Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit

maanantai 1. elokuuta 2016

Hurvittelusta vauvan saapumiseen

Viikonloppu vietettiin siskoni perheen kanssa Härmässä kylpylässä ja  lauantaipäivä kului powerparkissa. Oli todella mukava viikonloppu ja sää suosi huvipuistossa olijoita. Pieni sadekuuro ei haitannut, koska sillä aikaa oli hyvä pitää taukoa ja syödä jäätelöä. Muut viilettivät hurjissa laitteissa ja me taaperon kanssa hengailtiin huvipuistoalueella. Ei huono vaihtoehto ollut sekään. Käytiin me Eikan kanssa parissa laitteessa, jotka soveltui myös ihan pienille ja joihin minäkin mahduin kyytiin. 


Tosi positiivinen kokemus tuo powerpark. Huvipuiston pohjaratkaisu ja laitteiden sijoittelu oli mielestäni tosi järkevä, eikä alueella kertaakaan tullut fiilistä, että olisi hukassa. Käytävät olivat leveitä ja vaunujen kanssa oli mukava kulkea, kun ei tarvinnut olla supussa ja jonotella ihmismassassa. Laitteita tuntui olevan joka lähtöön. Pisti silmääni kuinka siistiä huvipuistossa oli. Missään ei näkynyt roskia, pöydät oli aina siistejä, roskikset eivät olleet täynnä tai haisseet, vessat olivat puhtaat ja jonot vähäiset. Henkilökunta oli asiallista ja jokaisella laitteella lähtiessä kiiteltiin ja toivotettiin hauskaa päivää.

Ainoana miinuksena oli pikkuväen huvittelu, sillä yksivuotiaallakin pitää olla joko huviranneke (25€) tai kertalippu (5€/kpl), jos meinaa laitteeseen. Sisäänpääsy sentään oli alle 2 vuotiailta ilmainen. Mielestäni alle 2 vuotiaat voisivat päästä vanhempien rannekkeella tai lipulla laitteisiin. Varsinkin kun huoltajan on kuitenkin noin pienen kanssa oltava laitteessa mukana. 



Nyt olo todella on sen mukainen, että viikonloppuna on hurviteltu. Väsyttää ja uuvuttaa. Istuminen sattuu, seisominen sattuu, makaaminen sattuu, nouseminen sattuu, kävely sattuu. Supistaa kokoajan ja ihmeellisiä hikikohtauksia ilmestyy välillä. Närästys on myös melkoista ja se selkeästi liittyy jotenkin asentoihin ja siihen, että lapsi painaa ruokatorvea. Jaloista ei erota nilkkoja tai polvia ja kengät tuntuvat numeroa pienemmiltä.

Raskausviikko 34 on nyt meneillään. Jos uusi vauva syntyy samalla viikolla ja päivillä kuin veljensä, ei raskautta enää olisi jäljellä kuin neljä viikkoa. Vähiin käy ja hyvä niin. Luvassa on todella tuskaiset viimeiset viikot.

Pikkuhiljaa ollaan alettu jo valmistelemaan vauvan saapumista. Saatiin pinnasänky ja petivaatteet pienelle. Sänky pitäisi vain vielä hakea ja siihen pitäisi ostaa patja. Turvakaukalo odottaa pestynä uutta käyttäjää. Ostin pikkuriikkiset housut vauvalle ja heti alkoi tehdä mieli kaivaa pienet vauvanvaatteet esiin ja hypistellä niitä, mutta täytyy nyt odottaa sen verta, että vauvan vaatteille löytyy oma paikka, mihin ne purkaa pahvilaatikosta. Ihan pienimpiä vauvanvaatteita meillä ei muistaakseni montaa ole. Viimeksi nimittäin ne olivat meillä lainassa ystävältäni. Jotain poikamaisia vaatteita toki ostin Eikalle ja ne on kyllä tallessa. Täytyy varmaan vielä parit housut ja bodyt, sekä yökkärit hommata vastasyntyneelle.

Kävin pariviikkoa sitten katsomassa myös uusia lastenvaunuja ja löytyikin mieluinen vaihtoehto. Ehdottomasti haluan rattaiden olevan mahdollisimman pienet ja ketterät. Ei siis leveitä tuplavaunuja, vaan päällekkäin/peräkkäin olevat tuplat, jotka myös kasattuna menevät pieneen tilaan. Kriteerinä oli myös, että meidän turvakaukalon saa runkoon haluttaessa kiinni ja että vaunut toimisi myös yhden lapsen käytössä.


vaunuaitta.fi

Phil & Tedsin Sport -rattaita testailin. Vaikuttavat todella käteviltä ja helppokäyttöisiltä. Ne menevät pieneen tilaan, joten uskon niiden mahtuvan myös meidän autoon. Tosin Vibe -malli miellyttää enemmän meidän molempien silmää ja vaikuttavat ehkä vielä hivenen monipuolisemmilta. En vain taida missään liikkeessä päästä näkemään niitä ihan livenä. Ohikulkijoilla olen kyllä nähnyt, mutta testattua ei ole siis tullut. Voisi kuitenkin ajatella, että toimintaperiaate on hyvinkin sama kuin Sport-mallissa. 

Muutamia tarvikkeita pitää vielä hommata vauvalle, lähinnä syksyä ja talvea ajatellen, mutta ne joutaa vielä hyvin syntymän jälkeenkin. Aikas valmiina täällä siis ollaan jo pikkuisen tuloon. Kunhan lastenhuoneen remontti saataisiin valmiiksi ennen h-hetkeä. Isoveli pääsisi omaan huoneeseen ja vauvan sängyn saisi kasattua omalle paikalleen, meidän sängyn viereen.

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Lomaa ja levottomia öitä

Meidän perhe lomailee nyt yhdessä. Mahtavaa! I jäi ihastuttamaan (ja vihastuttamaan, hih.) meidän arkea neljäksi viikoksi. Tätä olen niin odottanut. Hyvä etten ole öitä laskenut. 

Loma alkoi pitkällä viikonlopulla siskoni perheen luona Turussa. Serkkutytöt innoissaan hoitivat Eikkaa ja pikku äijä oli aivan innoissaan tytöiltä saamastaan huomiosta ja seurasta. Päästiin nauttimaan kesän lämmöstä ja auringosta hyvässä seurassa touhuten.




Kaikesta kivasta ja hauskasta huolimatta viikonlopun shoppailuretket, autossa istuminen ja helteet eivät hellineet omaa oloa. Nyt issiästä vihloo niin, että kävely on tukalan kivuliasta ja turvonnut olomuotoni huvittaa kanssaihmisiä. Itseäni ei pahemmin naurata. Onneksi nyt hieman viileni ilma, niin jospa se olokin tästä kohenee. 

Raskausviikko 30 pyörähti käyntiin perjantaina. Vauvan liikkeet ovat muuttuneet taas voimakkaammiksi ja potkut tuntuvat suunnilleen jossain navan korkeudella. Eikka kääntyi viikolla 29 ja pää painoi siitä eteenpäin ikävästi. Voiko siis puhua jostain "pään kiinnittymisestä". Uudesta mönkijästä en osaa sanoa, miten päin hän milloinkin mahassa pötköttää, mutta olettaisin pään olevan useimmiten oikealla puolella, lonkkaluun takana.



Eikka on nukkunut juhannuksesta saakka äärimmäisen levottomasti ja nukkumaanmenosta on tullut oikea tahtojensota. Tunnin huutamisen ja nukuttamisen jälkeen hän vihdoin yleensä nukahtaa, mutta yöllä hän jossain vaiheessa havahtuu ja herää. Huutaa niin kauan kunnes otamme hänet viereen. Hän on nyt siis viisi yötä nukkunut meidän vieressä. Toissayö meni hyvin omassa sängyssä heräämättä kunhan nukkumaanmenosta vain oltiin ensin selvitty ja viimeyökin jo vähän paremmin, mutta aamulla herättiin jo kuuden jälkeen. Tänään hän nukahti isänsä syliin sillävälin kun olin keittämässä iltapuuroa. 

Eikkaa ei ole käytännössä koskaan tarvinnut nukuttaa ja 3kk iässä hän ei enää nukahtanut syliin tai viereen. Hän on aina viihtynyt omassa rauhassa nukkumaanmennessä ja nukkunut levottomasti vieressä. Nyt on muutenkin jotain pientä "vain äiti kelpaa" -juttua ilmassa ja ensimmäistä kertaa ihan kunnon vierastamistakin. Myöskin aikamoisia raivareita meillä koetaan melkein päivittäin. En ymmärrä mikä hänen on. Vähän tsuumailin, että saattaa olla kulmahammas tulossa. Tai sitten tämä on vain jokin vaihe. Uhmaa ehkä. Ehkäpä öitä helpottaa myös siirtymien omaan huoneeseen, mikä tivottavasti tapahtuu vielä tämän loman aikana.



P.S Vihdoin sain aikaiseksi tilata poikasen 1vee kuvia. Vielä on vaikea valinta edessä kun pitäisi päättää, että minkä kuvista suurennuttaisin olohuoneen seinälle. 




tiistai 7. kesäkuuta 2016

Kesäsuunnitelmia


Eletään kesäkuuta, koulut ovat loppuneet ja kesä on virallisesti alkanut. Kesät menee aina hurjan nopeasti riippumatta keleistä, lomista tai menoista. Tekemistä tuntuu riittävän aina, vaikka ei etukäteen olisi mitään suunnitellutkaan. Mä olen haaveillut kiireettömästä ja lämpöisestä kesästä. Auringonottoa, ulkoilua, grillailua, saunomista ja ihania kesäöitä. 

Meillä ei kesäksi kovin montaa menoa ole vielä lukkoon lyöty. Oma olotila ja jaksaminen vaikuttaa paljon loppukesän suunnitelmiin ja siksi ollaankin jätetty suunnitelmat vielä avoimiksi. Ainakin yksi Turun reissu on tulossa ja viikonloppuloma johon sisältyy ainakin huvipuisto. Juhannuksen suunnitelmat ovat jo lukkoonlyöty ja siihen kuuluu ainakin ystäviä, grillailua, kesäkisoja ja luultavasti myös hyttysiä, vesisadetta ja kylmää ilmaa. Perinteisesti.  

Eikka on vielä niin pieni, ettei hän kaipaa sen kummempia lomareissuja. Hän viihtyy kun saa olla ulkona ja mennä menojaan. Uinti on yksi Eikan lempipuuhista ja talviturkin hän heittikin viikonloppuna. Tuntui viihtyvän rantavedessä, vaikka taisi olla hieman kylmempää vettä kuin kotipihan kahluualtaassa. Heh! Mutta vaikka ei lapsi vielä sen kummempaa kaipaakkaan, niin me aikuiset kyllä kaivataan. Ja tottakai lapsen ehdoilla on mentävä. Siksi ollaankin I:n kanssa suunniteltu ihan vain leppoisasti mökkeilyä ja asuntovaunuelämää. Pääsee kotinurkista hetkeksi, mutta ei tarvitse kauas matkustaa.

Ihan pelkkää loikoilua ei kesä kuitenkaan ole. Elokuun alkuun mennessä meidän olisi hyvä saada lastenhuone kuntoon. Eikka ehtisi oppimaan ja tottumaan omassa huoneessa nukkumiseen, ennen vauvan syntymää. Olen myös suunnitellut, että jospa kesän aikana tutustuisimme taaperon kanssa pottaan ja aloittaisimme vihdoin pottailuharjoituket. Tutista luopuminen olisi myös yksi kohta suunnitelmalistalla. Jos saisi edes aloitettua nämä "projektit" kesällä, sillä syksyllä varmasti riittää tohinaa ihan ilman minkäänlaisia "projekteja". 

Mun kesä menee siis masua kasvatellessa ja h-hetkeä odotellessa. Odotan innolla I:n lomaa, jotta päästään lomailee koko perhe yhdessä. Toivottavasti kelit suosii ja aurinko paistaa, vaikka kai tässä tilanteessa mun pitäisi toivoa viileää kesää ja aikaista syksyä. 





keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Tuntuu ihan lomalta

Viikonloppu vierähti hyvässä seurassa rentoutuen ja omasta vapaa-ajasta nauttien. Oltiin ystävien kanssa viikonloppu mökkeilemässä. Syötiin hyvin ja lilluttiin porealtaassa. Olipa oikein mukavaa kun ei tarvinnut vaihtaa yhtäkään vaippaa ja sai nukkua myöhään. Kaiken kruunasi syöminen ilman kenenkään syöttämistä ja keskeytyksiä. Sunnuntaina sitä palasi ihan uudessa vedossa takaisin kotiin. Tai no.. viimeistään maanantaina oli energiat latautuneet täysin.

Olen kyllä täysin sitä mieltä, että vanhemmat tarvitsevat myös välillä täysin omaa aikaa. Yhdessä ja erikseen. Oman mielenterveyden ja jaksamisen takia. Lapsikin on onnellisempi kun vanhemmat eivät ole väsyneitä tai kireitä. Itse en ole oikein osannut tai raaskinut ottaa sitä omaa aikaa tässä kuluneen vuoden aikana kuin muutamia kertoja. Jännitin etukäteen tätä tyttöjen viikonloppua, sillä Eikasta erossa oleminen yön yli on ollut vaikeaa minulle ja olenkin molemmilla kerroilla hakenut lapsen jo heti aamusta takaisin kotiin. (Toisella kerralla jo ennen yhdeksää.) Nyt  oltiin kuitenkin koko viikonloppu poissa. Mutta ihan turhaa jännitin! Ikävä oli hetkittäin, mutta se onneksi meni nopeasti ohi touhutessa ja jutellessa. Kotona kaikki oli mennyt myös hyvin. Kitinä alkoi vasta kun äiti tuli kotiin. Tottakai. Heh.

Mukavaa olisi vielä loppukesästä tehdä samantyylinen reissu, vaikka vain yhdeksi yöksi tai ihan vaikka vain päiväreissu. Uusi vauva kun syntyy, ei sitä taas henno, eikä oikein voikkaan, reissata ilman vauvaa. Eikka kun syntyi, sitä halusi vain istua vauva sylissä ja nuuhkia ja ihastella häntä kokoajan.


Lomafiilikset eivät jääneet mökille, sille kesäiset ilmat ovat saaneet ulkoilemaan ja touhuamaan kaikenlaista. Aurinkoa on palvottu nurtsilla maaten, kahluualtaassa läträten, ulkona kahvitellen, trampalla pomppien ja käytiimpä puistossa piknikillä ja frisbeegolffaamassa. Olen vähän ahkeroinutkin siinä sivussa mm. ikkunanpesun ja pihahommien parissa. On kyllä niin kesäiset kelit, että väkisinkin on hymy korvissa ja fiilis korkealla. Eilen aurinkoa ottaessa vauva potki ensimmäisen kerran niin, että näin kun vatsa heilui. Mahtavaa! Lämmin kesä kyllä höllii, mutta voi olla, että loppukesästä fiilikset kuumassa kesäsäässä suuren mahan ja turvonneiden raajojen kanssa eivät enää ole kovin korkealla. Täytyy siis nauttia nyt kun vielä voi. 

Vatsa onkin taas jotenkin salakavalasti pullahtanut suuremmaksi. Se on aika alhaalla, niinkuin Eikastakin. Mahan ympärille mahtuvia kesävaatteita ei juurikaan löydy kaapista. Lidlistä kävin hamstraamassa muutaman maximekon ja tänään ajattelin käydä shoppailemassa jos löystyisi kesäisiä mammapöksyjä. Myös jotakin siistimpää ja päällä mukavaa pitäisi löytää ylioppilasjuhliin ja mahdollisiin muihin kesän rientoihin. Tämä ainainen vaateongelma, oli sitten suuri vatsa tai ei. 

torstai 18. kesäkuuta 2015

Porvoossa

Käytiin I:n ja pikku Eikan kanssa pienellä lomareissulla Porvoossa. Yövyttiin pari yötä ihanan upeassa Haikon kartanossa ja tutustuttiin kaupunkiin, lähinnä Vanhaan Porvooseen, sekä kaupungin tarjoamiin kahviloihin ja ravintoloihin. Kovasti on shoppailtu ja kävelty on niin, että jalkoja särkee. Maha pullollaan sai palata kotiin, sen verran tuli myös syötyä!



Pidän itse aivan valtavasti kaikesta vanhasta, joten viihdyin Vanhan Porvoon alueella ihan vain ihastellen mukulakivetystä, sekä vanhoja rakennuksia putiikkeineen ja kahviloineen. Idylliset joenrantaravintolat vanhoissa ranta-aitoissa houkuttelivat ja oli vaikea valita niistä yksi. Pohdinnan jälkeen päädyttiin ravintola Fryysarinrantaan ruokalistan perusteella. Ei ollenkaan huono vaihtoehto! Alkuun perusvarmat etanat, pääruuaksi maukas pihvi ja jälkiruoka oli yksi parhaimpia, mitä olen koskaan syönyt! I kehui myös omia ruoka-annos valintojaan. Tunnelma ja palvelu oli myös hyvää ja ammattitaitoista. Ravintolassa oli myös ihana kesäterassi, jossa olisimme varmasti viihtyneet jos ilma olisi ollut lämpöisempi.

                      

Haikon Kartano oli todella kokemisen arvoinen paikka. Palvelu oli moitteetonta ja miljöö hipoi täydellisyyttä. Viihdyttiin oikein hyvin, vaikkemme juurikaan käyttäneet hotellin palveluja, eikä aktiviteetteja. Mahdollisuus olisi ollut esim. lotrata kylpylässä, pelata frisbeegolfia kartanon läheisyydessä ja muutama luontopolku lähti aivan hotellin pihasta. Varmasti vielä vierailemme Haikossa joskus uudestaan ja seuraavalla keralla Eikkakin on sitten jo sen ikäinen, että voimme hyödyntää hotellin tarjoamat aktiviteetit. 

                     
               
Eikka jaksoi hyvin reissata äidin ja iskän matkassa! Poika pysyi tyytyväisenä ja suurimmaksi osaksi nukkui kun pyörittiin kaupungilla. Pikku E muuten kasvaa kovaa vauhtia! Viime viikolla 2kk neuvolassa painoa oli tullut yli kilo lisää ja vaakalukema näytti yhteensä 5115 g. Pituuttakin oli kertynyt lisää neljän senttimetrin verran. Hyvin on siis maito riittänyt ja poika on saanut syödäkseen. Peukku sille!  


Nyt sitten alkaa juhannukseen valmistautuminen. Me vietämme sitä ystäviemme seurassa perinteisesti saunoen, grillaten, syöden ja juoden. Koittakaa muutkin nauttia keskikesän juhlasta, vaikkei sää taidakkaan suosia. 

Hyvää juhannusta kaikille! :) 

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Rätti heilumaan!

Viikot ovat kuluneet yllättävänkin nopeasti, vaikka joidenkin päivien kohdalla on tuntunutkin aika matelevan. Aina on kuitenkin ollut jotain mitä odottaa tai jotain pientäkin tekemistä, kuten viimeviikolla ihanan pienen kummitytön ensinäkeminen, ystävän saapuminen Suomeen lomalle ja viikonloppuna vielä ystäviä ja livemusaa. 

Nyt on kai sitten se hiljainen viikko (pääsiäistä edeltävä viikko). Meillä se kyllä tulee olemaankin aika hiljainen, sillä I:llä on paljon töitä ja reeniä, joten vietänkin arkipäivät aika yksinään kotona. Meteliä toki saattaa aiheuttaa imuri ja pesukone, sillä tälle vikkolle keksin tekemiseksi ja ajankuluksi suursiivouksen. Jokapäivälle vähän jotain ja sitten pääsee hyvillä mielin huilailee ja nauttimaan pääsiäisestä herkkuineen. Vauvan tulo on hyvä syy puunata koti lattiasta kattoon ja nyt jotenkin tuntuu, että koti ei ole muka koskaan ollut näin likainen. Miten sitä muka seinätkin on aivan törkyiset ja joka paikassa huomaa jonkun pienenkin tahran tai töhnän. 
Sania podille!

Suunnittelin kyllä jo terassin siivoustakin, mutta ehkä on vielä liian aikaista sille. Nahkatakkiakin sovittelin jo, mutta nyt taas taivaalta sataa valkoista ja kevät tuntuu kaukaiselta ajatukselta. Saati sitten kesä! Kesän viikonlopuille on kuitenkin jo alkanut kertymään menoja ja tapahtumia. Vielä ei onneksi päällekkäisyyksiä ole päässyt käymään. Muutamat häät olisi tiedossa, polttareita kenties, perinteiset kesäolympialaiset, markkinoita ja siihen kun lisää vielä juhannuksen niin alkaa ollakkin jo tapahtumaa kerrakseen. Voi en malta odottaa kesää ja aurinkoa!

Edelliset pariviikkoa ovat raskauden osalta olleet hyvinkin normaaleja. Olenkin nauranut, että kun raskausviikko 34 tuli täyteen ja vauvan syntymistä ei enää estettäisi, ovat supistukseni vähentyneet ja oloni ollut hyvä. Että nyt kun vauva "saisi" tulla, merkit ennenaikaisuudesta ovat hävinneet. Ehkä pystyn nyt nauttimaan loppuraskaudesta sitten kunnolla, kun muuten on ollut välillä vähän hankalaa :) Liitoskivut ja huonoolo ovat hieman härnänneet, mutta olo on ollut muuten tilanteeseen nähden hyvä! Ylihuomenna neuvolassa tutkaillaan pään paikkaa, vaikkakin se siellä synnytyskanavassa tuntuisi tiukasti olevan. 

Mukavaa alkanutta hiljaista viikkoa kaikille! :)


sunnuntai 17. elokuuta 2014

Joensuu

                       

Perjantaina töiden jälkeen auto starttasi kohti Joensuuta, I:n ystävän ja hänen kihlattunsa luokse. 300 km matka taittui yllättävänkin nopeasti ja kevyesti. Illalla perille päästessämme meitä odotti lämmin ja ystävällinen vastaanotto ja pientä iltapalaa. Siinä pöydän ääressä istuessa, kuulumisia vaihdellessa ja rupatellessa aika kului kuin siivillä. Huomaamatta kello oli siirtynyt ajassa eteenpäin ja näytti jo kaksi. Vielä olisi juttua riittänyt, mutta nukkuakkin välillä piti.

Lauantaina aamupalan jälkeen lähdettiin katsomaan miltä näytti Joensuun keskustassa. Vähän shoppailua, kaupunkiin tutustumista ja torikahvittelua.

                         
Hassu yhteensattuma oli se, että minun lapsuudenystäväni asuu Joensuussa ja asia kun joskus tuli puheeksi, huomattiin, että tämä I:n ystävän kihlattu on lapsuudenystäväni kaaso! Molemmat siis Joensuun naisia. No siinä sitten lauantaina soiteltiin kihlatun kanssa lapsuudenkaverille ja kävimme hänen luonaan kylässä. Kyllä se maailma on pieni! 

Lauantaita jatkettiin ravintolapäivällisellä. Ravintolaksi valitsimme Astorian, sen runsaan menun vuoksi. Ruoka oli todella maistuvaa! Kaikki pitivät annoksistaan, palvelu oli hyvää ja ammattitaitoista. Tunnelma ihan ok. Sade kuitenkin yllätti ruokailijat ja jouduimme odottelemaan kuuron ohimenoa. Lähtiessämme bongasimme upean sateenkaaren!

                        

                        

                       

                       

Ilta vierähti pariskunnan luona viiniä juoden ja iltaa viettäen. Lähdimme sitten vielä katsastamaan Joensuun yöelämän. Glorian terassilla tarkeni vielä istua, mutta Ilonan tanssilattia kyllä veti myös puoleensa ;) Kerrassaan todella hauska ilta!  

                       

Aamulla väsytti ja pizza maistui. Suuntasimme Kesäladolle. Pakko hehkuttaa Kesäladon pizzoja. Ehkä parasta pizzaa, mitä olen syönyt! Pizzaa ei voinut sanoa roskaruuaksi. Todella rapea pohja, vähä juuston määrä, tuoreet ja hieman tavallisesta poikkeavat täytteet tekivät pizzasta erikoisen hyvän! Suosittelen kaikille! 


                     

                     

Kaikenkaikkiaan viikonloppu oli täydellinen! Vieraanvarainen ihana ystävä pariskunta piti meistä niin hyvää huolta. Aamupalakin oli kuin hotellissa olisi ollut! Ilmapatjasta ei voi sanoa samaa, mutta hyvin siinäkin nukutti :) Vatsalihakset on kipeinä nauramisesta ja hymyilyttää vieläkin. fiilis on kuin olisi pidempikin loma takana. Nyt kotimatkalla. 

Kiitos J ja E! ❤️

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Olympia tunnelmaa

Lauantai vierähti Oksasten Olympialaisten merkeissä. Joka kesän kohokohta! Jo yhdeksäs vuosi peräkkäin kun ystäväni vanhemmat ajavat nurmikkonsa tasaiseksi ja valmistavat pihansa kisatantereeksi. Tittelit heitetään sivuun ja jokainen on ylituomareiden silmissä saman arvoinen. On sitten komisaario, pankkiiri, opettaja henkilö tai avec.

Vauvasta vaariin oli taas sakkia paikalla ja jokaisella mukanaan älyttömän upeita kisoja voitettavaksi.  Tänä vuonna kisoina oli mm. tarkkuus kalastusta, Tunnarivisailua, langanmittaamista, neppistä, pässinpallien viskailua, älytehtäviä, Some "hästäggäilyä", laulua, mölkkyä, perinteinen jalkapallo ja parhaaksi kisaksi valittu ja palkittu huutojuoksu. Päivä kului vikkelästi kisaillen ja rupatellen. Hauskaa oli! Niinkuin aina ennekin. Uskomattoman hyvä sakki ja reilua peliä! Kukaan ei ota tosissaan, ei liiottele, ei huijaa, eikä ainakaan kanna kaunaa edellis vuosista. ;)











Suuri kiitos taas mahtavalle isäntäväelle ja kaikille mukana olleille. Naurulihaksiin sattuu ja virne on edelleen kasvoilla. Suurella jännityksellä jäämme odottamaan ensivuoden kymmenen vee tapahtumaa. "Niemelät" kiittää!

torstai 24. heinäkuuta 2014

Ihanaaaaaa!

Siis tää keli! Tää kesä! Vapaapäivä! Tää on niin kivaa! <3 

Oon koko päivän tirisyttänyt rasvaa auringossa ja sainkin kauniin räikyvänpunaisen värin pintaan. Ups. Se tuli vähän vaivihkaa. Tänään on tullut nautittua auringosta ja kesästä kyllä oikein tosissaan. Pöndeilty, syöty eväitä ulkona, shoppailtu "kyläkaupassa" ja läträtty vedessä.
Minä ja koira molemmat. Lämpömittari järvessä näytti +28 astetta. Linnunmaitoo! Koko viime kesänä en varmaan uinut niin paljon kuin tänään! Päivä siis taas vierähti purtsilla ja taidan aamulla ottaa saman suunnan ennen töihin menoa. 

Venekuume vaan kasvaa kun aikansa viettää tuolla veden äärellä "kapteenien" keskuudessa. Haaveena olis joku sellaine botski, missä olisi tilaa nukkua ja vaikka vähän valmistaa pientä purtavaakin. Ei kovin isoa, eikä mitään kovin pientäkään. Ei sen veneen tarvitse kovin kovaa mennä, mutta ei myöskään mitään hidasta put put- venettäkään. Sellainen sievä, toimiva ja edullinen kokonaisuus. Ehkä mä joskus ostan sen paatin. Sit kun mulla on kesällä lomaa ja aikaa veneillä.. Sitten joskus ;) Hyvävelin kanssa tänään keskusteltiin ja suunniteltiin, että ostetaan ensikesäksi vesiskootteri. Olishan sekin jotain! 



Heräteostona ostin "kyläkaupasta" tänään Karjalaisen Jukan uuden levyn, joka meinaan on tosi hyvä! Oon sitä nyt popitellut koko päivän autoa ajaessa. Viime talvena oltiin tyttöjen kanssa Ylläksellä Karjalaisen keikalla. Se oli ihan HULLUN HYVÄ! <3 Pakko ehkä nähdä se joskus uudestaankin livenä.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Purkkarit jalkaan ja purtsille!


Lauantai iltaa vieteltiin pursiseuralla. Loistava paikka kerrassaan! Itse olen viettänyt tuolla kyseisellä niemen notkelmalla kaikki lapsuuteni kesät ja mielelläni vietän aikaa siellä edelleenkin, vaikka ei meillä venettä ole, silti ollaan seuran jäseniä ja tervetulleita joukkoon. Lapsena me veneiltiin isän ja äitin kanssa, mutta vanhemmilla vene vaihtui jossain vaiheessa matkailuautoon. Pursiseuralta nykyään kyllä löytyy myös "karavaanialue" ;) Seuran jäsenet on aivan loistavaa porukkaa! Kaiken ikäisiä ja näköisiä. lapsiperheitä, perheitä, sinkkuja, eläkeläisiä, mummoja, vaareja, nuoria.. mitä näitä nyt on. Kaikki tulee kuitenkin hyvin toimeen keskenään! :)

Tekemistä ei pursiseuralta juurikaan puutu. Jos ei ole jotain talkoo hommaa, niin voi ihan vain olla ja nauttia grillaillen, veneillen, ulkoillen, frisbeegolfaten, onkien, uiden ja saunoen ja monin muun keinoin. Lääniä on ja aina seuraa, jos sitä kaipaa!






Vein lauantaina mennessämme tuliaisiksi kakun. Meikäläinen on aika surkea leipuri. Välillä kuitenkin innostun kokeilemaan jotakin helppoa reseptiä. Nyt päätin kokeilla päärynä-kinuskikakkua. Ohjeen löysin täältä. Siis kerrassaan SUUSSA SULAVAA! Aivan varmasti teen tätä kakkua toisenkin kerran. Mun piti ottaa kakusta hieno kuva, mutta sitten unohdin ja sitten sen lässähti siinä helteessä ja sit kuvasta tuli "ei niin houkuttelva". Mutta siis ältsin hyvää! Kokeilkaa kaikki!


                       
                              



sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Kesä on tullut!

Tervetuloa aurinko ja lämpö! Siis voiko ollakkaan ihanampaa! <3 Nyt ei pidä valittaa, että on liian lämmintä.




Eilen käytiin heppatallilla katsomassa I:n siskon estekisoja. En minä niistä hevosista ja kisoista oikein ymmärrä, mutta Ihan mukava niitä kisoja oli silti seurata. Sen nyt tajusin, että jos se puomi tippui, niin tuli virhepisteitä. Lupasimpas lähteä joku kerta itsekkin ratsastamaan. Hurjaa! Hevoset on mielestäni hieman pelottavia eläimiä. Ne kun on niin isoja! 





Pari pässiäkin nähtiin.

Tänään lämmintä päivää tuli vietettyä ensin töissä ja sitten aurinkoa ottaen. Anoppi oli tehnyt ihanaa raparperimehua. Täytynee kokeilla itsekkin tehdä, on meinaan todella helppo resepti.

Raparperimehu

1 kg pilkottuja raparpereja
2 kpl sitruunaa lohkottuna
0,5 kg sokeria
2 l kiehuvaa vettä
2 l kylmää vettä

Kaikki tavarat ämpäriin. Kaadetaan kiehuva vesi päälle. Sekoitellaan. Sitten kylmä vesi sekaan ja taas sekoitellaan. Annetaan mehun tekeytyä ämpärissä huoneenlämmössä noin vuorokauden. Ja valmis! 
Toki sitruunaa ja sokeria voi laittaa sitten oman maun mukaan. 

Ostin kesän alussa crocsin sexi flip varvassandaalit. Aivan loistavat kesäkengät ja parhaimmat varvastossut mitä tiedän! Mukavat jalassa ja näyttävätkin hyvältä. Suosittelen lämpimästi! Ainut miinus ehkä on, ettei kenkiä saa vain potkaistua jalkaan, vaan joutuu kädellä hieman avittamaan. Mutta silläpä ne ovatkin niin tukevat kengät sandaaleiksi. 

Nauttikaahan kaikki nyt auringosta! <3

torstai 3. heinäkuuta 2014

Alku

Täällä taas.

Aikaisempi blogi seurasi hääjärjestelyitä, nyt ajattelin keskittyä siihen tavalliseen elämään häiden jälkeen. Mies ja vaimo, koira, arki, työ, juhla, harrastukset, ystävät, haaveet, unelmat, ilot ja surut. Mitä kaikkea siihen ikinä kuuluukaan ja mitä kaikkea tuleekaan vastaan.

Alku kesä on mennyt hurjaa vauhtia. Ei ole ehtinyt vielä edes tajuamaan kunnolla, että on kesä. Syynä siihen saattaa kiireen lisäksi olla koleat ilmat, jotka muistuttavat enempi syksyä, kuin kesää. Mutta jipii! Tänään otettiin lämmitys pois päältä, heitettiin villasukat laatikkoon ja toivottiin, että nyt kun kelit lämpenevät, ne myös pysyy lämpöisinä, aina pitkälle syksyyn saakka! Tai ainakin vapaapäivinä voisi olla lämmin ja aurinkoinen sää. ;)

Alkukesä on tosiaan ollut vilkasta töiden parissa, joten kukkien istuttelukin on jäänyt ja unohtunut melki kokonaan. Kolme pionia kuitenkin sain kukkapenkkiin istutettua ja pieneen viljelyslaatikkoon vähän yrttejä ja salaattia. Mintut ovat ehtineet jo kuolemaan, mutta ainakin ruohosipuli ja salaatti näyttäisivät (vielä) olevan hengissä. En todella omista minkäänlaista viherpeukaloa, en edes haaleasti vihertävää. Kukista ja kasveista pidän kyllä, mutta olen pysytellyt niissä helppohoitoisissa, jotka eivät välitä vaikka heidät välillä unohtaisikin kastella. Rivari kolmiomme piha ei muistuta edenin puutarhaa, mutta ei sen tarvitsekkaan. Tämä on ihan hyvä.


Terassin onneksi sain kesäkuntoon jo viikkoja sitten. Ikkunan pesua ja sellaista. Sisustus on sama vanha tuttu jo viimekesältä, mutta toimii hyvin edelleenkin. Rottinkiset kalusteet vievät ison tilan ja mukavaa on, että vähän suurempikin ystävälauma mahtuu istumaan terassilla samaan aikaan. Vanhalle puupenkille mahtuu hyvin monta takapuolta, kun oikein tiivistää :)  Tuo lasitettu terassi on kyllä loisto juttu! Yksi huone lisää näin kesäaikana. Ihan parasta juoda kahvit lämpöisellä terassilla ja olempa yhdet päiväunetkin jo nukkunut terassin sohvalla :) 



Aivan alkukesästä kätevä mies ystävänsä avustuksella rakensi terassille jatkoksi "verannan" tai siksi me sitä kutsumme. Siitä tuli hieno! Paljon parempi kuin sen tilalla aikaisemmin ollut heinittynyt kukkapenkki, joka lähinnä muistutti nokkospeltoa. Harmillisesti vain verannan käyttö ja sisustaminen on hieman jäänyt jo edelläkin mainittujen sääolosuhteiden takia, mutta onhan tässä vielä kesää jäljellä :)