan ja kokeilee kuinka kauas ne autossa lentää. Hän myös irroittaa oman ja siskonsa turvavyön, jotta he voisivat leikkiä yhdessä takapenkillä. Mutta kokoajan äiti ja iskä komentaa. Älä potki penkkiä, älä ota kenkiä pois, ei voi irroittaa turvavyötä, älä heitä mitään etupenkille,  ISTU ALAS!! Eivät ymmärrä kuinka tylsää on vain istua paikallaan ja katsella ikkunasta ulos, että jos vaikka näkyisi jännittävä kaivinkone, jota ei koskaan kuitenkaan näy. Taapero ilmoittaa kuuluvasti koko loppumatkan, että haluaa pois autosta.

Meidän perheessä kukaan ei ole oikein aamuvirkku. Taapero varsinkaan. Aamut siis usein on niitä rankimpia. Yleensä lapset heräävät hoitoaamuina ennen herätyskelloa, mutta eilen aamulla meillä oli normaalia aikaisempi herätys. Taapero heräsi yllättävän reippaasti ja nousi sängystä omin jaloin ilman pitkää taivuttelua. Se olikin sitten sen aamun ainoa hyvä asia. Mikään ei sujunut ja kaikki oli väärin. "En haluu" oli aamun hokema. Vaatteet olivat väärät ja vain yökkäri olisi kelvannut päälle. Pikkusiskonkin vaatteet olivat väärät. Vaippaa ei saanut vaihtaa ja päiväkotiin oli lähdössä väärä pehmolelu mukaan. Viimeinen niitti oli, kun taapero laittoi kädet housujen taskuihin ja tajusi, ettei hänellä ollut yhtään rahaa. Siitä seurasi todella iso harmistus, meteli ja itkupotkuraivarit. (Ei hänellä ole koskaan taskuissaan rahaa ollutkaan.) Onneksi äidin halirutistus auttoi taas ja vastoinkäymisistä huolimatta ehdittiin ajoissa päiväkotiin. 

Kyllä tämä joskus helpottaa, taaperoidenkin elämä. 

Moi pitkästä aikaa!

Blogi on ollut monestakin syystä, ja osittain tarkoituksellisesti, nyt syksyn tauolla. Kovasti on tehnyt mieli kirjoittaa ja joitain luonnoksia on syntynyt, mutta hiljaiselo blogin puolella on säilynyt. Osittain henkilökohtaisista syistä ja osittain yksinkertaisesti kiireisen arjen takia.

Elämä on tällähetkellä yhdellä sanalla kuvattuna hektistä. Aikaa ei löydy itselle, eikä oikein muillekkaan. Töitä, lapsia ja kotihommia. Sitä se pääsääntöisesti on. Vapaapäiville kertyy aina sitten niin paljon ohjelmaa ja tekemistä, että missään välissä ei tunnu olevan aikaa hengähtää ja vain olla. Ja olempa huomannut, että kun sellainen hetki joskus harvoin tulee, että voisikin vain olla, niin kyllähän siihenkin keksii jonkun rästihomman, mikä on odottanut vuoroaan.

Syksy toi tullessaan päiväkotiarjen meidän perheeseen. Se on helpottanut arkea kovasti, mutta onhan siinä ollut monen monta juttua mitä pitää opetella ja muistaa. Lapset viihtyvät päiväkodissa tosi hyvin, eikä meillä ole ollut ongelmia hoitoon jäämisen kanssa. Eikka varsinkin on mielissään uusista kavereista ja leikeistä. Pidemmän vapaan jälkeen hän jo kysyy koska mennään päiväkotiin ja hoitoaamuisin hommat rullaa jouhevasti, sillä poika on reippain mielin lähdössä hoitoon. Lyyliä alkuun hieman jännitti päiväkoti ja uudet ihmiset, mutta onneksi päiväkodista löytyy tuttu ja turvallinen isoäiti kenen sylistä on ollut hyvä tutustua uuteen arkeen. Toki lapset ovat kotona reagoineet muutokseen omilla tavoillaan ja vanhempien huomiosta tuli helposti alkuun tappelua. Nyt onneksi on alkanut kotonakin elämä rauhoittua. Ainakin taas hetkellisesti. 

Me ollaan onneksi oltu terveitä. (Koputtaa puuta). Lyylillä teki neljä hammasta samanaikaisesti tuloaan ja ne nostivat muutamana iltana kuumeen, mutta ei niistäkään ole muutoin juuri harmia ollut. Hieman ruokahaluttomuutta välillä ja öisin on saattanut joutua laittamaan tytölle tutin suuhun. Yöt meillä on muutoin nukuttu pääsääntöisesti todella hyvin. Siirrettiin Lyyli nukkumaan Eikan kanssa samaan huoneeseen ja se kyllä rauhotti Eikan yöllisiä vaelluksia ja itkuja. Välillä havahdun, että Eikka on yöllä kömpinyt väliimme nukkumaan, mutta ihan ilman itkuja tai meteliä. Lyyli se edelleen porskuttaa unta kaaliin sen 12 tuntia heräämättä. Hän on kyllä aina ollut loistava nukkuja.

Meillä kovasti jo odotetaan kunnon lunta ja joulua. Eikkakin jo tietää, että tontut kurkkii ikkunoista ja  että joulupukki tuo lahjoja vain kilteille lapsille. Ei kyllä tunnu silti käytökseen vaikuttavan. Hehe! Hän toivoi joulupukilta lahjaksi voimarenkaita (voimistelurenkaat), mutta sellaiset löytyikin sattumalta jo isoisän ja isoäidin varastosta. Niissä on nyt kiikuttu ja opeteltu uusia temppuja. Eikka käy kerran viikossa telinevoimistelu-jumpassa ja se onkin aina viikon kohokohta! Lyylikin on oppinut uusia temppuja, nimittäin hän lähti toissapäivänä kävelemään. Ensiaskeleet kesti melkein kahden metrin matkan verran. Mahtavaa!

Yritän taas päästä kiinni kirjoittamiseen ja julkaista myös niitä kirjoituksiani säännöllisesti. Ehkäpä tämä elämäkin joskus rauhoittuu tai sitten tähän vauhtiin tottuu jossain vaiheessa. Toivottavasti jompikumpi!