Vuosi 2015 - Instagram hetkiä

Kuluneeseen vuoteen mahtuu paljon. Paljon pieniä asioita ja jopa niitä kaikkein suurimpia asioita. Yhdellä sanalla kuvattuna vuosi oli onnellinen. Useammalla sanalla sanottuna vuosi oli myös jännittävä, pelottava, haasteellinen, toiveikas, raskas, odottava, iloinen, surullinen, opettavainen ja mitä kaikkea muuta. Tänä vuonna tapahtui suuria asioita. Kaikkein suurimpana vanhemmuus. Se toi mukanaan paljon uutta ja erilaista, jotain aivan  tuntematonta, josta nyt on jo pikkuhiljaa alkanut pääsemään jyvälle. Vanhemmuus on muuttanut meitä ja meidän tulevia vuosia suuresti. Tämä vuosi siis muutti käytännössä kaiken.

Alkuvuosi meni odotellessa. Yli neljä kuukautta olin kotona ja me mieheni kanssa odotimme. Välillä toivoin tosissani, että kaiken olisi voinut peruttaa, sillä oma vointini oli kamala. Oli rankkaa jäädä kotiin vain odottamaan. Päivät ei kuluneet, kun mitään ei voinut tehdä ja ajatukset pyörivät vain yhdessä asiassa. Odotusaika tuntui ikuisuudelta. Mutta odotus onneksi palkittiin suuresti huhtikuussa. Saimme täydellisen pienen pojan, joka on jo nyt opettanut meille niin paljon ja jota rakastamme enemmän kuin mitään muuta.

Olen saanut uusia ystäviä ja uuden suloisen kummilapsen. Ystäväni ovat saaneet lapsia. Yhteensä 9 lasta on syntynyt ystävilleni vuonna 2015 ja yhtä odotetaan syntyväksi helmikuussa. Huikeaa! Varsinainen vauvavuosi. 

Kun on koko vuoden ollut kotona ja viikonloput ovat olleet siis vapaita, on ehtinyt paljon viettää aikaa myös ystävien kanssa. Useimmiten ruuan ääressä (ainakin kuvista päätellen). Tänä vuonna on tajunnut perheen ja ystävien merkityksen toisella tavalla. Kuinka onnekas on perheestä ja ystävistä, jotka ovat lähellä. Heistä on suuri apu ja turva, varsinkin tässä elämäntilanteessa. 

Elokuussa tapahtui taas suuria. Ostimme talon. Talon josta pidämme ja jossa viihdymme, eli siis ostimme kodin. Heti ensisilmäyksellä ihastuimme taloon ja edelleen olemme sen lumoissa. Se tuntuu kodilta ja sitä se todella on. Meidän Villa Unelma. Remontoimme viisi viikkoa yötäpäivää ja vielä on paljon tekemistä, mutta pikkuhiljaa saamme talosta meidän näköisemme.

Lapsen kanssa aika on mennyt nopeasti. Liiankin nopeasti. Vauva on kadonnut ja tilalle on tullut taaperoa muistuttava pieni ukkeli. Jotain vauvan ja taaperon väliltä. Tuo pieni mies vain kävelee tukea vasten joka paikkaan. Pöydältä sohvalle, sohvalta tikkaille, tikkailta keinutuolille ja sitä rataa.

Minun vuoteeni on siis mahtunut paljon, vaikkapa vain pienen ihmisen verran. Toivon ensivuodesta yhtä onnellista vuotta ja paljon iloisia hetkiä.

Onnellista tulevaa vuotta myös teille kaikille!

Pikaisesti joulusta

Joulu alkais nyt olla taputeltuna. Usean kattauksen jälkeen ähkyistä on selvitty ja jouluruuat syöty tai hävitetty kinkkua lukuunottamatta. Eilen illalla maistuivat jo tortillat. Lahjat on avattu, mutta vielä pitäisi purkaa kassi, jossa lahjat ovat. Joulusuklaita on vielä reilusti. Niitä syödessä menee loppuvuosi ja tammikuussa alkaa suklaaton jakso. (Tai niin ainakin olen suunnitellut).

Jouluaaton vietimme minun vanhempieni luona yhdessä siskoni perheen, veljeni ja hänen tyttöystävän ja toisen siskoni kanssa. Riisipuuro, joulusauna, joulurauhanjulistus, kalapöytä, haudoilla käynti, joulupukki ja jouluruoka. Siinä pääpiirteittäin meidän joulu. Lapset odottivat innoissaan pukkia. Pukin tulessa he reippaasti lauloivat pukille, halasivat häntä, auttoivat jakamaan lahjoja ja vielä antoivat pukille karkkia hänen lähtiessään. Eikka pääsi myös pukin syliin. Hän ei ollenkaan pelännyt pukkia. Ihmetteli vain ja hamusi pukin partaa. Illalla lapset leikkivät lahjaksi saamillaan leluilla ja aikuiset pitelivät mahoistaan kiinni haaveillen vielä juustopöydästä. 

Joulupäivän kattaus olikin sitten meillä täällä kartanossa. Koko perhe oli paikalla, eli 11 aikuista ja 7 lasta. Pöytää pidennettiin, jotta kaikki mahtuisivat syömään. Silti lasten ruokailu jouduttiin suorittamaan ensin, sillä niin pitkää pöytää ei meille kyllä mahdu, että meidän koko perhe mahtuisi saman pöydän ääreen yhtäaikaa. Illalla saimme vielä vieraita kylään ja vietetiin iltaa syöden (kuinkas muutenkaan) ja pelaillen.

Tapaninpäivänä ei tanssittu, mutta syötiin taas. Viimeinen joulukattaus ja seurana olivat I:n sisko ja veli, siskon poikaystävä ja I:n kummitäti. Loppuja ruokia annettiin vieraillemme mukaan ja loput jämät menivät roskiin. Kinkku jäi. Illalla ystäviemme kanssa syötiin jo tortilloja. Kyllä vain maistui hyvälle! 

Siskon tytöltäni (5v.)  kysyttäessä, mikä on hänen mielestään joulussa parasta, oli vastaus "No se tunnelma." Hän oli kyllä niin oikeassa ja tänä vuonna tunnelma oli totisesti kohdillaan. 
Seuraavaksi pakataan perhe autoon ja suunnataan alennusmyynneille!

Joulu on jo ovella

Viimeisiä viedään. Nimittäin jouluvalmisteluissa. Ensiviikolle jää kauppahommat ja ruokien laitto tottakai, sekä myös kuusen hankinta. Tyydymme tänävuonna hieman pienempään kuuseen, jonka asennamme jotenkin hieman korkeammalle, niin ettei pienet kätöset yllä. Katsotaan nyt, mitä siihen kehitellään. Kuusen koristeistakin puuttuu vielä tähti ja valot. 

Joulukortikuvat sittenkin tuli räpsittyä. Torstaina, eli ei siis yhtään liian myöhäistä. Ne piti alunperin ottaa jo paljon aikaisemmin, mutta ei ollut tonttulakkia. Vihdoin kun saatiin lakki, niin Eikka päätti ottaa iskua tuolilta ja sai kauniin mustan silmän, mikä ei oikein mätsää sen lakin kanssa. Nyt ekstempore päähänpisto, että vielähän ehtii. Torstai iltana kuvattiin, perjantaina käytiin sitten kehittämässä kuvat paikallisessa valokuvaliikkeessä ja maanantaina viedään vielä postiin. Yllättävän helppo kuvattava tuo meidän pieni tonttu, kun ei vaan yhtään yritä liikoja. Heh! 

Perjantaina juhlittiin meikämannen synttäreitä. 26 vee. Oujee! Eikka pääsi ekaa kertaa isoäitilään yökylään ja me saatiin tilalle muutama hyvä ystävä. Käytiin keilaamassa ja istuttiin loppuilta juustopöydän ympärillä. Oikein oli mukava ilta ja Eikallakin oli mennyt kaikki hyvin.

Omat synttärit kuuluvat ehdotomasti jouluun ja joulun odotukseen. Näin kun on aivan joulun alla syntynyt, on yleensä joululahjat ja synttäritlahjat saanut samassa. Toki lapsena muistettiin erikseen. Omat synttärit kun on juhlittu, tietää, että aivan kohta on siis joulu. Oi en malta odottaa!

Ihashtuttava Nosh

Noshin Kiva taskutunika

Nosh collegemekko ja legginssit

Reilu viikko sitten meillä hypisteltiin ihania Nosheja. Mun piti kutsuista räpsiä kuviakin, mutta se  siinä vilskeessä ihan unohtui. Vaatekutsut on niin loistava syy kutsua läjä ystäviä kylään ja herkutella. Ja saa vielä shoppaillakkin samalla. bueno!

Olen kyllä niin ihastunut Noshin vaatteisiin. Ne ovat todella mukavia päällä. Pehmeitä ja joustavia. Ihan kuin ei olisi vaatteita ollenkaan. Ne ovat laadukkaita. Vaatteet eivät nukkaannu tai haalistu pesussa ja ne säilyttävät hyvin mallinsa. Eivät siis kulahda, vaikka minäkin pesen ohjeista huolimatta melkein aina vaatteet 60 asteessa. Kuosit ja värit ovat mieluisia ja uusia vaatteita ilmestyy mukavasti vähän useammin kuin kaksi kertaa vuodessa. Harmillesesti vain moni suosikkivaate myydään loppuun jo ennenkuin on itse ehtinyt päästä kutsuille asti niihin tutustumaan, eikä lisä eriä yleensä tule.

Noshin Krokotiili body

Noshin mustat baggy housut

Noshin raitabody

Juurikaan kokemusta minulla ei vielä ole isompien lasten vaatteista, mutta ainakin vauvojen koot, ovat hyvin reilua mitoitusta. Meillä bodya koossa 50-56 käytettiin vielä samaa aikaa kun osa vaatteista oli 68. Tällähetkellä käytössä olevat Noshin bodyt on kokoa 62-68, vaikka poika eilen neuvolassa mitattiin 71,5 cm pitkäksi. Eikä edes bodeissa olevaa jatkopalaa ole tarvinnut ottaa käyttöön ja vaatteissa on muutenkin vielä hiukan kasvunvaraa. Menevät siis pitkään lapsen päällä.

Naisten vaatteet mielestäni vastaavat hyvin kokoaan, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, mutta niistä edustajat usein mainitsevatkin, että mitä kokoa oikeasti tuote vastaa. 

Joulupaperiin käärin kummitytölle Noshin taskutunikan, mikä pienelle menee vielä pitkän aikaa kivasti mekkona. Eikalle ostin raitapaidan ja leggarit, mutta molemmat ovat vielä reilua kokoa, joten saavat hetken lymyillä kaapissa ennenkuin tulevat käyttöön. 

8 Kuukautta

Aamu alkaa aina hampaattomalla hymyllä ja tarinoilla. Kun tarinat on kerrottu, naureskeltu ja muutamat suukot vaihdettu on pojalla seuraavaksi kiire lattialla ja hetken päästä aamupuurolle. Näin alkaa meidän päivät 8 kuukautisen ihanuuden kanssa. 

Eikka on aurinkoinen pieni mies. Hän on rohkea ja utelias, sekä hyvin vikkelä ja eläväinen lapsi. Myös tempperamenttisuutta ja itsepäisyyttä löytyy. 

Päiväunet hän nukkuu edelleen neljä kertaa päivässä ja ne kestää 
1-2,5 tuntia. Hän nukkuu pääsääntöisesti päikkärit ulkona ja siellä uni tuleekin aina nopeasti. Iltaisin tahtoo unille meno olla välillä hankalaa, sillä lasta kiinnostaisi nukkumisen sijaan 

enemmän sängyssä seisoskelu ja tapetin rapsuttelu.

Ruoka maistuu hyvin. Aamu- ja iltapuuro, sekä kaksi lämmintä ruokaa päivässä. Välipalaksi tissiä. Aamulla aikaisin herätään myös kerran tissille ja jatketaan sen jälkeen unia vielä hetken. Nokkamukista ollaan opeteltu juomaan, mutta se ei oikein suju. Paremmin Eikka juo ihan lasista tai mukista hörppien. 

Lapsi ei tahtoisi olla lattialla enää juuri laisinkaan. Hän vain seisoisi. Alas hän ei osaa vielä tulla. Hän kävelee tukea vasten jo hienosti vasemmalle päin. Vain vasemmalle. Oikealle päin hän ei liiku laisinkaan. Lempi puuha on pyöriä olohuoneen pöytää ympäri. Eilen hän käveli jo muutamia askelia eteenpäin tuolia työntäen mukanaan. 

Hän osaa kädellään jo näyttää mitä hän haluaa ja minne hän tavoittelee. Hän osaa suukottaa (Tai sitten hän vain yrittää syödä naamani). Hän myös osaa näyttää selkeästi mistä pitää ja mistä ei.

Eikka pitää mm. huomiosta, kutittelusta, koirista, kaukosäätimistä, ruuasta, musiikista ja televisiosta. Hän ei pidä liioin pukemisesta, vaipanvaihdosta, eikä nenän pyyhkimisestä. 

Vauva on kasvanut ja kehittynyt hurjasti. Eihän hän oikeastaan enää mikään vauva edes ole. Taaperoa tuo alkaa enempi muistuttamaan. ❤️

 

Heips!

Joulukuun ensimmäiset päivät ovat olleet kiireisiä ja välillä jopa vauhdikkaita. Ne on myös venyneet välillä todella myöhään. Voi ehkä jopa sanoa, että aikaiseenkin. Siitä syystä myös blogi on ollut hiljainen. Nyt kerron pikaisesti hieman kuulumisia.

Lapsen kanssa on vilkasta. Meno on niin hurjaa, että en tahdo pysyä perässä. Ensimmäinen taisteluhaavakin on jo saatu, nimittäin musta silmä. Eikka otti tuolin kanssa yhteen. Voittajasta en ole varma, sillä siinä kisassa molemmat selätettiin. 

Illat ovat venyneet öiksi ja yöt välillä jo melkein aamun puolelle, sillä jos ei minua ole valvottanut lapsi olen katsonut Grayn anatomiaa. Olen siis aivan koukussa! Bongasin kyseisen sarjan siis vasta nyt ja katsomistahan riittää monen kauden verran. Sarja todella tempaisee mukaansa, eikä illalla malta mennä nukkumaan kun pitää katsoa vielä yksi jakso.. ja yksi.. ja yksi..

Järjestimpä tuossa Nosh kutsutkin ja tupa täyttyi naisista ja lapsista. Ihania uutuuksia! Valinnan vaikeus iski. Eikalle tilasin (ylläripylläri) raitaa. Housut tilasin kutsuilta ja aikaisemmin netin kautta tilasin paidan. Tilasin myös samalla kummitytölle joululahjan, sillä hän näytti niin ihastuttavalta sovittaessaan uutta taskumekkoa. Oma tilaukseni menikin ihan uusiksi kun en osannut päättää. Enkä oikein kyllä osaa päättää vieläkään. 

Kävin hieman totuttelemassa työelämäänkin. Voi miten mukavalta se tuntui. Todella kivaa vaihtelua tähän vauva-arkeen. Vaikka toki viihdyn myös kotona lapsen kanssa, mutta onhan se niin erilaista. Töissä saa olla ajattelematta kotiarjen pyörittämistä, saa aikuista seuraa ja pienen tauon lapsen hoidon vastuusta. Mutta on töistä ihana palata kotiinkin ja kyllä työpäivän aikana ehti ikäväkin jo hieman tulla. Helmikuun alussa äitiyslomani loppuu ja pitäisi päättää mitä sitten. Jonkinlainen ajatus ja suunnitelma asiasta on, mutta moni asia pitää vielä varmistaa. 

Joulu valmistelut ovat käynnissä. Jouluvalot on asennettu, piparkakkutalo koristeltu, joululaatikot odottavat pakastimessa, joululahjojakin on jo ostettu (hyvin aikaista minulta), lapsen jouluvaatteet tonttulakkia myöten hommattu ja jouluherkkujen maistelu on aloitettu. Vielä puuttuu osa lahjoista, suurinosa jouluruuista (jopa kinkku) ja joulukuusen koristeista. Koko kuusi on muutenkin ongelma! Haluan ehdottomasti kuusen ja vieläpä aidon ja oikean, sillä mikään ei tuo paremmin joulun tunnelmaa kuin kuusi. Uskon myös, että Eikka on samaa mieltä. Kauniit pallot, kimaltavat nauhat ja säihkyvät valot, ovat varmasti lapsen mieleen. Minnehän sen kuusen laittaisi, ettei joulu ihan kokonaa mene vahtiessa kuusta ja lasta. Miten teidän perheissä joulukuusi asia hoituu kun on pieniä talossa?

Yöjumppaa

Eikka on oppinut nousemaan tukea vasten. Hän on oppinut myös jo hieman kävelemään tuen kanssa. Jos sitä nyt voi kävelyksi kutsua, kun 7,5 kk ikäinen huojuvasti vispaa takapuoltaan ja ottaa haparoivia askeleita jonkin esineen perässä tajuamattaan itse, että mitä tapahtuu. Eikalla on myös suuri halu kiivetä. Jalka nousee korkealle ja jos vain se johkin ylttää, ponnaa hän itseään ylöspäin huonoin seurauksin. Monta kertaa päivässä saa lohduttaa kaatunutta lasta, joka itkee luultavasti enemmän säikähdystään kuin kipeää takaraivoa.

Yöt ovat olleet viimeiset viikot aika levottomia, nukkumaanmenemisistä puhumattakaan. Unissaan Eikka nousee sängyssä kontilleen, pyramidiksi tai "kaltereita" vasten. Tutti onneksi yleensä rauhoittaa lapsen heti, mutta on myös niitä hetkiä, kun tutti ei autakkaan. Muutaman yönä olen nyt testannut ja huomannut, että kun itse poistun makuhuoneesta rauhoittuu poika helposti sänkyynsä. Viimeyönä Eikka heräsi viideltä. Laitoin tutin suuhun, mutta ihmeellinen mumina jatkui. Jätin pojan mumisemaan ja menin sohvalle. Seuraavan kerran heräsin puoli seitsämältä ja silloin olikin jo ruoka-aika. Hieman maitoa ja sen jälkeen unta jatkettiin äidin ja isin mieliksi yhdeksään saakka.

Kaikki yöt ei ole ihan näin helppoja. Kuten ei esimerkiksi torstaina.

Nukahdin itse aika myöhään, ehkä joskus kello 00.30. Kello 02.44 heräsin ensimmäisen kerran vauvan itkahteluun. Tutti suuhun ja uni jatkuu. Vain hetken, sillä kello 03.00 herään uudelleen itkuun. Lapsi roikkuu pinnasängyn pinnoissa. Pää tyynyyn, peitto korviin. Nyt ei tutti autakkaan. Itku loppuu, mutta rimpuilu alkaa. Roikun unisena pinnasängyn reunalla niin, että käsissä ei kierrä kohta enää veri. Koitan pitää lapsesta kiinni, mutta ei auta. Hänen kädet vispaa niin, että voisi lentoon lähteä. Nostan peiton ja huomaan, että pieni mies on aivan litimärkä. Taas. Tuntuu nyt olevan jokaöinen ongelma. Vaikka tänä yönä ajattelin ottaa varman päälle ja vaihdoin vaipan vielä ennenkuin itse kävin nukkumaan. Vaihdetaan uusi vaippa, kuiva yökkäri ja jopa sukatkin olivat märät. Kostean lakanan päälle heitän paksun viltin ja  lapsonen takaisin sänkyyn. Sullon peiton reunoja hieman lapsen alle niin, että peitto jää hieman kapalomaiseksi. Palaan omalle paikalleni. Märkä vaippa ja yökkäri jää sängyn viereen lattialle, sillä en todella jaksa lähteä niitä kiikuttamaan mihkään. Aamulla sitten. Makaan sängyssä ja kuuntelen. Kuuluu muutamia pienen kantapään iskuja patjaan, pientä tuhinaa, peiton kahinaa ja tutin lussutusta. Poika on hereillä, mutta rauhassa. Katson kelloa, joka näyttää 3.33. Samassa tuhina muuttuu ähinäksi ja poika taas roikkuu kaltereissaan. Nousen laittamaan pään tyynyyn, peitto korviin ja unilelu kainaloon. Viritän pinnojen päälle peiton, jottei lapsi enää nousisi niitä vasten. Sängystä kuuluu pienen liikettä, mutta rauhallista sellaista. Ulkona tuulee kovasti ja I tuhisee vieressä. Hän ei tiedä yöllisistä touhuista mitään. Yritän saada itse uudestaan unta. Vielä kerran herään kitinään ja heiluvaan lapseen, joka pyrkii kontilleen. Tutti suuhun, mutta ei auta. Heiluminen ja huitominen jatkuu. Lapsi yrittää kääntyä jatkuvasti mahalleen. Kiinni pitäminenkään ei auta. Teen peitosta hänelle kapalon. Silittelen hieman ja pidän kiinni. Poika on melkein unessa. Jalka kuitenkin vain vispaa ja kun otan käteni pois hänen päältään aloittaa kädetkin. Itselle iskee vessahätä. Tottakai. Pakko se on mennä, vaikka pikkuinen onkin levoton. Palaan vessasta ja makuhuoneessa on aivan rauhallista. Kello on 3.52. Olen ennenkin yöllä huomannut, että välillä lapsi rauhottuu sillä aikaa kun itse käyn vessassa. Jotenkin se kai liittyy läsnäolooni ja ehkä maidon tuoksuun. 03.58 totean, että lapsi nukkuu. Yritän itsekkin.

Kello oli noin 05.40 kun heräsin lapsen ähinään. Ruoka-aika. Nostin pojan viereeni tissille. Kello 06.12 havahduin. Ruokailu oli ohi ja kylläinen kaveri nukkui vieressäni. Nostin lapsen takaisin omaan sänkyynsä ja mielellään olisin jäänyt itsekin vielä nukkumaan, mutta oli noustava, sillä siskontyttö tuli hoitoon jo aikaisin aamulla. 

Koko päivän väsytti aivan vietävästi. Käytiin lasten kanssa adventtikirkossa ja sen jälkeen mentiin isoäidin luo väsäämään joululaatikoita pakastimeen valmiiksi. Onneksi tälläisiä öitä ei ole joka yö.

Viikon positiiviset (ja vähän negatiivistakin)

Facebookissa on jo pidempään kiertänyt positiivisuushaaste, jossa (muistaakseni) kolmen päivän ajan listataan päivän kolme positiivisinta asiaa. Minä päätin toteuttaa haasteen täällä blogin puolella ja listata lyhyesti viikon verran positiivisuuksia muutaman kuvan kera.

Jokaiselta päivältä voisin listata lapseni, mieheni, perheeni, ystäväni, kotini, terveyteni ja sitä rataa, sillä niistä olen päivittäin kiitollinen ja onnellinen. Mutta nyt siis haasteen idea onkin listata, joitain arjen pieniäkin iloja, tapahtumia ja muita positiivisuuksia. Positiivisuudet eivät muuten sitten ole missään paremmuus järjestyksessä.

Aloitan epäloogisesti keskiviikosta:

Keskiviikko
   1. Hikilenkki ja jopa hieman jaksettuja juoksuaskelia. Jospa se tästä taas lähtee.
   2. Pitkän tauon jälkeen kahvakuulailua. Huh!

   3. Sauna.

Torstai

   1. Ulos viritetyt (joulu)valot. 

  2. Tein yyber mega hyviä lihapullia. Yleensä aina mausteita tulee laitettua liian vähän, mutta nyt oli juuri sopivasti.

   3. Tolu tuoksuu, eli puhdas koti.

Perjantai
   1. Sain ihanan ystävän vauvansa kanssa koko viikonlopuksi kylään.
   2. Illalla lisää mukavia vieraita ja yhdessäloa herkkujen äärellä, tottakai!

   3. Ensi lumi!!!

Lauantai
   1. Ystävän lasten tuplasynttärit ja iloiset juhlijat. (Niin isot kuin pienetkin)

   2. Kauniit lumiset maisemat.

   3. Uusista asioista innostunut lapsi.

Sunnuntai
   1. I tuli kotiin <3 (Oli siis viikonlopun reissussa.)
   2. Vaunulenkki pirteässä säässä ja hyvässä seurassa.
   3. Kahvi.

Maanantai

   1. Lapsen ensimmäiset konttaukset.

   2. Autossa on nyt talvirenkaat.
   3. Pienimuotoiset puutalkoot. (Yllättävä positiivinen asia. Ehkä siitä teki niin mukavaa ulkoilu ja lumessa tarpominen.)

Sitten koittikin tiistai. Päivä, jolloin mikään ei mennyt niinkuin piti ja koko maailmankaikkeus tuntui olevan jotenkin mua vastaan. Kerron siitä hieman.

Kaikki siis alkoi jo aamuyöstä. Eikka on oppinut seisomaan ja aamuyöstä hän nyt sitten aloittaa omassa sängyssä jumppaamisen. Aivan levotonta meininkiä ja minä sitten yritän pitää lasta paikoillaan, että hän nukahtaisi uudelleen. Seuraavan kerran lapsi herättää itkullaan kun vaippa on tulvinut yli. No selvisimme siitä ja päästiin vielä takaisin nukkumaan. Vielä kaksi kertaa heräsin itkuisiin jumppahetkiin. Lopulta nostin pojan viereeni nukkumaan. Kaikki tämä siis 2,5 tunnin aikana, joten itselle unta ei juurikaan aamuyöstä kertynyt. Noustiin ylös 07.30.

Päivä meni Eikkaa vahtiessa (niinkuin yleensä). Silmät pitäisi olla selässäkin, sillä niin nopea hän on liikkeissään ja kun ykkösjuttu on nyt se seisominen. Alas ei osata tulla kuin mätkähtämällä ja välillä ihan unohtuu, että kiinnikkin pitää pitää. Aamukahvi ehti kylmetä kuppiin  ja aamupala jäi väliin. Vessassakin käyn niin nopeasti, että välillä piti miettiä, että olinko sittenkään edes käynyt. Ei pysty kaikkea rekisteröimään. Tein lapselle ruokaa ja sekin oli yksi katastrofi. Koiran vesikulhot lenteli ja ruokaa sai siivota seinistä asti. Meidän piti lähteä ulkoilemaankin, mutta ei siitäkään nyt vaan jotenkin tullut yhtään mitään.

I tuli töistä puoli neljä, joten neljältä sain ekaa kertaa ruokaa tälle päivälle. Eikan päiväuniajat kun meni nimittäin kotia siivotessa, lämmittäessä, laskuja maksaessa, koiraa kusettaessa ja pienet päikkärit oli myös itse pakko ottaa, ettei ihan nukahda pystyyn. Illalla lähdin lenkille. Kenkiä laittaessa jalkaan katkesi kengännauha käteen, vaunukoppa ei millään muka mennyt paikalleen ja oikoreitti vaunujen kanssa oli yhtä lumessa tarpomista ja lopulta kannoin vaunut lumipenkkojen yli. Kiukutti! Loppuillan vielä kärsin jäätävistä vatsakivuista. Oli aika hankala keksiä kolmea positiivista tiistai päivästä.

Tiistai

   1. Auringonpaiste.

   2. Lenkki hyvässä seurassa kohensi mieltä.

   3. Nukkumaan meno.


Toivottavasti tästä päivästä tulisi edes hieman positiivisempi.

Joululahjoista

Lunta on satanut viikonloppuna ainakin 30 cm. Puut on kauniin lumiset ja lumipenkat ja luonto on raikkaan näköinen. Mieli on heti paljon virkeämpi. Lumiset maisemat muistuttaa heti joulusta. 

En malta odottaa joulua! Joka vuosi sitä innolla odotan, mutta tämä joulu on erilainen, sillä se on monella tapaa ensimmäinen. Se on Eikan ensimmäinen joulu ja tottakai samalla myös meidän ensimmäinen joulu perheenä. Tämä on myös ensimmäinen joulu jonka vietämme omassa kodissamme ja sukulaiset tulevat meille. Tosin siis kylläkin vasta joulupäivänä. Myöskin ensimmäistä kertaa meinaan itse tehdä jouluruuat ja koristella kodin oikeasti jouluiseen fiilikseen.

Minulta on jo kyselty, että mitä poikamme haluaa joululahjaksi. Eli siis mitä äiti haluaa pojan saavan lahjaksi. Heh. Toki mieluusti jotain oikeasti tarpeellista. Eikkahan ei itse vielä tänä jouluna ymmärrä lahjoista muuta kuin lahjapaketin rapinan ja ehkä kauniin värisen paperin, joten varmastikkin se on vielä vanhempien tehtävä kirjoittaa hänen puolestaan pukille. 

Taaperokärryä me toivoimme pukilta ja  kuulemma toiveemme on kuultu. Myöskin olen sanonut, että keräiltävät lelut voisi olla kiva lahja. Esimerkiksi siis dublo legot ja puinen junarata. Ne kestävät käytännössä ikuisuuden ja varmasti tulevat olemaan mieluisia leluja. Lelut meillä muutenkin on tällähetkellä mallia vauva, joten en tiedä kuinka ne enää ensi keväänä kiinnostavat. 

Vaatteet toki ovat myös hyvä lahja ja lähipiiri varmastikkin jo tietää minkä tyylisiä vaatteita pojallamme on. Mieluusti aina yhden koon isompaa vaatetta, niin ei ainakaan ehdi käydä heti pieneksi. Kyseessä kun on ensimmäinen lapsemme, puuttuu meiltä myös paljon kaikkea isompien lapsien juttuja, kuten lastenastiat, ensi aterimet, potta, satukirjat, taapero lelut, pihalelut ja mitä kaikkea näitä nyt on.

Minäkin kirjoitin joulupukille. Toivoin nimittäin uutta rannekelloa. Sellaista hieman arkisempaa, jota voisin pitää käytännössä aina ranteessa. "Pukki" oli tämänkin toiveen kuullut ja kello komeileekin nyt jo ranteessa! I ihanuus toi sen tuliaiseksi. Voi miten ihana! <3
Toivoin myös uutta käsilaukkua. Minulla ei ole mitään sellaista hieman isompaa laukkua, vaan kamat kulkee aina hoitolaukussa tai marimekon isossa kangaskassissa mukana. Joku tyylikkäämpi "hoitolaukku" olisi mieluinen. Kassissa voisi vaikka lukea MK ;) 

Olen itse ostanut vasta yhden joululahjan. Muutama hyvä idea on mielessä, mutta siis vasta idea. Tykkään käydä jouluostoksilla niin, että pyörin kaupoilla ja mietin, että mikähän olisi kenellekkin kiva. Ei lahjojen ostaminen netistä ole yhtään niin mukavaa, sillä siitä puuttuu se fiilis. Täytyisi siis nyt vaan lähteä lahjaostoksille.

Pidän lahjojen antamisesta. Se on aina yhtä jännittävää, kun näkee jonkun avaamassa sinun antamaasi lahjaa ja näet hänen reaktionsa. Muutamana vuonna olen ollut niin malttamaton, että olen antanut I:lle joululahjan jo ennen joulua ja suunnilleen pakottanut hänet avaamaan sen. Jos hän ei ole suostunut olen yrittänyt vihjailla, mitä paketista löytyy, vaikka toinen haluaisi pitää yllätyksen aattoon saakka. En kestä nimittäin sitä salailua ja jännitystä! Viime jouluna sovittiin, että kumpikaan ei osta toiselle mitään lahjaa. Kuinka sitten kävikään.. Molemmat saivat yllätyslahjat jouluaattona! Hehee! 

Jouluinen banoffee

Vietettiin vauvajengin pikkujouluja (ilman vauvoja tälläkertaa) ja tottahan herkkujenkin piti kuulua teemaan. Päätin kokeilla suositusta banoffeesta jouluista versiota ja koeversioni pääsikin sitten pikkujouluihin kuulemaan arvostelut. Tykätty ja pidetty! Tätä herkkua on siis meillä myös jouluna ja ajattelin jakaa helpon ja nopean ohjeen myös teidän kanssanne.

Tarvitset:

250g Piparia
100g Voita
1 tlk Karamellisoitua maitoa
2 dl Vispikermaa
1 tl Vaniliinisokeria
1-2 rkl Kanelia
500g Karpaloita (puolukoita)

Murskaa piparit muruiksi ja sekoita sulavoi sekaan. Sekoita kunnolla. Kaada keksimurut irtopohjavuokaan ja levitä tasaiseksi. (Tämän toki voisi tehdä myös valmiiksi pienempiin annoskuppeihin tai itse olen monesti tehnyt suoraan tarjoiltavalle astialle ja tällöin käyttänyt vain irtopohjavuuan reunaa apuna.)

Piparimurupohjan päälle levitetään karamellisoitu maito. (Levitystä saattaa helpottaa, jos pohja on hiukan ehtinyt jähmettyä.) Ja tämän jälkeen lisätään karpalot tasaisesti.

Vatkaa kerma ja mausta se vaniliinsokerilla ja kanelilla. Kanelia voi laittaa oman maun mukaan. Levitä kermavaahto karpaloiden päälle tasaiseksi kerrokseksi ja koristele kakku haluamallasi tavalla. Itse käytin karpaloita ja murustelin piparia pinnalle.

Kakku on ehkä hiukan parempaa kun se on saanut yön yli maustua jääkaapissa.

Mokkasiinit pieniin jalkoihin

Muutama viikko sitten juhlittiin ystäväni tyttären ristäisiä. Kauniin nimen lisäksi lapsi sai myös upeita lahjoja, jotka toivottavasti säilyvät myös muistona aikuisuuteen saakka. Mekin halusimme antaa tytölle lahjaksi jotain käyttötavaraa, josta mahdollisesti jäisi lapselle itselleen myös muisto. Joten siis lahjamme pienokaiselle oli For minis and mommies-mokkasiinit. Törmäsin itse näihin For minis and mommies-mokkasiineihin instagramissa ja ihastuin heti. 

Mokkasiineja tilatessani otin yhteyttä Päiviin ja postaus onkin nyt toteutettu yhteistyössä hänen kanssaan.

Mokkasiinit on Suomalaista käsityötä ja ne on valmistettu korkealaatuisesta, pohjoismaisesta ja ekologisesti valmistetusta nahasta. Nahka on kestävää ja pehmeää, eikä pinta ole liukas, joten se sopii loistavasti pieniin vilkkaisiin jalkoihin. Mokkasiinien taustalla häärii siis Päivi, joka onkin luonut laajan valikoiman hurjan söpöjä ja erilaisia töppösiä. Valikoimasta löytyy myös tuttinauhoja ja naisille kaulakoruja. Mokkasiinit on kaikki niin mageita, että on vaikea valita yhdet. Tytölle halusin ehdottomasti tyttömäiset mokkasiinit. Monista vaihtehdoista päädyin loppujenlopuksi näihin mustavalkoisiin hiiohoi mokkasiineihin söpöine rusetteineen. Luulen, että näistä pitää molemmat, äiti ja tytär.

Tahdon ehdottomasti myös Eikalle mokkasiinit ja meinasin pukinkonttiin ne hänelle hommata. Ajattelin tilata kokoa 6-12 kuukautta, eli tulisi heti käyttöön. Meillä on aika liukkaat lattiat, joten nahkapohjaiset mokkasiinit ovat aivan loistava ja hyvännäköinen apu ja turva kävelyn ja liikkumisen opettelussa. En vain nyt osaa päättää, että millaiset. Hieman olen kallistumassa raidallisten hiiohoi mokkasiinien puoleen, mutta kun niitäkin löytyy kahdessa eri värissä, mustat vai ruskeat. Niin että kummat?! Toisaalta perinteisetkin mokkasiinit miellyttävät silmääni ja nyt oli uutuutena tullut viiksikoristeiset Movember aiheiset mokkasiinit ja tuttinauha pienille herroille. Ääh! Valinta on niin vaikea. Entäs jos ottais jokaista paria yhdet? :) Alla muutama ihanuus, mutta käykääs kurkkaa nettisivuilta tai instagramista lisää.

 Pikku kuvat: Instagram, forminisandmommies

Liikettä ja valoa

Viikko taas hujahti silmissä. Viimeviikolla vauva hoksasi nousta polvilleen tukea vasten. Eilen hän hoksasi konttausasennon. Meno on siis vilkastunut, joten minunkin päiväni kuluvat vilisten. Eikalla ei ole minkäänlaista tasapainoa, eikä hän osaa tietenkään yhtään hallita alastuloaan. Häntä ei oikein uskalla jättää vahtimatta, ettei vaan satu pahemmin. Olen kyllä ihan sitä mieltä, että voisi ensin opetella istumaan, ennenkuin edes lähtee yrittämään seisomista.

Alkuviikko oli yhtä kiukkua ja huutoa. En tiedä mikä mätti. Ei ne hampaat ainakaan vielä puhjenneet. huoh. Unet olivat todella levottomia ja nukkumaan menemisessäkin kesti välillä puolitoista tuntia. Syöminen takkusi myös. Suoraa huutoa ruoka suussa ja ruokaa joka paikassa. Hieman koeteltiin siis äidinkin hermoja. Kun on tottunut kilttiin lapseen, tuntui tämä alkuviikon meno aivan mahdottomalta. Onneksi lauantaina pääsi hieman rentoutumaan ystävien kanssa ja I sai nauttia isä&poika ajasta tyytyväisen lapsen kanssa. 

Olenkin jo aikaisemmin maininnut meidän keittiön valojen askartelusta. Muutama viikko sitten valot saatiin asennettua paikoilleen. Eli siis kyse oli työ-/tunnelmavaloista. Keittiön yläkaappien alle ja päälle asennettiin himmentimellä toimivat LED valot. Koko keittiön ilme muuttui aivan toisenlaiseksi ja nyt oikeasti näkeekin jotain. Työvalot todellakin tuli tarpeeseen. 3,5 metriä korkeaan keittiöön kattovalaisimen tuoma valo hukkuu liiaksi. Valo, joka suoraan valaisee työtason on kyllä aika ehdoton, jos edes hieman laittaa kotona ruokaa tai leipoo. Ylävalot ovat kiva lisä ja kaunis yksityiskohta. Korkeassa keittiössä ne tulevat hyvin esille ja muuttavat koko tilan. 

Kattoremonttikin on muuten saatu päätökseen. Muutama ylläri matkalla tuli vastaan ja ruoteita jouduttiin paikkapaikoin korjailemaan. Katolta löytyi myös kohta, jossa olikin alushuovan sijaan käytetty muovimattoa (loistoideoita), mutta nyt on korjattu katto ja asennettu uudet tiilet. Saa sataa vaikka pieniä mummoja taivaalta, ei haittaa enää meitä. Talon ulkonäkökin muuttui suuresti. Talo näyttää nyt paljon ryhdikkäämmältä ja ehkä hieman suuremmaltakin.