sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Joulunodotusta

Joulukuun 10. päivä ja joulu tuntuu edelleen kovin kaukaiselta asialta. Mielessä on monta juttua, mitä pitää tehdä ennen joulua ja tänään hoksasin, että minunhan tulee kiire. Vaikka niin väitin tänävuonna olevani ajoissa ja olla stressaamatta joulua. Nyt viimeistään on aloitettava joulupukin hommat ja kohta on lyötävä lukkoon joulun suunnitelmat. Joululahjoja on pukinkonttiin kertynyt vasta muutama ja nekin itseasiassa odottaa postissa hakijaansa. 

Joulutähdet ja kyntteliköt ovat jo eksyneet meidän ikkunoihin ja ulos on viritetty "kausivalot". Pikkuhiljaa kotiin alkaa ilmestyä joulun tunnelmaa, vaikkakin tänävuonna paljon aikaisempia vuosia myöhemmin. Kuusta ei meille tänä(kään) vuonna tule, vaikka se niin ihana olisikin. En vain jaksa kokoajan olla nostelemassa sitä pystyyn ja kieltämässä lapsia. Pienen huonekuusen ostin koristamaan senkin päällistä ja olen pohtinut laittaisinko siihen muutaman koristeen tai valot. Kaunis se on kyllä sellaisenaankin. Kuusi on saanut vielä olla lapsilta rauhassa ja pahoin pelkään, että valot ja koristeet saattaisivat pilata sen rauhan. Eikka antaa joulukoristeiden kyllä olla rauhassa omilla paikoillaan, mutta Lyyliä ne tuntuvat kiinnostavan kamalasti. Hän ei onneksi ihan kaikkialle vielä yltä, vaikka onkin kova kiipeilemään ja hoksannut siirtää tuolia avuksi.




Meillä on joka vuosi koristeltu piparkakkutalo. Se on mun mielestä ehkä paras joulukoriste, sillä se tuo taloon joulun tuoksun. Vielä viimevuonna meillä sai piparkakkutalo olla aivan rauhassa, sillä Eikka ei ymmärtänyt sen olevan syötävää. Tänä vuonna... Luulen, että koristeet häviäisivät ensimmäisen vartin aikana, eikä talosta olisi murustakaan jäljellä enää seuraavana päivänä. Ei siis piparitaloa tänävuonna. Ehkä kenties ripustan pari sydänpiparia roikkumaan jonnekkin niin korkealle, ettei kiipeilytaitoiset taaperot pääse niitä tuhoamaan. Joulumyyjäisissä näin piparkakusta tehdyt linnunpöntöt. Se oli hauska idea! Se näyttäsi aika hienolta seinällä ja tarpeeksi korkealla se pysyisi jouluun saakka ehjänä. Pistetään harkintaan.

Tänä vuonna ajattelin päästä helpolla, enkä laita kotiin mitään jouluruokia, sillä eipä me niitä pyhinä olla syömässä. Jouluherkut nautitaan äidin pöydässä. Toki lasten kanssa leivotaan pipareita ja joulutorttuja vielä ennen joulua, mutta ei muuta. En myöskään mitään erikoisempaa joulusiivousta ajatellut kotona tehdä, mutta matot haluan jouluksi puhtaaksi, sillä ne kyllä todella ovat pesun tarpeessa. Kiitos aina vaan jatkuvien kurakelien. Tulisipa jouluksi valkea maa ja pysyvät pakkaskelit.


Joulunodotusta muillekkin!




torstai 7. joulukuuta 2017

Operaatio "Nyt nukkumaan"!

Meillä on vauvasta asti molemmat lapset nukahtaneet todella helposti itsekseen omaan sänkyyn. Laulut, sadut ja vieressä oleminen on päinvastoin häirinnyt nukahtamista. Eikka on nyt reilun vuoden nukkunut tyytyväisenä omassa huoneessa, eikä "isojenpoikien" sänkyyn siirtymisen kanssa ollut kesällä ongelmia. Nyt sitten kuitenkin me ollaan noin kaksi kuukautta tapeltu oikein raivolla nukkumaanmenon kanssa. Lapsi karkailee sängystä, juoksee karkuun ja nauraa. Tekee nukkumaanmenosta raivostuttavan leikin. Helposti pitkälle toistakymmentä kertaa hän ilmestyy huoneestaan olohuoneeseen ja vetkuttelee millä lie syyllä; pissattaa, janottaa tai on pakko saada sillähetkellä tietää mitä puput syö. Aina ei välttämättä huoneen ovi käy, vaan poika kiipeilee, leikkii ja tekee pahojaan huoneessa. Kiusaa huoneessa nukkuvaa pikkusiskoa ja temppuilullaan saa välillä herätettyä hänet.

Olen kokeillut laulaa, lukea, nukkua vieressä, istua vieressä, pitää kiinni, kokeillut erilaisia yövaloja, laittanut valot kokonaan pois, pitänyt huoneen ovea auki ja kiinni. Olen ollut huomioimatta ja huomioinut. Vaihdellut nukkumaanmenoaikaa ja kiristänyt, uhkaillut ja lahjonut. Alan olla jo tosi toivoton ja kyllästynyt joka iltaiseen taisteluun, joka eilenkin iltana kesti melkein puolitoistatuntia. Omat, eikä miehen, hermot enää tahdo kestää, joten tappelu lapsen kanssa asiasta syntyy todella helposti. 

Päiväunille menemisen kanssa on kotona sama juttu, vaikka harvemmin se kuitenkaa ihan yhtä kauan kestää. Päiväkodissa päiväunien kanssa ei ole ongelmia. Eikan täti oli hoitamassa lasta, eikä sinä iltana Eikka ollut kuin kerran tullut pois sängystään. Minulle ja miehelleni hän kuitenkin jaksaa temppuilla joka ilta ja vaikka kuinka kauan.

Olen jo miettinyt, että siirränkö lapsen takaisin nukkumaan pinnasänkyyn. Pääsee hän sieltäkin pois, mutta jospa hän kyllästyisi helpommin sängystä kiipeämiseen ja antaisi periksi aikaisemmin. Autoon Eikka nukahtaisi heti, mutta siihen en haluaisi häntä totuttaa, eikä minulla ole mahdollisuuttaa joka ilta häntä ajeluttaa.

Yritän lohduttautua ajatukseen, että tämä on vain ohimenevää, mutta alan epäillä asiaa. Ja jos tämä joskus rauhoittuu, niin varmasti sitten Lyylille iskee jonkinsortin ongelma nukkumisen kanssa. Yöt onneksi muuten ovat olleet meillä rauhallisia ja kaikki me nukutaan aamuun saakka sikeästi. Täytyy nyt olla edes siitä iloinen.

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Kalkkimaalia kärryyn

Ostin facebook kirpparilta puisen tarjoiluvaunun huimalla neljällä eurolla. Lakkapinta oli kärsinyt ja käytönjälkiä löytyi, mutta täysin ehjä ja tukeva. Periaatteessa vaunulle ei olisi tarvinnut tehdä mitään ja muutaman päivän katselin kärryä ihan sellaisenaan, mutta jotenkin mielestäni kärry kaipasi kuitenkin uutta särmää, jotta se sopisi paremmin meidän keittiöön. 

Päädyin siis kaivamaan pensselin ja telan esiin. Maalasin tarjoiluvaunun mustalla Vintage Paint kalkkimaalilla ja laitoin pintaan mustan Vintage Paint vahan. Tuolla kalkkimaalilla maalaaminen on niin ihanan helppoa, kun ei vaadita hiontaa tai pohjamaalia, eikä maali haise voimakkaalle. Kunhan sutii vain. 

Lopputulos on mattapintainen ja syvän musta. Tykkään todella! Nyt mustat muoviset renkaat eivät enää hyppää silmille samanlailla kuin puunvärisessä kärryssä, vaan "sulautuu" tyyliin. Kokonaisuus on yksinkertaisen tyylikäs ja musta kärry näyttää mielestäni hyvältä vaaleanharmaan muurin kyljessä.

Paikkansa keittiöstä tarjoiluvaunu löysi kyllä heti, mutta vielä ei ole tavarat löytäneet vaunuun. Ihan mitä vain ei voi kuitenkaan vaunun päällä säilyttää, sillä matalalle tasolle yltää pienemmänkin uteliaat kädet ja isompi on hoksannut, että vaunu liikkuu pyörillä. 

Mitäs pidätte?

 





tiistai 7. marraskuuta 2017

Taaperon rankka elämä


Jos ei aina ole helppoa olla taaperon äiti, niin ei se ole kyllä helppoa olla taaperokaan. Ei ainakaan meidän taaperon mielestä. Aina vain kielletään, eikä mitään kivaa saa tehdä. Kuten piirtää ruualla pöytään, painia pikkusiskon kanssa, lähteä yöpuvussa päiväkotiin, pissata lattialle, lähteä kesäkengissä pakkasella ulos, syödä banaaninkuoria, hyppiä lenkkareilla kuralätäkössä tai leikkiä "juostaan karkuun"-leikkiä, kun aina silloin ollaan muka lähdössä jonnekkin tai pitäisi pukea ja on kuulemma jo kiirekkin. Taaperollahan menee ihan hermo kun ei saa tehdä mitään kivaa.

Vaikeuksia tuottaa myös illat kun pitäisi mennä nukkumaan, eikä saa jatkaa leikkejä. Taapero yrittää kertoa vanhemmille, ettei halua nukkua, että kun ei väsytä yhtään. Eikä vanhemmat millään usko. Sanovat vain, että nyt on nukkumaanmenoaika ja kantaa takaisin sänkyyn, vaikka taapero niin haluaisi vielä juosta taloa ympäri tai katsoa ihan vähän telkkaria. Janokin iskee jossainvaiheessa, mutta kolmannella kerralla kun lapsi pyytää lisää vettä janoonsa, äiti ei enää annakkaan. Ei muka voi janottaa enään. Ilta yleensä päätyy siihen, että taapero suuttuu vanhemmilleen kun he eivät tajua, että silmien hierominen ja haukottelu ei tarkoita, että väsyttää ja että häntä janottaa (tai pissattaa) edelleen vaan. Pakko kiukutella, koska vanhemmat ei muuten tajua. 

Taaperon pitäisi aina olla reipas. "Syö reippaasti, kävele reippaasti, ole nyt reippaasti..." Mutta ei taapero halua olla reipas. Ei hänellä ole kiire ruokailla tai kiire yhtään minnekkään. Ei hän halua olla reipas pelottavissa ja uusissa tilanteissa. Ei halua, vaikka vanhemmat vaatii. Kilttikin pitäisi aina olla. Nyt varsinkin kun tontut kurkkii. Eihän aikuisetkaan ole aina kiltisti. Isikin ottaa joskus lelun(lue: jotain kiellettyä)taaperon kädestä, vaikka eihän toisen kädestä saa ottaa. Äitikin joskus huutaa, vaikka on sanottu, ettei saa huutaa. Ei taaperonkaan siis tarvitse ihan aina olla kiltti. Joskus voi olla tuhma.

Mutta kuinka mahtavaa ja jännittävää on päästä kauppaan. Omien pikkukärryjen kanssa on todella siistiä juosta hyllyjen välissä käytäviä ja liukua polvilleen lattialla. Parasta on kun iskä tai äiti juoksee perässä. Jotain ne huutaa, mutta taapero ei omalta metelöinniltään kuule, mitä ne sanoo. Taapero osaa kerätä kärryihin myös kaikkea kivan näköistä kyytiin, jotka tylsät vanhemmat kuitenkin ottavat kärryistä pois. Joskus taapero menee myös autokärryillä, mut ne on vähän tylsät, koska äiti työntää niitä niin hitaasti. Kyydistä onneksi pääsee itse pois, niin voi juosta käytäviä pitkin. Taaperon mielestä karkuleikki ja kiljuminen on ihan parasta, mitä kaupassa voi tehdä. Ja sit harmittaa kovasti (ja äänekkäästi) kun vanhemmat kieltää ja kun pitää lähteä kaupasta pois. Äiti ja iskä usein kantaa taaperon väkisin autoon, vaikka taaperolla olisi hyvä leikki ollut vielä kesken.

Taapero onneksi harvoin kärsii tylsyydestä. Hän kyllä aina keksii jotain tekemistä. Esimerkiksi kun autossa on tylsää istua, taapero viihdyttää itseään potkimalla etupenkkiä. Tämä leikki on entistä kivempi, mitä kuraisemmat kengät on. Riisuu vaatteitaan ja kokeilee kuinka kauas ne autossa lentää. Hän myös irroittaa oman ja siskonsa turvavyön, jotta he voisivat leikkiä yhdessä takapenkillä. Mutta kokoajan äiti ja iskä komentaa. Älä potki penkkiä, älä ota kenkiä pois, ei voi irroittaa turvavyötä, älä heitä mitään etupenkille,  ISTU ALAS!! Eivät ymmärrä kuinka tylsää on vain istua paikallaan ja katsella ikkunasta ulos, että jos vaikka näkyisi jännittävä kaivinkone, jota ei koskaan kuitenkaan näy. Taapero ilmoittaa kuuluvasti koko loppumatkan, että haluaa pois autosta.

Meidän perheessä kukaan ei ole oikein aamuvirkku. Taapero varsinkaan. Aamut siis usein on niitä rankimpia. Yleensä lapset heräävät hoitoaamuina ennen herätyskelloa, mutta eilen aamulla meillä oli normaalia aikaisempi herätys. Taapero heräsi yllättävän reippaasti ja nousi sängystä omin jaloin ilman pitkää taivuttelua. Se olikin sitten sen aamun ainoa hyvä asia. Mikään ei sujunut ja kaikki oli väärin. "En haluu" oli aamun hokema. Vaatteet olivat väärät ja vain yökkäri olisi kelvannut päälle. Pikkusiskonkin vaatteet olivat väärät. Vaippaa ei saanut vaihtaa ja päiväkotiin oli lähdössä väärä pehmolelu mukaan. Viimeinen niitti oli, kun taapero laittoi kädet housujen taskuihin ja tajusi, ettei hänellä ollut yhtään rahaa. Siitä seurasi todella iso harmistus, meteli ja itkupotkuraivarit. (Ei hänellä ole koskaan taskuissaan rahaa ollutkaan.) Onneksi äidin halirutistus auttoi taas ja vastoinkäymisistä huolimatta ehdittiin ajoissa päiväkotiin. 

Kyllä tämä joskus helpottaa, taaperoidenkin elämä. 




keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Moi pitkästä aikaa!

Blogi on ollut monestakin syystä, ja osittain tarkoituksellisesti, nyt syksyn tauolla. Kovasti on tehnyt mieli kirjoittaa ja joitain luonnoksia on syntynyt, mutta hiljaiselo blogin puolella on säilynyt. Osittain henkilökohtaisista syistä ja osittain yksinkertaisesti kiireisen arjen takia.

Elämä on tällähetkellä yhdellä sanalla kuvattuna hektistä. Aikaa ei löydy itselle, eikä oikein muillekkaan. Töitä, lapsia ja kotihommia. Sitä se pääsääntöisesti on. Vapaapäiville kertyy aina sitten niin paljon ohjelmaa ja tekemistä, että missään välissä ei tunnu olevan aikaa hengähtää ja vain olla. Ja olempa huomannut, että kun sellainen hetki joskus harvoin tulee, että voisikin vain olla, niin kyllähän siihenkin keksii jonkun rästihomman, mikä on odottanut vuoroaan.

Syksy toi tullessaan päiväkotiarjen meidän perheeseen. Se on helpottanut arkea kovasti, mutta onhan siinä ollut monen monta juttua mitä pitää opetella ja muistaa. Lapset viihtyvät päiväkodissa tosi hyvin, eikä meillä ole ollut ongelmia hoitoon jäämisen kanssa. Eikka varsinkin on mielissään uusista kavereista ja leikeistä. Pidemmän vapaan jälkeen hän jo kysyy koska mennään päiväkotiin ja hoitoaamuisin hommat rullaa jouhevasti, sillä poika on reippain mielin lähdössä hoitoon. Lyyliä alkuun hieman jännitti päiväkoti ja uudet ihmiset, mutta onneksi päiväkodista löytyy tuttu ja turvallinen isoäiti kenen sylistä on ollut hyvä tutustua uuteen arkeen. Toki lapset ovat kotona reagoineet muutokseen omilla tavoillaan ja vanhempien huomiosta tuli helposti alkuun tappelua. Nyt onneksi on alkanut kotonakin elämä rauhoittua. Ainakin taas hetkellisesti. 

Me ollaan onneksi oltu terveitä. (Koputtaa puuta). Lyylillä teki neljä hammasta samanaikaisesti tuloaan ja ne nostivat muutamana iltana kuumeen, mutta ei niistäkään ole muutoin juuri harmia ollut. Hieman ruokahaluttomuutta välillä ja öisin on saattanut joutua laittamaan tytölle tutin suuhun. Yöt meillä on muutoin nukuttu pääsääntöisesti todella hyvin. Siirrettiin Lyyli nukkumaan Eikan kanssa samaan huoneeseen ja se kyllä rauhotti Eikan yöllisiä vaelluksia ja itkuja. Välillä havahdun, että Eikka on yöllä kömpinyt väliimme nukkumaan, mutta ihan ilman itkuja tai meteliä. Lyyli se edelleen porskuttaa unta kaaliin sen 12 tuntia heräämättä. Hän on kyllä aina ollut loistava nukkuja.

Meillä kovasti jo odotetaan kunnon lunta ja joulua. Eikkakin jo tietää, että tontut kurkkii ikkunoista ja  että joulupukki tuo lahjoja vain kilteille lapsille. Ei kyllä tunnu silti käytökseen vaikuttavan. Hehe! Hän toivoi joulupukilta lahjaksi voimarenkaita (voimistelurenkaat), mutta sellaiset löytyikin sattumalta jo isoisän ja isoäidin varastosta. Niissä on nyt kiikuttu ja opeteltu uusia temppuja. Eikka käy kerran viikossa telinevoimistelu-jumpassa ja se onkin aina viikon kohokohta! Lyylikin on oppinut uusia temppuja, nimittäin hän lähti toissapäivänä kävelemään. Ensiaskeleet kesti melkein kahden metrin matkan verran. Mahtavaa!

Yritän taas päästä kiinni kirjoittamiseen ja julkaista myös niitä kirjoituksiani säännöllisesti. Ehkäpä tämä elämäkin joskus rauhoittuu tai sitten tähän vauhtiin tottuu jossain vaiheessa. Toivottavasti jompikumpi!





tiistai 12. syyskuuta 2017

Yksivuotias neiti


Meidän pieni tyttömme täytti vuoden. Se tarkoittaa sitä, että meillä ei enää virallisesti ole vauvaa (Nyyh!), mutta taaperoita kaksin kappalein. Tosi haikea juttu. Ihan liian nopeasti hurahti taas vauvavuosi ohitse. Toisaalta kuitenkin hyvä juttu, sillä moni asia helpottuu sitä mukaan kun lapsi kasvaa ja oppii uutta. Ja kaikkea sitä oppimista ja uuden oivaltamista on mahtava seurata vierestä.  

Lyyli on edelleen rauhallinen ja erittäin tyytyväinen lapsi. Hän ei juurikaan valita. Kaikki on hyvin kun vain on ruokaa riittävästi ja äiti lähellä. Pahin vierastaminen on onneksi ohitse, eikä tyttö enää jää huutamaan minun perääni töihin lähtiessä, mutta kyllä edelleen äiti on aika tärkeä. Minun läsnäollessa, minun on todella oltava läsnä tai ainakin näköyhteyden päässä. Jännittääkin kuinka käy kun päiväkoti aloitetaan. Lyyli yleensä sopeutuu uusiin asioihin nopeasti ja ongelmitta, mutta eroahdistus tuntuu olevan tytöllä suuri.

Ihana, iloinen, tyytyväinen, sosiaalinen, nautiskelija, herkkä, tutkiskeleva, fiksu, jääräpäinen ja tempperamenttinen. Näin kuvailisin meidän suloista Lyyliä. Hänellä on tumman ruskeat silmät ja tukkakin on ennemmin tumma kuin vaalea. Se vähä mitä nyt on. Neiti on pieni ja hentoinen. Ei ole liiemmin ylisöpöjä reisimakkaroita tai hassun hauskaa kaksaria, niinkuin veljellään aikanaan. Pienet ripakintut, joiden varaan neiti nousee ja joilla hän ottaa hetkittäin liiankin rohkeita askelia tukea vasten. Rohkeasti ja päättäväisesti hän pyrkii eteenpäin, vaikka taitoa vielä puuttuu.

Lyyli rakastaa nukkumista. Kun vien hänet päiväunille, hänellä on pieni hymy kasvoilla. Aivan kuin se olisi päivän kohokohta; päikkärit. Hän jää sänkyyn aivan hiljaa ja nukkuu noin kaksi tuntia. Iltaisin sama juttu. Hänen on saatava tärkeä pöllö-pehmolelu kainaloon ja sen jälkeen hän tyytyväisenä jää pöllön kanssa nukkumaan. Hyvin harvoin hän jää itkemään, eikä juuri koskaan ole jäänyt leikkimään tai häiläämään sänkyynsä. Hän nukkuu 11-12 tuntia heräämättä, eikä hänen kauneusuniaan häiritse vaikka vaihdettaisiin kakkavaippa välissä tai vaikka Eikka itkee kovaan ääneen vieressä. 

Lyyli ottaa rennosti. Hän ei tosiaan valita turhasta, eikä hänellä ole ollut koskaan kiire. Hän nauttii pötköttelystä ja sylistä. Kesken leikkien hän saattaa pötkötellä lattialla hymyillen ja seuraillen isoveljen touhuja. Hän pyytää syliin ja halii. Välillä intoutuu pussailemaankin kovasti. Ihan aina Lyyli ei kuitenkaan ole iloinen ja tyytväinen pötköttelijä. Hänellä myös menee joskus hermot ja kun ne sitten menee, niin se huomataan ja kuullaan. Tempperamenttia löytyy ja ihan heti hän ei harmistustaan unohda. Hän osaa pitää omia puoliaan ja luulen, että vielä jonain päivänä isoveli jää pienelle ja pippuriselle toiseksi. 

Innolla odotan millainen taapero pienestä rakkaasta kasvaa ❤


Kuva: Miia Juntunen

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Vessan uusi ilme

Pienten lasten kanssa vuorokaudessa on hyvin rajallisesti aikaa. Remontoinnit ja suuremmat kodin askareet on hyvä yleensä toteuttaa molempien vanhempien ollessa kotona tai päiväunien aikana, jos vain ehtii, eikä tuota liikaa meteliä. Teimme pintaremonttia meidän "kakkosvessaan" aina kun ehdimme ja jaksoimme. Minä sen viime kesänä aloitin. Ison mahan kanssa ähersin pienessä vessassa, jossa hyvä kun mahduin kääntymään. Ajattelin, että kuinka kätevää kun saa vessan rempattua ennen vauvan syntymistä ja pääsee vauvan pyllyn pesemään hoitopöydän lähellä. Vauva syntyi ja mieheni jatkoi remonttia. Vessa valmistui vauvan ollessa 10 kk ikäinen. Eli melkein ajallaan. Hahaa! Enää ei ole hoitopöytää, eikä meidän "vauvan" pyllykään taida enää tuohon pieneen lavuaariin mahtua, mutta toinen vessa on silti tarpeen.


Maalasimme harmaat seinät valkoiseksi ja vaihdoimme tapetin. Ennen tapettia oli vain pienellä seinällä pöntön takana, mutta me tapetoimme myös viereisen seinän. Se toi paljon enemmän vessaan ilmettä, kuin vain valkoinen seinä. Vanha, liasta pinttynyt ja kellastunut lattiamatto vaihdettiin tummaan viinyyliin, mikä tuntuu oikein mukavalta jalan alla. Lavuaarin yläpuolelle iskettiin laatat ja viereen puinen taso.  Laatat ja taso olivat ylijäämiä keittiö remontista ja tapetin saimme ystäviltämme. Heiltä oli jäänyt ylimääräiseksi juuri sen verran kuin tarvitsimme. Remonttia varten ostimme siis vain valkoisen maalin ja lattiaan vinyylin. Rahallisesti ei siis suuri investointi.

Kyllä nyt kelpaa asioida pienessä vessassa!