Lyhyesti 2017

Vuosi on ollut melkoinen. Sen verran sumussa on tullut kuljettua osa vuodesta, että ihan piti tosissaan miettiä ja selata valokuvia, että mitä vuosi 2017 pitikään oikein sisällään. 

Alkuvuosi varsinkin on hieman hämärän peitossa. Meillä valvottiin öitä taaperon kauhukohtauksien takia vauva tissillä roikkuen. Kaksivuotias uhmasi ihan tosissaan ja samaan aikaan pienelle naiselle ei kelvannut kuin äiti. Väsytti ja hetkittäin vitutti. Jopa ehkä hieman masenti. Oloa ei helpottanut liitoskivut ja säryt, jotka kiusasivat vielä pitkään synnytyksen jälkeen ja jotka vaikuttivat paljon omaan olemiseen ja jaksamiseen ja näin ollen meidän arkeen. Kivut ja säryt alkoivat helpottamaan vasta 8 kk synnytyksen jälkeen ja siinä samalla mielikin koheni.

Töihin paluu, opiskelujen suorittaminen loppuun, päiväkotielämä ja uusi arki kotona. Huhheijaa sanoisin. Aikamoista myllerrystä ja taistelua olen käynyt itseni kanssa viime syksynä. Minä, joka en ikinä juurikaan stressaa, olen stressanut koko syksyn; Olenhan varmasti hyvä ja osallistuva äiti, olenhan (edelleen) hyvä työntekijä ja hyvä työssäni, valmistunhan varmasti ja saan hyviä arvosanoja, kuinka lapsiin vaikuttaa kaikki mitä teen ja onhan heillä taas tänäänkin päiväkodissa mukana kaikki tarvittava.

Helpompiakin vuosia on ollut, mutta paljon huonompiakin voisi olla. Vaikka yksi rankimmista vuosista tämä on henkisesti ja fyysisesti ollut, on tämä silti yksi elämäni tärkeimmistä vuosista. Tämän vuoden haluan muistaa, sillä se pitää sisällään paljon tärkeitä, rakkaita ja ikimuistoisia hetkiä. Lyylin vauvavuosi. Neidistä on kasvanut mielettömän ihana taapero ja Eikasta on tullut niin iso ja fiksu poika. Molemmat ovat oppineet tämän vuoden aikana niin paljon uutta ja ovat yllättäneet taidoillaan vanhemmat monta kertaa. 

Parisuhteelle tämä ei ole ollut helppo vuosi. Onneksi loppuvuodesta elämä on ollut hieman seesteisempää ja puolisollekkin on ollut enemmän aikaa. Perheloma Kroatiassa tuli todella tarpeeseen koko perheelle, mutta erityisesti meille vanhemmille. Onneksi koko vuoden vierelläni on ollut mies, joka tuntuu ymmärtävän ruuhkavuosia ja minua paremmin kuin minä itse. 

Suuresti kiitollinen olen myös ihmisistä ympärillämme. Mahtavia ystäviä ja sukulaisia ja auttavaiset isovanhemmat. Heidän avullaan tästäkin vuodesta selvittiin kunnialla. Kiitos.

Vuoden 2015 kohokohta oli esikoisemme syntymä. Vuonna 2016 kohokohta oli tyttäremme syntymä. Vuoden 2017 kohokohta on, että saimme nauttia näiden parhauksien seurasta ja seurata heidän kasvuaan. Onnellinen olen vuodesta 2017. Toivon vuodesta 2018 vähintään yhtä onnellista, mutta en laita vastaan, vaikka elämä hieman rauhottuisi ja tasaantuisi. Vaikka hetkeksikin. 

Onnellista ja antoisaa vuotta 2018!

Joulunodotusta

Joulukuun 10. päivä ja joulu tuntuu edelleen kovin kaukaiselta asialta. Mielessä on monta juttua, mitä pitää tehdä ennen joulua ja tänään hoksasin, että minunhan tulee kiire. Vaikka niin väitin tänävuonna olevani ajoissa ja olla stressaamatta joulua. Nyt viimeistään on aloitettava joulupukin hommat ja kohta on lyötävä lukkoon joulun suunnitelmat. Joululahjoja on pukinkonttiin kertynyt vasta muutama ja nekin itseasiassa odottaa postissa hakijaansa. 

Joulutähdet ja kyntteliköt ovat jo eksyneet meidän ikkunoihin ja ulos on viritetty "kausivalot". Pikkuhiljaa kotiin alkaa ilmestyä joulun tunnelmaa, vaikkakin tänävuonna paljon aikaisempia vuosia myöhemmin. Kuusta ei meille tänä(kään) vuonna tule, vaikka se niin ihana olisikin. En vain jaksa kokoajan olla nostelemassa sitä pystyyn ja kieltämässä lapsia. Pienen huonekuusen ostin koristamaan senkin päällistä ja olen pohtinut laittaisinko siihen muutaman koristeen tai valot. Kaunis se on kyllä sellaisenaankin. Kuusi on saanut vielä olla lapsilta rauhassa ja pahoin pelkään, että valot ja koristeet saattaisivat pilata sen rauhan. Eikka antaa joulukoristeiden kyllä olla rauhassa omilla paikoillaan, mutta Lyyliä ne tuntuvat kiinnostavan kamalasti. Hän ei onneksi ihan kaikkialle vielä yltä, vaikka onkin kova kiipeilemään ja hoksannut siirtää tuolia avuksi.

Meillä on joka vuosi koristeltu piparkakkutalo. Se on mun mielestä ehkä paras joulukoriste, sillä se tuo taloon joulun tuoksun. Vielä viimevuonna meillä sai piparkakkutalo olla aivan rauhassa, sillä Eikka ei ymmärtänyt sen olevan syötävää. Tänä vuonna... Luulen, että koristeet häviäisivät ensimmäisen vartin aikana, eikä talosta olisi murustakaan jäljellä enää seuraavana päivänä. Ei siis piparitaloa tänävuonna. Ehkä kenties ripustan pari sydänpiparia roikkumaan jonnekkin niin korkealle, ettei kiipeilytaitoiset taaperot pääse niitä tuhoamaan. Joulumyyjäisissä näin piparkakusta tehdyt linnunpöntöt. Se oli hauska idea! Se näyttäsi aika hienolta seinällä ja tarpeeksi korkealla se pysyisi jouluun saakka ehjänä. Pistetään harkintaan.

Tänä vuonna ajattelin päästä helpolla, enkä laita kotiin mitään jouluruokia, sillä eipä me niitä pyhinä olla syömässä. Jouluherkut nautitaan äidin pöydässä. Toki lasten kanssa leivotaan pipareita ja joulutorttuja vielä ennen joulua, mutta ei muuta. En myöskään mitään erikoisempaa joulusiivousta ajatellut kotona tehdä, mutta matot haluan jouluksi puhtaaksi, sillä ne kyllä todella ovat pesun tarpeessa. Kiitos aina vaan jatkuvien kurakelien. Tulisipa jouluksi valkea maa ja pysyvät pakkaskelit.

Joulunodotusta muillekkin!

Äititaitoni

10plussan äiti Matu haastoi blogissaan kertomaan omat äititaidot. Kieltämättä esikoisen syntymän jälkeen sitä on oppinut kaikenlaista uutta ja ihmeellistä. Sellaisia taitoja, joita ei ikinä kuvitellut tarvitsevankaan, mutta jotka ovat elinehtoja lapsiarjesta selviytyessä. 

Yhdellä kädellä toimiminen on ehkä se kätevin taito. Yhdellä kädellä pystyy laittamaan ruokaa, pyykkämään, siivoamaan, leikkimään, kirjoittamaan tietokoneella (aika hidasta kylläkin) ja jopa vessassa käyminen onnistuu yhdellä kädellä; Pyyhkiminen, housujen nostaminen ja käsienpesu. Tämä kaikki myös onnistuu samalla kun imettää. Super tehokasta.

Suun, varpaiden, leuan, jalan, takapuolen tai minkä vain ruuminosan hyödyntäminen arkisissa askareissa. Kädet kun eivat vain yksinkertaisesti aina riitä. 

Salaa syöminen. Hyvä taito sekin. Aina tämä ei kuitenkaan onnistu ja se kyllä sitten harmittaa, sillä on niin paljon mukavempaa syödä, ettei joku kilju suu auki vieressä ja varasta leivän päältä leikkelettä tai koko leipää.

Osaan tehdä vaikka mitä arkisia touhuja tarvittaessa t o d e l l a hiljaa. 

Eri itkujen tunnistaminen. Jonkun korvaan itku kuulostaa vain itkulta, mutta äitikuulo erottaa ja tunnistaa, mistä itku johtuu. Onko se harmistusta, kipua, väsyä, pelkoa, nälkää, huomioitkua vai tekoitkua. 

Äitikuulo myös suodattaa tärkeät äänet ei niin tärkeistä. Sikeässä unessa en herää, vaikka kuinka metelöitäisiin vieressä, mutta vauvan ensimmäinen inahdus saa minut hereille heti.

Löydän tutin pimeässä melkein aina.

Olen oppinut pitämään myös haaleasta kahvista, sekä pannussa seisseestä kahvista. Ei sinänsä taito, mutta uusi opittu juttu sekin.

Osaan erottaa matkitusta murinasta onko kyseessä karhu, dinosaurus vai lohikäärme.

Taaperon salakielen tulkinta. Huomaat jossain vaiheessa ymmärtäväsi, mitä lapsesi tarkoittaa tai haluaa, vaikkei suusta tule yhtään selkeää sanaa. Riittää jos yksikin vokaali osuu oikeaan kohtaan sanassa. Aina ei vaadita sitäkään.

Tulevaisuuden ennustaminen. Siihen ei tarvita kristallipalloa kun tietää, että kohta sattuu ja tapahtuu. Hiljaisuus on yksi hyvä enne siitä, että luultavasti jossain on kohta siivottavaa. Lapsen ilmeistä ja eleistä pystyy myös hyvin ennustamaan, jos on metkut mielessä ja tuolilla keikkumisesta yleensä saa etukäteen jo näyn, että huonosti tulee käymään.

Harhauttaminen on todella tärkeä taito. Sitä tarvitaan usein kun kiukku meinaa yllättää tai lapsi osoittaa mielenkiintoa jotain kiellettyä kohtaan. Harhauttamalla lasta säästyy monelta turhalta kiukulta. Erityisen hyvä taito silloin kun tehdään lähtöä jonnekkin.

Nukkuminen liikkumatta. Tämä taito on hyvä olla, jos nukahtaa vauva tissillä. Itse käytän tätä taitoa joka yö.

Pitäisi vielä harjaantua rymyleikki taidossa. Se on iskän erityistaito ja siinä olen kyllä iskää huonompi.

Pienellä ikäerolla

@Miia Juntunen

Aina ollaan mieheni kanssa ajateltu, että kun lapsia tehdään, niin tehdään kaikki kerralla ja pienillä ikäeroilla. Meidän lapsilla on nyt sitten ikäeroa reilua viikkoa vaille 1 vuosi ja 5 kuukautta. Vähemmänkin voisi olla, sillä olimme päättäneet Eikan syntymän jälkeen, että seuraava tulee kun tulee. Kyllähän sitä ikäeroa paljon mietti ja jännitti ennen kuin toinen syntyi, mutta sen jälkeen ei ole ollut aikaa miettiä. On tehty ja toimittu, niin kuin tilanne kulloinkin vaatinut ja eletty sen mukaisesti. Hyvin ollaan pärjätty.

Ikäero-asia jakaa paljon mielipiteitä. On ollut mielenkiintoista nähdä ihmisten reaktioita heidän kuulleessaan minun odottavan jo toista tai kun lastemme iät on tulleet puheeksi. "Mitäs sitten kun ne juoksevat eri suuntiin?" "Teillä ei sitten nukuta sitäkään vähää, mitä nyt". Kysyttiin minulta jopa muutaman kerran ihan suoraan olettaen, että "tämä taisi olla vahinko raskaus?" No eipä ollut ei. Vanhemmat ihmiset, varsinkin he, joilla oli tilanne ollut aikanaan samanmoinen, lohduttivat. "Ensimmäinen vuosi on ihan hirveä, kyllä se siitä sitten helpottaa" ja "rankkaa se on! Sitten vähän helpottaa, kun toinen ei enää ole vaipoissa" tai "No huh, kylläpä siinä varmasti on hommaa. Ei käy päivät pitkiksi." Varmasti ajattelivat vain hyvää, mutta mahapystyssä juoksennellessani taaperon perässä, aloin miettimään noita kommentteja ja kuinka tyhmä idea olikaan tehdä toinen lapsi heti perään, kun sillä hetkellä tuntui, että en edes pärjännyt taaperon ja mahani kanssa. Mutta minut sai uskomaan tulevaan ystävät ja tuttavat, joilla oli useampi pieni lapsi ja pienet ikäerot. He onnittelivat uudesta tulokkaasta innoissaan, eivätkä välttämättä edes kommentoineet ikäero asiaaa millään tavalla. Heidän suustaan ei kuulunut neuvoja tai vinkkejä tulevaan "rankkaan" elämään.

Pienessä ja suuressa ikäerossa on varmasti molemmissa ne omat hyvät ja huonot puolensa. Ja nekin on sellaisia asioita, mitkä jokainen kokee ehkä hieman erilailla omien kokemusten ja sattumusten perusteella. Pienessä ikäerossa parasta on varmasti se kuinka paljon lapsista on toisilleen seuraa ja tukea myöhemmässä vaiheessa. (Sitä odotellessa). Lyylille toki Eikasta on seuraa jo nyt. Tottakai sisaruksista on seuraa toisilleen myös, vaikka ikäeroa olisi enemmänkin, mutta kyllä se seura hieman erilaista on. Omat isosiskoni (ikäeroa 6, 9 ja 11 vuotta) hoitivat minua ja varmasti jotain suostuivat joskus leikkimäänkin. Lähinnä minä taisin kuitenkin olla ärsyttävä pikkusisko, joka vain pilasi heidän leikkinsä ja hieman vanhempana penkoi heidän tavaransa. Pikkuveljeni kanssa meillä on ikäeroa 2,5 vuotta ja me leikimme lapsena aina paljon yhdessä.

Lyylin syntymän jälkeen en ole kertaakaan miettinyt, että olisi pitänyt sittenkin odottaa vielä hetki. Päinvastoin! Hän syntyi mielestäni juuri sopivaan aikaan. Mustasukkaisuutta uudesta vauvasta meillä on ollut todella vähän. Lähinnä äidille kiukuttelua huomiosta, mutta siihen se onkin jäänyt. Sitä sanotaankin, että alle kaksi vuotias ei vielä koe mustasukkaisuutta kovin voimakkaasti. Meillä on hienosti otettu vauva ja uudenlainen arki vastaan. Eikka edelleen hoivaa siskoaan ja huolehtii hänestä, nauraa aamulla hänet nähdessään, pussaa illalla nukkumaan mennessä. Toissapäivänä yritti kovasti myös leikkiä siskon kanssa, mutta jouduin puuttumaan niihin leikkeihin, sillä alkoi meno näyttämään liian rajulta siskolle.

Viimeisilläni raskaana mietin, että kahden pienen lapsen kanssa ei voi olla yhtä rankkaa, kuin raskaana yhden pienen lapsen kanssa ja toistaiseksi ainakin vielä oikeassa olen ollut. En minä sitä kiellä, etteikö tämä ajoittain aika rankkaa ole ollut. On se todella, mutta paljon tähän vauva-arkeen vaikuttaa oma asenne. Jos sitä kokoajan miettii mielessään ja hokee itselleen, että elämä on nyt aika rankkaa, niin kyllä varmasti se sitä myös on. Arjen asioista ei pidä tehdä itselleen liian suurta numeroa tai miettiä niitä liikaa. Turha stressaaminen vain väsyttää enemmän ja saa kiukkuiselle tuulelle. 

Sotkua, kakkavaippoja, itkua, parkua, hermojen kiristelyä ja kiukuttelua. Ainakin sitä kaikkea on käytännössä päivittäin luvassa, oli lapsia sitten yksi taikka useampi ja oli heillä ikäeroa paljon tai vähän. Tuskin se kenellekkään yllätyksenä tulee. Vaikka nämä ruuhkavuodet ruuhkaisia ovatkin ja välillä päivät on ihan jopa paskoja, niin niitäkään päiviä en pois vaihtaisi. Kyllä ne jälkeenpäin saattaa jopa naurattaa. 

2016 kohteli hyvin

Vatsa on täynnä joulun herkkuja ja suklaata on edelleen kaapit pullollaan. Turvotus ei ota laskeakseen ja nälän tunnetta en ole tainnut koko viikolla huomata. Olo on kuin syöttöporsaalla. Hehee. Vielä uudenvuoden herkut, nakit ja perunasalaatit höysteineen, kitusiin ja maanantaina voi taas totaali kieltäytyä herkuttelusta. Mutta toki nyt vielä vähän mahtuu.

Vuodenvaihdetta juhlimme lasten ja ystävien kanssa saunoen ja paljuillen. Eikalle hommasimme tähtisädetikkuja ihailtavaksi ja pieniä perhosraketteja, jotka eivät pidä juurikaan ääntä, sillä pauketta poika hieman pelkää. Isoimmat pommit paukutellaan sitten vasta yöllä, kun lapset ovat untenmailla. Vuodenvaihteeseen kuuluu myös tinat, hyvää ruokaa, lautapelit ja kuohuva.

Vuosi 2016 on ollut hyvä. Vuoden alussa saimme tietää Lyylin tulosta ja yli puolet vuodesta keskittyikin raskauteen ja odottamiseen. Hyvässä ja pahassa. Syyskuun alussa perheemme kasvoi kun neiti vihdoin syntyi. Loppuvuosi onkin sitten kulunut häntä ihastellessa ja ihmetellessä, sekä totutellen uuteen arkeen.

  

 
Eikka vietti ensimmäistä syntymäpäiväänsä keväällä. Hän on oppinut kuluneena vuonna paljon uutta. Kävelemään, juoksemaan, hyppimään, kiipeilemään, uusia sanoja ja tapoja on tullut paljon. Hän on vuodessa muuttunut vauvasta isoksi pojaksi ja muuttanut omaan uuteen huoneeseen, jota monta kuukautta hänelle remontoitiin.

Vuoteen 2016 on mahtunut myös todella paljon ystäviä. Uusia ja vanhoja. On ollut mahtavaa huomata kuinka ystävät ovat pysyneet meidän perheen arjessa ja juhlassa mukana ja kuinka tärkeitä heistä on tullut myös Eikalle. Hän on niin innoissaan kun saamme vieraita tai käymme isojen tai pienten ystävien luona kylässä.

Perhe on ollut äärimmäisen suuri tuki eritoten tänä vuonna. Raskausaika oli todella rankka, eikä nyt ihan helpolla aina olla kahden lapsen kanssakaan päästy. Hoitoapua ja vertaistukea on löytynyt valtavissa määrin. Ja välillä riittää ihan vain kun saa itse aikuista seuraa. Erityisesti olen kiitollinen omille vanhemmilleni, jotka ovat jaksaneet "nauttia" meidän perheen seurasta viikottain ja välillä useamminkin, sekä viihdyttäneet lapsia ja auttaneet lasten hoidossa. On ihanaa kun vanhempien luona saa juoda kahvikupin rauhassa ja joskus pääsee jopa saunaan ihan kahdestaan miehen kanssa. Kiitos siis suuresti!

 
Itsellä vuosi 2016 on mennyt keskittyen raskauteen ja lapsiin. Tuntuu, että vuosi vain humahti ohitseni enkä kerinnyt ajatella itseäni laisinkaan. Nyt toivonkin, että vuosi 2017 olisi enemmän myös minun vuosi. Ehkä ehtisin panostamaan hieman myös itseeni ja oppisin hellittämään lasten kanssa. He varmasti pärjäisivät hetkittäin myös ilman minua. Jos vaikka aloittaisin uuden harrastuksen ja nauttisin enemmän myös omasta ajasta. Olisi myös todella hienoa, jos aikaa löytyisi enemmän myös parisuhteelle. Ehkä ainakin loppuvuodesta kun Lyyli täyttää sitten jo vuoden, eikä ehkä roiku tissillä jatkuvasti. 

Viimeiset kolme vuotta, elämässämme on tapahtunut paljon isoja asioita. Menimme naimisiin, aloin odottamaan esikoistamme, hän syntyi, ostimme omakotitalon, aloin odottamaan toista lasta, hän syntyi ja nyt meitä on yhtäkkiä nelihenkinen perhe isossa hirsitalossa ja tulevaisuudesta ei hajuakaan. Sitä haaveilee omasta perheestä ja talosta, mutta mitäs sitten kun ne haaveet on jo täyttyneet? Ehkä vuonna 2017 on hyvä hengähtää ja nauttia päivä kerrallaan välillä istahtaen miettimään, että mitä sitä sitten seuraavaksi.

Lystikästä vuotta 2017!

  

Arkeen paluuta

Meidän pieni "Lyyli" on tänään kymmenen päivän ikäinen ja kotona ollaan oltu reilu viikko vauvan kanssa. Kaikki on mennyt todella hyvin ja isovelikin on jo hieman alkupäivien vouhotukselta rauhottunut. Vieraita on riittänyt jokaiselle päivälle ja vielä tuntuu kyläilijöitä piisaavan. Se on kyllä ihan mukavaa.

Ensimmäinen viikko on mennyt kyllä odotettua paremmin. Tai jotenkin olin varautunut paljon pahempaan rumbaan. Arki vielä toki hakee rytmiään ja paljon on opettelua kahden lapsen kanssa. Vielä ei osaa yhtään hahmottaa kuinka kauan lähteminen jonnekkin kestää ja vaikka moni asia onnistuu yhdellä kädellä, vauva sylissä, niin helpompaa ja nopeampaa toki olisi kahdella kädellä toimia. Kotihommat tulee hoidettua vasta illalla kun taapero on jo nukkumassa ja illat venyy myöhään, sillä sitä ei malta itse mennä nukkumaan kovin aikaisin, vaan sitä nauttii hieman omasta ajasta. 

"Lyyli" vaikuttaa rauhalliselta ja tyytyväiseltä tytöltä. Yöt meillä nukutaan hyvin. Vauva syö yhden tai kaksi kertaa yössä, eikä isoveli ole häiriintynyt vauvan yöllisistä ruokailuista. Iskäkin on saanut yönsä nukkua rauhassa. Paljonhan vauva nukkuu vielä toki muutenkin, mutta välillä "lyyli" on pitkiäkin pätkiä päivällä hereillä. Silloin pitäisi enimmäkseen saada olla sylissä ja katsella. 

"Lainakengissä". Nämä kengät minä olen saanut omilta isovanhemmiltani
kun olin vauva ja nyt ne on "Lyylillä". <3

Eikka on innoissaan pikkusiskosta. Vähän jopa liiankin. Hän on jokaisessa vaipanvaihdossa mukana ja heti tulee katsomaan, mikä on hätänä, jos vauva itkee. Vähän väliä hän on pussailemassa ja silittelemässä "Lyyliä" ja syliinkin vauva pitäisi aina välillä saada. Hän jopa yrittää itse nostaa tyttöä syliinsä. Hetkeksikään ei siis voi jättää lapsia kahdestaan. 

Tänään meillä kävi neuvolantäti kylässä. "Lyylin" paino oli noussut hienosti ja oltiin jo heittämällä menty ohi syntymäpainosta. Maitoa siis tulee riittävästi ja vauva syö hyvin. Se on kyllä hyvä juttu, sillä se helpottaa arkeakin kun ei tarvitse vauvan syömisestä stressata. Tyttöä kehuttiin jänteväksi ja kaikki oli muutoinkin niinkuin pitääkin. 

Ristiäiset on jo reilun parin viikon päästä ja niitäkin olen jo alkanut suunnittelemaan. Pidämme juhlat meillä kotona läheisten kesken. "Lyylille" tulee kolme kummia, niinkuin Eikallakin on ja nimiäkin tulee kolme, kunhan vain keksimme ne ensin. Etunimi meillä jo kuitenkin onneksi on. Tarjoiltavaa pitää vielä miettiä ja se ikuinen kysymys; mitä hittoo mä laitan päälleni?! 

Just nyt

Just nyt kello on 12.29

Just nyt mä nautin hiljaisesta kodista, sillä kaikki muut täällä nukkuu. 

Just nyt mulla on vähän nälkä ja pitäis keksiä mitä ruokaa tänään laittaisi.

Just nyt vauva potkaisi.

Just nyt mua vihloo alavatsaa ja kivuille on koko viikko koitettu löytää selitys.
Just nyt olen sairaslomalla ja se jatkuukin aina äitiyslomaan saakka.

Just nyt teen jotain aivan muuta kuin mitä mun pitäisi.

Just nyt mun pitäisi pistää pyykkikone pyörimään.

Just nyt mä voisin myös käydä keräämässä raparpereja hilloa varten.

Just nyt mun pitäisi soittaa myös neuvolaan.

Just nyt kuulen koiran nuolevan tassujaan.

Just nyt mua närästää.

Just nyt turpoon kuin pullataikina ja tuntuu, että voin kuulla kuinka kroppa kohisee nesteestä.

Just nyt mieheni heräsi ja kömpi makuhuoneesta. 

Just nyt ei tee mieli karkkia. Ihmeellistä.
Just nyt haaveilen aurinkoisesta viikonlopusta.

Just nyt lopetin puhelun äitini kanssa. Hän soitti minulle.

Just nyt ulkona sataa ja mä unohdin eilen auringonottoviltin nurmikolle. 

Just nyt se siis kastuu tuolla ulkona.
Just nyt vauva potkaisi taas.
Just nyt olen miettinyt tulevaisuutta jo useamman vuoden päähän.
Just nyt vähän väsyttääkin.

Just nyt siis vois juoda hieman kahvia. 

Just nyt arki on ollut aika rankkaa vilkkaan taaperon ja hankalan raskauden takia.

Just nyt tuntuu siltä, että en enää ikinä halua olla raskaana.

Just nyt elämällä on todella paljon annettavaa.

Just nyt olen onnellinen. 
Just nyt on kuitenkin hyvä.

Haluan olla tässä, Just nyt!

Lapsiluku

Kuinka monta lasta haluatte? Tuleeko vielä lisää? Ettekai te nyt enää tee? Ai vaan yksi lapsi? Mitenniin et halua lapsia ollenkaan?

Jotkut haaveilevat suurperheestä ja heillä saattaa myös olla selkeä ajatus siitä kuinka monta lasta haluaa. Joillekkin ajatus yhdestäkin lapsesta voi olla pelottava tai haaveet useammasta lapsesta romuttuvat ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Jotkut eivät valitettavasti voi saada sitä yhtäkään ja toisilla jää lapsiluku yhteen omasta tahdosta huolimatta. Tiedän myös yhden lapsen haaveilijoista, jotka saivatkin kaksoset. Tarinoita on monta. 

Mummoni synnytti yhdeksän lasta ja äitini viisi. Itse en kuitenkaan haaveile suurperheestä. En ainakaan tällähetkellä. Tykkään kyllä suuresta perheestäni ja on ihanaa kun ollaan kaikki koolla, mutta se ei jotenkin ehkä tunnu omalta jutulta. Nyt ajatus kahdesta lapsesta tuntuu hyvältä. Varsinkin kun ajattelee, että pitäisi olla raskaanakin taas joskus. Kunhan nyt tästä taas selviäisi. En osaa sanoa mikä meidän lapsilukumäärä tulee lopullisesti olemaan. Aina olen kuitenkin ajatellut, että enemmän kuin yksi lapsi. Vaikkakin Eikkaa odottaessa loppuraskaudesta olin aika vahvasti sitä mieltä, että jos siitä selviän, en enää ikinä ryhdy siihen uudestaan. 

Elämä yhden lapsen kanssa tällähetkellä tuntuu välillä väsyttävältä, sillä Eikka haluaisi kokoajan touhuta jotain, mutta äidin ja isin seura ei tietenkään samanlailla kelpaa kuin toisten lasten. Minun aikani kotona kuluu täysin siis lapsen viihdyttäjänä. En jaksa odottaa, että vauva syntyy ja kasvaa sen verta, että lapset voivat jo leikkiä yhdessä jotain. Useamman äitiystäväni olenkin kuullut sanovan, että he eivät "jaksaisi" olla yhden lapsen vanhempia, että on ihanaa kun sisarukset keskenään leikkivät ja keksivät tekemistä. Ymmärrän kyllä heitä nyt.

"Toinen lapsi menee siinä missä ensimmäinenkin." "Toinen lapsi muuttaa kaiken." "Kolmas menee jo samaan konkurssiin." "Kolmas tuntui vasta haastavalta." "Kolmannen jälkeen uuden vauvan tulo ei enää niin hetkauta arkea." 

Kaikki kokee asiat omalla tavallaan ja varmasti näihin ajatuksiin vaikuttaa myös lasten ikäerot, luonteet, perhesuhteet ja ympäristö. Uhmaiät ja erilaiset vaiheet lapsuudessa tuovat varmasti aina hetkittäin vielä omanlaisen lisäyksen arjen askareihin. Väkisinkin lasten lukumäärä vaikuttaa arkeen ja pitää miettiä erilaisia ratkaisuja. Yhden kanssa lähteminen ja kulkeminen on tottakai helpompaa kuin useamman. Kolme lasta mahtuu vielä tavalliseen henkilöautoon (riippuen toki turvaistuimien määrästä), mutta neljännen kohdalla on hommattava jo isompi ja kuudennen kohdalla jo katseltava minibussia. Useamman lapsen kanssa myös kodin neliöt pitää miettiä uudestaan, sillä kyllähän lapset tarvitsevat tilaa ja säilytystilaahan ei koskaan ole lapsiperheissä liikaa.

Pienellä jännitykselle mietin meidän syksyä ja vauvan syntymää. Kuinka elämä kahden pienen lapsen kanssa lähtee käyntiin, kuinka esikoinen reagoi vauvan saapumiseen, kuinka paljon enemmän meiltä vaaditaan vanhempina ja kuinka jaksamme vauva-arjen ja kodin lisäksi pitää huolta myös ihmissuhteistamme. En kuitenkaan mieti asiaa liikaa, sillä se on sitten mitä se on. Asiaa on vaikea suunnitella etukäteen, eikä sitä oikein osaa varautuakkaan mihinkään. Toivon että molemmat lapset nukkuisivat hyvin, sillä se auttaisi jo paljon! 

pinterest

Vauvantarvikkeet

Toisen lapsen kohdalla sitä jo on viisaampi siitä, mitä tarvikkeita lapsi oikeasti tarvitsee ja mitkä ovat aivan turhia. Toki ensimmäiselle kun on jo hommattu ne tärkeimmät menevät ne loistavasti vielä tulevallekkin vauvalle. Tavaroita hankkiessamme me otimme huomioon laadun, sillä ajatuksella, että ne kestäisi juurikin useammalla lapsella. 

Uudelle vauvalle meidän on hommattava uusi sänky, sillä vielä ei Eikkaa voi "isojen poikien" sänkyyn siirtää. Ehdottomasti haluan vauvalle sängyn, josta laidan voi laskea. Eikan sängystä ei voi ja sitä ominaisuutta kaipasin usein ihan pienen kanssa. Myös lisää lakanoita lastensänkyyn, sillä nykyiset riittävät juuri Eikan käyttöön. Myös peitto on hommattava, ellen sitten valitse äitiyspakkausta, missä tulee mukana vauvanpeitto.

Vaunut se onkin jo sitten astetta vaikeampi valinta. Kahden pienen lapsen kanssa tuplavaunut on aika ehdoton kun meilläkään ei ole kuin yksi auto. En halua leveitä, vierekkäin olevia vaunuja, vaan sirommat päällekkäin olevat rattaat. Ne ovat ketterämmät ja mahtuvat meidän autoonkin paljon paremmin. Muutamaa merkkiä olen jo katsellut, mutta kovinkaan en ole niitä vielä vertaillut. Haluan ehdottomasti yksinkertaiset ja toimivat vaunut, jotka toimivat myös tarvittaessa yhden lapsen kanssa ja että turvakaukalon saa kiinnitettyä vaununrunkoon. Positiivista olisi, että meidän nykyisen kaukalon saa niihin kiinni, ettei sitäkin tarvitse hommata uutta. Vaunuaiheesta saisi ihan oman postauksen ja voi olla, että sellainen tuleekin kun asia on enempi ajankohtainen. 

Poikavauvan vaatteita meiltä löytyykin jo huimasti, mutta neutraaleja tytölle sopivia ei juurikaan ole. Eikallekkin suurinosa ihan pienimmistä vaatteista oli ystävältäni lainassa, joten muutamia 50 cm vaatteita tarvitsee hommata. Lapsi tarvitsee myös oman vaatekaapin, sillä tällähetkellä ei uuden tulokkaan vaatteille ja muille pientavaroille ole paikkaa. 

Näiden lisäksi olen suunnitellut hommaavani myös kaukalopussin, sillä on kätevää kun pientä vauvaa ei tarvitse pukea paksusti johonkin lähtiessä ja syysvauvan kanssa kaukalopussia voi käyttää pitkään. Myös vauvanpesän (vai miksi sitä kutsutaan) olen harkinnut hommaavani. Toisen lapsen kohdalla kun ei ehdi istua sohvalla ja sylitellä ihan samanlailla kuin ensimmäisen kanssa. 

Juurikaan muuta ei uudelle pienokaiselle tarvitse, sillä luulen, että kaikki muu tarvittava meiltä taitaa löytyä jo valmiiksi. Toki toisen lapsen kanssa saattaa kaivata jotain, mitä ensimmäisen kanssa ei tarvinnut. Hyvä neuvo kyllä lastentarvikkeiden hankkimiseen on, että tavaraa ei kannata haalia kauheasti etukäteen. Jokainen lapsi on erilainen, joten kaikki eivät välttämättä viihdy sitterissä tai leiki leikkimatolla. Perustarvikkeilla pääsee loistavasti alkuun ja lapsen tarpeiden mukaan voi sitten hommata lisää.

Hieman vanhemmuudesta

Ensimmäinen vuosi äitina alkaa olla piakkoin ohi ja se on kyllä ollut aikamoinen vuosi. Se on myöskin mennyt aivan hujauksessa ja ikäänkuin huomaamatta ohitse. Vuodessa on oppinut paljon uutta itsestään ja varmasti jollain tapaa äitiys on myös muuttanut minua. Arvomaailma on osaltaan toisenlainen kuin ennen ja asiat jotka ennen oli tärkeitä, ei välttämättä enää olekkaan ykkösenä listalla. Hieman sitä on myös ehkä unohtanut itsensä tässä vuoden aikana, eikä aikaa itselle juurikaan ole ollut.

Äitiys on ollut minulla haaveena aina. Kun kysyttiin mikä minusta tulee isona oli ensimmäisenä mielessäni, että "Äiti". Uskaltaisin sanoa, että äitiys on minulle ollut hyvin luontevaa ja selkeästi "minun juttuni". Toki siinä on haasteensa ja niitä huonojakin puolia ja välillä ihan paskojakin päiviä, mutta kaikinpuolin tunnen nyt olevani siellä missä pitääkin. 

Olen paljolti sellainen äiti kuin joskus aikanaan kuvittelin olevanikin, mutta on kyllä asioita joissa olen joutunut pyörtämään puheeni ja huomannut toimivani sittenkin toisella tavalla tai sitten asiat eivät vain ole menneet niinkuin olin suunnitellut ja ajatellut. 

Esimerkkinä siitä Eikan vieressä nukkuminen.  Päätin jo ennen lapsen syntymää, että Eikka nukkuu omassa sängyssä alusta asti ja vuoden ikäisenä siirtyy omaan huoneeseen. Noh, enää lapsi ei nuku meidän vieressä kuin ihan harvoin, jos aamuyöstä ei uni tule, mutta vielä 7kk ikäisenä vauva jäi jokaisen aamuyön syötön jälkeen viereeni nukkumaan. Vasta kun hän itse ei osannut enää nukahtaa viereeni, oli minun pakko aina siirtää hänet omaan sänkyynsä ja se jopa harmitti minua. Omaan huoneeseen kyllä olen lapsen laittamassa kunhan vain lastenhuone joskus valmistuu.  

Imetys onneksi meillä sujui alkukankeuden jälkeen mainiosti. Maitoa riitti ja lapsi söi. 4-5 kk iässä Eikka päätti lopettaa toisen rinnan syömisen. Enkä sitä väkisin kovin kauaa viittinyt hänelle tyrkyttää. Hienosti pärjättiin toisella tissillä melkein 9kk ikään saakka. Itsehän toki olin suunnitellut imettäväni vuoden ikäiseen saakka, mutta eihän lasta voi pakottaa. Tässä olen oppinut vuoden aikana, että imetys on juurikin sellainen asia, mitä ei voi millään lailla suunnitella ennen lapsen syntymää, eikä juurikaan vielä syntymän jälkeenkään. Se menee niinkuin se menee ja aina siihen ei voi itse vaikuttaa millään lailla.

No mites tää "meidän lapsi ei missään nimessä saa mitään herkkuja ennen 3 ikävuotta". No vähän oon ehkä lipsunu, mutta oikeasti vain vähän. Eikka on saanut maistaa lusikallisen jäätelöä, pieniä keksin muruja muutaman kerran ja laskiaspullan kantta sai hän hieman nuolaista. Eilen ekaa kertaa lapsi sai oikeasti herkutella, sillä hän sai pienen palan toscapiirakkaa, jonka sitten ihan itse sai syödä ja mutustaa. Toki enemmän piirakkaa oli lattialla kuin suussa.

Itsensä lisäksi on paljon oppinut uutta myös puolisosta. Miehestäni on lapsen syntymän myötä tullut enempi huolehtija-tyyppiä ja hieman empaattisempi hän on kuin ennen. Hänet näkee nyt myös puolison lisäksi vanhempana ja me yhdessä olemme tulleet aivan uusien asioiden eteen ja toki vasta nyt nähneet kuinka niissä asioissa toimimme ja mitä niistä ajattelemme. 

Mieheni kanssa olemme hyvinkin samaa mieltä lapsenkasvatuksiin liittyvissä asioissa (onneksi!), mutta toki on löytynyt myös pieniä erimielisyyksiä ja jopa yllättäviäkin mielipiteitä. Olemme kuitenkin löytäneet aina kompromissin asiaan, eikä ole tarvinnut asioista riidellä. Päätämme lapseen liittyvistä asioista yhdessä ja otamme huomioon toisen  ajatukset ja mielipiteet. 

Mieheltäni kysyin, että onko hänen mielestään meidän parisuhde muuttunut Eikan syntymän myötä. Vastaus oli, että "Eihän sitä edes ole enää". Hahaa! ihan tuota vastausta en odottanut, mutta kieltämättä tässä ei juurikaan ole ollut aikaa kahdenkeskeisille ravintolailloille tai lomille, mutta kyllä minulle on mainiosti kelvannut yhteiset elokuvaillat kotona kainaloon käpertyneenä. Itse lähinnä ajattelin vastaukseksi kysymykseeni sitä, kuinka lapsen tulo perheeseen on syventänyt parisuhdettamme ja mielestäni lähentänyt meitä puolisoina. Lasketaanko sitä nyt sitten parisuhteeksi. ;)

Pahimpia on aamut

En lukeudu niihin ihmisiin, jotka heräävät aamulla aikaisin ja pirteänä. En saa aamuisin mitään aikaiseksi ja uuteen päivään herääminen saattaa kestää helposti parikin tuntia. Meillä herätään tällähetkellä noin kahdeksalta aamulla. Siihen kyllä alkaa jo tottua, mutta kyllä joka aamu nostan lapsen kainaloon ja toivon, että hän torkkuisi kainalossa vielä edes vartin verran. Joinakin aamuina saatamme venyä ja vanua sängyssä melkein tunnin, ennenkuin nousemme. 

Aamupalat ei oikein koskaan maistu. Hereillä pitää yleensä olla ollut vähintään tunti, että voi harkita jonkinlaista evästä. Parhaita ovat aamupalat pitkän kaavan kautta, mutta sellaiset nyt on ihan todella harvinaisia tämän hetkisessä elämäntilanteessa. 

Meidän aamut Eikan kanssa on yleensä hyvin samanlaisia. Herätään suunnilleen aina samaan kellonaikaan ja kun jaksamme, siirrymme sohvalle ja laitamme telkkarin päälle. Vaihdamme vaipan ja leikimme ja pötköttelemme vielä hieman. Seuraavaksi sitten aamupala. Eikalle puuroa ja minulle jotain, mikä sillä hetkellä maistuu. Aamupalan jälkeen useimmiten leikitään päiväruokaan ja päikkäreille saakka. Tässä perus kaava. Aamuihin toki vaikuttaa menot, I:n työvuorot sekä äidin ja lapsen mielialat.

Lauantai aamu oli jokseenkin kiireinen. Vaikka heräsimme hyvissä ajoin ja pääsimme jopa sängystäkin ylös heti, niin silti tuli kiire kun lähdimme vauvauintiin. Aamupala, pakkaaminen, miljoona tarkastusta, että varmasti kaikki on mukana, lapsen viihdyttäminen kaiken häslingin keskellä, "Ainiin eväät mukaan!", "missä mun uikkari on!" ja tottakai kakkavaippa pitää vaihtaa kesken ulkovaatteiden pukemisen. No loppuviimein kuitenkin oltiin tosi hyvissä ajoin uimahalilla ja kaikki tarvittava oli muistettu ottaa mukaan. 

Sunnuntaina aamun (eli klo: 10-11) piti käynnistyä aamulenkillä, mutta koska taivaalta satoi vaakatasossa leipälautasen kokoisia lumihiutaleita, vaihtui lenkki pannukakkuaamupalaan kera mustikoiden, vaahterasiirapin, kahvin ja "lenkkiseuran". Ei kyllä yhtään hullumpi vaihtoehto sillä hetkellä ja aamukin muuttui ihanan makeaksi.

Maanantai aamu alkoikin sitten jo paljon arkisemmin puurolla ja kakkavaipan vaihdolla, sekä tutulla maanantaisella fiiliksellä. huono olo, kolottaa, ei jaksa ja väsyttää. Kaikki tuntui mälsältä ja harmaalta. Koko päivä kului samalla fiiliksellä ja lapsellekkin nousi kuume. jippijee. Onneksi illan lenkki piristi oloa ja mieltä,  samoin vauvantuoksuiset uutiset ystävältä. Lapsen kuumekkin onneksi jo laski hieman illalla.


Tiistai aamuna, eli tänään, olo oli jo aivan toisenlainen kuin eilen. Heräsin lapsen iloiseen nauruun ja aamu ei tuntunut lainkaan niin aamuiselta. Aamupuuron jälkeen vaunuttelimme aamukahville kahvilaan hyvän seuran kera ja aamupäivä kului nopeasti. Päivä alkoi siis hyvin ja jatkuu myös mukavasti. Tälläisiä aamuja ja päiviä voisi olla useammin.

Kesällä aamut onkin sitten ihan toinen juttu. Aurinkoinen ja lämmin kesäaamu on jotenkin taianomainen, sillä heti aamusta on jo sellainen olo, että tästä tulee hyvä päivä! Kesällä kahdeksan ei ole liian aikainen herätys. Kaikki johtuu aivan varmasti valosta, sillä sitä herää paljon pirteämpänä kun ulkona on jo valoisaa. Edes huonot yöunet eivät haittaa herätystä. Ehkäpä olen siis aamuihminen vain kesäisin ja iltaihminen ympäri vuoden. 

Viiskyt

Viisikymmentä kysymystä, joihin yritän vastata suhteellisen lyhyesti.

1. Minkä ikäinen olet 5 vuoden päästä?

– 31. Ounou! Iskeeköhän joku kriisi?

2. Kenen kanssa olet viettänyt aikaa tänään ainakin kahden tunnin ajan?
– Eikan.

3. Kuinka pitkä olet?
– 170 aikalailla tasan.

4. Mikä on viimeisin leffa jonka näit?

–  Alusta loppuun, niin Cinderella.

5. Kuka on viimeisin henkilö jolle olet soittanut?
– Mieheni 

6. Kuka on viimeisin henkilö joka on soittanut sinulle?

–  Äiti

7. Mitä lukee viimeiseksi saamassasi viestissä?
– Sain kuvia ystäväni uudesta kodista Kööpenhaminassa.

8. Soitatko vai laitatko viestiä mieluummin?
– Riippuen asiasta. Aika usein kyllä laitan viestiä, mutta jos asialla on "kiire" soitan toki. Mutta esim. kuulumisia kyselen viestillä.

9. Mikä on suosikkipaikkasi?

– Koti

10. Mistä paikasta et tykkää ollenkaan?
– Sairaaloissa en viihdy. En oikein edes terveyskeskuksissa.

11. Kuinka monta sisarusta sinulla on?
– Neljä. Kolme isosiskoa ja pikkuveli.

12. Mikä on viimeisin kuva jonka olet ottanut puhelimellasi?
– Selfie kavereiden kanssa viikonlopulta.

13. Onko sinulla lemmikkejä?
– Kyllä. Mopsi vanhus. Hän usein myös oleilee vanhempieni luona, sillä se on hänelle kuin toinen koti.

14. Lempivärisi?
– Se vaihtelee ja rippuu myös toki aina mikä asia, tavara, tilanne tai muu on kyseessä. Tällähetkellä silmää miellyttää keltainen, musta ja tummansininen.

15. Moneltako heräsit tänään aamulla?
– Kahdeksalta nostin lapsen kainaloon ja torkuimme vielä 40 min. Eli ennen yhdeksää noustiin.

16. Missä olet kymmenen vuoden päästä?
– Olen silloin siis 36. Olen luultavasti hyvinkin samassa paikassa kuin nyt.

17. Sipsit vai karkit?
– Ehdottomasti karkit. Syön sipsiä harvoin. 

18. Mikä YouTube-video sai sinut viimeiseksi nauramaan?
– Adelen Hello biisistä tehty fitness parodia.

19. Mikä on paras ominaisuutesi tai luonteenpiirteesi?
– Sanoisin, että positiivisuus. Luotan aina asioiden kääntyvän parhainpäin.

20. Entä huonoin?
–Malttamattomuus ja äkkipikaisuus.

21. Mitä pidät päälläsi kun nukut?
– Paidan ja alushousut.

22. Kenelle soitat kun olet vihainen tai huonolla tuulella?
– Miehelleni, jos hän ei satu olemaan paikalla. Jos taas huonot tuulet johtuu miehestäni, saatan soittaa ystävälleni.

23. Mikä on isoin voittamasi palkinto ikinä?
– No en juurikaan ikinä voita mitään. Viimeisin voitto oli liput häämessuille.

24. Mikä on oudoin syömäsi asia/ruoka?
– Söin lapsena koiperhosen elävänä. Vahingossa.

25. Onko sinulla lävistyksiä?
– Korvissa yhdet. Joskus on ollut myös huulessa, mutta se on jo mennyt umpeen.

26. Mitä kuuntelet juuri nyt?
– Eikan leikkejä.

27. Mikä on suosikkijäätelösi?
– Ben & Jerry'sit ja erityisesti peanut butter. Oon muutenkin tosi heikkona jäätelöön, joten kaikki kyllä menee.

28. Mikä on suosikkijälkiruokasi?
– No harva jälkiruoka on pahaa, mutta että suosikki.. köyhätritarit tuli nyt ekana mieleen.

29. Osaatko vaihtaa öljyt autossa?
– En. Lisätä sentään osaan.

30. Pidätkö kahvista?
– Todella.

31. Mitä tykkäät juoda aamupalasi kanssa?
– Kahvia ja vettä. Joskus harvoin tuoremehua.

32. Suomi parhaimmillaan?
– Lämmin valoisa kesäyö ja runsasluminen talvi.

33. Mikä on viimeisin ostamasi asia?
– Eikalle haalari kevääksi.

34. Mitä olet syönyt tänään?
– Karjalanpiirakan ja mehukeittoa. Oli hieman pikainen aamupala.

35. Oletko ikinä joutunut sairaalaan tai ollut ambulanssissa?
– Olen ollut sairaalassa 4-5 vuotiaana kun multa poistettiin kitarisat ja seuraavan kerran kun synnytin lapseni.

36. Haluatko lapsia?

– Haluan. Lopullista lapsilukumäärää en osaa sanoa, mutta tiedän, että enemmän kuin yksi.

37. Puhutko muita kieliä kuin Suomea?
–Noh.. pakon sanelemana englantia puhun. En kyllä tiedä ymmärtääkö sitä kukaan :D

38. Nimeä henkilö jonka tyylistä pidät.
– En osaa nimetä ketään tiettyä. Ihailen heitä, jotka ovat löytäneet sen oman juttunsa ja ovat tyylilleen uskollisia.

39. Kiroiletko paljon?
– hmm.. jonkin verran. Ehkä joku ulkopuolinen on parempi kertomaan kuinka paljon, sillä itse sitä ei välttämättä aina edes huomaa. Toki, siitä vähästäkin on päästävä eroon, sillä en halua lapseni ensimmäisen sanan olevan v***u.

40. Mitkä on parhaat uutiset joita olet hiljattain saanut?
– Olen kuullut viimeaikoina aika monen odottavan lasta. Vauvauutiset ovat aina ihania uutisia.

41. Mihin tykkäät tuhlata rahaa?
– Sisustamiseen ja lastenvaatteisiin.

42. Mikä on lempi korusi, jonka omistat?
– Kihla- ja vihkisormukseni. Niillä on eniten tunnearvoa.

43. Mikä on lempisarjasi?
– Grayn Anatomia. Olen aiva koukussa!

44. Mitä suunnitelmia sinulla on seuraavalle viikonlopulle?
– Töissä olen ja perjantaina nähdään vauvakavereita.

45. Osaatko lasketella?
– En usko. Viimeksi olen lasketellut yli 10 vuotta sitten, enkä silloinkan juuri taidoilla loistanut.

46. Mikä tekee sinuun vaikutuksen? Tai miten sinut saa vaikutettua?
– Viisaus, huumorintaju ja toisten huomioiminen. Sekä myös käytöstavat.

47. Kerro kaksi asiaa joita lukijasi eivät vielä tiedä sinusta.
1. Minulla on kaksi tatuointia. Toinen selässä ja toinen nilkassa. Ensimmäisen otin 17 vuotiaana.

2. En ole lainkaan aamuihmisiä. 

48. Mikä on sinua lähimpänä oleva punainen tavara?
– ööö.. Jouduin ihan etsimään sitä. Olisko kuorimaveitsi.

49. Oletko sosiaalinen?
– Kyllä. 

50. Kuinka monessa paikassa olet asunut?
- Paikkakunta ei ole koskaan vaihtunut, mutta asuntoja on ehtinyt olla yhdeksän. Yksi jopa kaksi kertaa.