Lupauksia

Joulu on siivottu pois ja arkinen tammikuu on saapunut. Vuosi on alkanut samoilla kuvioilla kuin viimekin vuosi; sairastaen. Lapset ovat molemmat olleet kuumeessa ja flunssassa. Harvoin he onneksi sairastavat. Minä teloin käteni kaatuessani uudenvuodenpäivänä, eikä käsi ole vieläkään kunnossa, vaikka onneksi kuitenkin jo paremmassa. Tottakai vielä oikea käsi! Ärsyttävää olla "yksikätinen". 

Teittekö lupauksia uudellevuodelle? Minä tein. Sen saman minkä aina; tiputan painoani, kohennan kuntoani ja panostan hyvinvointiin. Lupaukseni ei ole oikein pitänyt viime vuosina. Nyt haluan kuitenkin pitää lupaukseni ja päästä takaisin kuntoon, missä olin ennen esikoista. 

Rankat raskaudet lyhyen ajan sisällä ja vauva-arki ovat jättäneet isoja jälkiä kroppaan ja niiden korjaaminen vaatii työtä ja aikaa. Vanhat rutiinit ovat muuttuneet uusiin, ei niin terveellisiin, tapoihin. Kiireen keskellä sitä syö silloin kun ehtii ja mitä ehtii. Usein ruokailu painottuu iltaan kun lapset ovat jo nukkumassa ja kun päivällä ei ole ehtinyt haukata kuin suklaata ja pullaa, niin nälkä illalla on melkoinen. Tästä on päästävä eroon. Haluan myös panostaa uneen. Lapset nukkuvat yönsä pääsääntöisesti todella hyvin ja aamulla pitkään, mutta itselläni tahtoo nukkumaanmeno venyä seuraavan vuorokauden puolelle. Pitäisi vaan mennä aikaisemmin nukkumaan, mutta kun ei muka malta.

Aloitin nyt 12 viikkoa kestävän dietin. Seuraan tarkkaan annettuja ohjeita koskien ruokavaliota ja liikuntaa. Toivon tämän avulla saavani toki karistettua kiloja, mutta myös rajoitettua herkuttelua ja säännöllisen liikunnan taas osaksi elämää ja sitä kautta paremman kunnon, pidemmät yöunet, energiaa ja puhtia päivään.

Olen myös luvannut tänä vuonna antaa enemmän aikaa itselleni ja panostaa parisuhdeaikaan. Yksi syy liikunnan harrastamattomuuteen on se, kun ei raaski. Vietän mielummin aikaa lasten kanssa kotona kuin kuntosalilla huhkien. (Mikä ei tietysti huono ole sekään.) Päiväkotiarki on kuitenkin opettanut lapsille ja minulle, ettei se lasten hoitoon jättäminen ole niin paha asia. Lapset pärjäävät hienosti. Ja jumpan ajan he ovat isänsä kanssa kotona. Ei minun tarvitse potea huonoa omatuntoa siitä, että teen jotain joskus myös ilman lapsia tai että emme ole joka hetki perheenä yhdessä. Enemmän siis omaa aikaa. Oli se sitten jumppaa tai vaikkapa juhlimista. 

Ja totuushan on, että koko perhe voi hyvin, jos äiti voi hyvin ;)

Olkoon siis vuosi 2018 hieman enemmän "Miljan vuosi", kuin mitä aikaisemmat kolme vuotta ovat olleet. Aamen!

Kropan palautuminen

Eihän sitä voi kun ihmetellä, miten naisen kroppa toimii ja mitä se kestää. Raskaus ja synnytys ovat ihan mielettömän kova rasitus naisen keholle ja elimistölle. Jokaiseen odotus vaikuttaa erilailla ja samoin palautuminen on hyvinkin yksilöllistä. Varmaa kuitenkin on, että raskaus jättää jälkensä meidän kaikkien odottajien vartaloihin.

Oon ihan järkyttynyt siitä, kuinka huonossa kunnossa tällähetkellä olen. Eipä sitä voi kyllä muuta olettaakkaan, kun ei ole melkein kahteen vuoteen tehnyt mitään. Molemmat raskaudet ovat rajoittaneet liikkumista ja Eikan syntymän jälkeen keskityin vaan vauvaan, enkä juurikaan itseeni. Kun taas alkoi kiinnostamaan enempi oma hyvinvointi ja peilikuva, niin pian raskustesti näyttikin taas positiivista ja kuntoilut jäi. Kunto on ehtinyt rappeutua siis kunnolla ja raskauskiloja on kertynyt melkein kahden raskauden verran. 

Kroppa tekee jo kovasti töitä palautumisen eteen. Lantionseudulla tuntuu hetkittäin kipuja kun luut "paukkuu" takaisin paikoilleen. En tiedä palautuuko ne koskaan täysin. Ylä- ja alaselässä on myös havaittavissa kipuja. Niihin osasyyllisenä on varmastikkin myös imetysasennot. Jalkapohjissa huomaa myös vartalon muuttuvat asennot. Jälkisupistuksia ei ole ollut enää useampaan viikkoon, mutta välillä tulee hetkiä, kuin tuntuisi, että sisäelimet kramppaavat. Nekin siis palaavat takaisin omille paikoilleen kohdun siirryttyä pois tieltä.

Jo valmiiksi notkollaan oleva selkäni notkahti raskauden aikana entisestään. Tuntuu kuin kävelisin edelleen ison mahan kanssa takakenossa vaappuen. Keskivartalon lihakset ovat niin surkeat, että olen alkanut epäilemään onko niitä enää olemassakaan. Kaikkien vatsamakkaroiden ja löysän nahan alta kuitenkin löysin jotain lihasta muistuttavaa. (I epäilee sitä edelleen.) Erkaantuneet vatsalihakseni ovat palautuneet aika hyvin ja luulen, että pikkuhiljaa uskaltaa keskivartalon lihaksia lähteä vahvistamaan. Ryhdistä en viitsi edes mainita ja rintojen kohtalon näkee vasta imetyksen loputtua.

Viimeinen mahakuva.
Viisi tuntia ennen synnytystä.

Paljon on siis tekemistä, että tämä kroppa saadaan jonkinlaiseen kuntoon. Luonto hoitaa tottakai osansa tässä palautumisprojektissa ja keho tarvitseekin aikaa palautuakseen. Olen kuullut, että kestää kaksi vuotta imetyksen lopettamisesta, kunnes kroppa on täysin palautunut raskaudesta ja synnytyksestä. Paljon saan kyllä tehdä itsekkin työtä, sillä Eikasta ei ainakaan imetys karistanut kiloja yhtään ja fyysinenkunto ei sohvalla istumalla kohene.

Mutta tiedättekö. Vaikka halu on kova ja motivaatio korkealla, on silti edessä suuri kynnys lähteä liikkumaan. "En kuitenkaan jaksa.", "kaikki kattoo ja näytän tyhmältä." Ja vielä kun tietää, mikä rääkki se ensimmäinen kerta aina on. Tartuin kuitenkin härkää sarvista ja lompsin spinningiin. 45 minuuttia hikoilua pyörän selässä ja se tuntui aivan mahtavalta! Jaksoin koko tunnin, eikä edes ollut niin paha. Ihan huikee fiilis kun pitkästä aikaa sai hikoilla kunnolla ja tehdä jotain fyysistä. Nyt on kova hinku päästä uudestaan ja salitreeniäkin tekisi mieli käydä kokeilemassa. Pakko kuitenkin muistaa, ettei synnytyksestä ole vielä kuutta viikkoakaan, että on pakko ottaa alkuun rauhallisesti ja antaa keholle aikaa rauhassa palautua, ettei tule mitään ongelmia tai jää mitään pysyviä haittoja. 

Pikkuhiljaa.