Laskettuaika

Tänään se vihdoin koitti. Laskettuaika. Aika monta viikkoa sitä on tässä odotettu. Tosin ei enään viimeiseen pariin viikkoon. Tilanne voisi siis tällähetkellä olla aivan toinen; Ison mahan kanssa vaappumista ja ähisemistä, tukalasta olosta kärsimistä ja synnytyksen odottamista vielä pahimmillaan parikin viikkoa eteenpäin. 

Viikko synnytyksen jälkeen "masukuva".

Onneksi kuitenkin tilanne on toinen! Sylissä pötköttää pieni tuhisija, joka alkaa käymään kokoajan tutummaksi ja entistäkin tärkeämmäksi. Elämä tuntuu olevan tällähetkellä pelkkää vauvaa :) Oma olokin alkaa olla taas suht normaali ja synnytyksestä olen toipunut loistavasti. 

Nyt kun ei tarvitse enää odottaa synnytyssalissa ähisemistä, olen alkanut suunnittelemaan lenkkipolulla ähisemistä. Kunto on rappeutunut raskuden aikana huimasti, joten sille on tehtävä jotain. Samoin ylimääräisistä kiloista olisi mukava päästä eroon ja tottakai mitä nopeammin, sen parempi. Tänään sovituskopeissa pyöriessä ja etsiessä ristiäisiin jotain päällepantavaa, tuli kyllä aika toivoton fiilis! Täytyy siis jättää herkut kauppaan ja maltillisesti aloittaa treenailu. Kesäkuntoon en taida ehtiä, mutta jospa vaikka joulupöydässä sitten olisi suht rasvaton kinkku ;) 

Lenkkeily aloitettu! Koira ei vaan jaksanut :D

Vauvoja vauvoja vauvoja!

Ne viisi mahaa, mistä on kuviakin täällä, ovat (kutakuinkin) hävinneet ja tilalle on tullut viisi ihanaa pientä persoonaa ❤️ Tänään viisi pientä sitten tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa. Kaikki vauvat ovat syntyneet 3 viikon ja 2 päivän sisään. Hassua! Joku vois vaikka luulla, että oli sovittu juttu :)

Näistä vauveleista yksi on "Ernestin" pikkuserkku ja kaksi vauvoista on taas "Ernestin" pikkupikkuserkkuja. Sekin on huisin hassua! :) 

On se vaan todella ihanaa kun on ystäviä, jotka ovat samassa tilanteessa samaan aikaan. Juuri heille on hyvä puhua vauvailuun liittyvistä asioista niiden oikeilla nimillä, eikä tarvitse miettiä kyseleekö tyhmiä tai kiinnostaakohan heitä nyt kuunnella vauvajuttuja, kun kaikilla tuntuu olevan tämä vauvailu nyt aikalailla puheenaiheena muutenkin :)

Ja mikä parasta, vauvoja tulee vielä tänävuonna monta lisää lähipiiriini! <3

Uusi arki

Ensimmäinen viikko vauvan kanssa on mennyt kyllä niin hujauksessa! Päivät ovat olleet yhtä tössötystä kerrakseen ja mitään ei oikein ole kotona saanut aikaan, vaikka kovasti muka yrittää tehdä kaikkea kun vauva nukkuu. Pää ei toimi yhtään ja ajatukset karkailee ihan kokoajan. Opetellaan tätä vauva-arkea ja yritetään "Ernestin" kanssa päästä yhteisymmärrykseen ruokailuista. 

Yöt ovat menneet pääosin hyvin. Muutama ruokailukerta ovat riittäneet ja äiti ja iskä ovat saaneet ihan jopa nukuttuakin. Itse kyllä välillä havahdun jopa siihen hiljaisuuteenkin ja pitää tarkistaa, että nukkuuko pikkuinen tosissaan. Vatsanväänteitä on ollut jonkin verran, mutta toivotaan, että menevät pian ohi kun alkaa suolisto tottua. 

Vieraitakin on rampannut "Ernestiä" ihastelemassa, mutta ei onneksi ihan ruuhkaksi asti ole ollut. Kaikki ovat sanoneet, kuinka poika on kuin ilmetty isänsä ja niin hän kyllä onkin! En löydä korvien lisäksi mitään muuta piirrettä hänessä, mikä muistuttaisi minua. Ehkä ne piirteet sitten tulee luonteeseen (Ou nou! :D). 

Hassua huomata kuinka johonkin lähteminen vaan kestää yllättävän kauan, vaikka ajattelee, että "eihän tässä, puen vain lapsen ja mennään". Yhtään ei osaa vielä aikatauluttaa mitään. Tavaran määrä on tuplaantunut, ei triplaantunut, kertaheitolla kun johkin lähtee. Enää ei riitä vain avaimet ja kännykkä mukaan :) 

Vaikkakin hieman haasteiselta on tuntunut tämä ensimmäinen viikko kaikkine uusine juttuineen ja pieneen tutustuen, on tämä kyllä vain ihmeellisen ihanaa! Ihan sanoinkuivailematonta! Meistä on tullut perhe <3 

Hän saapui mullistamaan maailman

Ernesti on täällä! 

Pieni mies syntyi vauhdilla perjantai-lauantai vastaisena yönä kello 01.52. Mittaa oli 49cm ja painoa 3270g. Raskausviikkoja 37+4.

Supistukset ja huonoolo kiusasi hieman jo torstai-iltana, mutta supistukset olivat hyvin vaisuja ja menivät kyllä sitten yöksi ohi. Aamulla supisteli taas hieman kevyesti, mutta puolenpäivän aikaan sitten tuli ensimmäinen jo hiukan napakampi sysäys. Kävin kuitenkin vielä veljeni kanssa lounaalla ja vanhempieni luona kylässä päivällä. Seitsämän aikaan illalla lähdettiin sitten ajelemaan sairaalaan, jossa olimme perilä hieman ennen kahdeksaa.

Synnytys oli käynnistynyt ja pääsimme odotushuoneeseen odottamaan sen etenemistä. Kipupiikin sain siinä kymmeneltä ja lapsivesi holahti itsekseen puoliltaöin. Siitä se sitten lähtikin! Kätilö lähti valmistelemaan synnytyssalia ja minä pyysin epiduraalia. Kipupiikin vaikutus oli lakannut ja supistukset olivat todella kipeitä. Synnytysaliin siirryttiin hieman yhden jälkeen ja lapsi olikin maailmassa hieman ennen kahta! Epiduraali ja muut kivunlievitykset jäi siinä rytäkässä saamatta, mutta niimpä siitä vaan selvittiin pojan kanssa molemmat hienosti. Isä myös pärjäsi loistavasti! :) 

En todella vielä sairaalaan lähtiessäkään itse uskonut, että pikkuinen sieltä olisi niin pian tulollaan. Manailtiin I:n kanssa vielä 10 min ennen lapsiveden menoa, että varmaan menee koko viikonloppu sairaalassa odotellessa! :D 

Voi tätä onnea!! Nyt vieressäni pötköttää maailman ihanin ihminen <3 Hän näyttää aivan isältään, mutta  tuntuu olevan yhtä vaativa ja tempperamenttinen kuin äitinsä :)

Haasteena vanhemmuus

Pian kahdesta tulee kolme. Mitäs tässä nyt pitäisi ajatella? En oikein tiedä mitä vanhemmuudelta ja vauva-arjelta odottaisin ja mihin oikeastaan tosissaan varautuisin. En siis osaa odottaa oikein yhtään mitään tulevalta, vaikka varmasti jotain tiedän odottaa. 

Tiedän, että edessä on yövalvomisia enempi tai vähempi. Tiedän, että päivärytmistäni en päätä enää kohta minä itse, vaan mennään täysin toisen ehdoilla. Tiedän, että joku tulee olemaan minusta täysin riippuvainen ja luulen, tai oikeastaan tiedän, että tunne on varmasti molemminpuoleinen. Tiedän myös, että elämämme muuttuu isosti, mutta toisaalta ei se sittenkään muutu niin paljon.

Pieni paniikki on välillä iskenyt, että onko sitä sittenkään kaikki valmiina vauvan tuloa varten. Joo, kaikki tarvikkeet on valmiina odottamassa, mutta mitenkäs tää henkinen puoli sitten. Mistä tietää, että itse on varmasti valmis ja että osaako sitä nyt olla äiti tai isä. Sitä olen nyt muutaman kerran miettinyt. Olen kuitenkin mietiskeltyäni tullut siihen tulokseen, että kyllä me pärjätään. Niin ne on muutkin pärjänneet. Ja pakkohan se kai tässä vaiheessa vaan on! Ja olen kuullut sanottavan, että lapsi opettaa vanhempiaan. Ehkä se sitten on niin.

Vaikka olen paljon ollut vauvojen ja lasten kanssa tekemisissä ja hoitanut niitä aivan muutaman viikon ikäisestä, jännitän oman vauvan kanssa olemista ja hänen hoitamistaan. Osaan varmasti vaihtaa hänelle vaipan ja pukea hänet. Osaan käsitellä häntä ja kylvettäminenkin taitaa onnistua. Imettämistä en ole vielä murehtinut, sillä luotan siihen, että kyllä se alkaa sujua kun vain sitkeästi jaksaa yrittää. Käytännön asiat muutenkin varmasti oppii ja niistä selviää, mutta mistä ihmeestä tiedän milloinkin, mitä lapseni kaipaa tai tarvitsee? Jos hän itkee, niin miksi hän itkee. Tai jos hänellä on joku hätä, mistä tiedän, miten toimia. Milloin on oltava oikeasti todella huolissaan, sillä varmastihan vainoharhaisuus ja liikavarovaisuus valtaa minut ainakin aluksi ja varmastihan sitä on lapsestaan aina hieman huolissaan. Miten osaan tehdä oikeita valintoja lapseni parhaaksi ja olla hyvä vanhempi? Huomaanko itse, jos en olekkaan hyvä? Mikä on hyvä?

Minkähänlaisia vanhempia meistä I:n kanssa oikeasti tulee. I on varmasti loistava isä! Sitä en ole epäillyt hetkeäkään. Hän on rauhallinen, mutta jämäkkä. Määrätietoinen ja fiksu, sekä sopivan lapsenmielinen! Mutta minkähanlainen sitä itse sitten äitinä oikeasti onkaan. Monesta asiasta olen huomannut jo raskausaikana muuttaaneeni mielipidettä, joten koskaan ei pidä sanoa, ei koskaan. Olen alkanut huomaamaan, että minusta on ehkä juurikin tulossa sellainen äiti, mitä joskus muutamia vuosia sitten manasin, että en ainakaan koskaan tule olemaan. Juurikin se sellainen yliherkkä hössöttäjä, joka on liian tarkka kaikesta ja jonka lapselle kelpaa vain paras ja paraskaan ei ole tarpeeksi hyvä. Ounou! :D Onneksi minulla on I, joka varmasti huomauttaa, jos homma karkaa ihan käsistä.

Eikai vanhemmuuteen voi oikein valmistautua. Vanhempia ollaan sitten vasta kun vauva syntyy. Siitähän se opiskelu kai sitten alkaa! Mutta yhdestä asiasta olen melko varma; Kun meillä I:n kanssa on yhdessä hyvä olla, on lapsellakin varmasti hyvä olla meidän kanssa. Pidetään siitä kiinni ja puhalletaan yhteen hiileen! 

Haastetta kohti siis! :)

Vauvakutsut

Olen aikaisemminkin blogissa maininnut kuinka onnekas olen kun minulla on ympärilläni ihania ihmisiä ja tärkeitä ystäviä. Nyt taas hymyssä suin ajattelen ystäviäni ja olen niin kiitollinen heistä. Ihanat ystäväni nimittäin järjestivät minulle eilen vauvakutsut! Tupa täyttyi mahtavista naisista ja he toivat vielä ruokaakin tullessaan! Voi mikä onnenpäivä! :D 

Minun vauvakutsuillani ei ollut vaippakakkua tai minkäänlaisia vauva-aiheisia leikkejä, enkä kyllä olisi sellaisia kaivannutkaan. Minusta oli ihanaa saada kaverit kylään, vaihtaa kuulumisia ja höpötellä niitä näitä kaikkien kanssa ilman kiirettä ja hälinää ympärillä. Tarjottavat oli herkullisia! Tulikin syötyä niin, etten tiennyt oliko maha pinkeänä syömisestä vai supistuksista. Minä ja "Ernesti" saatiin myös vierailta ihania ja tarpeellisia lahjoja <3 

Ja mitä olisi vauvakutsut ilman lastenvaatteita. NOSHit oli rekissä esillä ja jokainen pääsi hypistelemään vaatteita. Tilasin vauvalle vielä vähän jotain, vaikka lupasinkin itselleni, että vaatteet saa jäädä kauppaan siihen asti, kunnes tiedän kumpiko sieltä tulee. En vain millään voinut tyytyä pelkkään hypistelyyn :)

PULLUKKA KIITTÄÄ JA KUMARTAA!

Kompotti

Rentouttava ja mukava pääsiänen alkaa olla takanäpäin. Minun ja I:n pääsiäseen kuului mm. Hyvää ruokaa, paljuilua, löhöilyä, ystäviä, perhettä, lasten syntymäpäiväjuhlia ja I ehti viettää ystävänsä varpajaisiakin.  

Kummityttömme täytti 2 vuotta ja lahjaksi hänelle ompelin kesämekon Marimekon Kompotti kankaasta ja askartelin vielä asuun sopivan pannan tytölle. Hurjan söpö! Mekko oli onneksi sopiva ja taisi olla tytölle itselleenkin mieluinen. Pantakin sai ihan rauhassa olla päässä, eikä häirinnyt leikkejä :)

Kangasta jäi hieman vielä yli. Mitähän kivaa siitä keksisin? 

Hiljainen viikko

Jo aikaisemmin mainitsinkin aloittavani suursiivouksen, no nyt se urakka sitten olisi ohi. huhheijaa! Maha oli välillä hieman tiellä ja raskaus vaikutti jaksamiseen, ja kanssakäymisiäkin tuli vastaan, mutta nyt on puhdasta, eikä enää likaisuus ahdista!

Maanantaina otin sellaisen kevyen aloituksen ja pesin sohvan päälliset ja imuroin sohvan. Monta viikkoa olin asiaa jo suunnitellut ja aina vaan siirtänyt huomiselle. Nyt sitten viime sunnuntaina sohvalla istuessani, autuaan tietämättömänä, haudoin takapuoleni alla pientä suklaamunaa. Noh, ei tarvinnut sitten enää juurikaan miettiä ja pohtia sitä sohvanpesua kun maanantai aamuna rapsuttelin suklaata ja foliopaperia sohvasta. Nyt on ihana istahtaa puhtaalle, raikkaan tuoksuiselle sohvalle. Oujee!

Viikko on siis pääosin mennyt siivotessa ja puunatessa. Sain anopilta höyrypesurin lainaan ja johan lähti. Höyryttelin pesuhuoneen ja vessat läpikotaisin. Hinkkasin suihkun ja pesualtaat varmanpäälle kahteen kertaan pata padalla ja kalkinpoistoaineella. Miksei se kalkki silti lähde!!! Ärsyttävää. Suihkutila tuntuu olevan ongelma. Kyllä sieltä jo vähän irtosi, mutta vielä jäi hinkattavaa. Lisäksi järjestelin ja siivoilin eteisen kaappeja, hinkkasin seiniä ja ovia, sekä pyykkikone on pauhannut monta päivää, kun pesin mattoja. Imurointia, pölyjen pyyhintää, moppausta ja kaikkea muuta mitä nyt siivoukseen kuuluu.

Keskiviikko aamuna heräsin herätyskelloon hieman kankeana huonon yön jäljiltä. Neuvola kutsui. Siellä sitten huomattiinkin, että turvotus oli melkoinen jo heti aamusta ja verenpaineet edellisiin nähden koholla. Syynä ehkä tuo hillitön siivousvimma tai jokin muu. Sain määräyksen levätä ja mittailla verenpaineita vuorokauden ajan ja torstai aamuna katsottaisiin tilannetta uudestaan. Verenpaine kohosi iltapäivällä vain entisestään, mutta hetken kun sohvalla maltoin ihan vain makoilla alkoi luvut hiaman laskea. Huono olo ilmestyi illalla voimakkaana ja vauva jaksoi liikehtiä todella aktiivisesti noin kahden tunnin ajan taukoamatta. Rauhottui kunnolla vasta kun menin nukkumaan.

Aamulla huomasin, että turvotus on lisääntynyt ja että vauvan pää painaa entistäkin alemmas ja kävely ja nouseminen tuntuu välillä erittäin hankalalta. Tänään neuvolassa todettiinkin, että verenpaine näköjään nousee nyt todella helposti, joten levätä pitää ja ylimääräiset hommat saa jäädä. (Ikkunat siis pestään vasta myöhemmin). Hormonit nyt lisäävät vain nesteen kertymistä ja painoa oli tullut edellisen vuorokauden aikana 900g. Siltä siis todella tuntuukin!!! Mulla on varmaan tällähetkellä seitsämän leukaa, neljä poskea ja sormet on ranteen vahvuiset. Jaloista ei varmaan edes tarvitse mainita mitään. 

Mutta en anna tämän lannistaa! Minä löllyttelen tätä hemaisevaa kroppaani kylpytynnyrissä koko pääsiäisen ja nautin hyvästä ruuasta ja perheen seurasta. Ihanaa ja rentouttavaa pääsiäistä siis kaikille! :)