torstai 30. lokakuuta 2014

Loma

Loma takana. Arki edessä. Vaikka Suomessa olikin eilen kylmää ja harmaata oli silti mukava palata kotiin ja arkeen. Ravintolaruoka alkoikin jo hieman maistua puulta ja mopsia ehti tulla kova ikävä. 

Reissustahan voisi kirjoittaa vaikka kuinka pitkän matkakertomuksen, mutta jospa yritän kertoa vain lyhyesti.

Singapore
Loman ensimmäiset neljä päivää vietettiin Singaporessa. Loma alkoi minun osaltani hieman kehnosti. Luultavasti aikaerosta johtuen ensimmäiset kolme aamua meni kovasta aamupahoinvoinnista kärsien ja aamut venyi päivään. Onneksi kuitenkin olo helpotti aina iltaa kohden ja ehdittiin kiertää kaupunkia ja nähtävyyksiä. 

Sentosa saarelta löytyi paljon mielenkiintoista nähtävää ja tekemistä. Me kävimme mm. Maailman suurimmassa aqua parkissa tutustumassa vedenalaiseen maailmaan ja Universal Studio oli toki myös näkemisen arvoinen. Minun suosikkini siellä taisi olla Shrekistä tuttu Far far away linnoineen ja I:n lemppari taisi olla Jurassic park alue.

Käytiin myös Singaporen eläintarhassa. Se oli todella upea! Eläimet eivät olleet kaltereiden takana, niinkuin yleensä on tottunut näkemään, vaan turva-aitaukset olivat tehty mm. vallihautoja ja Isoja ojia käyttämällä. Tosin esim. Kengurujen kohdalla tuntui hassulta kun aluetta rajasi vain pieni puinen aita. Ei selvinnyt meille, kuinka se muka estäisi superloikkijoita hyppimästä karkuun.

Singaporesta jäi myös mieleen puhtaus, tasokkuus ja paikallisten ystävällisyys. Singapore oli todella näkemisen ja kokemisen arvoinen! Neljä päivää riitti hyvin paikan näkemiseen ja tutustumiseen. Suosittelen lämpimästi kaikille! Singaporesta ei juurikaan pahaa sanottavaa löydy, eli siis todella positiivinen kokemus.

Hotellihuoneen ikkunasta näkymät.












Bali
Seuraavaksi kohteena oli Bali. Minkäänlaista matkasuunnitelmaahan meillä ei ollut ja edellisenä iltana Singaporessa varattiin hotelli pariksi ekaksi yöksi. Päätettiin, että muutoin sitten vaan kävellään hotelliin sisään ja kysytään onko huonetta saatavilla. Tämä olikin ihan fiksu veto, sillä saatiin huone edullisemmin kuin mitä olisimme maksaneet siitä netistä varaamalla.

Kierrettiin Balilla eri kaupunkeja, kuten Sanur, Nusa Dua, Kuta, Ubud ja käytiin myös pienellä Nusa Lembongan saarella snorklailemassa ja kiertämässä saarta skoottereilla. 

Rannat balilla ovat upeita ja vesi turkoosia ja kirkasta. Varsinkin tuolla Lembongan saarella vesi tuntui vieläkin kirkkaammalta. Rannoilla ja hotellin uima-altaalla löhöämisen lisäksi tutustuttiin hieman paikalliseen kulttuuriin. Käytiin "maaseudulla" tutustumassa riisin viljelyyn ja kahviplantaasilla maisteltiin erilaisia kahveja, sekä nähtiin kuinka maailman kalleinta lowak kahvia valmistetaan. 
Muutama turistikohdekin kierrettiin, kuten monkey forest ja joku temppeli, jonka nimeä en enää muista.

Luonto todella on kaunis ja ymmärränkin hyvin vertauksen "viimeinen maanpäällinen paratiisi", mutta kaupustelu, turistien huijaaminen ja likaisuus on kaukana paratiisista. Ne olivat niitä Balin huonoja puolia. Onneksi kuitenkin kaupustelijat aikalailla pysyivät kaduilla ja rannoilla saikin olla ihan omassa rauhassa.











Bali ei ehkä ihan vastannut sitä mitä ajattelin, mutta silti todella kiva! Ehdottomasti voisin matkustaa maahan uudestaan, mutta toisella kertaa ehkä ennemmin pohjoiseen, missä turismia on paljon vähemmän kuin etelässä.


Kertakaikkisen ihana matka ja seura oli paras mahdollinen! ❤️

perjantai 10. lokakuuta 2014

Kevät tulokas

                            Meille tulee huhtikuussa vauva! ❤️



Mulla on ollut vauvakuume niin kauan kuin muistan. Nyt se äitiys vihdoin ja viimein sitten häämöttää muutamien kuukausien päässä. 

Uskomattomalta tuntuu! Testiin kun ilmestyi kaksi viivaa, en ollut uskoa sitä todeksi! Pakko oli vilkaista muutaman kerran. Niin vähän aikaa kun oltiin asiaa vasta suunniteltu. Hyvinkin tervetullut tämä pienokainen on! Odotamme I:n kanssa molemmat innolla uutta perheenjäsentä syntyväksi.

Ensimmäinen kolmannes on sujunut jopa liian helposti. Olin nimittäin varautunut ystävyyteen wc-pöntön kanssa. "Näyttiköhön se testi oikein?" Mietin aluksi monta kertaa, kun ei oireita ollut. Noh, kyllä ne alkuraskauden oireet sitten saapuivat kuitenkin. Välillä muistutettiin tilasta pienellä vatsan vihlonnalla ja hiukan etovalla ololla. Mikään ruoka ei maistunut ja lämpöisen ruuan katsominenkin yökötti. Outoja mielitekoja ei ole ollut, mutta lempiruuaksi on muodostunut hedelmät ja jogurtti. Väsymystä on riittänyt ihan liiaksikin asti ja hajut tuntuvan voimakkaalta edelleen. Joka puolella haisee! 
Mutta ei mitään niin kamalaa, etteikö näiden kanssa hetken eläisi. :)

Nyt sitten vain odotellaan! ❤️


torstai 9. lokakuuta 2014

Lähtölaskenta

Tänään aloitin jo hieman pakkailemaan tavaroita lomaa varten. Viikonloppu menee töissä, joten nyt oli hyvin aikaa. Mutta jotenkin tää ei nyt oikein lähde. Ei jotenkin jaksa miettiä tai pähkäillä. Puuttuuko se lomakuume vai mikä tässä mättää!? 

Sain pakattua laukkuun neljä mekkoa, yhden paidan, kahdet uikkarit, sandaalit, aurinkolasit, pikkulaukun ja kameran. Mitäs muuta sitä matkalle tarvitsee? Hankala miettiä mitä ottaa mukaan. Ei viitsis ihan turhaa tavaraa kantaa mukana ja tilaa pitää jäädä tuliaisillekkin. 

Aika tyhjältä näyttää

Kunpa taas kerran olisin mies. Voin kuvitella I:n pakkaamisen. Mukaan lähtee kahdet sortsit, uimahousut, muutamia t-paitoja ja hammasharja. Miksei se ole minulle yhtä yksinkertaista! 

Innoissani olen reissuun lähdössä. Kyllä sitä tottakai päiviä laskee vaikkei niin kuumeissaan olekkaan. Tällähetkellä kun katselee ulos, niin ei yhtään haittaa että viikon päästä on aivan eri maisemat ja mittarilukemat. Vielä vaan tosin ei sitä lomakuumetta tai jännitystä ole oikein havaittavissa, vaikkakin olen kyllä ehtinyt yhden paniikin aiheuttamaan itselleni lentolipuista ja koneen vaihdosta. Mutta eikai sitä lasketa? 

Ehkä sitten maanantaina kun työt on takana ja loma edessä tämä alkaa tuntua todelliselta ja se jännityskin sieltä tulee. Sitä ennen vaan pitäisi vielä löytää vähän intoa viimehetken hankintoihin, lomasuunnitelman tekoon ja kai sitä pitäisi hommata hotellikin vielä. 
Kyllä se tästä. 

torstai 2. lokakuuta 2014

Yksin kotona

I lähti työpaikan syysristeilylle, joten mä olen yksin kotona. Tai melkein. Mopsin poikanen tuossa makaa sohvalla jaloissa ja kuorsaa. 

Kävin töiden jälkeen ystävän kanssa lenkillä ja nähtiin pitkästä aikaa. Onhan viikko jo pitkä aika :) Varsinkaan kun ei oltu edes soiteltu tässä välissä. Yleensä kyllä tästä ystävästä kuulee vähintään kerran viikossa. Lenkki ja seura toi hymyn kasvoille.

Lenkin jälkeen päätin, että loppuiltana en tee mitään! Ostin kaupasta Ben & Jerry'sin Peanut butter jäätelöä. Se on vaan aina yhtä hyvää! Voikohan siihen koskaan kyllästyä. Ehkä parasta jäätelöä mitä on. Söin jätskin, makasin sohvalla ja katsoin telkkaria. Tai itse asiassa makaan tässä vieläkin. 

Vaikka I:tä onkin vähän ikävä, on ihanaa olla yksin kotona. Saa katsoa telkkarista just sellaista hömppää mitä itse haluaa, eikä kukaan pyydä vaihtamaan kanavaa. Saa syödä koko kipon jätskiä yksin, Saa nauttia ihan vain omasta seurasta, eikä miettiä sen suurempia. Mutta on se silti ihanaa, että huomenna ei tarvitse enää nukkua yksin :) 

Nyt yritän saada koiran hereille ja pissalenkille. Sen jälkeen taidan hieman vielä jatkaa laiskottelua sohvalla. Ihan vain koska voin :)