Puolivuotias

Lyyli on salakavalasti kasvanut "isoksi vauvaksi". Kuusikuukautisen mitat neuvolassa olivat     6 510 g ja 66,7 cm. Ei näillä mitoilla kyllä voi kovin suureksi kehua, mutta minun silmissäni vauva on jo "iso tyttö".  

Lyyli on tosi vähän vielä syönyt kiinteitä ruokia. Nyt on pari viikkoa syöty iltapuuroa ja silloin tällöin on maisteltu kasvis- tai hedelmäsoseita. Maito on onneksi riittänyt hyvin ja imetys on sujunut ongelmitta. Puolivuotiaalle kuitenkaan ei maito enää riitä, vaan on lisäksi saatava hieman vahvempaakin vatsan täytettä. Kolme kertaa päivässä on neuvolan ohjeiden mukaan nyt syötettävä kiinteää. Lounas, välipala ja iltapuuro. 

Lyyli on edelleen tyytyväinen ja hymyileväinen tyttö, joka juttelee paljon. Hän ottaa rennosti, eikä hätkähdä pienestä tai säikähdä uutta. Hän ei valita pienestä, mutta kun joku joskus todella harmittaa, niin sen kyllä sitten kuulee kaikki. Lyyli on alkanut jostain syystä vierastamaan silmälasipäisiä ihmisiä ja hetkittäin on ollut pientä eroahdistuksen tyylistä ilmassa. Pääsääntöisesti kuitenkin hyvin tyytyväinen tapaus. Lyyli viihtyy sylissä, sitterissä, lattialla, sohvalla, syöttötuolissa, uima-altaassa, saunassa, rattaissa, autossa... eli siis käytännössä missä vain.

Lyyli nukkuu kahdet päiväunet. Ensimmäiset unet on pidemmät, noin 3-5 tuntia ja toiset lyhyemmät 1-2 tuntia. Yöt menee kahdella syönnillä tai jos iltapuuroa on syöty reipas annos, niin saattaa yksikin ruokatauko riittää. Lyyli ei nukahda syliin tai tissille enään lainkaan, vaan haluaa itse rauhoittua vaunuihin tai sänkyyn. Vauvalla on hyvät unenlahjat. Ainakin vielä. 

Lyyli kääntyy vatsalleen ja pyörii napansa ympäri. Hän seurailee todella tarkasti ympäristöä ja tarttuu tiukasti kaikkeen, mistä kiinni saa. Hyppykeinua olisi tarkoitus kokeilla, sillä Lyyli jo jäntevästi varaa painonsa jaloilleen. Lyyli pitää erityisesti uimisesta ja isoveljen hassutteluista. Veikka saakin makeimmat naurut. Nyt Lyyli on alkanut kutisemaan ja kutittelu se vasta naurattaakin. Mikään ei ole ihanampaa kuin oman vauvan nauru.

Lyylin kanssa on ollut todella helppo ensimmäinen puolivuotta, mutta olen jo oppinut, että kaikki voi muuttua vaikka yhdessä päivässä. Nautin siis nyt tästä ihanasta, hymyilevästä, vauvan tuoksuisesta, pienestä rakkaasta, sillä hän varmasti vielä joskus osaa olla hetkittäin myös vähemmän hymyileväinen ja tyytyväinen. Puolenvuoden päästä tämä minimuija on jo taapero ja menokin on varmasti sen mukainen. 

Heipparallaa!

Uskallanko hehkuttaa ääneen, kuinka meillä viimeyönä Eikka ei herännyt kertaakaan. Ehkäpä vihdoin meidän yöt palaa ennalleen ja saadaan koko porukka taas nukkua rauhassa. Toivottavasti. Nyt on myös nukkumaanmenot sujuneet ongelmitta. Jes. Toivoa siis on.

Edelleenkään en ole varma itkuhuuto kohtausten syistä, mutta epäilen sitä hammasta. Toisaalta, olen kyllä kuullut, että uniongelmia on esiintynyt muillakin juurikin tässä iässä. Aina ei kaikelle löydy selitystä ja ehkä tämäkin oli taas jokin "vaihe". Niitä kun tuntuu olevan aina vaan. Nytkin jonkinlainen vierastusjuttu on meillä meneillään. Eikka ei ole ikinä koskaan vierastanut. Hän on itse pyytänyt kahvilassa vieraan mummon syliin ja vaunuista vilkutellut vastaantuleville. Nyt kuitenkin vierastamista on alkanut esiintymään myös jopa tutuissa tilanteissa ja tuttujen ihmisten kanssa. Lyyli myös on alkanut vierastamaan, mutta hän onkin aina ollut sellainen äitin "tissiriippa".

Lasten levottomat yöt ovat valvottaneet minua, mutta unettomuutta on myös aiheuttaneet murheet ja suru. Jouduimme hyvästelemään meille niin rakkaan Mopsi koiramme. Ikää hänellä oli jo kahdeksan vuotta ja umpisokea hän oli ollut puolet elämästään. Se ei kuitenkaan menoa haitannut. Erilaiset iho-ongelmat ovat häirinneet koiran elämää pennusta saakka, mutta on aina lääkkeiden ja voiteiden avulla saatu niihin apua. Loppusyksystä iho ongelmat pahenivat, eikä lääkkeet tuntuneet enää helpottavan ja nyt joulun jälkeen ihottuma lehahti muutamassa viikossa todella pahaksi. Koiran olo alkoi olla kutinan ja kivun takia jo tosi tuskallinen. Mieheni kanssa teimme todella vaikean ja inhottavan päätöksen, mikä kuitenkin Mopsille oli varmasti oikea ja hyvä päätös. Nyt ei kutise, eikä satu enää. 

Itkun ja ikävän keskellä on kyllä paljon iloakin, sillä lapsemme saivat uuden serkkutytön ja minä siinä samalla uuden tulevan kummilapsen. Ihanaa! ❤️ Pikkuinen "Hertta" on valloittanut tädin sydämen ja Eikkakin on kovin kiinnostunut vauvasta. Lyyli nyt ei vielä ymmärrä koko vauvaa, mutta sitten kun ymmärtää, heistä varmasti tulee hyvä parivaljakko. Näillä pikkuisilla serkkutytöillä on ikäeroa vain reilu neljä kuukautta. Kävin katsomassa vauvaa sairaalassa Lyylin kanssa ja siis voi luoja kuinka Lyyli kasvoikin isoksi tytöksi sillä reissulla. Kätilökin kutsui häntä isoksi vauvaksi. Minun pientä. Kieltämättä siinä pienen "Hertan" vieressä Lyyli näyttää joltain jättiläisvauvalta. Toistan itseäni, mutta edelleen, aivan liian nopeasti nuo vauvat kasvavat. 

Lyylin kuulumisia

Lyyli rakkaus on nyt neljän kuukauden ikäinen neiti. Huomaan jo haikeana katselevani kuvia hänestä vastasyntyneeenä ja harmittelen kun vaate- ja vaippakoot kasvavat. Eilen lääkärissä painoa oli 5 885g ja pituutta 63 cm. En millään haluaisi mun vauvan kasvavan, vaikka samalla kuitenkin innolla odotan kuinka hän kasvaa ja kehittyy ja muuttuu ihan omanlaiseksi pieneksi persoonaksi. Vauva-aika menee ohitse aivan liian nopeasti ja nyt Lyylin kohdalla tuntuu, että en ole ehtinyt lainkaan pysähtymään ja nauttimaan siitä kunnolla. 

Lyyli on ollut alusta lähtien tyytyväinen lapsi. Hän on seurallinen ja kaipaa paljon elämää ympärilleen. Hän viihtyy loistavasti katsellessaan ja kuunnellessaan isoveljen metkuja ja ne saakin neidin välillä nauramaan. Lyylillä on paljon asiaa ja hän välillä jutustelisi pitkiäkin pätkiä. Hän tykkää olla sylissä. Varsinkin äidin sylissä. Myönnettäköön, että hieman on äidin perään tämä tyllerö.

Nukkumaan Lyyli käy kymmenen aikaan. Yöt meillä nukutaan edelleen 1-3 syönnillä. Tyttö tissille ja molemmat nukahdamme itseksemme siihen sitten jossain vaiheessa. Lyyli siis nukkuu ensimmäiseen ruokailuun saakka omassa sängyssään ja sen jälkeen meidän vieressä. Aamulla herätään 8-9.30 välillä, hieman riippuen herättääkö isoveli. Päiväunia tyttö nukkuu pääsääntöisesti kahdet. Toiset kestää yleensä sen viisi(!) tuntia ja toiset on sitten sellaiset noin tunnin torkut illalla. 

Lyyli on nyt muutaman kerran vahingossa kääntynyt selälleen. Hän kyllä pinnistää itsensä jo kätevästi kyljelleen, mutta vatsalleen saakka hän ei ole vielä päässyt. Tällä tytöllä ei niin kiire liikkumisen kanssa tunnu vielä olevankaan kuin Eikalla aikoinaan, joka kääntyi esimmäisen kerran 2,5kk iässä. Hyvä vain kun ei pidä mitään kiirettä, sillä menoa kotona riittää ihan ilman, että neidin tarvitsee vielä minnekkään päin hievahtaa. 

Neiti hamuaa käsillään ja tarttuu tiukasti, jos jostain saa otteen. Kaikki tavarat käsissä meneekin sitten suuhun. Purulelua lapsi jäytää mielellään ja jos ei ole mitään muuta järsittävää, niin oma nyrkki maistuu aina. Todella kovasti Lyyli myös kuolaa, joten hampaat ne sieltä taitaa puskea. Saa nähdä kauanko menee ennenkuin ensimmäiset puhkeavat. 

Tarkoituksena olisi aloittaa soseiden maistelu nyt viikonloppuna. Pikkuhiljaa uusia makuja. En aio pitää mitään kiirettä tai ottaa stressiä tästä maistelusta. Vauvan tarpeiden ja halun mukaan. Imetys on sujunut kokoajan hyvin ja maitoa riitää. Aion siis ehdottomasti vielä jatkaa imetystä, mutta minusta on hyvä totutella vauvaa jo 4kk iästä eteenpäin uuteen suutuntumaan ja erilaisiin makuihin, sillä siinä vaiheessa kun maito ei enää yksin riitä, sujuisi soseiden syöminen jo näppärästi. 

Vauhdikas tervehdys

Voi rähmä! Ihan aluksi mä joudun pahoittelemaan ja perumaan sanani koskien sitä blogin joulukalenteri ideaa. Tässä on ollut niin paljon hälinää ja hölinää joka suuntaan, etten ole ehtinyt valmistella postauksia etukäteen kunnolla, enkä enää ehdi millään. Jokapäiväinen joulupostaus ei nyt valitettavasti olekkaan mahdollinen. Ehkä ensivuonna aloitan suunnittelun ja toteutuksen hieman aikaisemmin, niin saan homman toimimaan. Toivottavasti.

Mun blogijoulukalenterin ekan luukun piti kertoa aiheesta joulukortit ja siihen piti liittää pieni maistiainen meidän perheen joulutervehdyksestä, eli jouluinen valokuva lapsista. No tällaisia kuvia lapsistahan ei nyt sitten tullutkaan, sillä päivää ennen kuvausta, Eikka löi päänsä kirjahyllyn kulmaan ja vekki jouduttiin liimaamaan ja teippaamaan. Haava on kyllä hyvin parantunut ja nyt otsassa komeilee enää vain naarmu ja pieni kuhmu. Tonttulakilla jäljen kyllä saa piiloon, joten katsotaan jos tässä vielä innostun ja ehdin yrittää napsaista lapsista söpön joulukuvan, mikä ei kovin pahasti olisi heilahtanut ja edes toinen lapsosista katsoisi kameraan päin. Heh. 

Pienellä miehellä riittää vauhtia niin kovasti, että ihmettelen suuresti, kuinka aikaisemmin ei ole tapahtunut vielä mitään kuhmua tai mustelmaa kummempaa ja niitäkin aika vähän. Lapset kestävät kyllä paljon, eikä tämä meidän vauhtihirmu ainakaan ihan pienestä edes hätkähdä.

Kiirettä riittää kotona ilman mitään sen kummempia menoja tai touhuja ja nyt vielä entisestään, kun tässä olen kovasti joulua yrittätänyt jo alkaa laittamaan. Välillä tuntuu, ettei vuorokaudessa riitä tunnit tämän arjen pyöritykseen. Eikka on niin vikkelä liikkeissään, että joinakin päivinä en ehdi muuta tehdä kuin touhuta hänen kanssaan ja kulkea hänen perässään siivoten ja kieltäen. Siinä sitten toisella kädellä hoitaen Lyyliä. Lyyli muru onneksi on tyytyväinen lapsonen, vaikka osaa hänkin jo vaatia huomiota huudollaan. Ei kuitenkaan ihan samoissa määrin kuin veljensä, eikä Lyyli vielä rupea pahantekoon, jotta saa huomionsa.

Viime perjantaina kävin Lyyli neidin kanssa neuvolassa. Eikka oli meidän mukana ja hän loi oman pienen lisän tähän vierailuun. Hän paristi yritti karata huoneesta ja jätti jälkeensä auringon keltaisen taideteoksen neuvolan lattiaan. Onneksi sentään vain puuvärillä. Lyylikäinen kasvaa hienosti rintamaidolla, mutta Eikan 3kk neuvolan lukuihin verrattuna neiti on vielä aivan rääpäle. 5 460g näytti puntari ja pituutta rinsessalla on 60 cm. 

Vauhtia ja menoa meillä todellakin siis piisaa ja tulee varmasti piisaamaan vielä aika monta vuotta eteenpäinkin. Vauhti saattaa jopa lisääntyä tässä vuosien myötä. Ne hetket kun lapset nukkuvat ovat niin luksusta, että voi luoja. Siitä ajasta pitäisi osata nauttia, joka minuutista, mutta yleensä tuo aika pitää käyttää tehokkaasti kotitöihin, sillä siivoaminen sujuu paljon mukavammin kun ei kukaan sotke sitämukaan kun siivoaa. Tämä on myös niitä ainoita hetkiä päivässä kun kahvin saa juoda kuumana ja rauhassa. En edes halua miettiä mitä sen jälkeen, kun esikoinen lopettaa päiväunien nukkumisen.

Syys

Siskoni kuvasi syksyistä aamua vanhempieni keittiön ikkunasta.

Ristiäiset on nyt juhlittu ja tuntuu, että arki on alkanut vihdoin asettumaan. Alkuviikko on sujunut jotenkin seesteisesti syksystä nauttien ja lapsien kanssa touhuten. On ollut ihanan rauhallista ja arkista. Kotihommatkaan ei ole maistuneet ihan puulta. Ollaan ulkoiltu ahkerasti ja eilen käytiin lisäksi Eikan kanssa muskarissa ja tänään Lyylin kanssa 1kk lääkäri neuvolassa. Tyttö on venähtänyt pituutta hurjat viisi senttiä ja painokin hipoi jo neljää kiloa. Huvikseni vertailin lukemia Eikan neuvolakortista ja kas, lapset ovat täysin samankokoiset kuukauden iässä. Painoeroa oli vain 10g ja pituudessa eroa ei ollut kuin puoli senttiä. 

Nyt on jotenkin mukava olla kun ei ole mihinkään hoppu, eikä tarvitse suunnitella ja miettiä kuin ehkä vähän seuraavaa päivää. Ei ole mitään, mitä odottaa ja se tuntuu nyt hyvältä, koska tässä on viimeiset 10 kuukautta vain odoteltu ja suunniteltu. Tai kyllä mä vähän ehkä jo joulua odotan ja sit tammikuutakin, kun meidän lapset saa silloin uuden serkun ja minä uuden kummilapsen. Jee. Mutta ei mitään kummempia menoja ja valmisteluja mihinkään suuntaan. 

Nyt on muuten ollut aivan ihanan lämmin ja aurinkoinen syksy. Pidän syksystä. Se on ehkä jopa lempi vuodenaikani. Syksyisin vähän niinkuin alkaa uusi kausi tai siltä minusta aina tuntuu. Joka syksy innoissaan aloittaa jotain uutta, kuten vaikka uuden harrastuksen. Meille on useampana syksynä tapahtunut isoja uusia juttuja; Toissa syksynä sain tieää odottavani esikoistamme, viime syksynä remontoimme ja muutimme nykyiseen kotiimme ja tänä syksynä maailmaamme tupsahti toinen ihana ilmestys, johon olemme saaneet alkaa tutustumaan. Pimenevät illat, kynttilät, villasukat, raikkaat kelit ja luonnon värit. Ne tekee syksystä syksyn.

Niin ja vähän ristiäisistäkin. Ne sujuivat hienosti ja tilaisuus oli ihanan rento ja meidän näköinen. Lyyli nukkui koko toimituksen ajan tyytyväisenä kummisedän sylissä ja Eikka suoriutui hienosti pikkusiskon pään kuivauksesta, vaikka emme olleet harjoitelleet hommaa kuin kerran. Silloin ei pyyhkiminen onnistunut, vaan isoveli olisi vain halunnut kastella siskon päätä.

Lyyli sai aivan ihania lahjoja, joista varmasti jää lapselle itselle ihania muistoja mukaan aikuisuuteen. Vieraat viihtyivät ja tarjoilut todellakin riittivät. Aina sitä mitoittaa "hieman" yli, ettei vain lopu mikään kesken. Paljon meni herkkuja pakkaseen, mutta rääppiäisiä on silti vietetty nyt koko alkuviikko ja edelleen vain kakku kummittelee jääkaapissa. Yöh. Tätä tahtia muutamat hävinneet raskauskilot on hankittu pian takaisin. 

Ihanan raikasta ja aurinkoista syksyä muillekkin ja muistakaahan kiireen keskellä pysähtyä hetkeksi.

"Lyyli"

Pieni neiti on nyt noin neljän viikon ikäinen. Hän on kasvanut lähes kilon verran kotiinlähtö painosta, mutta vieläkin hän tuntuu, ja onkin kyllä, niin kovin pieni.

Pieni ja pippurinen sanoisin. Luonnetta löytyy ja tyttö osaa kyllä ilmaista kun jokin asia mättää. Pään lisäksi koko vauva hehkuu iloisen punaisena kun hän karjuu ruokaa tai märkää vaippaa, eikä huuto hellitä, ennen kuin on asia korjattu ja neiti päässyt mieleiseensä asentoon syliin. Pääosin vauva on kyllä todella tyytyväinen, eikä itkeskele turhaan. Vatsan väänteet välillä kiukuttaa, mutta onneksi ei siinä määrin ole joutunut niistä kärsimään, kuin esikoinen aikoinaan. Toivottavasti niin pahoja väänteitä ei typylle tulisikaan.

Joinain päivinä Lyyli on pitkiä pätkiä hereillä, kun taas toisena päivänä hän saattaa herätä vain syömään. Hereillä ollessaan Lyyli kaipaa seuraa ja hälinää ympärilleen. Hänen kanssaan pitäisi mielellään seurustella, mutta sylin lämpökin kelpaa. Yksin hän ei tietenkään viihdy. Lyyli on kyllä varmaan jo vatsassa ollessaan tottunut meteliin, sillä hän ei juurikaan äänistä hätkähdä ja nukahtaakin paremmin kun on taustameteliä. Myöskään isoveljen, välillä rajutkin, hellyyden osoitukset, eivät enää neitiä juurikaan haittaa. Ehkä hän tottui siihenkin jo masussa, kun veli hyppelehti äidin vatsan päällä.

Minkäänlaista päivärytmiähän ei kuukauden ikäisellä vielä ole. Yön ja päivän meillä molemmat lapset ovat kuitenkin tajunneet heti synnyttyään, eikä öisin ole tarvinnut kukkua vauvojen kanssa. Lyylikäinen käy yöunille yleensä 9-10 välillä ja nukahtaa yleensä tissille. Jos iltapalasta on kulunut yli tunti, niin monesti herätän hänet vielä syömään, ennen kuin itse menen nukkumaan. Lyyli syö yöllä kerran tai joskus kaksi. Pisimmillään hän nukkuu 7 tuntia ennen kuin herää ekan kerran syömään ja sitten seuraava syönti on noin 2-3 tunnin päästä siitä. Aika mahtavaa kyllä, eikä yhtään haittaisi, jos meininki jatkuisi samanlaisena tulevaisuudessakin.

Lyyyliä odottaessani kuvittelin mielessäni hänen näyttävän veljeltään; Kalju ja kippurainen nyytti, tummilla silmillä, isänsä nenällä ja äitinsä korvilla. Ja mitä sieltä putkahtikaan! Tummatukkainen kaunotar, tumman sinisillä silmillä, isänsä korvilla ja äitinsä nenällä. Ei yhtään sen näköinen kuin odotin, mutta heti kun näin hänet, tunnistin hänet kyllä meidän lapseksemme. Ja kyllä, hän on silti aivan isoveljensä näköinen, mutta vain tyttö versio hänestä.

Sunnuntaina Lyyli saa nimen. Eilen vihdoin päätettiin se nimi. Ollaan kyllä nimivaihtoehdoista oltu samaa mieltä, eikä erimielisyyksiä ole tullut. Jotenkin kuitenkin oli hankala päättää, mikä vaihtoehto olisi paras. Onhan kyseessä kuitenkin aika iso ja lopullinen päätös, joten jospa se sen takia meni niin miettimiseksi. Blogissa tyttö kulkee kuitenkin nimellä Lyyli. 

Arkeen paluuta

Meidän pieni "Lyyli" on tänään kymmenen päivän ikäinen ja kotona ollaan oltu reilu viikko vauvan kanssa. Kaikki on mennyt todella hyvin ja isovelikin on jo hieman alkupäivien vouhotukselta rauhottunut. Vieraita on riittänyt jokaiselle päivälle ja vielä tuntuu kyläilijöitä piisaavan. Se on kyllä ihan mukavaa.

Ensimmäinen viikko on mennyt kyllä odotettua paremmin. Tai jotenkin olin varautunut paljon pahempaan rumbaan. Arki vielä toki hakee rytmiään ja paljon on opettelua kahden lapsen kanssa. Vielä ei osaa yhtään hahmottaa kuinka kauan lähteminen jonnekkin kestää ja vaikka moni asia onnistuu yhdellä kädellä, vauva sylissä, niin helpompaa ja nopeampaa toki olisi kahdella kädellä toimia. Kotihommat tulee hoidettua vasta illalla kun taapero on jo nukkumassa ja illat venyy myöhään, sillä sitä ei malta itse mennä nukkumaan kovin aikaisin, vaan sitä nauttii hieman omasta ajasta. 

"Lyyli" vaikuttaa rauhalliselta ja tyytyväiseltä tytöltä. Yöt meillä nukutaan hyvin. Vauva syö yhden tai kaksi kertaa yössä, eikä isoveli ole häiriintynyt vauvan yöllisistä ruokailuista. Iskäkin on saanut yönsä nukkua rauhassa. Paljonhan vauva nukkuu vielä toki muutenkin, mutta välillä "lyyli" on pitkiäkin pätkiä päivällä hereillä. Silloin pitäisi enimmäkseen saada olla sylissä ja katsella. 

"Lainakengissä". Nämä kengät minä olen saanut omilta isovanhemmiltani
kun olin vauva ja nyt ne on "Lyylillä". <3

Eikka on innoissaan pikkusiskosta. Vähän jopa liiankin. Hän on jokaisessa vaipanvaihdossa mukana ja heti tulee katsomaan, mikä on hätänä, jos vauva itkee. Vähän väliä hän on pussailemassa ja silittelemässä "Lyyliä" ja syliinkin vauva pitäisi aina välillä saada. Hän jopa yrittää itse nostaa tyttöä syliinsä. Hetkeksikään ei siis voi jättää lapsia kahdestaan. 

Tänään meillä kävi neuvolantäti kylässä. "Lyylin" paino oli noussut hienosti ja oltiin jo heittämällä menty ohi syntymäpainosta. Maitoa siis tulee riittävästi ja vauva syö hyvin. Se on kyllä hyvä juttu, sillä se helpottaa arkeakin kun ei tarvitse vauvan syömisestä stressata. Tyttöä kehuttiin jänteväksi ja kaikki oli muutoinkin niinkuin pitääkin. 

Ristiäiset on jo reilun parin viikon päästä ja niitäkin olen jo alkanut suunnittelemaan. Pidämme juhlat meillä kotona läheisten kesken. "Lyylille" tulee kolme kummia, niinkuin Eikallakin on ja nimiäkin tulee kolme, kunhan vain keksimme ne ensin. Etunimi meillä jo kuitenkin onneksi on. Tarjoiltavaa pitää vielä miettiä ja se ikuinen kysymys; mitä hittoo mä laitan päälleni?! 

Meille syntyi vauva!

Odotus on vihdoin palkittu ja pienoinen tyttö on saapunut maailmaan. Päivät ovat hurahtaneet uutta ihastellessa ja uuteen tutustuessa. Ei sitä jotenkin muistanut kuinka ihanaa aikaa tämä alkutaival onkaan ja kuinka pieniä ja hentoisia nuo ihmisen taimet ovat. 

Me voidaan typyn kanssa molemmat tosi hyvin. Ollaan saatu levättyä ja syötyä hyvin. Hieman jo ulkoiltukkin. Neiti on heti alusta asti ollut kova syömään. Maito kelpaa ja sitä tuntuu piisaavan. Itsellekkin on kyllä ruoka maistunut hyvin. Olo on ihan mahtava kun ei ole kokoajan huono olo tai närästä. Mikään paikka ei ole kipeä, eikä kipulääkkeitä ole tarvinnut syödä. Mulla näköjään kivut kaikki häviää synnyttämällä, kun toisille ne vasta siinä vaiheessa ilmestyy. 

Isoveli tuntuu olevan ihmeissään uudesta perheenjäsenestä. Vauva kiinnostaa kovasti. Välillä hän silittää (lue: läpsii) vauvaa ja välillä halaa (lue: makaa päällä) pientä. Meininki kotona on ollut aika vauhdikasta, mutta kyllä Eikka jo hieman on tottunut ajatukseen vauvasta ja ymmärtää, että vauvaa hoivataan ja haluaa olla mukana touhuissa. Äitin sylistä on tullut hieman mustasukkaisuutta, mutta sulassa sovussa siihen ovat vielä tähän mennessä molemmat mahtuneet. 

Synnytys meni hyvin ja nopeasti. Sairaalaan mentäessä kätilö kuitenkin oli sitä mieltä, että synnytys ei vielä ollut käynnissä ja että meidän olisi vielä lähdettävä takaisin kotiin odottamaan. Olin todellakin eri mieltä asiasta ja onneksi synnytysosastolla oli tilaa ja saatiin jäädä odottelemaan aamuun saakka, josko "synnytys käynnistyisi". Reilu kaksi tuntia myöhemmin 3 008 g ja 48 cm täyttä rakkautta saapuikin vauhdilla maailmaan. 

Jälkeenpäin ei yhtään kaduta valinta "luomuna" synnyttämisestä, mutta muutaman kerran koitoksen aikana kävi mielessä, että olenko tyhmä vai hullu, kun kieltäydyn kipulääkkeistä. Onneksi neiti oli nopea, niin ei kivuista tarvinnut kovin kauaa kärsiä. Synnytyksestä jäi hyvinkin positiivinen fiilis, vaikka hieman kyllä säikähdin kun tajusin vauvan käytännössä "syöksyvän" maailmaan. 

Nyt me nautitaan koko perhe yhdessä kotona tästä vauvan tuoksusta ja tutustutaan pikkusiskoon. Olo on niin onnellinen ja sydän täynnä rakkautta! ❤️

Ei enää kuukauttakaan

Minua on alkanut jännittämään. Lähinnä jännittää, että millainen uusi tyyppi oikein on ja miten se arki oikeasti kahden kanssa sujuu. Nyt ei nimittäin enää ole kovinkaan kauaa kun vauva syntyy. Jos hän tulisi samoilla viikoilla kuin Eikka, ei raskautta olisi jäljellä enään kuin kahdeksan päivää. Ja vaikka nyt menisi yliaikaakin, niin ei tässä siltikään olisi kuin kuusi viikkoa niin viimeistään käynnistettäisiin. Toivottavasti nyt kuitenkaan ei yli mene. Hermot ei ehkä tällä äidillä kestäisi enää kuutta viikkoa. 

Emme siis tiedä lapsen sukupuolta. Minulla on kyllä tietynlainen tunne siitä kumpaa sukupuolta hän saattaa edustaa, mutta varmaksihan ei voi sanoa. Olisi tietysti kiva, jos vauva olisi tyttö. Saisi tutustua molempiin maailmoihin ihan lähietäisyydeltä ja pääsisi hypistelemään ihania mekkoja. Toki yhtä kivaa olisi seurata myös veljesten touhuja. Ei siis väliä kumpi tulee, kunhan nyt vaan jo pian tulisi. 

Uusi sisarus on aivan erilainen mahassa kuin veljensä. Tämä on rauhallinen mönkijä, joka silloin tällöin potkaisee hentoisesti tai heiluttelee hieman käsiään ja jalkojaan. Välillä hän yrittää pönkeä itseään vatsanahasta läpi. Saa nähdä onko hän rauhallinen ja hentoinen myös syntymänsä jälkeen vai yhtä kiivas ja kovaääninen kuin veljensä on ollut ensihetkistään saakka. 

Olen myös miettinyt, että miltä vauva näyttää. Ensimmäisestä lapsesta kun ei osannut oikein ajatella yhtään, että minkä näköinen sieltä voi tulla. Nyt jotenkin odottaa automaattisesti vauvaa, joka muistuttaa Eikkaa. Eihän se näin tietenkään ole, mutta kun on luonut jonkinlaista mielikuvaa mielessään, niin jotenkin nyt odotan saapuvaksi kaljua nyyttiä, jolla on tummat silmät, äitinsä korvat ja isänsä nenä. Mitäs jos hän onkin oikein tuuhea tukkainen. Hassua. Tunnistaako sitä sitten omakseen. Hehe. 

I jää isyyslomalle heti kun vauva syntyy. Hän on tottakai taaperon kanssa kotona kun me olemme vauvan kanssa sairaalassa ja on sitten yhteensä kolme viikkoa kotona tutustumassa uuteen pieneen ja opetellaan yhdessä, että miten se arki lähtee lasten kanssa rullaamaan. Sepäs onkin jännä nähdä. Onko se alkuun ihan farssi vai alkaako yhteinen sävel lasten kanssa löytyä jo piakkoin. Kiinnostaa myös kovasti, kuinka Eikka vauvaan suhtautuu. 

Viimeiset viikot ja päivät kyllä matelee, sillä kokoajan tutkiskelen itseäni ja koitan etsiä ja tulkita oireita mahdollisesti lähenevästä synnytyksestä. Vertailen oloani edellisen raskauden viimeisiin päiviin. Ei toki kai pitäisi vertailla, sillä jokainen raskaus on omanlaisensa. Vaikka Eikka syntyikin ennen laskettua päivää, voi tämä tosiaan mennä kaksi viikkoakin yli. Oireista huolimatta. Ei voi kuin jännittää, että syntyykö vauva elo- vai syyskuun puolella.

Hurvittelusta vauvan saapumiseen

Viikonloppu vietettiin siskoni perheen kanssa Härmässä kylpylässä ja  lauantaipäivä kului powerparkissa. Oli todella mukava viikonloppu ja sää suosi huvipuistossa olijoita. Pieni sadekuuro ei haitannut, koska sillä aikaa oli hyvä pitää taukoa ja syödä jäätelöä. Muut viilettivät hurjissa laitteissa ja me taaperon kanssa hengailtiin huvipuistoalueella. Ei huono vaihtoehto ollut sekään. Käytiin me Eikan kanssa parissa laitteessa, jotka soveltui myös ihan pienille ja joihin minäkin mahduin kyytiin. 


Tosi positiivinen kokemus tuo powerpark. Huvipuiston pohjaratkaisu ja laitteiden sijoittelu oli mielestäni tosi järkevä, eikä alueella kertaakaan tullut fiilistä, että olisi hukassa. Käytävät olivat leveitä ja vaunujen kanssa oli mukava kulkea, kun ei tarvinnut olla supussa ja jonotella ihmismassassa. Laitteita tuntui olevan joka lähtöön. Pisti silmääni kuinka siistiä huvipuistossa oli. Missään ei näkynyt roskia, pöydät oli aina siistejä, roskikset eivät olleet täynnä tai haisseet, vessat olivat puhtaat ja jonot vähäiset. Henkilökunta oli asiallista ja jokaisella laitteella lähtiessä kiiteltiin ja toivotettiin hauskaa päivää.

Ainoana miinuksena oli pikkuväen huvittelu, sillä yksivuotiaallakin pitää olla joko huviranneke (25€) tai kertalippu (5€/kpl), jos meinaa laitteeseen. Sisäänpääsy sentään oli alle 2 vuotiailta ilmainen. Mielestäni alle 2 vuotiaat voisivat päästä vanhempien rannekkeella tai lipulla laitteisiin. Varsinkin kun huoltajan on kuitenkin noin pienen kanssa oltava laitteessa mukana. 

Nyt olo todella on sen mukainen, että viikonloppuna on hurviteltu. Väsyttää ja uuvuttaa. Istuminen sattuu, seisominen sattuu, makaaminen sattuu, nouseminen sattuu, kävely sattuu. Supistaa kokoajan ja ihmeellisiä hikikohtauksia ilmestyy välillä. Närästys on myös melkoista ja se selkeästi liittyy jotenkin asentoihin ja siihen, että lapsi painaa ruokatorvea. Jaloista ei erota nilkkoja tai polvia ja kengät tuntuvat numeroa pienemmiltä.

Raskausviikko 34 on nyt meneillään. Jos uusi vauva syntyy samalla viikolla ja päivillä kuin veljensä, ei raskautta enää olisi jäljellä kuin neljä viikkoa. Vähiin käy ja hyvä niin. Luvassa on todella tuskaiset viimeiset viikot.

Pikkuhiljaa ollaan alettu jo valmistelemaan vauvan saapumista. Saatiin pinnasänky ja petivaatteet pienelle. Sänky pitäisi vain vielä hakea ja siihen pitäisi ostaa patja. Turvakaukalo odottaa pestynä uutta käyttäjää. Ostin pikkuriikkiset housut vauvalle ja heti alkoi tehdä mieli kaivaa pienet vauvanvaatteet esiin ja hypistellä niitä, mutta täytyy nyt odottaa sen verta, että vauvan vaatteille löytyy oma paikka, mihin ne purkaa pahvilaatikosta. Ihan pienimpiä vauvanvaatteita meillä ei muistaakseni montaa ole. Viimeksi nimittäin ne olivat meillä lainassa ystävältäni. Jotain poikamaisia vaatteita toki ostin Eikalle ja ne on kyllä tallessa. Täytyy varmaan vielä parit housut ja bodyt, sekä yökkärit hommata vastasyntyneelle.

Kävin pariviikkoa sitten katsomassa myös uusia lastenvaunuja ja löytyikin mieluinen vaihtoehto. Ehdottomasti haluan rattaiden olevan mahdollisimman pienet ja ketterät. Ei siis leveitä tuplavaunuja, vaan päällekkäin/peräkkäin olevat tuplat, jotka myös kasattuna menevät pieneen tilaan. Kriteerinä oli myös, että meidän turvakaukalon saa runkoon haluttaessa kiinni ja että vaunut toimisi myös yhden lapsen käytössä.

vaunuaitta.fi

Phil & Tedsin Sport -rattaita testailin. Vaikuttavat todella käteviltä ja helppokäyttöisiltä. Ne menevät pieneen tilaan, joten uskon niiden mahtuvan myös meidän autoon. Tosin Vibe -malli miellyttää enemmän meidän molempien silmää ja vaikuttavat ehkä vielä hivenen monipuolisemmilta. En vain taida missään liikkeessä päästä näkemään niitä ihan livenä. Ohikulkijoilla olen kyllä nähnyt, mutta testattua ei ole siis tullut. Voisi kuitenkin ajatella, että toimintaperiaate on hyvinkin sama kuin Sport-mallissa. 

Muutamia tarvikkeita pitää vielä hommata vauvalle, lähinnä syksyä ja talvea ajatellen, mutta ne joutaa vielä hyvin syntymän jälkeenkin. Aikas valmiina täällä siis ollaan jo pikkuisen tuloon. Kunhan lastenhuoneen remontti saataisiin valmiiksi ennen h-hetkeä. Isoveli pääsisi omaan huoneeseen ja vauvan sängyn saisi kasattua omalle paikalleen, meidän sängyn viereen.

Vauvantarvikkeet

Toisen lapsen kohdalla sitä jo on viisaampi siitä, mitä tarvikkeita lapsi oikeasti tarvitsee ja mitkä ovat aivan turhia. Toki ensimmäiselle kun on jo hommattu ne tärkeimmät menevät ne loistavasti vielä tulevallekkin vauvalle. Tavaroita hankkiessamme me otimme huomioon laadun, sillä ajatuksella, että ne kestäisi juurikin useammalla lapsella. 

Uudelle vauvalle meidän on hommattava uusi sänky, sillä vielä ei Eikkaa voi "isojen poikien" sänkyyn siirtää. Ehdottomasti haluan vauvalle sängyn, josta laidan voi laskea. Eikan sängystä ei voi ja sitä ominaisuutta kaipasin usein ihan pienen kanssa. Myös lisää lakanoita lastensänkyyn, sillä nykyiset riittävät juuri Eikan käyttöön. Myös peitto on hommattava, ellen sitten valitse äitiyspakkausta, missä tulee mukana vauvanpeitto.

Vaunut se onkin jo sitten astetta vaikeampi valinta. Kahden pienen lapsen kanssa tuplavaunut on aika ehdoton kun meilläkään ei ole kuin yksi auto. En halua leveitä, vierekkäin olevia vaunuja, vaan sirommat päällekkäin olevat rattaat. Ne ovat ketterämmät ja mahtuvat meidän autoonkin paljon paremmin. Muutamaa merkkiä olen jo katsellut, mutta kovinkaan en ole niitä vielä vertaillut. Haluan ehdottomasti yksinkertaiset ja toimivat vaunut, jotka toimivat myös tarvittaessa yhden lapsen kanssa ja että turvakaukalon saa kiinnitettyä vaununrunkoon. Positiivista olisi, että meidän nykyisen kaukalon saa niihin kiinni, ettei sitäkin tarvitse hommata uutta. Vaunuaiheesta saisi ihan oman postauksen ja voi olla, että sellainen tuleekin kun asia on enempi ajankohtainen. 

Poikavauvan vaatteita meiltä löytyykin jo huimasti, mutta neutraaleja tytölle sopivia ei juurikaan ole. Eikallekkin suurinosa ihan pienimmistä vaatteista oli ystävältäni lainassa, joten muutamia 50 cm vaatteita tarvitsee hommata. Lapsi tarvitsee myös oman vaatekaapin, sillä tällähetkellä ei uuden tulokkaan vaatteille ja muille pientavaroille ole paikkaa. 

Näiden lisäksi olen suunnitellut hommaavani myös kaukalopussin, sillä on kätevää kun pientä vauvaa ei tarvitse pukea paksusti johonkin lähtiessä ja syysvauvan kanssa kaukalopussia voi käyttää pitkään. Myös vauvanpesän (vai miksi sitä kutsutaan) olen harkinnut hommaavani. Toisen lapsen kohdalla kun ei ehdi istua sohvalla ja sylitellä ihan samanlailla kuin ensimmäisen kanssa. 

Juurikaan muuta ei uudelle pienokaiselle tarvitse, sillä luulen, että kaikki muu tarvittava meiltä taitaa löytyä jo valmiiksi. Toki toisen lapsen kanssa saattaa kaivata jotain, mitä ensimmäisen kanssa ei tarvinnut. Hyvä neuvo kyllä lastentarvikkeiden hankkimiseen on, että tavaraa ei kannata haalia kauheasti etukäteen. Jokainen lapsi on erilainen, joten kaikki eivät välttämättä viihdy sitterissä tai leiki leikkimatolla. Perustarvikkeilla pääsee loistavasti alkuun ja lapsen tarpeiden mukaan voi sitten hommata lisää.

Tyttö vai poika?

Netissä on useita erilaisia leikkimielisiä testejä, joiden avulla voit testata kumpaa sukupuolta todennäköisemmin odottaa syntyväksi. On myös erilaisia vanhankansan uskomuksia ja teorioita sukupuolen ennustamisesta. Ajattelin ihan leikkimielellä ja aikanikuluksi kerätä näitä uskomuksia yhteen ja testata ja katsoa millaisia tuloksia testit ja uskomukset meille näyttävät.

Millainen maha. Tyttövauvaa odottaessa maha on alhaalla ja leviää myös sivuille, kun taas poikaa odottaessa maha on suoraan edessä ja ylhäällä. No minulla oli kuulemma jo Eikkaa odottaessa aivan selkeä tyttömaha ja taitaa tämä nyt olla ihan samanlainen. Olen myös kuullut, että tyttömaha olisikin ylhäällä ja poikamaha päinvastoin alhaalla. En siis välttämättä luottaisi tähän väittämään.

Tytöt vie äidiltä kauneuden. Tässä raskauksessa ihoni on ollut normaali, mitä nyt muutama näppy taisi nousta ihan alussa. Eikkaa odottaessa alkuraskaudesta ja loppuraskaudesta minulla ilmeni jonkinsortin akne kasvoissa ja selässä, vaikka poikalasta odottaessa pitäisi kuulemma ihon hehkua.

Kuivat kädet on merkki pojasta ja pehmeät kädet taas kertovat tytön tulosta. Eikasta käteni olivat kyllä selkeästi kuivat ja kutisivat. Nyt ne ovat mielestäni aivan normaalit.

Linea negra, eli tumma viiva vatsassa ennustaa poikaa. Ja muistanko oikein, että varsinkin jos viiva meni navan yli, oli se varma pojan merkki. Eikasta minulla oli kyllä linea negra, mutta nyt en ole vielä sitä havainnut.

Pahoinvointi kertoo usein tyttövauvasta. Kummassakaan raskaudessa minulla ei ole ollut kovinkaan pahaa oloa. Vain sellaista etovaa oloa ja jonkinsortin ruokahaluttomuutta. Nykyisessä raskaudessa olo on ollut entistä parempi.

Närästys saattaa kuulemma olla merkki tytöstä. Kuulemma myös, jos närästää, niin syntyy tuuhea tukkainen lapsi. Minä sain kaljun pojan kovasta närästyksestä huolimatta. Vielä ei onneksi ole närästys tässä raskaudessa kovinkaan paljon piinannut.

Sydämen sykkeestä voi kuulemma myös päätellä tulevan sukupuolen. Tyttövauvoilla on tiheä syke ja pojilla hidas (alle 140). Tarkistin oikein neuvolakortista, niin Eikan sydämen sykkeet ovat joka kerta mitattu yli 140. Välillä jopa hipoen 160:tä.

Ruokahimot. Poikaa odottavan tekee mieli happamia ja suolaisia ruokia ja tyttöä odottava himoitsee makeaa ja raikasta. Mitäs jos himoitsee mitä sattuu?

Tyttövauvaa hikotuttaa ja poikavauva potkii. 

Jos rinnat kasvavat heti raskauden alussa, on odotettavissa tyttö. Jos oikea rinta kasvaa enemmän on tulossa poika, jos taas vasen kasvaa enemmän on odotettavissa tyttö. Tämän mukaan siis odotamme poikaa.

Poikavauva on mahassa vilkkaampi ja tyttö rauhallisempi. Eikka oli oikea sähikäinen. Ei siis hetken rauhaa ja ultratkin oli hankalia kun lapsi liikkui kokoajan. Liikkeistä on hankala vielä päätellä, mutta ainakin ultrassa ja neuvolassa on uutta vauvaa joutunut joka kerta herättelemään.


Poika:

Ei aamupahoinvointia. 
Et ole muuttunut ulkonäöllisesti tai jopa hehkut. 
Säärikarvojen kasvu on kiihtynyt. 
Tekee mieli happamia ja suolaisia ruokia. 
Eteenpäin työntyvä masu, raskautta ei havaitse takaapäin. 
Vauvan sydämensyke hidas (<140) 
Potkut napakoita ja kovia. 
Linea negra. 
Lapsi on siitetty pohjoistuulella.
Isä on nuori.
Sinulla on terävä ilme. 
Sängyn alla on hedelmöityshetkellä ollut miehisiä työkaluja, kuten vasara.
Olit yhdynnässä ovulaation aikaan. 
Odotat esikoista. 
Elitte leppoisaa elämävaihetta lasta tehdessänne. 
Kätesi ovat kuivat. 
Olet rauhallinen ja hyväntuulinen. 
Vauvan isä lihoo odotusaikana. 
Jalkasi ovat aiempaa kylmemmät. 
Jos raskausaikana löylyä heitettäessä kiuas paukahtaa.
Poikaolo 


Tyttö:

Sänky on hedelmöityshetkellä ollut poikittain lattialautoihin nähden.
Pahoinvointia raskauden aikana.
Isä on saunonut ahkerasti (tyttösiittiöt kestävät lämpöä paremmin)
Kukkiva iho.
Olet kiukkuinen.
Äiti on nauttinut paljon maitotuotteita.
Lapsi on siitetty etelätuulen aikaan.
Ikenet verestävät.
Vauva on kova hikkaamaan.
Vauvan potkut eivät ole kovin rajuja.
Vauvan syke tiheä.
Närästys.
Sinulla on jatkuvasti lempeä ilme.
Vatsasi leviää sivulle.
Makean himo.
Olit yhdynnässä muutama päivä ennen ovulaatiota.
Ei linea negraa.
Edellinenkin lapsesi on tyttö.
Olitte stressaantuneita lasta tehdessänne.
Kädet aiempaa pehmeämmät.
Tyttöolo.

Näiden uskomusten ja väitteiden perusteella meille olisi  luultavamminkin tulossa tyttö. Mutta hieman minua kyllä epäilyttää tulos, sillä näiden uskomusten perusteella Eikankin kuuluisi olla tyttö. Jokin siis näissä ehkä mättää.

Halusin vielä testata kuuluisaa sormustestiä. Eli tarvitaan sormus ja hius. Hius pujotetaan sormuksen läpi ja sitä roikotetaan odottavan äidin vatsan päällä. Jos sormus alkaa kiertämään ympyrää vatsan päällä on vatsassa tyttö ja jos taas sormus heiluu heilurin lailla edestakaisin on vatsassa poika. Tämän mukaan vatsassa lymyilee pikkuveli. 

Syyskuussa onneksi sitten samme tietää kumpi se on! 

Vauvakaverit

Vanhin katraasta on Liina (10,5kk), ihana kummityttöni. Hän oli syntyessään lapsista suurin (yli neljä kiloa) ja piti sitä paikkaa pitkään, kunnes Eikka jossain vaiheessa pyyhälsi kasvukäyrillä ohitse. Liina on iloinen ja tyytyväinen lapsi, joka kuulemma osaa myös pitää puoliaan ja saada haluamansa huomion. Liinalla on neljä isompaa sisarusta. Hänellä on ollut kiire isompien perään, sillä hän oppi aika aikaisessa vaiheessa ryömimään ja konttaamaan. Meno ei ole lainkaan hidastunut, sillä tyttö menee jo kovaa vauhtia tukea vasten, ottaa muutamia askelia ilman tukea ja osaa jo vaikka mitä temppuja, kuten laskeutua sohvalta itse alas. 

Liinan jälkeen syntyi Lissu ja Ansa. Samana päivänä! Lissu muutamaa tuntia aikaisemmin. Äidit pääsivät jakamaan osastolla huoneen, joten tyttöset ovat viettäneet aivan ensihetkensäkkin yhdessä.

Lissu on nopea tapaus. Hänellä todellakin on ollut kiire isoveljien leikkeihin mukaan, sillä hän oli aivan pieni sintti vasta kun hän jo mennä pyyhälsi kohti tuntematonta. Muistaakseni puolivuotiaana hän jo nousi tukea vasten, että hups vaan ja nyt hän jo kävelee ilman tukea! Lissusta on ihanaa olla äidin lähellä ja vaikkapa vain roikkua äidin jalassa, kunhan vain äiti on siinä. Lissulla on aina hienot vaatteet ja hän hymyilee paljon. 

Ansasta tulee ensimmäisenä mieleen tukka. Hänellä on ollut syntymästä asti upeat kutrit, jotka nyt jo ulottuvat olkapäille saakka. Ansa on sellainen luonnonlapsi, rohkea ja utelias. Hän on iloinen ja kiltti, mutta häneltä löytyy myös tempperamenttia. Hän näyttää viattomalta, mutta hänessä selkesti asuu pieni vekkuli itsepäisyys. Eikan kanssa ovatkin oikein taistelupari. Kaksi kovaa päätä vastatusten.

Seuraavaksi syntynyt neitonen onkin Maria. Maria on iloinen ja herkkä äidintyttö.  Hän on kiltti ja voin kuvitella, että hänestä tulee hyvin huomaavainen lapsi. Hän on myös "vaativa". Ei sillä tavalla niinkuin lapset ovat, vaan pikemminkin sillä tavalla kuin naiset ovat. hih! Hän tuntee arvonsa, jos niin voi sanoa. Hän viihtyy muiden lasten kanssa ja leikkii rauhallisesti ja nätisti, mutta jos häntä ei jokin miellytä osaa hän dramaattisesti sen ilmaista.

Seuraavaksi porukkaan syntyi ensimmäinen herrasmies; Elias. Elias on hauska! Hänellä on vähän niinkuin pilkettä silmäkulmassa. Hän viihtyy äidin sylissä ja katselee sieltä mielellään muiden touhuja. Hän on ehkä hiukan ujo, mutta olen ymmärtänyt, että kotona kyllä riittää vauhtia ja meininkiä! Elias on oikea vesipeto ja kovin iloisen oloinen herkkä pieni mies.

Tässä välissä syntyi meidän Eikka. Eikka on iloinen ja rohkea. Hyvin ennakkoluuloton tyyppi. Hän viihtyy sosiaalisissa tilanteissa ja omaa hyvinkin kovan pään (kestää iskut ja oman tahdon). Temperemanttia siis löytyy! Mutta on kuitenkin kiltti ja pääsääntöisesti tyytyväinen lapsi.

Nämä vauvat siis kaikki syntyivät alle neljän viikon sisään. Tarkalleen ikäeroa Liinalla ja Eikalla on 3 viikkoa ja 2 päivää. Aivan hassua. Varsinkin kun ollaan oltu ystäviä jo kauan ennen tätä. Osa jopa ekaluokasta saakka ovat tunteneet toisensa. Joku voisi luulla, että juttu oli suunniteltu.

Seuraavaksi porukkaan syntyi Irmeli. Irmeli on nyt vajaa 5kk ikäinen. Tyttö, jolla myöskin on jo oma tahto, eikä pelkää näyttää sitä. Hän on kovin kiinnostunut, mitä ympärillä tapahtuu ja ihmetteleekin usein silmät pyöreänä. Hän viihtyy seurassa, eikä hätkähdä ihan pienistä. Hänellä on suloinen hymy ja hän tykkääkin hymyillä.

Kopparainen on porukan nuorin. Nyt reilu 2kk ikäinen miehen alku jo kovasti seurailee, mutta eihän hän vielä kovin kauaa jaksaa olla hereillä. Komean hymyn hän saattaa virkeänä ollessaan vilauttaa ja tutkailee suurilla silmillään. Ääntä pienestä kyllä lähtee varsinkin puettaessa tai jos sattuu nälkä yllättämään. Kovasti jännitämme minkä nimen Koppis saa parin viikon päästä.

On todellakin onni omistaa tälläisiä (äiti)ystäviä. Suuri apu ja tuki ystävistä, jotka ovat samassa tilanteessa ja joiden kanssa voi puhua asioista aivan suoraan. Paljon on tullut hyödyllisiä vinkkejä ja vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Tässä porukassa on jaettu synnytyksen ja arjen kauhut ja ilot. Näiden naisten kanssa ei tule koskaan tylsää ja porukkahan aivan villiintyy kun lapset saa jättää kotiin ;) 

Kiitos ystävät!

8 Kuukautta

Aamu alkaa aina hampaattomalla hymyllä ja tarinoilla. Kun tarinat on kerrottu, naureskeltu ja muutamat suukot vaihdettu on pojalla seuraavaksi kiire lattialla ja hetken päästä aamupuurolle. Näin alkaa meidän päivät 8 kuukautisen ihanuuden kanssa. 

Eikka on aurinkoinen pieni mies. Hän on rohkea ja utelias, sekä hyvin vikkelä ja eläväinen lapsi. Myös tempperamenttisuutta ja itsepäisyyttä löytyy. 

Päiväunet hän nukkuu edelleen neljä kertaa päivässä ja ne kestää 
1-2,5 tuntia. Hän nukkuu pääsääntöisesti päikkärit ulkona ja siellä uni tuleekin aina nopeasti. Iltaisin tahtoo unille meno olla välillä hankalaa, sillä lasta kiinnostaisi nukkumisen sijaan 

enemmän sängyssä seisoskelu ja tapetin rapsuttelu.

Ruoka maistuu hyvin. Aamu- ja iltapuuro, sekä kaksi lämmintä ruokaa päivässä. Välipalaksi tissiä. Aamulla aikaisin herätään myös kerran tissille ja jatketaan sen jälkeen unia vielä hetken. Nokkamukista ollaan opeteltu juomaan, mutta se ei oikein suju. Paremmin Eikka juo ihan lasista tai mukista hörppien. 

Lapsi ei tahtoisi olla lattialla enää juuri laisinkaan. Hän vain seisoisi. Alas hän ei osaa vielä tulla. Hän kävelee tukea vasten jo hienosti vasemmalle päin. Vain vasemmalle. Oikealle päin hän ei liiku laisinkaan. Lempi puuha on pyöriä olohuoneen pöytää ympäri. Eilen hän käveli jo muutamia askelia eteenpäin tuolia työntäen mukanaan. 

Hän osaa kädellään jo näyttää mitä hän haluaa ja minne hän tavoittelee. Hän osaa suukottaa (Tai sitten hän vain yrittää syödä naamani). Hän myös osaa näyttää selkeästi mistä pitää ja mistä ei.

Eikka pitää mm. huomiosta, kutittelusta, koirista, kaukosäätimistä, ruuasta, musiikista ja televisiosta. Hän ei pidä liioin pukemisesta, vaipanvaihdosta, eikä nenän pyyhkimisestä. 

Vauva on kasvanut ja kehittynyt hurjasti. Eihän hän oikeastaan enää mikään vauva edes ole. Taaperoa tuo alkaa enempi muistuttamaan. ❤️

 

Yöjumppaa

Eikka on oppinut nousemaan tukea vasten. Hän on oppinut myös jo hieman kävelemään tuen kanssa. Jos sitä nyt voi kävelyksi kutsua, kun 7,5 kk ikäinen huojuvasti vispaa takapuoltaan ja ottaa haparoivia askeleita jonkin esineen perässä tajuamattaan itse, että mitä tapahtuu. Eikalla on myös suuri halu kiivetä. Jalka nousee korkealle ja jos vain se johkin ylttää, ponnaa hän itseään ylöspäin huonoin seurauksin. Monta kertaa päivässä saa lohduttaa kaatunutta lasta, joka itkee luultavasti enemmän säikähdystään kuin kipeää takaraivoa.

Yöt ovat olleet viimeiset viikot aika levottomia, nukkumaanmenemisistä puhumattakaan. Unissaan Eikka nousee sängyssä kontilleen, pyramidiksi tai "kaltereita" vasten. Tutti onneksi yleensä rauhoittaa lapsen heti, mutta on myös niitä hetkiä, kun tutti ei autakkaan. Muutaman yönä olen nyt testannut ja huomannut, että kun itse poistun makuhuoneesta rauhoittuu poika helposti sänkyynsä. Viimeyönä Eikka heräsi viideltä. Laitoin tutin suuhun, mutta ihmeellinen mumina jatkui. Jätin pojan mumisemaan ja menin sohvalle. Seuraavan kerran heräsin puoli seitsämältä ja silloin olikin jo ruoka-aika. Hieman maitoa ja sen jälkeen unta jatkettiin äidin ja isin mieliksi yhdeksään saakka.

Kaikki yöt ei ole ihan näin helppoja. Kuten ei esimerkiksi torstaina.

Nukahdin itse aika myöhään, ehkä joskus kello 00.30. Kello 02.44 heräsin ensimmäisen kerran vauvan itkahteluun. Tutti suuhun ja uni jatkuu. Vain hetken, sillä kello 03.00 herään uudelleen itkuun. Lapsi roikkuu pinnasängyn pinnoissa. Pää tyynyyn, peitto korviin. Nyt ei tutti autakkaan. Itku loppuu, mutta rimpuilu alkaa. Roikun unisena pinnasängyn reunalla niin, että käsissä ei kierrä kohta enää veri. Koitan pitää lapsesta kiinni, mutta ei auta. Hänen kädet vispaa niin, että voisi lentoon lähteä. Nostan peiton ja huomaan, että pieni mies on aivan litimärkä. Taas. Tuntuu nyt olevan jokaöinen ongelma. Vaikka tänä yönä ajattelin ottaa varman päälle ja vaihdoin vaipan vielä ennenkuin itse kävin nukkumaan. Vaihdetaan uusi vaippa, kuiva yökkäri ja jopa sukatkin olivat märät. Kostean lakanan päälle heitän paksun viltin ja  lapsonen takaisin sänkyyn. Sullon peiton reunoja hieman lapsen alle niin, että peitto jää hieman kapalomaiseksi. Palaan omalle paikalleni. Märkä vaippa ja yökkäri jää sängyn viereen lattialle, sillä en todella jaksa lähteä niitä kiikuttamaan mihkään. Aamulla sitten. Makaan sängyssä ja kuuntelen. Kuuluu muutamia pienen kantapään iskuja patjaan, pientä tuhinaa, peiton kahinaa ja tutin lussutusta. Poika on hereillä, mutta rauhassa. Katson kelloa, joka näyttää 3.33. Samassa tuhina muuttuu ähinäksi ja poika taas roikkuu kaltereissaan. Nousen laittamaan pään tyynyyn, peitto korviin ja unilelu kainaloon. Viritän pinnojen päälle peiton, jottei lapsi enää nousisi niitä vasten. Sängystä kuuluu pienen liikettä, mutta rauhallista sellaista. Ulkona tuulee kovasti ja I tuhisee vieressä. Hän ei tiedä yöllisistä touhuista mitään. Yritän saada itse uudestaan unta. Vielä kerran herään kitinään ja heiluvaan lapseen, joka pyrkii kontilleen. Tutti suuhun, mutta ei auta. Heiluminen ja huitominen jatkuu. Lapsi yrittää kääntyä jatkuvasti mahalleen. Kiinni pitäminenkään ei auta. Teen peitosta hänelle kapalon. Silittelen hieman ja pidän kiinni. Poika on melkein unessa. Jalka kuitenkin vain vispaa ja kun otan käteni pois hänen päältään aloittaa kädetkin. Itselle iskee vessahätä. Tottakai. Pakko se on mennä, vaikka pikkuinen onkin levoton. Palaan vessasta ja makuhuoneessa on aivan rauhallista. Kello on 3.52. Olen ennenkin yöllä huomannut, että välillä lapsi rauhottuu sillä aikaa kun itse käyn vessassa. Jotenkin se kai liittyy läsnäolooni ja ehkä maidon tuoksuun. 03.58 totean, että lapsi nukkuu. Yritän itsekkin.

Kello oli noin 05.40 kun heräsin lapsen ähinään. Ruoka-aika. Nostin pojan viereeni tissille. Kello 06.12 havahduin. Ruokailu oli ohi ja kylläinen kaveri nukkui vieressäni. Nostin lapsen takaisin omaan sänkyynsä ja mielellään olisin jäänyt itsekin vielä nukkumaan, mutta oli noustava, sillä siskontyttö tuli hoitoon jo aikaisin aamulla. 

Koko päivän väsytti aivan vietävästi. Käytiin lasten kanssa adventtikirkossa ja sen jälkeen mentiin isoäidin luo väsäämään joululaatikoita pakastimeen valmiiksi. Onneksi tälläisiä öitä ei ole joka yö.

Liikettä ja valoa

Viikko taas hujahti silmissä. Viimeviikolla vauva hoksasi nousta polvilleen tukea vasten. Eilen hän hoksasi konttausasennon. Meno on siis vilkastunut, joten minunkin päiväni kuluvat vilisten. Eikalla ei ole minkäänlaista tasapainoa, eikä hän osaa tietenkään yhtään hallita alastuloaan. Häntä ei oikein uskalla jättää vahtimatta, ettei vaan satu pahemmin. Olen kyllä ihan sitä mieltä, että voisi ensin opetella istumaan, ennenkuin edes lähtee yrittämään seisomista.

Alkuviikko oli yhtä kiukkua ja huutoa. En tiedä mikä mätti. Ei ne hampaat ainakaan vielä puhjenneet. huoh. Unet olivat todella levottomia ja nukkumaan menemisessäkin kesti välillä puolitoista tuntia. Syöminen takkusi myös. Suoraa huutoa ruoka suussa ja ruokaa joka paikassa. Hieman koeteltiin siis äidinkin hermoja. Kun on tottunut kilttiin lapseen, tuntui tämä alkuviikon meno aivan mahdottomalta. Onneksi lauantaina pääsi hieman rentoutumaan ystävien kanssa ja I sai nauttia isä&poika ajasta tyytyväisen lapsen kanssa. 

Olenkin jo aikaisemmin maininnut meidän keittiön valojen askartelusta. Muutama viikko sitten valot saatiin asennettua paikoilleen. Eli siis kyse oli työ-/tunnelmavaloista. Keittiön yläkaappien alle ja päälle asennettiin himmentimellä toimivat LED valot. Koko keittiön ilme muuttui aivan toisenlaiseksi ja nyt oikeasti näkeekin jotain. Työvalot todellakin tuli tarpeeseen. 3,5 metriä korkeaan keittiöön kattovalaisimen tuoma valo hukkuu liiaksi. Valo, joka suoraan valaisee työtason on kyllä aika ehdoton, jos edes hieman laittaa kotona ruokaa tai leipoo. Ylävalot ovat kiva lisä ja kaunis yksityiskohta. Korkeassa keittiössä ne tulevat hyvin esille ja muuttavat koko tilan. 

Kattoremonttikin on muuten saatu päätökseen. Muutama ylläri matkalla tuli vastaan ja ruoteita jouduttiin paikkapaikoin korjailemaan. Katolta löytyi myös kohta, jossa olikin alushuovan sijaan käytetty muovimattoa (loistoideoita), mutta nyt on korjattu katto ja asennettu uudet tiilet. Saa sataa vaikka pieniä mummoja taivaalta, ei haittaa enää meitä. Talon ulkonäkökin muuttui suuresti. Talo näyttää nyt paljon ryhdikkäämmältä ja ehkä hieman suuremmaltakin.