torstai 8. helmikuuta 2018

"Käytäiskö pöntöllä?"

Eikka 2 vuotta ja 10 kuukautta ei oikein haluaisi käydä potalla tai pöntöllä. Päiväkodissa kyllä käy muiden mukana ja kotonakin silloin kun itselle sopii, mutta harvoin sopii. Yleensä sopii vain silloin, kun on jo sängyssä ja pitäisi alkaa nukkumaan. Silloin ilmestyy hätä ja pöntölle on päästävä heti. Kummasti vain se hätä loppuu matkalla vessaan.

Ei lasta oikein voi pöntölle pakottaa. Kun asiasta tarpeeksi tappelee, niin ei varmasti suostu mennä pian lähellekkään vessaa. Kiinnostus pitäisi lähteä lapsesta itsestä ja sitä kiinnostusta tulisi vanhempien sitten ruokkia ja olla aktiivinen asian suhteen. Minä odotan tässä vain yhä sitä lapsen omaa kiinnostusta. 

Meillä saa tarroja vessa-asioinneista. Pisusta yhden ja siitä isommasta hädästä kaksi. Tarrat jaksoivat innostaa lasta pöntölle ehkä kaksi päivää, mutta sitten into laantui. Ehkä jos vaihtaisin eläintarrat hämähäkkimies-tarroihin, niin saattaisi into taas hetkellisesti palata. Täytyy kokeilla.

"Otat vaipan vaan pois, niin kyllä oppii pöntölle kun housut kastuu muutaman kerran." He sanoivat. "En tarvitse pikkuhousuja. Haluan vaipan." Sanoi taapero. No nyt meillä kuitenkin pari päivää pestiin iso läjä märkiä housuja, lattioita, mattoja ja sohvanpäällisiä. "Ei auttanut!" Minä sanoin. Märät housut tuntuivat enemmän häiritsevän minua kuin lasta itseään. 

Kun lapsi alkaa ährätä sontaa vaippaansa niin ehdotan, että menisimme pöntölle. Vastaus on joka kerta "Ei. Kohta pestään pylly" ja samalla vikkelät jalat viipottavat kauemmaksi minusta. Eipä siinä auta kuin vain antaa lapsen asioida vaippaan. Ei väkisin voi pöntölle toista raahata.

Unien jälkeen vaippa painaa aina kaksi kiloa ja välillä imukyky ei edes riitä yön ajaksi. Nukkuessa vaippa on siis vielä ehdoton, mutta jos pikkuhiljaa pääsisi päivävaipasta jo eroon. Edes kotona ollessa. Nyt Eikka on alkanut kertomaan, että häneltä tuli pissa ja välillä vaippa pitää vaihtaa pissan jälkeen. Kai sekin jonkinlaista edistymistä on.

Luulen, että suurin ongelma pöntöllä käymisessä on malttamattomuus. Sinne ei malteta mennä, eikä siellä malteta istua. Eli kiinnostus pöntölle on aikalailla tasan olematon. No lohduttaudun sillä, että kyllä kaikki lapset jossain vaiheessa oppivat kuivaksi. Meillä Lyyli luultavasti ennen Eikkaa. 

maanantai 5. helmikuuta 2018

Erilaiset lapset samasta puusta

Jokainen lapsi on yksilö, myös silloin kun he ovat sukua toisilleen. Meidän lapset ovat hyvin erilaisia, vaikka heillä onkin sama geeniperimä. Osa luonteenpiirteistä on tottakai opittua, osa ympäristön muovaamaa ja osa sitten sitä genetiikkaa.


Eikka oli 7kk ikäinen noustessaan seisomaan ja jo 8kk iässä hän meni kovaa vauhtia tuen kanssa eteenpäin. Vauhtia oli aina niin paljon, etteivät jalat pysyneet perässä. Tasapainoakaan ei löytynyt, mutta silti oli vaan kokoajan mentävä. Ei haitannut lukuisat kaatumiset ja kuhmut. Kävelemään hän oppi hieman alle vuoden ikäisenä, mutta käveleminen oli vaikeaa, kun vauhtia olisi pitänyt olla taas paljon enemmän, kuin mitä jaloista lähti. Eikka on aina liikkunut sillä tyylillä, millä on päässyt nopeimpaa. Lyylillä taas ei ole koskaan ollut kiire minnekkään. Hän tekee uusia asioita vasta kun on itse varma itsestään ja tietää että osaa. Opetellessaan seisomaan ja kävelemään, en muista, että hän olisi koskaan kaatunut niin, että häntä olisi sattunut. Hän tuli aina hallitusti alas. 1v. ja 2kk iässä neiti käveli ensiaskeleitaan melkein 2 metrin matkan verran hyvinkin tukevasti. 

Eikka ei ole hetkeäkään paikallaan ja pursuaa ylimääräistä energiaa. Vaikka kuinka touhutaan ja rymytään hänen kanssaan, ei häntä koskaan tunnu väsyttävän. Liikkuminen on enempi juoksua kuin kävelyä ja paikallaan istuminen vaatii erittäin hyvän lastenohjelman. Hän vaatii myös seuraa ja paljon huomiota itselleen. Hän on utelias ja tutkii kaikkea kaiken aikaa. Lyyli taas on itse rauhallisuus. Hän töhöttää itsekseen. Hän on ollut aina todella tyytyväinen ja vaatimaton lapsi, eikä tee itsestään suurta numeroa. Hänen kanssaan ei ole koskaan ollut sitä ongelmaa, että hän kaahisi kaikki kaapit ja laatikot. Hän on onnellinen taahatessaan ja seuraillessaan veljen touhuja. Hän myös rakastaa sylissä oloa.


Eikka kiihtyy nollasta sataan sekunnissa ja raivo kohtaus on yleensä ohi jo toisessa sekunnissa. Näitä kiukku kohtauksia voi olla päivässä vaikka kuinka ja monta. Eikan saa helposti leppymään ja nauramaan, vaikka kuinka olisi juuri kiukuttanut. Lyyli suuttuu harvoin, mutta kun hän suuttuu, se on sitten menoa. Häntä ei saa leppymään millään. Ja jos yrittää, niin se vain pahentaa asiaa. Hän heittelee tavaroita, läpsii, potkii ja raivoaa yleensä lattialla. Siinä ei auta kuin lapsen antaa raivota ihan rauhassa. 40 minuuttia siinä voi mennä helposti niin, ettei lapseen päin saa edes katsoa, saati koskea. Kun hän itse on valmis, hän tulee syliin ja rauhoittuu sitten siihen.

Eikka ei hirveästi vierasta. Hän on reipas ja erittäin sosiaalinen. Hän ei ole koskaan ollut sellainen "äidin sylissä kyhnöttäjä", vaan mennä lompsottaa eteenpäin, vaikka ei aina ole niin varma tuleeko äiti edes perässä. Hän pärjää uusissakin tilanteissa hienosti itse. Hän on ennakkoluuloton ja rohkea. Lyylille taas ei vauvana kelvannut kukaan muu kuin äiti. Ei kukaan muu tuttu, ei edes isi, ja vieläkin välillä on niin. Lyyli vierastaa jonkin verran, mutta aika vähän kuitenkin. Hän on varovaisempi kuin Eikka ja hän haluaa tehdä asiat omassa rauhassa ja vaatii välillä itselleen oman tilan. Hän ei kuitenkaan "kumarra" muita. Neiti tättähäärä tekee niinkuin huvittaa.

Eikka on äkkipikainen ja malttamaton. Hän tekee ennenkuin ajattelee ja ajattelee jälkeenpäin jos ehtii. Lyyli miettii tarkkaan ennenkuin tekee ja keskittyy siihen mitä tekee. Hän ei halua epäonnistua ja harvoin niin käy. 

Vaikka he ovat erilaisia löytyy heistä samojakin luonteenpiirteitä. Molemmat ovat esimerkiksi erittäin itseppäisiä ja periksiantamattomia. Lyyli ehkä hivenen jääräpäisempi kuin Eikka. Kyllä jää Eikka pian toiseksi kun ottavat pikkusiskon kanssa yhteen. Molemmat ovat myös siistejä ja tarkkoja. Tavarat osataan viedä omille paikoilleen ja roskat roskiin. Mattojen kulmat oikaistaan ohimennessä ja kaappien ovet ei jää vahingossakaan auki. Molemmat ovat myös herkkiä, vaikkakin osoittavat sitä ehkä hieman eri tavoin. Molemmat kaipaavat syliä, haleja ja hellyyttä. Molemmat ovat täydellisiä juuri sellaisina kuin ovat! 

Mahtavaa seurata heidän kasvuaan ja mielenkiintoista nähdä millaisia tyyppejä heistä vielä tulee.




keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Lastenhuoneen suunnittelua



 Meidän kodissamme on yksi huone, joka odottaa uutta ilmettä ja näin ollen siis suurta pintaremonttia.  Tällähetkellä huone on aivan täynnä remonttitavaraa ja se ajaa jonkinlaista varaston virkaa, mutta tästä huoneesta on tarkoitus kuitenkin tulla toinen lastenhuone ja I suunnitteli aloittavansa hommat jo myöhemmin keväällä.

Huone on reilun 15 neliön kokoinen ja se on aikoinaan toiminut paritalon toisena keittiönä. Huoneesta siis löytyy iso muuri, muutama kiinteä vanha komero ja iso parvi. Huonekorkeutta on melkein neljä metriä. 

Huoneessa ei ole yhtäkään koko seinää. Yhdellä seinällä on ikkuna, kahdella seinällä on ovi ja yhdellä parvi. Se tuo oman haasteensa sisustamiseen, sekä myös iso muuri on huoneessa aika keskipisteenä. Mietinnässä on myös tarvitseeko huoneeseen asentaa jonkinlainen uuni/porin matti lämpöä lisäämään. 

Reilu vuosi sitten remontoimme nykyisen lastenhuoneen ja siihen upposivat ideat, mitä minulla oli. Nyt ei sitten tunnu löytyvän ideoita tähän toiseen huoneeseen. Värimaailman miettiminen on hankalaa. Jotain muuta kuin pelkkää valkoista. Jotain mikä sopii tytölle ja pojalle ikää katsomatta. Ripaus modernia, mutta kuitenkin vanhan talon henkeä kunnioittaen. Parven haluamme ehdottomasti säilyttää, sillä se sopii isommille lapsille loistavasti sängyksi. 

Olen miettinyt jonkinlaista tehosteseinää. Liitutaulumaali kutkuttelee, mutta en tiedä minkä värisenä se olisi hyvä. Seinän sijaan olen myös miettinyt, että jos huoneen katon maalaisi jollain räikeällä värillä. Katon maalauksessa vain piilee sellainen juju, että väriä ei ole kovin mukava ruveta vaihtamaan jos ja kun kyllästyy edelliseen. Hauska tulisi myös, jos jokin huonekalu huoneessa toimisi suurena väripilkkuna tai parven osaisi tehostaa katseen vangitsijaksi. Väriä huoneeseen saa tietysti myös tauluilla,  verhoilla, tavaroilla ja kirjava räsymatto olisi minusta mahtava!

Ison muurin käsittely on yksi suuri kysymysmerkki myös. Minkälaista pintaa ja millä sävyllä. Asiaan tietenkin vaikuttaa, jos huoneeseen tulee jonkinlainen tulisija, että millainen sekin sitten on ja mikä sen taustalle sopii.

Jatkan siis pinterestin selailua ja yritän inspiroitua. Onneksi päätöksiä ei tarvitse vielä hetkeen tehdä.












keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Lupauksia

Joulu on siivottu pois ja arkinen tammikuu on saapunut. Vuosi on alkanut samoilla kuvioilla kuin viimekin vuosi; sairastaen. Lapset ovat molemmat olleet kuumeessa ja flunssassa. Harvoin he onneksi sairastavat. Minä teloin käteni kaatuessani uudenvuodenpäivänä, eikä käsi ole vieläkään kunnossa, vaikka onneksi kuitenkin jo paremmassa. Tottakai vielä oikea käsi! Ärsyttävää olla "yksikätinen". 

Teittekö lupauksia uudellevuodelle? Minä tein. Sen saman minkä aina; tiputan painoani, kohennan kuntoani ja panostan hyvinvointiin. Lupaukseni ei ole oikein pitänyt viime vuosina. Nyt haluan kuitenkin pitää lupaukseni ja päästä takaisin kuntoon, missä olin ennen esikoista. 

Rankat raskaudet lyhyen ajan sisällä ja vauva-arki ovat jättäneet isoja jälkiä kroppaan ja niiden korjaaminen vaatii työtä ja aikaa. Vanhat rutiinit ovat muuttuneet uusiin, ei niin terveellisiin, tapoihin. Kiireen keskellä sitä syö silloin kun ehtii ja mitä ehtii. Usein ruokailu painottuu iltaan kun lapset ovat jo nukkumassa ja kun päivällä ei ole ehtinyt haukata kuin suklaata ja pullaa, niin nälkä illalla on melkoinen. Tästä on päästävä eroon. Haluan myös panostaa uneen. Lapset nukkuvat yönsä pääsääntöisesti todella hyvin ja aamulla pitkään, mutta itselläni tahtoo nukkumaanmeno venyä seuraavan vuorokauden puolelle. Pitäisi vaan mennä aikaisemmin nukkumaan, mutta kun ei muka malta.

Aloitin nyt 12 viikkoa kestävän dietin. Seuraan tarkkaan annettuja ohjeita koskien ruokavaliota ja liikuntaa. Toivon tämän avulla saavani toki karistettua kiloja, mutta myös rajoitettua herkuttelua ja säännöllisen liikunnan taas osaksi elämää ja sitä kautta paremman kunnon, pidemmät yöunet, energiaa ja puhtia päivään.

Olen myös luvannut tänä vuonna antaa enemmän aikaa itselleni ja panostaa parisuhdeaikaan. Yksi syy liikunnan harrastamattomuuteen on se, kun ei raaski. Vietän mielummin aikaa lasten kanssa kotona kuin kuntosalilla huhkien. (Mikä ei tietysti huono ole sekään.) Päiväkotiarki on kuitenkin opettanut lapsille ja minulle, ettei se lasten hoitoon jättäminen ole niin paha asia. Lapset pärjäävät hienosti. Ja jumpan ajan he ovat isänsä kanssa kotona. Ei minun tarvitse potea huonoa omatuntoa siitä, että teen jotain joskus myös ilman lapsia tai että emme ole joka hetki perheenä yhdessä. Enemmän siis omaa aikaa. Oli se sitten jumppaa tai vaikkapa juhlimista. 

Ja totuushan on, että koko perhe voi hyvin, jos äiti voi hyvin ;)

Olkoon siis vuosi 2018 hieman enemmän "Miljan vuosi", kuin mitä aikaisemmat kolme vuotta ovat olleet. Aamen!









tiistai 9. tammikuuta 2018

Vuosi 2017 numeroina

Perheessämme juhlittiin 1 ja 2-vuotis syntymäpäiviä, sekä myös kolmekymppisiä ja minä täytin 28 vuotta.

Yksi huikea perheloma Kroatiassa, joka kesti yhteensä seitsemän päivää.

175 äitiyslomapäivää.

Keskimäärin 3 285 vaihdettua vaippaa.

Yhdet ristiäiset.

Neljä silmätulehdusta. Lyyli ainoana välttyi tältä.

Yksi hyvästelty lemmikki Mopsi ja monta hetkeä ikävää.

Kaksi vauvarokkoa.

Yksi ikuisuuksia kestänyt vessaremontti.

Lyylille on puhjennut kahdeksan hammasta.

Vietimme kolmatta hääpäiväämme.

Yhdet juhlitut rippijuhlat.

Minun neljäs kummilapseni syntyi.

Yksi perheloma pohjoisessa.

Kaksi korvatulehdusta.

Muistaakseni kaksi vatsatautia ja ne molemmat sairasti mieheni. Muut säilyimme onneksi siltä.

Tuhannesti palanut pinna.

Yksi Ruotsinristeily lasten kanssa.

Liian monta yölle venynyttä tuntia koulutehtävien parissa.

Yksi suoritettu ammattitutkinto.

Puhelimeeni on kertynyt 2 374 valokuvaa kuluneelta vuodelta.

0 Sairauslomapäivää.

Sain kolme paria uusia villasukkia.

7 Neuvolakäyntiä.

Yhdet iloiset rapujuhlat.






















sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Lyhyesti 2017


Vuosi on ollut melkoinen. Sen verran sumussa on tullut kuljettua osa vuodesta, että ihan piti tosissaan miettiä ja selata valokuvia, että mitä vuosi 2017 pitikään oikein sisällään. 

Alkuvuosi varsinkin on hieman hämärän peitossa. Meillä valvottiin öitä taaperon kauhukohtauksien takia vauva tissillä roikkuen. Kaksivuotias uhmasi ihan tosissaan ja samaan aikaan pienelle naiselle ei kelvannut kuin äiti. Väsytti ja hetkittäin vitutti. Jopa ehkä hieman masenti. Oloa ei helpottanut liitoskivut ja säryt, jotka kiusasivat vielä pitkään synnytyksen jälkeen ja jotka vaikuttivat paljon omaan olemiseen ja jaksamiseen ja näin ollen meidän arkeen. Kivut ja säryt alkoivat helpottamaan vasta 8 kk synnytyksen jälkeen ja siinä samalla mielikin koheni.

Töihin paluu, opiskelujen suorittaminen loppuun, päiväkotielämä ja uusi arki kotona. Huhheijaa sanoisin. Aikamoista myllerrystä ja taistelua olen käynyt itseni kanssa viime syksynä. Minä, joka en ikinä juurikaan stressaa, olen stressanut koko syksyn; Olenhan varmasti hyvä ja osallistuva äiti, olenhan (edelleen) hyvä työntekijä ja hyvä työssäni, valmistunhan varmasti ja saan hyviä arvosanoja, kuinka lapsiin vaikuttaa kaikki mitä teen ja onhan heillä taas tänäänkin päiväkodissa mukana kaikki tarvittava.

Helpompiakin vuosia on ollut, mutta paljon huonompiakin voisi olla. Vaikka yksi rankimmista vuosista tämä on henkisesti ja fyysisesti ollut, on tämä silti yksi elämäni tärkeimmistä vuosista. Tämän vuoden haluan muistaa, sillä se pitää sisällään paljon tärkeitä, rakkaita ja ikimuistoisia hetkiä. Lyylin vauvavuosi. Neidistä on kasvanut mielettömän ihana taapero ja Eikasta on tullut niin iso ja fiksu poika. Molemmat ovat oppineet tämän vuoden aikana niin paljon uutta ja ovat yllättäneet taidoillaan vanhemmat monta kertaa. 

Parisuhteelle tämä ei ole ollut helppo vuosi. Onneksi loppuvuodesta elämä on ollut hieman seesteisempää ja puolisollekkin on ollut enemmän aikaa. Perheloma Kroatiassa tuli todella tarpeeseen koko perheelle, mutta erityisesti meille vanhemmille. Onneksi koko vuoden vierelläni on ollut mies, joka tuntuu ymmärtävän ruuhkavuosia ja minua paremmin kuin minä itse. 

Suuresti kiitollinen olen myös ihmisistä ympärillämme. Mahtavia ystäviä ja sukulaisia ja auttavaiset isovanhemmat. Heidän avullaan tästäkin vuodesta selvittiin kunnialla. Kiitos.

Vuoden 2015 kohokohta oli esikoisemme syntymä. Vuonna 2016 kohokohta oli tyttäremme syntymä. Vuoden 2017 kohokohta on, että saimme nauttia näiden parhauksien seurasta ja seurata heidän kasvuaan. Onnellinen olen vuodesta 2017. Toivon vuodesta 2018 vähintään yhtä onnellista, mutta en laita vastaan, vaikka elämä hieman rauhottuisi ja tasaantuisi. Vaikka hetkeksikin. 


Onnellista ja antoisaa vuotta 2018!

torstai 21. joulukuuta 2017

Joulu on joulu

Mikä on se juttu mikä tekee sinun joulustasi joulun? Jokaisella on jokin itselle tärkeä ja ehdoton juttu, mikä viimeistään tuo joulufiiliksen ja mitä ilman joulu ei tunnu samalta. Minulle joulu on perinteiden juhla ja perinteistä haluan pitää kiinni. Ne muistuttavat omista lapsuuden jouluista ja silloin joulu todella oli Joulu.

Minun jouluuni kuuluu perinteisesti riisipuuro, lumiukko -lastenohjelma, aamusauna, äidin jouluruoka tottakai, vadelmarahka, joulukuusi (mieluusti oikea, mutta olen oppinut kelpuuttamaan myös muovisen), kynttilöin valaistu hautausmaa, yhdessäolo, lahjat, glögi, Pandan juhlapöydän konvehdit ja jännitys. Lapsena jännitti niin, ettei edellisenä iltana saanut unta ja aamulla heräsi niin aikaisin, ettei vielä lastenohjelmatkaan olleet alkaneet. Jollain lailla minua jännittää edelleen joulut. Ei enää lahjojen takia niinkuin lapsena, mutta se jännitys vain kuuluu jouluun. Jännittää, vaikka ei ole mitään syytä jännittää. Se on kuin opittu tapa. 

Jouluruoka on tietysti yksi joulun keskeisimmistä asioista. Vaikkakin jouluruoka on perinteikäs ja tyylilleen uskollinen vuosivuodelta, niin jokaisella on ne omat suosikki herkut joulupöydässä. Minun joulu ei ole joulu, jos pöydässä ei ole kinkkua, rosollia ja vaaleanpunaista kermavaahtoa, lanttulaatikkoa, savustettua lohta, sienisalaattia ja vadelmarahkaa. Syön siis toki muitakin joulupöydän herkkuja, mutta nämä on ne, joita on ainakin santsattava.  Joulupuuro syödään kanelin ja sokerin kanssa ja mantelia koitetaan kaapia kilpaa kattilasta. Pähkinä-rusina-sekoitus on hyvää naposteltavaa juhlakattausta odotellessa. Vadelmarahka kruunaa jouluaterian joka vuosi. Vaikkakin jossain kohtaa itse ainakin yritin jo ehdottaa muuta jälkiruokaa ja leivottiin erilaisia kakkujakin, niin vadelmarahka on pitänyt pintansa ja pysynyt suosikkina. Joskus se on saanut vierelleen puolukkarahkaa, mutta senkin se päihitti. Vadelmarahka on todella tullut jäädäkseen. Mutta se on kyllä niin hyvää, että en ihmettele. Minun jouluuni kuuluu myös joka vuosi ähky. Kai sekin voidaan siis jo perinteeksi laskea.

Nyt kun on omia lapsia, odotan joululta eniten lasten iloa ja riemua. Meidän lapset eivät vielä osaa etukäteen jännittää pukkia, mutta isommat serkut jännittävät varmasti heidänkin puolestaan. Lyylille parasta joulussa varmasti on lahjapaperit, joita saa repiä ja nyhtää ihan pieniksi paloiksi. Eikka jo ymmärtää ja odottaa paketin sisältöä. Hän myös odottaa kovasti serkkuja isoäidin ja isoisän luo. En malta odottaa sitä riemua kun poika pääsee avamaan pakettinsa ja sieltä paljastuu jotain, mitä hän on kovasti pukilta toivonut. Onneksi ei ole enää montaa yötä.

Haluan vaalia perinteitä ja opettaa niitä omille lapsilleni. Jossain kohtaa, kun lapset ovat isompia, haluan luoda omia jouluperinteitä, joita lapseni voivat joskus opettaa omille lapsilleen. Joulu on ihanaa aikaa ja haluan, että lapseni voivat aikuisena muistella yhtä taianomaisia lapsuusjouluja kuin minä nyt. 


Riemullista ja tunnelmallista joulua kaikille!