Tervetuloa talvi!

Meillä satoi viimeviikolla ensilumi! Voi lasten riemua ja onnea. Torstai aamu meni lastenohjelmien sijaan ikkunasta ulos tuijotellessa ja kun vihdoin oli saatu kamppeet niskaan ja ulko-ovi auki kuului riemullinen nauru; ”Tätä mä oon äiti odottanutkin!”. Ja niin todellakin on. Eikka on odottanut lunta elokuusta lähtien. Hän on miettinyt millaisen lumiukon tekee ja lumilinnan hän haluaa tehdä myös. Hän on käynyt ihastelemassa varastossa rattikelkkaa  ja odottaa luistelemaan pääsyä. Niin monena aamuna päiväkotiin lähtiessä minulta on udeltu; ”Koska tulee lunta?”.

Kieltämättä itselläkin oli olo kuin pikku lapsella kun huomasin lunta satavan. Innostunut. Toki ilon syynä oli myös, ettei lasten vaatteet kuraannu ulkona, eikä tarvitse pukea kurahousuja. (Jes!) Lähdettiin paljon tavallista aikaisemmin päiväkotiin lasten kanssa ja kaikki yhdessä kävellen. Matka taittui lumipalloja heitellessä ja lumihiutaleita pyydystäessä kielellä. Lyylistä en osaa sanoa oliko hän innoissaan lumesta vai siitä, että sai kävellä ja juosta, eikä tarvinnut pönöttää matkaa rattaissa. 

Ennen en ole ollut kovinkaan talvi-ihminen, mutta pikkuhiljaa minusta saattaakin olla tulossa sellainen. Talvessa on parasta, kun saa ulkoilun jälkeen tulla sisälle lämpöiseen. Tulee sellainen hyvä olo raikkaasta pakkassäästä, mutta kuitenkin ihana päästä takaisin lämpimään. Varsinkin meillä kotona, jos lämpö on juuri tullut pönttöuuneista. Se on sellaista ”pehmeän” tuntuista lämpöä ja toki uunissa palava tuli tuo oman tunnelmansa talveen. Odotan myös, että pääsee kunnolla tuulettamaan matot ja petivaatteet. Myös pulkkamäkeen ja hiihtämään tekee mieli. Ja tietty notskimakkarat maistuu niin paljon paremmalle talvella ulkona syötynä kuin kesällä. 

Pimeys ja kylmyys mua vaan ottaa kaaliin. Ja myöskin se, jos talvi on sellainen loskatalvi, eikä runsasluminen niinkuin lapsuustalvet olivat. Pimeydelle nyt ei oikein voi mitään, mutta kylmyyteen pystyy itse hieman vaikuttamaan ainakin pukeutumalla kunnolla. Minulla on talvella aina villasukat. Nukkuessakin. Rakastan niitä! Ulkovaatteet pitää olla myös hyvät ja lämpöiset, jos ulkona meinaa viihtyä edes vähän kauemmin. Saati temuta lasten kanssa hangessa. Vaatteihin minun on hieman satsattava. Hyvät kengät omistan, mutta muutoin talvikuteet alkaa olla aikansa eläneitä. Talvitakkia en itseasiassa omista lainkaan. 

Talvi on kyllä erittäin tervetullut, mutta jos vähän voisi vielä viivyttää. Talvesta tulee todella pitkä, jos se alkaa jo nyt. Sitäpaitsi, meillä odottaa edelleen lehdet haravointia ja trampoliini pitäisi korjata lumen alta suojaan. 

i'm dreaming of a white christmas

Joulukoristeet, suklaakalenterit ja joulusuklaat ovat ilmestyneet jo kauppoihin. Joulukuusenkin jo bongasin koristamassa Ikean ravintolaa. Pikkujoulut alkaa olla jo suunniteltu ja varattu. Ahkerimmat ovat jo hommanneet lahjatkin. Äitini on tehnyt joululaatikot jo valmiiksi pakkaseen. Joulu lähestyy. 

Tontut ovat kurkkineet meidän ikkunoista jo tovin ja kuulemma lähimetsässäkin niitä on näkynyt. Niin ja onhan meillä jo joulupukkikin vieraillut. Tarkemmin kylläkin isoäidin ja isoisän luona. Hän oli jättänyt sinne lahjaksi lapsille lapaset. Niin kilttejä lapsia, että saa ennakkoon lahjoja. Tämä oli siis esikoisen näkökanta ja hän myös ihan itse keksi tarinan isoäidin kutomien lapasten taustalle. Jouluntuntua alkaa siis olla ilmassa, joten olihan se jo korkea aika kirjoittaa kirje joulupukille. 

Pojan toiveet ovat ihan hyviä ja yllätyin, ettei niitä ollut sen enempää. Vielä. Kirje saattaa mennä uusiksi lelulehden ilmestyttyä. Nukella poika tarkoitti kuulemma superman -nukkea ja kynillä tusseja. Batmanasua Eikka on toivonut jo pidemmänaikaa ja siitä hän muistaa mainita usein. Se asia on kuulemma jo hoidossa. Kiitti pukki. Ihmisten säikkymisen taustat jäi minulle epäselviksi.

Pienenä tyttönä olin itse vaatimattomasti, missin elkein, kirjoittanut joulupukinkirjeeseen vain yhden toiveen; joulurauhaa. Tänävuonna pukinkirjeessäni lukee joulurahaa ja sukset. Sellaiset kunnon pelit! Nykyiset kun luistaa ylämäessa ja pitää alamäessä. Saattaa olla, että mainitsen kirjeessäni myös viinikaapin. Sellaisen mihin saisi kaksi lämpötilaa. Siitä olen haaveillut jo pitkään. 

Joka vuosi suunnittelen aloittavani lahjahankinnat hyvissä ajoin, enkä ota asiasta stressiä. Niin ei vain ole koskaan vielä tapahtunut. Yritän kuitenkin taas tänävuonna ja vähän olen jo lahjaideoita tuumaillut. Myös joulukoristeita olen jo hipelöinyt kaupassa. Viimevuonna en laittanut juurikaan joulua kotona, sillä emme olleet joulunpyhinä paikalla. Tänävuonna kuitenkin ajatus on toinen. 

Niin se vain on jo joulu mielessä. Neljän viikon päästä alkaa töissä pikkujoulusesonki ja hupskeikkaa sitten onkin jo kohta joulu. Jee!! Mä niin pidän joulusta

Joko voi toivottaa hyvää joulun odotusta?

Niitä kuulumisia

Lapset kasvaa ja ja arki rullaa. Rullaa välillä jopa niin nopeasti, että ajantaju häviää ja jossain vaiheessa sitten tajuaa, että edellisestä siivouspäivästä on kahden päivän sijaan kulunutkin jo kaksi viikkoa. Se selittää pölypallot ja pyykkivuoren. Meidän arki koostuu työn ja päivähoidon lisäksi tavallisista kotitöistä ja askareista lasten kanssa. Aika vähän harrastuksista, mutta vähän niitäkin. Mies "bodaa" aina kun ehtii ja mä aloin opettelemaan nyrkkeilyn perusteita. Ihan noin kuntoilumielessä. Lauantaiaamuisin meidän perheen löytää jumppahallista lasten telinevoimistelu jumpasta. Sunnuntai on koitettu pyhittää yhdessäololle.

Eikka on kesän aikana kasvanut selkesäti isommaksi pojaksi. Fiksu ja osaavainen. Hän on kiinnostunut ympärillään olevista asioista ja tarkkaavaisesti tutkiskelee niitä ja ottaa niistä oppia. Ja kyselee! Minäkin olen oppinut monta uutta asiaa kun olen googlesta etsinyt vastausta lapsen kiperiin kysymyksiin. Välillä kuitenkin uhma ottaa vallan ja fiksuus unohtuu. Tiedättehän. 

Eikka oppi myös uimaan! Ihan uskomatonta. Viime lauantaina uimahallissa hän hyppäsi vain itsekseen altaaseen ja kun kauhistuksissani olin uimassa perään ja ottamassa häntä kiinni, niin jätkä se painelikin vaan taitavasti eteenpäin. Pisin matka oli noin 10 metriä niin, että hän kerran huilasi isänsä sylissä muutaman sekunnin ajan. Sanoisin, että aikamoista kolmevuotiaalta.

Lyylin kaksivuotis synttäreitä juhlittiin viime kuussa. Tytöstä on kuoriutunut "kitkerä", oman tahtonsa tiedostava neiti. "ITE!" ja "EI" on nyt hoetuimpien -listan kärjessä. Varsinainen tättähäärä! Hän kun jotain päättää, niin se on ja pysyy. Pinnasänky vaihtui kuukausi sitten isojen tyttöjen sänkyyn ja me edelleen hieman opettelemme omaan sänkyyn nukkumaan menoa. Välillä lattiakin kelpaa sänkyä paremmin. Lyyli pitää kaikesta kauniista. Hän tietää mihin mekkoon hän haluaa pukeutua ja mitkä kengät laittaa jalkaan. Ja kynsilakkaa pitää olla! Tottakai. Neidin elämää kuitenkin häiritsee mies, joka ei tanssi hänen pillinsä mukaansa; isoveli. Iskä on jo koulutettu, mutta isoveljen kanssa on otettava aika usein yhteen erimielisyyksistä.

Ei meille siis ihmeempiä kuulu. Sellaista tavallista ruuhkavuosielämää, eli sitä hektistä arkea pyykkikasoineen ja ruoan laittoineen. Aina on jokin vaihe meneillään; kaksivuotiaan uhma, kolmevuotiaan uhma, kuivaksi harjoittelu, hampaiden tulo, pelkotilat jne. Nautitaan kovasti yhdessä tekemisestä ja leikkimisestä. Nähdään perheitä, sukulaisia ja ystäviä yhdessä. Nauretaan lasten hulvattomille jutuille ja lapset nauraa meille. Koitamme miehen kanssa muistaa huomioida toisiammekin kiireen keskellä. Ei aina niin hyvällä menestyksellä. Keskustelemme miehen kanssa asioista kun muistamme ja ehdimme ja kun saamme lapsiltamme puheenvuoron. Välillä kun saadaan aikaiseksi niin ollaan saatu onneksi yhteistä aikaa myös ilman lapsia ja kodin askareita. Se on tärkeää ja sitä ei meille ole liiaksi. Koitetaan nauttia nyt siitä kun lapset on pieniä, vaikka samalla kuitenkin jo vähän haaveillaan, että ne olisivat suuria. 

Meille on tulossa kiva viikonloppu, sillä päästään I:n kanssa yhden yön reissuun ilman lapsia ja lisäksi on luvassa kivaa tekemistä myös lasten ja isovanhempien kanssa.

Kivaa viikonloppua muillekkin!

Uusi alku

Blogi on jäänyt täysin unholaan. Tai on se mielessä aina välillä ollut ja olen mä kirjoittamista kaivannut, mutta tässä on ollut niin paljon kaikkea. Ehkä suurimpana "ongelmana" on ollut ajan puute. Viikossa on niin vähän aikaa vain itselle ja omille jutuille. Sekin vähä aika menee usein laiskotellessa tai muiden tärkeiden asioiden äärellä, kuten Love Islandin tuijottamisen. (Apua, oon niin koukussa!) Lisäksi kesä tuli vietettyä ulkona, ellen ollut töissä, joten koneen ääreen en vahingossakaan eksynyt.

Toinen hyvä syy kirjoittamattomuuteen on ollut blogin sisältö. Mulla on monta luonnosta kirjoitettuna valmiiksi, mutta olen ollut epävarma niiden julkaisemisesta, sillä minua on arveluttanut sisällön henkilökohtaisuus tai aiheen kiinnostavuus. On herännyt kysymys, että minkälaista blogia oikein haluan kirjoittaa? Kuinka avoimesti kerron elämästäni ja perheestäni? En halua blogin aiheuttavan minulle ylimääräistä päänvaivaa tai stressiä, sillä tämä kuitenkin on ollut itselle harrastus, josta olen nauttinut ja kirjoittanut siitä mikä on tuntunut itsestä hyvälle. Nyt on kuitenkin ollut hieman epäselvää sen asian suhteen.

Lisäksi omassa henkilökohtaisessa elämässä on ollut niin monta hommaa meneillään. Kuten nyt esim. kaksi uhmaikäistä kullan nuppua ja yksi uhmaikäinen minä, joka etsii edelleen "uhmalleen" syytä ja ratkaisua. Ehkä tämä on sitä niin paljon puhuttua ikäkriisiä.

Nyt kuitenkin ajattelin aloittaa taas kirjoittamisen. Yritän löytää tälle aikaa ja olla ottamatta turhaa stressiä tästä. Kirjoitan kun siltä tuntuu ja ehkä pikkuhiljaa huomaan sitten, että millaista blogia kirjoitan ja tajuan millaista haluan kirjoittaa. Ei kai se siis selviä kuin kirjoittamalla.

Tästä tuli nyt tällainen selittely vuodatus. Heh! Seuraavassa postauksessa ajattelin kertoa, mitä meille kuuluu. 

Kuulemisiin!