Puolivuotta synnytyksestä

Elämä on juurikin niin hektistä kuin se kahden pienen lapsen kanssa voi olla. Päivät kuluu nopeasti ilman sen kummempaa tekemistä tai menoa. Päivässä on aina sama rytmi ja samat rutiinit. Niistä on hyvä pitää kiinni, ettei homma kaadu ja mene plörinäksi. Välillä kun se voi olla pienestäkin kiinni. Arki pyörii kodin ja lasten ympärillä. Joinakin päivinä toivoisin pari lisätuntia vuorokauteen, jotta ehtisin tehdä kaiken, mitä olen suunnitellut tai jotta saisi itselle hetken olla tekemättä mitään. Alkukankeuden jälkeen kotihommat ja lastenhoito rullaavat nyt hyvin eteenpäin ja osa arjen askareista tulee hoidettua huomaamattaan kaiken muun sählingin ohessa. Yllättävän montaa asiaa sitä ihminen pystyykin tehdä yhtäaikaa.

Esikoisen kohdalla odotti malttamattomana uusia virstanpylväitä ja tapahtumia kehityksessä. Kiinteitä alettiin maistelemaan heti kun vain sai ja tarkasti ohjeiden mukaan; kahta uutta makua viikossa. Vaatekaappi pursuili isomman koon vaatteita ja niitä välillä soviteltiin, että josko ne jo kohta olisi sopivia. Mahtavaa kun lapsi alkoi liikkua ja oppi uutta. Samalla sitä sitten alkoi heti itse odottamaan jo seuraavaa uutta asiaa ja lasta melkein yllytettiin jo uuteen temppuun. Käytiin kahviloissa ja lounailla. Lapsi kulki helposti mukana, missä meninkin, eikä päivän rytmillä ollut niin väliä.

Nyt toisen kohdalla kaikki on hieman toisin. Kiinteää on maisteltu kun on muistettu tai ehditty. Enkä ole edes niin varma onko kyseessä aina ollut uusi maku. Vaatteet käyvät yhtäkkiä pieneksi, eikä isompia vaatteita olekkaan kaapissa valmiina. Lapsi kääntyy ja se riittää. Minun puolesta ei ole mitään kiirettä oppia uusia temppuja, varsinkaan jos ne liittyvät liikkumiseen. Nyt on hyvä kun voin luottaa lapsen löytyvän siitä minne hänet laitoinkin. Käydään me edelleenkin kahviloissa ja joskus lounaallakin, mutta ei missään nimessä ilman toista aikuista seuraa. Kyllä se vaatii vähintään kaksi vahtivaa silmäparia ja kättä. Eikä mielellään itsellä ole kovin iso nälkä, sillä ei siinä ehdi välttämättä omaan nälkään keskittyä. Lapset kulkee toki edelleen mukana, mutta ei tietenkään niin helposti kuin yhden vauvan kanssa aikoinaan. Menoja ja lähtemisiä pitää hieman aina suunnitella etukäteen.

Mun vauva istuu jo syöttötuolissa, mutta mä itse edelleen kärsin kovista liitoskivuista ja lantio paukkuu ja nitisee. Aivan kuin olisin vasta synnyttänyt. Ensiviikolla ajattelinkin neuvolassa ottaa asian puheeksi ja kysyä olisiko mun mahdollista päästä esimerkiksi fysioterapeutille asiasta. Ei nimittäin ole kovin kivaa, että olen edelleen urheilukiellossa ja joudun esimerkiksi miettimään, että voinko lähteä lasten kanssa vaunuilla, että kuinka kipeäksi matka muuttuu. Jos useampana päivänä peräkkäin lantion seutu rasittuu, niin mä kärsin kivuista sit jo levossakin ja yöunet menee säryn takia.  Peruskunto on kehno tai oikeastaan en ole varma onko sellaista enää olemassakaan. Eipä se juuri kehity kun ei kerta saisi liikkua juurikaan.

Hormonit alkaa selkeästi hieman tasaantumaan ja olo alkaa olla ajoittain jopa selväjärkinen. Myös vauvakupla ympärillä alkaa rakoilla. Sen huomaa siitä, että ajatus vauvan jättämisestä jollekkin hetkeksi hoitoon ei enää tunnukkaan niin pelottavalta ja itse alkaa kaipaamaan aikuisten ihmisten asioita ja seuraa. 

Mun ylkonäkö kyllä edelleen muistuttaa vahvasti kotiäiti-lookkia, mutta toki, sitähän tässä vielä ollaan. Vaatteet on mallia "helppo imettää" ja "kunhan ei kiristä". Imetys on karistanut kyllä raskauskiloja, mutta löytyyhän sitä tavaraa edelleen. Vatsanahka on villi, eikä sitä saa kuriin mikään. Tukka tippuu päästä, mutta onneksi näkyy uutta kasvavan tilalle. Tosin kovin kauniin näköistä ei ole tuo uusi lyhyt tukkahaituva, joka sojottaa joka suuntaan, eikä sitä saa millään tökötillä liipattua tasaiseksi. Naama kukkii ja kuivuu samanaikaisesti. Ah kun on niin kaunis olo.

Missäs sitä sanottiinkaan, että raskaudesta ja synnyttämisestä palautuminen kestää kaksi vuotta imetyksen lopettamisesta. Että ihan vielä hetkeen ei tarvitse haaveilla vanhasta minästä. Mutta vahvasti uskon, että tämä on vain tilapäistä ja vielä joskus sitä voi suuresti ihmetellä kuinka keho ja mieli palautuu kaikesta tästä. Toki se kyllä joitain jälkiä jättää muistoksi.

Synnytyksen jälkeen

Synnytyksestä on nyt reilu 10 viikkoa ja alkuviikosta kävin jälkitarkastuksessa. Korket verenpaineet olivat laskeneet ja olivat nyt normaalit. Hemoglobiini myöskin näytti hyvältä, eikä sisätutkimuksessakaan ilmennyt mitään normaalista poikkeavaa. Paikat ovat siis palautuneet hyvin synnytyksen jäljiltä, mutta ikävät liitoskivut ovat edelleen vaivanneet.

Lantion seudulla on tuntunut kipuilua synnytyksen jälkeen lähinnä urheillessa ja  arjessa kipu on tuntunut välillä seisomaan noustessa, nostaessa jotain tai muutoin vain ponnistaessa. Lääkärin kanssa keskustelin kivuista ja kuulemma on normaalia, että liitoskipuja esiintyy synnytyksen jälkeenkin ja voi esiintyä helposti jopa puolivuotta. Netistä lueskelin, että joillakin kipuilu oli jatkunut vuodenkin. Kipuja voi helpottaa levolla ja särkylääkkeellä. Ne paranevat ajan kanssa. Urheilla kuulemma saa vain kevyesti ja niin, ettei kipua ilmene. 

Nyt viikonloppuna kipu kuitenkin yltyi ja oli jatkuvaa. Se jopa haittasi kävelyä jossain vaiheessa. Kävelin kuin viimeisilläni raskaana, vaappuen. Öisin lantion seutua särki, eikä hyvää asentoa tahtonut löytyä. En keksi mitään muuta syytä kipujen ilmaantumiseen kuin autossa pitkään istuminen, sillä ei ne ainakaan minkäänlaisesta urheilusuorituksesta johtuneet.

Liitoskipujen lisäksi selkä jumittelee. Keksivartalon lihakset ovat niin huonossa kunnossa, etteivät tue tarpeeksi. Ryhti on siis tosi huono ja välillä huomaan imettäväni ihan kaksin kerroin. Selkäkipuja ilmeni myös esikoisen syntymän jälkeen ja noidannuolikin pääsi silloin iskemään. Kivut helpottuivat kun lihakset vahvistuivat. Nyt en tiedä kuinka lihaksia vahvistaisin, sillä urheilua ei suositella liitoskipujen takia.

Synnytyksen jälkeen on paljon muitakin oireita, mistä minun mielestäni puhutaan aivan liian vähän, jos laisinkaan. Itselleni moni asia ensimmäisen synnytyksen jälkeen tuli aivan yllätyksenä, enkä oikeasti tajunnut kuinka paljon synnytyksestä palautuminen tosissaan vaatii. On esimerkiksi erilaisia ongelmia ja tulehduksia kohdussa, samoin rintojen kivut ja imetykseen liittyvät ongelmat, kipeät jälkisupistukset, virtsankarkailu, peräpukamat, runsaat jälkivuodot, kipeät haavat, ummetus, erkaantuneet vatsalihakset ja lisäksi saattaa olla myös hormonien aiheuttamia oireita, kuten väsymys ja yliherkkyys. 

Itse olen onneksi aika vähällä päässyt synnytysten jälkeen, mutta muutama ystäväni on sanonut, että ei ole varma haluaako lisää lapsia, sillä synnytyksestä toipuminen on ollut niin rankka prosessi. Ja näissä molemmissa tapauksissa tiedän, ettei synnytyskään ole ollut ihan helpoimmasta päästä. Silti kuulemma synnytys ei jättänyt pelkoja vaan nimenomaan kivut ja oireet synnytyksen jälkeen.

Ei siis todellakaan ole turhaa vouhotus siitä, että naisten pitäisi antaa kropan rauhassa palautua synnytyksestä ja raskaudesta, eikä suinpäin rynnätä salille ja aloittaa jonkinlaista diettiä. Oman kehon kuunteleminen synnytyksen jälkeen on tärkeää ja tulee muistaa, että jokainen palautuu omalla tavallaan, omalla ajallaan. Ei pidä vertailla itseään muihin ja pakottaa kroppaa palautumaan entiselleen ennätystahtiin. 

Kropan palautuminen

Eihän sitä voi kun ihmetellä, miten naisen kroppa toimii ja mitä se kestää. Raskaus ja synnytys ovat ihan mielettömän kova rasitus naisen keholle ja elimistölle. Jokaiseen odotus vaikuttaa erilailla ja samoin palautuminen on hyvinkin yksilöllistä. Varmaa kuitenkin on, että raskaus jättää jälkensä meidän kaikkien odottajien vartaloihin.

Oon ihan järkyttynyt siitä, kuinka huonossa kunnossa tällähetkellä olen. Eipä sitä voi kyllä muuta olettaakkaan, kun ei ole melkein kahteen vuoteen tehnyt mitään. Molemmat raskaudet ovat rajoittaneet liikkumista ja Eikan syntymän jälkeen keskityin vaan vauvaan, enkä juurikaan itseeni. Kun taas alkoi kiinnostamaan enempi oma hyvinvointi ja peilikuva, niin pian raskustesti näyttikin taas positiivista ja kuntoilut jäi. Kunto on ehtinyt rappeutua siis kunnolla ja raskauskiloja on kertynyt melkein kahden raskauden verran. 

Kroppa tekee jo kovasti töitä palautumisen eteen. Lantionseudulla tuntuu hetkittäin kipuja kun luut "paukkuu" takaisin paikoilleen. En tiedä palautuuko ne koskaan täysin. Ylä- ja alaselässä on myös havaittavissa kipuja. Niihin osasyyllisenä on varmastikkin myös imetysasennot. Jalkapohjissa huomaa myös vartalon muuttuvat asennot. Jälkisupistuksia ei ole ollut enää useampaan viikkoon, mutta välillä tulee hetkiä, kuin tuntuisi, että sisäelimet kramppaavat. Nekin siis palaavat takaisin omille paikoilleen kohdun siirryttyä pois tieltä.

Jo valmiiksi notkollaan oleva selkäni notkahti raskauden aikana entisestään. Tuntuu kuin kävelisin edelleen ison mahan kanssa takakenossa vaappuen. Keskivartalon lihakset ovat niin surkeat, että olen alkanut epäilemään onko niitä enää olemassakaan. Kaikkien vatsamakkaroiden ja löysän nahan alta kuitenkin löysin jotain lihasta muistuttavaa. (I epäilee sitä edelleen.) Erkaantuneet vatsalihakseni ovat palautuneet aika hyvin ja luulen, että pikkuhiljaa uskaltaa keskivartalon lihaksia lähteä vahvistamaan. Ryhdistä en viitsi edes mainita ja rintojen kohtalon näkee vasta imetyksen loputtua.

Viimeinen mahakuva.
Viisi tuntia ennen synnytystä.

Paljon on siis tekemistä, että tämä kroppa saadaan jonkinlaiseen kuntoon. Luonto hoitaa tottakai osansa tässä palautumisprojektissa ja keho tarvitseekin aikaa palautuakseen. Olen kuullut, että kestää kaksi vuotta imetyksen lopettamisesta, kunnes kroppa on täysin palautunut raskaudesta ja synnytyksestä. Paljon saan kyllä tehdä itsekkin työtä, sillä Eikasta ei ainakaan imetys karistanut kiloja yhtään ja fyysinenkunto ei sohvalla istumalla kohene.

Mutta tiedättekö. Vaikka halu on kova ja motivaatio korkealla, on silti edessä suuri kynnys lähteä liikkumaan. "En kuitenkaan jaksa.", "kaikki kattoo ja näytän tyhmältä." Ja vielä kun tietää, mikä rääkki se ensimmäinen kerta aina on. Tartuin kuitenkin härkää sarvista ja lompsin spinningiin. 45 minuuttia hikoilua pyörän selässä ja se tuntui aivan mahtavalta! Jaksoin koko tunnin, eikä edes ollut niin paha. Ihan huikee fiilis kun pitkästä aikaa sai hikoilla kunnolla ja tehdä jotain fyysistä. Nyt on kova hinku päästä uudestaan ja salitreeniäkin tekisi mieli käydä kokeilemassa. Pakko kuitenkin muistaa, ettei synnytyksestä ole vielä kuutta viikkoakaan, että on pakko ottaa alkuun rauhallisesti ja antaa keholle aikaa rauhassa palautua, ettei tule mitään ongelmia tai jää mitään pysyviä haittoja. 

Pikkuhiljaa.