Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauvan vaate. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauvan vaate. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Synttärivaatetta

Odotettu postipaketti saapui tänään suoraan Australiasta. Tilasin Eikalle 1 vee valokuvaukseen vaatetta ja varmasti näille tulee kyllä käyttöä muutenkin. Ehkä jo ensi lauantaina testaillaan näitä kummitytön 1-vuotis synttäreillä ja tottakai pienen miehen omissa synttärikemuissa huhtikuussa.

Beau Hudsonilla on kyllä kaikkea niin kivaa, mutta erityisesti nyt tykästyin tähän farkkupaitaan, josta saa kesäisemmän mallin kääntämällä hihat remmeillä ylös. Sopivan rento, mutta tarvittaessa myös siistimpi. Tottakai synttärisankarilla pitää myös rusetti olla ja farkun kanssa sopii täydellisesti konjakinruskea nahkarusetti. Ihana! Sovituskuvia luultavast tulee sitten myöhemmin.






Paketti tuli parissa viikossa ja postikulut sai kaupan päälle, kun tilasi tietyllä summalla vaatteita ja asusteita. Koko taulukko olikin hieman hankalampi, sillä vaatteiden koot menee ikävuosien mukaan. Tilasin pojalle 1 koon, eli yksivuotiaan kokoisen. Hieman reilu ehkä hartioista, mutta muuten kyllä passeli koko. Onneksi en pienempää kokoa (6-12kk)ottanut. Eli ainakin tässä vaatteessa hyvin piti ikäkoko paikkaansa. Rusetteja löytyi myös aikuistenkokoja ja houkutti kyllä tilata isälle ja pojalle samanmoiset, mutta jätin nyt tilaamatta kuitenkin. Vielähän sen toki kerkiää.

Me tosiaan ollaan tilattu valokuvaaja ottamaan lapsesta yksivuotiskuvat. Itsellä ei kamera niin hyvin pysy kädessä ja ammattilaisella on niin paljon parempi silmä näihin hommiin ja varmasti saadaan ainakin sitten se yksi onnistunut kuva. Valokuvaaja tulee meille kotiin, mikä on kyllä tosi kiva juttu, sillä ehkä lapsikin on siten rennompi kuvia ottaessa ja hymykin saattaa irrota. Kuvaideoita olen metsästänyt netistä ja jokseenkin hyvin yksinkertaisia meidän tyylisiä kuvia halajan. Ulkona olisi tottakai ihana ottaa kuvat, mutta ei taida huhtikuun alussa oikein onnistua, ellei halua lasta istuttaa kuralätäkössä.

Synttärijuhlatkin lähestyy ja niitä on jo ajatustasolla hieman suunniteltu. Kakun tekee ihana kondiittori ystäväni, joka onkin taiteillut meidän perheen kaikki muutkin tärkeimmät kakut. Hänelle annan hyvinkin vapaat kädet tämän suhteen. Muita tarjottavia en ole juurikaan vielä miettinyt, sillä onhan juhliin vielä kuukausi aikaa.  Juhlimme synttäreitä pienellä porukalla; Perheet, kummit ja läheisimmät. 



maanantai 4. tammikuuta 2016

Vuoden ensimmäiset

Vuodenvaihdetta juhlimme hyvinkin rauhallisesti siskoni perheen luona Turussa. Raketit ammuimme jo kahdeksalta, jotta lapsetkin pääsivät näkemään paukut. Söimme tortilloja, katsoimme telkkaria ja nautin jopa yhden siiderinkin. Aikuisetkin menivät nukkumaan jo heti puolenyön jälkeen kun suurimmat pommit oltiin ihasteltu kodinhoitohuoneen ikkunasta. Aamulla jaksoi herätä virkeänä, eikä päähän koskenut lainkaan. Eli ei yhtään hullummin alkanut vuoden ensimmäinen aamu.

Eikan nukkumaanmenot ovat edelleen olleet levottomia, niinkuin hieman yötkin. Hän ei itke, mutta valvoo. Siihen ei auta mikään muu, kuin se, että väsyttää tarpeeksi. Yöllä tutti onneksi auttaa. En tiedä johtuuko se tästä iästä ja siitä, että vauva on päivisin paljon liikkeellä vai siitä, että eilen huomasin hänen ensimmäisen hampaansa puhjenneen ja toinen taitaa olla aivan puhkeamaisillaan. Tänään meillä oli siis myös ensimmäinen hampaan pesu, mikä kyllä  ennemminkin oli hammasharjan ja -tahnan syöntiä.

Nyt on muuten joulun herkut pääosin kaahittu kaapeista ja tuhottu. Tänään alkoi elämä ilman karkkia. (Ei kuitenkaan lopullisesti!) Yhtään suurentelematta asiaa, totuus on se, että minun oikeasti pitää vieroittaa itseni makeasta. Olen syönyt herkkuja normaalia enemmän noin puolestavälistä raskautta. Nyt siis todellakin on korkea aika tarttua itseään niskasta ja tajuta, että jossain vaiheessa pitää ryhdistäytyä ja löytää itsekuria, sillä eihän tää näin voi jatkua. Herkkulakon ensimmäinen päivä on sujunut yllättävänkin hyvin, sillä ei juurikaan edes tehnyt mieli mitään makeaa. Ei kyllä ollut kiusauksiakaan. Aamu alkoi reippaasti vuoden ensimmäisellä lenkillä raikkaassa pakkasessa ja salaattilounaalla ystävän kanssa.

Alennusmyynneilläkin on muuten tullut jonkin verran juoksenneltua. Eikalle löysin talvitakin, ensimmäisen "isojen poikien" takin, sekä pipon ja lisäksi tottakai taas raitaa. Itselleni löysin Didriksonin välikausitakin -80% (!!) Huikea löytö, sillä ovh oli yli 200€. Vielä kun löytäisin lapsellekkin välikausihaalarin kevääksi. Saisi olla sellainen, mitä voisi käyttää jo nyt, vaikka hieman reilu olisikin. Talvi jos on leuto, niin hyvin riittää välikausihaalari ja villahaalari, kun ulkoilut vielä kuitenkin tapahtuu vaunuissa.




Meidän olisi tarkoitus aloittaa lapsenhuoneen remontointi. Uutta tapettia ja pinkopahvia, sekä pönttöuuniin uutta väriä pintaan. Ihan siis vain pintaremonttia. Tapetti on jo päätetty, samoin pönttöuunin väri. Kalusteita ei huoneeseen vielä juurikaan ole, mutta kaikki ajallaan. Eipä tuo lapsi ihan heti ole ensimmäiseen omaan huoneeseensa muuttamassa, vaikkakin olen miettinyt, että nukkuisikohan hän jopa paremmin omassa rauhassa kuin meidän sängyn vieressä.

Vuoden alkuun mahtuu paljon ensimmäisiä juttuja, samoin vauvan kanssa kokee paljon ensihetkiä. Mutta minun alkuvuodessa on myös jotain viimeistä, nimittäin äitiysloman viimeinen kuukausi pyörähti käyntiin. Helmikuun alussa alkavat työt, vielä en tiedä miten, mutta jollain tapaa kuitenkin ja silloin saadaan lisää uusia ensihetkiä, kuten Eikan ensimmäinen hoitopaikka ja hoitopäivä.


tiistai 17. marraskuuta 2015

Mokkasiinit pieniin jalkoihin

Muutama viikko sitten juhlittiin ystäväni tyttären ristäisiä. Kauniin nimen lisäksi lapsi sai myös upeita lahjoja, jotka toivottavasti säilyvät myös muistona aikuisuuteen saakka. Mekin halusimme antaa tytölle lahjaksi jotain käyttötavaraa, josta mahdollisesti jäisi lapselle itselleen myös muisto. Joten siis lahjamme pienokaiselle oli For minis and mommies-mokkasiinit. Törmäsin itse näihin For minis and mommies-mokkasiineihin instagramissa ja ihastuin heti. 

Mokkasiineja tilatessani otin yhteyttä Päiviin ja postaus onkin nyt toteutettu yhteistyössä hänen kanssaan.

Mokkasiinit on Suomalaista käsityötä ja ne on valmistettu korkealaatuisesta, pohjoismaisesta ja ekologisesti valmistetusta nahasta. Nahka on kestävää ja pehmeää, eikä pinta ole liukas, joten se sopii loistavasti pieniin vilkkaisiin jalkoihin. Mokkasiinien taustalla häärii siis Päivi, joka onkin luonut laajan valikoiman hurjan söpöjä ja erilaisia töppösiä. Valikoimasta löytyy myös tuttinauhoja ja naisille kaulakoruja. Mokkasiinit on kaikki niin mageita, että on vaikea valita yhdet. Tytölle halusin ehdottomasti tyttömäiset mokkasiinit. Monista vaihtehdoista päädyin loppujenlopuksi näihin mustavalkoisiin hiiohoi mokkasiineihin söpöine rusetteineen. Luulen, että näistä pitää molemmat, äiti ja tytär.




Tahdon ehdottomasti myös Eikalle mokkasiinit ja meinasin pukinkonttiin ne hänelle hommata. Ajattelin tilata kokoa 6-12 kuukautta, eli tulisi heti käyttöön. Meillä on aika liukkaat lattiat, joten nahkapohjaiset mokkasiinit ovat aivan loistava ja hyvännäköinen apu ja turva kävelyn ja liikkumisen opettelussa. En vain nyt osaa päättää, että millaiset. Hieman olen kallistumassa raidallisten hiiohoi mokkasiinien puoleen, mutta kun niitäkin löytyy kahdessa eri värissä, mustat vai ruskeat. Niin että kummat?! Toisaalta perinteisetkin mokkasiinit miellyttävät silmääni ja nyt oli uutuutena tullut viiksikoristeiset Movember aiheiset mokkasiinit ja tuttinauha pienille herroille. Ääh! Valinta on niin vaikea. Entäs jos ottais jokaista paria yhdet? :) Alla muutama ihanuus, mutta käykääs kurkkaa nettisivuilta tai instagramista lisää.



 Pikku kuvat: Instagram, forminisandmommies


maanantai 26. lokakuuta 2015

Maanantai aamu

Kelloja siirrettiin viikonloppuna. Joillekkin se tarkoittaa siis tunnin pisempiä yöunia, mutta ei meille. Lapsi ei vielä osaa ottaa tästä tapahtumasta kaikkea iloa irti, joten meillä herättiin tänäänkin jo ennen seitsämää. Jotenkin ei niin aikaisin osaa vielä itse tehdä mitään. Siispä keitin aamupalaksi puuroa ja kahvia ja kirjoitan nyt tätä blogia kynttilän valossa aamupalalla. Mopsi kävi ulkona ja asettui sohvalle nukkumaan, lapsi leikkii lattialla, Huomenta suomi mölyää taustalla ja I:kin nousi juuri sängystä. 

Ulkona on vielä hämärää ja taivas on sen verran pilvinen, että ei sää taida ihan heti kovin aurinkoiseksi muuttuakkaan. Väriloisto on siirtynyt puista maahan ja luonto näyttää enää vain todella harmaalta ja masentavalta. On kuitenkin aika lämmin, eikä yölläkään ollut pakkasen puolella. Jokuhan povasi lämmintä syksyä ja talvea. Jostain kyllä luin myös uutisen, joka lupasi jäätävän kylmää talvea. No se nyt ainakin on varmaa, että talvi tulee.

Viikonloppu oli kiva ja rentouttava. Vähän jopa sellainen miniloma. Oltiin nimittäin Turussa mun siskon perheen luona kylässä. Eikka viihtyi ja nautti serkkutyttöjen huomiosta ja me aikuiset nautittiin hyvästä ruuasta ja rennosta yhdessäolosta. Viikonloppu menee niin kamalan nopeasti. Paljon olisi tekemistä, mutta ei vaan kaikkea ehdi millään ja aika loppuu aina kesken.

Shoppailuun löytyy kuitenkin aina aikaa. Heh! 
Löysin vauvalle ihania vaatteita ja kivan kirpparilöydön, nimittäin Marimekon karkurit-hupparin. Kunto oli todella hyvä, vain pieni tahra hihassa, joka saattaa lähteä ihan tahranpoistoaineella. Hintaa oli vain neljä kokonaista euroa. Hieman on vain vielä reilua kokoa, mutta kyllähän se joskus on sopiva. 



Eikka muuten on nyt oppinut ryömimään ja viikonlopun aikana vauhti on vain kiihtynyt ja matkat pidentyneet. Lattialla ei esteetkään tunnu välttämättä haittaavan menoa, joten mikään ei enää ole turvassa lattiatasolla. Mopsikaan ei siis taida enää tulla sohvalta alas. Kovasti kiinnostaa myös jo korkeammalle sijaitsevat esineet, että saas nähdä millä tahdilla tuo liikkuminen oikein kehityy.

Kattomiehetkin saapuivat työmaalleen. Näin taas uusi viikko alkaa. Mukavaa syksyistä viikkoa kaikille! 

torstai 8. lokakuuta 2015

Kierrätystä

Kirpparit ja kierrättäminen on taas in! Minä myös vein kesällä kirpparille itselle tarpeetonta tavaraa ja sainkin oikein kivasti niitä myytyä. Tienestit eivät kylläkään olleet suuret, mutta ei ollut hintalappujen hinnatkaan. Pääasia, että pääsin tavaroista eroon.

Olen itse ihan koukussa nettikirppareihin. Varsinkin lastenvaatekirppareihin. Joka ilta, ja välillä monta kertaa päivässä, pitää selata kaikki facebookin kirppariryhmät mihin kuulun. Olen tehnyt hyviä löytöjä ja onnistuneita kauppoja. Vielä kertaakaan (pitää koputtaa puuta) en ole tullut huijatuksi, enkä ole pettynyt ostamaani tuotteeseen. 

Lastentarvikkeet ja -vaatteet on ihan parasta kierrätyskamaa. Varsinkin vauvaikäisten. Eihän vaatteet kulu muutakuin hieman pestäessä ja ihan kovin paljon niitä ei välttämättä täydy edes koneessa pestä. Moni vaate ei ehdi edes montaa kertaa päälle, ennenkuin ehtii jo käydä pieneksi. Nimeltämainitsemattomien halpamerkkien vauvanvaatteet eivät valitettavasti kestä toista kierrosta, sillä hyvä jos kestävät ensimmäistäkään, mutta hiemankin laadukkaammat menee mainiosti vielä seuraavallekkin lapselle. Ellei jopa useammalle. Lastenvaatteet ovat myöskin aika arvokkaita, joten on hienoa, jos satun löytämään uutta vastaavassa kunnossa olevia vaatteita edullisemmin kuin uutena kaupasta ostaessa.

Tämän päivän asukin on kirppareilta ostettu.

Huonekalut ovat myöskin hyviä kierrätettäviä. Varsinkin vanhat, hyväkuntoiset huonekalut menevät hyvin kaupaksi. Mikään ei kestä paremmin kuin aidosti vanhat huonekalut. Ne on tehty hyvistä materiaaleista taidolla ja ajatuksella. Eivätkä lastulevystä sarjatuotantona. Sitäpaitsi, joissakin vanhoissa huonekaluissa on paljon enemmän ajatusta, kuin uusissa. Harmillisesti vain, joku on keksinyt rahastaa "talonpoikais" ja "retro" kamoilla, joten niiden hinnat ovat tällähetkellä aivan pilvissä. Ehkä paras huonekalu ostokseni kirpparilta on ollut kaksi valkoista pinnatuolia, jotka meillä on olleet päivittäisessä käytössä jo yli kolmevuotta. Maksoin niistä  yhteensä 5€, eikä niille tarvinnut tehdä mitään. Maalipinnassa ei vieläkään näy suuria käytön jälkiä, eivätkä tuolit yhtään natise tai heilu.

Olen kyllä kirppareilla törmännyt välillä todella surkeaankin tavaraan ja joskus jopa aivan ihmeellisyyksiinkin. Oudoin juttu, mitä on tullut vastaan, on ehkä ollut värjätyt kananluut. Siis vesivärityylisesti vihreäksi maalattuja kananluita isossa minigrip pussissa. Olen edelleen yhtä kysymysmerkkiä niiden luiden suhteen. Mitä varten ne on maalaattu ja kuka niitä mihinkään tarvitsee? Myös on outoa kuinka paljon ihmiset käytetyistä, joskus jopa rikkinäisistä, tavaroista pyytävät. Lastenvaatteita silmälläpitäen törmää ylihinnoiteltuhin likaisiin ja nukkaisiin vaatteisiin, mutta jos se on merkkituote, oletetaan, ettei pinttyneet tahrat ja pienet reiät vaikuta jälleenmyyntiarvoon. Ihmetystä on myös herättänyt myynnissä olevat äitiyspakkauksen vaatteet, sillä hinta ei suinkaan ole muutamaa euroa vaan jopa useampi kymppi! 

Nyt odotan postia saapuvan, sillä sieltä saattaa taas tulla  pieni "käytetty paketti". :)


 

torstai 9. huhtikuuta 2015

Vauvakutsut

Olen aikaisemminkin blogissa maininnut kuinka onnekas olen kun minulla on ympärilläni ihania ihmisiä ja tärkeitä ystäviä. Nyt taas hymyssä suin ajattelen ystäviäni ja olen niin kiitollinen heistä. Ihanat ystäväni nimittäin järjestivät minulle eilen vauvakutsut! Tupa täyttyi mahtavista naisista ja he toivat vielä ruokaakin tullessaan! Voi mikä onnenpäivä! :D 

Minun vauvakutsuillani ei ollut vaippakakkua tai minkäänlaisia vauva-aiheisia leikkejä, enkä kyllä olisi sellaisia kaivannutkaan. Minusta oli ihanaa saada kaverit kylään, vaihtaa kuulumisia ja höpötellä niitä näitä kaikkien kanssa ilman kiirettä ja hälinää ympärillä. Tarjottavat oli herkullisia! Tulikin syötyä niin, etten tiennyt oliko maha pinkeänä syömisestä vai supistuksista. Minä ja "Ernesti" saatiin myös vierailta ihania ja tarpeellisia lahjoja <3 

Ja mitä olisi vauvakutsut ilman lastenvaatteita. NOSHit oli rekissä esillä ja jokainen pääsi hypistelemään vaatteita. Tilasin vauvalle vielä vähän jotain, vaikka lupasinkin itselleni, että vaatteet saa jäädä kauppaan siihen asti, kunnes tiedän kumpiko sieltä tulee. En vain millään voinut tyytyä pelkkään hypistelyyn :)




PULLUKKA KIITTÄÄ JA KUMARTAA!


lauantai 10. tammikuuta 2015

Ommellen

Mä sitten päätin alkaa ompelemaan! Ekaa kertaa yläasteen käsityötuntien jälkeen. Ja ensimmäisenä halusin tehdä "Ernestille" hupparin. Varmaan olis voinut helpommastakin aloittaa, mutta empäs aloittanut :)  

Ajatus iskostui päähäni ystävän luona kyläillessä, kun hänen äitinsä esitteli ostamaansa kangasta, josta tulisi mummin mussukoille housut. "Hitsi kun osais itsekkin!" No miksen osais ja ainakin voin opetella!

Tarvitsin kangasta. I:n veljen vanha, risainen huppari oli lojunut meidän kaapissa jo monta vuotta. (Minä sitä joskus kylmissäni olin lainannut). Paksu college kelpasi juuri sopivasti tähän tarkoitukseen. Uusio käyttöön siis! Kävin kirjastossa etsimässä käsityölehtiä ja sopivia kaavoja. Jouduin oikein uuden kirjastokortinkin hommaamaan tätä varten. Milloin lie viimeksi käynyt kirjastosssa. Muutama Ottobre lehti lähti mukaani ja suunnistin äidin luo. Kaavojen piirtäminen sujui vielä suht helposti, mutta ompelemisen kanssa tarttikin sitten jo äidin apua. Muutama harjoitusommel ja sitten kädet syyhyten leikattujen kankaanpalojen kimppuun. Jännittävää! Äiti opasti mitä ja miten ja missä järjestyksessä. 

Iskäkin tuli jo tuumailemaan viereen ja alkoi kaivelemaan kaappien kätköistä minulle omaa ompelukonetta. Huoltoa se kai vaatisi, mutta muuten kai toimiva Eva vuodelta -65. 










Kyllähän se ihan hupparia muistuttaa! En taidakkaan ihan niin poropeukalo ollakkaan :) Kiitokset äitille! <3 Saattaa olla, että tästä ei ihan näin hyvä olis tullut ilman apua ;)

Nyt etsimään uusia kaavoja ja uusia kankaita!