Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauvamaha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauvamaha. Näytä kaikki tekstit

maanantai 30. toukokuuta 2016

Rv 25 ja lauseiden jatkamista

Viimeyönä ensimmäistä kertaa tuntui, että maha on edessä ja mikään asento ei tuntunut selälle hyvältä. Väsymys vei onneksi kuitenkin nopeasti voiton, eikä tarvinnut kovin kauaa pyöriä. Ehkäpä selkä- ja lantiosäryt olivat tällä kertaa kuitenkin hieman itseaiheutettuja, sillä olimme lauantaina kuuntelemassa ja katsomassa Jukka Poikaa ja tanssilattiaa tuli kulutettua.

Keskiviikkona on pitkästä aikaa neuvola. Mielenkiintoista nähdä hemoglobiiniarvo, sillä olen ollut hieman normaalia väsyneempi viimeaikoina. Toki haukottelu voi johtua myös lämmöstä ja ahkerasta ulkona olemisesta. Eikkaa odottaessa jouduin aloittamaan rautakuurin raskausviikolla 28 Hb:n ollessa 113. Muutama rautatabletti viikossa nosti arvoa kuitenkin riittävästi. Silloin tosin hemoglobiini oli raskauden alussa hivenen korkeampi kuin tällä kerralla.

Paino on oman vaa'an mukaan nyt noussut noin neljä kiloa. Eli ihan taitaa normaalia painonnousua olla, vaikka herkut on kyllä maistuneet hieman liiankin hyvin viimeisen kuukauden aikana ja oma olo on ainakin kymmenen kiloa isompi. Pientä turvotusta on ajoittain havaittavissa, mutta vielä ovat sormukset sormessa, eikä ne ahdista. Lapsi painaa tällähetkellä vasta noin 600g-700g, mutta maha tuntuu painavalta.

Uusi sokerirasitustesti olisi kai edessä. Edelliset arvot olivat kuitenkin niin hyvät, että neuvolan täti hieman lupaili, että välttyisin tällä seuraavalla kerralla sen pahan litkun juomiselta. Toivottavasti, sillä se aiheutti kamalan huonon olon ja sen juominen nosti oksennuksen kurkkuuni. Ehkäpä siis selviäisin vain sokeriarvojen mittaamisella nyt toisella kerralla.

Vauva möngertää vatsassa nyt vilkkaasti ja liikkeet ovat selkesti voimakkaampia. Ne voi tuntea jopa vatsaa koskettaessa. Eikasta liikkeet olivat selkeitä ja voimakkaita potkuja, mutta uusi kaveri enemmänkin mönkii ja työntää itseään mahaa vasten. Välillä tulee pieniä potkujakin.



Haaste, joka tuntuu nyt pyörivän blogeissa, eksyy nyt minunkin blogiini. Jatkan siis lauseita.

En ymmärrä... 
Mihin tämä aika katoaa. Oli monta asiaa, mitkä piti hoitaa kevään aikana ja nyt on jo kesä, eikä puhettakaan, että hommat olisi hoidettu.

Seuraavaksi ajattelin... 
Lähteä Eikan kanssa ulos ja käydä samalla ostamassa maitoa kaupasta. 

Viimeaikoina... olen yrittänyt nauttia ja keskittyä raskauteen ja pieniin potkuihin, sillä niinkuin jo totesin, että nämä viikot vain viuhahtavat ohitse, eikä sitä ehdi itse oikein tajuta laisinkaan.

En osaa päättää... Millaiset lastenvaunut hankkisimme ja lapsen nimivaihtoehdot ovat myös mietityttäneet.

Muistan ikuisesti... Sen hetken kun sain lapseni syliini ensimmäisen kerran. 

Päivän paras juttu... 
Päivä on vasta aluillaan, eikä tiedä mitä kaikkea kivaa se tuo tullessaan. Aamulla oli ihana herätä kun aurinko paistoi ja ulkona tuntuisi olevan aika lämmin.

Noloa myöntää, mutta... 
En ole ensimmäisen kolmanneksen jälkeen "muistanut" syödä yhtäkään vitamiinia. 

Viikko sitten...
Kuulin ihania vauvauutisia! 

Kaikista pahinta on... 
Tällähetkellä selkäsäryt ja supistelut. Alan olla jo aika kyllästynyt, mutta vielä olis jaksettava useampi kuukausi.

Salainen taitoni on... 
Saada pannukakku epäonnistumaan joka kerta. 

Jos saisin yhden toiveen se olisi... 
Miljoona toivomusta lisää!

Minulla on pakkomielle...  
Tavaroiden asetteluun ja järjestykseen. 

Söin tänään... 
Eilisen pizzan puolikkaan aamupalaksi.

Ärsyttävintä on... 
Hyttyset! Menee tällähetkellä siis aivan hermot. Niitä on miljoona ja ne on kaikki kimpussani.

Tekisi mieli... 
Mehujäätelöä.

Minusta on söpöä... 
Kun lapseni tanssii nytkytellen polviaan.

Hävetti... 
Kiivetä neuvolan puntarille vielä edellisten  raskauskilojen kanssa. 

Olenko ainoa, jonka mielestä... 
Cheek on todella ärsyttävä ja hänen musiikkinsa ei oikein iske? 


Nyt lähden nauttimaan auringosta. Tehkää te muutkin niin! Ciao!

tiistai 3. toukokuuta 2016

Puolenvälin kuulumisia


Ah tätä aurinkoa ja lämpöä! Kyllä todellakkin kelpaa. Meidänkin perhe on nauttinut keväisestä auringosta ulkoilemalla ja kesän ekat pehmiksetkin lenkkeiltiin sunnuntai-iltana hakemaan jätskikiskalta.

Eikka kävelee jo hienosti ja kokeilee juoksuaskelia. Ollaan harjoiteltu nyt ulkona kävelyä kengillä. Hyvin sujuu, mutta montaakaan askelta ei päästä eteenpäin kun lapsi jo kiinnostuu kivistä ja muista "herkuista", mitä maasta löytyy. Kaiken hän söisi, mitä löytäisi ja suuhun mahtuisi.



Tänään käytiin katsomassa myös pikkuista rakkenneultrassa. Siellä se köllötteli hyvinkin tyytyväisen oloisena ja rauhallisena. Vähän malttoi kylkeä kääntää ja venytellä. Aivan toista maata kuin veljensä. Eikasta kun ei ultrassa millään meinannut saada mittoja ja kuvia kun ei hän ollut hetkeäkään paikoillaan. Sama meno on kyllä jätkällä jatkunut mahan ulkopuolellakin. 

Vauvalla oli kaikki siis hyvin. Paino oli nyt 362g ja koko pituus 25 cm. (Eikka oli vastaavilla viikoilla 70g painavampi) Pieni nöpönenä siellä haukotteli ja vilkutteli. Sukupuolta emme halunneet tälläkään kertaa tietää vaan jännitämme loppuun saakka. Minulla on kyllä hyvinkin vahva tunne siitä kumpi hän on, mutta nähtäväksi jää pitääkö äidinvaistot ja tuntemukset paikkansa. 

Vatsa on pyöristynyt jo melkoisesti ja alkaakin olla välillä hieman tiellä. Kauhulla odotetut selkäsäryt ja issiäs kivut ovat alkaneet, mutta vielä ainakin pysyvät jollainlailla kurissa levolla. Täytyykin ottaa tälläkertaa rauhallisesti, ettei yltyisi yhtä pahaksi kuin viimeksi. Muuten olen voinut kyllä todella hyvin ja hetken jo tuntui kun ei olisi raskaana laisinkaa. Kivuista ja säryistä huolimatta olo on ollut tosi positiivinen ja energinen. 


Supistelutkin ovat jo alkaneet, mutta onneksi ei vielä kipeitä supisteluja ole ilmaantunut. Harjoitussupistuksethan kuuluvatkin jo asiaan näillä viikoilla, mutta minun kohdallani kun ne eivät ole aivan normaaleja. Niitä on jatkuvasti, myös levossa ja ne kestävät pitkiäkin aikoja kerrallaan. Reilu viikko sitten harjoitussupistusta kesti 12 tuntia melki tauotta. Vaikka eiväthän nuo kipeitä ole, niin on ne silti kovinkin epämukavia. Kätilö löysikin tänään kohdun seinämästä supistusrenkaan (jos joku tietää tästä enemmän saa kertoa minulle lisää). Kuulemma ei ole vaarallista vaan ihan tavallista, vaikkakin ei kuulemma kovin yleistä. Herkistää helpommin supistuksille ja reagoi näköjään pienestäkin. Näin minulle kerrottiin. 

Oli ihana nähdä vauva. Tuli jotenkin turvallinen ja onnellinen olo. Nyt ei millään malttaisi odottaa syksyyn, että saan vauvan syliin ja pääsen halimaan ja pussailemaan häntä. ❤️ 





torstai 20. elokuuta 2015

Kuulumisia kiireen keskellä

Kiirettä meinaa olla! Kaikki on aika hujanhajan ja sikinsokin. Ensi viikonloppuna pitäisi saada muuttokuorma purettua mielellään "valmiiseen" ja puhtaaseen kotiin. "Valmis" siksi, että valmishan se ei tule ihan lähitulevaisuudessa olemaan, mutta niin valmis kuin nyt ollaan tällähetkellä suunniteltu. Lähinnä kun keittiö olisi käyttökelpoinen, niin asuminen pienen rempankin keskellä onnistuu. 

Ruokailuhuone on loppusilausta vaille valmis. Muutama lattialista enää vain taitaa puuttua ja laikukkaan hirren käsitteleminen kahvilla olisi vielä kokeiltavana. Keittiön kasaaminen alkaa toivottavasti tänään. Kaapit paikoilleen ja paneelia seinään. Tänään saadaan tilaamamme kaakelit ja toivottavasti päästäisiin aloittamaan  kaakelointi mahdollisimman pian. Eteistäkin pitäisi maalailla. Hieman jo eilen aloiteltiin, mutta sitä nyt voidaan puuhastella talossa asuessakin, joten ei ole ihan ensisijainen juttu nyt.

Siivous on myös aika iso homma. Pölyä on aivan joka paikassa ja lisää tulee kokoajan. Hiontapöly leviää aivan joka paikkaan, eikä sitä pysty välttämään millään. Veljeni sanoi, että hänellä oli hiontapölyä lompakossaankin, vaikka lompakko oli ollut autossa hionnan ajan :D Talo on siivotava varmaan ainakin kolmesti, ennenkuin pölystä pääsee eroon. Siivota pitäisi tietty rivitaloasuntokin muuttokuntoon. ja kai näitä tavaroita pitäisi pakatakkin johonkin. Saattaa olla, että kiire vain kasvaa ensiviikolla. 

Ollaan tämän kiireen keskellä kuitenkin ehditty käydä Eikan kanssa 4kk lääkärintarkastuksessa. 62,5 cm pitkä ja 7,2 kg painava mötkäle kovasti jo kääntyilee ja pyörii lattialla ympäri. Välillä selälleen ja välillä mahalleen. Hirmuisesti tekisi mieli päästä lattialla eteenpäin, mutta hermot tahtoo mennä ennenkuin onnistuu. Ollaan nyt aloitettu porkkanan maistelu ja kerran maistettu vähän banaania ja vadelmaakin. Hyvin tuntuu jätkälle maistuvan. Suu auki odottaa seuraavaa lusikallista, eikä ruoka juurikaan lennä pihalle suusta. Sen verran ahne kaveri, että kaikki on syötävä mitä vain saa. ;) Ilmottauduttiin myös vauvauintiin ja muskariin. Huisia!




tiistai 28. huhtikuuta 2015

Laskettuaika

Tänään se vihdoin koitti. Laskettuaika. Aika monta viikkoa sitä on tässä odotettu. Tosin ei enään viimeiseen pariin viikkoon. Tilanne voisi siis tällähetkellä olla aivan toinen; Ison mahan kanssa vaappumista ja ähisemistä, tukalasta olosta kärsimistä ja synnytyksen odottamista vielä pahimmillaan parikin viikkoa eteenpäin. 

Viikko synnytyksen jälkeen "masukuva".

Onneksi kuitenkin tilanne on toinen! Sylissä pötköttää pieni tuhisija, joka alkaa käymään kokoajan tutummaksi ja entistäkin tärkeämmäksi. Elämä tuntuu olevan tällähetkellä pelkkää vauvaa :) Oma olokin alkaa olla taas suht normaali ja synnytyksestä olen toipunut loistavasti. 

Nyt kun ei tarvitse enää odottaa synnytyssalissa ähisemistä, olen alkanut suunnittelemaan lenkkipolulla ähisemistä. Kunto on rappeutunut raskuden aikana huimasti, joten sille on tehtävä jotain. Samoin ylimääräisistä kiloista olisi mukava päästä eroon ja tottakai mitä nopeammin, sen parempi. Tänään sovituskopeissa pyöriessä ja etsiessä ristiäisiin jotain päällepantavaa, tuli kyllä aika toivoton fiilis! Täytyy siis jättää herkut kauppaan ja maltillisesti aloittaa treenailu. Kesäkuntoon en taida ehtiä, mutta jospa vaikka joulupöydässä sitten olisi suht rasvaton kinkku ;) 

Lenkkeily aloitettu! Koira ei vaan jaksanut :D









torstai 9. huhtikuuta 2015

Vauvakutsut

Olen aikaisemminkin blogissa maininnut kuinka onnekas olen kun minulla on ympärilläni ihania ihmisiä ja tärkeitä ystäviä. Nyt taas hymyssä suin ajattelen ystäviäni ja olen niin kiitollinen heistä. Ihanat ystäväni nimittäin järjestivät minulle eilen vauvakutsut! Tupa täyttyi mahtavista naisista ja he toivat vielä ruokaakin tullessaan! Voi mikä onnenpäivä! :D 

Minun vauvakutsuillani ei ollut vaippakakkua tai minkäänlaisia vauva-aiheisia leikkejä, enkä kyllä olisi sellaisia kaivannutkaan. Minusta oli ihanaa saada kaverit kylään, vaihtaa kuulumisia ja höpötellä niitä näitä kaikkien kanssa ilman kiirettä ja hälinää ympärillä. Tarjottavat oli herkullisia! Tulikin syötyä niin, etten tiennyt oliko maha pinkeänä syömisestä vai supistuksista. Minä ja "Ernesti" saatiin myös vierailta ihania ja tarpeellisia lahjoja <3 

Ja mitä olisi vauvakutsut ilman lastenvaatteita. NOSHit oli rekissä esillä ja jokainen pääsi hypistelemään vaatteita. Tilasin vauvalle vielä vähän jotain, vaikka lupasinkin itselleni, että vaatteet saa jäädä kauppaan siihen asti, kunnes tiedän kumpiko sieltä tulee. En vain millään voinut tyytyä pelkkään hypistelyyn :)




PULLUKKA KIITTÄÄ JA KUMARTAA!


maanantai 23. maaliskuuta 2015

Raskaana olevien naisten yksityisyys. Onko sitä?

Yksityisyyden rikkominen. Olen itsekkin varmasti monta kertaa sortunut siihen ymmärtämättä miltä se toisesta saattaa tuntua ja tajuamatta miten se ehkä saattaakin loukata toista. Olen ehkä udellut liian henkilökohtaisia tai arvostellut tajuamatta, että se voi olla toiselle hyvinkin henkilökohtainen asia. Nyt itse tässä tilassa olen ymmärtänyt, että itsestä ihan tavalliselta vaikuttavat kommentit, eivät välttämättä olekkaan toisesta mukavia. Ja olen myös huomannut, että joidenkin mielestä mahani ja tilani on yleinen ihmetyksen aihe ja kaikkien yhteinen juttu. NOT!

Mahan koskettelu. Ehkä se perinteisin tapa rikkoa toisen yksityisyyttä. Minusta on ihan ok, jos läheiseni koskevat siihen, mutta kun tuikituntemattomat täysin varoittamatta työntävät kätensä vatsalleni ja alkavat hieromaan sitä! Eivät edes kohteliaasti kysy, voisiko mahdollisesti kokeilla hieman, vaan nimenomaan sitä oikein taputellaan ja hierotaan kyselemättä. Lisäksi vielä lässytetään vauvalle jotain. Ärsyttävää.

Mahan arvostelu. "Maha on kasvanut", ihan ok, mutta "ompa se iso!" Tiedän sen mainitsemattakin ja oikeastaan se on aika inhottavaa kuulla. Vaikka toki kaikki tietää, mistä se mahan koko johtuu, mutta jollain tapaa se kuitenkin ehkä itseäni hieman loukkaa. Itse näen mahani kokoajan ja oma silmäni tottuu sen valtaisaan kokoon, eikä se minulle itselleni olekkaan niin iso. Ihan tavallinen. Sitten joku tulee ja päättää kertoa minulle, että kuinkas valtava se onkaan ja lause yleensä vielä jatkuu jotenkin niin, että sillä ja tolla on paljon pienempi vauvamaha kuin minulla. No kiva heille! 

Ulkonäköön liittyvät kommentit eivät tunnu kivoilta. Eihän ihmiset normaalistikkaan päin näköä arvostele toisen ulkonäköä, mutta miten se ei tunnu koskevan odottavia äitejä. Mahan koko on varmasti se  yleisin, mutta olen itse myös kuullut kommentteja siitä kuinka olen lihonut ja pöhöttynyt. Joo, mulla on kotona peili ja vaikka sitä välttelenkin olen myös itse huomannut asian ja kai se on ihan normaalia näin raskaana ollessa. En kaipaa kommentteja kaksaristani tai poskieni koosta.

Kyselyt lasketusta ajasta tottakai ovat aivan ok, mutta siihen kommentoiminen tyyliin "Ai vasta!" Ei kuulosta kovin mukavalta, varsinkin kun on itse aika kypsänä tähän olotilaan ja yrittää ajatella, että ei enää kauaa. Paras kommentti kuitenkin oli, kun kerroin, että vielä kahdeksan viikkoa olisi jäljellä, aivan täysin puolituttu nainen tokaisi että "ai vielä niin paljon, mä kun veikkasin että sä synnytät jo ihan kohta kun sun mahakin on tommonen!" Siis mitä!!?? Millainen?! Olisi ihmetellyt ihan itsekseen vain. 

Mahan arvosteluun liittyy vielä oma henkilökohtainen inhokkini; tyttö- vai poikavatsa. Ensinnäkin mitä väliä ja millä ihmeellä sen nyt siitä mahan muodosta voi päätellä. Joo ihan hauska juttu miettiä perheen ja kavereiden kanssa, mutta mä en todella halua kaupassa tutuntutuilta kuulla, että selkeästi tyttö tulossa. Varsinkin kun joka toinen veikkaa mahan perusteella tyttöä ja loput poikaa. 

Nyt kun omia ystäviäni on paljon samassa tilassa, tulee heidän kanssaan keskusteltua aika henkilökohtaisestikkin odottamiseen liittyvistä asioista ja minusta onkin kiva verrata omaa raskauttani muiden kanssa. Ja toki ekakertalaisena paljon olen kysellytkin, miten muilla on. Minusta itsestäni on helppoa ja luontevaa puhua heidän kanssaan asioista, mutta en ehkä halua kaikille tuttavilleni kertoa kuinka paljon paino on noussut ja perse levinnyt tai tuleeko rinnoistani jo maitoa. Älkää siis kyselkö ihan henkilökohtaisimpia tai älkää ainakaan loukkaantuko, jos en halua vastata.

On toki mukavaa kun ystävät, läheiset ja jopa tuntemattomat huomioivat ja kyselevät kuulumisia ja vointia. Sitä kun voi udella myös kohteliaasti ja hienostuneemmin. Se lämmittää mieltä :) Mutta on päiviä, jolloin en kaipaa minkäänlaista komenttia keltään. Joinakin päivinä on selvästi herkempi, kun taas jonakin päivänä tuntuu, että mikään ei voisi loukata. Meitä kun on vielä niin monenlaisia odottajia. Jotkut saattavat olla koko raskauden ajan erityisen herkässä tilassa, eikä varmaankaan silloin halua kuulla muiden mielipiteitä tai neuvoja. Olen lukenut naisista, joille raskauskilojen kertyminen on täysin kamala ja ylitsepääsemätön juttu. Mainitseppa tälläiselle vahingossa hänen leventyneestä lantioistaan ja nakkisormistaan. Ja mitenkäs se ulkomaalainen malli, jonka vatsa oli niin pikkuinen ennen synnyttämistäänkin, että hyvä että edes huomasi hänen odottavan. Sitä sitten ihmiset kommentoivat, että kun se ei syö mitään ja se vauvakin kuolee kun on noin pieni maha. Hohhoijaa.

Nämä ovat siis omia mielipiteitäni ja asioita jotka minua rassaa. 
Itse kuitenkin kirjoitan raskaudestani myös tänne blogiin, joten olen kyllä aika avoin tämän kokemuksen suhteen. Pienet jutut vain hetkittäin ärsyttävät, mutta varmasti on niitäkin odottavia äitejä, jotka eivät halua odotuksestaan tehdä minkäänlaista numeroa ja mielellään eivät välttämättä halua asiasta edes keskustella. Pitää yrittää muistaa myös se, että jos itselle jokin asia on ok, ei se välttämättä toiselle ole ja toisinpäin. Tuskin kukaan tahalleen heittää hölmöjä kommentteja tai loukkaa toista. Välillä varmasti on vaikea asettua sen toisen näkökulmaan, eikä todella voi tietää mitä taustalla on. Eikä aina ihan loppuun asti ajattele mitä sanoo tai tekee. Täytynee siis myös itse yrittää muistaa tämä asia ja yritän olla möläyttelemättä ja utelematta liikaa. Ja yritän muistaa senkin, että kukaan ei varmasti tarkoita mitään pahaa kommenteillaan, yleensä päinvastoin :)

torstai 19. maaliskuuta 2015

Äitiysloma

Se alkais nyt sitten virallisesti ylihuomenna. Mä olen kyllä tästä kotona olemisesta saanut ihan tarpeekseni jo tän kymmenen viikon aikana. Hyvin on siis jo kerennyt valmistautumaan vauvan tuloon. Pinnasängyn kasailua ja perusteellista suursiivousta suunnittelin vielä ennen laitokselle lähtöä. Sitten sitä olisikin aika valmista. Outoa ajatella, että menen takaisin töihin vasta ensivuonna. Yhyy! Mulla kun on nyt jo ikävä sinne. Olen kyllä luvannut olla tarvittaessa käytössä myös äitiysloman aikana ja toivonkin, että tarve välillä tulee. Hih! :) 

Tämä virallinen äitiyslomahan kertoo siitä, että ei enää kovinkaan montaa viikkoa pitäisi yhtenä kappaleena olla. Odotan kyllä jo malttamattomana että saan vauvan syliini ja pääsen pötsistä eroon. Odotan sitä, että kankeus ja särky loppuu, saan sukat jalkaan hengästymättä, pääsen sohvalta ylös ilman ähinää, ei närästä, ei okseta ja pääsen edes normaalille kävely lenkille! Liikkumista on todella kova ikävä ja haluaisin jo päästä palauttelemaan kroppaa mahdollisemman normaaliin ulkomuotoon. Pullukkana oleminen alkaa riittää. Ainakin nyt tuntuu siltä, että motivaatiota löytyisi vaikka maratoonille. Katsotaan nyt sitten kuinka motivaatio säilyy ;)

Rv 20 ja Rv 34

Intopiukeena seuraa ja odottaa kun viikot vähenee, mutta samalla jännitys synnyttämisestä on alkanut hiipimään ajatuksiini. Pahimmat pelot ovat käyneet mielessä ja ovat saaneet herkistymään. Enää tässä vaiheessa ei ehkä pitäisi lukea mahdollisista riskeistä. Olen yrittänyt rauhoittaa mieltäni ajatuksella, että ei se voi niin kamalaa ja ylitsepääsemätöntä olla, sillä ihmiset tekee sen jopa useampaan kertaan. Toivon tottakai, että kaikki menisi hyvin ja kävisi "helposti". Kivunlievityksiäkin olen miettinyt ja vertaillut. Tuntuu hankalalta miettiä sellaisia asioita, kun ei oikeastaan yhtään tiedä mitä on vastassa ja mikä toimii mitenkin itsellä. Kuitenkin tässä vielä ollaan ihan suht luottavaisin mielin menossa synnyttämään.

Siskon tyttöni Lounan (kohta 7v.) kanssa keskustelin vauvan nimestä. Hän nauroi muutamalle ehdotukselleni ja muutamaa nimeä hän ei ymmärtänyt ollenkaan. Hän ehdotti, että jos vauva on tyttö, voisi hänen nimensä olla Ruusunnuppu. Heh! Poikien nimiä hän ei kuulemma oikein tiennyt. Kauheen hankalalta tuntuu koko nimi asia. Pojalle nyt aika selkeet vaihtoehdot on jo hahmottunut, mutta tytölle ei kyllä oikein tahdo löytyä edes selkeitä vaihtoehtoja. Toivottavasti vauvan näkeminen sitten helpottaisi valinnassa. 

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Pöhö

Kuinka paljon ihmiskehoon voi kerääntyä nestettä ennenkuin räjähtää? Alkaa olla olo kuin vesi-ilmapallolla. Hölskyy ihan mennessä. Sormuksista on nyt luovuttu ja  rannekello piti laittaa yhtä isompaan reikään. Muutama yö tällä viikolla tuli valvottua turvotuksesta johtuvan olon takia, Ehkäpä se olisi syytä siis suunnata katse ruokavalioon ja liikuntaan ja toivoa, että niistä olisi apua turvotuksen kanssa. Myönnettävä on myös, että olen todella huono juomaan vettä. Nyt on siis alettava kulkemaan vesipullon kanssa! 

Mutta asiaa alan murehtia enempi vasta maanantaina sillä nyt vietän viikonlopun siskon luona uhmaten painovoimaa ja syön mitä haluan! 

Hyvää viikonloppua kaikille!! :) 

                     



tiistai 17. helmikuuta 2015

Vielä kymmenen

Rv 30+0. Vielä vähän matkaa. 
Eilen kävin neuvolassa. Tälläkertaa I:kin ehti töiltään mukaan. En kyllä oikein ymmärrä, että mitä varten tulevan isän pitää olla neuvolakäynnillä mukana. Siinä se istui hiljaa ja katsoi vierestä kun minua tutkittiin. Taisi hoitaja ohimennen kysäistä isyysloman pitämisestä. Eipä juuri muuta. 

Verenpaineet olivat hyvät ja hb:kin oli hieman noussut. Viimeksi oli 113 ja nyt 117. Aloitin rautavalmisteen syömisen viime lauantaina ja näköjään siitä on jotain hyötyä jo ollut. Painoa oli tullut +350g viikko, mikä oli kuulemma normaalia painon nousua. 

Vauva oli asettunut tällä kertaa pää alaspäin. Olenkin epäillyt jo muutaman viikon, että se siellä enimmäkseen viihtyy jalat kohti taivasta. Vielä sillä toki on tilaa pyöriä miten päin vain. Vauvan syke oli 155 ja kuului voimakkaana. Sf mitta taisi olla 25,5 cm ja painoarvio, oliko se nyt sit sen mitan mukaan, niin ihan käyrien mukainen n. 1400g. Tarkempi painoarvio varmaan saadaan sitten ultrassa parin viikon päästä. Edelleen todella vilkas ja eloisa tapaus tämä vaavi. Meno on kova ja joskus tuntuu, että nukkuuko se ollenkaan. Hoitajan kuunnellessa sydänääniä ja mittaillessa mahaa, tuli monoa niin, että koko kumpu heilui!




Olo itsellä on suurimmaksi osaksi ihan ok. Supistuksia ei tule, kun vaan malttaa olla rauhassa, mutta vähänkin aktiivisempi päivä näkyy illalla kovana väsymyksenä, huonona olona ja supistuksina. Olen kyllä silti pyrkinyt pari kertaa viikossa liikkumaan vähän enempi, ettei aineenvaihdunta ihan jumita. Mutta jostain syystä, muutama ilta on mennyt supistuksista ja todella huonosta olosta kärsiessä, vaikkei mitään olisi tehnytkään. Eilen oli yksi sellainen ilta. Ottiko sitten itseensä kun mahaa paineltiin ja ronkittiin neuvolassa. Lantionseutua on alkanut särkemään levossakin, mutta taitaa kuulua asiaan. Väsymys ja huono-olo ovat lisääntynyt ja särkyjen kanssa yhdessä ne ovatkin saaneet minut hieman kiukkuiseksi välillä. Unenlaatu on onneksi hyvää, vaikkakin herään useasti yön aikana tai niinkuin tänä aamuna taas ennen kuutta ylhäällä. Närästys tuntuis olevan jatkuvaa. Ihan sama mitä syö tai juo niin aina vain närästää.

Vauvaa varten alkaa olla kaikki isoimmat jutut jo valmiina. Tässä kun on ollut hyvin aikaa valmistella. Muutama pieni juttu puuttuu vielä, mutta ei niillä olekkaan kiire. Pikkuiset vaatteetkin on jo pestynä ja viikattuina kaapissa odottamassa. Mitähän mä sitten äitiyslomalla teen? ;) 

maanantai 9. helmikuuta 2015

Himostus vol.2

Viikonloppu vierähti tyttöjen kanssa Himoksella mökkeillen. Ihanan rentouttavaa! Ei oikeastaan tehty mitään muuta kuin syötiin, juteltiin, lilluttiin poreissa, maalattiin viisi raskausmahaa ja löhöttiin. Ulkonakin olimme vain, jos istuimme porealtaassa. Todellinen löhöloma. 

Meitä oli reissussa seitsämän tyttöä, joista viisi on raskaana. Kaikkien laskettu aika sijoittuu maaliskuun puolenvälin ja huhtikuun lopun välille. Muutama meistä odotaa esikoistaan ja yhdelle on syntymässä jo viides ihanuus. On onni kun on ystäviä, jotka odottavat samaan aikaan. Tämänkin reissun jälkeen olen monesta raskauteen ja vauva-arkeen liittyvästä asiasta paljon viisaampi. Ystäviltä uskaltaa kysyä tyhmimpiäkin kysymyksiä, mitä mielessä on liikkunut ja välillä ei tarvitse edes kysyä, kun he jo mielellään kertovat ja auttavat.


Syöminen on ihanaa ja sitä me todellakin harrastimme mökillä. Perjantaina kävimme ravintolassa syömässä kolmen ruokalajin illallisen ja siitä vielä mökkiin maistelemaan iltakahvin kanssa leipomaani smoothie-kakkua. Ohjeen löysin kinuskikissan sivuilta, mutta sovelsin sitä itse hieman. Aivan erinomaista ja ihanan raikasta kakkua! Aamupalat olivat yhtä runsaita kuin hotelleissa ja pöydän ääressä istuessa vierähtikin useampi tunti. lauantai-illan raclette grillailu oli koitua kohtaloksi, sillä tarjoilut olivat niin hyviä, että syömistä ei olisi millään malttanut lopettaa.




Sovittiinkin jo, että seuraava mökkiviikonloppu järjestetään loka-marraskuussa ja silloin saatamme syömisen lomassa jopa juodakkin ;) Kiitos ystäville tästä viikonlopusta! Jään jo odottamaan seuraavaa reissua :)

torstai 29. tammikuuta 2015

Mahan kuulumisia


Nyt se on aloitettava. Herkkulakko! Tai ainakin mutustelua on vähennettävä rutkasti. Hillitön himo makeeseen on nyt iskenyt jostain syystä ja se ei kyllä tee hyvää minulle, eikä vauvalle. Tänään neuvolassakin oli asiasta puhetta, kun paino oli noussut hurjat 900g viikossa! Kauhistus! Toki painoa ei yhteensä ole vielä paljoa tullut ja ainakin osa painosta tuntuu olevan jaloissa nesteenä. Sirot nilkat on piiloutuneet nestepöhön alle. Ei vielä onneksi hätää painon tai nesteen suhteen, mutta hyvähän asiaan on jo puuttua ennenkuin vasta sitten kun on pakko. 

Rautakuuri olisi myös aloitettava. Hb oli 113. 
Ei se siis ihme jos olo on ollut huono ja väsynyt. Ehkä se makean himo on osittain johtunut myös siitä. Kaipaan sokeria, että saan energiaa. 

"Ernesti" on aika vilkas ja eläväinen tapaus. Joka kerta neuvolassa sykkeet ovat kuuluneet voimakkaina ja äänistä ovat päätelleet, että meno vatsassa on kova. Ultrassa on näkynyt pieni vipeltäjä, joka ei tahdo olla yhtään paikkallaan. Nyt alan itsekkin voimakkaampina tuntea liikkeet ja potkut ja kyllä se tuntuukin siellä heiluvan! Välillä oikein itsekkin säpsähtää kun kylkeen osuu kunnon kierrepotku. Selkeät vuorokusirytmit vauvalla on ja yöaikaan herään vähintään kolme kertaa vauvan liikkeisiin ja aina samoihin aikoihin. Niimpä se kai valmistelee meikäläistä yöllisiin muonitushetkiin.

Vatsa alkaa jo painaa. Kävely vauhtia on pitänyt hieman hiljentää ja kenkien laitto alkaa olla jo hankalaa. Nukkuminen vielä onneksi sujuu aika vaivatta. Tiistaina kävin uimassa ja vatsa tuntui kyllä painavan pohjaan päin. Kellukkeet olisi pitänyt olla! :)

Vielä jatkuu mahan kasvatus. Viiden viikon päästä olisi taas ultra, missä sitten lähinnä tarkastellaan istukan paikkaa. Yhtään ei haittais vaikka aika menis vähän nopeammin. Ihan oman olotilan kannalta ja vähän jo malttamattomana odotan, että saan "Ernestin" syliini! ❤️



perjantai 2. tammikuuta 2015

Maha muistiin

Raskausmahan kuvailua olen miettinyt. Olen ihan kokonaiset kolme kuvaa pötsistäni ottanut tähänmennessä. Niitä perus peilikuvia, joita varmasti on jokaisella. Varmasti ehdin niitä masukuvia ottamaan vielä vaikka kuinka monta, mutta haluaisin muutaman, sellaisen "hieman paremman" masukuvan. Sellaisen valokuvauksellisemman. Tiedätte varmaan mitä tarkoitan.

Olenkin yrittänyt selailla internetin ihmeellisestä maailmasta ideoita mahakuviin. En niinkään halua mitään kovin erikoista, mutta jotain itseninäköistä ja kaunista. Miksei tietysti myös jotain hauskaa! :) Täytyisi myös miettiä milloin kuvat otettaisiin. Masu kauneimillaan kuvassa ja minä myös tietty ;)




Ajatus minusta ja mahastani kameran edessä ei vain ole kovin houkutteleva. Vieraan ihmisen edessä poseeraaminen kameralla on jo itsessään hieman epämukavaa, saati kun siihen lisätään maha. Olenkin  miettinyt, että jos kuvat ottaisi joku aivan tuttu. Mutta en tiedä tuleeko kuvista silloin kovinkaan normaalista perhealbumikuvista poikkeavia. Täytynee ehkä vain kerätä rohkeutta ja pyytää ammattilaista apuun. Jään vielä pohtimaan asiaa... ja keräämään rohkeutta.

Masujen maalamisesta meillä onkin ollut raskaana olevien ystävieni kanssa puhetta.
                            




maanantai 15. joulukuuta 2014

Rakenneultra

Pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen tänään vihdoin päästiin kuulemaan "Ernestin" kuulumiset. Jännitti aivan vietävästi! Uni ei illalla tullut millään ja aamulla heräsin jo ennen kukonlaulun aikaa odottelemaan ultraa.

Odotushuoneessa odottaessa ja jännittäessä kerkesi miettimään jo kaikkein kamalimpiakin, mutta onneksi pelko oli aivan turhaa! Rakenneultrassa siis kaikki hyvin :)

Kätilö oli erittäin mukava ja ystävällinen nainen. Tutkimusta seurasi opiskelija ja kätilö kertoi samalla tälle mitä hän näki ja teki. Näin ollen myös me saimme paljon infoa ja kokoajan tiesimme mitä mittailtiin tai tarkasteltiin. Ei siitä muuten mitään olisikaan ymmärtänyt :) 

"Ernesti" painaa nyt 420g, kaikki raajat löytyi ja ne olivat normaaleja. Sydän lyö hyvin ja muutkin sisäelimet olivat oikeilla paikkoillaan ja toimivat niinkuin pitääkin. Vauva vastasi mitoiltaan suurinpiirtein laskettua aikaa, taisi neljällä päivällä heittää. Istukka sijaitsee aivan etuseinämässä ja oli hyvin lähellä kohdunkaulaa. Pääsempä siis vielä raskausviikolla 32 käymään ultrassa, jossa tarkistetaan istukan paikka. 

"Kaikki on vauvalla niinkuin pitääkin. Haluatteko tietää sukupuolen?" Ei haluttu, vaikka hetken kyllä kävi mielessä, että jospa sittenkin. Kuulemma selkeästi näki kumpi sieltä on tulossa. I sanoi autossa, että poikahan se on kun niin selkeästi kerta näkyi :)  Nähtäväksi jää! Jännitetään loppuun saakka.

Mutta ihanaa, että kaikki oli hyvin ja nyt voi huokaista pahimmasta jännityksestä. Iloisin ja luottavaisin mielin kevättä kohti! <3

pötsi rv20