tiistai 5. kesäkuuta 2018

Helinää helskettä, vilinää vilskettä.



Kevät on ollut kiireinen. Aavistuksen tavanomaista kiireisempi. Tai ainahan kevät on kiireinen, sillä lumen sulaessa paljastuu kaksi sataa hommaa, mitkä odottaa tekijäänsä. Meillä kevät tarkoittaa myös puuhommia. Tuttuun tapaan, tänäkin keväänä, kasa koivun rankoja ilmestyi pihaan ja ne on aina saatava halottua liiteriin hyvissäajoin kuivumaan. Vielä on pieni klapikasa liiterin nurkalla odottamassa. 

Sen verran oli kevättä rinnassa, että me innoistuimme korjaamaan ja fiksaamaan pientä takaterassia, joka ei ole kuntonsa vuoksi ollut meillä juurikaan käytössä. Hieman uutta puupintaa ja maalia ja terassista tuli ihanan viihtyisä. Nyt kelpaa nauttia kahvit terassilla. Myöskin parin kesän takainen haave isosta patiosta omalla pihalla on tänä keväänä toteutunut. Vielä se vaatii pientä laittoa, kuten kaidetta ja jonkinlaiset ulkokalusteet pitäisi hommata.









Hieman me ollaan kevään aikana myös reissattu. Minä käväisin minilomalla Prahassa ystäväni kanssa ja koko perhe lomailtiin ystävien voimin viikon verran Vuokatissa mökkeillen. Mahtavia reissuja molemmat! En koskaan ole lapsista ollut näin kauan (4 kokonaista päivää) erossa. Loma teki hyvää, vaikka se alkuun hirvitti ja jännitti. Kotiin palaaminen kuitenkin jännitti enemmän. Oli niin suuri ikävä! Lapsillakin oli ollut. Onneksi sai jatkaa vielä lomailua lasten kanssa Vuokatissa touhuten ja yhteisestä ajasta nauttien. Irtiotto arjesta tekee aina hyvää kaikille.

Kelit ovat olleet mitä mahtavimmat ja niistä todellakin on nautittu! Ollaan syöty mahat täyteen grilliruokaa, jäätelöä ja muita kesäherkkuja. Ollaan ehditty lasten kanssa jo paristi huvipuistoilemaan,  ollaan nautittu auringosta rannoilla, ollaan uitu (lapset on), veneilty ja pyöräilty.  Päivät ovat pääosin kuluneet ulkona jotakin touhuten ja sisälle sitten onkin kertynyt aika monta rästihommaa. Pyykkikasa kaipaa pesijää. Samoin kesävarpaat kohdanut lattia. Onneksi nyt on viileämpää, niin saa välillä sisälläkin aikaiseksi jotain. Mutta rästit on nopeasti kuitattu, joten kyllä kohta saisi taas paistaa ja lämmittää. 

Ihanaa kesänalkua!







tiistai 17. huhtikuuta 2018

3v.


Meillä asuu nyt 3 vuotias, suurilla tunteilla ja hörsyvällä huumorilla varustettu, pieni suuri mies, jonka vauhdissa ei tahdo pysyä, eikä hänen ajatuksen juoksuunkaan ennätä aina mukaan. Hänen kanssaan ei ole meiningistä puutetta!

Eikka on ilmeikäs lapsi. Hänen kasvonsa kertovat kaiken ja niistä näkee heti, millä fiiliksellä poika on. Toki sen huomaa hänestä muutenkin, sillä hän näyttää tunteensa vahvasti. Ilon riemua ja onnellisuuden hymähdyksiä ei voi olla kuulematta. Ei myöskään jätä arvuuttelun varaan onko lapsella paha mieli tai onko hän kokenut mielestään suurta vääryyttä. Sen kuulevat varmasti kaikki. 

Eikka on malttamaton luonne. Hän tekee ensin ja miettii sen jälkeen. Jos ehtii. Hän on touhukas ja vikkelä menijä, joka kaipaa paljon tekemistä ja huomiota. Hän nauttii tutuista ihmisistä ympärillään ja kyläilystä kavereiden luona. Hän ei juurikaan vierasta, eikä hän harrasta ennakkoluuloja missään muodossa. 

Jääräipäisellä pojalla on vahvat omat mielipiteet ja hän pitää niistä kiinni. Periksiantamattomuus on niin hyvä kuin myös huono piirre. Kun opettelimme ensimmäistä kertaa luistelemaan, niin lukuisista kaatumisista huolimatta Eikka nousi ylös aina vain uudelleen ja jaksoi yrittää tunnin verran. Seuraavana päivänä oli päästävä uudelleen. Hän myös jaksaa kinata vastaan ja koetella rajoja sinnikkäästi, ennenkuin hoksaa, että nyt ei auta. 

Eikka on liikunnallinen ja ketterä. Hän osaa tehdä kuperkeikan eteen ja taakse. Hän osaa myös hypätä trampoliinilta puolivoltilla. Hän kurvaa potkupyörällä hurjatkin alamäet jalat ylhäällä ja kiipeää mäen päälle laskeakseen uudelleen. Hän hiihtää hienosti suksilla ja luistimillakin päästiin tänä talvena jo vähän eteenpäin kaatumatta. Hänellä on kuulemma isot voimapatit ja hän esittelee käsivarsiaan ylpeänä. 

Vauhdikkaalla ja itsepäisellä lapsella on myös herkkä puoli. Hän huolehtii ja puolustaa pikkusiskoaan. Päiväkodissakin hän oli konahtanut hoitajalle, joka oli komentanut pikkusiskoa. Hän lohduttaa kun jotakuta itkettää. "Ei ole mitään hätää" -hän kertoo. Hän jakaa ja antaa omistaan pyytämättä muille. Hän halaa, suukottaa ja tulee aivan lähelle. Hän kertoo olevansa äidin ja isin rakas ja hän todella on meille rakas! 

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Täällä ollaan!


Vaikka blogin puolella on ollut pitkä tovi hiljaiseloa, niin täällä me ollaan! Alkuvuosi ja talvi on ollut melkoista elämää. Kodin, perheen, työn ja harrastusten yhdisteleminen on haastavaa. Jotenkuten asiat kuitenkin rullaa ja homma kulkee, mutta blogille ei valitettavasti tahdo riittää aikaa. En ole ehtinyt purkamaan ajatuksiani tänne lainkaan. Se on harmillista, sillä nautin tästä kovin ja huomaan kaipaavani tätä. 

Talvi on ollut mahtava! Ollaan lasten kanssa nautittu lumesta ja sen paljoudesta. Pakkasetkaan eivät ole harmittaneet niin paljon kuin olisi voinut. Päivisin on kuitenkin päästy lasten kanssa ulos, vaikka yöpakkaset ovatkin kohonneet välillä hurjiin lukemiin. Vain muutaman päivän muistan, että meni pakkasen takia sisähommiksi. Pönttöuunit ovat kyllä pöhisseet ja liiterin takaseinä vilkkuu, mutta voitonpuolella jo ollaan.  Eikka sai joulupukilta luistimet ja ne ovat tainneetkin olla talven paras juttu.  Sinnikkäästi hän malttaa opetella, vaikka vaikeaa se aluksi on. Kummallisesti hänen hermot kestävät, vaikka ne ei niin hyvät yleensä ole. Hiihtäminen pojalta sujuu mainiosti. Hän tajusi heti mitä niillä tehdään ja miten mennään. Ollaan saatu koko perhe ulkoilla Eikan uusien harrastusten myötä.



Kovista pakkasista huolimatta taudit ovat jyllänneet tänä talvena sitkeästi. Meillä on onneksi sairastettu melko vähän. Molemmilla lapsilla on ollu nuhakuume kerran ja Lyylillä poskihampaat nostivat toisen kerran kuumeen. Itse selvisin muutaman päivän flunssalla. Vielä ei ainakaan keväiset vatsataudit ole kiusanneet ja toivon todella, ettei tauti meillä kyläilisi ollenkaan. Kurja tauti, eikä tässä oikein ehtisi sairastaa.

Kevät tekee tuloaan (hitaasti, mutta varmasti) ja tuo tullessaan Eikan 3-vuotis syntymäpäivät ja loman. Meidän perhe ja muutama ystävämme lähdemme taas tänä keväänä viikoksi Vuokattiin lomailemaan. Ihanaa kun on jotain mitä odottaa! Ennen yhteistä lomaa hitusen kyllä odotan tulevaa viikonloppua ja erämökkeilyä ihan vain kahdestaan hyvän ystäväni kanssa. Hitaat aamut, päiväunia, ulkoilua, maukasta ruokaa, viiniä, sauna ja rentoilua. Kun ei ketään tarvitse passata, ei kenenkään muun sotkuja siivota, kukaan ei keskeytä lausetta, eikä toivottavasti kukaan kiukuttele. Bueno viikonloppuloma! Viimekerrasta on liian kauan, joten odotan kyllä innolla. 







torstai 8. helmikuuta 2018

"Käytäiskö pöntöllä?"

Eikka 2 vuotta ja 10 kuukautta ei oikein haluaisi käydä potalla tai pöntöllä. Päiväkodissa kyllä käy muiden mukana ja kotonakin silloin kun itselle sopii, mutta harvoin sopii. Yleensä sopii vain silloin, kun on jo sängyssä ja pitäisi alkaa nukkumaan. Silloin ilmestyy hätä ja pöntölle on päästävä heti. Kummasti vain se hätä loppuu matkalla vessaan.

Ei lasta oikein voi pöntölle pakottaa. Kun asiasta tarpeeksi tappelee, niin ei varmasti suostu mennä pian lähellekkään vessaa. Kiinnostus pitäisi lähteä lapsesta itsestä ja sitä kiinnostusta tulisi vanhempien sitten ruokkia ja olla aktiivinen asian suhteen. Minä odotan tässä vain yhä sitä lapsen omaa kiinnostusta. 

Meillä saa tarroja vessa-asioinneista. Pisusta yhden ja siitä isommasta hädästä kaksi. Tarrat jaksoivat innostaa lasta pöntölle ehkä kaksi päivää, mutta sitten into laantui. Ehkä jos vaihtaisin eläintarrat hämähäkkimies-tarroihin, niin saattaisi into taas hetkellisesti palata. Täytyy kokeilla.

"Otat vaipan vaan pois, niin kyllä oppii pöntölle kun housut kastuu muutaman kerran." He sanoivat. "En tarvitse pikkuhousuja. Haluan vaipan." Sanoi taapero. No nyt meillä kuitenkin pari päivää pestiin iso läjä märkiä housuja, lattioita, mattoja ja sohvanpäällisiä. "Ei auttanut!" Minä sanoin. Märät housut tuntuivat enemmän häiritsevän minua kuin lasta itseään. 

Kun lapsi alkaa ährätä sontaa vaippaansa niin ehdotan, että menisimme pöntölle. Vastaus on joka kerta "Ei. Kohta pestään pylly" ja samalla vikkelät jalat viipottavat kauemmaksi minusta. Eipä siinä auta kuin vain antaa lapsen asioida vaippaan. Ei väkisin voi pöntölle toista raahata.

Unien jälkeen vaippa painaa aina kaksi kiloa ja välillä imukyky ei edes riitä yön ajaksi. Nukkuessa vaippa on siis vielä ehdoton, mutta jos pikkuhiljaa pääsisi päivävaipasta jo eroon. Edes kotona ollessa. Nyt Eikka on alkanut kertomaan, että häneltä tuli pissa ja välillä vaippa pitää vaihtaa pissan jälkeen. Kai sekin jonkinlaista edistymistä on.

Luulen, että suurin ongelma pöntöllä käymisessä on malttamattomuus. Sinne ei malteta mennä, eikä siellä malteta istua. Eli kiinnostus pöntölle on aikalailla tasan olematon. No lohduttaudun sillä, että kyllä kaikki lapset jossain vaiheessa oppivat kuivaksi. Meillä Lyyli luultavasti ennen Eikkaa. 

maanantai 5. helmikuuta 2018

Erilaiset lapset samasta puusta

Jokainen lapsi on yksilö, myös silloin kun he ovat sukua toisilleen. Meidän lapset ovat hyvin erilaisia, vaikka heillä onkin sama geeniperimä. Osa luonteenpiirteistä on tottakai opittua, osa ympäristön muovaamaa ja osa sitten sitä genetiikkaa.


Eikka oli 7kk ikäinen noustessaan seisomaan ja jo 8kk iässä hän meni kovaa vauhtia tuen kanssa eteenpäin. Vauhtia oli aina niin paljon, etteivät jalat pysyneet perässä. Tasapainoakaan ei löytynyt, mutta silti oli vaan kokoajan mentävä. Ei haitannut lukuisat kaatumiset ja kuhmut. Kävelemään hän oppi hieman alle vuoden ikäisenä, mutta käveleminen oli vaikeaa, kun vauhtia olisi pitänyt olla taas paljon enemmän, kuin mitä jaloista lähti. Eikka on aina liikkunut sillä tyylillä, millä on päässyt nopeimpaa. Lyylillä taas ei ole koskaan ollut kiire minnekkään. Hän tekee uusia asioita vasta kun on itse varma itsestään ja tietää että osaa. Opetellessaan seisomaan ja kävelemään, en muista, että hän olisi koskaan kaatunut niin, että häntä olisi sattunut. Hän tuli aina hallitusti alas. 1v. ja 2kk iässä neiti käveli ensiaskeleitaan melkein 2 metrin matkan verran hyvinkin tukevasti. 

Eikka ei ole hetkeäkään paikallaan ja pursuaa ylimääräistä energiaa. Vaikka kuinka touhutaan ja rymytään hänen kanssaan, ei häntä koskaan tunnu väsyttävän. Liikkuminen on enempi juoksua kuin kävelyä ja paikallaan istuminen vaatii erittäin hyvän lastenohjelman. Hän vaatii myös seuraa ja paljon huomiota itselleen. Hän on utelias ja tutkii kaikkea kaiken aikaa. Lyyli taas on itse rauhallisuus. Hän töhöttää itsekseen. Hän on ollut aina todella tyytyväinen ja vaatimaton lapsi, eikä tee itsestään suurta numeroa. Hänen kanssaan ei ole koskaan ollut sitä ongelmaa, että hän kaahisi kaikki kaapit ja laatikot. Hän on onnellinen taahatessaan ja seuraillessaan veljen touhuja. Hän myös rakastaa sylissä oloa.


Eikka kiihtyy nollasta sataan sekunnissa ja raivo kohtaus on yleensä ohi jo toisessa sekunnissa. Näitä kiukku kohtauksia voi olla päivässä vaikka kuinka ja monta. Eikan saa helposti leppymään ja nauramaan, vaikka kuinka olisi juuri kiukuttanut. Lyyli suuttuu harvoin, mutta kun hän suuttuu, se on sitten menoa. Häntä ei saa leppymään millään. Ja jos yrittää, niin se vain pahentaa asiaa. Hän heittelee tavaroita, läpsii, potkii ja raivoaa yleensä lattialla. Siinä ei auta kuin lapsen antaa raivota ihan rauhassa. 40 minuuttia siinä voi mennä helposti niin, ettei lapseen päin saa edes katsoa, saati koskea. Kun hän itse on valmis, hän tulee syliin ja rauhoittuu sitten siihen.

Eikka ei hirveästi vierasta. Hän on reipas ja erittäin sosiaalinen. Hän ei ole koskaan ollut sellainen "äidin sylissä kyhnöttäjä", vaan mennä lompsottaa eteenpäin, vaikka ei aina ole niin varma tuleeko äiti edes perässä. Hän pärjää uusissakin tilanteissa hienosti itse. Hän on ennakkoluuloton ja rohkea. Lyylille taas ei vauvana kelvannut kukaan muu kuin äiti. Ei kukaan muu tuttu, ei edes isi, ja vieläkin välillä on niin. Lyyli vierastaa jonkin verran, mutta aika vähän kuitenkin. Hän on varovaisempi kuin Eikka ja hän haluaa tehdä asiat omassa rauhassa ja vaatii välillä itselleen oman tilan. Hän ei kuitenkaan "kumarra" muita. Neiti tättähäärä tekee niinkuin huvittaa.

Eikka on äkkipikainen ja malttamaton. Hän tekee ennenkuin ajattelee ja ajattelee jälkeenpäin jos ehtii. Lyyli miettii tarkkaan ennenkuin tekee ja keskittyy siihen mitä tekee. Hän ei halua epäonnistua ja harvoin niin käy. 

Vaikka he ovat erilaisia löytyy heistä samojakin luonteenpiirteitä. Molemmat ovat esimerkiksi erittäin itseppäisiä ja periksiantamattomia. Lyyli ehkä hivenen jääräpäisempi kuin Eikka. Kyllä jää Eikka pian toiseksi kun ottavat pikkusiskon kanssa yhteen. Molemmat ovat myös siistejä ja tarkkoja. Tavarat osataan viedä omille paikoilleen ja roskat roskiin. Mattojen kulmat oikaistaan ohimennessä ja kaappien ovet ei jää vahingossakaan auki. Molemmat ovat myös herkkiä, vaikkakin osoittavat sitä ehkä hieman eri tavoin. Molemmat kaipaavat syliä, haleja ja hellyyttä. Molemmat ovat täydellisiä juuri sellaisina kuin ovat! 

Mahtavaa seurata heidän kasvuaan ja mielenkiintoista nähdä millaisia tyyppejä heistä vielä tulee.




keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Lastenhuoneen suunnittelua



 Meidän kodissamme on yksi huone, joka odottaa uutta ilmettä ja näin ollen siis suurta pintaremonttia.  Tällähetkellä huone on aivan täynnä remonttitavaraa ja se ajaa jonkinlaista varaston virkaa, mutta tästä huoneesta on tarkoitus kuitenkin tulla toinen lastenhuone ja I suunnitteli aloittavansa hommat jo myöhemmin keväällä.

Huone on reilun 15 neliön kokoinen ja se on aikoinaan toiminut paritalon toisena keittiönä. Huoneesta siis löytyy iso muuri, muutama kiinteä vanha komero ja iso parvi. Huonekorkeutta on melkein neljä metriä. 

Huoneessa ei ole yhtäkään koko seinää. Yhdellä seinällä on ikkuna, kahdella seinällä on ovi ja yhdellä parvi. Se tuo oman haasteensa sisustamiseen, sekä myös iso muuri on huoneessa aika keskipisteenä. Mietinnässä on myös tarvitseeko huoneeseen asentaa jonkinlainen uuni/porin matti lämpöä lisäämään. 

Reilu vuosi sitten remontoimme nykyisen lastenhuoneen ja siihen upposivat ideat, mitä minulla oli. Nyt ei sitten tunnu löytyvän ideoita tähän toiseen huoneeseen. Värimaailman miettiminen on hankalaa. Jotain muuta kuin pelkkää valkoista. Jotain mikä sopii tytölle ja pojalle ikää katsomatta. Ripaus modernia, mutta kuitenkin vanhan talon henkeä kunnioittaen. Parven haluamme ehdottomasti säilyttää, sillä se sopii isommille lapsille loistavasti sängyksi. 

Olen miettinyt jonkinlaista tehosteseinää. Liitutaulumaali kutkuttelee, mutta en tiedä minkä värisenä se olisi hyvä. Seinän sijaan olen myös miettinyt, että jos huoneen katon maalaisi jollain räikeällä värillä. Katon maalauksessa vain piilee sellainen juju, että väriä ei ole kovin mukava ruveta vaihtamaan jos ja kun kyllästyy edelliseen. Hauska tulisi myös, jos jokin huonekalu huoneessa toimisi suurena väripilkkuna tai parven osaisi tehostaa katseen vangitsijaksi. Väriä huoneeseen saa tietysti myös tauluilla,  verhoilla, tavaroilla ja kirjava räsymatto olisi minusta mahtava!

Ison muurin käsittely on yksi suuri kysymysmerkki myös. Minkälaista pintaa ja millä sävyllä. Asiaan tietenkin vaikuttaa, jos huoneeseen tulee jonkinlainen tulisija, että millainen sekin sitten on ja mikä sen taustalle sopii.

Jatkan siis pinterestin selailua ja yritän inspiroitua. Onneksi päätöksiä ei tarvitse vielä hetkeen tehdä.












keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Lupauksia

Joulu on siivottu pois ja arkinen tammikuu on saapunut. Vuosi on alkanut samoilla kuvioilla kuin viimekin vuosi; sairastaen. Lapset ovat molemmat olleet kuumeessa ja flunssassa. Harvoin he onneksi sairastavat. Minä teloin käteni kaatuessani uudenvuodenpäivänä, eikä käsi ole vieläkään kunnossa, vaikka onneksi kuitenkin jo paremmassa. Tottakai vielä oikea käsi! Ärsyttävää olla "yksikätinen". 

Teittekö lupauksia uudellevuodelle? Minä tein. Sen saman minkä aina; tiputan painoani, kohennan kuntoani ja panostan hyvinvointiin. Lupaukseni ei ole oikein pitänyt viime vuosina. Nyt haluan kuitenkin pitää lupaukseni ja päästä takaisin kuntoon, missä olin ennen esikoista. 

Rankat raskaudet lyhyen ajan sisällä ja vauva-arki ovat jättäneet isoja jälkiä kroppaan ja niiden korjaaminen vaatii työtä ja aikaa. Vanhat rutiinit ovat muuttuneet uusiin, ei niin terveellisiin, tapoihin. Kiireen keskellä sitä syö silloin kun ehtii ja mitä ehtii. Usein ruokailu painottuu iltaan kun lapset ovat jo nukkumassa ja kun päivällä ei ole ehtinyt haukata kuin suklaata ja pullaa, niin nälkä illalla on melkoinen. Tästä on päästävä eroon. Haluan myös panostaa uneen. Lapset nukkuvat yönsä pääsääntöisesti todella hyvin ja aamulla pitkään, mutta itselläni tahtoo nukkumaanmeno venyä seuraavan vuorokauden puolelle. Pitäisi vaan mennä aikaisemmin nukkumaan, mutta kun ei muka malta.

Aloitin nyt 12 viikkoa kestävän dietin. Seuraan tarkkaan annettuja ohjeita koskien ruokavaliota ja liikuntaa. Toivon tämän avulla saavani toki karistettua kiloja, mutta myös rajoitettua herkuttelua ja säännöllisen liikunnan taas osaksi elämää ja sitä kautta paremman kunnon, pidemmät yöunet, energiaa ja puhtia päivään.

Olen myös luvannut tänä vuonna antaa enemmän aikaa itselleni ja panostaa parisuhdeaikaan. Yksi syy liikunnan harrastamattomuuteen on se, kun ei raaski. Vietän mielummin aikaa lasten kanssa kotona kuin kuntosalilla huhkien. (Mikä ei tietysti huono ole sekään.) Päiväkotiarki on kuitenkin opettanut lapsille ja minulle, ettei se lasten hoitoon jättäminen ole niin paha asia. Lapset pärjäävät hienosti. Ja jumpan ajan he ovat isänsä kanssa kotona. Ei minun tarvitse potea huonoa omatuntoa siitä, että teen jotain joskus myös ilman lapsia tai että emme ole joka hetki perheenä yhdessä. Enemmän siis omaa aikaa. Oli se sitten jumppaa tai vaikkapa juhlimista. 

Ja totuushan on, että koko perhe voi hyvin, jos äiti voi hyvin ;)

Olkoon siis vuosi 2018 hieman enemmän "Miljan vuosi", kuin mitä aikaisemmat kolme vuotta ovat olleet. Aamen!