Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhla. Näytä kaikki tekstit

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Juhlintaa ja piikkejä

Eilen juhlittiin Eikan syntymäpäiviä. Valitettavasti kaikki kutsutut eivät päässeet paikalle, mutta väkeä kyllä riitti siltikin. Tarjolla oli kahvin lisäksi karjalanpiirakoita, chili-tonnikalapiirakkaa Kinuskissan ohjeella, cocktailburgereita, pientä makeaa ja tietysti kakku. Vadelma-mascarponekakku suklaapohjalla. Ai nami! Kakkua koristi hieno potkuauto. Samanlainen, minkä Eikka sai kastelahjaksi isovahemmilta. Samainen potkuauto oli teemana myös yksivuotiskuvissa ja auto löytyi myös pienen miehen synttärikutsuista, jotka allekirjoittanut ihan itse askarteli. Huh. Ensivuonna jotain yksinkertaisempaa. 




Eikka oli juhlista innoissaan! Hän nautti kaikesta siitä huomiosta mitä sai ja iloisena taapersi juhlijoiden seassa. Tarjottavat kun iskettiin pöytään tuli Eikallekin kiire omalle paikalle syömään. Vähän cocktailtikkuja, riisipiirakkaa, popcorneja ja tottakai hieman kakkuakin piti päivänsankarin saada. Omat herkut kun oli syöty, tuli aika lähteä kierrokselle, jospa jonkun muun lautaselta vielä löytyisi evästä. Hieman tuli itku, kun äiti ei enää antanutkaan lisää kakkua, mutta onneksi uudet lelut piristivät ja herkut unohtuivat.

Eikka sai upeita lahjoja ja oli itsekkin innoissaan niistä. Lähinnä hän ymmärsi sen, että hänelle ojennettiin jotain omaan käteen, mutta sekös olikin oikein kivaa. Hymyssä suin hän kantoi paketteja. Paketeista ilmestyi mm. kengät, pyyhe, astioita, legoja, rakennuspalikoita, parkkihalli, jalkapallo, peltorit, pyjama, autoja ja jotain pientä muutakin. Uusilla leluilla on ollut kiva leikkiä ja niiden kanssa hän onkin viihtynyt pitkiä aikoja. Lahjaksi tuli myös jotain pienen omaan huoneeseenkin, mikä myös miellytti äitin silmää. Kummitäti näköjään tietää ;)

Kuva: Miia Juntunen @miiajuntunenphotography

Juhlat olivat kaikinpuolin onnistuneet ja viihtyisät. Tänään oli kuitenkin palattava lomaviikon ja juhlinnan jälkeen takaisin arkeen. Meillä arki alkoi niinkin ikävästi kuin neuvolakäynnillä, jossa Eikka sai kolme rokotepiikkiä. Yhyy. Oltiin kuitenkin Eikan kanssa molemmat reippaita, eikä itketty kovinkaan paljon. Äiti piti silmiä kiinni kun lasta pistettiin ja lapsikin sai mielensä takaisin hyvinkin nopeasti. Eikka oli kasvanut pituutta pari senttiä ja nyt hän on 76 cm pitkä. Painoa on himpun alle 10,5 kg. 

Mitään uutta tai ihmeellistä ei neuvolassa tälläkertaa tullut. Puhetta oli Eikan unitottumuksista ja neuvolan täti suosittelikin Eikan laittamista jo omaan huoneeseen nukkumaan, sillä yön uniset havahtelut luultavasti vain ovat lapsen tapa tarkistaa, että onhan äiti varmasti lähellä. Mitä aikaisemmin lapsen laittaa omaan huoneeseen, sen helpommin hän oppii nukkumaan yksin, eikä havahdu yöllä ja näin ollen lapsi itsekkin nukkuu paremmin. Meidän täytynee vain odottaa lastenhuoneen valmistumista. Remontti on siis aivan kesken vielä ja tässä on vielä paljon muuta touhua, ennenkuin sen kimppuun ehtii taas.

Huomenna saadaan kylään taas vauvaystäviä. Jipii! Tai suurin osahan porukasta on jo taaperoita, eikä mitään vauvoja enään. Täytyy aloittaa vauvakierros uudestaan. Mä olen jo hyvässä etumatkassa tässä.. Mites muut? :)

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!







lauantai 19. joulukuuta 2015

Joulu on jo ovella

Viimeisiä viedään. Nimittäin jouluvalmisteluissa. Ensiviikolle jää kauppahommat ja ruokien laitto tottakai, sekä myös kuusen hankinta. Tyydymme tänävuonna hieman pienempään kuuseen, jonka asennamme jotenkin hieman korkeammalle, niin ettei pienet kätöset yllä. Katsotaan nyt, mitä siihen kehitellään. Kuusen koristeistakin puuttuu vielä tähti ja valot. 

Joulukortikuvat sittenkin tuli räpsittyä. Torstaina, eli ei siis yhtään liian myöhäistä. Ne piti alunperin ottaa jo paljon aikaisemmin, mutta ei ollut tonttulakkia. Vihdoin kun saatiin lakki, niin Eikka päätti ottaa iskua tuolilta ja sai kauniin mustan silmän, mikä ei oikein mätsää sen lakin kanssa. Nyt ekstempore päähänpisto, että vielähän ehtii. Torstai iltana kuvattiin, perjantaina käytiin sitten kehittämässä kuvat paikallisessa valokuvaliikkeessä ja maanantaina viedään vielä postiin. Yllättävän helppo kuvattava tuo meidän pieni tonttu, kun ei vaan yhtään yritä liikoja. Heh! 




Perjantaina juhlittiin meikämannen synttäreitä. 26 vee. Oujee! Eikka pääsi ekaa kertaa isoäitilään yökylään ja me saatiin tilalle muutama hyvä ystävä. Käytiin keilaamassa ja istuttiin loppuilta juustopöydän ympärillä. Oikein oli mukava ilta ja Eikallakin oli mennyt kaikki hyvin.

Omat synttärit kuuluvat ehdotomasti jouluun ja joulun odotukseen. Näin kun on aivan joulun alla syntynyt, on yleensä joululahjat ja synttäritlahjat saanut samassa. Toki lapsena muistettiin erikseen. Omat synttärit kun on juhlittu, tietää, että aivan kohta on siis joulu. Oi en malta odottaa!


lauantai 31. lokakuuta 2015

Halloween

Ihana pitkä aamu. Lapsikin nukkui yhdeksään saakka, eikä aamulla ollut kiire minnekkään. Päätimme skipata vauvauinnin tältä lauantailta, sillä illalla olisi luvassa paljuilua koko perheelle. Aamupäivä kului leipoessa. Porkkana-valkosuklaa kakkua ja minimuffinseja illan juhliin.







Siskoni lapset ovat järjestäneet halloweenbileet jo kuutena vuotena peräkkäin. Ihan vain oma perhe, muutama naapuri ja lapsien pari kaveria on kutsuttu. Talo oli koristeltu hämähäkinseiteillä, lamput oli vuorattu jätesäkeillä ja lapsilla oli pelottavat vamppyyriasut tekoverta myöten. Aikuisetkin olivat pukeutuneet. Ohjelmassa oli herkuttelua, saunomista ja sitä paljuilua. Joku vuosi takaperin lapset järjestivät kauhukammionkin. Lapsille halloween tuntuu kovin hauskalta ja tärkeältä juhlalta. Ehkä se on se jännitys. Ja onhan halloween oikeastaan ainut juhla johon kuuluu pukeutuminen naamiaisasuun. 


Eikkakin oli halloween tunnelmissa :)

Haudalle käytiin viemässä kynttilät. Minä tosin odotin vauvan kanssa autossa sen aikaa, mutta näin kuintenkin upean kynttilämeren hautuumaalla ja muistelin heitä, jotka ovat jo poissa. Samalla tuumin, kuinka kiitollinen olen ihmisistä ympärilläni ja kuinka ihanaa, että he ovat tässä ja nyt.

Iloisena marraskuuta kohti. Kahdet pikkujoulut olisi tiedossa ja lisäksi vähän muutakin juhlaa, sekä yökyläilyjä ja ystäviä. Ja ehkä yksi uusi vauvakin <3 Varmasti siis mukava kuukausi tulossa. 
Mukavaa marraskuuta muillekkin!


maanantai 18. toukokuuta 2015

Ristiäiset

Rakas poikamme sai viikonloppuna nimen. Juhlat pidettiin minun vanhempieni luona ja tapahtumaa oli todistamassa perheemme ja läheisimmät. Noin kolmekymmentä henkeä. Blogissa vauva kulkee nyt jatkossa nimellä Eikka.





Kastetilaisuus oli kaunis, herkkä ja rento. Pappi ei tehnyt tilaisuudesta liian virallista, vaan jopa kertoi muutaman vitsin tilaisuuden aikana. Toki kuitenkin hyvänmaun rajoissa ja tilaisuus pysyi kuitenkin asiallisena, mutta ei jäykkänä. Eikka oli tilaisuuden ajan rauhassa ja taisi nukahtaakkin kummin syliin kesken seremonian. Mutta kastetilaisuuden jälkeen sitten, kun kuvia alettiin räpsiä, meni Eikalla hermo! Sylistä syliin hyppiminen ei ollut kivaa, sillä se häiritsi pienen unta. Hieman harmittaa, sillä kuvat jäivät sitten ottamatta.

Kummeiksi valikoitui kaksi hyvää ystäväämme. Ihanat kummit Eikka sai! <3 Varmasti tulevat olemaan pojan ja meidän vanhempienkin elämässä aina mukana. Siitä minusta kummiudessa onkin kysymys, että kummi on läsnä lapsen elämässä aikuisuuteen saakka muutenkin kuin vain synttäreillä ja jouluna lahjan merkeissä. 

Juhlissa tarjoiltiin äitini valmistamaa, suussa sulavaa savuporokeittoa, mihin halutessaan sai lisätä aurajuustoa. Ai että kun olikin hyvää! Kahvin kanssa oli sitruunaista valkosuklaa-vanilja täytekakkua ja nougatmuffineja. Osa juhlijoista jäi illaksi vielä saunomaan ja heille tarjoiltiin iltapalaksi kanttarellipiirakkaa ja salaattia. Hyvät oli eväät! :)





Ja niin ihanilla lahjoillakin oli meidän Eikkaa muistettu. Käytännöllisiä lahjoja, joista varmasti jää lapselle itselle monta mukavaa muistoa. 

Suuren suuri kiitos mukana olleille. Oli mukavat juhlat! Totta tosiaan on parasta, että ympärillä on niin mahtavia ihmisiä kuin meillä on. Kiitollinen ja onnellinen siitä! <3

















tiistai 5. toukokuuta 2015

Kastejuhlaan

Vauvan ristiäiset ovat kahdenviikon päästä ja suunnittelut on jo hyvin käynnissä. Saimme papiksi juurikin hänet, kenet toivoimme. Sama pappi oli meidän vihkipappimme ja on itseasiassa kastanut minutkin silloin aikoinaan. Juhlimme ristiäisiä minun vanhempieni luona, sillä siellä on hyvin tilaa 30 hlön porukalle. Jos vain sää suosii, niin tilaisuuus olisi ihana pitää ulkona! Olenkin varautunut suunnitelmieni kanssa puutarhajuhliin :) 

Tarjoilu suunnitelmatkin on melkein valmiit. Kakku vielä puuttuu! Ihana kondiittori-leipuri ystäväni on luvannut tehdä kakun pienokaisemme juhliiin. Hän on niin pätevä, että varmasti saadaan upea ja herkullinen kakku! 

Niin ja on meillä tosiaan nimikin jo valmiina! Toiset nimet oltiin saatu päätettyä jo ennen "Ernestin" syntymää, mutta etunimestä ei päästy oikein mihkään päätökseen. Mikään nimi ei ollut ylitse muiden ja I sai keksittyä jokaisesta ehdottamastani nimestä jonkun tyhmän väännöksen tai nimi muistutti häntä jostain. Mutta kun me "Eikka" nähtiin ekaa kertaa synnytysalissa, yksi vaihtoehto tuli mieleen ja poika näytti heti siltä. Se olikin sitten ihan helppo päätös! 

Vielä kun löytäisi itselle jotain päällepantavaa juhliin. Tuntuu aika mahdottomalta! Mikään ei sovi, eikä näytä hyvältä. Kovinkaan juhlallinen ei asun tarvitsisi olla, mutta joku siistimpi mekko olisi kiva löytää. Noshin ihanista naisten uutuuksista vaihtoehdoksi löysin ihanan raitamekon, joka käy niin arkeen kuin juhlaan ja luulen, että sille olisi käyttöä minulla muutenkin. Taidampa sen tilata sovitukseen ja ehkä jotain muutakin, sillä uutuuksissa oli monta muutakin ihanuutta! :) 

Nosh.fi