2016 kohteli hyvin

Vatsa on täynnä joulun herkkuja ja suklaata on edelleen kaapit pullollaan. Turvotus ei ota laskeakseen ja nälän tunnetta en ole tainnut koko viikolla huomata. Olo on kuin syöttöporsaalla. Hehee. Vielä uudenvuoden herkut, nakit ja perunasalaatit höysteineen, kitusiin ja maanantaina voi taas totaali kieltäytyä herkuttelusta. Mutta toki nyt vielä vähän mahtuu.

Vuodenvaihdetta juhlimme lasten ja ystävien kanssa saunoen ja paljuillen. Eikalle hommasimme tähtisädetikkuja ihailtavaksi ja pieniä perhosraketteja, jotka eivät pidä juurikaan ääntä, sillä pauketta poika hieman pelkää. Isoimmat pommit paukutellaan sitten vasta yöllä, kun lapset ovat untenmailla. Vuodenvaihteeseen kuuluu myös tinat, hyvää ruokaa, lautapelit ja kuohuva.

Vuosi 2016 on ollut hyvä. Vuoden alussa saimme tietää Lyylin tulosta ja yli puolet vuodesta keskittyikin raskauteen ja odottamiseen. Hyvässä ja pahassa. Syyskuun alussa perheemme kasvoi kun neiti vihdoin syntyi. Loppuvuosi onkin sitten kulunut häntä ihastellessa ja ihmetellessä, sekä totutellen uuteen arkeen.

  

 
Eikka vietti ensimmäistä syntymäpäiväänsä keväällä. Hän on oppinut kuluneena vuonna paljon uutta. Kävelemään, juoksemaan, hyppimään, kiipeilemään, uusia sanoja ja tapoja on tullut paljon. Hän on vuodessa muuttunut vauvasta isoksi pojaksi ja muuttanut omaan uuteen huoneeseen, jota monta kuukautta hänelle remontoitiin.

Vuoteen 2016 on mahtunut myös todella paljon ystäviä. Uusia ja vanhoja. On ollut mahtavaa huomata kuinka ystävät ovat pysyneet meidän perheen arjessa ja juhlassa mukana ja kuinka tärkeitä heistä on tullut myös Eikalle. Hän on niin innoissaan kun saamme vieraita tai käymme isojen tai pienten ystävien luona kylässä.

Perhe on ollut äärimmäisen suuri tuki eritoten tänä vuonna. Raskausaika oli todella rankka, eikä nyt ihan helpolla aina olla kahden lapsen kanssakaan päästy. Hoitoapua ja vertaistukea on löytynyt valtavissa määrin. Ja välillä riittää ihan vain kun saa itse aikuista seuraa. Erityisesti olen kiitollinen omille vanhemmilleni, jotka ovat jaksaneet "nauttia" meidän perheen seurasta viikottain ja välillä useamminkin, sekä viihdyttäneet lapsia ja auttaneet lasten hoidossa. On ihanaa kun vanhempien luona saa juoda kahvikupin rauhassa ja joskus pääsee jopa saunaan ihan kahdestaan miehen kanssa. Kiitos siis suuresti!

 
Itsellä vuosi 2016 on mennyt keskittyen raskauteen ja lapsiin. Tuntuu, että vuosi vain humahti ohitseni enkä kerinnyt ajatella itseäni laisinkaan. Nyt toivonkin, että vuosi 2017 olisi enemmän myös minun vuosi. Ehkä ehtisin panostamaan hieman myös itseeni ja oppisin hellittämään lasten kanssa. He varmasti pärjäisivät hetkittäin myös ilman minua. Jos vaikka aloittaisin uuden harrastuksen ja nauttisin enemmän myös omasta ajasta. Olisi myös todella hienoa, jos aikaa löytyisi enemmän myös parisuhteelle. Ehkä ainakin loppuvuodesta kun Lyyli täyttää sitten jo vuoden, eikä ehkä roiku tissillä jatkuvasti. 

Viimeiset kolme vuotta, elämässämme on tapahtunut paljon isoja asioita. Menimme naimisiin, aloin odottamaan esikoistamme, hän syntyi, ostimme omakotitalon, aloin odottamaan toista lasta, hän syntyi ja nyt meitä on yhtäkkiä nelihenkinen perhe isossa hirsitalossa ja tulevaisuudesta ei hajuakaan. Sitä haaveilee omasta perheestä ja talosta, mutta mitäs sitten kun ne haaveet on jo täyttyneet? Ehkä vuonna 2017 on hyvä hengähtää ja nauttia päivä kerrallaan välillä istahtaen miettimään, että mitä sitä sitten seuraavaksi.

Lystikästä vuotta 2017!

  

Viimeiset valmistelut

Jouluvalot on viritetty ja kynttilät on kovassa kulutuksessa. Joulukukkia löytyy useampikin ja tonttu tiirailee ikkunalaudalla. Koti siis on jo pikkuhiljaa virittäytynyt joulun tunnelmaan. Joulukuusikin meillä oli, mutta se ehti olla pystyssä huikeat 20 minuuttia, joten katsoimme parhaaksi luopua siitä ja veimme sen ulos. Harmittaa. Minulle itselle joulukuusi on tärkeä ja oikea tunnelman luoja. Nyt meillä on taapero ystävällinen kuusen karahka vitriinin päällä, jotta edes hieman tulee kuusen tuoksua. Sen on nyt kelvattava. 

Joululahjat on melkein jo hommattu ja paketoitu. Muutama enää uupuu, mutta ne onkin ne kaikkein hankalimmat. Vielä pitäisi hoitaa hieman tontun tehtäviä ja kiikuttaa osa lahjoista ja joulumuistamisista muiden pukinkontteihin. Niin ja joulukortit. Ne pitäisi tänään muistaa postittaa.

Vietämme joulua osittain vanhempieni luona, joten kovinkaan kummoisia joulutarjottavia ei kotona tarvitse laittaa. Meille tulee kuitenkin aattoiltana ja joulun pyhinä vieraita kylään, joten kahvin kanssa pitää jotain olla. Ihan mukava leipoa ja tehdäkkin, sillä se kuuluu jouluun ja tunnelmaan. Joulumakeiset ja piparit olen jo leiponut ja Eikan kanssa yhdessä osan pipateista koristelimme. Vielä jos ainakin joulutorttuja paistaisi ja jonkin kakun lupasin joulupöytään leipoa. Niin ja kuulemma ehdottomasti pitää oma kinkku paistaa, jotta saa ilta- ja yöpalaksi kinkkuvoileipiä. 

Joulusiivousta en sen kummemmin tee, mutta perus siivous olisi vielä ennen joulua tehtävä. Olen viime viikkoina pessyt mattoja ja vielä yksi matto kaipaa pesua. Sen hoidan pois alta tänään. Sitten jos vielä sohvan päälliset jaksaisi pestä ennen joulua. Se riittänee. 

En malta odottaa aattoa! Riisipuuroa, joulusauna, joulurauhan julistus, jännityksestä tärisevät lapset, jouluruoasta notkuvat pöydät ja eritoten äidin tekemä taivaallinen lanttulaatikko, hautuumaan kaunis kynttilämeri, glögi, suklaa, joulupukki ja lahjat, läheiset ihmiset ympärillä. Siihen on kiteytettynä meidän perheen joulu!

Vauhdikas tervehdys

Voi rähmä! Ihan aluksi mä joudun pahoittelemaan ja perumaan sanani koskien sitä blogin joulukalenteri ideaa. Tässä on ollut niin paljon hälinää ja hölinää joka suuntaan, etten ole ehtinyt valmistella postauksia etukäteen kunnolla, enkä enää ehdi millään. Jokapäiväinen joulupostaus ei nyt valitettavasti olekkaan mahdollinen. Ehkä ensivuonna aloitan suunnittelun ja toteutuksen hieman aikaisemmin, niin saan homman toimimaan. Toivottavasti.

Mun blogijoulukalenterin ekan luukun piti kertoa aiheesta joulukortit ja siihen piti liittää pieni maistiainen meidän perheen joulutervehdyksestä, eli jouluinen valokuva lapsista. No tällaisia kuvia lapsistahan ei nyt sitten tullutkaan, sillä päivää ennen kuvausta, Eikka löi päänsä kirjahyllyn kulmaan ja vekki jouduttiin liimaamaan ja teippaamaan. Haava on kyllä hyvin parantunut ja nyt otsassa komeilee enää vain naarmu ja pieni kuhmu. Tonttulakilla jäljen kyllä saa piiloon, joten katsotaan jos tässä vielä innostun ja ehdin yrittää napsaista lapsista söpön joulukuvan, mikä ei kovin pahasti olisi heilahtanut ja edes toinen lapsosista katsoisi kameraan päin. Heh. 

Pienellä miehellä riittää vauhtia niin kovasti, että ihmettelen suuresti, kuinka aikaisemmin ei ole tapahtunut vielä mitään kuhmua tai mustelmaa kummempaa ja niitäkin aika vähän. Lapset kestävät kyllä paljon, eikä tämä meidän vauhtihirmu ainakaan ihan pienestä edes hätkähdä.

Kiirettä riittää kotona ilman mitään sen kummempia menoja tai touhuja ja nyt vielä entisestään, kun tässä olen kovasti joulua yrittätänyt jo alkaa laittamaan. Välillä tuntuu, ettei vuorokaudessa riitä tunnit tämän arjen pyöritykseen. Eikka on niin vikkelä liikkeissään, että joinakin päivinä en ehdi muuta tehdä kuin touhuta hänen kanssaan ja kulkea hänen perässään siivoten ja kieltäen. Siinä sitten toisella kädellä hoitaen Lyyliä. Lyyli muru onneksi on tyytyväinen lapsonen, vaikka osaa hänkin jo vaatia huomiota huudollaan. Ei kuitenkaan ihan samoissa määrin kuin veljensä, eikä Lyyli vielä rupea pahantekoon, jotta saa huomionsa.

Viime perjantaina kävin Lyyli neidin kanssa neuvolassa. Eikka oli meidän mukana ja hän loi oman pienen lisän tähän vierailuun. Hän paristi yritti karata huoneesta ja jätti jälkeensä auringon keltaisen taideteoksen neuvolan lattiaan. Onneksi sentään vain puuvärillä. Lyylikäinen kasvaa hienosti rintamaidolla, mutta Eikan 3kk neuvolan lukuihin verrattuna neiti on vielä aivan rääpäle. 5 460g näytti puntari ja pituutta rinsessalla on 60 cm. 

Vauhtia ja menoa meillä todellakin siis piisaa ja tulee varmasti piisaamaan vielä aika monta vuotta eteenpäinkin. Vauhti saattaa jopa lisääntyä tässä vuosien myötä. Ne hetket kun lapset nukkuvat ovat niin luksusta, että voi luoja. Siitä ajasta pitäisi osata nauttia, joka minuutista, mutta yleensä tuo aika pitää käyttää tehokkaasti kotitöihin, sillä siivoaminen sujuu paljon mukavammin kun ei kukaan sotke sitämukaan kun siivoaa. Tämä on myös niitä ainoita hetkiä päivässä kun kahvin saa juoda kuumana ja rauhassa. En edes halua miettiä mitä sen jälkeen, kun esikoinen lopettaa päiväunien nukkumisen.

Joulun odotus alkakoon

Nyt kun Ilmat viilenivät ja maisema näyttää taas valkoiselta, hiipii joulufiilis pikkuhiljaa meillekkin ja joulun odotus alkaa. Odotus meidän perheessä aloitettiin viikonloppuna joulukadun avajaisilla ja kävimme joulumaassa joulupuurolla, sekä hevosajelulla. Joulupukkejakin nähtiin oikein kaksin kappalein ja Eikka oli heistä tietenkin innoissaan.

Joulutähdet ja kynttelikkö valaisee jo kartanon ikkunoissa ja muutama tonttukoriste on löytänyt paikkansa. Seuraavaksi tekisi mieli hommata jokin joulukukka ja pari uutta hillittyä ja taaperoystävällistä joulukoristetta sisälle. Kynttilät meillä saa olla melko rauhassa silloin kun niissä palaa tuli, mutta kun ei pala, ne kiinnostavat kovasti. Ihan koko joulun aikaa ei viitsisi kuluttaa koristeiden ja taaperon vahtimiseen ja uskotella, itselleen, että kyllä se lapsi pian niihin koristeisiin kyllästyy.

Paljon olisi ideoita jouluun liittyen. Tekisi mieli leipoa ja kokeilla muutamaa uutta jouluista reseptiä. Herkkulakosta johtuen taidan kuitenkin säästää leipomiset lähemmäksi joulua, jotta pääsen itsekin herkuista nauttimaan. DIY lahjoja olen myös suunnitellut ja haluaisinkin ehtiä ne toteuttamaan. Samoin muutama pieni jouluinen askarteluidea kutkuttaa mielessä. Jospa näille kaikille ideoille vain löytyisi aikaa. Toivottavasti ainakin osalle niistä.

Mielessä on ollut joulukalenteri tänne blogin puolelle ja kovasti nyt yritänkin sen toteuttaa, mutta katsotaan tuleeko siitä ihan sellainen kuin olen ajatellut ja riittääkö joka luukkuun idea ja onnistuuko ideoiden toteutus kuinka. Jääkää siis seuraamaan joulukalenteria ja ehdottakaa toki hyviä aiheita luukkuihin, jos sellaisia teille tulee mieleen. 

Jännittävää ja tunnelmallista joulun odotusta muillekkin!

Herkkulakko

Oon niin koukussa. Sokerikoukussa. Oon yrittänyt tässä jo jonkin aikaa saada tätä herkuttelua kuriin ja päättänyt, että vain viikonloppuisin saa herkutella. Varmasti moni tietää, että mitä enempi sokeria syö, sen enempi sitä tekee mieli, joten viikonloppujen sokeriövereiden jälkeen mun on ollut hankala lopettaa herkuttelua maanantaina. Varsinkin, jos herkkuja on jossain ollut tarjolla tai jotenkin hassusti on käynyt niin, että niitä on jäänyt vielä kaappiin. Siellä ne lymyilee ja huutelee mun nimeä. Selkärankaahan meikäläiseltä löytyy just saman verran kuin kastemadolta, joten uskotte varmaan, että ei ne kauaa siellä kaapissa notku.

Nyt mulla on mennyt ihan överiksi tää touhu, sillä joka päivä tulee syötyä jotain hyvää ja yleensä sitten viikonloppuisin tulee vedettyä vielä ne sokeriöverit. Nam ja yöh. Nyt homma on saatava kuriin ja ratkaisu siihen on herkkulakko. Selkärangattomalle ihmisille ei mikään ihan piece of cake. Onneksi tähän hommaan sain ystävän mukaan ja yhdessä päätettiin, että lakkoillaan nyt ainakin jouluun saakka. Hei haloo. Yksi kuukausi. Ei pitäisi olla paha. Varmuuden vuoksi kuitenkin lyötiin vetoa ja jos jompikumpi heikkona hetkenä sortuu, tulee se hänelle kalliiksi. Viikonloppuna piti sitten tottakai herkutella koko kuukauden edestä ja nyt tuntuu vähän siltä, että pulla tai karkki ei maistuis, vaikka joku sitä tarjoaisikin. 

Viikonloppuna tuli sokeriherkkujen lisäksi syötyä kyllä terveellisempiäkin herkkuja, kuten sushia. Ah! Niin taivaallista ja vieläpä itsetehtyä. Oli ensimmäinen kerta minulle, kun väsäsin sushia itse, eikä se niin vaikeata ollutkaan. Jäin kyllä jotenkin aivan koukkuun siihen hommaan ja haluan ehdottomasti kehittyä tässä lajissa kokkina. Mielenkiintoista ja herkullista touhua. 

P.S Pakko vielä hehkuttaa ja kertoa kaikille kuinka hyvin meillä viimeyönä nukuttiin. Lyyli söi iltatissin puoli 10 aikaan ja nukkui siitä seitsämään saakka, kunnes heräsi syödäkseen uudelleen ja ruokailun jälkeen jatkoi taas unia. Eikkakin nukkui 13 ja puoli tuntia ja heräsi vasta puoli kymmeneltä, joten tämä äippä sai nukkua ruhtinaalliset reilu 10 tuntia yhdellä pikaisella heräämisellä. Jihuu!

Mieheni vastailee

Menneen isänpäivän kunniaksi julkaisen blogissa kyselyn, jonka esitin miehelleni, lasteni loistavalle isälle. Ihana I lähti mukaan taas näihin mun "ihme hömpötyksiin", niinkuin hän aina sanoo. Heh. Tämä oli oikeasti hauskaa ja saatiin hyvä keskustelu tästä aikaiseksi. Tehkää muutkin siis perässä. Esitätte kysymyksen ja miehen tulee vastata sen kummemmin asioita miettimättä, eli mitä ekana mieleen tulee.

1. Mitä naisesi aina sanoo sinulle? 

- "Monelta sä meet huomenna salille?"

2. Mikä tekee naisesi onnelliseksi? 

- "Jos mä en mee salille."

3. Mikä tekee surulliseksi? 

- "Jos mä meen salille."

4. Miten naisesi saa sinut nauramaan?

- "Antaa luvan mennä salille."

Tässä vaiheessa mieheni nauraa ja ihmettelee koko kyselyjuttua. Ihan hömppää kuulemma, mutta saan kuitenkin jatkaa kyselyä.

5. Millainen naisesi oli lapsena?

- "Pieni."

6. Kuinka vanha naisesi on? 

- "Liian vanha. 26."

7. Kuinka pitkä naisesi on? 

- "170. Vai paljon sä oot?"

8. Mikä on naisesi lempipuuhaa? 

- "Lasten kanssa touhuaminen ainakin."

9. Mitä naisesi tekee, kun et ole itse paikalla? 

- "Hoitaa lapsia."

10. Jos naisesi tulisi kuuluisaksi, niin kuinka se tapahtuisi?

- "Varmaan sit blogin kautta."

11. Missä naisesi on tosi hyvä? 

- "Ainakin äiskänä sä oot hyvä."

12. Missä naisesi ei ole kovin hyvä lainkaan? 

- "Missään, mikä vaatii pitkäjänteisyyttä. Paitsi se lastenhoito."

13. Mitä naisesi tekee työkseen? 

- "Tarjoilee."

14. Mikä on naisesi lempiruokaa? 

- "En mä edes tiedä. Kaalikääryle?"

15. Miksi olet ylpeä naisestasi?

- "Kaunis ja hyvä äiti."

16. Jos naisesi olisi joku sarjakuvahahmo, kuka hän olisi? 

- "Karvinen." 

Tähän vastaukseen en saanut perusteluita, vaikka niitä yritin udella. Hah.

17. Mitä sinä ja naisesi teette yhdessä? 

-  "Katotaan telkkuu."

18. Mitä yhteistä on sinussa ja naisessasi? 

- "Elämänarvot. Huumorintaju."

19. Mitä eroa teissä on? 

- "Mä olen pisempi pinnaisempi ja vähemmän räväkkä."

20. Mistä tiedät, että neisesi rakastaa sinua? 

- "Hän kertoo sen minulle ja pitää minua hyvänä."

21. Jos vaimosi katsoo telkkaria, mikä siellä todennäköisesti pyörii?
- "Joku amerikkalainen hömppä"

22. Minkä kastikkeen hän valitsee salaattiinsa?
- "Hän syö salaatin ilman kastiketta"

23. Mikä on hänen inhokkiruoka?
- "Kanaviillokki"

24. Menette ulos illalliselle ja drinkeille, mitä hän tilaa?
- "Pihviä tai kanaa ja punaviiniä."

25. Mikä on hänen kengänkoko?
- "Olisko 38"

26. Jos hän keräilisi jotakin, mitä se luultavasti olisi?
- "Lastenvaatteita"

27. Mitä hän voisi syödä päivittäin kyllästymättä?
- "No karkkia!"

28. Minkälaista musiikkia hän kuuntelee?
- "Ällöpoppia" 

29. Minkälaisista elokuvista hän pitää?
- "Romanttisista komedioista ja lastenelokuvista"

30. Minkä väriset silmät hänellä on?
- "Ruskeat"

31. Kuka on hänen paras ystävä?

- "Salla kai"

32. Asia mitä usein teet, josta hän ei pidä?
- "Varpaitten pyörittely"

33. Jos leipoisit hänelle synttärikakun, millainen se olisi?
- "Varmaan joku Nutellakakku" 

34. Minkä parissa hän viettää mielellään monia tunteja?

- "Televisiosarjojen"

35. Mitä hän osaa erityisen hyvin?
- "Hoitaa lasta ja kysellä multa ärsyttäviä kysymyksiä. Montako näitä vielä on?"

Hehee!

36. Mikä on oudointa ruokaa, mistä hän pitää?
- "Kaalikääryleet"

37. Mitä kolmea asiaa hän kantaa aina mukanaan?
- "kännykkää ja lompakkoa. Ja kotiavaimia vois vähän useamminkin kantaa mukanaan."

38. Mikä saa hänet ärsyyntymään?
- "Jos asiat ei tapahdu heti"

39. Entäs piristymään?
- "Mun vitsit"

40. Millainen hän on vaimona?
- "Samanlainen kuin tyttöystävänä"

Synnytyksen jälkeen

Synnytyksestä on nyt reilu 10 viikkoa ja alkuviikosta kävin jälkitarkastuksessa. Korket verenpaineet olivat laskeneet ja olivat nyt normaalit. Hemoglobiini myöskin näytti hyvältä, eikä sisätutkimuksessakaan ilmennyt mitään normaalista poikkeavaa. Paikat ovat siis palautuneet hyvin synnytyksen jäljiltä, mutta ikävät liitoskivut ovat edelleen vaivanneet.

Lantion seudulla on tuntunut kipuilua synnytyksen jälkeen lähinnä urheillessa ja  arjessa kipu on tuntunut välillä seisomaan noustessa, nostaessa jotain tai muutoin vain ponnistaessa. Lääkärin kanssa keskustelin kivuista ja kuulemma on normaalia, että liitoskipuja esiintyy synnytyksen jälkeenkin ja voi esiintyä helposti jopa puolivuotta. Netistä lueskelin, että joillakin kipuilu oli jatkunut vuodenkin. Kipuja voi helpottaa levolla ja särkylääkkeellä. Ne paranevat ajan kanssa. Urheilla kuulemma saa vain kevyesti ja niin, ettei kipua ilmene. 

Nyt viikonloppuna kipu kuitenkin yltyi ja oli jatkuvaa. Se jopa haittasi kävelyä jossain vaiheessa. Kävelin kuin viimeisilläni raskaana, vaappuen. Öisin lantion seutua särki, eikä hyvää asentoa tahtonut löytyä. En keksi mitään muuta syytä kipujen ilmaantumiseen kuin autossa pitkään istuminen, sillä ei ne ainakaan minkäänlaisesta urheilusuorituksesta johtuneet.

Liitoskipujen lisäksi selkä jumittelee. Keksivartalon lihakset ovat niin huonossa kunnossa, etteivät tue tarpeeksi. Ryhti on siis tosi huono ja välillä huomaan imettäväni ihan kaksin kerroin. Selkäkipuja ilmeni myös esikoisen syntymän jälkeen ja noidannuolikin pääsi silloin iskemään. Kivut helpottuivat kun lihakset vahvistuivat. Nyt en tiedä kuinka lihaksia vahvistaisin, sillä urheilua ei suositella liitoskipujen takia.

Synnytyksen jälkeen on paljon muitakin oireita, mistä minun mielestäni puhutaan aivan liian vähän, jos laisinkaan. Itselleni moni asia ensimmäisen synnytyksen jälkeen tuli aivan yllätyksenä, enkä oikeasti tajunnut kuinka paljon synnytyksestä palautuminen tosissaan vaatii. On esimerkiksi erilaisia ongelmia ja tulehduksia kohdussa, samoin rintojen kivut ja imetykseen liittyvät ongelmat, kipeät jälkisupistukset, virtsankarkailu, peräpukamat, runsaat jälkivuodot, kipeät haavat, ummetus, erkaantuneet vatsalihakset ja lisäksi saattaa olla myös hormonien aiheuttamia oireita, kuten väsymys ja yliherkkyys. 

Itse olen onneksi aika vähällä päässyt synnytysten jälkeen, mutta muutama ystäväni on sanonut, että ei ole varma haluaako lisää lapsia, sillä synnytyksestä toipuminen on ollut niin rankka prosessi. Ja näissä molemmissa tapauksissa tiedän, ettei synnytyskään ole ollut ihan helpoimmasta päästä. Silti kuulemma synnytys ei jättänyt pelkoja vaan nimenomaan kivut ja oireet synnytyksen jälkeen.

Ei siis todellakaan ole turhaa vouhotus siitä, että naisten pitäisi antaa kropan rauhassa palautua synnytyksestä ja raskaudesta, eikä suinpäin rynnätä salille ja aloittaa jonkinlaista diettiä. Oman kehon kuunteleminen synnytyksen jälkeen on tärkeää ja tulee muistaa, että jokainen palautuu omalla tavallaan, omalla ajallaan. Ei pidä vertailla itseään muihin ja pakottaa kroppaa palautumaan entiselleen ennätystahtiin. 

Talvi yllätti

Ei kylläkään tällä kertaa autoilijaa, mikä sinänsä on ihme, sillä meillä yleensä talvirenkaat vaihdetaan vasta kun lunta ja pakkasta on ollut useamman viikon. Joskus se on ollut vasta tammikuussa. Tällä kertaa nastat saatiin alle jo pian ensilumen jälkeen.

Talvi kuitenkin yllätti meikäläisen, sillä en ollut ehtinyt hankkia lapsille lainkaan talvivaatteita. Ajatuksissa se on kyllä pyörinyt jo aikaisin syksystä, mutta tämä syksy on mennyt niin nopeasti, enkä odottanut talvea vielä saapuvaksi. Päätin hieman odottaa, jotta tietäisin varmaksi, minkä kokoisen haalarin ja kengät Eikka tarvitsee. No, nyt tiedän kyllä koot, mutta en ehtinyt vaatteita hankkia.

Onnekseni ostin pojalle aikanaan Name it:in hieman paksumman välikausihaalarin, jossa on siis fleece vuori ja haalari on sellaista softshellin tapaista materiaalia. Se menee hyvin kevyellä pakkasellakin villahaalarin kanssa. Ystävältäni nyt kuitenkin ostin paksun toppahaalarin Eikalle. Se oli vielä ehkä hitusen reilu, mutta en usko sen kuitenkaan kovin pitkään menevän. Kevääksi on ostettava  varmasti jo uusi. 

Itse olen vasta aloittelija tässä lasten ulkovaatteiden hankkimisessa ja siksi olenkin selannut nettiä ja kysellyt tuttavilta, mihin kannattaa satsata ja mitkä merkit ovat laadukkaita. Lasten talvivaatteet ovat järkyttävän kalliita ja kalliimmaksi käy, jos niitä joutuu kasvavan lapsen takia ostamaan talven aikana kahdet. En halua laittaa satasta (saati enempää) huonoon haalariin, enkä myöskään ostaa edullisesti haalaria, joka ei pidä lainkaan vettä tai kuluu puhki ekassa pulkkamäessä. Myöskään ihan pelkästä merkistä ne haluaisi maksaa. Etsinnässä on siis hinta-laatusuhteeltaan hyvät ulkoiluvaatteet ja plussaa olisi, jos ne kestäisi vielä toisellekkin käyttäjälle. Reiman haalareita on kovasti kehuttu ja ne mielestäni näyttävät myös hyvältä. 

Lyyli ei sen kummempia talvivaatteita vielä kaipaa. Meillä on isoäidin kutoma villa-asu nyt käytössä ulkoillessa ja autolla tehtävät reissut hoituu kätevästi turvakaukalossa olevan lämpöpussin avulla. Se on ollut kyllä mahtava hankinta. Harmittaa oikein, etten Eikalle aikoinaan tajunnut sellaista hommata. Lähteminen on niin paljon helpompaa, kun lasta ei tarvitse topata vaatteisiin. Kevättalveksi kuitenkin ajattelin tytölle hommata toppapuvun, jotta päästään pulkkailemaan.

Itseltänikin puuttuvat kunnon talvivaatteet ulkoiluun. Tai onhan ne tuolla kaapissa, mutta jotenkin kummasti, ne ovat siellä kaapissa päässeet kutistumaan. Heh. 

Vähän rankempi viikko

Niinkuin otsikko kertoo, viime viikko oli henkisesti hieman rankka. Ensimmäisen kerran tosissaan tuntui meininki kotona hetkittäin siltä, että mä en ehkä pysty tähän. Mä en selviä tästä lapsiarjesta. Onnekseni se tunne kuitenkin hävisi joka kerta nopeasti ja järki palasi päähän. Viimeistään silloin kun lapsen itku loppui.

Eikalta otettiin viikko sitten maanantaina tutti pois. Ei hän sitä ole juurikaan syönyt muuten kuin unille mentäessä, joten nukahtamiseen sen puuttuminen on vaikuttanut. Pahimmillaan kaksi ja puoli tuntia meni nukuttaessa lasta. Joka ilta viime viikolla kamala huuto nukkumaan mennessä ja välillä päiväunillekkin käydessä. Paitsi sunnuntaina, kun I laittoi pojan nukkumaan mun ollessa spinningissä.  Sydäntä riipaisevaa huutoa kesti yleensä tunnista puoleentoista. koitti mitä keinoja tahansa. 

Illat siis menivät taistellessa huutavan ja raivoavan taaperon kanssa ja tottakai samaan aikaan vauvalla oli tarve tankata yötä varten, joten täällä lapset vetivät duo:na iltahuudot. I oli iltavuorossa, joten minä koitin yksin pitää pakkaa kasassa ja juoksin kahden lapsen väliä toivoen, että edes toinen hetkeksi hiljenisi. 

Illat ovat onneksi nyt jo rauhoittuneet ja Eikka jää itsekseen nukkumaan, niinkuin ennenkin. Päivät kuitenkin ovat olleet edelleen hieman kuluttavia Eikan kanssa. "Kuningas EI" on nyt muuttanut myös meille. Mitä tahansa pyydän/ehdotan/kysyn/sanon, niin saan melkeimpä jokakerta vastaukseksi "ei" ja vielä päänpudituksen päälle. Mutta kun kiellän lasta (miljoona kertaa päivässä), saan vastaukseksi naurua ja katseen "luuletko, että uskon sua". Uhmis uhmailee nyt ihan kunnolla ja koettelee rajojaan, sekä äidin hermoja. Johtuuko sitten tutista luopumisesta, puhkeavista poskihampaista, pikkusiskosta vai onko tämä vain jokin tällainen vaihe. Neuvolasta sanoivat, että kahta ikävuotta lähenevillä lapsella usein tulee tarve olla äidin lähellä ja nyt sitten se äidin läheisyys pitääkin jakaa. Ehkäpä se sitten on jotain sellaista, nimittäin kiukku kohdistuu nimenomaan minuun.

Kaikesta uhmasta, kiukusta ja kellojen kääntämisestä huolimatta meille onneksi nukutaan yöt hyvin. Kumpikaan lapsista ei valvota. Eikka nukkuu yhtä soittoa aamuun saakka ja Lyyli herää kahdesti syömään. Se on kyllä oman jaksamisen kannalta ihan tärkein juttu. Jos itse olisi lisäksi vielä väsynyt (ihan kuin ei nyt jo olisi), niin tuntuisi tämä show varmasti monta kertaa pahemmalta ja ylitsepääsemättömältä. Viime viikko myös osoitti kuinka tärkeää koko perheen jaksamisen kannalta on hyvä tukiverkosto. Ihanat isovanhemmat, jotka ovat läsnä ja apuna, sekä ystävät, jotka piipahtavat kahville, lähtevät seuraksi puistoon tai ovat muuten läsnä. Me olemme onnekkaita, että meillä on heidät.

Puolitoistavuotias

@Miia Juntunen

Ei voi kun taas ihmetellä, mihin aika oikein katoaa. Tuntuu, että juurihan me juhlimme Eikan ensimmäisiä syntymäpäiviä, vaikka siitä on aikaa jo yli puolivuotta. Eikan kanssa kävimme viime viikolla puolitoistavuotisneuvolassa ja lääkärillä. Poika kasvaa hienosti omalla käyrällään ja pituutta olikin jo kertynyt 83 cm ja paino hipoi 12 kiloa. "Suloinen ja reipas poika", niin lääkäri kuvaili häntä. 

Nyt tuo vekkuli ihmislapsi juoksee niin kovaa, ettei itse pysy perässä, kiipeilee joka paikkaan ja on hoksannut, että tuolia siirtämällä hän ylettyy kaikkeen kiellettyyn. Hän laskee itse liukumäkeä ja kiikkaa hurjana niissä leikkikenttien "vieterikeinuissa". Eikka imuroi, pyyhkii pölyjä ja siivoaa usein myös jälkensä. Lääkäriäkin hieman hymyilytti, kun ei poika voinut poistua vastaanotolta, ennenkuin lelukori oli kannettu paikoilleen. Kun sisko itkee hän tuo tutin tai on jopa valmis antamaan oman lelunsa. Liekkö niin kamalaa kuunneltavaa, että mitä vain, kunhan se lapsi nyt hiljenee. Heh. 

Vaikkei me aikuiset juurikaan häntä ymmärretä, niin kova selitys pojalla on jatkuvasti päällä. Tulee sieltä kyllä välillä myös ihan ymmärrettäviä sanojakin, kuten "vettä", "iskä", "vauva" "kiikkaa" ja "takki". Eikka on myös hoksannut, että elekieltä voi käyttää. Hän osoittaa sormella mitä haluaa tai mihin suuntaan pitää mennä. Eikka taputtaa sohvaa, kun hän pyytää viereen istumaan. Hän tuo kaukosäätimen kun haluaa katsoa lastenohjelmia. Hän näyttää siskoa ja laittaa kätensä jo valmiiksi niin, että on vastaanottamassa siskon syliinsä. Välillä sitä itsekin hölmistyy kun tajuaa, kuinka paljon lapsi jo ymmärtääkään. 

Eikka omaa myös hyvin vahvan oman tahdon. Se on peritty sekä äidiltä, että isältä. Esimerkiksi ulos lähtiessä hän haluaisi aina itse päättää, mitkä kengät hän laittaisi, minkä takin, mitkä hanskat ja voi luoja, että hatun valitseminen se sitten onkin hankalaa. Aina ei tietenkään ole aikaa jäädä arpomaan, vaan sitten tylysti vanhemmat päättävät Eikan puolesta. Noh.. sen kuulevat varmasti myös naapuritkin, että nyt ei ihan mennyt valinta nappiin. Eikka tulistuu, ei ehkä helposti, mutta kovasti ja kuuluvasti. Yleensä kiukku kuitenkin unohtuu onneksi nopeasti.

Eikka on edelleen todella hyvä syömään. Johtunee kenties siitä, että hän on aika perso ruualle. Vanhempieni luo mentäessä, mopsi koirallamme on tapana ensimmäisenä juosta jääkaapille kerjäämään nakkia. Tämän on nyt myös oppinut Eikka. Siellä ne koiran kanssa kahdestaan notkuu jääkaapin edessä koira haukkuen ja Eikka jotain papattaen. Välillä he koiran kanssa ihan jopa tappelevat nakista ja molemmat jopa istuvat käskystä, jos nakkia on saatavilla.

Eikka ei ole koskaan juurikaan vierastanut, mutta nyt selkeästi huomaa keihin lapsi on kiintynyt ja kenet hän luokittelee lähipiiriinsä. Kuinka hän ilostuu nähdessään jonkun tutun vaikkei olisi nähnytkään häntä pitkään aikaan. Hän selkeästi muistaa kyllä. Valokuvista hän tunnistaa tutut kasvot ja nauraen osoittaa niitä. Eikka mielellään pussailee ja halailee läheisiään. Hänellä selkeästi on jo paras ystäväkin. Kaveri, jonka nähdessään aina alkaa hymyilyttämään ja jonka kanssa leikkiminen on hurjan hauskaa. 

Jos siis tuntuu, että esikoinen kasvaa silmissä, niin arvatkaapa vain, kuinka nopeasti Lyyli tuntuu kasvavan. Juurihan mä sairaalassa nuuhkuttelin ihanaa vastasyntynyttä pientä ja nyt tämä mun vastasyntynyt on yhtäkkiä jo 7 viikon ikäinen. Kohta jo kahden kuukauden. En kestä! Lyyli kannattelee jo hienosti päätään ja ensimmäiset hymyt ollaan vaihdettu. Kohta tyllerö juoksee veljensä lailla mua karkuun ja höpöttelee omiaan. Mun vauvat kasvaa ihan liian nopeaan.

Kropan palautuminen

Eihän sitä voi kun ihmetellä, miten naisen kroppa toimii ja mitä se kestää. Raskaus ja synnytys ovat ihan mielettömän kova rasitus naisen keholle ja elimistölle. Jokaiseen odotus vaikuttaa erilailla ja samoin palautuminen on hyvinkin yksilöllistä. Varmaa kuitenkin on, että raskaus jättää jälkensä meidän kaikkien odottajien vartaloihin.

Oon ihan järkyttynyt siitä, kuinka huonossa kunnossa tällähetkellä olen. Eipä sitä voi kyllä muuta olettaakkaan, kun ei ole melkein kahteen vuoteen tehnyt mitään. Molemmat raskaudet ovat rajoittaneet liikkumista ja Eikan syntymän jälkeen keskityin vaan vauvaan, enkä juurikaan itseeni. Kun taas alkoi kiinnostamaan enempi oma hyvinvointi ja peilikuva, niin pian raskustesti näyttikin taas positiivista ja kuntoilut jäi. Kunto on ehtinyt rappeutua siis kunnolla ja raskauskiloja on kertynyt melkein kahden raskauden verran. 

Kroppa tekee jo kovasti töitä palautumisen eteen. Lantionseudulla tuntuu hetkittäin kipuja kun luut "paukkuu" takaisin paikoilleen. En tiedä palautuuko ne koskaan täysin. Ylä- ja alaselässä on myös havaittavissa kipuja. Niihin osasyyllisenä on varmastikkin myös imetysasennot. Jalkapohjissa huomaa myös vartalon muuttuvat asennot. Jälkisupistuksia ei ole ollut enää useampaan viikkoon, mutta välillä tulee hetkiä, kuin tuntuisi, että sisäelimet kramppaavat. Nekin siis palaavat takaisin omille paikoilleen kohdun siirryttyä pois tieltä.

Jo valmiiksi notkollaan oleva selkäni notkahti raskauden aikana entisestään. Tuntuu kuin kävelisin edelleen ison mahan kanssa takakenossa vaappuen. Keskivartalon lihakset ovat niin surkeat, että olen alkanut epäilemään onko niitä enää olemassakaan. Kaikkien vatsamakkaroiden ja löysän nahan alta kuitenkin löysin jotain lihasta muistuttavaa. (I epäilee sitä edelleen.) Erkaantuneet vatsalihakseni ovat palautuneet aika hyvin ja luulen, että pikkuhiljaa uskaltaa keskivartalon lihaksia lähteä vahvistamaan. Ryhdistä en viitsi edes mainita ja rintojen kohtalon näkee vasta imetyksen loputtua.

Viimeinen mahakuva.
Viisi tuntia ennen synnytystä.

Paljon on siis tekemistä, että tämä kroppa saadaan jonkinlaiseen kuntoon. Luonto hoitaa tottakai osansa tässä palautumisprojektissa ja keho tarvitseekin aikaa palautuakseen. Olen kuullut, että kestää kaksi vuotta imetyksen lopettamisesta, kunnes kroppa on täysin palautunut raskaudesta ja synnytyksestä. Paljon saan kyllä tehdä itsekkin työtä, sillä Eikasta ei ainakaan imetys karistanut kiloja yhtään ja fyysinenkunto ei sohvalla istumalla kohene.

Mutta tiedättekö. Vaikka halu on kova ja motivaatio korkealla, on silti edessä suuri kynnys lähteä liikkumaan. "En kuitenkaan jaksa.", "kaikki kattoo ja näytän tyhmältä." Ja vielä kun tietää, mikä rääkki se ensimmäinen kerta aina on. Tartuin kuitenkin härkää sarvista ja lompsin spinningiin. 45 minuuttia hikoilua pyörän selässä ja se tuntui aivan mahtavalta! Jaksoin koko tunnin, eikä edes ollut niin paha. Ihan huikee fiilis kun pitkästä aikaa sai hikoilla kunnolla ja tehdä jotain fyysistä. Nyt on kova hinku päästä uudestaan ja salitreeniäkin tekisi mieli käydä kokeilemassa. Pakko kuitenkin muistaa, ettei synnytyksestä ole vielä kuutta viikkoakaan, että on pakko ottaa alkuun rauhallisesti ja antaa keholle aikaa rauhassa palautua, ettei tule mitään ongelmia tai jää mitään pysyviä haittoja. 

Pikkuhiljaa.

  

Syys

Siskoni kuvasi syksyistä aamua vanhempieni keittiön ikkunasta.

Ristiäiset on nyt juhlittu ja tuntuu, että arki on alkanut vihdoin asettumaan. Alkuviikko on sujunut jotenkin seesteisesti syksystä nauttien ja lapsien kanssa touhuten. On ollut ihanan rauhallista ja arkista. Kotihommatkaan ei ole maistuneet ihan puulta. Ollaan ulkoiltu ahkerasti ja eilen käytiin lisäksi Eikan kanssa muskarissa ja tänään Lyylin kanssa 1kk lääkäri neuvolassa. Tyttö on venähtänyt pituutta hurjat viisi senttiä ja painokin hipoi jo neljää kiloa. Huvikseni vertailin lukemia Eikan neuvolakortista ja kas, lapset ovat täysin samankokoiset kuukauden iässä. Painoeroa oli vain 10g ja pituudessa eroa ei ollut kuin puoli senttiä. 

Nyt on jotenkin mukava olla kun ei ole mihinkään hoppu, eikä tarvitse suunnitella ja miettiä kuin ehkä vähän seuraavaa päivää. Ei ole mitään, mitä odottaa ja se tuntuu nyt hyvältä, koska tässä on viimeiset 10 kuukautta vain odoteltu ja suunniteltu. Tai kyllä mä vähän ehkä jo joulua odotan ja sit tammikuutakin, kun meidän lapset saa silloin uuden serkun ja minä uuden kummilapsen. Jee. Mutta ei mitään kummempia menoja ja valmisteluja mihinkään suuntaan. 

Nyt on muuten ollut aivan ihanan lämmin ja aurinkoinen syksy. Pidän syksystä. Se on ehkä jopa lempi vuodenaikani. Syksyisin vähän niinkuin alkaa uusi kausi tai siltä minusta aina tuntuu. Joka syksy innoissaan aloittaa jotain uutta, kuten vaikka uuden harrastuksen. Meille on useampana syksynä tapahtunut isoja uusia juttuja; Toissa syksynä sain tieää odottavani esikoistamme, viime syksynä remontoimme ja muutimme nykyiseen kotiimme ja tänä syksynä maailmaamme tupsahti toinen ihana ilmestys, johon olemme saaneet alkaa tutustumaan. Pimenevät illat, kynttilät, villasukat, raikkaat kelit ja luonnon värit. Ne tekee syksystä syksyn.

Niin ja vähän ristiäisistäkin. Ne sujuivat hienosti ja tilaisuus oli ihanan rento ja meidän näköinen. Lyyli nukkui koko toimituksen ajan tyytyväisenä kummisedän sylissä ja Eikka suoriutui hienosti pikkusiskon pään kuivauksesta, vaikka emme olleet harjoitelleet hommaa kuin kerran. Silloin ei pyyhkiminen onnistunut, vaan isoveli olisi vain halunnut kastella siskon päätä.

Lyyli sai aivan ihania lahjoja, joista varmasti jää lapselle itselle ihania muistoja mukaan aikuisuuteen. Vieraat viihtyivät ja tarjoilut todellakin riittivät. Aina sitä mitoittaa "hieman" yli, ettei vain lopu mikään kesken. Paljon meni herkkuja pakkaseen, mutta rääppiäisiä on silti vietetty nyt koko alkuviikko ja edelleen vain kakku kummittelee jääkaapissa. Yöh. Tätä tahtia muutamat hävinneet raskauskilot on hankittu pian takaisin. 

Ihanan raikasta ja aurinkoista syksyä muillekkin ja muistakaahan kiireen keskellä pysähtyä hetkeksi.

"Lyyli"

Pieni neiti on nyt noin neljän viikon ikäinen. Hän on kasvanut lähes kilon verran kotiinlähtö painosta, mutta vieläkin hän tuntuu, ja onkin kyllä, niin kovin pieni.

Pieni ja pippurinen sanoisin. Luonnetta löytyy ja tyttö osaa kyllä ilmaista kun jokin asia mättää. Pään lisäksi koko vauva hehkuu iloisen punaisena kun hän karjuu ruokaa tai märkää vaippaa, eikä huuto hellitä, ennen kuin on asia korjattu ja neiti päässyt mieleiseensä asentoon syliin. Pääosin vauva on kyllä todella tyytyväinen, eikä itkeskele turhaan. Vatsan väänteet välillä kiukuttaa, mutta onneksi ei siinä määrin ole joutunut niistä kärsimään, kuin esikoinen aikoinaan. Toivottavasti niin pahoja väänteitä ei typylle tulisikaan.

Joinain päivinä Lyyli on pitkiä pätkiä hereillä, kun taas toisena päivänä hän saattaa herätä vain syömään. Hereillä ollessaan Lyyli kaipaa seuraa ja hälinää ympärilleen. Hänen kanssaan pitäisi mielellään seurustella, mutta sylin lämpökin kelpaa. Yksin hän ei tietenkään viihdy. Lyyli on kyllä varmaan jo vatsassa ollessaan tottunut meteliin, sillä hän ei juurikaan äänistä hätkähdä ja nukahtaakin paremmin kun on taustameteliä. Myöskään isoveljen, välillä rajutkin, hellyyden osoitukset, eivät enää neitiä juurikaan haittaa. Ehkä hän tottui siihenkin jo masussa, kun veli hyppelehti äidin vatsan päällä.

Minkäänlaista päivärytmiähän ei kuukauden ikäisellä vielä ole. Yön ja päivän meillä molemmat lapset ovat kuitenkin tajunneet heti synnyttyään, eikä öisin ole tarvinnut kukkua vauvojen kanssa. Lyylikäinen käy yöunille yleensä 9-10 välillä ja nukahtaa yleensä tissille. Jos iltapalasta on kulunut yli tunti, niin monesti herätän hänet vielä syömään, ennen kuin itse menen nukkumaan. Lyyli syö yöllä kerran tai joskus kaksi. Pisimmillään hän nukkuu 7 tuntia ennen kuin herää ekan kerran syömään ja sitten seuraava syönti on noin 2-3 tunnin päästä siitä. Aika mahtavaa kyllä, eikä yhtään haittaisi, jos meininki jatkuisi samanlaisena tulevaisuudessakin.

Lyyyliä odottaessani kuvittelin mielessäni hänen näyttävän veljeltään; Kalju ja kippurainen nyytti, tummilla silmillä, isänsä nenällä ja äitinsä korvilla. Ja mitä sieltä putkahtikaan! Tummatukkainen kaunotar, tumman sinisillä silmillä, isänsä korvilla ja äitinsä nenällä. Ei yhtään sen näköinen kuin odotin, mutta heti kun näin hänet, tunnistin hänet kyllä meidän lapseksemme. Ja kyllä, hän on silti aivan isoveljensä näköinen, mutta vain tyttö versio hänestä.

Sunnuntaina Lyyli saa nimen. Eilen vihdoin päätettiin se nimi. Ollaan kyllä nimivaihtoehdoista oltu samaa mieltä, eikä erimielisyyksiä ole tullut. Jotenkin kuitenkin oli hankala päättää, mikä vaihtoehto olisi paras. Onhan kyseessä kuitenkin aika iso ja lopullinen päätös, joten jospa se sen takia meni niin miettimiseksi. Blogissa tyttö kulkee kuitenkin nimellä Lyyli. 

Lastenhuoneen remontti

Varmaan moni blogin lukija tietääkin, että meillä on tehty lastenhuoneen remonttia. Se aloitettiin jo tammikuussa, mutta kiireistä ja motivaatiopulasta johtuen se ei tammikuun jälkeen edennyt lainkaan. Heinäkuussa kuitenkin taas alkoi tapahtua ja nyt viimein huone on saatu valmiiksi. Vain kalusteet enää puuttuu. Eikka on nukkunut omassa huoneessa nyt jo reilun parin viikon verran, eikä ongelmia sen suhteen ole ollut. Pieni mies on innoissaan omasta huoneesta ja jotenkin kummallisesti hän heti hoksasi, mistä on kyse.

Lastenhuoneen seiniltä revittiin tapettia laskujeni mukaan 14 kerrosta ja lisäksi ainakin kolme pinkopahvi kerrosta. Ei niin helppo urakka kuin mitä voisi luulla. Tapetit ja pahvit oli kiinnitetty rautanauloilla ja niitä ei todellakaan oltu säästelty. Naulojen ja niittien alta tapetin repiminen oli hidasta nyhläämistä ja sotkuisaa puuhaa. Pöly oli aikamoinen.

Kun seinät vihdoin saatiin hirrelle, asennettiin seinille kyprokkilevyt. Osa seinistä sai mustavalkoista kuviotapettia pintaan ja osa maalattiin valkoiseksi. Yhteen nurkkaan jäi tumma hirsiseinä näkyville. Ikkunan ja ovien karmit piti repiä irti ja rakentaa uudet.

Katto oli kokenut luultavasti pienen nokionnettomuuden ja se oli hivenen musta. Pelkkä pesu ei riittänyt, vaan katto piti maalata kolmesti, jotta pinttynyt noki peittyi. Kattolistat uusittiin myös.

Pönttöuuni olikin sitten aikamoinen projekti. Vanhaa maalia poistettiin pinnasta yhteensä viikon verran. Kokeilimme hiomakonetta, soodapesuria ja maalinpoistoa, mutta ei onnistunut. Lopulta rälläkän ja kuumailmapuhaltimen avulla maalipinta alkoi irrota. Sotku oli järkyttävä ja urakka melkoinen. Nyt kuitenkin pönttöuuni näyttää mielettömän hyvältä kiiltävän mustana.

20 neliöisessä huoneessa on tällähetkellä pojan pinnasänky ja lipasto vaatteille. Lelut on ängetty yhteen nurkkaan. Paljon jää siis huoneeseen tilaa leikkiä. Olen kuitenkin kaavaillut taaperolle tiipiitä yhteen nurkkaan ja keinua toiseen. Puolapuut kiinnostavat myös, mutta saattaa olla vielä turhan riskialtis juttu. Pitäähän lastenhuoneen kuitenkin olla turvallinen paikka lasten leikkiä.

Huoneesta tuli kyllä juuri sellainen kuin ajattelinkin. Ehkä jopa hieman parempikin. Nyt sitten vain täytyy alkaa sisustamaan.