maanantai 30. maaliskuuta 2015

Rätti heilumaan!

Viikot ovat kuluneet yllättävänkin nopeasti, vaikka joidenkin päivien kohdalla on tuntunutkin aika matelevan. Aina on kuitenkin ollut jotain mitä odottaa tai jotain pientäkin tekemistä, kuten viimeviikolla ihanan pienen kummitytön ensinäkeminen, ystävän saapuminen Suomeen lomalle ja viikonloppuna vielä ystäviä ja livemusaa. 

Nyt on kai sitten se hiljainen viikko (pääsiäistä edeltävä viikko). Meillä se kyllä tulee olemaankin aika hiljainen, sillä I:llä on paljon töitä ja reeniä, joten vietänkin arkipäivät aika yksinään kotona. Meteliä toki saattaa aiheuttaa imuri ja pesukone, sillä tälle vikkolle keksin tekemiseksi ja ajankuluksi suursiivouksen. Jokapäivälle vähän jotain ja sitten pääsee hyvillä mielin huilailee ja nauttimaan pääsiäisestä herkkuineen. Vauvan tulo on hyvä syy puunata koti lattiasta kattoon ja nyt jotenkin tuntuu, että koti ei ole muka koskaan ollut näin likainen. Miten sitä muka seinätkin on aivan törkyiset ja joka paikassa huomaa jonkun pienenkin tahran tai töhnän. 
Sania podille!

Suunnittelin kyllä jo terassin siivoustakin, mutta ehkä on vielä liian aikaista sille. Nahkatakkiakin sovittelin jo, mutta nyt taas taivaalta sataa valkoista ja kevät tuntuu kaukaiselta ajatukselta. Saati sitten kesä! Kesän viikonlopuille on kuitenkin jo alkanut kertymään menoja ja tapahtumia. Vielä ei onneksi päällekkäisyyksiä ole päässyt käymään. Muutamat häät olisi tiedossa, polttareita kenties, perinteiset kesäolympialaiset, markkinoita ja siihen kun lisää vielä juhannuksen niin alkaa ollakkin jo tapahtumaa kerrakseen. Voi en malta odottaa kesää ja aurinkoa!

Edelliset pariviikkoa ovat raskauden osalta olleet hyvinkin normaaleja. Olenkin nauranut, että kun raskausviikko 34 tuli täyteen ja vauvan syntymistä ei enää estettäisi, ovat supistukseni vähentyneet ja oloni ollut hyvä. Että nyt kun vauva "saisi" tulla, merkit ennenaikaisuudesta ovat hävinneet. Ehkä pystyn nyt nauttimaan loppuraskaudesta sitten kunnolla, kun muuten on ollut välillä vähän hankalaa :) Liitoskivut ja huonoolo ovat hieman härnänneet, mutta olo on ollut muuten tilanteeseen nähden hyvä! Ylihuomenna neuvolassa tutkaillaan pään paikkaa, vaikkakin se siellä synnytyskanavassa tuntuisi tiukasti olevan. 

Mukavaa alkanutta hiljaista viikkoa kaikille! :)


maanantai 23. maaliskuuta 2015

Raskaana olevien naisten yksityisyys. Onko sitä?

Yksityisyyden rikkominen. Olen itsekkin varmasti monta kertaa sortunut siihen ymmärtämättä miltä se toisesta saattaa tuntua ja tajuamatta miten se ehkä saattaakin loukata toista. Olen ehkä udellut liian henkilökohtaisia tai arvostellut tajuamatta, että se voi olla toiselle hyvinkin henkilökohtainen asia. Nyt itse tässä tilassa olen ymmärtänyt, että itsestä ihan tavalliselta vaikuttavat kommentit, eivät välttämättä olekkaan toisesta mukavia. Ja olen myös huomannut, että joidenkin mielestä mahani ja tilani on yleinen ihmetyksen aihe ja kaikkien yhteinen juttu. NOT!

Mahan koskettelu. Ehkä se perinteisin tapa rikkoa toisen yksityisyyttä. Minusta on ihan ok, jos läheiseni koskevat siihen, mutta kun tuikituntemattomat täysin varoittamatta työntävät kätensä vatsalleni ja alkavat hieromaan sitä! Eivät edes kohteliaasti kysy, voisiko mahdollisesti kokeilla hieman, vaan nimenomaan sitä oikein taputellaan ja hierotaan kyselemättä. Lisäksi vielä lässytetään vauvalle jotain. Ärsyttävää.

Mahan arvostelu. "Maha on kasvanut", ihan ok, mutta "ompa se iso!" Tiedän sen mainitsemattakin ja oikeastaan se on aika inhottavaa kuulla. Vaikka toki kaikki tietää, mistä se mahan koko johtuu, mutta jollain tapaa se kuitenkin ehkä itseäni hieman loukkaa. Itse näen mahani kokoajan ja oma silmäni tottuu sen valtaisaan kokoon, eikä se minulle itselleni olekkaan niin iso. Ihan tavallinen. Sitten joku tulee ja päättää kertoa minulle, että kuinkas valtava se onkaan ja lause yleensä vielä jatkuu jotenkin niin, että sillä ja tolla on paljon pienempi vauvamaha kuin minulla. No kiva heille! 

Ulkonäköön liittyvät kommentit eivät tunnu kivoilta. Eihän ihmiset normaalistikkaan päin näköä arvostele toisen ulkonäköä, mutta miten se ei tunnu koskevan odottavia äitejä. Mahan koko on varmasti se  yleisin, mutta olen itse myös kuullut kommentteja siitä kuinka olen lihonut ja pöhöttynyt. Joo, mulla on kotona peili ja vaikka sitä välttelenkin olen myös itse huomannut asian ja kai se on ihan normaalia näin raskaana ollessa. En kaipaa kommentteja kaksaristani tai poskieni koosta.

Kyselyt lasketusta ajasta tottakai ovat aivan ok, mutta siihen kommentoiminen tyyliin "Ai vasta!" Ei kuulosta kovin mukavalta, varsinkin kun on itse aika kypsänä tähän olotilaan ja yrittää ajatella, että ei enää kauaa. Paras kommentti kuitenkin oli, kun kerroin, että vielä kahdeksan viikkoa olisi jäljellä, aivan täysin puolituttu nainen tokaisi että "ai vielä niin paljon, mä kun veikkasin että sä synnytät jo ihan kohta kun sun mahakin on tommonen!" Siis mitä!!?? Millainen?! Olisi ihmetellyt ihan itsekseen vain. 

Mahan arvosteluun liittyy vielä oma henkilökohtainen inhokkini; tyttö- vai poikavatsa. Ensinnäkin mitä väliä ja millä ihmeellä sen nyt siitä mahan muodosta voi päätellä. Joo ihan hauska juttu miettiä perheen ja kavereiden kanssa, mutta mä en todella halua kaupassa tutuntutuilta kuulla, että selkeästi tyttö tulossa. Varsinkin kun joka toinen veikkaa mahan perusteella tyttöä ja loput poikaa. 

Nyt kun omia ystäviäni on paljon samassa tilassa, tulee heidän kanssaan keskusteltua aika henkilökohtaisestikkin odottamiseen liittyvistä asioista ja minusta onkin kiva verrata omaa raskauttani muiden kanssa. Ja toki ekakertalaisena paljon olen kysellytkin, miten muilla on. Minusta itsestäni on helppoa ja luontevaa puhua heidän kanssaan asioista, mutta en ehkä halua kaikille tuttavilleni kertoa kuinka paljon paino on noussut ja perse levinnyt tai tuleeko rinnoistani jo maitoa. Älkää siis kyselkö ihan henkilökohtaisimpia tai älkää ainakaan loukkaantuko, jos en halua vastata.

On toki mukavaa kun ystävät, läheiset ja jopa tuntemattomat huomioivat ja kyselevät kuulumisia ja vointia. Sitä kun voi udella myös kohteliaasti ja hienostuneemmin. Se lämmittää mieltä :) Mutta on päiviä, jolloin en kaipaa minkäänlaista komenttia keltään. Joinakin päivinä on selvästi herkempi, kun taas jonakin päivänä tuntuu, että mikään ei voisi loukata. Meitä kun on vielä niin monenlaisia odottajia. Jotkut saattavat olla koko raskauden ajan erityisen herkässä tilassa, eikä varmaankaan silloin halua kuulla muiden mielipiteitä tai neuvoja. Olen lukenut naisista, joille raskauskilojen kertyminen on täysin kamala ja ylitsepääsemätön juttu. Mainitseppa tälläiselle vahingossa hänen leventyneestä lantioistaan ja nakkisormistaan. Ja mitenkäs se ulkomaalainen malli, jonka vatsa oli niin pikkuinen ennen synnyttämistäänkin, että hyvä että edes huomasi hänen odottavan. Sitä sitten ihmiset kommentoivat, että kun se ei syö mitään ja se vauvakin kuolee kun on noin pieni maha. Hohhoijaa.

Nämä ovat siis omia mielipiteitäni ja asioita jotka minua rassaa. 
Itse kuitenkin kirjoitan raskaudestani myös tänne blogiin, joten olen kyllä aika avoin tämän kokemuksen suhteen. Pienet jutut vain hetkittäin ärsyttävät, mutta varmasti on niitäkin odottavia äitejä, jotka eivät halua odotuksestaan tehdä minkäänlaista numeroa ja mielellään eivät välttämättä halua asiasta edes keskustella. Pitää yrittää muistaa myös se, että jos itselle jokin asia on ok, ei se välttämättä toiselle ole ja toisinpäin. Tuskin kukaan tahalleen heittää hölmöjä kommentteja tai loukkaa toista. Välillä varmasti on vaikea asettua sen toisen näkökulmaan, eikä todella voi tietää mitä taustalla on. Eikä aina ihan loppuun asti ajattele mitä sanoo tai tekee. Täytynee siis myös itse yrittää muistaa tämä asia ja yritän olla möläyttelemättä ja utelematta liikaa. Ja yritän muistaa senkin, että kukaan ei varmasti tarkoita mitään pahaa kommenteillaan, yleensä päinvastoin :)

torstai 19. maaliskuuta 2015

Äitiysloma

Se alkais nyt sitten virallisesti ylihuomenna. Mä olen kyllä tästä kotona olemisesta saanut ihan tarpeekseni jo tän kymmenen viikon aikana. Hyvin on siis jo kerennyt valmistautumaan vauvan tuloon. Pinnasängyn kasailua ja perusteellista suursiivousta suunnittelin vielä ennen laitokselle lähtöä. Sitten sitä olisikin aika valmista. Outoa ajatella, että menen takaisin töihin vasta ensivuonna. Yhyy! Mulla kun on nyt jo ikävä sinne. Olen kyllä luvannut olla tarvittaessa käytössä myös äitiysloman aikana ja toivonkin, että tarve välillä tulee. Hih! :) 

Tämä virallinen äitiyslomahan kertoo siitä, että ei enää kovinkaan montaa viikkoa pitäisi yhtenä kappaleena olla. Odotan kyllä jo malttamattomana että saan vauvan syliini ja pääsen pötsistä eroon. Odotan sitä, että kankeus ja särky loppuu, saan sukat jalkaan hengästymättä, pääsen sohvalta ylös ilman ähinää, ei närästä, ei okseta ja pääsen edes normaalille kävely lenkille! Liikkumista on todella kova ikävä ja haluaisin jo päästä palauttelemaan kroppaa mahdollisemman normaaliin ulkomuotoon. Pullukkana oleminen alkaa riittää. Ainakin nyt tuntuu siltä, että motivaatiota löytyisi vaikka maratoonille. Katsotaan nyt sitten kuinka motivaatio säilyy ;)

Rv 20 ja Rv 34

Intopiukeena seuraa ja odottaa kun viikot vähenee, mutta samalla jännitys synnyttämisestä on alkanut hiipimään ajatuksiini. Pahimmat pelot ovat käyneet mielessä ja ovat saaneet herkistymään. Enää tässä vaiheessa ei ehkä pitäisi lukea mahdollisista riskeistä. Olen yrittänyt rauhoittaa mieltäni ajatuksella, että ei se voi niin kamalaa ja ylitsepääsemätöntä olla, sillä ihmiset tekee sen jopa useampaan kertaan. Toivon tottakai, että kaikki menisi hyvin ja kävisi "helposti". Kivunlievityksiäkin olen miettinyt ja vertaillut. Tuntuu hankalalta miettiä sellaisia asioita, kun ei oikeastaan yhtään tiedä mitä on vastassa ja mikä toimii mitenkin itsellä. Kuitenkin tässä vielä ollaan ihan suht luottavaisin mielin menossa synnyttämään.

Siskon tyttöni Lounan (kohta 7v.) kanssa keskustelin vauvan nimestä. Hän nauroi muutamalle ehdotukselleni ja muutamaa nimeä hän ei ymmärtänyt ollenkaan. Hän ehdotti, että jos vauva on tyttö, voisi hänen nimensä olla Ruusunnuppu. Heh! Poikien nimiä hän ei kuulemma oikein tiennyt. Kauheen hankalalta tuntuu koko nimi asia. Pojalle nyt aika selkeet vaihtoehdot on jo hahmottunut, mutta tytölle ei kyllä oikein tahdo löytyä edes selkeitä vaihtoehtoja. Toivottavasti vauvan näkeminen sitten helpottaisi valinnassa. 

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Puhtaat kengät

Ihana ihana kevät aurinko vaan jaksaa paistaa! Se saa kyllä mielen virkeäksi ja positiiviseksi. Ainut miinuspuoli tässä auringonpaisteessa on se, että se paljastaa kaikki pölyhiukkaset, koirankarvat ja tahrat ja koti näyttää kamalan sotkuiselta. Hyi yäk! 

Meillä on nyt se aika vuodesta, kun imuroidaan taas päivittäin. Ystävämme Mopsi haluaa keventää oloaan kesäksi ja luopuu nyt ylimääräisistä karvoistaan. Sitä karvaa sitten riittääkin! Mopseilla karvaa on niin tiheään ja paljon, että lyhytkarvaiseksi koiraksi sitä ei voisi uskoakkaan kuinka sitä irtoaa. Ja tuntuu, että se on ihan sama kuinka paljon koiraa harjaa, ei auta yhtään! Imuri siis saa huutaa jatkuvasti. Ja nyt vielä suureksi suruksi kätevä varsi-imurimme meinaa sanoa sopimuksensa irti. Olen kyllä yrittänyt puhua sille kauniisti, jotta se siitä vielä virkoaisi, mutta heikolta näyttää. 

Kevätsiivousta suunnitellessa ja aloittaessa iski kuitenkin laiskuus. Siivous ei imurointia pidemmäksi jatkunut kun keksinkin tehdä kevätsiivouksen kodin sijaan kengilleni. Valkoiset nahkaiset Converset ovat talven aikana muuttuuneet ei niin valkoisiksi. Välillä olen nahkaosia pyyhkäissyt, mutta en sen enempää ole alkanut kenkiä hinkkaamaan. Nyt päätin kokeilla kuinka puhtaat niistä saa.

Ennen

Jälkeen

Nauhat laitoin likoamaan klorittiveteen ja kengät hinkkasin puhtaaksi ihmesienellä. Sillä lähtikin oikein hyvin, mutta saumakohtiin  ja kenkien kärjessä olevaan röpelöisempään kumiosaan jäi vielä likaa. Hinkkasin siis kumiosat vielä Fairylla ja hammasharjalla. Putsasin nahkaosan vielä tekstiilinsuojaus aineella ja suihkutin lopuksi suoja-ainetta kauttaaltaan kenkiin ja annoin kuivua. Lopputulos on kyllä loistava! Tottakai käytön jälkiä näkyy, mutta sehän on selvää. Nauhat olisi saaneet ehkä olla puhtaammat, mutta eipä tuo haitanne. Voin ostaa uuden nauhat, jos jossain vaiheessa tuntuu siltä. 



Olisko aika laittaa punaisetkin pesuun?



torstai 12. maaliskuuta 2015

Joko kohta?

Viime tiistai oli kamala päivä! (Rv 33+0) Huono olo kesti lähes koko päivän ja supistukset kestivät pitkään ja tuntuivat loputtomilta. Mikään asento ei ollut hyvä ja vauvan jokainen liike tuntui sata kertaa voimakkaammalta ja kivuliaammalta. 10 minuutin kauppareissun jälkeen autoon istuessani pääsi itku, sillä olo oli kaamea! Joka paikkaan sattui ja olin aivan loppu. Illalla supistukset hieman vielä voimistuivat ja voimakas paineen tuntu ilmestyi alapäähän. Tuntui, että vatsa roikkui polvissa ja lapsi painaisi ainakin 15 kg. Hieman jo säikähdin sitä fiilistä. Vaikken yhtään tiedä, mikä on normaalia tunnetta ja mikä ei, mutta silloin vaisto sanoi, että enää ei ihan normaalia luulis olevan. Mietin jo hetken, että soitanko äitipolille, mutta päätinkin soittaa vain äitille.

Seuraavana päivänä meninkin sitten neuvolaan varmistamaan, että kaikki on kunnossa. Tehtiin kaikki ne tavalliset tutkimukset, mitä neuvolassa aina tehdään ja kaikki oli kohdillaan. Hoitaja kuitenkin laittoi minut vielä lisäksi lääkärin vastaanotolle. Lääkäri tunnusteli vatsaa päällisin puolin ja totesi, että vauvan pää alkaa olla jo osittain synnytys kanavassa ja että jokaisella potkulla lapsi työntää päätään syvemmälle. (Siltä se tuntuukin!) Tämä tapaus kun tuntuu olevan vielä aika aktiivinen potkija, epäili lääkäri, että täysiaikaiseksi lapsi ei ehkä masussa viihdy. 

Mitä tässä nyt sitten ajatella?! Pari viikkoa sitten lääkäri sanoi, ettei ennenaikaisen syntymisen riskiä ole ja nyt sit sanotaankin jo vähän toista. Eikai näistä siis koskaan tiedä. Saattaahan tämä vielä venyä pahasti yli ja käynnistyksetkään ei auta. Varaudutaan nyt siis kaikkeen.

Vaikka tämä raskaus onkin ollut tukalaa ja rankkaa aikaa niin henkisesti kuin fyysisestikkin ja mennessä olen monta kertaa kironnut ja toivonut, että tämä kohta päättyy, niin nyt kun lääkärissä tajusin, että tämähän saattaa nyt oikeasti päättyä minä päivänä tahansa, iski minuun pieni haikeus. Nytkö se jo on ohi? Elämäni ensimmäinen raskaus. Useita vuosia välillä miettinyt millaista se sitten on joskus kulkea vatsa pystyssä ja odottaa pienokaista ja nyt sen sitten tietää. Raskaus ja vauvamaha on ihania asioita, mutta nämä kaikki sivuoireet ovat kyllä aivan saatanasta! Kaikesta huolimatta tämä aika on kyllä mennyt todella nopeasti, vaikka välillä tuntuukin, että viikot junnaavat paikallaan.  

Taidampa yrittää nyt tosissaan vielä nauttia viimeisistä hetkistä I:n kanssa kahdestaan ja ottaa sen verran rauhallisemmin, että "Ernesti" vielä hetken aikaa viihtyisi masussa.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Bad luck car

Ostettiin tammikuussa uusi auto. Nyt mahtuu kyytiin hyvin lastenvaunut, tavarat, koira ja tottakai myös itse lapsi istuimineen. 

Auto itsessään on toiminut hyvin ja onkin todella miellyttävä ajettava. Pieni vika oli eturenkaan laakerissa ja jouduttiinkin käyttämään auto korjauksessa liikkeessä, josta sen ostimme. Nou hätä! Auto taas toimii ja korjaus meni takuun piikkiin. 

No mutta, auton lämmittimessä on ollut vikaa kokoajan. Laitteessa on takuu ja käytimmekin sen takuuhuollossa heti asian huomattuamme. No eipä auttanut se huolto. Laite kyllä toimi... aina välillä. Ei muuta kuin uusi huoltoaika ja tälläkertaa toiseen liikkeeseen. Hetken (3h)tutkimisen jälkeen kerrottiin, että vika ei kuulemma ollutkaan laitteessa vaan laitteen asennuksessa, joten auto oli vietävä huollettavaksi sinne, missä laite oli asennettu. Eli tämä reissu oli käytännössä aivan turha. Niinpä lähdin TAAS ajelemaan autoliikkeeseen, josta pirssin olimme ostaneet. Homma hoidossa! 

Nyt autossa ei pitäisi olla enää mitään vikaa! Paitsi että joku ajotaidoton ei osannut tänään peruuttaa _viereisestä_ parkkiruudusta niin, että olisi säästänyt meidän auton maalipinnan, vaan olipas moiskauttanut mojovan pusun meidän takapuskuriin. Voi jumaleissön mua ottaa pattiin!! Vahinkoja sattuu se on ymmärrettävää, mutta eikö nyt ole hyviin tapoihin kuuluvaa ilmoittaa tästä vahingosta, eikä vain poistua vihellellen paikalta?! Hitto jos tunnistan sen auton jossain niin käyn kyllä kertomassa kuskille pari juttua... Nyt sitten se on taas vietävä korjattavaksi ja tämä lasku taitaa mennä omaan piikkiin, vaikkei itse mokannutkaan.

Huoltoihin meillä ei ole mennyt (vielä) itsellämme rahaa ollenkaan, jos ei tietty matkakustannuksia lasketa, mutta sitäkin enemmän kyllä ollaan nähty vaivaa. Näin äkkiseltään laskettuna auton huollattaminen tämän seitsämän viikon aikana on edellyttänyt meiltä 960 km ajelua, 9h odottelua vieraissa kaupungeissa + yksi vuorokausi kun auto piti oikein jättää huoltoon. No meidän onneksi, minulla on ollut aikaa hoitaa asioita kun kotona olen, eikä ole tarvinnut tämän takia töistä olla pois, että meneehän tää sairasloma näinkin. 

Jospa tää huono tuuri tämän auton osalta olis tässä. Ei enää kovin montaa kilometriä ja tuntia jaksais auton takia turhaa ajella. Ja onneksi tulee kesä ja fillarin voi kaivaa varastosta!

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Jumissa

Viime yö taas meni valvoessa huonon olon ja närästyksen takia. Nestettä on kertynyt viikonlopun aikana vain lisää ja aineenvaihdunta on aivan jumissa. Johtuen osittain varmaan liiasta autossa istumisesta (n. 800 km) ja seisoskelusta. Illalla jalkoja särki jo niin, että olisi tehnyt mieli vetää paketillinen särkylääkkeitä kitusiin ja itkeä vaan. I onneksi suostui hieromaan pohkeita ja se hieman helpottikin oloa. 

Tänään nyt sitten uutta ruokavaliota kehiin. Ei lisättyä suolaa, ei vehnää, ei sokeria, eikä kovin rasvaista ruokaa. Ruokalistalla on kaurapuuroa, ananasta, kasviksia, maustamatonta jogurttia, vihreää teetä, kahvia, runsaasti vettä ja taidan suosia jotakin kevyempää päivällistäkin. Jospa se alkais neste poistumaan kropasta ja aineenvaihdunta toimimaan. Käytiin mopsin kanssa normaalia pisemmällä aamulenkilläkin, jos se auttaisi, mutta eihän sillä vauhdilla ja vaappumisella nyt minkäänlaista hikeä pintaan saa. 

Toivon, että alkaa olo hieman helpottamaan, muuten on todella tuskaiset viimeiset viikot tulossa. Äitiysvaatteetkaan eivät enää kohta mahdu päälle ja ulkonäkö alkaa muistuttaa jonkinlaista suohirviötä. Nice! Hyviä vinkkejä raskausajan nesteenpoistoon siis otetaan vastaan. 

                 Nyt jalat ylös ja vesipullo viereen!


                           

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Pöhö

Kuinka paljon ihmiskehoon voi kerääntyä nestettä ennenkuin räjähtää? Alkaa olla olo kuin vesi-ilmapallolla. Hölskyy ihan mennessä. Sormuksista on nyt luovuttu ja  rannekello piti laittaa yhtä isompaan reikään. Muutama yö tällä viikolla tuli valvottua turvotuksesta johtuvan olon takia, Ehkäpä se olisi syytä siis suunnata katse ruokavalioon ja liikuntaan ja toivoa, että niistä olisi apua turvotuksen kanssa. Myönnettävä on myös, että olen todella huono juomaan vettä. Nyt on siis alettava kulkemaan vesipullon kanssa! 

Mutta asiaa alan murehtia enempi vasta maanantaina sillä nyt vietän viikonlopun siskon luona uhmaten painovoimaa ja syön mitä haluan! 

Hyvää viikonloppua kaikille!! :) 

                     



tiistai 3. maaliskuuta 2015

Vauvan lelut

Pieni ihminen ei vielä kovin paljon ensimmäisenä vuonnaan leluja tarvitse, mutta tottakai joitain viihdykkeitä pitää olla. Itse pidän kovasti "retroista" leluista ja olenkin tykästynyt puisiin, yksinkertaisiin leluihin ja Legoihin. Muoviset, värikkäät, kovaääniset (ne lasten lempparit) on jotenkin yök. Tunnetusti pientä lastahan ei taida kiinnostaa yksikään lelu, vaan kaikki mihin ei saa koskea ja millä todellakaan ei saa äitin mielestä leikkiä. Jos kiellät, sen mielenkiitoisempi tavarasta tulee.

Brion lelut on kovasti mieleeni. Ne ovat väreiltään, sekä muodoiltaan kivoja ja silmää miellyttäviä. Ne ovat yksinkertaisia, mutta niissä on kuitenkin pieniä yksityiskohtia, jotka kiinnostavat lasta. Ne ovat myös laadukkaita ja kestäviä! Saattaa olla minun ja sisarusteni vanha Brion perässä vedettävä mäyräkoirakin jossain tallessa. Kuluneena, mutta ehjänä.







Mielestäni on tärkeää, että lelu on nimenomaan kestävä, eikä siitä kovassakaan käytössä irtoile pieniä osia, jotka saattavat olla lapsille vaaraksi. Pienen taaperon lelun olisi mielestäni hyvä olla hauskuuden lisäksi myös kehittävä ja opettava. Lelujen avulla lapsi oppii käyttämään eri aistejaan ja leikin ohessa oppii itsestään myös uutta. Erilaiset kasaamisjutut kuten Legot, junaradat, palapelit ja palikkalaatikot ovat hyvää aivojumppaa ja lapsen mielestä usein hauskaa puuhaa. Monesti myös lapsi viihtyy sellaisten lelujen ja leikkien parissa pidempäänkin, missä hän huomaa itsekkin oppivansa jotain uutta.

Muutaman pienen lelun vauvalle olen kerennyt jo hommaamaan tai olemme saaneet lahjaksi. Ihana retro ankkapeili on ostettu joskus jollekkin isommista siskoistani ja kiertänyt jo sisarenikin lapsilla ja Paapu helistimen löysin kirpputorilta. Eihän niille ihan heti ole käyttöä, mutta ompahan valmiiksi kaapissa odottelemassa :)





maanantai 2. maaliskuuta 2015

Extra käynti

Ällöt harmaat loskakelit! Yh! Menispäs vain äkkiä ohi ja tulis aurinko ja asfaltti. Hiukan jo syyhyttää sormia, että pääsis siivoomaan terassia kevät-/kesäkuntoon ja suunnittelemaan kesäpihaa. Vaikkakin minä olen kyllä surkea puutarhuri ja saan kesäkukatkin kuolemaan, mutta joka kevät jaksan kuitenkin innostua yrittämään. 

Tänään kävin siellä ylimääräisessä ultrassa. Saattoipa olla siis viimeinen kerta kun näin "Ernestin" masussa. Seuraavan kerran luultavasti sitten synnytyssalissa ihan livenä. Kaikki on niinkuin pitääkin ja istukka oli noussut ylemmäs, joten ei tarvitse sektiota suunnitella. Viikkoja on nyt 31+6 ja painoarvio oli 1900g, joten kuulemma keskikäyrällä hienosti mennään. Aikaisista supistuksista huolimatta ennenaikaisen syntymisen riskiä ei onneksi ole. Toivottavasti ei kuitenkaan kovin pitkästi yli sentään viihdy. Perjantaina sitten taas perus neuvolakäynnille. Sielläkin kun pitää rampata nyt sitten kokoajan, vaikka hyvähän se toki on, että tutkivat ja seuraavat odotusta. 

Maanantai-illan iloksi ja ajankuluksi askartelin ylijääneestä vahakankaasta vauvalle ruokalapun. Sopii nyt pöytätablettien kanssa samaan pöytään! ;)