Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Lastenhuoneen suunnittelua



 Meidän kodissamme on yksi huone, joka odottaa uutta ilmettä ja näin ollen siis suurta pintaremonttia.  Tällähetkellä huone on aivan täynnä remonttitavaraa ja se ajaa jonkinlaista varaston virkaa, mutta tästä huoneesta on tarkoitus kuitenkin tulla toinen lastenhuone ja I suunnitteli aloittavansa hommat jo myöhemmin keväällä.

Huone on reilun 15 neliön kokoinen ja se on aikoinaan toiminut paritalon toisena keittiönä. Huoneesta siis löytyy iso muuri, muutama kiinteä vanha komero ja iso parvi. Huonekorkeutta on melkein neljä metriä. 

Huoneessa ei ole yhtäkään koko seinää. Yhdellä seinällä on ikkuna, kahdella seinällä on ovi ja yhdellä parvi. Se tuo oman haasteensa sisustamiseen, sekä myös iso muuri on huoneessa aika keskipisteenä. Mietinnässä on myös tarvitseeko huoneeseen asentaa jonkinlainen uuni/porin matti lämpöä lisäämään. 

Reilu vuosi sitten remontoimme nykyisen lastenhuoneen ja siihen upposivat ideat, mitä minulla oli. Nyt ei sitten tunnu löytyvän ideoita tähän toiseen huoneeseen. Värimaailman miettiminen on hankalaa. Jotain muuta kuin pelkkää valkoista. Jotain mikä sopii tytölle ja pojalle ikää katsomatta. Ripaus modernia, mutta kuitenkin vanhan talon henkeä kunnioittaen. Parven haluamme ehdottomasti säilyttää, sillä se sopii isommille lapsille loistavasti sängyksi. 

Olen miettinyt jonkinlaista tehosteseinää. Liitutaulumaali kutkuttelee, mutta en tiedä minkä värisenä se olisi hyvä. Seinän sijaan olen myös miettinyt, että jos huoneen katon maalaisi jollain räikeällä värillä. Katon maalauksessa vain piilee sellainen juju, että väriä ei ole kovin mukava ruveta vaihtamaan jos ja kun kyllästyy edelliseen. Hauska tulisi myös, jos jokin huonekalu huoneessa toimisi suurena väripilkkuna tai parven osaisi tehostaa katseen vangitsijaksi. Väriä huoneeseen saa tietysti myös tauluilla,  verhoilla, tavaroilla ja kirjava räsymatto olisi minusta mahtava!

Ison muurin käsittely on yksi suuri kysymysmerkki myös. Minkälaista pintaa ja millä sävyllä. Asiaan tietenkin vaikuttaa, jos huoneeseen tulee jonkinlainen tulisija, että millainen sekin sitten on ja mikä sen taustalle sopii.

Jatkan siis pinterestin selailua ja yritän inspiroitua. Onneksi päätöksiä ei tarvitse vielä hetkeen tehdä.












sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Lastenhuoneen sisustus

Viime syksynä meillä valmistui lastenhuoneen remontti. Taapero muutti juuri valmistuneeseen huoneeseen heti, eikä meillä ollut ongelmia omaan huoneeseen siirtymisen kanssa. Päinvastoin. Yöt nukuttiin lähestulkoon aina heräämättä, ennen kuin nyt sitten alkoivat nämä valvomiset.

Remontin aikana en uskaltanut ostaa huonekaluja tai tekstiilejä huoneeseen, sillä halusin nähdä huoneen valmiina ennen kuin pystyin päättämään sopisivatko suunnitelmani toteutuneen remontin kanssa. Eikan muuttaessa huoneeseen ei siellä ollut kuin pinnasänky, lipasto vaatteille ja lelukori yhdessä nurkassa. 


Pikkuhiljaa kuitenkin huone on alkanut muistuttamaan lastenhuonetta ja tavarat alkavat löytämään paikkansa. En ole seinille uskaltanut vielä laittaa mitään, sillä en halua turhia reikiä seiniin tehdä. Täytyy tarkkaan harkita, mitä seinille laittaa ja mihin hyllyt kiinnittää. 


Tiipii oli yksi ensimmäisistä ajatuksista kun lastenhuoneen sisustusta mietin. Huone on iso ja korkea, joten sinne sopisi hyvin isompikin maja. Löydettiin mieleinen tiipii Granitista. Aluksi epäilin mustaa telttaa, että näyttääkö se vain mustalta möykyltä nurkassa, mutta ei. Se sopii loistavasti huoneeseen ja on taaperonkin mieleen.


Tavarat vielä hakevat paikkaansa, eikä se haittaa lainkaan. Järjestys muuttuu taas kun Lyyli jossain vaiheessa muuttaa Eikan kaveriksi huoneeseen. Ellei sitten innostuta sitä ennen remontoimaan Lyylille omaa huonetta. 

Tässä pieni vilkaisu tämänhetkiseen lastenhuoneeseen.















keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Lastenhuoneen remontti


Varmaan moni blogin lukija tietääkin, että meillä on tehty lastenhuoneen remonttia. Se aloitettiin jo tammikuussa, mutta kiireistä ja motivaatiopulasta johtuen se ei tammikuun jälkeen edennyt lainkaan. Heinäkuussa kuitenkin taas alkoi tapahtua ja nyt viimein huone on saatu valmiiksi. Vain kalusteet enää puuttuu. Eikka on nukkunut omassa huoneessa nyt jo reilun parin viikon verran, eikä ongelmia sen suhteen ole ollut. Pieni mies on innoissaan omasta huoneesta ja jotenkin kummallisesti hän heti hoksasi, mistä on kyse.

Lastenhuoneen seiniltä revittiin tapettia laskujeni mukaan 14 kerrosta ja lisäksi ainakin kolme pinkopahvi kerrosta. Ei niin helppo urakka kuin mitä voisi luulla. Tapetit ja pahvit oli kiinnitetty rautanauloilla ja niitä ei todellakaan oltu säästelty. Naulojen ja niittien alta tapetin repiminen oli hidasta nyhläämistä ja sotkuisaa puuhaa. Pöly oli aikamoinen.





Kun seinät vihdoin saatiin hirrelle, asennettiin seinille kyprokkilevyt. Osa seinistä sai mustavalkoista kuviotapettia pintaan ja osa maalattiin valkoiseksi. Yhteen nurkkaan jäi tumma hirsiseinä näkyville. Ikkunan ja ovien karmit piti repiä irti ja rakentaa uudet.

Katto oli kokenut luultavasti pienen nokionnettomuuden ja se oli hivenen musta. Pelkkä pesu ei riittänyt, vaan katto piti maalata kolmesti, jotta pinttynyt noki peittyi. Kattolistat uusittiin myös.




Pönttöuuni olikin sitten aikamoinen projekti. Vanhaa maalia poistettiin pinnasta yhteensä viikon verran. Kokeilimme hiomakonetta, soodapesuria ja maalinpoistoa, mutta ei onnistunut. Lopulta rälläkän ja kuumailmapuhaltimen avulla maalipinta alkoi irrota. Sotku oli järkyttävä ja urakka melkoinen. Nyt kuitenkin pönttöuuni näyttää mielettömän hyvältä kiiltävän mustana.



20 neliöisessä huoneessa on tällähetkellä pojan pinnasänky ja lipasto vaatteille. Lelut on ängetty yhteen nurkkaan. Paljon jää siis huoneeseen tilaa leikkiä. Olen kuitenkin kaavaillut taaperolle tiipiitä yhteen nurkkaan ja keinua toiseen. Puolapuut kiinnostavat myös, mutta saattaa olla vielä turhan riskialtis juttu. Pitäähän lastenhuoneen kuitenkin olla turvallinen paikka lasten leikkiä.

Huoneesta tuli kyllä juuri sellainen kuin ajattelinkin. Ehkä jopa hieman parempikin. Nyt sitten vain täytyy alkaa sisustamaan. 


perjantai 29. huhtikuuta 2016

Kodin epäkohdat

Jokaisella meistä on varmasti niitä päiviä, kun kotona kaikki näyttää sotkuiselta ja likaiselta. Sisustus on aivan pielessä ja feng shuit ei kohtaa. Kaikkien muiden kodit tottakai ovat kuin suoraan sisutuslehtien sivuilta, mutta oma koti muistuttaa lähinnä pölyistä ja pimeää luolaa vaikka olisi kuinka puunannut ja sisustanut. Minulla ainakin näitä päiviä on usein. 

Nyt kuitenkin koti näyttää kodilta. Puhtaalta ja siistiltä, eikä pahempia ristiriitoja ole. Mutta on kuitenkin jotain pientä sanomista. Ne pienet epäkohdat, jotka rikkovat feng shuini toistuvasti ja häiritsevät omaa silmääni. Päätin näyttää ne teillekkin, ennekuin korjaan asian.





Pahin epäkohta tällähetkellä on lastenhuone. Huoh. Kuten kuvasta saattaa huomata, remontti ei ole edennyt mihinkään suuntaa. On niin paljon muuta kiireellisempää hommaa, että ei vain yksinkertaisesti ehditä lastenhuoneen kimppuun. Ollaan sentään kuitenkin jo aloitettu remontti. Kai sekin on jo jotain. Onneksi tämän hävityksen saa piilotettua oven taakse ja hyvinä hetkinä sen olemassaolon jopa unohtaakin hetkeksi.

Lastenhuoneen remontista johtuen lapsen lelut majailee siis olohuoneen nurkassa. Siinä siis epäkohta nro. 2. Ne ei kyllä milläänlailla kaunista tuota olohuonetta tai sovi sisustukseen. Onneksi leluja ei kuitenkaan tuon enempää ole vielä kertynyt ja tilannehan on väliaikainen. Lapsen maja (suurensuuri pahvilaatikko) kyllä hävisi olohuoneesta hyvinkin piakkoin. Kaivetaan se sitten esiin kun lastenhuone valmistuu.



Ruokailuhuoneen senkin päällä on talven ajan ollut kynttilälyhty ja välillä muitakin kynttiläjuttuja. Nyt on lyhdyt kannettu komeroon odottamaan syksyä ja lipaston päällinen huutaa tyhjyyttään ja kaipaa jotain kaunista. No tyhjä se ei kyllä koskaan ole. Päivän aikana sen päälle kerääntyy kaikenlaista tavaraa, roskaa ja rojua jonka joka ilta saa siivota pois. Ehkä hommaan siihen niin suuren vaasin, että romut ei enää yksinkertaisesti mahdu koristamaan lipaston päällistä.


Makuhuoneessa on aika monta epäkohtaa. Sen sisustaminenkin on jäänyt aivan kokonaa. Pinnasänky siirrettiin sängynvierestä toiselle puolelle makuhuonetta, jotta minä ja lapsi molemmat nukkuisimme paremmin. Tämä onkin auttanut ja meillä on nyt, flunssakautta lukuunottamatta, nukuttu yöt kertaakaan heräämättä. Jee. Mutta eihän pinnasänky nyt oikein sovi tietokonepöydän viereen. Odotellaan siis lastenhuoneen valmistumista, jotta tämäkin sisustusmörkö häviää silmistäni. Pedin petaaminen on tänään jäänyt aivan tyysti ja enää en sitä edes viitsi pedata, sillä kohtahan sinne taas käperrytään uudestaan. Lapsen vaatekaapin päälle aina aikaajoin kerääntyy vanhoja, jo peneksi jääneitä vaatteita, jotka pitäisi kärrätä vintille odottamaan uutta kierrosta. Yllättävää kyllä, mutta ne saa aika kauan odottaa tuossa kaapin päällä. Ehkä otankin ne siitä suoraan käyttöön.   



Eteisen matto oli väliaikainen ratkaisu syksyllä kun muutimme. Se väliaikainen ratkaisu vain edelleen sattuu olemaan meitä vastassa, joka päivä kun kotiin tulemme tai sieltä lähdemme. Sopivaa mattoa ei siis ole vielä tullut vastaan ja ihan kovin aktiivisesti en sitä viimeaikoina ole edes katsellutkaan. Seinällä oleva kenkäkaappi on edelleen kiinnittämättä seinään, joten sinne ei kenkiä vielä voi laittaa. Kaappi kaatuu päälle ihan ilman painoakin kun sitä hieman mennessään huitaisee. Hyvin ollaan kyllä tämä reilu puolivuotta selvitty ilman kenkäkaapin tilaa, mutta kun se siihen eteiseen on syksyllä laitettu, niin toivoisin kyllä, että sitä joskus voisi myös käyttää.

Sitten ehkä "noloin" epäkohta, joka tällähetkellä kodissani ottaa silmiini. Kuihtuneet ruusut maljakossa. Ne on siinä kököttäneet jo muutaman päivän. Pidän todella paljon kukista maljakossa, mutta olen ihan tolkuttoman huono/laiska korjaamaan kuihtuneita kukkia pois. Mikä siinä voi muka olla niin vaikeaa?! Tämä on siis hyvinkin yleinen näky meillä. Ehkä tähän on alkanut jo hieman tottumaan, sillä nykyään ne saa aika pitkäänkin olla tuossa pöydällä, ennenkuin oikeasti hermostun itselleni ja tuolle rumilukselle ja heivaan ne menemään.




Nyt kuitenkin korjaan korjattavissa olevat epäkohdat ja valmistaudun iltavuoroon. Huomenna juhlitaankin sitten jo vappua. Hauskaa ja riemukasta työväenjuhlaa kaikille ja muistakaa herkutella simalla ja munkeilla!






sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Tarina kellosta



Kello on keramiikkaa ja se on valmistettu Saksassa. "Hettich" siinä lukee. En tiedä mistä tai milloin kello on ostettu, mutta tiedän, että sen on ostanut isoäitini. Ehkä kuuskyt luvulla, mutta mahdollisesti jopa aikaisemminkin. Kello on ehkä alunperin ollut vedettevää mallia ja patteritoiminto on asennettu jälkikäteen, sillä kellon patterikoneisto näyttää hyvinkin itse askarrellulta. Muistelujen mukaan kello on myös alunperin ollut vaaleankeltainen, mutta isoäitini itse maalasi sen mintunvihreäksi, jotta se sopisi keittiön kaappien väriin. Kello toimii moitteetta, mutta "munakello" on valitettavasti rikki. 


Kello on komeillut isäni lapsuudenkodissa keittiön seinällä. Iskä on kuulemma tuhannet kerrat katsonut kyseistä kelloa ja lähtenyt kiireenvilkkaa kouluun, ettei myöhästy. Isovanhempieni muutettua pois kyseisestä kodista, jäi setäni perheineen asumaan asuntoon ja kello jäi paikoilleen. Heidän joskus muuttaessaan asunnosta pois jäi kello  edelleen komeilemaan keittiön seinään.

Vuosia myöhemmin kaverini isä oli ostanut kyseisen asunnon joltain henkilöltä ja minä menin käymään heillä. Ja siis arvaatte jo varmaan, tuo kyseinen kello EDELLEEN komeili samalla paikalla keittiön seinällä. Ihan uskomaton juttu! Kerroin kellosta kaverilleni ja hän kertoi isälleen. Hämmästelimme kuinka kello on pysynyt samassa kohdassa keittiön seinää, vaikka asunnossa on asunut useampi ihminen ja keittiöön oli tehty remonttikin jossain välissä. Kello jäi edelleen tuttuun seinään näyttämään aikaa asunnossa asuville.

Joskus myöhemmin törmäsin kaverini isään, joka kertoi, että oli muuttanut pois asunnosta ja kuulemma kello oli komeillut heidän muuttokuormassaan päällimmäisenä. Hän sanoi, että kello ehdottomasti kuuluisi minulle ja että hän toisi sen minulle. Kellon saatuani vein sen isälleni, joka oli aivan ihmeissään nähdessään tutun vanhan kellon. Hassua kuinka kello on pysynyt ehjänä ja tallessa, sekä loppujenlopuksi päätyi meille. 

Nyt tuo isoäitini maalaama kello komeilee meidän keittiömme seinässä ja luultavasti minun lapseni katsovat samasta kellosta kuin heidän isoisänsä, milloin pitää lähteä kouluun, ettei vain myöhästy.



tiistai 20. lokakuuta 2015

Katto




Kartano alkaa jo pikkuhiljaa muistuttamaan ja vaikuttamaan kodilta. Tavarat ovat melkein löytäneet paikoilleen ja sisustuskin on jo hieman valmiimpi. Toki ajatuksissa hommat on ihan vielä kesken ja todellisuudessakin seinällä tönöttää hyllyt vielä tyhjänä, mutta eihän kaikkea todellakaan voi heti valmiiksi saadakkaan. Eikä tarvitsekkaan. Paljon on vielä "mä haluun"-juttuja ja suunnitelmia mietittäväksi ja toteutettavaksi. Mutta hyvin ollaan kuitenkin jo kotiuduttu.

Suurimmat remontit alkaa tältäerää olla vähäksi aikaa ohi. Kattoremontti tosin on juurikin meneillään, mutta sen hoitaa ammattimiehet, joten meidän ei tarvitse siihen puuttua. Pientä hommaahan tässä kyllä on. Pitäisi ainakin vähän eteisen toista tuulikaappia eristää ennen talvea, keittiön valaistusta pitäisi askarrella ja säilytystiloja fixailla. Seuraava isompi remppakohde onkin sitten varmaan lastenhuone. Sillä ei vielä tosin kova kiire ole, mutta ajattelimme, että jos sen sitten joulun jälkeen ottaisi asiaksi. Pikkuhiljaa, niin ei tarvitse kiireessä tehdä.

Tosiaaan kattoremontti. Ei niin edustavat, eikä niin hyväkuntoisetkaan, sammaleesta vihreät kattotiilet vaihdetaan uusiin. Tiilet ovat luultavamminkin kutakuinkin 50-luvulta, eikä niitä ole varmaankaan milläänlailla huollettu tai kunnostettu sen jälkeen. Myös piippujen pellitykset ja kattotikkaat uusitaan. Päällisin puolin siis remontoidaan, sillä kattorakenteet ja alushuopa vaikuttavat ehjiltä ja toimivilta (Toivottavasti ei yllätyksiä löydy!). Katto tosiaan on käytännössä aivan vihreä, sillä sammalta on todella runsaasti. Katolla kasvaa jopa pieni puu. Haha! Uudet tiilet tekevät kyllä koko talosta aivan eri näköisen. En malta odottaa lopputulosta!









sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Ruokailuhuoneesta

Aina olen haaveillut, että ruokapöytä sijaitsisi muualla kuin keittiössä ja uudessa kodissa sille löytyikin paikka keittiön viereisestä huoneesta. Ruokailuhuone on kivasti yhteydessä olohuoneen kanssa, mutta kuitenkin niin, ettein pöytä sijaitse olohuoneen nurkassa viemässä tilaa.

Ruokailuhuoneesta minulla ei valitettavasti ole ennen kuvia, mutta koitan parhaani mukaan kertoa, miltä se ennen näytti. Kaikki seinät olivat tapetin peitossa. Kahdeksan kerrosta tapettia ja kaksi kerrosta pinkopahvia. Yhdessä nurkassa oli lisäksi vielä jonkinlainen lämpöeristepahvikin, sillä huoneessa on joskus ollut pönttöuuni. Päällimmäisen tapetin päälle oli kauttaaltaan maalattu vaaleanharmaalla maalilla. Ei paha, mutta ei hyväkään.

Halusimme ehdottomasti hirsiseinää näkyviin, joten revimme tapetit ja pahvit kahdelta seinältä. Toiselta vain puoleenväliin saakka. Vaikkei uskoisi, niin oli aika kova työ. Kaikenkaikkiaan meni kolme päivää, ennenkuin seinä miellytti meitä. Pahvin repiminen oli nopeaa, mutta ne miljoonat naulat ja niitit, joilla pahvit oli kiinnitetty hirteen, oli todella veemäistä nyppiä irti seinästä. Eikä niitä voinut seinäänkään jättää, sillä niitä oli niin paljon, että se näytti rumalta, varsinkin kun niiden alle jäi aina palanen tapettia/pahvia. Lämpöeristyspahvin (mikälie) alta hirsi oli vaaelampaa ja laikukkaampaa kuin muualta. Värjäsimme hirttä kahvilla, jotta väri hieman tasoittuisi, eikä häiritsisi silmää.



Loput seinäpinnat tapetoimme uudestaan. Ihan vain laiskuuttamme vedimme vanhojen päälle, joten nyt tapettikerroksia on yhdeksän. Lopputulos on loistava, vaikka tapetti oli hieman hankalaa sorttia ja vanhassa talossa ei tietenkään seinät ole suorat. Oli siinä tapetoijalle hieman haastetta. 

Huonekorkeutta on madallettu, mutta silti huoneelle jää korkeutta vielä 280cm. Lattia on alkuperäinen. Se on ymmärtääkseni edellisen asukkaan aikana kaivettu näkyviin ja käsitelty luultavamminkin jonkinlaisella lakalla. Vanhat lattialistat hiottiin ja maalattiin uudelleen. 

Sisustus on vielä hieman kesken. Haluaisin valkoisen puusohvan pöydän toiselle puolelle ja pienempi vitriinikaappi vielä hakee paikkaansa. Ajatuksissa oli hankkia toinen samanlainen isompi vitriini nykyisen viereen. Millähän vain täytän sen toisen vitriinin :) Pöydän ympärille mahtuu tällähetkellä ruokailemaan kahdeksan henkilöä, mutta keittiössä sijaitsevan kalffipöydän ansiosta voi pöytää tarpeen mukaan jatkaa vaikka kahdelletoista. Mahtuu siis isompikin sakki kerralla!





maanantai 21. syyskuuta 2015

Syöttötuoli hakusessa

Sitterin päällikangas on nyt ollut ahkeraan pesussa, sillä sitteri on toimittanut meillä tällähetkellä syöttötuolin virkaa. Kangasta katsomalla voi helposti päätellä, mitä kaikkea meillä on syöty. Viikonloppuna mummolassa testattiin syöttötuolissa istumista ja hyvinhän tuo jo sujui. Täytyy siis hommata tuoli myös kotiin. 

Eilen käytiin katselemassa vaihtoehtoja. Ensimmäisenä tuli mieleen, että ostetaanko ihan tavallinen syöttötuoli vaiko sitten sellainen, mistä saa myöhemmin myös muunneltua juniorituolin. Käteväähän tietty toisaalta olisi, että kaikki olisi samassa paketissa.

Pidän perinteisestä pinnatuolista. Se sopisi meillä sisustukseenkin ja värivaihtoehtojakin on useampi. Hyvä perustuoli, miellyttää silmää ja vieläpä kotimainen, mutta juniorituoliksi tämä ei valitettavasti muutu. 

Väkisen syöttötuoli babystyle.fi
                              

Ollaan mietitty myös Stokken Tripp Trapp tuolia. Se olisi pitkäikäisempi käyttöä ajatellen, sillä se menisi hyvin 5-6 vuotiaaseen saakka. Värivaihtoehtoja on todella paljon ja pehmusteissakin oli varaa valita. Jotenkin vain pehmusteiden kuosit ei miellyttänyt omaa silmää. Samalla idella löytyy myös Ovo by Micuna syöttö-/juniorituoli. Se kasvaa siis lapsen mukana, mutta aikuiselle se ei enää käy, niin kuin Stoken malli. Värivaihtoehtoja on kaksi; musta tai valkoinen. Pehmusteissakaan ei kovin montaa vaihtoehtoa ollut. Taisi olla vain sininen, punainen, valkoinen ja beige. 

Stokke babystyle.fi
                              

Ovo By Micuna dezeen.com
                     

Ovo miellyttää enemmän omaa silmääni. Pidän muotoilusta ja pieni tarjotin on mukava ja kätevä lisä tuolissa. Hieman taitaa olla Tripp Trappia kalliimpi ja nettiä hieman kun selailin, niin saatavuuden kanssa saattaa olla ongelmia. Varsinkin, kun me tarvitsisimme tuolia jo aikas pian. Jos jollain vain on käyttökokemuksia tuosta Ovon tuolista, niin mielellänin niitä kuulisin. Toki muutkin vinkit, koskien tätä syöttötuolin hankkimista, ovat tervetulleita :)

Syöttötuolia ei siis tarttunut mukaan kaupasta, vaikka sitä lähdimme ostamaan, mutta tarttui kyllä jotain muuta, nimittäin itkuhälytin. Lyhyen pohdinnan jälkeen päädyimme Nabbyn itkuhälyttimeen. Varsinkin I oli tämän hälyttimen kannalla. (Tottakai!) Laite siis toimii yhdessä Iphonen tai anroid puhelimen kanssa. Vielä ei olla kovin päästy laitetta testailemaan, mutta näin ensitutustumisen jälkeen vaikuttaa kyllä todella kätevältä ja toimivalta laitteelta. Yksinkertainen ja helppo käyttöinen, sekä luotettavan oloinen vehje. Voin kertoa tästä enemmän, kunhan ensin sitä päästään kokeilemaan käytännössä. 

 
                        







keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Kodinhoitotila

1900-luvun vaihteessa ei vielä ymmärretty kodinhoitohuoneen päälle. Ei tarvittu pesukoneelle omaa paikkaa, joten meidän kartanostamme puuttui sellainen tila kokonaan. Kaksi vessaa meiltä kyllä löytyy, mutta niihin ei kumpaankaan pesukone mahtuisi mitenkään päin. 

Haluttiin ehdottomasti jonkinlainen kodinhoitotila. Siivouskaappi ja pyykkihuoltotila. Mietimme ensin yhden makuhuoneen muuttamista "kylpyhuoneeksi". Aikanaan kun talo oli ollut vielä paritalo, oli se huone ollut keittiö, joten huoneesta löytyisi viemäri jo valmiiksi, mutta emme halunneet luopua makuhuoneesta ja niin isoa tilaa emme tarvitsisi pyykkäämiseen. Myöskään näin vanhaan taloon ei suositella rakennettavaksi isoja märkätiloja tai laatta lattiaa.

Koska talo on aikanaan ollut siis paritalo, on talossa edelleen kaksi sisääntuloa, vaikka ne samaan tilaan nykyään johtavatkin. Ja tottakai siis myös kaksi naulakkosyvennystä. Kahtahan emme tarvitse, joten toisesta syvennyksestä saimme loistavasti pienen "pyykkituvan". Vanhan keittiön viemäri sijaitsi naulakkosyvennyksen seinän takana, joten viemäri uusittiin ja siirrettiin syvennyksen puolelle. Eristettiin seinät vedenkestävällä iki-levyllä ja lattiaan laitoimme pienen palan muovimattoa. Keittiön puutasoista jäi ylimääräinen pala, joten hyödynsimme sen tähän tilaan. Siihen sai loistavasti Eikalle hoitopöydän.

                                                        
Syvennyksen vieressä on komero, joka ilmeisesti on toiminut viileänä ruokakomerona aikanaan. Ainakin siitä menee suoraan putki pihalle. Komerosta tuli siivouskaappi. Komeron vieressä heti on toisen sisäänkäynnin pieni tuulikaappi. Tämän tilan ajattelimme eristää ja jos joskus hommaisimme siihen kuivauskaapin. Siihen saisi sitten loistavasti ulkovaatteet kuivumaan suoraan kun pihalta tullaan sisälle. Pyykkikori ei enää mahtunut tilaan, mutta syvennystä vastapäätä sijaitsee toinen vessoista ja sinne pyykkikori onneksi mahtuu hyvin! 



Vielä on hieman sisustuksellisestikkin keskeneräistä ja hetki menee ennenkuin tavarat löytää oikeille paikoilleen ja feng shuit :D asettuavat kohdalleen. Vähän kuitenkin taas homma edistyi kun löysin olohuoneeseen verhot. Marimekon harmaa Jurmo-kangas. Ah niin ihana! Kangasta jäi ylimääräistä, joten sain siitä ommeltua vielä tyynynpäällisetkin.