Lupauksia

Joulu on siivottu pois ja arkinen tammikuu on saapunut. Vuosi on alkanut samoilla kuvioilla kuin viimekin vuosi; sairastaen. Lapset ovat molemmat olleet kuumeessa ja flunssassa. Harvoin he onneksi sairastavat. Minä teloin käteni kaatuessani uudenvuodenpäivänä, eikä käsi ole vieläkään kunnossa, vaikka onneksi kuitenkin jo paremmassa. Tottakai vielä oikea käsi! Ärsyttävää olla "yksikätinen". 

Teittekö lupauksia uudellevuodelle? Minä tein. Sen saman minkä aina; tiputan painoani, kohennan kuntoani ja panostan hyvinvointiin. Lupaukseni ei ole oikein pitänyt viime vuosina. Nyt haluan kuitenkin pitää lupaukseni ja päästä takaisin kuntoon, missä olin ennen esikoista. 

Rankat raskaudet lyhyen ajan sisällä ja vauva-arki ovat jättäneet isoja jälkiä kroppaan ja niiden korjaaminen vaatii työtä ja aikaa. Vanhat rutiinit ovat muuttuneet uusiin, ei niin terveellisiin, tapoihin. Kiireen keskellä sitä syö silloin kun ehtii ja mitä ehtii. Usein ruokailu painottuu iltaan kun lapset ovat jo nukkumassa ja kun päivällä ei ole ehtinyt haukata kuin suklaata ja pullaa, niin nälkä illalla on melkoinen. Tästä on päästävä eroon. Haluan myös panostaa uneen. Lapset nukkuvat yönsä pääsääntöisesti todella hyvin ja aamulla pitkään, mutta itselläni tahtoo nukkumaanmeno venyä seuraavan vuorokauden puolelle. Pitäisi vaan mennä aikaisemmin nukkumaan, mutta kun ei muka malta.

Aloitin nyt 12 viikkoa kestävän dietin. Seuraan tarkkaan annettuja ohjeita koskien ruokavaliota ja liikuntaa. Toivon tämän avulla saavani toki karistettua kiloja, mutta myös rajoitettua herkuttelua ja säännöllisen liikunnan taas osaksi elämää ja sitä kautta paremman kunnon, pidemmät yöunet, energiaa ja puhtia päivään.

Olen myös luvannut tänä vuonna antaa enemmän aikaa itselleni ja panostaa parisuhdeaikaan. Yksi syy liikunnan harrastamattomuuteen on se, kun ei raaski. Vietän mielummin aikaa lasten kanssa kotona kuin kuntosalilla huhkien. (Mikä ei tietysti huono ole sekään.) Päiväkotiarki on kuitenkin opettanut lapsille ja minulle, ettei se lasten hoitoon jättäminen ole niin paha asia. Lapset pärjäävät hienosti. Ja jumpan ajan he ovat isänsä kanssa kotona. Ei minun tarvitse potea huonoa omatuntoa siitä, että teen jotain joskus myös ilman lapsia tai että emme ole joka hetki perheenä yhdessä. Enemmän siis omaa aikaa. Oli se sitten jumppaa tai vaikkapa juhlimista. 

Ja totuushan on, että koko perhe voi hyvin, jos äiti voi hyvin ;)

Olkoon siis vuosi 2018 hieman enemmän "Miljan vuosi", kuin mitä aikaisemmat kolme vuotta ovat olleet. Aamen!

Herkkulakko

Oon niin koukussa. Sokerikoukussa. Oon yrittänyt tässä jo jonkin aikaa saada tätä herkuttelua kuriin ja päättänyt, että vain viikonloppuisin saa herkutella. Varmasti moni tietää, että mitä enempi sokeria syö, sen enempi sitä tekee mieli, joten viikonloppujen sokeriövereiden jälkeen mun on ollut hankala lopettaa herkuttelua maanantaina. Varsinkin, jos herkkuja on jossain ollut tarjolla tai jotenkin hassusti on käynyt niin, että niitä on jäänyt vielä kaappiin. Siellä ne lymyilee ja huutelee mun nimeä. Selkärankaahan meikäläiseltä löytyy just saman verran kuin kastemadolta, joten uskotte varmaan, että ei ne kauaa siellä kaapissa notku.

Nyt mulla on mennyt ihan överiksi tää touhu, sillä joka päivä tulee syötyä jotain hyvää ja yleensä sitten viikonloppuisin tulee vedettyä vielä ne sokeriöverit. Nam ja yöh. Nyt homma on saatava kuriin ja ratkaisu siihen on herkkulakko. Selkärangattomalle ihmisille ei mikään ihan piece of cake. Onneksi tähän hommaan sain ystävän mukaan ja yhdessä päätettiin, että lakkoillaan nyt ainakin jouluun saakka. Hei haloo. Yksi kuukausi. Ei pitäisi olla paha. Varmuuden vuoksi kuitenkin lyötiin vetoa ja jos jompikumpi heikkona hetkenä sortuu, tulee se hänelle kalliiksi. Viikonloppuna piti sitten tottakai herkutella koko kuukauden edestä ja nyt tuntuu vähän siltä, että pulla tai karkki ei maistuis, vaikka joku sitä tarjoaisikin. 

Viikonloppuna tuli sokeriherkkujen lisäksi syötyä kyllä terveellisempiäkin herkkuja, kuten sushia. Ah! Niin taivaallista ja vieläpä itsetehtyä. Oli ensimmäinen kerta minulle, kun väsäsin sushia itse, eikä se niin vaikeata ollutkaan. Jäin kyllä jotenkin aivan koukkuun siihen hommaan ja haluan ehdottomasti kehittyä tässä lajissa kokkina. Mielenkiintoista ja herkullista touhua. 

P.S Pakko vielä hehkuttaa ja kertoa kaikille kuinka hyvin meillä viimeyönä nukuttiin. Lyyli söi iltatissin puoli 10 aikaan ja nukkui siitä seitsämään saakka, kunnes heräsi syödäkseen uudelleen ja ruokailun jälkeen jatkoi taas unia. Eikkakin nukkui 13 ja puoli tuntia ja heräsi vasta puoli kymmeneltä, joten tämä äippä sai nukkua ruhtinaalliset reilu 10 tuntia yhdellä pikaisella heräämisellä. Jihuu!