torstai 8. marraskuuta 2018

Viimehetken isänpäivän lahjavinkit

Sunnuntaina on isien päivä! Meillä muistetaan lasten isän lisäksi myös lasten isoisää ja pappaa. Meidän perheessä isänpäivää juhlitaan nyt neljättä kertaa. Herkullinen aamupala, kakkukahvit, hyvää ruokaa ja tietysti yhdessäoloa. Niistä meidän isänpäivät on tehty. Niin ja lahjoista tietty! 

Lapset ovat askarrelleet päiväkodissa isälleen lahjat ja kortit. Ne olivat kauniisti paketoitu, enkä minäkään tarkkaa tiedä mitä paketteihin on piilotettu. Lasten tekemät lahjat ovat minusta niitä parhaimpia! En ole varma päteekö sama enää aikuisiin lapsiin. Ehkä 28-vuotiaan Miljan vesivärein koristeltu jalankuva kipsitaulussa ei enää sykähdytä iskää. Tai eihän sitä tiedä. Tässä nyt kuitenkin muutama vinkki, jos vielä lahja uupuu. 

1. Itse tehty lahja
Jos kutimet pysyy kädessä, niin voiko parempaa olla kuin lämpöiset villasukat! Tai vaikka kaulaliina. Tämä kyllä vaatii aika etevän kutojan tässävaiheessa kun isänpäivään on kaksi päivää. Itse olen kerran kutonut isänpäivälahjaksi omalle isälle villasukat, joista toinen ennätti isänpäivälahjaksi ja toinen valmistui jouluksi. Näppärästi ja nopeasti valmistuu oluesta pitävälle isälle olutjoulukalenteri. 24 Erilaista olutta koriin ja lahjapaperia ympärille. Päälle sitten vaikka tussilla, että mistä avataan ja milloin. Näitä saa kyllä valmiinakin, jos ei askarrellapaskarella ehdi/halua. 

2. Yhdessä tekemistä
Vie iskä hänen lemppari ravintolaansa syömään tai retkeilette yhdessä jonnekkin makkaranpaistoon. Käykää leffassa yhdessä ja anna iskän valita elokuva. Jos isäsi on vauhtihirmu, niin haasta hänet carting- radalla. Pakopelit on myös hauskaa yhdessä tekemistä. Me on iskä viety ravintolaan porukalla isänpäivälounaalle. (Työkiireiden takia ollaan myös joskus veljeni kanssa maksettu lounas isälle, mutta itse ei kyllä valitettavasti kumpikaan päästy paikalle.)

3. Jotain oikeasti tarpeellista
Oletko kuullut isän puhuvan uusista tuulilasin pyyhkijöistä tai oletko sattumalta huomannut, että isän sukissa on aina reikä? Noniin. Ei haittaa vaikka lahja on arkinen ja tylsä, tuleepahan tarpeeseen. Minä kuulin aikoinaan ohimennen isän valittavan äidille lounasrasioiden vähyydestä tai lähinnä niiden kannettomuudesta. Ja niimpä sai iskä sinä vuonna uuden lounasrasian, jossa oli saranoilla olevan kansi (Sitä ei voinut hukata). Ja rasia oli tietty täynnä iskän lemppari suklaata. 

4. Helppoa, varmaa ja nopeeta
Kun et yhtään tiedä mitä ostaisit ja vähän on kiirekkin. Raha-arpa. Se on aina hyvä lahja. Helppo ostaa ja kiva saada. Jos iskä on konjakin tai viskin ystävä, niin pullo laadukasta tavaraa on varmasti mieluinen. 

Jos nyt kuitenkin käy niin, että mitään et muistanut tai ehtinyt ostaa kylään mennessä, niin ei se mitään. Iskän mieltä varmasti lämmittää kun toit edes itsesi. 

Hyvää isänpäivää!

maanantai 29. lokakuuta 2018

Tervetuloa talvi!

Meillä satoi viimeviikolla ensilumi! Voi lasten riemua ja onnea. Torstai aamu meni lastenohjelmien sijaan ikkunasta ulos tuijotellessa ja kun vihdoin oli saatu kamppeet niskaan ja ulko-ovi auki kuului riemullinen nauru; ”Tätä mä oon äiti odottanutkin!”. Ja niin todellakin on. Eikka on odottanut lunta elokuusta lähtien. Hän on miettinyt millaisen lumiukon tekee ja lumilinnan hän haluaa tehdä myös. Hän on käynyt ihastelemassa varastossa rattikelkkaa  ja odottaa luistelemaan pääsyä. Niin monena aamuna päiväkotiin lähtiessä minulta on udeltu; ”Koska tulee lunta?”.

Kieltämättä itselläkin oli olo kuin pikku lapsella kun huomasin lunta satavan. Innostunut. Toki ilon syynä oli myös, ettei lasten vaatteet kuraannu ulkona, eikä tarvitse pukea kurahousuja. (Jes!) Lähdettiin paljon tavallista aikaisemmin päiväkotiin lasten kanssa ja kaikki yhdessä kävellen. Matka taittui lumipalloja heitellessä ja lumihiutaleita pyydystäessä kielellä. Lyylistä en osaa sanoa oliko hän innoissaan lumesta vai siitä, että sai kävellä ja juosta, eikä tarvinnut pönöttää matkaa rattaissa. 

Ennen en ole ollut kovinkaan talvi-ihminen, mutta pikkuhiljaa minusta saattaakin olla tulossa sellainen. Talvessa on parasta, kun saa ulkoilun jälkeen tulla sisälle lämpöiseen. Tulee sellainen hyvä olo raikkaasta pakkassäästä, mutta kuitenkin ihana päästä takaisin lämpimään. Varsinkin meillä kotona, jos lämpö on juuri tullut pönttöuuneista. Se on sellaista ”pehmeän” tuntuista lämpöä ja toki uunissa palava tuli tuo oman tunnelmansa talveen. Odotan myös, että pääsee kunnolla tuulettamaan matot ja petivaatteet. Myös pulkkamäkeen ja hiihtämään tekee mieli. Ja tietty notskimakkarat maistuu niin paljon paremmalle talvella ulkona syötynä kuin kesällä. 

Pimeys ja kylmyys mua vaan ottaa kaaliin. Ja myöskin se, jos talvi on sellainen loskatalvi, eikä runsasluminen niinkuin lapsuustalvet olivat. Pimeydelle nyt ei oikein voi mitään, mutta kylmyyteen pystyy itse hieman vaikuttamaan ainakin pukeutumalla kunnolla. Minulla on talvella aina villasukat. Nukkuessakin. Rakastan niitä! Ulkovaatteet pitää olla myös hyvät ja lämpöiset, jos ulkona meinaa viihtyä edes vähän kauemmin. Saati temuta lasten kanssa hangessa. Vaatteihin minun on hieman satsattava. Hyvät kengät omistan, mutta muutoin talvikuteet alkaa olla aikansa eläneitä. Talvitakkia en itseasiassa omista lainkaan. 

Talvi on kyllä erittäin tervetullut, mutta jos vähän voisi vielä viivyttää. Talvesta tulee todella pitkä, jos se alkaa jo nyt. Sitäpaitsi, meillä odottaa edelleen lehdet haravointia ja trampoliini pitäisi korjata lumen alta suojaan. 






torstai 18. lokakuuta 2018

i'm dreaming of a white christmas

Joulukoristeet, suklaakalenterit ja joulusuklaat ovat ilmestyneet jo kauppoihin. Joulukuusenkin jo bongasin koristamassa Ikean ravintolaa. Pikkujoulut alkaa olla jo suunniteltu ja varattu. Ahkerimmat ovat jo hommanneet lahjatkin. Äitini on tehnyt joululaatikot jo valmiiksi pakkaseen. Joulu lähestyy. 

Tontut ovat kurkkineet meidän ikkunoista jo tovin ja kuulemma lähimetsässäkin niitä on näkynyt. Niin ja onhan meillä jo joulupukkikin vieraillut. Tarkemmin kylläkin isoäidin ja isoisän luona. Hän oli jättänyt sinne lahjaksi lapsille lapaset. Niin kilttejä lapsia, että saa ennakkoon lahjoja. Tämä oli siis esikoisen näkökanta ja hän myös ihan itse keksi tarinan isoäidin kutomien lapasten taustalle. Jouluntuntua alkaa siis olla ilmassa, joten olihan se jo korkea aika kirjoittaa kirje joulupukille. 



Pojan toiveet ovat ihan hyviä ja yllätyin, ettei niitä ollut sen enempää. Vielä. Kirje saattaa mennä uusiksi lelulehden ilmestyttyä. Nukella poika tarkoitti kuulemma superman -nukkea ja kynillä tusseja. Batmanasua Eikka on toivonut jo pidemmänaikaa ja siitä hän muistaa mainita usein. Se asia on kuulemma jo hoidossa. Kiitti pukki. Ihmisten säikkymisen taustat jäi minulle epäselviksi.

Pienenä tyttönä olin itse vaatimattomasti, missin elkein, kirjoittanut joulupukinkirjeeseen vain yhden toiveen; joulurauhaa. Tänävuonna pukinkirjeessäni lukee joulurahaa ja sukset. Sellaiset kunnon pelit! Nykyiset kun luistaa ylämäessa ja pitää alamäessä. Saattaa olla, että mainitsen kirjeessäni myös viinikaapin. Sellaisen mihin saisi kaksi lämpötilaa. Siitä olen haaveillut jo pitkään. 

Joka vuosi suunnittelen aloittavani lahjahankinnat hyvissä ajoin, enkä ota asiasta stressiä. Niin ei vain ole koskaan vielä tapahtunut. Yritän kuitenkin taas tänävuonna ja vähän olen jo lahjaideoita tuumaillut. Myös joulukoristeita olen jo hipelöinyt kaupassa. Viimevuonna en laittanut juurikaan joulua kotona, sillä emme olleet joulunpyhinä paikalla. Tänävuonna kuitenkin ajatus on toinen. 

Niin se vain on jo joulu mielessä. Neljän viikon päästä alkaa töissä pikkujoulusesonki ja hupskeikkaa sitten onkin jo kohta joulu. Jee!! Mä niin pidän joulusta

Joko voi toivottaa hyvää joulun odotusta?

torstai 11. lokakuuta 2018

Niitä kuulumisia

Lapset kasvaa ja ja arki rullaa. Rullaa välillä jopa niin nopeasti, että ajantaju häviää ja jossain vaiheessa sitten tajuaa, että edellisestä siivouspäivästä on kahden päivän sijaan kulunutkin jo kaksi viikkoa. Se selittää pölypallot ja pyykkivuoren. Meidän arki koostuu työn ja päivähoidon lisäksi tavallisista kotitöistä ja askareista lasten kanssa. Aika vähän harrastuksista, mutta vähän niitäkin. Mies "bodaa" aina kun ehtii ja mä aloin opettelemaan nyrkkeilyn perusteita. Ihan noin kuntoilumielessä. Lauantaiaamuisin meidän perheen löytää jumppahallista lasten telinevoimistelu jumpasta. Sunnuntai on koitettu pyhittää yhdessäololle.

Eikka on kesän aikana kasvanut selkesäti isommaksi pojaksi. Fiksu ja osaavainen. Hän on kiinnostunut ympärillään olevista asioista ja tarkkaavaisesti tutkiskelee niitä ja ottaa niistä oppia. Ja kyselee! Minäkin olen oppinut monta uutta asiaa kun olen googlesta etsinyt vastausta lapsen kiperiin kysymyksiin. Välillä kuitenkin uhma ottaa vallan ja fiksuus unohtuu. Tiedättehän. 
Eikka oppi myös uimaan! Ihan uskomatonta. Viime lauantaina uimahallissa hän hyppäsi vain itsekseen altaaseen ja kun kauhistuksissani olin uimassa perään ja ottamassa häntä kiinni, niin jätkä se painelikin vaan taitavasti eteenpäin. Pisin matka oli noin 10 metriä niin, että hän kerran huilasi isänsä sylissä muutaman sekunnin ajan. Sanoisin, että aikamoista kolmevuotiaalta.

Lyylin kaksivuotis synttäreitä juhlittiin viime kuussa. Tytöstä on kuoriutunut "kitkerä", oman tahtonsa tiedostava neiti. "ITE!" ja "EI" on nyt hoetuimpien -listan kärjessä. Varsinainen tättähäärä! Hän kun jotain päättää, niin se on ja pysyy. Pinnasänky vaihtui kuukausi sitten isojen tyttöjen sänkyyn ja me edelleen hieman opettelemme omaan sänkyyn nukkumaan menoa. Välillä lattiakin kelpaa sänkyä paremmin. Lyyli pitää kaikesta kauniista. Hän tietää mihin mekkoon hän haluaa pukeutua ja mitkä kengät laittaa jalkaan. Ja kynsilakkaa pitää olla! Tottakai. Neidin elämää kuitenkin häiritsee mies, joka ei tanssi hänen pillinsä mukaansa; isoveli. Iskä on jo koulutettu, mutta isoveljen kanssa on otettava aika usein yhteen erimielisyyksistä.

Ei meille siis ihmeempiä kuulu. Sellaista tavallista ruuhkavuosielämää, eli sitä hektistä arkea pyykkikasoineen ja ruoan laittoineen. Aina on jokin vaihe meneillään; kaksivuotiaan uhma, kolmevuotiaan uhma, kuivaksi harjoittelu, hampaiden tulo, pelkotilat jne. Nautitaan kovasti yhdessä tekemisestä ja leikkimisestä. Nähdään perheitä, sukulaisia ja ystäviä yhdessä. Nauretaan lasten hulvattomille jutuille ja lapset nauraa meille. Koitamme miehen kanssa muistaa huomioida toisiammekin kiireen keskellä. Ei aina niin hyvällä menestyksellä. Keskustelemme miehen kanssa asioista kun muistamme ja ehdimme ja kun saamme lapsiltamme puheenvuoron. Välillä kun saadaan aikaiseksi niin ollaan saatu onneksi yhteistä aikaa myös ilman lapsia ja kodin askareita. Se on tärkeää ja sitä ei meille ole liiaksi. Koitetaan nauttia nyt siitä kun lapset on pieniä, vaikka samalla kuitenkin jo vähän haaveillaan, että ne olisivat suuria. 

Meille on tulossa kiva viikonloppu, sillä päästään I:n kanssa yhden yön reissuun ilman lapsia ja lisäksi on luvassa kivaa tekemistä myös lasten ja isovanhempien kanssa.

Kivaa viikonloppua muillekkin!










tiistai 9. lokakuuta 2018

Uusi alku

Blogi on jäänyt täysin unholaan. Tai on se mielessä aina välillä ollut ja olen mä kirjoittamista kaivannut, mutta tässä on ollut niin paljon kaikkea. Ehkä suurimpana "ongelmana" on ollut ajan puute. Viikossa on niin vähän aikaa vain itselle ja omille jutuille. Sekin vähä aika menee usein laiskotellessa tai muiden tärkeiden asioiden äärellä, kuten Love Islandin tuijottamisen. (Apua, oon niin koukussa!) Lisäksi kesä tuli vietettyä ulkona, ellen ollut töissä, joten koneen ääreen en vahingossakaan eksynyt.

Toinen hyvä syy kirjoittamattomuuteen on ollut blogin sisältö. Mulla on monta luonnosta kirjoitettuna valmiiksi, mutta olen ollut epävarma niiden julkaisemisesta, sillä minua on arveluttanut sisällön henkilökohtaisuus tai aiheen kiinnostavuus. On herännyt kysymys, että minkälaista blogia oikein haluan kirjoittaa? Kuinka avoimesti kerron elämästäni ja perheestäni? En halua blogin aiheuttavan minulle ylimääräistä päänvaivaa tai stressiä, sillä tämä kuitenkin on ollut itselle harrastus, josta olen nauttinut ja kirjoittanut siitä mikä on tuntunut itsestä hyvälle. Nyt on kuitenkin ollut hieman epäselvää sen asian suhteen.

Lisäksi omassa henkilökohtaisessa elämässä on ollut niin monta hommaa meneillään. Kuten nyt esim. kaksi uhmaikäistä kullan nuppua ja yksi uhmaikäinen minä, joka etsii edelleen "uhmalleen" syytä ja ratkaisua. Ehkä tämä on sitä niin paljon puhuttua ikäkriisiä.

Nyt kuitenkin ajattelin aloittaa taas kirjoittamisen. Yritän löytää tälle aikaa ja olla ottamatta turhaa stressiä tästä. Kirjoitan kun siltä tuntuu ja ehkä pikkuhiljaa huomaan sitten, että millaista blogia kirjoitan ja tajuan millaista haluan kirjoittaa. Ei kai se siis selviä kuin kirjoittamalla.

Tästä tuli nyt tällainen selittely vuodatus. Heh! Seuraavassa postauksessa ajattelin kertoa, mitä meille kuuluu. 

Kuulemisiin!


tiistai 5. kesäkuuta 2018

Helinää helskettä, vilinää vilskettä.



Kevät on ollut kiireinen. Aavistuksen tavanomaista kiireisempi. Tai ainahan kevät on kiireinen, sillä lumen sulaessa paljastuu kaksi sataa hommaa, mitkä odottaa tekijäänsä. Meillä kevät tarkoittaa myös puuhommia. Tuttuun tapaan, tänäkin keväänä, kasa koivun rankoja ilmestyi pihaan ja ne on aina saatava halottua liiteriin hyvissäajoin kuivumaan. Vielä on pieni klapikasa liiterin nurkalla odottamassa. 

Sen verran oli kevättä rinnassa, että me innoistuimme korjaamaan ja fiksaamaan pientä takaterassia, joka ei ole kuntonsa vuoksi ollut meillä juurikaan käytössä. Hieman uutta puupintaa ja maalia ja terassista tuli ihanan viihtyisä. Nyt kelpaa nauttia kahvit terassilla. Myöskin parin kesän takainen haave isosta patiosta omalla pihalla on tänä keväänä toteutunut. Vielä se vaatii pientä laittoa, kuten kaidetta ja jonkinlaiset ulkokalusteet pitäisi hommata.









Hieman me ollaan kevään aikana myös reissattu. Minä käväisin minilomalla Prahassa ystäväni kanssa ja koko perhe lomailtiin ystävien voimin viikon verran Vuokatissa mökkeillen. Mahtavia reissuja molemmat! En koskaan ole lapsista ollut näin kauan (4 kokonaista päivää) erossa. Loma teki hyvää, vaikka se alkuun hirvitti ja jännitti. Kotiin palaaminen kuitenkin jännitti enemmän. Oli niin suuri ikävä! Lapsillakin oli ollut. Onneksi sai jatkaa vielä lomailua lasten kanssa Vuokatissa touhuten ja yhteisestä ajasta nauttien. Irtiotto arjesta tekee aina hyvää kaikille.

Kelit ovat olleet mitä mahtavimmat ja niistä todellakin on nautittu! Ollaan syöty mahat täyteen grilliruokaa, jäätelöä ja muita kesäherkkuja. Ollaan ehditty lasten kanssa jo paristi huvipuistoilemaan,  ollaan nautittu auringosta rannoilla, ollaan uitu (lapset on), veneilty ja pyöräilty.  Päivät ovat pääosin kuluneet ulkona jotakin touhuten ja sisälle sitten onkin kertynyt aika monta rästihommaa. Pyykkikasa kaipaa pesijää. Samoin kesävarpaat kohdanut lattia. Onneksi nyt on viileämpää, niin saa välillä sisälläkin aikaiseksi jotain. Mutta rästit on nopeasti kuitattu, joten kyllä kohta saisi taas paistaa ja lämmittää. 

Ihanaa kesänalkua!







tiistai 17. huhtikuuta 2018

3v.


Meillä asuu nyt 3 vuotias, suurilla tunteilla ja hörsyvällä huumorilla varustettu, pieni suuri mies, jonka vauhdissa ei tahdo pysyä, eikä hänen ajatuksen juoksuunkaan ennätä aina mukaan. Hänen kanssaan ei ole meiningistä puutetta!

Eikka on ilmeikäs lapsi. Hänen kasvonsa kertovat kaiken ja niistä näkee heti, millä fiiliksellä poika on. Toki sen huomaa hänestä muutenkin, sillä hän näyttää tunteensa vahvasti. Ilon riemua ja onnellisuuden hymähdyksiä ei voi olla kuulematta. Ei myöskään jätä arvuuttelun varaan onko lapsella paha mieli tai onko hän kokenut mielestään suurta vääryyttä. Sen kuulevat varmasti kaikki. 

Eikka on malttamaton luonne. Hän tekee ensin ja miettii sen jälkeen. Jos ehtii. Hän on touhukas ja vikkelä menijä, joka kaipaa paljon tekemistä ja huomiota. Hän nauttii tutuista ihmisistä ympärillään ja kyläilystä kavereiden luona. Hän ei juurikaan vierasta, eikä hän harrasta ennakkoluuloja missään muodossa. 

Jääräipäisellä pojalla on vahvat omat mielipiteet ja hän pitää niistä kiinni. Periksiantamattomuus on niin hyvä kuin myös huono piirre. Kun opettelimme ensimmäistä kertaa luistelemaan, niin lukuisista kaatumisista huolimatta Eikka nousi ylös aina vain uudelleen ja jaksoi yrittää tunnin verran. Seuraavana päivänä oli päästävä uudelleen. Hän myös jaksaa kinata vastaan ja koetella rajoja sinnikkäästi, ennenkuin hoksaa, että nyt ei auta. 

Eikka on liikunnallinen ja ketterä. Hän osaa tehdä kuperkeikan eteen ja taakse. Hän osaa myös hypätä trampoliinilta puolivoltilla. Hän kurvaa potkupyörällä hurjatkin alamäet jalat ylhäällä ja kiipeää mäen päälle laskeakseen uudelleen. Hän hiihtää hienosti suksilla ja luistimillakin päästiin tänä talvena jo vähän eteenpäin kaatumatta. Hänellä on kuulemma isot voimapatit ja hän esittelee käsivarsiaan ylpeänä. 

Vauhdikkaalla ja itsepäisellä lapsella on myös herkkä puoli. Hän huolehtii ja puolustaa pikkusiskoaan. Päiväkodissakin hän oli konahtanut hoitajalle, joka oli komentanut pikkusiskoa. Hän lohduttaa kun jotakuta itkettää. "Ei ole mitään hätää" -hän kertoo. Hän jakaa ja antaa omistaan pyytämättä muille. Hän halaa, suukottaa ja tulee aivan lähelle. Hän kertoo olevansa äidin ja isin rakas ja hän todella on meille rakas! 

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Täällä ollaan!


Vaikka blogin puolella on ollut pitkä tovi hiljaiseloa, niin täällä me ollaan! Alkuvuosi ja talvi on ollut melkoista elämää. Kodin, perheen, työn ja harrastusten yhdisteleminen on haastavaa. Jotenkuten asiat kuitenkin rullaa ja homma kulkee, mutta blogille ei valitettavasti tahdo riittää aikaa. En ole ehtinyt purkamaan ajatuksiani tänne lainkaan. Se on harmillista, sillä nautin tästä kovin ja huomaan kaipaavani tätä. 

Talvi on ollut mahtava! Ollaan lasten kanssa nautittu lumesta ja sen paljoudesta. Pakkasetkaan eivät ole harmittaneet niin paljon kuin olisi voinut. Päivisin on kuitenkin päästy lasten kanssa ulos, vaikka yöpakkaset ovatkin kohonneet välillä hurjiin lukemiin. Vain muutaman päivän muistan, että meni pakkasen takia sisähommiksi. Pönttöuunit ovat kyllä pöhisseet ja liiterin takaseinä vilkkuu, mutta voitonpuolella jo ollaan.  Eikka sai joulupukilta luistimet ja ne ovat tainneetkin olla talven paras juttu.  Sinnikkäästi hän malttaa opetella, vaikka vaikeaa se aluksi on. Kummallisesti hänen hermot kestävät, vaikka ne ei niin hyvät yleensä ole. Hiihtäminen pojalta sujuu mainiosti. Hän tajusi heti mitä niillä tehdään ja miten mennään. Ollaan saatu koko perhe ulkoilla Eikan uusien harrastusten myötä.



Kovista pakkasista huolimatta taudit ovat jyllänneet tänä talvena sitkeästi. Meillä on onneksi sairastettu melko vähän. Molemmilla lapsilla on ollu nuhakuume kerran ja Lyylillä poskihampaat nostivat toisen kerran kuumeen. Itse selvisin muutaman päivän flunssalla. Vielä ei ainakaan keväiset vatsataudit ole kiusanneet ja toivon todella, ettei tauti meillä kyläilisi ollenkaan. Kurja tauti, eikä tässä oikein ehtisi sairastaa.

Kevät tekee tuloaan (hitaasti, mutta varmasti) ja tuo tullessaan Eikan 3-vuotis syntymäpäivät ja loman. Meidän perhe ja muutama ystävämme lähdemme taas tänä keväänä viikoksi Vuokattiin lomailemaan. Ihanaa kun on jotain mitä odottaa! Ennen yhteistä lomaa hitusen kyllä odotan tulevaa viikonloppua ja erämökkeilyä ihan vain kahdestaan hyvän ystäväni kanssa. Hitaat aamut, päiväunia, ulkoilua, maukasta ruokaa, viiniä, sauna ja rentoilua. Kun ei ketään tarvitse passata, ei kenenkään muun sotkuja siivota, kukaan ei keskeytä lausetta, eikä toivottavasti kukaan kiukuttele. Bueno viikonloppuloma! Viimekerrasta on liian kauan, joten odotan kyllä innolla. 







torstai 8. helmikuuta 2018

"Käytäiskö pöntöllä?"

Eikka 2 vuotta ja 10 kuukautta ei oikein haluaisi käydä potalla tai pöntöllä. Päiväkodissa kyllä käy muiden mukana ja kotonakin silloin kun itselle sopii, mutta harvoin sopii. Yleensä sopii vain silloin, kun on jo sängyssä ja pitäisi alkaa nukkumaan. Silloin ilmestyy hätä ja pöntölle on päästävä heti. Kummasti vain se hätä loppuu matkalla vessaan.

Ei lasta oikein voi pöntölle pakottaa. Kun asiasta tarpeeksi tappelee, niin ei varmasti suostu mennä pian lähellekkään vessaa. Kiinnostus pitäisi lähteä lapsesta itsestä ja sitä kiinnostusta tulisi vanhempien sitten ruokkia ja olla aktiivinen asian suhteen. Minä odotan tässä vain yhä sitä lapsen omaa kiinnostusta. 

Meillä saa tarroja vessa-asioinneista. Pisusta yhden ja siitä isommasta hädästä kaksi. Tarrat jaksoivat innostaa lasta pöntölle ehkä kaksi päivää, mutta sitten into laantui. Ehkä jos vaihtaisin eläintarrat hämähäkkimies-tarroihin, niin saattaisi into taas hetkellisesti palata. Täytyy kokeilla.

"Otat vaipan vaan pois, niin kyllä oppii pöntölle kun housut kastuu muutaman kerran." He sanoivat. "En tarvitse pikkuhousuja. Haluan vaipan." Sanoi taapero. No nyt meillä kuitenkin pari päivää pestiin iso läjä märkiä housuja, lattioita, mattoja ja sohvanpäällisiä. "Ei auttanut!" Minä sanoin. Märät housut tuntuivat enemmän häiritsevän minua kuin lasta itseään. 

Kun lapsi alkaa ährätä sontaa vaippaansa niin ehdotan, että menisimme pöntölle. Vastaus on joka kerta "Ei. Kohta pestään pylly" ja samalla vikkelät jalat viipottavat kauemmaksi minusta. Eipä siinä auta kuin vain antaa lapsen asioida vaippaan. Ei väkisin voi pöntölle toista raahata.

Unien jälkeen vaippa painaa aina kaksi kiloa ja välillä imukyky ei edes riitä yön ajaksi. Nukkuessa vaippa on siis vielä ehdoton, mutta jos pikkuhiljaa pääsisi päivävaipasta jo eroon. Edes kotona ollessa. Nyt Eikka on alkanut kertomaan, että häneltä tuli pissa ja välillä vaippa pitää vaihtaa pissan jälkeen. Kai sekin jonkinlaista edistymistä on.

Luulen, että suurin ongelma pöntöllä käymisessä on malttamattomuus. Sinne ei malteta mennä, eikä siellä malteta istua. Eli kiinnostus pöntölle on aikalailla tasan olematon. No lohduttaudun sillä, että kyllä kaikki lapset jossain vaiheessa oppivat kuivaksi. Meillä Lyyli luultavasti ennen Eikkaa. 

maanantai 5. helmikuuta 2018

Erilaiset lapset samasta puusta

Jokainen lapsi on yksilö, myös silloin kun he ovat sukua toisilleen. Meidän lapset ovat hyvin erilaisia, vaikka heillä onkin sama geeniperimä. Osa luonteenpiirteistä on tottakai opittua, osa ympäristön muovaamaa ja osa sitten sitä genetiikkaa.


Eikka oli 7kk ikäinen noustessaan seisomaan ja jo 8kk iässä hän meni kovaa vauhtia tuen kanssa eteenpäin. Vauhtia oli aina niin paljon, etteivät jalat pysyneet perässä. Tasapainoakaan ei löytynyt, mutta silti oli vaan kokoajan mentävä. Ei haitannut lukuisat kaatumiset ja kuhmut. Kävelemään hän oppi hieman alle vuoden ikäisenä, mutta käveleminen oli vaikeaa, kun vauhtia olisi pitänyt olla taas paljon enemmän, kuin mitä jaloista lähti. Eikka on aina liikkunut sillä tyylillä, millä on päässyt nopeimpaa. Lyylillä taas ei ole koskaan ollut kiire minnekkään. Hän tekee uusia asioita vasta kun on itse varma itsestään ja tietää että osaa. Opetellessaan seisomaan ja kävelemään, en muista, että hän olisi koskaan kaatunut niin, että häntä olisi sattunut. Hän tuli aina hallitusti alas. 1v. ja 2kk iässä neiti käveli ensiaskeleitaan melkein 2 metrin matkan verran hyvinkin tukevasti. 

Eikka ei ole hetkeäkään paikallaan ja pursuaa ylimääräistä energiaa. Vaikka kuinka touhutaan ja rymytään hänen kanssaan, ei häntä koskaan tunnu väsyttävän. Liikkuminen on enempi juoksua kuin kävelyä ja paikallaan istuminen vaatii erittäin hyvän lastenohjelman. Hän vaatii myös seuraa ja paljon huomiota itselleen. Hän on utelias ja tutkii kaikkea kaiken aikaa. Lyyli taas on itse rauhallisuus. Hän töhöttää itsekseen. Hän on ollut aina todella tyytyväinen ja vaatimaton lapsi, eikä tee itsestään suurta numeroa. Hänen kanssaan ei ole koskaan ollut sitä ongelmaa, että hän kaahisi kaikki kaapit ja laatikot. Hän on onnellinen taahatessaan ja seuraillessaan veljen touhuja. Hän myös rakastaa sylissä oloa.


Eikka kiihtyy nollasta sataan sekunnissa ja raivo kohtaus on yleensä ohi jo toisessa sekunnissa. Näitä kiukku kohtauksia voi olla päivässä vaikka kuinka ja monta. Eikan saa helposti leppymään ja nauramaan, vaikka kuinka olisi juuri kiukuttanut. Lyyli suuttuu harvoin, mutta kun hän suuttuu, se on sitten menoa. Häntä ei saa leppymään millään. Ja jos yrittää, niin se vain pahentaa asiaa. Hän heittelee tavaroita, läpsii, potkii ja raivoaa yleensä lattialla. Siinä ei auta kuin lapsen antaa raivota ihan rauhassa. 40 minuuttia siinä voi mennä helposti niin, ettei lapseen päin saa edes katsoa, saati koskea. Kun hän itse on valmis, hän tulee syliin ja rauhoittuu sitten siihen.

Eikka ei hirveästi vierasta. Hän on reipas ja erittäin sosiaalinen. Hän ei ole koskaan ollut sellainen "äidin sylissä kyhnöttäjä", vaan mennä lompsottaa eteenpäin, vaikka ei aina ole niin varma tuleeko äiti edes perässä. Hän pärjää uusissakin tilanteissa hienosti itse. Hän on ennakkoluuloton ja rohkea. Lyylille taas ei vauvana kelvannut kukaan muu kuin äiti. Ei kukaan muu tuttu, ei edes isi, ja vieläkin välillä on niin. Lyyli vierastaa jonkin verran, mutta aika vähän kuitenkin. Hän on varovaisempi kuin Eikka ja hän haluaa tehdä asiat omassa rauhassa ja vaatii välillä itselleen oman tilan. Hän ei kuitenkaan "kumarra" muita. Neiti tättähäärä tekee niinkuin huvittaa.

Eikka on äkkipikainen ja malttamaton. Hän tekee ennenkuin ajattelee ja ajattelee jälkeenpäin jos ehtii. Lyyli miettii tarkkaan ennenkuin tekee ja keskittyy siihen mitä tekee. Hän ei halua epäonnistua ja harvoin niin käy. 

Vaikka he ovat erilaisia löytyy heistä samojakin luonteenpiirteitä. Molemmat ovat esimerkiksi erittäin itseppäisiä ja periksiantamattomia. Lyyli ehkä hivenen jääräpäisempi kuin Eikka. Kyllä jää Eikka pian toiseksi kun ottavat pikkusiskon kanssa yhteen. Molemmat ovat myös siistejä ja tarkkoja. Tavarat osataan viedä omille paikoilleen ja roskat roskiin. Mattojen kulmat oikaistaan ohimennessä ja kaappien ovet ei jää vahingossakaan auki. Molemmat ovat myös herkkiä, vaikkakin osoittavat sitä ehkä hieman eri tavoin. Molemmat kaipaavat syliä, haleja ja hellyyttä. Molemmat ovat täydellisiä juuri sellaisina kuin ovat! 

Mahtavaa seurata heidän kasvuaan ja mielenkiintoista nähdä millaisia tyyppejä heistä vielä tulee.




keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Lastenhuoneen suunnittelua



 Meidän kodissamme on yksi huone, joka odottaa uutta ilmettä ja näin ollen siis suurta pintaremonttia.  Tällähetkellä huone on aivan täynnä remonttitavaraa ja se ajaa jonkinlaista varaston virkaa, mutta tästä huoneesta on tarkoitus kuitenkin tulla toinen lastenhuone ja I suunnitteli aloittavansa hommat jo myöhemmin keväällä.

Huone on reilun 15 neliön kokoinen ja se on aikoinaan toiminut paritalon toisena keittiönä. Huoneesta siis löytyy iso muuri, muutama kiinteä vanha komero ja iso parvi. Huonekorkeutta on melkein neljä metriä. 

Huoneessa ei ole yhtäkään koko seinää. Yhdellä seinällä on ikkuna, kahdella seinällä on ovi ja yhdellä parvi. Se tuo oman haasteensa sisustamiseen, sekä myös iso muuri on huoneessa aika keskipisteenä. Mietinnässä on myös tarvitseeko huoneeseen asentaa jonkinlainen uuni/porin matti lämpöä lisäämään. 

Reilu vuosi sitten remontoimme nykyisen lastenhuoneen ja siihen upposivat ideat, mitä minulla oli. Nyt ei sitten tunnu löytyvän ideoita tähän toiseen huoneeseen. Värimaailman miettiminen on hankalaa. Jotain muuta kuin pelkkää valkoista. Jotain mikä sopii tytölle ja pojalle ikää katsomatta. Ripaus modernia, mutta kuitenkin vanhan talon henkeä kunnioittaen. Parven haluamme ehdottomasti säilyttää, sillä se sopii isommille lapsille loistavasti sängyksi. 

Olen miettinyt jonkinlaista tehosteseinää. Liitutaulumaali kutkuttelee, mutta en tiedä minkä värisenä se olisi hyvä. Seinän sijaan olen myös miettinyt, että jos huoneen katon maalaisi jollain räikeällä värillä. Katon maalauksessa vain piilee sellainen juju, että väriä ei ole kovin mukava ruveta vaihtamaan jos ja kun kyllästyy edelliseen. Hauska tulisi myös, jos jokin huonekalu huoneessa toimisi suurena väripilkkuna tai parven osaisi tehostaa katseen vangitsijaksi. Väriä huoneeseen saa tietysti myös tauluilla,  verhoilla, tavaroilla ja kirjava räsymatto olisi minusta mahtava!

Ison muurin käsittely on yksi suuri kysymysmerkki myös. Minkälaista pintaa ja millä sävyllä. Asiaan tietenkin vaikuttaa, jos huoneeseen tulee jonkinlainen tulisija, että millainen sekin sitten on ja mikä sen taustalle sopii.

Jatkan siis pinterestin selailua ja yritän inspiroitua. Onneksi päätöksiä ei tarvitse vielä hetkeen tehdä.












keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Lupauksia

Joulu on siivottu pois ja arkinen tammikuu on saapunut. Vuosi on alkanut samoilla kuvioilla kuin viimekin vuosi; sairastaen. Lapset ovat molemmat olleet kuumeessa ja flunssassa. Harvoin he onneksi sairastavat. Minä teloin käteni kaatuessani uudenvuodenpäivänä, eikä käsi ole vieläkään kunnossa, vaikka onneksi kuitenkin jo paremmassa. Tottakai vielä oikea käsi! Ärsyttävää olla "yksikätinen". 

Teittekö lupauksia uudellevuodelle? Minä tein. Sen saman minkä aina; tiputan painoani, kohennan kuntoani ja panostan hyvinvointiin. Lupaukseni ei ole oikein pitänyt viime vuosina. Nyt haluan kuitenkin pitää lupaukseni ja päästä takaisin kuntoon, missä olin ennen esikoista. 

Rankat raskaudet lyhyen ajan sisällä ja vauva-arki ovat jättäneet isoja jälkiä kroppaan ja niiden korjaaminen vaatii työtä ja aikaa. Vanhat rutiinit ovat muuttuneet uusiin, ei niin terveellisiin, tapoihin. Kiireen keskellä sitä syö silloin kun ehtii ja mitä ehtii. Usein ruokailu painottuu iltaan kun lapset ovat jo nukkumassa ja kun päivällä ei ole ehtinyt haukata kuin suklaata ja pullaa, niin nälkä illalla on melkoinen. Tästä on päästävä eroon. Haluan myös panostaa uneen. Lapset nukkuvat yönsä pääsääntöisesti todella hyvin ja aamulla pitkään, mutta itselläni tahtoo nukkumaanmeno venyä seuraavan vuorokauden puolelle. Pitäisi vaan mennä aikaisemmin nukkumaan, mutta kun ei muka malta.

Aloitin nyt 12 viikkoa kestävän dietin. Seuraan tarkkaan annettuja ohjeita koskien ruokavaliota ja liikuntaa. Toivon tämän avulla saavani toki karistettua kiloja, mutta myös rajoitettua herkuttelua ja säännöllisen liikunnan taas osaksi elämää ja sitä kautta paremman kunnon, pidemmät yöunet, energiaa ja puhtia päivään.

Olen myös luvannut tänä vuonna antaa enemmän aikaa itselleni ja panostaa parisuhdeaikaan. Yksi syy liikunnan harrastamattomuuteen on se, kun ei raaski. Vietän mielummin aikaa lasten kanssa kotona kuin kuntosalilla huhkien. (Mikä ei tietysti huono ole sekään.) Päiväkotiarki on kuitenkin opettanut lapsille ja minulle, ettei se lasten hoitoon jättäminen ole niin paha asia. Lapset pärjäävät hienosti. Ja jumpan ajan he ovat isänsä kanssa kotona. Ei minun tarvitse potea huonoa omatuntoa siitä, että teen jotain joskus myös ilman lapsia tai että emme ole joka hetki perheenä yhdessä. Enemmän siis omaa aikaa. Oli se sitten jumppaa tai vaikkapa juhlimista. 

Ja totuushan on, että koko perhe voi hyvin, jos äiti voi hyvin ;)

Olkoon siis vuosi 2018 hieman enemmän "Miljan vuosi", kuin mitä aikaisemmat kolme vuotta ovat olleet. Aamen!









tiistai 9. tammikuuta 2018

Vuosi 2017 numeroina

Perheessämme juhlittiin 1 ja 2-vuotis syntymäpäiviä, sekä myös kolmekymppisiä ja minä täytin 28 vuotta.

Yksi huikea perheloma Kroatiassa, joka kesti yhteensä seitsemän päivää.

175 äitiyslomapäivää.

Keskimäärin 3 285 vaihdettua vaippaa.

Yhdet ristiäiset.

Neljä silmätulehdusta. Lyyli ainoana välttyi tältä.

Yksi hyvästelty lemmikki Mopsi ja monta hetkeä ikävää.

Kaksi vauvarokkoa.

Yksi ikuisuuksia kestänyt vessaremontti.

Lyylille on puhjennut kahdeksan hammasta.

Vietimme kolmatta hääpäiväämme.

Yhdet juhlitut rippijuhlat.

Minun neljäs kummilapseni syntyi.

Yksi perheloma pohjoisessa.

Kaksi korvatulehdusta.

Muistaakseni kaksi vatsatautia ja ne molemmat sairasti mieheni. Muut säilyimme onneksi siltä.

Tuhannesti palanut pinna.

Yksi Ruotsinristeily lasten kanssa.

Liian monta yölle venynyttä tuntia koulutehtävien parissa.

Yksi suoritettu ammattitutkinto.

Puhelimeeni on kertynyt 2 374 valokuvaa kuluneelta vuodelta.

0 Sairauslomapäivää.

Sain kolme paria uusia villasukkia.

7 Neuvolakäyntiä.

Yhdet iloiset rapujuhlat.