Mahan kuulumisia

Nyt se on aloitettava. Herkkulakko! Tai ainakin mutustelua on vähennettävä rutkasti. Hillitön himo makeeseen on nyt iskenyt jostain syystä ja se ei kyllä tee hyvää minulle, eikä vauvalle. Tänään neuvolassakin oli asiasta puhetta, kun paino oli noussut hurjat 900g viikossa! Kauhistus! Toki painoa ei yhteensä ole vielä paljoa tullut ja ainakin osa painosta tuntuu olevan jaloissa nesteenä. Sirot nilkat on piiloutuneet nestepöhön alle. Ei vielä onneksi hätää painon tai nesteen suhteen, mutta hyvähän asiaan on jo puuttua ennenkuin vasta sitten kun on pakko. 

Rautakuuri olisi myös aloitettava. Hb oli 113. 

Ei se siis ihme jos olo on ollut huono ja väsynyt. Ehkä se makean himo on osittain johtunut myös siitä. Kaipaan sokeria, että saan energiaa. 

"Ernesti" on aika vilkas ja eläväinen tapaus. Joka kerta neuvolassa sykkeet ovat kuuluneet voimakkaina ja äänistä ovat päätelleet, että meno vatsassa on kova. Ultrassa on näkynyt pieni vipeltäjä, joka ei tahdo olla yhtään paikkallaan. Nyt alan itsekkin voimakkaampina tuntea liikkeet ja potkut ja kyllä se tuntuukin siellä heiluvan! Välillä oikein itsekkin säpsähtää kun kylkeen osuu kunnon kierrepotku. Selkeät vuorokusirytmit vauvalla on ja yöaikaan herään vähintään kolme kertaa vauvan liikkeisiin ja aina samoihin aikoihin. Niimpä se kai valmistelee meikäläistä yöllisiin muonitushetkiin.

Vatsa alkaa jo painaa. Kävely vauhtia on pitänyt hieman hiljentää ja kenkien laitto alkaa olla jo hankalaa. Nukkuminen vielä onneksi sujuu aika vaivatta. Tiistaina kävin uimassa ja vatsa tuntui kyllä painavan pohjaan päin. Kellukkeet olisi pitänyt olla! :)

Vielä jatkuu mahan kasvatus. Viiden viikon päästä olisi taas ultra, missä sitten lähinnä tarkastellaan istukan paikkaa. Yhtään ei haittais vaikka aika menis vähän nopeammin. Ihan oman olotilan kannalta ja vähän jo malttamattomana odotan, että saan "Ernestin" syliini! ❤️

Kelailua

Arkistakin arkisempaa. Mitään ei tapahdu. Pitkästyttää!

Se on jännä juttu, että nyt kun kotona ollessa olisi aikaa, niin miksei sitä sitten saakkaan mtään aikaiseksi. Ei kertakaikkiaan mitään. Päivästä toiseen vain muka tylsää. Tänään olin kuitenin ahkera ja hoidin hieman asioita, kuten äitiyspäiväraha juttuja ja vauvan vakuutusta. En siis saanut vielä mitään haettua, kun meni käpy, mutta hyvällä alulla on asiat jo! :D Hah! Ehkä huomenna.

On se Kelan kanssa asioiminen jotenkin vaikeeta. Äh! Jos ei olis pakko, niin kyllä jäis hakemus tekemättä. Sen verran ärsyttävää hommaa. Täytä sata lomaketta, joita et edes kunnolla ymmärrä ja liitä liite, jonka liitteeksi liität liiteen, josta käy ilmi liitteen selvitys. Ja tätä asiaa taas ei voikkaan laittaa liitteellä, vaan se pitää ilmoittaa lomakkeella, jonka numero on tämä. Ja vielä tarvitaan selvitys siitä ja tästä. Mitä?! Ja kun vihdoin pääset jyvälle kaikesta ja saat kaikki lomakkeet, liitteen liitteet ja hakemukset hoidettua, tulee Kelasta kirje, että vielä kaipaisimme selvitystä tähän ja tähän. Sit jäät odottelemaan, että josko nyt olisi kaikki kunnossa vai vieläkö tulee kirje, missä vaaditaan jotain lisää informaatioita. No tulee kirje, missä ilmoitetaan, että hakemusta ei ole vieläkään voitu käsitellä kun sieltä puuttuu joku pienen pieni juttu, mikä olisi selvinnyt todella helposti soittamalla, mutta päätimme laittaa kirjeen, jotta tässä kestäisi vielä vähän kauemmin. Eikö tuohon touhuun nyt saisi mitenkään helpompaa systeemiä? 

Tässä kotona ollessa olen kuitenkin ehtinyt hieman pohtia ja visioida yhtä kivaakin juttua. Nimittäin viinipullotelinettä. Punaviinin suurena ystävänä on muutama pullo kerääntynyt kaappiin ja ajattelin, että olisi kiva kerätä ne oikein johkin esille. Viinikaappi olisi ihana, mutta kamalasti tilaa vievä, eikä meille sellaista mahtuisikaan. Suunnittelinkin keittiön kaappien yläpuolella, kaappien ja katon väliin jäävään turhaan tilaan, sellaista puista telinettä, johon saisin pullot vaaka-asentoon. Idean sain kun kävin Turussa Tårgetissa syömässä ja ihastuin heidän yksinkertaiseen, mutta hienoon hyllyyn. Kun vaan joku sen minulle nikkaroisi..

Takaseinällä mainitsemani hylly. Kuva Tårgetin facebook sivulta.

Valitusvirsi

Sairasloma jatkuu.. 
Edelleen pitäisi malttaa leppäillä ja ottaa rauhassa. Helpommin sanottu kuin tehty. Olen liian menevää sorttia olemaan paikallani rauhassa lepäillen, mutta onneksi lääkäri ei määrännytkään pakko lepoa. Hieman ristisriitaisia tunnelmia ja ajatuksia ollut tästä raskausajasta viimeaikoina. Vaikka tämä odotus onkin ihaninta ja toivottua ja niin rakkautta täynnä, on tämä silti aika.. miten sitä sanoisi.. epämukavaa?! On jännittävää seurata vauvan kehitystä, vatsan kasvua ja omia tuntemuksia. Tulevaisuuden suunnitteluja ja vauvatarvikkeiden hipellystä. Ihanaa! Mutta on tässä ne huonotkin puolensa..

Hengästyn kokoajan helpommin ja helpommin ja imurointikin tuntuu jo aikamoiselta suoritukselta. Huono-olo tulee edelleen, jos ei säännöllisestä ruokailusta pidä huolta ja olo on välillä väsynyt ilman erikoista syytä. Närästys on jatkuvaa. Kipeitä supistuksia ei ole onneksi enää tullut viikkoon. Harjoitussupistuksia, niitä mitkä eivät ole kivuliaita, mutta hieman epämukavia, on tullut, mutta mielestäni ihan normaalisti. Selkäkin kestää kun muistaa sitä hieman varoa, eikä rasita sitä liiallisuuksilla. Eilisen ja tämänpäiväisen autossa istumisen jälkeen taas kuitenkin muistaa, että kuinka kipeä se selkä kipeimmillään onkin. 

Vaikkakaan en ihan tuskastunut (vielä) olekkaan ja olo on onneksi kuitenkin suurinpiirtein hyvä, en kovinkaan innoissani ole tästä tilasta. Älkää käsittäkö väärin! Todella suurella innolla odotan vauvamme syntymistä! Välillä vatsaa silittelen ja mietin pienokaistamme. Pienet potkut, joita tuntuu tulevankin kokoajan useammin, tuntuvat ihanilta ja saavat oloni onnelliseksi. Sitä paljon puhuttua raskauden tuomaa hehkua en vain ole vielä tuntenut! Enkä usko, että tulen sitä tuntemaankaan. "Nauti odotuksesta!" "Toinen kolmannes on paras!" En oikein osaa nauttia olostani kankeana pullukkana, joka hengästyy jo kylkeä kääntäessä. 

Hieman toki mietityttää, mitä on vielä luvassa tämän raskauden osalta. Viikkoja kuitenkin on aika paljon vielä edessä (n. 15) ja   loppuaika tuskin ainakaan helpompaa tulee olemaan. Itsehän olen oikeasti päässyt kuitenkin tähän asti aika helpolla. Että ei kai pitäisi yhtään valittaa. Todella paljon huonomminkin asiat voisivat olla! Huonoimmilla hetkillä täytyy vain muistaa kuinka suuri ja upea "palkinto" tästä odottelusta onkaan luvassa. Vaikkei tämä ehkä minun elämäni parasta aikaa olekkaan, tämän kestän kyllä ja tämän tekisin aivan varmasti uudelleenkin :) 

                                       

Ommellen

Mä sitten päätin alkaa ompelemaan! Ekaa kertaa yläasteen käsityötuntien jälkeen. Ja ensimmäisenä halusin tehdä "Ernestille" hupparin. Varmaan olis voinut helpommastakin aloittaa, mutta empäs aloittanut :)  

Ajatus iskostui päähäni ystävän luona kyläillessä, kun hänen äitinsä esitteli ostamaansa kangasta, josta tulisi mummin mussukoille housut. "Hitsi kun osais itsekkin!" No miksen osais ja ainakin voin opetella!

Tarvitsin kangasta. I:n veljen vanha, risainen huppari oli lojunut meidän kaapissa jo monta vuotta. (Minä sitä joskus kylmissäni olin lainannut). Paksu college kelpasi juuri sopivasti tähän tarkoitukseen. Uusio käyttöön siis! Kävin kirjastossa etsimässä käsityölehtiä ja sopivia kaavoja. Jouduin oikein uuden kirjastokortinkin hommaamaan tätä varten. Milloin lie viimeksi käynyt kirjastosssa. Muutama Ottobre lehti lähti mukaani ja suunnistin äidin luo. Kaavojen piirtäminen sujui vielä suht helposti, mutta ompelemisen kanssa tarttikin sitten jo äidin apua. Muutama harjoitusommel ja sitten kädet syyhyten leikattujen kankaanpalojen kimppuun. Jännittävää! Äiti opasti mitä ja miten ja missä järjestyksessä. 

Iskäkin tuli jo tuumailemaan viereen ja alkoi kaivelemaan kaappien kätköistä minulle omaa ompelukonetta. Huoltoa se kai vaatisi, mutta muuten kai toimiva Eva vuodelta -65. 

Kyllähän se ihan hupparia muistuttaa! En taidakkaan ihan niin poropeukalo ollakkaan :) Kiitokset äitille! <3 Saattaa olla, että tästä ei ihan näin hyvä olis tullut ilman apua ;)

Nyt etsimään uusia kaavoja ja uusia kankaita! 

Potuttaa!

Näinhän tässä kävi. Niinkuin vähän pelkäsinkin. Sairasloma. Ja kun niin iloisena palasin just lomalta töihin ja normaaliin arkeen. Olin jo niin odottanut sitä! Selkä ei vaan nyt kestä tuota seisoskelua ja kantamista ja lisäksi muutama ennenaikainen supistus tähän päälle, niin lääkäri määräsi pakko lepoa ainakin aluksi. 

Tämäkin piti oppia sitten ihan kantapään kautta! Ei voi höllätä yhtään, ennekuin vasta tulee itku ja parku ja on jo ihan pakko! Harmittaa ja ärsyttää aivan vietävästi! Olen jopa hieman pettynyt. Olo on vähän sellainen, että "näin heikkoko mä olinkin". Ajattelin niin olevani sellainen äiti, joka vielä viikkoa ennen synnytystä rehkii salilla ja heti synnytyksen jälkeen hölkkäilee vaunujen kanssa kevätauringossa. Toivon todella, että tää on jokin vaihe vaan ja menee pian ohi. En ihan vielä haluaisi jäädä kotiin odottelemaan vauvan tuloa. Päähän siinä hajoo!

Vaikkakin ärsyttää kovasti ja todella olisin mielummin töissä kuin kotona, on se vaan pakko myöntää itselle, että nyt ei enää taida kyetä. Pakko levätä ja ottaa rauhassa. Vauvan ja minun terveys on nyt laitettava etusijalle. Työnantajani sanoja lainaten; "Yhtään ei saa riskeerata maailman kalleinta asiaa <3" 

Että nyt sitten vaan tekemistä keksimään..

Ekat päivät

Vuosi vaihdettiin ystävien luona hyvässä seurassa ja hyvien tarjoilujen parissa, tinaa valaessa. Vuoden ensimmäiset päivät eivät kuitenkaan ole olleet yhtä ratkiriemukkaita kuin se vuoden vaihtaminen. Nimittäin päivät ovat kuluneet nenää niistäessä sohvan nurkassa, viltti päällä ja glögimuki kädessä. Kaamea olo ollut! Mitään en siis juurikaan ole tehnyt. Tänään onneksi jo hiukan parempi fiilis. Huomisen vielä pötköttelen ja torstaina kutsuu pitkästä aikaa työt. Jes! Kyllä tää kotona oleilu alkaakin käymään tylsäksi. Varsinkin kun ei mitään ole oikein voinut tehdä. Sohvassakin on varmaan jo painauma meikäläisen takalistosta. 

Eilen jaksoin nousta sohvalta sen verran, että kävin kynsihuollossa Kulmakammarissa ja tänään siivosin vaatekaapin. Yöh mitä puuhaa. Olen yleensä hyvin tarkka siitä, että kotona on siistiä ja tavarat oikeilla paikoillaan. Se siisteys ei vain aina ulotu kaappeihin asti, ei varsinkaan vaatekaappiin. Hetken se aina pysyy siistinä, mutta kuka kumma sen sitten käy aina sotkemassa. Muovipussillisen tavaraa heitin ihan roskiin, muutama vaate meni siskontytölle ja iso kassillinen jäi kirpputorille vietäväksi, jos joskus saan aikaiseksi varata pöydän. 

                                             

Uusivuosi ja uudet kujeet. Kipeänä ollessa onkin ollut hyvin aikaa suunnitella ja pohtia tulevaa. Ajatukset liikkuneet tulevassa keväässä ja vauvan saapumisessa. Lähinnä lastenhuoneen sisustusta ja tarvittavia tarvikkeita vauvalle olen miettinyt. Vaunut ollaan tosiaan jo hommattu, mutta mitään muuta ei sitten ollakkaan. Sänkyä pikkuiselle olen metsästellyt. Haluauisin juuri sellaisen tietynlaisen pinnasängyn. Sellaisen hieman retron. Muutaman olenkin löytänyt, mutta kunto on ollut kehno, enkä nyt oikein jaksaisi aloittaa mitään projektia. Onneksi on vielä aikaa löytää hyväkuntoinen yksilö. Peukut pystyyn, että sellainen löytyy :)
Aikaa tosiaan vielä on, mutta kun tämä aika tahtoo mennä niin kovin vikkelään. 

Maha muistiin

Raskausmahan kuvailua olen miettinyt. Olen ihan kokonaiset kolme kuvaa pötsistäni ottanut tähänmennessä. Niitä perus peilikuvia, joita varmasti on jokaisella. Varmasti ehdin niitä masukuvia ottamaan vielä vaikka kuinka monta, mutta haluaisin muutaman, sellaisen "hieman paremman" masukuvan. Sellaisen valokuvauksellisemman. Tiedätte varmaan mitä tarkoitan.

Olenkin yrittänyt selailla internetin ihmeellisestä maailmasta ideoita mahakuviin. En niinkään halua mitään kovin erikoista, mutta jotain itseninäköistä ja kaunista. Miksei tietysti myös jotain hauskaa! :) Täytyisi myös miettiä milloin kuvat otettaisiin. Masu kauneimillaan kuvassa ja minä myös tietty ;)

Ajatus minusta ja mahastani kameran edessä ei vain ole kovin houkutteleva. Vieraan ihmisen edessä poseeraaminen kameralla on jo itsessään hieman epämukavaa, saati kun siihen lisätään maha. Olenkin  miettinyt, että jos kuvat ottaisi joku aivan tuttu. Mutta en tiedä tuleeko kuvista silloin kovinkaan normaalista perhealbumikuvista poikkeavia. Täytynee ehkä vain kerätä rohkeutta ja pyytää ammattilaista apuun. Jään vielä pohtimaan asiaa... ja keräämään rohkeutta.

Masujen maalamisesta meillä onkin ollut raskaana olevien ystävieni kanssa puhetta.