Näytetään tekstit, joissa on tunniste koti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koti. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Lastenhuoneen suunnittelua



 Meidän kodissamme on yksi huone, joka odottaa uutta ilmettä ja näin ollen siis suurta pintaremonttia.  Tällähetkellä huone on aivan täynnä remonttitavaraa ja se ajaa jonkinlaista varaston virkaa, mutta tästä huoneesta on tarkoitus kuitenkin tulla toinen lastenhuone ja I suunnitteli aloittavansa hommat jo myöhemmin keväällä.

Huone on reilun 15 neliön kokoinen ja se on aikoinaan toiminut paritalon toisena keittiönä. Huoneesta siis löytyy iso muuri, muutama kiinteä vanha komero ja iso parvi. Huonekorkeutta on melkein neljä metriä. 

Huoneessa ei ole yhtäkään koko seinää. Yhdellä seinällä on ikkuna, kahdella seinällä on ovi ja yhdellä parvi. Se tuo oman haasteensa sisustamiseen, sekä myös iso muuri on huoneessa aika keskipisteenä. Mietinnässä on myös tarvitseeko huoneeseen asentaa jonkinlainen uuni/porin matti lämpöä lisäämään. 

Reilu vuosi sitten remontoimme nykyisen lastenhuoneen ja siihen upposivat ideat, mitä minulla oli. Nyt ei sitten tunnu löytyvän ideoita tähän toiseen huoneeseen. Värimaailman miettiminen on hankalaa. Jotain muuta kuin pelkkää valkoista. Jotain mikä sopii tytölle ja pojalle ikää katsomatta. Ripaus modernia, mutta kuitenkin vanhan talon henkeä kunnioittaen. Parven haluamme ehdottomasti säilyttää, sillä se sopii isommille lapsille loistavasti sängyksi. 

Olen miettinyt jonkinlaista tehosteseinää. Liitutaulumaali kutkuttelee, mutta en tiedä minkä värisenä se olisi hyvä. Seinän sijaan olen myös miettinyt, että jos huoneen katon maalaisi jollain räikeällä värillä. Katon maalauksessa vain piilee sellainen juju, että väriä ei ole kovin mukava ruveta vaihtamaan jos ja kun kyllästyy edelliseen. Hauska tulisi myös, jos jokin huonekalu huoneessa toimisi suurena väripilkkuna tai parven osaisi tehostaa katseen vangitsijaksi. Väriä huoneeseen saa tietysti myös tauluilla,  verhoilla, tavaroilla ja kirjava räsymatto olisi minusta mahtava!

Ison muurin käsittely on yksi suuri kysymysmerkki myös. Minkälaista pintaa ja millä sävyllä. Asiaan tietenkin vaikuttaa, jos huoneeseen tulee jonkinlainen tulisija, että millainen sekin sitten on ja mikä sen taustalle sopii.

Jatkan siis pinterestin selailua ja yritän inspiroitua. Onneksi päätöksiä ei tarvitse vielä hetkeen tehdä.












sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Joulunodotusta

Joulukuun 10. päivä ja joulu tuntuu edelleen kovin kaukaiselta asialta. Mielessä on monta juttua, mitä pitää tehdä ennen joulua ja tänään hoksasin, että minunhan tulee kiire. Vaikka niin väitin tänävuonna olevani ajoissa ja olla stressaamatta joulua. Nyt viimeistään on aloitettava joulupukin hommat ja kohta on lyötävä lukkoon joulun suunnitelmat. Joululahjoja on pukinkonttiin kertynyt vasta muutama ja nekin itseasiassa odottaa postissa hakijaansa. 

Joulutähdet ja kyntteliköt ovat jo eksyneet meidän ikkunoihin ja ulos on viritetty "kausivalot". Pikkuhiljaa kotiin alkaa ilmestyä joulun tunnelmaa, vaikkakin tänävuonna paljon aikaisempia vuosia myöhemmin. Kuusta ei meille tänä(kään) vuonna tule, vaikka se niin ihana olisikin. En vain jaksa kokoajan olla nostelemassa sitä pystyyn ja kieltämässä lapsia. Pienen huonekuusen ostin koristamaan senkin päällistä ja olen pohtinut laittaisinko siihen muutaman koristeen tai valot. Kaunis se on kyllä sellaisenaankin. Kuusi on saanut vielä olla lapsilta rauhassa ja pahoin pelkään, että valot ja koristeet saattaisivat pilata sen rauhan. Eikka antaa joulukoristeiden kyllä olla rauhassa omilla paikoillaan, mutta Lyyliä ne tuntuvat kiinnostavan kamalasti. Hän ei onneksi ihan kaikkialle vielä yltä, vaikka onkin kova kiipeilemään ja hoksannut siirtää tuolia avuksi.




Meillä on joka vuosi koristeltu piparkakkutalo. Se on mun mielestä ehkä paras joulukoriste, sillä se tuo taloon joulun tuoksun. Vielä viimevuonna meillä sai piparkakkutalo olla aivan rauhassa, sillä Eikka ei ymmärtänyt sen olevan syötävää. Tänä vuonna... Luulen, että koristeet häviäisivät ensimmäisen vartin aikana, eikä talosta olisi murustakaan jäljellä enää seuraavana päivänä. Ei siis piparitaloa tänävuonna. Ehkä kenties ripustan pari sydänpiparia roikkumaan jonnekkin niin korkealle, ettei kiipeilytaitoiset taaperot pääse niitä tuhoamaan. Joulumyyjäisissä näin piparkakusta tehdyt linnunpöntöt. Se oli hauska idea! Se näyttäsi aika hienolta seinällä ja tarpeeksi korkealla se pysyisi jouluun saakka ehjänä. Pistetään harkintaan.

Tänä vuonna ajattelin päästä helpolla, enkä laita kotiin mitään jouluruokia, sillä eipä me niitä pyhinä olla syömässä. Jouluherkut nautitaan äidin pöydässä. Toki lasten kanssa leivotaan pipareita ja joulutorttuja vielä ennen joulua, mutta ei muuta. En myöskään mitään erikoisempaa joulusiivousta ajatellut kotona tehdä, mutta matot haluan jouluksi puhtaaksi, sillä ne kyllä todella ovat pesun tarpeessa. Kiitos aina vaan jatkuvien kurakelien. Tulisipa jouluksi valkea maa ja pysyvät pakkaskelit.


Joulunodotusta muillekkin!




sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Lastenhuoneen sisustus

Viime syksynä meillä valmistui lastenhuoneen remontti. Taapero muutti juuri valmistuneeseen huoneeseen heti, eikä meillä ollut ongelmia omaan huoneeseen siirtymisen kanssa. Päinvastoin. Yöt nukuttiin lähestulkoon aina heräämättä, ennen kuin nyt sitten alkoivat nämä valvomiset.

Remontin aikana en uskaltanut ostaa huonekaluja tai tekstiilejä huoneeseen, sillä halusin nähdä huoneen valmiina ennen kuin pystyin päättämään sopisivatko suunnitelmani toteutuneen remontin kanssa. Eikan muuttaessa huoneeseen ei siellä ollut kuin pinnasänky, lipasto vaatteille ja lelukori yhdessä nurkassa. 


Pikkuhiljaa kuitenkin huone on alkanut muistuttamaan lastenhuonetta ja tavarat alkavat löytämään paikkansa. En ole seinille uskaltanut vielä laittaa mitään, sillä en halua turhia reikiä seiniin tehdä. Täytyy tarkkaan harkita, mitä seinille laittaa ja mihin hyllyt kiinnittää. 


Tiipii oli yksi ensimmäisistä ajatuksista kun lastenhuoneen sisustusta mietin. Huone on iso ja korkea, joten sinne sopisi hyvin isompikin maja. Löydettiin mieleinen tiipii Granitista. Aluksi epäilin mustaa telttaa, että näyttääkö se vain mustalta möykyltä nurkassa, mutta ei. Se sopii loistavasti huoneeseen ja on taaperonkin mieleen.


Tavarat vielä hakevat paikkaansa, eikä se haittaa lainkaan. Järjestys muuttuu taas kun Lyyli jossain vaiheessa muuttaa Eikan kaveriksi huoneeseen. Ellei sitten innostuta sitä ennen remontoimaan Lyylille omaa huonetta. 

Tässä pieni vilkaisu tämänhetkiseen lastenhuoneeseen.















keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Lastenhuoneen remontti


Varmaan moni blogin lukija tietääkin, että meillä on tehty lastenhuoneen remonttia. Se aloitettiin jo tammikuussa, mutta kiireistä ja motivaatiopulasta johtuen se ei tammikuun jälkeen edennyt lainkaan. Heinäkuussa kuitenkin taas alkoi tapahtua ja nyt viimein huone on saatu valmiiksi. Vain kalusteet enää puuttuu. Eikka on nukkunut omassa huoneessa nyt jo reilun parin viikon verran, eikä ongelmia sen suhteen ole ollut. Pieni mies on innoissaan omasta huoneesta ja jotenkin kummallisesti hän heti hoksasi, mistä on kyse.

Lastenhuoneen seiniltä revittiin tapettia laskujeni mukaan 14 kerrosta ja lisäksi ainakin kolme pinkopahvi kerrosta. Ei niin helppo urakka kuin mitä voisi luulla. Tapetit ja pahvit oli kiinnitetty rautanauloilla ja niitä ei todellakaan oltu säästelty. Naulojen ja niittien alta tapetin repiminen oli hidasta nyhläämistä ja sotkuisaa puuhaa. Pöly oli aikamoinen.





Kun seinät vihdoin saatiin hirrelle, asennettiin seinille kyprokkilevyt. Osa seinistä sai mustavalkoista kuviotapettia pintaan ja osa maalattiin valkoiseksi. Yhteen nurkkaan jäi tumma hirsiseinä näkyville. Ikkunan ja ovien karmit piti repiä irti ja rakentaa uudet.

Katto oli kokenut luultavasti pienen nokionnettomuuden ja se oli hivenen musta. Pelkkä pesu ei riittänyt, vaan katto piti maalata kolmesti, jotta pinttynyt noki peittyi. Kattolistat uusittiin myös.




Pönttöuuni olikin sitten aikamoinen projekti. Vanhaa maalia poistettiin pinnasta yhteensä viikon verran. Kokeilimme hiomakonetta, soodapesuria ja maalinpoistoa, mutta ei onnistunut. Lopulta rälläkän ja kuumailmapuhaltimen avulla maalipinta alkoi irrota. Sotku oli järkyttävä ja urakka melkoinen. Nyt kuitenkin pönttöuuni näyttää mielettömän hyvältä kiiltävän mustana.



20 neliöisessä huoneessa on tällähetkellä pojan pinnasänky ja lipasto vaatteille. Lelut on ängetty yhteen nurkkaan. Paljon jää siis huoneeseen tilaa leikkiä. Olen kuitenkin kaavaillut taaperolle tiipiitä yhteen nurkkaan ja keinua toiseen. Puolapuut kiinnostavat myös, mutta saattaa olla vielä turhan riskialtis juttu. Pitäähän lastenhuoneen kuitenkin olla turvallinen paikka lasten leikkiä.

Huoneesta tuli kyllä juuri sellainen kuin ajattelinkin. Ehkä jopa hieman parempikin. Nyt sitten vain täytyy alkaa sisustamaan. 


keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Neuvolakuulumisia ja pesänrakennusta


Raskausviikko 32 lähenee loppuaan ja tänään kävin neuvolassa katsastamassa tilannetta. Vauvalla on kaikki hienosti. Hän hengailee masussa pää alaspäin ja hän kasvaa hyvin. Hieman keskikäyrän alapuolella niinkuin veljensäkkin silloin. Syke oli keskiarvolta 140 ja kuului selkeästi. 

Oma vointi ja jaksaminen on välillä koetuksella. Lämpö lisää huonoa oloa ja supistuksia. Johtunee varmaankin nesteen kertymisestä. Enemmän pitäisi juoda vettä, mutta myönnettäköön, että tahtoo unohtua. 

Hemoglobiini on 122, eli se oli hyvä, mutta verenpaine oli koholla. Varsinkin alapaine. Sitä kuulemma pitäisi nyt seurata ja jos ilmaantuu mahdollisia muita raskausmyrkytyksen oireita, pitää heti ottaa yhteyttä neuvolaan tai äitipolille. Muistaakseni Eikkaa odottaessa oli ihan sama juttu. Eikasta verenpaineeni nousi hieman loppua kohden ja juuri ennen synnytystä arvot olivat muutaman viikon todella korkeat. Ei kuitenkaan raskausmyrkytystä. Menen kahden viikon päästä kuitenkin ylimääräiselle neuvolakäynnille, jossa lähinnä tarkistetaan verenpaine.

Neuvolasta tarttui matkaan lippusia ja lappusia, jotka pitäisi täyttää sairaalaa varten. Toiveita ja ajatuksia synnytykseen liittyvissä asioissa. Omista ajatuksistani kirjoitinkin tässä postauksessa. Papereissa oli myös kohta, johon tulisi kirjoittaa  nimi tytölle ja pojalle mahdollista hätäkastetta varten. Ihan ei olla vielä nimiä keksitty, mutta hyviä vaihtoehtoja meillä onneksi jo on.

Eikkaa odottaessa minuun iski pesänrakennusvietti, jonka seurauksena siivosin neljä päivää kotia lattiasta kattoon. Järjestelin kaapit ja heiluin höyrypesurin kanssa. Pesuhuoneenkin siivosin kahdesti, että varmasti tuli puhdasta. 

Nyt pesänrakennusvietti on kohdistunut lastenhuoneeseen, jonka remontointi on parhaillaan käynnissä. Valitettavasti homma on sellaista, että minä en voi oikein remontissa auttaa. Lähinnä vain siis suunnittelen ja remontin jälkeen sisustan. 

Ärsyttävää katsoa vierestä kun muut remontoi, joten minäkin käärin hihat ja laitoin heilumaan. Meidän pikkuinen "kakkos" vessa kaipaa pintaremonttia ja päätin aloittaa sen nyt. Tapettia, maalia, lattiaa ja muutama kaakeli. Enköhän ainakin osasta selviydy ihan itseksenikin. Kiva saada jotain omaa, erilaista, puuhaa ja tekemistä kun Eikka nukkuu. Ja pääseepähän vauvan takapuolta pesemään sitten "uuteen" vessaan. 




Nyt painun nukkumaan. Jospa sitä tulisi nukuttua edes muutama tunti hyvin tänäyönä. 
Kauniita unia.



perjantai 29. huhtikuuta 2016

Kodin epäkohdat

Jokaisella meistä on varmasti niitä päiviä, kun kotona kaikki näyttää sotkuiselta ja likaiselta. Sisustus on aivan pielessä ja feng shuit ei kohtaa. Kaikkien muiden kodit tottakai ovat kuin suoraan sisutuslehtien sivuilta, mutta oma koti muistuttaa lähinnä pölyistä ja pimeää luolaa vaikka olisi kuinka puunannut ja sisustanut. Minulla ainakin näitä päiviä on usein. 

Nyt kuitenkin koti näyttää kodilta. Puhtaalta ja siistiltä, eikä pahempia ristiriitoja ole. Mutta on kuitenkin jotain pientä sanomista. Ne pienet epäkohdat, jotka rikkovat feng shuini toistuvasti ja häiritsevät omaa silmääni. Päätin näyttää ne teillekkin, ennekuin korjaan asian.





Pahin epäkohta tällähetkellä on lastenhuone. Huoh. Kuten kuvasta saattaa huomata, remontti ei ole edennyt mihinkään suuntaa. On niin paljon muuta kiireellisempää hommaa, että ei vain yksinkertaisesti ehditä lastenhuoneen kimppuun. Ollaan sentään kuitenkin jo aloitettu remontti. Kai sekin on jo jotain. Onneksi tämän hävityksen saa piilotettua oven taakse ja hyvinä hetkinä sen olemassaolon jopa unohtaakin hetkeksi.

Lastenhuoneen remontista johtuen lapsen lelut majailee siis olohuoneen nurkassa. Siinä siis epäkohta nro. 2. Ne ei kyllä milläänlailla kaunista tuota olohuonetta tai sovi sisustukseen. Onneksi leluja ei kuitenkaan tuon enempää ole vielä kertynyt ja tilannehan on väliaikainen. Lapsen maja (suurensuuri pahvilaatikko) kyllä hävisi olohuoneesta hyvinkin piakkoin. Kaivetaan se sitten esiin kun lastenhuone valmistuu.



Ruokailuhuoneen senkin päällä on talven ajan ollut kynttilälyhty ja välillä muitakin kynttiläjuttuja. Nyt on lyhdyt kannettu komeroon odottamaan syksyä ja lipaston päällinen huutaa tyhjyyttään ja kaipaa jotain kaunista. No tyhjä se ei kyllä koskaan ole. Päivän aikana sen päälle kerääntyy kaikenlaista tavaraa, roskaa ja rojua jonka joka ilta saa siivota pois. Ehkä hommaan siihen niin suuren vaasin, että romut ei enää yksinkertaisesti mahdu koristamaan lipaston päällistä.


Makuhuoneessa on aika monta epäkohtaa. Sen sisustaminenkin on jäänyt aivan kokonaa. Pinnasänky siirrettiin sängynvierestä toiselle puolelle makuhuonetta, jotta minä ja lapsi molemmat nukkuisimme paremmin. Tämä onkin auttanut ja meillä on nyt, flunssakautta lukuunottamatta, nukuttu yöt kertaakaan heräämättä. Jee. Mutta eihän pinnasänky nyt oikein sovi tietokonepöydän viereen. Odotellaan siis lastenhuoneen valmistumista, jotta tämäkin sisustusmörkö häviää silmistäni. Pedin petaaminen on tänään jäänyt aivan tyysti ja enää en sitä edes viitsi pedata, sillä kohtahan sinne taas käperrytään uudestaan. Lapsen vaatekaapin päälle aina aikaajoin kerääntyy vanhoja, jo peneksi jääneitä vaatteita, jotka pitäisi kärrätä vintille odottamaan uutta kierrosta. Yllättävää kyllä, mutta ne saa aika kauan odottaa tuossa kaapin päällä. Ehkä otankin ne siitä suoraan käyttöön.   



Eteisen matto oli väliaikainen ratkaisu syksyllä kun muutimme. Se väliaikainen ratkaisu vain edelleen sattuu olemaan meitä vastassa, joka päivä kun kotiin tulemme tai sieltä lähdemme. Sopivaa mattoa ei siis ole vielä tullut vastaan ja ihan kovin aktiivisesti en sitä viimeaikoina ole edes katsellutkaan. Seinällä oleva kenkäkaappi on edelleen kiinnittämättä seinään, joten sinne ei kenkiä vielä voi laittaa. Kaappi kaatuu päälle ihan ilman painoakin kun sitä hieman mennessään huitaisee. Hyvin ollaan kyllä tämä reilu puolivuotta selvitty ilman kenkäkaapin tilaa, mutta kun se siihen eteiseen on syksyllä laitettu, niin toivoisin kyllä, että sitä joskus voisi myös käyttää.

Sitten ehkä "noloin" epäkohta, joka tällähetkellä kodissani ottaa silmiini. Kuihtuneet ruusut maljakossa. Ne on siinä kököttäneet jo muutaman päivän. Pidän todella paljon kukista maljakossa, mutta olen ihan tolkuttoman huono/laiska korjaamaan kuihtuneita kukkia pois. Mikä siinä voi muka olla niin vaikeaa?! Tämä on siis hyvinkin yleinen näky meillä. Ehkä tähän on alkanut jo hieman tottumaan, sillä nykyään ne saa aika pitkäänkin olla tuossa pöydällä, ennenkuin oikeasti hermostun itselleni ja tuolle rumilukselle ja heivaan ne menemään.




Nyt kuitenkin korjaan korjattavissa olevat epäkohdat ja valmistaudun iltavuoroon. Huomenna juhlitaankin sitten jo vappua. Hauskaa ja riemukasta työväenjuhlaa kaikille ja muistakaa herkutella simalla ja munkeilla!






keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Helpomman arjen puolesta

Muutaman ystäväni kanssa olen viimeaikoina keskustellut siitä, kuinka itse tekee monesti asioista vaikeampia kuin ne oikeasti onkaan. Näin vauva-arjen keskellä kun tekemistä on muutenkin, ei pitäisi asettaa itselleen ihmeellisiä tavotteita ja vaatimuksia, eikä kuormittaa itseään liikaa. Millä oikeasti on väliä; koti kuin sisustuslehdestä vai esim. yhteinen aika lapsen kanssa?

Meillä on aina ollut siistiä ja puhdasta. Tavaroilla on omat paikkansa, pöydillä ei ole ylimääräisiä tavaroita ja kodin siisteydestä huolehditaan päivittäin. Useamman kerran viikossa imuroidaan ja tasoja pyyhitään monta kertaa päivässä. Pienikin ylimääräinen tavara jossain tai vinossa oleva matto häiritsee ja tilanne korjataan heti. Mutta nyt on myönnettävä, että enää meillä ei ole ihan niin järjestelmällistä, vaikka päivittäin koitankin pitää järjestystä yllä.



Olohuoneen matossa on läikkä. Taitaa olla luumupuklut. Toisessakin valkoisessa matossa on läikkä, mutta sen alkuperää en tiedä.  Sohvapöydässä on tuhkainen kädenjälki ja lapsen lelut on tottakai ympäri taloa. Peti on petaamatta ja kuivaustelineen päällä on kasa vaatteita, ehkä pyykkiin menossa. Makuhuoneen lattialla on pieni sukka, joka odottaa parinsa löytymistä jostain. Lapsen lakanatkin pitäisi vaihtaa ja lattialle voisi näyttää moppia. Tältä meillä taitaa nykyään useimmiten näyttää, vaikka kuinka yritän kuskailla tavaroita omille paikoilleen ja pyyhkiä pölyjä mennessäni. Mutta kukapa tulee katsomaan kuinka sotkuista meillä on ja kun itse tähän alkaa jo tottua, eikä pieni sekasorto enään häiritse (kovin paljon). Ennen siivosin lapsen lelutkin lattialta heti lapsen mentyä päiväunille, mutta nyt en enää jaksa, sillä ne levitetään päikkäreitten jälkeen taas uudelleen. Joskus lelut jää lattialle jopa yön yli. Iiks! 

Minulle oli alkuun todella vaikea jättää lasta hoitoon. En edes voinut lähteä kuntosalille ja jättää lasta isänsä kanssa kotiin, koska se menisi niin hankalaksi. Mitäs jos vauvalle tulee nälkä tai itku. Ja mieskin on ollut koko päivän töissä, joten ei häntä pidä rasittaa sillä, että hän joutuisi hoitamaan omaa lastaan vielä töitten jälkeen. Näin minä ajattelin, kunnes mieheni patisti minua lähtemään ja sanoi, että hän mielellään olisi lapsen kanssa kahdestaankin välillä. Taas tein asiasta ihmeellisen hankalaa ihan vain omassa päässäni. 

Tiedättekö kun on päättänyt jotain ja ajattelee tekevänsä oikein, ei tietenkään millään voi luovuttaa, vaikka tietää, että silloin pääsisi paaaaljon helpommalla. Tällähetkellä kyseessä on koiran vesikuppi  ja kynttilälyhty.  Eikan lempparit ja tietenkään äiti ei niillä anna leikkiä, mutta ei voi niitä sirtää poiskaan. Pääsisin niin paljon helpommalla kun vain nostaisin ne pöydälle lapsen ulottumattomiin, mutta ehei. Eihän lapsi silloin oppisi, että niihin ei saa koskea. Joten minä kuljen perässä ja kiellän niin kauan, kunnes hermot menee aivan totaalisesti ja vesikuppikin luultavasti on kaadettu jo lattialle. Ehkä sitten voin sen nostaa pöydälle. Tämäkin siis on tehtävä hankalemman kautta.


Pönttöuunien kanssa olen jo luovuttanut. Nehän on ihan paras juttu tällähetkellä. Varsinkin jos niissä on tuli. Miljoona kertaa kiellettyäni ja kannettuani lapsen pois uunin luota päätin luovuttaa ja annoin lapsen koskea kuumaan uunin luukkuun (kahdesti). Itkuhan siitä tuli, mutta ei palovammaa. Säikähdys ja pieni kipu vain, joka kyllä meni ohi kun pääsi syliin. Mutta eipä tuo kovapää mitään vielä oppinut. Ehkä sitten seuraavalla kerralla.

Olen tosiaan hieman alkanut hölläämään, sillä olen huomannut kuinka paljon turhaa työtä oikeastaan päivän aikana tulee tehtyä. Esimerkiksi lapsen levittämät tavarat kannattaa siivota vasta lapsen nukahdettua, niin selviää yhdellä siivoamisella päivässä. Lapsen vaatteitakaan ei tarvitse vaihtaa ihan jokaisen pienen tahran jälkeen, sillä niitä saa muuten vaihtaa koko päivän. 

Alkuun itselle tuli pahamieli ja syyllisyyden tunne siitä, että sitä "vain" on lapsen kanssa kotona, eikä tahdo ehtiä/jaksaa pitää kotia yhtä siistinä kuin ennen. Ei jaksakkaan lähteä lenkille tai salille, vaan mielummin ostaa suklaata ja makaa kotona. Aina väsyttää, mutta eihän siitä saa valittaa. Ei mistään saisi valittaa. Onhan kaikilla muillakin äideillä kodit tiptop, raskauskilot selätetty ja energiaa riittää vaikka mihin harrastuksiin. Itse on vaan niin laiska. Niin sitä ajatteli, mutta ei se onneksi ihan niin ole. Moni muukin äiti kamppailee samankaltaisten ajatusten kanssa. Pitää vain antaa itselleen aikaa ja muistaa, että kunhan itsellä on hyvä olla, on sillä eniten väliä. Ei pidä ylisuorittaa ja tehdä arjesta niin vaikeaa. Stressitön äiti on lapsestakin paljon kivempi.




sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Tarina kellosta



Kello on keramiikkaa ja se on valmistettu Saksassa. "Hettich" siinä lukee. En tiedä mistä tai milloin kello on ostettu, mutta tiedän, että sen on ostanut isoäitini. Ehkä kuuskyt luvulla, mutta mahdollisesti jopa aikaisemminkin. Kello on ehkä alunperin ollut vedettevää mallia ja patteritoiminto on asennettu jälkikäteen, sillä kellon patterikoneisto näyttää hyvinkin itse askarrellulta. Muistelujen mukaan kello on myös alunperin ollut vaaleankeltainen, mutta isoäitini itse maalasi sen mintunvihreäksi, jotta se sopisi keittiön kaappien väriin. Kello toimii moitteetta, mutta "munakello" on valitettavasti rikki. 


Kello on komeillut isäni lapsuudenkodissa keittiön seinällä. Iskä on kuulemma tuhannet kerrat katsonut kyseistä kelloa ja lähtenyt kiireenvilkkaa kouluun, ettei myöhästy. Isovanhempieni muutettua pois kyseisestä kodista, jäi setäni perheineen asumaan asuntoon ja kello jäi paikoilleen. Heidän joskus muuttaessaan asunnosta pois jäi kello  edelleen komeilemaan keittiön seinään.

Vuosia myöhemmin kaverini isä oli ostanut kyseisen asunnon joltain henkilöltä ja minä menin käymään heillä. Ja siis arvaatte jo varmaan, tuo kyseinen kello EDELLEEN komeili samalla paikalla keittiön seinällä. Ihan uskomaton juttu! Kerroin kellosta kaverilleni ja hän kertoi isälleen. Hämmästelimme kuinka kello on pysynyt samassa kohdassa keittiön seinää, vaikka asunnossa on asunut useampi ihminen ja keittiöön oli tehty remonttikin jossain välissä. Kello jäi edelleen tuttuun seinään näyttämään aikaa asunnossa asuville.

Joskus myöhemmin törmäsin kaverini isään, joka kertoi, että oli muuttanut pois asunnosta ja kuulemma kello oli komeillut heidän muuttokuormassaan päällimmäisenä. Hän sanoi, että kello ehdottomasti kuuluisi minulle ja että hän toisi sen minulle. Kellon saatuani vein sen isälleni, joka oli aivan ihmeissään nähdessään tutun vanhan kellon. Hassua kuinka kello on pysynyt ehjänä ja tallessa, sekä loppujenlopuksi päätyi meille. 

Nyt tuo isoäitini maalaama kello komeilee meidän keittiömme seinässä ja luultavasti minun lapseni katsovat samasta kellosta kuin heidän isoisänsä, milloin pitää lähteä kouluun, ettei vain myöhästy.



maanantai 16. marraskuuta 2015

Liikettä ja valoa

Viikko taas hujahti silmissä. Viimeviikolla vauva hoksasi nousta polvilleen tukea vasten. Eilen hän hoksasi konttausasennon. Meno on siis vilkastunut, joten minunkin päiväni kuluvat vilisten. Eikalla ei ole minkäänlaista tasapainoa, eikä hän osaa tietenkään yhtään hallita alastuloaan. Häntä ei oikein uskalla jättää vahtimatta, ettei vaan satu pahemmin. Olen kyllä ihan sitä mieltä, että voisi ensin opetella istumaan, ennenkuin edes lähtee yrittämään seisomista.


Alkuviikko oli yhtä kiukkua ja huutoa. En tiedä mikä mätti. Ei ne hampaat ainakaan vielä puhjenneet. huoh. Unet olivat todella levottomia ja nukkumaan menemisessäkin kesti välillä puolitoista tuntia. Syöminen takkusi myös. Suoraa huutoa ruoka suussa ja ruokaa joka paikassa. Hieman koeteltiin siis äidinkin hermoja. Kun on tottunut kilttiin lapseen, tuntui tämä alkuviikon meno aivan mahdottomalta. Onneksi lauantaina pääsi hieman rentoutumaan ystävien kanssa ja I sai nauttia isä&poika ajasta tyytyväisen lapsen kanssa. 

Olenkin jo aikaisemmin maininnut meidän keittiön valojen askartelusta. Muutama viikko sitten valot saatiin asennettua paikoilleen. Eli siis kyse oli työ-/tunnelmavaloista. Keittiön yläkaappien alle ja päälle asennettiin himmentimellä toimivat LED valot. Koko keittiön ilme muuttui aivan toisenlaiseksi ja nyt oikeasti näkeekin jotain. Työvalot todellakin tuli tarpeeseen. 3,5 metriä korkeaan keittiöön kattovalaisimen tuoma valo hukkuu liiaksi. Valo, joka suoraan valaisee työtason on kyllä aika ehdoton, jos edes hieman laittaa kotona ruokaa tai leipoo. Ylävalot ovat kiva lisä ja kaunis yksityiskohta. Korkeassa keittiössä ne tulevat hyvin esille ja muuttavat koko tilan. 




Kattoremonttikin on muuten saatu päätökseen. Muutama ylläri matkalla tuli vastaan ja ruoteita jouduttiin paikkapaikoin korjailemaan. Katolta löytyi myös kohta, jossa olikin alushuovan sijaan käytetty muovimattoa (loistoideoita), mutta nyt on korjattu katto ja asennettu uudet tiilet. Saa sataa vaikka pieniä mummoja taivaalta, ei haittaa enää meitä. Talon ulkonäkökin muuttui suuresti. Talo näyttää nyt paljon ryhdikkäämmältä ja ehkä hieman suuremmaltakin.






tiistai 20. lokakuuta 2015

Katto




Kartano alkaa jo pikkuhiljaa muistuttamaan ja vaikuttamaan kodilta. Tavarat ovat melkein löytäneet paikoilleen ja sisustuskin on jo hieman valmiimpi. Toki ajatuksissa hommat on ihan vielä kesken ja todellisuudessakin seinällä tönöttää hyllyt vielä tyhjänä, mutta eihän kaikkea todellakaan voi heti valmiiksi saadakkaan. Eikä tarvitsekkaan. Paljon on vielä "mä haluun"-juttuja ja suunnitelmia mietittäväksi ja toteutettavaksi. Mutta hyvin ollaan kuitenkin jo kotiuduttu.

Suurimmat remontit alkaa tältäerää olla vähäksi aikaa ohi. Kattoremontti tosin on juurikin meneillään, mutta sen hoitaa ammattimiehet, joten meidän ei tarvitse siihen puuttua. Pientä hommaahan tässä kyllä on. Pitäisi ainakin vähän eteisen toista tuulikaappia eristää ennen talvea, keittiön valaistusta pitäisi askarrella ja säilytystiloja fixailla. Seuraava isompi remppakohde onkin sitten varmaan lastenhuone. Sillä ei vielä tosin kova kiire ole, mutta ajattelimme, että jos sen sitten joulun jälkeen ottaisi asiaksi. Pikkuhiljaa, niin ei tarvitse kiireessä tehdä.

Tosiaaan kattoremontti. Ei niin edustavat, eikä niin hyväkuntoisetkaan, sammaleesta vihreät kattotiilet vaihdetaan uusiin. Tiilet ovat luultavamminkin kutakuinkin 50-luvulta, eikä niitä ole varmaankaan milläänlailla huollettu tai kunnostettu sen jälkeen. Myös piippujen pellitykset ja kattotikkaat uusitaan. Päällisin puolin siis remontoidaan, sillä kattorakenteet ja alushuopa vaikuttavat ehjiltä ja toimivilta (Toivottavasti ei yllätyksiä löydy!). Katto tosiaan on käytännössä aivan vihreä, sillä sammalta on todella runsaasti. Katolla kasvaa jopa pieni puu. Haha! Uudet tiilet tekevät kyllä koko talosta aivan eri näköisen. En malta odottaa lopputulosta!