maanantai 28. marraskuuta 2016

Joulun odotus alkakoon

Nyt kun Ilmat viilenivät ja maisema näyttää taas valkoiselta, hiipii joulufiilis pikkuhiljaa meillekkin ja joulun odotus alkaa. Odotus meidän perheessä aloitettiin viikonloppuna joulukadun avajaisilla ja kävimme joulumaassa joulupuurolla, sekä hevosajelulla. Joulupukkejakin nähtiin oikein kaksin kappalein ja Eikka oli heistä tietenkin innoissaan.

Joulutähdet ja kynttelikkö valaisee jo kartanon ikkunoissa ja muutama tonttukoriste on löytänyt paikkansa. Seuraavaksi tekisi mieli hommata jokin joulukukka ja pari uutta hillittyä ja taaperoystävällistä joulukoristetta sisälle. Kynttilät meillä saa olla melko rauhassa silloin kun niissä palaa tuli, mutta kun ei pala, ne kiinnostavat kovasti. Ihan koko joulun aikaa ei viitsisi kuluttaa koristeiden ja taaperon vahtimiseen ja uskotella, itselleen, että kyllä se lapsi pian niihin koristeisiin kyllästyy.

Paljon olisi ideoita jouluun liittyen. Tekisi mieli leipoa ja kokeilla muutamaa uutta jouluista reseptiä. Herkkulakosta johtuen taidan kuitenkin säästää leipomiset lähemmäksi joulua, jotta pääsen itsekin herkuista nauttimaan. DIY lahjoja olen myös suunnitellut ja haluaisinkin ehtiä ne toteuttamaan. Samoin muutama pieni jouluinen askarteluidea kutkuttaa mielessä. Jospa näille kaikille ideoille vain löytyisi aikaa. Toivottavasti ainakin osalle niistä.

Mielessä on ollut joulukalenteri tänne blogin puolelle ja kovasti nyt yritänkin sen toteuttaa, mutta katsotaan tuleeko siitä ihan sellainen kuin olen ajatellut ja riittääkö joka luukkuun idea ja onnistuuko ideoiden toteutus kuinka. Jääkää siis seuraamaan joulukalenteria ja ehdottakaa toki hyviä aiheita luukkuihin, jos sellaisia teille tulee mieleen. 


Jännittävää ja tunnelmallista joulun odotusta muillekkin!



tiistai 22. marraskuuta 2016

Herkkulakko


Oon niin koukussa. Sokerikoukussa. Oon yrittänyt tässä jo jonkin aikaa saada tätä herkuttelua kuriin ja päättänyt, että vain viikonloppuisin saa herkutella. Varmasti moni tietää, että mitä enempi sokeria syö, sen enempi sitä tekee mieli, joten viikonloppujen sokeriövereiden jälkeen mun on ollut hankala lopettaa herkuttelua maanantaina. Varsinkin, jos herkkuja on jossain ollut tarjolla tai jotenkin hassusti on käynyt niin, että niitä on jäänyt vielä kaappiin. Siellä ne lymyilee ja huutelee mun nimeä. Selkärankaahan meikäläiseltä löytyy just saman verran kuin kastemadolta, joten uskotte varmaan, että ei ne kauaa siellä kaapissa notku.

Nyt mulla on mennyt ihan överiksi tää touhu, sillä joka päivä tulee syötyä jotain hyvää ja yleensä sitten viikonloppuisin tulee vedettyä vielä ne sokeriöverit. Nam ja yöh. Nyt homma on saatava kuriin ja ratkaisu siihen on herkkulakko. Selkärangattomalle ihmisille ei mikään ihan piece of cake. Onneksi tähän hommaan sain ystävän mukaan ja yhdessä päätettiin, että lakkoillaan nyt ainakin jouluun saakka. Hei haloo. Yksi kuukausi. Ei pitäisi olla paha. Varmuuden vuoksi kuitenkin lyötiin vetoa ja jos jompikumpi heikkona hetkenä sortuu, tulee se hänelle kalliiksi. Viikonloppuna piti sitten tottakai herkutella koko kuukauden edestä ja nyt tuntuu vähän siltä, että pulla tai karkki ei maistuis, vaikka joku sitä tarjoaisikin. 

Viikonloppuna tuli sokeriherkkujen lisäksi syötyä kyllä terveellisempiäkin herkkuja, kuten sushia. Ah! Niin taivaallista ja vieläpä itsetehtyä. Oli ensimmäinen kerta minulle, kun väsäsin sushia itse, eikä se niin vaikeata ollutkaan. Jäin kyllä jotenkin aivan koukkuun siihen hommaan ja haluan ehdottomasti kehittyä tässä lajissa kokkina. Mielenkiintoista ja herkullista touhua. 









P.S Pakko vielä hehkuttaa ja kertoa kaikille kuinka hyvin meillä viimeyönä nukuttiin. Lyyli söi iltatissin puoli 10 aikaan ja nukkui siitä seitsämään saakka, kunnes heräsi syödäkseen uudelleen ja ruokailun jälkeen jatkoi taas unia. Eikkakin nukkui 13 ja puoli tuntia ja heräsi vasta puoli kymmeneltä, joten tämä äippä sai nukkua ruhtinaalliset reilu 10 tuntia yhdellä pikaisella heräämisellä. Jihuu!


tiistai 15. marraskuuta 2016

Mieheni vastailee

Menneen isänpäivän kunniaksi julkaisen blogissa kyselyn, jonka esitin miehelleni, lasteni loistavalle isälle. Ihana I lähti mukaan taas näihin mun "ihme hömpötyksiin", niinkuin hän aina sanoo. Heh. Tämä oli oikeasti hauskaa ja saatiin hyvä keskustelu tästä aikaiseksi. Tehkää muutkin siis perässä. Esitätte kysymyksen ja miehen tulee vastata sen kummemmin asioita miettimättä, eli mitä ekana mieleen tulee.


1. Mitä naisesi aina sanoo sinulle? 
- "Monelta sä meet huomenna salille?"

2. Mikä tekee naisesi onnelliseksi? 
- "Jos mä en mee salille."

3. Mikä tekee surulliseksi? 
- "Jos mä meen salille."

4. Miten naisesi saa sinut nauramaan?
- "Antaa luvan mennä salille."

Tässä vaiheessa mieheni nauraa ja ihmettelee koko kyselyjuttua. Ihan hömppää kuulemma, mutta saan kuitenkin jatkaa kyselyä.

5. Millainen naisesi oli lapsena?
- "Pieni."

6. Kuinka vanha naisesi on? 
- "Liian vanha. 26."

7. Kuinka pitkä naisesi on? 
- "170. Vai paljon sä oot?"

8. Mikä on naisesi lempipuuhaa? 
- "Lasten kanssa touhuaminen ainakin."

9. Mitä naisesi tekee, kun et ole itse paikalla? 
- "Hoitaa lapsia."

10. Jos naisesi tulisi kuuluisaksi, niin kuinka se tapahtuisi?
- "Varmaan sit blogin kautta."

11. Missä naisesi on tosi hyvä? 
- "Ainakin äiskänä sä oot hyvä."

12. Missä naisesi ei ole kovin hyvä lainkaan? 
- "Missään, mikä vaatii pitkäjänteisyyttä. Paitsi se lastenhoito."

13. Mitä naisesi tekee työkseen? 
- "Tarjoilee."

14. Mikä on naisesi lempiruokaa? 
- "En mä edes tiedä. Kaalikääryle?"

15. Miksi olet ylpeä naisestasi?
- "Kaunis ja hyvä äiti."

16. Jos naisesi olisi joku sarjakuvahahmo, kuka hän olisi? 
- "Karvinen." 

Tähän vastaukseen en saanut perusteluita, vaikka niitä yritin udella. Hah.

17. Mitä sinä ja naisesi teette yhdessä? 
-  "Katotaan telkkuu."

18. Mitä yhteistä on sinussa ja naisessasi? 
- "Elämänarvot. Huumorintaju."

19. Mitä eroa teissä on? 
- "Mä olen pisempi pinnaisempi ja vähemmän räväkkä."

20. Mistä tiedät, että neisesi rakastaa sinua? 
- "Hän kertoo sen minulle ja pitää minua hyvänä."

21. Jos vaimosi katsoo telkkaria, mikä siellä todennäköisesti pyörii?
- "Joku amerikkalainen hömppä"

22. Minkä kastikkeen hän valitsee salaattiinsa?
- "Hän syö salaatin ilman kastiketta"

23. Mikä on hänen inhokkiruoka?
- "Kanaviillokki"

24. Menette ulos illalliselle ja drinkeille, mitä hän tilaa?
- "Pihviä tai kanaa ja punaviiniä."

25. Mikä on hänen kengänkoko?
- "Olisko 38"

26. Jos hän keräilisi jotakin, mitä se luultavasti olisi?
- "Lastenvaatteita"

27. Mitä hän voisi syödä päivittäin kyllästymättä?
- "No karkkia!"

28. Minkälaista musiikkia hän kuuntelee?
- "Ällöpoppia" 


29. Minkälaisista elokuvista hän pitää?
- "Romanttisista komedioista ja lastenelokuvista"

30. Minkä väriset silmät hänellä on?
- "Ruskeat"

31. Kuka on hänen paras ystävä?
- "Salla kai"

32. Asia mitä usein teet, josta hän ei pidä?
- "Varpaitten pyörittely"

33. Jos leipoisit hänelle synttärikakun, millainen se olisi?
- "Varmaan joku Nutellakakku" 

34. Minkä parissa hän viettää mielellään monia tunteja?
- "Televisiosarjojen"

35. Mitä hän osaa erityisen hyvin?
- "Hoitaa lasta ja kysellä multa ärsyttäviä kysymyksiä. Montako näitä vielä on?"


Hehee!

36. Mikä on oudointa ruokaa, mistä hän pitää?

- "Kaalikääryleet"

37. Mitä kolmea asiaa hän kantaa aina mukanaan?
- "kännykkää ja lompakkoa. Ja kotiavaimia vois vähän useamminkin kantaa mukanaan."

38. Mikä saa hänet ärsyyntymään?
- "Jos asiat ei tapahdu heti"

39. Entäs piristymään?
- "Mun vitsit"

40. Millainen hän on vaimona?
- "Samanlainen kuin tyttöystävänä"

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Synnytyksen jälkeen


Synnytyksestä on nyt reilu 10 viikkoa ja alkuviikosta kävin jälkitarkastuksessa. Korket verenpaineet olivat laskeneet ja olivat nyt normaalit. Hemoglobiini myöskin näytti hyvältä, eikä sisätutkimuksessakaan ilmennyt mitään normaalista poikkeavaa. Paikat ovat siis palautuneet hyvin synnytyksen jäljiltä, mutta ikävät liitoskivut ovat edelleen vaivanneet.

Lantion seudulla on tuntunut kipuilua synnytyksen jälkeen lähinnä urheillessa ja  arjessa kipu on tuntunut välillä seisomaan noustessa, nostaessa jotain tai muutoin vain ponnistaessa. Lääkärin kanssa keskustelin kivuista ja kuulemma on normaalia, että liitoskipuja esiintyy synnytyksen jälkeenkin ja voi esiintyä helposti jopa puolivuotta. Netistä lueskelin, että joillakin kipuilu oli jatkunut vuodenkin. Kipuja voi helpottaa levolla ja särkylääkkeellä. Ne paranevat ajan kanssa. Urheilla kuulemma saa vain kevyesti ja niin, ettei kipua ilmene. 

Nyt viikonloppuna kipu kuitenkin yltyi ja oli jatkuvaa. Se jopa haittasi kävelyä jossain vaiheessa. Kävelin kuin viimeisilläni raskaana, vaappuen. Öisin lantion seutua särki, eikä hyvää asentoa tahtonut löytyä. En keksi mitään muuta syytä kipujen ilmaantumiseen kuin autossa pitkään istuminen, sillä ei ne ainakaan minkäänlaisesta urheilusuorituksesta johtuneet.

Liitoskipujen lisäksi selkä jumittelee. Keksivartalon lihakset ovat niin huonossa kunnossa, etteivät tue tarpeeksi. Ryhti on siis tosi huono ja välillä huomaan imettäväni ihan kaksin kerroin. Selkäkipuja ilmeni myös esikoisen syntymän jälkeen ja noidannuolikin pääsi silloin iskemään. Kivut helpottuivat kun lihakset vahvistuivat. Nyt en tiedä kuinka lihaksia vahvistaisin, sillä urheilua ei suositella liitoskipujen takia.

Synnytyksen jälkeen on paljon muitakin oireita, mistä minun mielestäni puhutaan aivan liian vähän, jos laisinkaan. Itselleni moni asia ensimmäisen synnytyksen jälkeen tuli aivan yllätyksenä, enkä oikeasti tajunnut kuinka paljon synnytyksestä palautuminen tosissaan vaatii. On esimerkiksi erilaisia ongelmia ja tulehduksia kohdussa, samoin rintojen kivut ja imetykseen liittyvät ongelmat, kipeät jälkisupistukset, virtsankarkailu, peräpukamat, runsaat jälkivuodot, kipeät haavat, ummetus, erkaantuneet vatsalihakset ja lisäksi saattaa olla myös hormonien aiheuttamia oireita, kuten väsymys ja yliherkkyys. 

Itse olen onneksi aika vähällä päässyt synnytysten jälkeen, mutta muutama ystäväni on sanonut, että ei ole varma haluaako lisää lapsia, sillä synnytyksestä toipuminen on ollut niin rankka prosessi. Ja näissä molemmissa tapauksissa tiedän, ettei synnytyskään ole ollut ihan helpoimmasta päästä. Silti kuulemma synnytys ei jättänyt pelkoja vaan nimenomaan kivut ja oireet synnytyksen jälkeen.

Ei siis todellakaan ole turhaa vouhotus siitä, että naisten pitäisi antaa kropan rauhassa palautua synnytyksestä ja raskaudesta, eikä suinpäin rynnätä salille ja aloittaa jonkinlaista diettiä. Oman kehon kuunteleminen synnytyksen jälkeen on tärkeää ja tulee muistaa, että jokainen palautuu omalla tavallaan, omalla ajallaan. Ei pidä vertailla itseään muihin ja pakottaa kroppaa palautumaan entiselleen ennätystahtiin. 




tiistai 8. marraskuuta 2016

Talvi yllätti

Ei kylläkään tällä kertaa autoilijaa, mikä sinänsä on ihme, sillä meillä yleensä talvirenkaat vaihdetaan vasta kun lunta ja pakkasta on ollut useamman viikon. Joskus se on ollut vasta tammikuussa. Tällä kertaa nastat saatiin alle jo pian ensilumen jälkeen.

Talvi kuitenkin yllätti meikäläisen, sillä en ollut ehtinyt hankkia lapsille lainkaan talvivaatteita. Ajatuksissa se on kyllä pyörinyt jo aikaisin syksystä, mutta tämä syksy on mennyt niin nopeasti, enkä odottanut talvea vielä saapuvaksi. Päätin hieman odottaa, jotta tietäisin varmaksi, minkä kokoisen haalarin ja kengät Eikka tarvitsee. No, nyt tiedän kyllä koot, mutta en ehtinyt vaatteita hankkia.

Onnekseni ostin pojalle aikanaan Name it:in hieman paksumman välikausihaalarin, jossa on siis fleece vuori ja haalari on sellaista softshellin tapaista materiaalia. Se menee hyvin kevyellä pakkasellakin villahaalarin kanssa. Ystävältäni nyt kuitenkin ostin paksun toppahaalarin Eikalle. Se oli vielä ehkä hitusen reilu, mutta en usko sen kuitenkaan kovin pitkään menevän. Kevääksi on ostettava  varmasti jo uusi. 

Itse olen vasta aloittelija tässä lasten ulkovaatteiden hankkimisessa ja siksi olenkin selannut nettiä ja kysellyt tuttavilta, mihin kannattaa satsata ja mitkä merkit ovat laadukkaita. Lasten talvivaatteet ovat järkyttävän kalliita ja kalliimmaksi käy, jos niitä joutuu kasvavan lapsen takia ostamaan talven aikana kahdet. En halua laittaa satasta (saati enempää) huonoon haalariin, enkä myöskään ostaa edullisesti haalaria, joka ei pidä lainkaan vettä tai kuluu puhki ekassa pulkkamäessä. Myöskään ihan pelkästä merkistä ne haluaisi maksaa. Etsinnässä on siis hinta-laatusuhteeltaan hyvät ulkoiluvaatteet ja plussaa olisi, jos ne kestäisi vielä toisellekkin käyttäjälle. Reiman haalareita on kovasti kehuttu ja ne mielestäni näyttävät myös hyvältä. 

Lyyli ei sen kummempia talvivaatteita vielä kaipaa. Meillä on isoäidin kutoma villa-asu nyt käytössä ulkoillessa ja autolla tehtävät reissut hoituu kätevästi turvakaukalossa olevan lämpöpussin avulla. Se on ollut kyllä mahtava hankinta. Harmittaa oikein, etten Eikalle aikoinaan tajunnut sellaista hommata. Lähteminen on niin paljon helpompaa, kun lasta ei tarvitse topata vaatteisiin. Kevättalveksi kuitenkin ajattelin tytölle hommata toppapuvun, jotta päästään pulkkailemaan.

Itseltänikin puuttuvat kunnon talvivaatteet ulkoiluun. Tai onhan ne tuolla kaapissa, mutta jotenkin kummasti, ne ovat siellä kaapissa päässeet kutistumaan. Heh. 






tiistai 1. marraskuuta 2016

Vähän rankempi viikko

Niinkuin otsikko kertoo, viime viikko oli henkisesti hieman rankka. Ensimmäisen kerran tosissaan tuntui meininki kotona hetkittäin siltä, että mä en ehkä pysty tähän. Mä en selviä tästä lapsiarjesta. Onnekseni se tunne kuitenkin hävisi joka kerta nopeasti ja järki palasi päähän. Viimeistään silloin kun lapsen itku loppui.

Eikalta otettiin viikko sitten maanantaina tutti pois. Ei hän sitä ole juurikaan syönyt muuten kuin unille mentäessä, joten nukahtamiseen sen puuttuminen on vaikuttanut. Pahimmillaan kaksi ja puoli tuntia meni nukuttaessa lasta. Joka ilta viime viikolla kamala huuto nukkumaan mennessä ja välillä päiväunillekkin käydessä. Paitsi sunnuntaina, kun I laittoi pojan nukkumaan mun ollessa spinningissä.  Sydäntä riipaisevaa huutoa kesti yleensä tunnista puoleentoista. koitti mitä keinoja tahansa. 

Illat siis menivät taistellessa huutavan ja raivoavan taaperon kanssa ja tottakai samaan aikaan vauvalla oli tarve tankata yötä varten, joten täällä lapset vetivät duo:na iltahuudot. I oli iltavuorossa, joten minä koitin yksin pitää pakkaa kasassa ja juoksin kahden lapsen väliä toivoen, että edes toinen hetkeksi hiljenisi. 

Illat ovat onneksi nyt jo rauhoittuneet ja Eikka jää itsekseen nukkumaan, niinkuin ennenkin. Päivät kuitenkin ovat olleet edelleen hieman kuluttavia Eikan kanssa. "Kuningas EI" on nyt muuttanut myös meille. Mitä tahansa pyydän/ehdotan/kysyn/sanon, niin saan melkeimpä jokakerta vastaukseksi "ei" ja vielä päänpudituksen päälle. Mutta kun kiellän lasta (miljoona kertaa päivässä), saan vastaukseksi naurua ja katseen "luuletko, että uskon sua". Uhmis uhmailee nyt ihan kunnolla ja koettelee rajojaan, sekä äidin hermoja. Johtuuko sitten tutista luopumisesta, puhkeavista poskihampaista, pikkusiskosta vai onko tämä vain jokin tällainen vaihe. Neuvolasta sanoivat, että kahta ikävuotta lähenevillä lapsella usein tulee tarve olla äidin lähellä ja nyt sitten se äidin läheisyys pitääkin jakaa. Ehkäpä se sitten on jotain sellaista, nimittäin kiukku kohdistuu nimenomaan minuun.

Kaikesta uhmasta, kiukusta ja kellojen kääntämisestä huolimatta meille onneksi nukutaan yöt hyvin. Kumpikaan lapsista ei valvota. Eikka nukkuu yhtä soittoa aamuun saakka ja Lyyli herää kahdesti syömään. Se on kyllä oman jaksamisen kannalta ihan tärkein juttu. Jos itse olisi lisäksi vielä väsynyt (ihan kuin ei nyt jo olisi), niin tuntuisi tämä show varmasti monta kertaa pahemmalta ja ylitsepääsemättömältä. Viime viikko myös osoitti kuinka tärkeää koko perheen jaksamisen kannalta on hyvä tukiverkosto. Ihanat isovanhemmat, jotka ovat läsnä ja apuna, sekä ystävät, jotka piipahtavat kahville, lähtevät seuraksi puistoon tai ovat muuten läsnä. Me olemme onnekkaita, että meillä on heidät.