Operaatio "Nyt nukkumaan"!

Meillä on vauvasta asti molemmat lapset nukahtaneet todella helposti itsekseen omaan sänkyyn. Laulut, sadut ja vieressä oleminen on päinvastoin häirinnyt nukahtamista. Eikka on nyt reilun vuoden nukkunut tyytyväisenä omassa huoneessa, eikä "isojenpoikien" sänkyyn siirtymisen kanssa ollut kesällä ongelmia. Nyt sitten kuitenkin me ollaan noin kaksi kuukautta tapeltu oikein raivolla nukkumaanmenon kanssa. Lapsi karkailee sängystä, juoksee karkuun ja nauraa. Tekee nukkumaanmenosta raivostuttavan leikin. Helposti pitkälle toistakymmentä kertaa hän ilmestyy huoneestaan olohuoneeseen ja vetkuttelee millä lie syyllä; pissattaa, janottaa tai on pakko saada sillähetkellä tietää mitä puput syö. Aina ei välttämättä huoneen ovi käy, vaan poika kiipeilee, leikkii ja tekee pahojaan huoneessa. Kiusaa huoneessa nukkuvaa pikkusiskoa ja temppuilullaan saa välillä herätettyä hänet.

Olen kokeillut laulaa, lukea, nukkua vieressä, istua vieressä, pitää kiinni, kokeillut erilaisia yövaloja, laittanut valot kokonaan pois, pitänyt huoneen ovea auki ja kiinni. Olen ollut huomioimatta ja huomioinut. Vaihdellut nukkumaanmenoaikaa ja kiristänyt, uhkaillut ja lahjonut. Alan olla jo tosi toivoton ja kyllästynyt joka iltaiseen taisteluun, joka eilenkin iltana kesti melkein puolitoistatuntia. Omat, eikä miehen, hermot enää tahdo kestää, joten tappelu lapsen kanssa asiasta syntyy todella helposti. 

Päiväunille menemisen kanssa on kotona sama juttu, vaikka harvemmin se kuitenkaa ihan yhtä kauan kestää. Päiväkodissa päiväunien kanssa ei ole ongelmia. Eikan täti oli hoitamassa lasta, eikä sinä iltana Eikka ollut kuin kerran tullut pois sängystään. Minulle ja miehelleni hän kuitenkin jaksaa temppuilla joka ilta ja vaikka kuinka kauan.

Olen jo miettinyt, että siirränkö lapsen takaisin nukkumaan pinnasänkyyn. Pääsee hän sieltäkin pois, mutta jospa hän kyllästyisi helpommin sängystä kiipeämiseen ja antaisi periksi aikaisemmin. Autoon Eikka nukahtaisi heti, mutta siihen en haluaisi häntä totuttaa, eikä minulla ole mahdollisuuttaa joka ilta häntä ajeluttaa.

Yritän lohduttautua ajatukseen, että tämä on vain ohimenevää, mutta alan epäillä asiaa. Ja jos tämä joskus rauhoittuu, niin varmasti sitten Lyylille iskee jonkinsortin ongelma nukkumisen kanssa. Yöt onneksi muuten ovat olleet meillä rauhallisia ja kaikki me nukutaan aamuun saakka sikeästi. Täytyy nyt olla edes siitä iloinen.

Taaperon rankka elämä

Jos ei aina ole helppoa olla taaperon äiti, niin ei se ole kyllä helppoa olla taaperokaan. Ei ainakaan meidän taaperon mielestä. Aina vain kielletään, eikä mitään kivaa saa tehdä. Kuten piirtää ruualla pöytään, painia pikkusiskon kanssa, lähteä yöpuvussa päiväkotiin, pissata lattialle, lähteä kesäkengissä pakkasella ulos, syödä banaaninkuoria, hyppiä lenkkareilla kuralätäkössä tai leikkiä "juostaan karkuun"-leikkiä, kun aina silloin ollaan muka lähdössä jonnekkin tai pitäisi pukea ja on kuulemma jo kiirekkin. Taaperollahan menee ihan hermo kun ei saa tehdä mitään kivaa.

Vaikeuksia tuottaa myös illat kun pitäisi mennä nukkumaan, eikä saa jatkaa leikkejä. Taapero yrittää kertoa vanhemmille, ettei halua nukkua, että kun ei väsytä yhtään. Eikä vanhemmat millään usko. Sanovat vain, että nyt on nukkumaanmenoaika ja kantaa takaisin sänkyyn, vaikka taapero niin haluaisi vielä juosta taloa ympäri tai katsoa ihan vähän telkkaria. Janokin iskee jossainvaiheessa, mutta kolmannella kerralla kun lapsi pyytää lisää vettä janoonsa, äiti ei enää annakkaan. Ei muka voi janottaa enään. Ilta yleensä päätyy siihen, että taapero suuttuu vanhemmilleen kun he eivät tajua, että silmien hierominen ja haukottelu ei tarkoita, että väsyttää ja että häntä janottaa (tai pissattaa) edelleen vaan. Pakko kiukutella, koska vanhemmat ei muuten tajua. 

Taaperon pitäisi aina olla reipas. "Syö reippaasti, kävele reippaasti, ole nyt reippaasti..." Mutta ei taapero halua olla reipas. Ei hänellä ole kiire ruokailla tai kiire yhtään minnekkään. Ei hän halua olla reipas pelottavissa ja uusissa tilanteissa. Ei halua, vaikka vanhemmat vaatii. Kilttikin pitäisi aina olla. Nyt varsinkin kun tontut kurkkii. Eihän aikuisetkaan ole aina kiltisti. Isikin ottaa joskus lelun(lue: jotain kiellettyä)taaperon kädestä, vaikka eihän toisen kädestä saa ottaa. Äitikin joskus huutaa, vaikka on sanottu, ettei saa huutaa. Ei taaperonkaan siis tarvitse ihan aina olla kiltti. Joskus voi olla tuhma.

Mutta kuinka mahtavaa ja jännittävää on päästä kauppaan. Omien pikkukärryjen kanssa on todella siistiä juosta hyllyjen välissä käytäviä ja liukua polvilleen lattialla. Parasta on kun iskä tai äiti juoksee perässä. Jotain ne huutaa, mutta taapero ei omalta metelöinniltään kuule, mitä ne sanoo. Taapero osaa kerätä kärryihin myös kaikkea kivan näköistä kyytiin, jotka tylsät vanhemmat kuitenkin ottavat kärryistä pois. Joskus taapero menee myös autokärryillä, mut ne on vähän tylsät, koska äiti työntää niitä niin hitaasti. Kyydistä onneksi pääsee itse pois, niin voi juosta käytäviä pitkin. Taaperon mielestä karkuleikki ja kiljuminen on ihan parasta, mitä kaupassa voi tehdä. Ja sit harmittaa kovasti (ja äänekkäästi) kun vanhemmat kieltää ja kun pitää lähteä kaupasta pois. Äiti ja iskä usein kantaa taaperon väkisin autoon, vaikka taaperolla olisi hyvä leikki ollut vielä kesken.

Taapero onneksi harvoin kärsii tylsyydestä. Hän kyllä aina keksii jotain tekemistä. Esimerkiksi kun autossa on tylsää istua, taapero viihdyttää itseään potkimalla etupenkkiä. Tämä leikki on entistä kivempi, mitä kuraisemmat kengät on. Riisuu vaatteitaan ja kokeilee kuinka kauas ne autossa lentää. Hän myös irroittaa oman ja siskonsa turvavyön, jotta he voisivat leikkiä yhdessä takapenkillä. Mutta kokoajan äiti ja iskä komentaa. Älä potki penkkiä, älä ota kenkiä pois, ei voi irroittaa turvavyötä, älä heitä mitään etupenkille,  ISTU ALAS!! Eivät ymmärrä kuinka tylsää on vain istua paikallaan ja katsella ikkunasta ulos, että jos vaikka näkyisi jännittävä kaivinkone, jota ei koskaan kuitenkaan näy. Taapero ilmoittaa kuuluvasti koko loppumatkan, että haluaa pois autosta.

Meidän perheessä kukaan ei ole oikein aamuvirkku. Taapero varsinkaan. Aamut siis usein on niitä rankimpia. Yleensä lapset heräävät hoitoaamuina ennen herätyskelloa, mutta eilen aamulla meillä oli normaalia aikaisempi herätys. Taapero heräsi yllättävän reippaasti ja nousi sängystä omin jaloin ilman pitkää taivuttelua. Se olikin sitten sen aamun ainoa hyvä asia. Mikään ei sujunut ja kaikki oli väärin. "En haluu" oli aamun hokema. Vaatteet olivat väärät ja vain yökkäri olisi kelvannut päälle. Pikkusiskonkin vaatteet olivat väärät. Vaippaa ei saanut vaihtaa ja päiväkotiin oli lähdössä väärä pehmolelu mukaan. Viimeinen niitti oli, kun taapero laittoi kädet housujen taskuihin ja tajusi, ettei hänellä ollut yhtään rahaa. Siitä seurasi todella iso harmistus, meteli ja itkupotkuraivarit. (Ei hänellä ole koskaan taskuissaan rahaa ollutkaan.) Onneksi äidin halirutistus auttoi taas ja vastoinkäymisistä huolimatta ehdittiin ajoissa päiväkotiin. 

Kyllä tämä joskus helpottaa, taaperoidenkin elämä. 

Kaksivuotias

Kaksivuotiaan pojan mitat neuvolassa olivat 13 350g ja noin 90 cm. "Noin" siksi, että lapsi ei ollut kovin yhteistyöhalukas mitattaessa. Niin iso jätkä jo, mutta silti vielä kuitenkin niin kovin pieni. Ymmärtää enemmän kuin tajuammekaan, mutta ei kuitenkaan ymmärrä tarpeeksi. On kiinnostunut kaikesta ja kokoajan oppii uutta. Selvittää, mikä on oikein ja mikä ei. Yksi ihmisen tärkeimmistä taidoista; erottaa oikea väärästä.

Kaksivuotiaalla on paljon asiaa, vaikka puheesta emme me muut vielä ymmärrä juurikaan. Hän silti selittää pitkiä pätkiä. Sanoja kyllä tulee jo reilusti ja joitakin kahden sanan lauseita. Monesta sanasta vain jää jostain syystä viimeinen tavu uupumaan. Heh. Puhetaidot ovat siis vielä aika alkutekijöissä, mutta en sitä yhtään ihmettele. Pojalla on niin kiire kokoajan, että ei sitä ehdi puhumaan opetella. Hän on sen sijaan oppinut kiipeämään pois pinnasängystä ja keittiön yläkaapeille ja oikeastaan joka paikkaan. Vieläpä ihan hurjan ripeästi. Vessassa käynnin aikana kaapista löytyneet herkut on jo syöty kun ehdin paikalle.

Meidän reipas ja iloinen kaksivuotias ei osaa juuri vierastaa ketään. Joskus kainosti ujostelee, mutta ujous häviää jo heti alussa. Hän menee sinne, tänne ja tonne. Sinkoilee ympäriinsä. Juoksee karkuun ja juoksee syliin. Halaa tiukasti ja pussaa hellästi. Hoitaa pikkusiskoaan ja innostuu leikkimään tämän kanssa. Välillä hieman liian rajusti. Silloin silitetään siskon päätä anteeksipyynnöksi. Joskus iltaisin hän kiipeää pinnasängyn viereen jakkaralle ja pyytää päästä nukkumaan. Peittelen hänet ja annan suukon. Hän vilkuttaa peiton alta ja sanoo hei hei. Ovi kiinni ja hän jää nukkumaan ykisn omaan huoneeseensa. Niin iso hän jo on.

Vauhdikkaalla jääräpäällä on myös herkkä puoli. Se puoli änkee syliin väkisin ja ottaa kädestä kiinni vaikka ei ole edes harmistusta. Hän haluaa istua aivan kyljessä kiinni ja katsoa rauhassa lastenohjelmaa. Joskus kun hän oikeasti loukkaantuu jostain, hän menee sohvalle istumaan hiljaa ja katsoo kulmien alta. Mutristaa ehkä myös hieman huuliaan. Silloin hali auttaa ja harmi unohtuu.

Meidän kaksivuotias tosiaan on jääräpäinen, periksiantamaton ja tempperamenttinen tyyppi, joka omaa todella lyhyen pinnan. Jos legopalikat ei heti asetu kohdilleen, niin lentää ne huudon saattelemana seinään hyvinkin nopeasti. Noh. En voi lainkaan ihmetellä mistä lapsi on nämä luonteenpiirteensä perinyt. Äitini kertoi minun olleen juurikin samanlainen pienempänä ja tunnistan itsestäni edelleen nuo piirteet. Muutenkin tuliseen luonteeseen kun lisää kaksivuotiaan uhmavaiheen, niin voin kertoa, että kyllä räiskyy ja aika usein. Kiukku onneksi yleensä laantuu yhtä nopeasti kuin se on alkanutkin.

Ei kaksivuotias kuitenkaan ilkeä ole. Päinvastoin. Hyväntahtoinen ja kiltti. Hän leikkii nätisti muiden lasten kanssa yhdessä ja osaa jakaa omistaan. Hän osaa pyytää anteeksi tarvittaessa, eikä hän yleensä tee toiselle tahalleen pahaa. Hänellä selkeästi alkaa olla huumorintajua ja tilanne komiikka tuntuu olevan myös hallussa. Hän osaa nauraa myös itselleen. Kaksivuotiaan suosikkeja tällähetkellä ovat trampoliinilla pomppiminen, legot, rekat, mopot, kiipeily, ulkoilu, viikunat, saunominen ja uiminen.

Tuo ihana pieni mies osaa hurmata kaikki ja on antanut meille kaikille niin paljon. (On se toki ottanutkin, mutta ei nyt siitä sen enempää.) Hänen kanssaan ei tule tylsää, eikä tekemisestä ole puutetta. Kokoajan tapahtuu ja kun tapahtuu, niin välillä myös sattuu. Ääntä riittää ja hiljaisia hetkiä ei olekkaan, ellei sitten olla pahanteossa.

Vikkelät jalat ja naurava suu. <3