Kaksivuotias

Kaksivuotiaan pojan mitat neuvolassa olivat 13 350g ja noin 90 cm. "Noin" siksi, että lapsi ei ollut kovin yhteistyöhalukas mitattaessa. Niin iso jätkä jo, mutta silti vielä kuitenkin niin kovin pieni. Ymmärtää enemmän kuin tajuammekaan, mutta ei kuitenkaan ymmärrä tarpeeksi. On kiinnostunut kaikesta ja kokoajan oppii uutta. Selvittää, mikä on oikein ja mikä ei. Yksi ihmisen tärkeimmistä taidoista; erottaa oikea väärästä.

Kaksivuotiaalla on paljon asiaa, vaikka puheesta emme me muut vielä ymmärrä juurikaan. Hän silti selittää pitkiä pätkiä. Sanoja kyllä tulee jo reilusti ja joitakin kahden sanan lauseita. Monesta sanasta vain jää jostain syystä viimeinen tavu uupumaan. Heh. Puhetaidot ovat siis vielä aika alkutekijöissä, mutta en sitä yhtään ihmettele. Pojalla on niin kiire kokoajan, että ei sitä ehdi puhumaan opetella. Hän on sen sijaan oppinut kiipeämään pois pinnasängystä ja keittiön yläkaapeille ja oikeastaan joka paikkaan. Vieläpä ihan hurjan ripeästi. Vessassa käynnin aikana kaapista löytyneet herkut on jo syöty kun ehdin paikalle.

Meidän reipas ja iloinen kaksivuotias ei osaa juuri vierastaa ketään. Joskus kainosti ujostelee, mutta ujous häviää jo heti alussa. Hän menee sinne, tänne ja tonne. Sinkoilee ympäriinsä. Juoksee karkuun ja juoksee syliin. Halaa tiukasti ja pussaa hellästi. Hoitaa pikkusiskoaan ja innostuu leikkimään tämän kanssa. Välillä hieman liian rajusti. Silloin silitetään siskon päätä anteeksipyynnöksi. Joskus iltaisin hän kiipeää pinnasängyn viereen jakkaralle ja pyytää päästä nukkumaan. Peittelen hänet ja annan suukon. Hän vilkuttaa peiton alta ja sanoo hei hei. Ovi kiinni ja hän jää nukkumaan ykisn omaan huoneeseensa. Niin iso hän jo on.

Vauhdikkaalla jääräpäällä on myös herkkä puoli. Se puoli änkee syliin väkisin ja ottaa kädestä kiinni vaikka ei ole edes harmistusta. Hän haluaa istua aivan kyljessä kiinni ja katsoa rauhassa lastenohjelmaa. Joskus kun hän oikeasti loukkaantuu jostain, hän menee sohvalle istumaan hiljaa ja katsoo kulmien alta. Mutristaa ehkä myös hieman huuliaan. Silloin hali auttaa ja harmi unohtuu.

Meidän kaksivuotias tosiaan on jääräpäinen, periksiantamaton ja tempperamenttinen tyyppi, joka omaa todella lyhyen pinnan. Jos legopalikat ei heti asetu kohdilleen, niin lentää ne huudon saattelemana seinään hyvinkin nopeasti. Noh. En voi lainkaan ihmetellä mistä lapsi on nämä luonteenpiirteensä perinyt. Äitini kertoi minun olleen juurikin samanlainen pienempänä ja tunnistan itsestäni edelleen nuo piirteet. Muutenkin tuliseen luonteeseen kun lisää kaksivuotiaan uhmavaiheen, niin voin kertoa, että kyllä räiskyy ja aika usein. Kiukku onneksi yleensä laantuu yhtä nopeasti kuin se on alkanutkin.

Ei kaksivuotias kuitenkaan ilkeä ole. Päinvastoin. Hyväntahtoinen ja kiltti. Hän leikkii nätisti muiden lasten kanssa yhdessä ja osaa jakaa omistaan. Hän osaa pyytää anteeksi tarvittaessa, eikä hän yleensä tee toiselle tahalleen pahaa. Hänellä selkeästi alkaa olla huumorintajua ja tilanne komiikka tuntuu olevan myös hallussa. Hän osaa nauraa myös itselleen. Kaksivuotiaan suosikkeja tällähetkellä ovat trampoliinilla pomppiminen, legot, rekat, mopot, kiipeily, ulkoilu, viikunat, saunominen ja uiminen.

Tuo ihana pieni mies osaa hurmata kaikki ja on antanut meille kaikille niin paljon. (On se toki ottanutkin, mutta ei nyt siitä sen enempää.) Hänen kanssaan ei tule tylsää, eikä tekemisestä ole puutetta. Kokoajan tapahtuu ja kun tapahtuu, niin välillä myös sattuu. Ääntä riittää ja hiljaisia hetkiä ei olekkaan, ellei sitten olla pahanteossa.

Vikkelät jalat ja naurava suu. <3

Pitkästäaikaa moi!

Viikot ovat vierähtäneet niin hurjaa vauhtia, että itse en ole pysynyt lainkaan perässä. Vielä viime viikolla luulin, että pääsiäiseen on kuukausi aikaa, mutta kuulemma sittenkin vain enää kaksi viikkoa. Enää ei sitäkään. Touhua ja tekemistä on riittänyt ja to do -listassa on vielä monta kohtaa tekemättä. En ymmärrä millä ajalla saan kaiken touhuttua. Kaksi kättä, yhdet aivot ja vuorokauden tunnit ei vain yksinkertaisesti riitä. Tälläkin hetkellä mun oikeastaan pitäisi tehdä jotain muuta kuin istua tietokoneen ääressä. 

Viime viikkoihin mahtuu niin paljon kaikkea, että en edes tiedä mistä aloittaisin kertoa. Ollaan nautittu kevään tulosta, juhlittu ristiäisissä ja synttäreillä, kiristelty hermoja uhmaikäisen kanssa, lapset olivat kuumeessa ja Lyylillä sattui olemaan myös korvatulehdus, lomailtiin lasten kanssa laivalla ja ja ja... tapetilla on myös ollut töihin paluu ja uuden arjen suunnittelu. Myös 2 vee synttäreiden järjestely alkaa painaa päälle.

Meillä todellakin asuu yksi erittäin itsepäinen, lyhyt hermoinen ja kovaääninen uhmis. Voi luoja, että on koeteltu. Hetkittäin tämä lapsiarki on tuntunut helvetiltä. Alkuvuosi on mennyt sairastellessa ja on turhauttavaa kun tuntuu, ettei uhmailulle kertakaikkiaan näy loppua. Nyt ehkä hivenen on alkanut helpottamaan. Toivottavasti. Onneksi pikkusisko on tyytyväinen ja kiltti, eikä aiheuta vanhemmilleen harmaita hiuksia ainakaan vielä. Lyyli vain naureskelee kun Eikka raivoaa pää punaisena ja ääni käheänä. Tänäkin aamuna saatiin neidin kanssa tunnin verran nauttia Eikan  yhtäjaksoisesta karjumisesta ja kiljumisesta. Ei voitu auttaa, kun ei tiedetty mikä herraa niin harmitti. Ei hän tainnut lopulta tietää itsekkään. 

Uhmaa uhmaten lähdettiin kuitenkin viime viikolla lasten kanssa reissuun. Käytiin pyörähtämässä risteilyllä ja kulutettiin aikaa Turun suunnalla. Ihan todella mahtavat kolme päivää! Ei kyllä mikään rentouttava lomamatka, mutta se nyt ei tullut yllätyksenä. Eikalla riittää jaloissa vauhtia, eikä päätä huimaa mikään. Poika pitää vanhemmatkin liikenteessä ja hyvä tietysti niin. Onneksi Lyyli pienoinen ei vielä kuitenkaan juoksennellut karkuun, vaan tyytyväisenä seurasi menoa rattaista välillä torkahdellen. 

I oli siis viime viikon lomalla ja voi että kun olikin ihanaa ja helppoa kun hän oli meidän kanssa kotona. Eikka nautti suunnattomasti iskän seurasta, samoin me muut, ja ihan kuin kiukuttelukin olisi välillä unohtunut. Maanantaina arki kuitenkin iski vasten kasvoja taaperon herätessä 06.10 kyselemään missä isi on. Lyylillä vuoti nenä ja tukkoisuus oli pilannut yöunet. Viikkoon ei oltu pesty pyykkiä, joten heti aamulla tiesi, minkä koneen napsauttaa päälle kahvinkeittimen jälkeen. Mutta oli kyllä niin kiva loma, että eipä edes maanantaiaamuna harmittanut aikainen herätys ja vähät yöunet. Mukava kuitenkin olla taas kotona.

Viikon päästä meillä juhlitaan kaksivuotiasta. Aikamoista. Joku joskus sanoi, että kun saa lapsia, niin vuodet vaan vierii. Allekirjoitan tämän. Pitäisi miettiä, mitä sitä vieraille kahvin kanssa tarjoaisi ja missä välissä jotain leipoisin. Kotona pitäisi paikkoja laittaa "juhlakuntoon" ja siivoilla hieman. Tehtiin I:n kanssa sellainen lista, mitkä asiat olisi hyvä touhuta valmiiksi ennen synttäreitä. Nooh... Katsotaan nyt kuinka monta kohtaa jää tekemättä. Tänään mun piti aloittaa ikkunoiden pesu, mutta se taitaa nyt siirtyä huomiselle. Sitä on nimittäin mahdotonta touhuta lasten hereillä ollessa, eikä illalla enää viitsi/jaksa. Illalla jos ne pesee, voi olla, että aamulla ne näyttää edelleen yhtä likaiselta.