Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raskaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raskaus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 11. lokakuuta 2016

Kropan palautuminen

Eihän sitä voi kun ihmetellä, miten naisen kroppa toimii ja mitä se kestää. Raskaus ja synnytys ovat ihan mielettömän kova rasitus naisen keholle ja elimistölle. Jokaiseen odotus vaikuttaa erilailla ja samoin palautuminen on hyvinkin yksilöllistä. Varmaa kuitenkin on, että raskaus jättää jälkensä meidän kaikkien odottajien vartaloihin.

Oon ihan järkyttynyt siitä, kuinka huonossa kunnossa tällähetkellä olen. Eipä sitä voi kyllä muuta olettaakkaan, kun ei ole melkein kahteen vuoteen tehnyt mitään. Molemmat raskaudet ovat rajoittaneet liikkumista ja Eikan syntymän jälkeen keskityin vaan vauvaan, enkä juurikaan itseeni. Kun taas alkoi kiinnostamaan enempi oma hyvinvointi ja peilikuva, niin pian raskustesti näyttikin taas positiivista ja kuntoilut jäi. Kunto on ehtinyt rappeutua siis kunnolla ja raskauskiloja on kertynyt melkein kahden raskauden verran. 

Kroppa tekee jo kovasti töitä palautumisen eteen. Lantionseudulla tuntuu hetkittäin kipuja kun luut "paukkuu" takaisin paikoilleen. En tiedä palautuuko ne koskaan täysin. Ylä- ja alaselässä on myös havaittavissa kipuja. Niihin osasyyllisenä on varmastikkin myös imetysasennot. Jalkapohjissa huomaa myös vartalon muuttuvat asennot. Jälkisupistuksia ei ole ollut enää useampaan viikkoon, mutta välillä tulee hetkiä, kuin tuntuisi, että sisäelimet kramppaavat. Nekin siis palaavat takaisin omille paikoilleen kohdun siirryttyä pois tieltä.

Jo valmiiksi notkollaan oleva selkäni notkahti raskauden aikana entisestään. Tuntuu kuin kävelisin edelleen ison mahan kanssa takakenossa vaappuen. Keskivartalon lihakset ovat niin surkeat, että olen alkanut epäilemään onko niitä enää olemassakaan. Kaikkien vatsamakkaroiden ja löysän nahan alta kuitenkin löysin jotain lihasta muistuttavaa. (I epäilee sitä edelleen.) Erkaantuneet vatsalihakseni ovat palautuneet aika hyvin ja luulen, että pikkuhiljaa uskaltaa keskivartalon lihaksia lähteä vahvistamaan. Ryhdistä en viitsi edes mainita ja rintojen kohtalon näkee vasta imetyksen loputtua.


Viimeinen mahakuva.
Viisi tuntia ennen synnytystä.

Paljon on siis tekemistä, että tämä kroppa saadaan jonkinlaiseen kuntoon. Luonto hoitaa tottakai osansa tässä palautumisprojektissa ja keho tarvitseekin aikaa palautuakseen. Olen kuullut, että kestää kaksi vuotta imetyksen lopettamisesta, kunnes kroppa on täysin palautunut raskaudesta ja synnytyksestä. Paljon saan kyllä tehdä itsekkin työtä, sillä Eikasta ei ainakaan imetys karistanut kiloja yhtään ja fyysinenkunto ei sohvalla istumalla kohene.

Mutta tiedättekö. Vaikka halu on kova ja motivaatio korkealla, on silti edessä suuri kynnys lähteä liikkumaan. "En kuitenkaan jaksa.", "kaikki kattoo ja näytän tyhmältä." Ja vielä kun tietää, mikä rääkki se ensimmäinen kerta aina on. Tartuin kuitenkin härkää sarvista ja lompsin spinningiin. 45 minuuttia hikoilua pyörän selässä ja se tuntui aivan mahtavalta! Jaksoin koko tunnin, eikä edes ollut niin paha. Ihan huikee fiilis kun pitkästä aikaa sai hikoilla kunnolla ja tehdä jotain fyysistä. Nyt on kova hinku päästä uudestaan ja salitreeniäkin tekisi mieli käydä kokeilemassa. Pakko kuitenkin muistaa, ettei synnytyksestä ole vielä kuutta viikkoakaan, että on pakko ottaa alkuun rauhallisesti ja antaa keholle aikaa rauhassa palautua, ettei tule mitään ongelmia tai jää mitään pysyviä haittoja. 

Pikkuhiljaa.



  


tiistai 30. elokuuta 2016

Pikaisia kuulumisia

Vielä täällä ollaan maha pystyssä. Uh.

Nyt olisi raskausviikko 37+4. Eikka syntyi näillä lukemilla ja olin jo aivan varma, ettei uusi vauva viihtyisi mahassa yhtä pitkään. Olin väärässä. Tämähän viihtyy ja varmaan viihtyy vielä pitkään ihan vain kiusakseni. Reilu viikko takaperin sairaalassa vielä ajattelin, että varmasti viikon sisällä hän syntyy ja lääkäritkin olivat hieman sitä mieltä, että vauva olisi valmis pikkuhiljaa tulemaan, mutta sairaalassa vietetyn yön jälkeen on ollut rauhallista, eikä juurikaan ole ollut merkkejä lähenevästä synnytyksestä.


Toissayönä valvoin kuitenkin taas supistusten takia ja kun supistukset alkoivat käymään kunnolla kipeiksi, otin kellon esille, jotta voin laskea supistusten välin, mutta kun sain puhelimen käteen loppuivat supistukset siihen. Mieskin tokaisi aamulla, että ei se sitten taaskaan syntynyt. No ei! Tämä vauva on kyllä aikamoinen jahkailija. Hieman kyllä jännittää, että kuinka valmiiksi hän saa paikat valmisteltua jahkailullaan ja pääntyöntämisellään, että ilmestyyköhän hän maailmaan sitten kiireellä ja kertarytinällä. Ou nou.


Onneksi päivät ovat kuitenkin odottamisesta huolimatta menneet nopeasti. Eikan kanssa riittää kyllä tekemistä ja ohjelmassa on ollut muutakin. Eilen illalla ihana ystävä tuli kylään ja toi tullessaan ämpärillisen puolukoita. Oli koko illaksi tekemistä kun siivottiin puolukat ja iltapalaksi keittelin vielä vispipuuroa. Tämä päivä kului ulkoleikeissä isovanhempien luona.


Torstaina olisi taas neuvola. Toivon kyllä, ettei sinne tarvitsisi enää mennä, mutta tuskimpa ehdin synnyttämään ennen sitä. Olen jo alkanut henkisesti varautumaan siihen, että raskausviikot paukkuu yliaikaa ja lapsi syntyy vasta syyskuun loppupuolella. Ei varmaan olisi kannattanut vitsailla yliaikaisesta raskaudesta ja olla niin varma, että tämä syntyisi viikolla 38.



Etsi Eikka <3




perjantai 26. elokuuta 2016

Raskaudet vertailussa

Viimepäivinä olen pessyt vauvanvaatteita ja tekstiilejä, kaivanut tumppuja ja villasukkia laatikoista ja laittanut hoitopöydän kuntoon. Olen pakannut Eikalle hoitolaukun valmiiksi ja vauvallekkin tarvittava sairaalaan mukaan odottaa vaatekaapin päällä. Jonkinlaista sairaalakassia olen koittanut myös pakkailla, mutta tärkeintä nyt on, että mukana on neuvolakortti, hammasharja ja puhelimen laturi. Kaiken muun sinne saa myöhemminkin, jos tarvitsee. Ensimmäisellä kerralla kaikki oli valmista jo useampaa kuukautta ennen laskettuaikaa ja nyt en ollut edes vauvanvaatteita kaivanut vielä esiin. 

Toinen raskaus on mennyt nopeasti. Kohta meitä oikeasti on neljä. Odotusaika on tuntunut kuluvan ainakin puolet nopeammin, kuin aikoinaan esikoista odottaessa. Silloin aina tarkkaan tiesi mikä viikko ja monesko päivä oli menossa ja mitä vauvan kehityksessä viikottain tapahtui. Nyt ei ole edes ollut hajua viikoista ennenkuin asian on tarkistanut. 

Vatsa on kasvanut samaa tahtia sf-mittojen mukaan ja olen huvikseni vertaillut myös vatsakuvia. Aikalailla samankokoinen vatsa minulla siis on nyt, mutta vatsan malli on mielestäni erilainen. Eikasta vatsa oli hivenen "terävämpi", kun taas nyt vatsa on täysin pyöreä malliltaan.

Nykyinen raskaus rv37+0 / Ensimmäinen raskaus rv37+1 (kaksi päivää ennen synnyttämään lähtöä)



Närästys on vaivannut molemmissa raskauksissa, mutta Eikasta se oli todella paljon voimakkaampaa, eikä tahtonut millään mennä ohi. Nyt on riittänyt välillä ihan vain lasillinen vettä tai maitoa ja joskus se menee nopeasti ohi ihan itsestäänkin.

Huonoa oloa on ollut molemmissa raskauksissa. Ensimmäisessä ehkä hitusen enempi, mutta se pysyi jollainlailla kurissa kun söi säännöllisesti. Nyt etovaan oloon ei tunnu auttavan mikään ja varsinkin iltaisin ja öisin kärsin oksettavasta olosta. Ensimmäisellä kerralla huono olo meni usein ohi syömällä jotakin ja nyt tuntuu, että huono olo tulee nimenomaan syömisen jälkeen. 

Ihmeellisiä mielihaluja ruuan sihteen ei minulla ole kummassakaan raskaudessa ollut, mutta jos jotain alkaa tehdä mieli, on sitä kyllä heti saatava. Eikkaa odottaessa söin paljon hedelmiä ja jogurttia. Rasvainen ja makea tuntui kammottavalta ajatukselta. Nyt olen myös alkuun syönyt paljon hedelmiä ja jogurttia, sekä muuta kevyttä, mutta makeanhimo on aivan älytön! Varsinkin lakritsia ja salmiakkia tekee mieli. Niitähän ei kai raskaana ollessa saisi edes syödä. Hups. 

Nestettä on kertynyt molempia odottaessa. Tällä kertaa vain paljon aikaisemmin, mutta se voi tietysti johtua myös kesästä. Eikasta viimeisellä raskausviikolla nestettä kertyi jopa kilon verran vuorokaudessa. Paino on noussut samaa tahtia kuin viimeksi. Ilokseni vain en ehtinyt päästä niistä edellisistäkään kiloista eroon ennen näitä uusia. Ihan saa tehdä töitä, että näistä kiloista joskus pääsee eroon. Jos pääsee.

Kivuista ja säryistä on hankalampi sanoa, sillä aika tuntuu kultaavan muistot. Lantiosäryt raskauden alkuvaiheessa olivat kyllä muistaakseni pahemmat ensimmäisessä raskaudessa, samoin selkäkivut. Liitoskivut ovat olleet huomattavasti paljon kivuliaammat nyt kuin viimeksi. Häntäluun kipeytyminen on kokonaan tämän toisen raskauden aikainen juttu. 

Supistukset ovat alkaneet molemmissa raskauksissa aikaisessa vaiheessa. Ensimmäisessä rv24 ja nyt rv19. Eikasta en muista juurikaan, että niitä olisi tullut levossa.

Väsymys on ollut molemmissa raskauksissa jossain vaiheessa todella ylitsepääsemätöntä, mutta kyllä nyt toisessa raskaudessa se on ollut paljon voimakkaampaa ja raskaus muutenkin on uuvuttanut paljon enemmän. Tottakai, sillä nyt ei ole ollut aikaa itselle ja levolle niinkuin ensimmäistä odottaessa oli. Vaikka varmasti väsymys ei siihen lopu kun vauva syntyy, niin on se silti varmasti erilaista väsymystä kuin nyt. Hormonien aiheuttama väsymys ei helpota, vaikka nukkuisi ja lepäisi kuinka ja imetyshormonit taas auttavat jaksamaan, vaikka ei yöllä olisi montaa tuntia nukkunutkaan. Näin ainakin viimeksi oli ja sitä todella toivon nytkin.

Vauvatkin ovat aivan erilaisia. Eikka oli vatsassa todella kova potkija ja voimakkaita liikkeitä tuntui jatkuvasti. Välillä ihan toivoi, että lapsi olisi hetken liikkumatta. Samanlainen sähikäinen poika on edelleen. Uusi tyyppi taas on rauhallinen möyrijä, joka venyttelee ja työntää itseään välillä niin, että vatsanahka tuntuu repeävän. Eikan potkut herätti öisin aina samaan aikaan minut, mutta nyt vauva antaa minun öisin nukkua aika rauhassa. Hormonit, säryt ja huono olo vain pitävät minua hereillä, niinkuin ensimmäisessäkin raskaudessa. 

Eikkaa lähdettiin synnyttämään illalla rv 37+3 ja hän syntyi pari tuntia yli puolenyön. Saas nähdä millä viikolla sisko tai veli päättää haluta saapua maailmaan. Sitä odotellessa! 




keskiviikko 24. elokuuta 2016

Väärä hälytys

Rv 36+4

Viikonloppuna huomasin omassa olossani hieman muutoksia. Huono olo lisääntyi, samoin väsymys. Turvotus ja verenpaineet nousivat iltaisin ja teki öistä entistä levottomampia. Öisin supistikin kai. En ole ihan varma siitä, sillä en tiedä olenko nähnyt sittenkin vain unta. 

Maanantaina olo jatkui ja illalla pääsi itku. Sanoin miehelleni, että ei voi olla enää normaalia, että on niin paha olla ja joka paikkaa kolottaa. Mittailin verenpaineita, jotka tuntuivat vain nousevan kokoajan ja ihmettelin leposykettä, joka korkeimmillaan oli 96. Ylävatsaan alkoi sattua ja tuntui, että päätäkin hieman särki. Oireet viittasivat raskausmyrkytykseen. Päätin soittaa äitipolille, että saan mielenrauhan ja kysyä kuinka toimitaan. Käsky kävi lähteä heti tutkittavaksi. 

Äitipolilla olin myöhään illalla ja jouduin jonkin aikaa odotelemaan ennenkuin pääsin lääkärin vastaanotolle. Sisätutkimus osoitti, että paikat ovat hyvinkin jo pehmenneet ja valmiin oloiset. Kohdunsuu oli 2 cm auki ja kohdunkanavaa oli vielä hieman jäljellä. 

Painoarviota ei pystytty kunnolla saamaan, sillä vauvan pää on jo niin alhaalla, ettei sitä voinut mitata, mutta silmin nähden kuulemma hyvän kokoinen ja valmiin oloinen. 

Verenpaineet olivat sairaalassa mitattuna ihan ok, eikä verikokeissa tai virtsanäytteessä ollut mitään myrkytykseen viittaavaa. Jäin kuitenkin hetkeksi vielä käyrälle makoilemaan, koska haluttiin seurata vauvaa. Siinä pötkötellessä alkoi supistaa. Ei kipeästi, mutta napakasti. Supistukset piirtyivät käyrälle ja kätilö kertoi niiden olevan säännöllisiä ja ne tulivat tasan viiden minuutin välein. En siis päässytkään kotiin, vaan osastolle odottelemaan josko synnytys käynnistyisi. 

Yö meni supistellessa, eikä unta juurikaan kertynyt. Aamulla puoli 7 kuitenkin supistukset vain yhtäkkiä lakkasivat. Se olikin vain väärä hälytys. Olo oli aamulla hyvä. Aamupala maistui ja verenpaineet näyttivät myös todella hyvältä. Mikäs siinä kun sai pötkötellä vuoteessa melkein puoli kahteen iltapäivällä. Lääkäri oli sitä mieltä, että pääsen kotiin odottelemaan synnytyksen käynnistystä, mikä voi tapahtua kuulemma tänään, huomenna tai vaikkapa kahden viikon päästä. 


Nyt on ollut sitten rauhallista. Muutamia yksittäisiä supistuksia vain. Olenkin käynyt testailemassa meidän uusia menopelejä siinäkin toivossa, että se saisi vauvaan hieman liikettä. Jos en synnytystä saa käynnistymään, niin ainakin olen saanut raitista ilmaa ja paikat entistä kipeimmiksi. 

Levätäkin toki voisi, mutta eihän se ihan niin yksinkertaista ole yksivuotiaan kanssa ja kun ei tässä vaiheessa enää ole niin väliä vaikka syntyisikin. Yhtään en laittaisi vastaan vaikka tulisi jo ensi yönä. Kypsiä tässä ollaan molemmat, minä ja vauva.

maanantai 22. elokuuta 2016

Ei enää kuukauttakaan

Minua on alkanut jännittämään. Lähinnä jännittää, että millainen uusi tyyppi oikein on ja miten se arki oikeasti kahden kanssa sujuu. Nyt ei nimittäin enää ole kovinkaan kauaa kun vauva syntyy. Jos hän tulisi samoilla viikoilla kuin Eikka, ei raskautta olisi jäljellä enään kuin kahdeksan päivää. Ja vaikka nyt menisi yliaikaakin, niin ei tässä siltikään olisi kuin kuusi viikkoa niin viimeistään käynnistettäisiin. Toivottavasti nyt kuitenkaan ei yli mene. Hermot ei ehkä tällä äidillä kestäisi enää kuutta viikkoa. 

Emme siis tiedä lapsen sukupuolta. Minulla on kyllä tietynlainen tunne siitä kumpaa sukupuolta hän saattaa edustaa, mutta varmaksihan ei voi sanoa. Olisi tietysti kiva, jos vauva olisi tyttö. Saisi tutustua molempiin maailmoihin ihan lähietäisyydeltä ja pääsisi hypistelemään ihania mekkoja. Toki yhtä kivaa olisi seurata myös veljesten touhuja. Ei siis väliä kumpi tulee, kunhan nyt vaan jo pian tulisi. 

Uusi sisarus on aivan erilainen mahassa kuin veljensä. Tämä on rauhallinen mönkijä, joka silloin tällöin potkaisee hentoisesti tai heiluttelee hieman käsiään ja jalkojaan. Välillä hän yrittää pönkeä itseään vatsanahasta läpi. Saa nähdä onko hän rauhallinen ja hentoinen myös syntymänsä jälkeen vai yhtä kiivas ja kovaääninen kuin veljensä on ollut ensihetkistään saakka. 

Olen myös miettinyt, että miltä vauva näyttää. Ensimmäisestä lapsesta kun ei osannut oikein ajatella yhtään, että minkä näköinen sieltä voi tulla. Nyt jotenkin odottaa automaattisesti vauvaa, joka muistuttaa Eikkaa. Eihän se näin tietenkään ole, mutta kun on luonut jonkinlaista mielikuvaa mielessään, niin jotenkin nyt odotan saapuvaksi kaljua nyyttiä, jolla on tummat silmät, äitinsä korvat ja isänsä nenä. Mitäs jos hän onkin oikein tuuhea tukkainen. Hassua. Tunnistaako sitä sitten omakseen. Hehe. 

I jää isyyslomalle heti kun vauva syntyy. Hän on tottakai taaperon kanssa kotona kun me olemme vauvan kanssa sairaalassa ja on sitten yhteensä kolme viikkoa kotona tutustumassa uuteen pieneen ja opetellaan yhdessä, että miten se arki lähtee lasten kanssa rullaamaan. Sepäs onkin jännä nähdä. Onko se alkuun ihan farssi vai alkaako yhteinen sävel lasten kanssa löytyä jo piakkoin. Kiinnostaa myös kovasti, kuinka Eikka vauvaan suhtautuu. 

Viimeiset viikot ja päivät kyllä matelee, sillä kokoajan tutkiskelen itseäni ja koitan etsiä ja tulkita oireita mahdollisesti lähenevästä synnytyksestä. Vertailen oloani edellisen raskauden viimeisiin päiviin. Ei toki kai pitäisi vertailla, sillä jokainen raskaus on omanlaisensa. Vaikka Eikka syntyikin ennen laskettua päivää, voi tämä tosiaan mennä kaksi viikkoakin yli. Oireista huolimatta. Ei voi kuin jännittää, että syntyykö vauva elo- vai syyskuun puolella.




maanantai 8. elokuuta 2016

Viimeisiä raskauviikkoja

Raskausviikko 35 meneillään ja alkaa olla aika tukala olo niin  fyysisesti kuin henkisestikin. Fiilis  viimeisen viikon ajan on ollut hyvinkin samanlainen kun Eikkaa odottaessa juuri ennen synnytystä. Itseni puolesta toivoisinkin, että raskaus olisi pian ohitse, mutta lapsen olisi hyvä kypsyä vielä ainakin pari viikkoa.

Väsymys on todella kova, ihan jopa ylitsepääsemätön, mutta vaikka kuinka väsyttää ei nukkumisesta oikein tahdo tulla mitään. Yöt on levottomia. Mahan kanssa ei löydy yhtäkään hyvää asentoa, on kuuma, närästää, lantioon ja alapäähän särkee ja kääntyminen on kivuliasta. Niin ja vessassa käyminen on oikea urakka. Päiväunia, jos yritän nukkua, en jostain syystä saa unta. 

Huono olo on jatkuvaa, eikä oksentaminen ole ollut kaukana. Syöminen tekee pahaa, mutta pakko jotain on syödä. Viimeiset päivät olen lähinnä syönyt leipää ja rahkaa, sekä napostellut jotain pientä.

Perjantaiyönä tuli pari napakkaa ja lyhyttä supistusta, mutta ei sen kummempaa. Menkkakipumaista supistelua on ollut koko viikonlopun ja eilen alkoi "sukkapuikko" kivut. Eli kohdunsuulla vihlovat kipuilut. Jostain luin näiden kipujen johtuvan kohdunsuun pehmenemisestä. En oikein tarkkaa tiedä tästä, mutta muistan että ensimmäisen raskauden loppupuolella oli samanlaista kipuilua. 

Perjantaina kävin neuvolassa. Verenpaine oli edelleen koholla ja paino on noussut todella huimasti parissa viikossa. Eikkaa odottaessa runsaampi verenpaineen ja painon nousu alkoi noin kaksi viikkoa ennen synnytystä. Vauvan pää oli myös laskeutunt todella alas, niinkuin epäilinkin, ja se sijaitsee nyt häpyluun takana synnytyskanavassa. Lantionseudun kivut ja säryt ovat siksi lisääntyneet ja liikkuminen on ajoittain vaikeaa.

Vaikka vauva ei ihan vielä syntyisikään, ei viikkoja enää montaa ole jäljellä. Tällähetkellä ei ole yhtään haikeaa miettiä, että raskaus on pian ohitse. Päinvastoin. Odotan todella jo, että pääsen mahasta ja oloista eroon. Nyt olen sitä mieltä, että tämä on viimeinen kerta kun tähän ryhdyn, mutta koskaan ei voi sanoa ei koskaan. Aika kultaa muistot ja yllättävän nopeastikkin vielä. Nyt kuitenkin malttamattomana odotan vain sitä hetkeä kun pääsen mahasta eroon ja saan uusimman rakkauden syliin.

Mä olen niin kypsä.

Raskausviikko 34+0.
Ensimmäisessä kuvassa Eikasta ja toisessa kuvassa nyt.
p.s Huomaa "hiukan" turvonneet jalat ja sormet. Ou mai!




keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Neuvolakuulumisia ja pesänrakennusta


Raskausviikko 32 lähenee loppuaan ja tänään kävin neuvolassa katsastamassa tilannetta. Vauvalla on kaikki hienosti. Hän hengailee masussa pää alaspäin ja hän kasvaa hyvin. Hieman keskikäyrän alapuolella niinkuin veljensäkkin silloin. Syke oli keskiarvolta 140 ja kuului selkeästi. 

Oma vointi ja jaksaminen on välillä koetuksella. Lämpö lisää huonoa oloa ja supistuksia. Johtunee varmaankin nesteen kertymisestä. Enemmän pitäisi juoda vettä, mutta myönnettäköön, että tahtoo unohtua. 

Hemoglobiini on 122, eli se oli hyvä, mutta verenpaine oli koholla. Varsinkin alapaine. Sitä kuulemma pitäisi nyt seurata ja jos ilmaantuu mahdollisia muita raskausmyrkytyksen oireita, pitää heti ottaa yhteyttä neuvolaan tai äitipolille. Muistaakseni Eikkaa odottaessa oli ihan sama juttu. Eikasta verenpaineeni nousi hieman loppua kohden ja juuri ennen synnytystä arvot olivat muutaman viikon todella korkeat. Ei kuitenkaan raskausmyrkytystä. Menen kahden viikon päästä kuitenkin ylimääräiselle neuvolakäynnille, jossa lähinnä tarkistetaan verenpaine.

Neuvolasta tarttui matkaan lippusia ja lappusia, jotka pitäisi täyttää sairaalaa varten. Toiveita ja ajatuksia synnytykseen liittyvissä asioissa. Omista ajatuksistani kirjoitinkin tässä postauksessa. Papereissa oli myös kohta, johon tulisi kirjoittaa  nimi tytölle ja pojalle mahdollista hätäkastetta varten. Ihan ei olla vielä nimiä keksitty, mutta hyviä vaihtoehtoja meillä onneksi jo on.

Eikkaa odottaessa minuun iski pesänrakennusvietti, jonka seurauksena siivosin neljä päivää kotia lattiasta kattoon. Järjestelin kaapit ja heiluin höyrypesurin kanssa. Pesuhuoneenkin siivosin kahdesti, että varmasti tuli puhdasta. 

Nyt pesänrakennusvietti on kohdistunut lastenhuoneeseen, jonka remontointi on parhaillaan käynnissä. Valitettavasti homma on sellaista, että minä en voi oikein remontissa auttaa. Lähinnä vain siis suunnittelen ja remontin jälkeen sisustan. 

Ärsyttävää katsoa vierestä kun muut remontoi, joten minäkin käärin hihat ja laitoin heilumaan. Meidän pikkuinen "kakkos" vessa kaipaa pintaremonttia ja päätin aloittaa sen nyt. Tapettia, maalia, lattiaa ja muutama kaakeli. Enköhän ainakin osasta selviydy ihan itseksenikin. Kiva saada jotain omaa, erilaista, puuhaa ja tekemistä kun Eikka nukkuu. Ja pääseepähän vauvan takapuolta pesemään sitten "uuteen" vessaan. 




Nyt painun nukkumaan. Jospa sitä tulisi nukuttua edes muutama tunti hyvin tänäyönä. 
Kauniita unia.



maanantai 4. heinäkuuta 2016

Lomaa ja levottomia öitä

Meidän perhe lomailee nyt yhdessä. Mahtavaa! I jäi ihastuttamaan (ja vihastuttamaan, hih.) meidän arkea neljäksi viikoksi. Tätä olen niin odottanut. Hyvä etten ole öitä laskenut. 

Loma alkoi pitkällä viikonlopulla siskoni perheen luona Turussa. Serkkutytöt innoissaan hoitivat Eikkaa ja pikku äijä oli aivan innoissaan tytöiltä saamastaan huomiosta ja seurasta. Päästiin nauttimaan kesän lämmöstä ja auringosta hyvässä seurassa touhuten.




Kaikesta kivasta ja hauskasta huolimatta viikonlopun shoppailuretket, autossa istuminen ja helteet eivät hellineet omaa oloa. Nyt issiästä vihloo niin, että kävely on tukalan kivuliasta ja turvonnut olomuotoni huvittaa kanssaihmisiä. Itseäni ei pahemmin naurata. Onneksi nyt hieman viileni ilma, niin jospa se olokin tästä kohenee. 

Raskausviikko 30 pyörähti käyntiin perjantaina. Vauvan liikkeet ovat muuttuneet taas voimakkaammiksi ja potkut tuntuvat suunnilleen jossain navan korkeudella. Eikka kääntyi viikolla 29 ja pää painoi siitä eteenpäin ikävästi. Voiko siis puhua jostain "pään kiinnittymisestä". Uudesta mönkijästä en osaa sanoa, miten päin hän milloinkin mahassa pötköttää, mutta olettaisin pään olevan useimmiten oikealla puolella, lonkkaluun takana.



Eikka on nukkunut juhannuksesta saakka äärimmäisen levottomasti ja nukkumaanmenosta on tullut oikea tahtojensota. Tunnin huutamisen ja nukuttamisen jälkeen hän vihdoin yleensä nukahtaa, mutta yöllä hän jossain vaiheessa havahtuu ja herää. Huutaa niin kauan kunnes otamme hänet viereen. Hän on nyt siis viisi yötä nukkunut meidän vieressä. Toissayö meni hyvin omassa sängyssä heräämättä kunhan nukkumaanmenosta vain oltiin ensin selvitty ja viimeyökin jo vähän paremmin, mutta aamulla herättiin jo kuuden jälkeen. Tänään hän nukahti isänsä syliin sillävälin kun olin keittämässä iltapuuroa. 

Eikkaa ei ole käytännössä koskaan tarvinnut nukuttaa ja 3kk iässä hän ei enää nukahtanut syliin tai viereen. Hän on aina viihtynyt omassa rauhassa nukkumaanmennessä ja nukkunut levottomasti vieressä. Nyt on muutenkin jotain pientä "vain äiti kelpaa" -juttua ilmassa ja ensimmäistä kertaa ihan kunnon vierastamistakin. Myöskin aikamoisia raivareita meillä koetaan melkein päivittäin. En ymmärrä mikä hänen on. Vähän tsuumailin, että saattaa olla kulmahammas tulossa. Tai sitten tämä on vain jokin vaihe. Uhmaa ehkä. Ehkäpä öitä helpottaa myös siirtymien omaan huoneeseen, mikä tivottavasti tapahtuu vielä tämän loman aikana.



P.S Vihdoin sain aikaiseksi tilata poikasen 1vee kuvia. Vielä on vaikea valinta edessä kun pitäisi päättää, että minkä kuvista suurennuttaisin olohuoneen seinälle. 




tiistai 28. kesäkuuta 2016

Ajatuksia synnytyksestä

Minua ei synnytys pelota. Ei pelottanut ensimmäisestäkään. Se menee niinkuin menee, eikä sitä voi kauheasti suunnitella tai miettiä etukäteen. Toki toivoisin, että kaikki menisi yhtä hienosti kuin viimeksi. Vähän minua toki jännittää, mutta lähinnä jännitän kuinka kiire tulee lähteä sairaalaan.

Ensimmäinen synnytyskokemukseni oli todella positiivinen. Synnytyksen kestoksi on merkitty kahdeksan tuntia, joista vajaa kuusi olimme sairaalassa. Pärjäsin ihan hyvin ilman kipulääkkeitä aina lapsiveden menoon saakka ja sen jälkeen pyysinkin epiduraalin. Mitään kivunlievitystä en kuitenkaan ennättänyt saada, sillä ehdimme olla synnytyssalissa vain 40 minuuttia kun lapsi oli jo maailmassa. Ponnistusvaihe kesti alle kymmenen minuuttia. Sitä voi kai jo kutsua helpoksi synnytykseksi. 

Vointini oli synnytyksen jälkeen toki hieman väsynyt ja sekava, mutta jälkisupistuksia lukuunottamatta ei minulla juuri kipuja ollut. Pystyin istumaan ja kävelemään aivan normaalisti, eikä vessassa käyminenkään tuottanut tuskia. Kipulääkkeitä ei tarvinnut syödä. 

Eikan synnytys todella oli nopea synnytys kun kyseessä oli ensisynnyttäjä. Muutamaan otteeseen minua onkin nyt kätilö suositellut tulemaan tälläkertaa heti sairaalaan kun siltä tuntuu. Kuulemma perushyvä nyrkkisääntö on, että toinen synnytys kestää aikalailla tasan puolet ensimmäisestä. Jos minulla menee lapsivedet kotona ja supistelee jo, olisi kuulemma siinävaiheessa hyvä tilata suoraan ambulanssi, sillä Eikka syntyi alle 2 tuntia vesien menosta ja meillä matkaa synnytysairaalaan on noin 60 kilometriä. Tokihan tämä voi olla aivan toisenlainen synnytys, mutta useimmiten synnytykset kuulemma menevät samalla kaavalla. 

I lähtee toki mukaan synnytykseen. Se on todella suuri tuki ja apu itselle, vaikkei hän mitään voikkaan tehdä. Riittää kun näen hänen kasvonsa ja tarvittaessa hän pitää kädestä kiinni. Heti lapsen syntymän jälkeen on hienoa kokea ensihetket yhdessä. Täytyy meidän siis myös miettiä Eikan hoito synnytyksen ajaksi. Ei olla vielä asiaa mietitty, mutta varmasti asia järjestyy. Hoitopaikka paljon riippuu vuorokaudenajasta ja mille viikonpäivälle synnytys sattuu osumaan. 

Olen miettinyt, että jos synnytys sujuu normaaliin tapaan, ongelmitta ja nopesti, en haluaisi kivunlievitystä tälläkään kertaa. Lämmin kauratyyny selässä rittäisi. Toki sillä heikolla hetkellä, polttavista supistuksista kärsiessäni, saattaa olla, että kiroan kätilön ja koko muun henkilökunnan, ellen saa kaikkea mahdollista, mikä vain auttaisi kipuun. 

Hieman jopa odotan innolla toista synnytystä. Se on varmasti kokemuksena erilainen kuin ensimmäinen kerta. Nyt tiedän itse enemmän ja osaan tulkita supistuksia ja kroppaani. Osaan vastata kätilön kysymyksiin muutakin kuin, että en tiedä. Ensimmäisellä kerralla sitä oli vain yhtä kysymysmerkkiä ja mietti mitä mahtaa seuraavaksi tapahtua. Voisin kuvitella, että toisella kerralla kokemuksesta saa paljon enemmän irti. 

Enkä malta odottaa niitä hetkiä synnytyksen jälkeen. Niitä odotan kaikkein eniten. Kun saa lapsen syliin ja alkaa se tutustuminen pieneen turvonneeseen ja avuttomaan myttyyn. Naaman vääntelyt ja venytykset. Pienet sormet ja varpaat, sekä ensimmäiset haukottelut ja imettämiset. Ja se kun Eikka tulee katsomaan ensimmäisen kerran vauvaa. Ne on elämän parhaimpia kokemuksia ja hetkiä. ❤️

kolmen tunnin ikäinen




perjantai 17. kesäkuuta 2016

Kamalan ihana raskaus

En valitettavasti kuulu niihin naisiin, jotka kokevat raskauden tuoman hehkun ja tuntevat itsensä kauniiksi ja elinvoimaiseksi. En myöskään lukeudu niihin naisiin, joille raskaus on vain iso vatsa ja lisääntynyt virtsaamisen tarve. Minä kuulun niihin naisiin, joita varjostaa koko raskauden ajan epämukavat kivut, säryt ja huono-olo. 

Vaikka kuinka ihanaa onkin odottaa vauvaa ja  tuntea pienen ihmeen elämää sisällään, ei se silti tarkoita sitä, että raskaana olo olisi mukavaa. Ei vaikka kuinka haluaisi, niin olostaan on vaikea nauttia kun sattuu, särkee, oksettaa ja väsyttää.

Paino on alkanut nousta ja sen kyllä huomaa. Jalat muistuttavat sähkötolppia ja sormet prinssinakkeja. Silmät vielä näkyvät poskien takaa, mutta syyskuussa tilanne saattaa olla toinen. Nestettä kertyy, eikä siihen tunnu auttavan mikään. En kovinkaan innoissani odota, miltä peilikuva näyttää loppuraskaudesta.

Maanantaina kävin lääkärissä ja oikeastaan ihan synnärillä saakka, sillä kärsin todella kovasta vatsakivusta, polttavasta selkäkivusta ja napakoista, kipeistä supistuksista. Kivut olivat hyvinkin verrattavissa synnytyskipuihin ja todella jo ehdin säikähtää. Onneksi kuitenkin selvittiin vain sillä säikähdyksellä. Kipujen syytä ei vielä tiedetä, mutta epäilivät virtsakiviä, joiden aiheuttama kipu sai aikaan myös voimakkaita supistuksia. Vauvalla on siis kaikki onneksi hyvin ja minäkin selviän tästä. 

Lääkärissä todettiin myös, että kohdunsuu oli hieman pehmentynyt, vaikka on vielä onneksi napakka. Kohdunkaulaa oli reippaasti vielä jäljellä. Vauva sijaitsee todella alhaalla ja siksi yhdessä runsaiden supistusten takia on olemassa riski, että vauva humpsahtaa synnytyskanavaan jo aikaisessa vaiheessa, niinkuin veljensäkkin  (rv33). Tälläkertaa vain paikat eivät taida olla yhtä "timmissä" kunnossa kuin ensimmäisellä kerralla, joten itse synnytys saattaisi käynnistyä tälläisestä humpsahduksesta. Siksi lääkäri olikin sitä mieltä, että töihin ei ole enään mitään asiaa ja olisi otettava rauhallisesti loppuun saakka.

Olo on jo nyt käynyt ajoittain aika tukalaksi ja vielä olisi viimeinen kolmannes jäljellä. Huh. Vauva siis sijaitsee alhaalla ja sen todellakin huomaa. Se painaa ikävästi alavatsaa ja eritoten virtsarakkoa. Liitoskivut ovat välillä julman kipeitä ja selkäjomotukset häiritsevät unta. Vatsa ahdistaa ja on tiellä. Kenkiä laittaessa närästää voimakkaasti ja välillä on oksennus suussa asti. Hetken jo ehdin luulla ja toivoa, että tämä raskaus olisi edellistä helpompi, mutta pahoin pelkään, että tämä saattaa ollakkin entistä vaikeampi.

Toivottavasti olo ei pahenisi enään kovin paljon, jottei kesä menisi ihan mönkään. Haluaisin kuitenkin jaksaa leikkiä ja touhuta Eikan kanssa muuallakin kuin kotisohvalla. 

Kypsyttelyä







lauantai 11. kesäkuuta 2016

Hieman väsyttää


Kartanon pönttöuuneissa on pöhissyt tuli muutaman päivänä ja töihin lähtiessä on jalkaan saanut vetää kumisaappaat ja päälle paksumman takin. Kelit muistuttavat nyt enempi perinteistä suomalaista kesää. Toivottavasti pian pääsisi kuitenkin nauttimaan taas auringosta ja lämmöstä. Näillä keleillä kun ei ulkoilu oikein houkuta. (Eikä oikein mikään muukaan.) En kyllä tiedä uskalletaanko ulkoilla omassa pihassa muutenkaan juuri nyt. Meidän katolla meinaan on lokinpesä ja huomasin poikasten taapertavan pihalla. Kaupasta tullessani emo lintu puolusti lapsiaan kirkumalla yläpuolellani ja koitti vielä pommittaa inhasti. Onneksi ei osunut. 

Neuvolassa muuten selvisi syy väsymykseeni. Hemoglobiini näytti 107:ää ja nyt sitten olenkin nauttinut päivittäin rautaa. Ostin nestemäisen rautavalmisteen luontaistuotekaupasta. Se on hellä vatsalle, eikä ole aiheuttanut minulle huonoaoloa, niinkuin jotkut rautavalmisteet. Maanantaina käyn taas lääkärissä ja katsotaan onko raudasta ollut hyötyä. Sain myös neuvolasta verensokerimittarin ja nyt olen mittaillut sokereita parin viikon ajan. Arvot näyttävät hyvältä, joten tuskin jatkotutkimuksia tulee.

Vaikka väsymys välillä vaivaa, ei aikaa ylimääräiselle levolle tahdo löytyä. Nuori herra pitää siitä kyllä huolen. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitää meidän arjessa, sillä Eikka on hoksannut kiivetä tuoleille ja pöydille. Ennen ongelmana oli vain keittiöjakkara, mutta nyt hän kiipeilee kaiken mahdollisen päällä. Se on siis tällähetkellä parasta tekemistä. Ei tarvitse kuin antaa koiralle ruokaa, niin siinä ajassa lapsi jo tanssii pöydällä. Silmät on siis oltava selässäkin ja nurkan taakse ei voi hetkeksikään livahtaa. Muutaman kerran hän on jo penkiltä tipahtanut, mutta kun on säikähdyksestään selvinnyt, kiipeää hän penkille heti uudestaan.



Väsymykseen on selkeästi vaikuttaneet myös työt. Työpäivän jälkeen olo on nuutunut ja illalla jopa hieman tuskainen. Kroppaa särkee ja supisteluille ei näy loppua. Kotihommat tulee tehtyä puolivillaisella ja vähänväliä tulee seurattua kelloa, että koska onkaan iltapuuron aika. Eilen, hyvänyön toivotuksen jälkeen, nautin kodin hiljaisuudesta ja omasta seurastani sohvalla karkkipussin kanssa. Kovin kauaa en ehtinyt nauttia kunnes uni vei voiton. I tuli iltavuorosta ja herätti minut sohvalta kömpiäkseni sänkyyn jatkamaan. Aamulla onneksi uni maistui myös pienelle miehelle ja herättiin yhdessä vasta puoli kymmeneltä. Luksusta.

Tänään ei (vielä) väsytä, joten taidamme lähteä Eikan ja mopsin kanssa vaunulenkille. Myöhemmin tänään päästään juhlimaan paria pientä synttärisankaria. Mukavaa lauantaita ja muistakaa levätä viikonlopuna! 

maanantai 30. toukokuuta 2016

Rv 25 ja lauseiden jatkamista

Viimeyönä ensimmäistä kertaa tuntui, että maha on edessä ja mikään asento ei tuntunut selälle hyvältä. Väsymys vei onneksi kuitenkin nopeasti voiton, eikä tarvinnut kovin kauaa pyöriä. Ehkäpä selkä- ja lantiosäryt olivat tällä kertaa kuitenkin hieman itseaiheutettuja, sillä olimme lauantaina kuuntelemassa ja katsomassa Jukka Poikaa ja tanssilattiaa tuli kulutettua.

Keskiviikkona on pitkästä aikaa neuvola. Mielenkiintoista nähdä hemoglobiiniarvo, sillä olen ollut hieman normaalia väsyneempi viimeaikoina. Toki haukottelu voi johtua myös lämmöstä ja ahkerasta ulkona olemisesta. Eikkaa odottaessa jouduin aloittamaan rautakuurin raskausviikolla 28 Hb:n ollessa 113. Muutama rautatabletti viikossa nosti arvoa kuitenkin riittävästi. Silloin tosin hemoglobiini oli raskauden alussa hivenen korkeampi kuin tällä kerralla.

Paino on oman vaa'an mukaan nyt noussut noin neljä kiloa. Eli ihan taitaa normaalia painonnousua olla, vaikka herkut on kyllä maistuneet hieman liiankin hyvin viimeisen kuukauden aikana ja oma olo on ainakin kymmenen kiloa isompi. Pientä turvotusta on ajoittain havaittavissa, mutta vielä ovat sormukset sormessa, eikä ne ahdista. Lapsi painaa tällähetkellä vasta noin 600g-700g, mutta maha tuntuu painavalta.

Uusi sokerirasitustesti olisi kai edessä. Edelliset arvot olivat kuitenkin niin hyvät, että neuvolan täti hieman lupaili, että välttyisin tällä seuraavalla kerralla sen pahan litkun juomiselta. Toivottavasti, sillä se aiheutti kamalan huonon olon ja sen juominen nosti oksennuksen kurkkuuni. Ehkäpä siis selviäisin vain sokeriarvojen mittaamisella nyt toisella kerralla.

Vauva möngertää vatsassa nyt vilkkaasti ja liikkeet ovat selkesti voimakkaampia. Ne voi tuntea jopa vatsaa koskettaessa. Eikasta liikkeet olivat selkeitä ja voimakkaita potkuja, mutta uusi kaveri enemmänkin mönkii ja työntää itseään mahaa vasten. Välillä tulee pieniä potkujakin.



Haaste, joka tuntuu nyt pyörivän blogeissa, eksyy nyt minunkin blogiini. Jatkan siis lauseita.

En ymmärrä... 
Mihin tämä aika katoaa. Oli monta asiaa, mitkä piti hoitaa kevään aikana ja nyt on jo kesä, eikä puhettakaan, että hommat olisi hoidettu.

Seuraavaksi ajattelin... 
Lähteä Eikan kanssa ulos ja käydä samalla ostamassa maitoa kaupasta. 

Viimeaikoina... olen yrittänyt nauttia ja keskittyä raskauteen ja pieniin potkuihin, sillä niinkuin jo totesin, että nämä viikot vain viuhahtavat ohitse, eikä sitä ehdi itse oikein tajuta laisinkaan.

En osaa päättää... Millaiset lastenvaunut hankkisimme ja lapsen nimivaihtoehdot ovat myös mietityttäneet.

Muistan ikuisesti... Sen hetken kun sain lapseni syliini ensimmäisen kerran. 

Päivän paras juttu... 
Päivä on vasta aluillaan, eikä tiedä mitä kaikkea kivaa se tuo tullessaan. Aamulla oli ihana herätä kun aurinko paistoi ja ulkona tuntuisi olevan aika lämmin.

Noloa myöntää, mutta... 
En ole ensimmäisen kolmanneksen jälkeen "muistanut" syödä yhtäkään vitamiinia. 

Viikko sitten...
Kuulin ihania vauvauutisia! 

Kaikista pahinta on... 
Tällähetkellä selkäsäryt ja supistelut. Alan olla jo aika kyllästynyt, mutta vielä olis jaksettava useampi kuukausi.

Salainen taitoni on... 
Saada pannukakku epäonnistumaan joka kerta. 

Jos saisin yhden toiveen se olisi... 
Miljoona toivomusta lisää!

Minulla on pakkomielle...  
Tavaroiden asetteluun ja järjestykseen. 

Söin tänään... 
Eilisen pizzan puolikkaan aamupalaksi.

Ärsyttävintä on... 
Hyttyset! Menee tällähetkellä siis aivan hermot. Niitä on miljoona ja ne on kaikki kimpussani.

Tekisi mieli... 
Mehujäätelöä.

Minusta on söpöä... 
Kun lapseni tanssii nytkytellen polviaan.

Hävetti... 
Kiivetä neuvolan puntarille vielä edellisten  raskauskilojen kanssa. 

Olenko ainoa, jonka mielestä... 
Cheek on todella ärsyttävä ja hänen musiikkinsa ei oikein iske? 


Nyt lähden nauttimaan auringosta. Tehkää te muutkin niin! Ciao!

tiistai 3. toukokuuta 2016

Puolenvälin kuulumisia


Ah tätä aurinkoa ja lämpöä! Kyllä todellakkin kelpaa. Meidänkin perhe on nauttinut keväisestä auringosta ulkoilemalla ja kesän ekat pehmiksetkin lenkkeiltiin sunnuntai-iltana hakemaan jätskikiskalta.

Eikka kävelee jo hienosti ja kokeilee juoksuaskelia. Ollaan harjoiteltu nyt ulkona kävelyä kengillä. Hyvin sujuu, mutta montaakaan askelta ei päästä eteenpäin kun lapsi jo kiinnostuu kivistä ja muista "herkuista", mitä maasta löytyy. Kaiken hän söisi, mitä löytäisi ja suuhun mahtuisi.



Tänään käytiin katsomassa myös pikkuista rakkenneultrassa. Siellä se köllötteli hyvinkin tyytyväisen oloisena ja rauhallisena. Vähän malttoi kylkeä kääntää ja venytellä. Aivan toista maata kuin veljensä. Eikasta kun ei ultrassa millään meinannut saada mittoja ja kuvia kun ei hän ollut hetkeäkään paikoillaan. Sama meno on kyllä jätkällä jatkunut mahan ulkopuolellakin. 

Vauvalla oli kaikki siis hyvin. Paino oli nyt 362g ja koko pituus 25 cm. (Eikka oli vastaavilla viikoilla 70g painavampi) Pieni nöpönenä siellä haukotteli ja vilkutteli. Sukupuolta emme halunneet tälläkään kertaa tietää vaan jännitämme loppuun saakka. Minulla on kyllä hyvinkin vahva tunne siitä kumpi hän on, mutta nähtäväksi jää pitääkö äidinvaistot ja tuntemukset paikkansa. 

Vatsa on pyöristynyt jo melkoisesti ja alkaakin olla välillä hieman tiellä. Kauhulla odotetut selkäsäryt ja issiäs kivut ovat alkaneet, mutta vielä ainakin pysyvät jollainlailla kurissa levolla. Täytyykin ottaa tälläkertaa rauhallisesti, ettei yltyisi yhtä pahaksi kuin viimeksi. Muuten olen voinut kyllä todella hyvin ja hetken jo tuntui kun ei olisi raskaana laisinkaa. Kivuista ja säryistä huolimatta olo on ollut tosi positiivinen ja energinen. 


Supistelutkin ovat jo alkaneet, mutta onneksi ei vielä kipeitä supisteluja ole ilmaantunut. Harjoitussupistuksethan kuuluvatkin jo asiaan näillä viikoilla, mutta minun kohdallani kun ne eivät ole aivan normaaleja. Niitä on jatkuvasti, myös levossa ja ne kestävät pitkiäkin aikoja kerrallaan. Reilu viikko sitten harjoitussupistusta kesti 12 tuntia melki tauotta. Vaikka eiväthän nuo kipeitä ole, niin on ne silti kovinkin epämukavia. Kätilö löysikin tänään kohdun seinämästä supistusrenkaan (jos joku tietää tästä enemmän saa kertoa minulle lisää). Kuulemma ei ole vaarallista vaan ihan tavallista, vaikkakin ei kuulemma kovin yleistä. Herkistää helpommin supistuksille ja reagoi näköjään pienestäkin. Näin minulle kerrottiin. 

Oli ihana nähdä vauva. Tuli jotenkin turvallinen ja onnellinen olo. Nyt ei millään malttaisi odottaa syksyyn, että saan vauvan syliin ja pääsen halimaan ja pussailemaan häntä. ❤️ 





torstai 21. huhtikuuta 2016

Tyttö vai poika?

Netissä on useita erilaisia leikkimielisiä testejä, joiden avulla voit testata kumpaa sukupuolta todennäköisemmin odottaa syntyväksi. On myös erilaisia vanhankansan uskomuksia ja teorioita sukupuolen ennustamisesta. Ajattelin ihan leikkimielellä ja aikanikuluksi kerätä näitä uskomuksia yhteen ja testata ja katsoa millaisia tuloksia testit ja uskomukset meille näyttävät.

Millainen maha. Tyttövauvaa odottaessa maha on alhaalla ja leviää myös sivuille, kun taas poikaa odottaessa maha on suoraan edessä ja ylhäällä. No minulla oli kuulemma jo Eikkaa odottaessa aivan selkeä tyttömaha ja taitaa tämä nyt olla ihan samanlainen. Olen myös kuullut, että tyttömaha olisikin ylhäällä ja poikamaha päinvastoin alhaalla. En siis välttämättä luottaisi tähän väittämään.


Tytöt vie äidiltä kauneuden. Tässä raskauksessa ihoni on ollut normaali, mitä nyt muutama näppy taisi nousta ihan alussa. Eikkaa odottaessa alkuraskaudesta ja loppuraskaudesta minulla ilmeni jonkinsortin akne kasvoissa ja selässä, vaikka poikalasta odottaessa pitäisi kuulemma ihon hehkua.


Kuivat kädet on merkki pojasta ja pehmeät kädet taas kertovat tytön tulosta. Eikasta käteni olivat kyllä selkeästi kuivat ja kutisivat. Nyt ne ovat mielestäni aivan normaalit.


Linea negra, eli tumma viiva vatsassa ennustaa poikaa. Ja muistanko oikein, että varsinkin jos viiva meni navan yli, oli se varma pojan merkki. Eikasta minulla oli kyllä linea negra, mutta nyt en ole vielä sitä havainnut.


Pahoinvointi kertoo usein tyttövauvasta. Kummassakaan raskaudessa minulla ei ole ollut kovinkaan pahaa oloa. Vain sellaista etovaa oloa ja jonkinsortin ruokahaluttomuutta. Nykyisessä raskaudessa olo on ollut entistä parempi.


Närästys saattaa kuulemma olla merkki tytöstä. Kuulemma myös, jos närästää, niin syntyy tuuhea tukkainen lapsi. Minä sain kaljun pojan kovasta närästyksestä huolimatta. Vielä ei onneksi ole närästys tässä raskaudessa kovinkaan paljon piinannut.


Sydämen sykkeestä voi kuulemma myös päätellä tulevan sukupuolen. Tyttövauvoilla on tiheä syke ja pojilla hidas (alle 140). Tarkistin oikein neuvolakortista, niin Eikan sydämen sykkeet ovat joka kerta mitattu yli 140. Välillä jopa hipoen 160:tä.


Ruokahimot. Poikaa odottavan tekee mieli happamia ja suolaisia ruokia ja tyttöä odottava himoitsee makeaa ja raikasta. Mitäs jos himoitsee mitä sattuu?


Tyttövauvaa hikotuttaa ja poikavauva potkii. 


Jos rinnat kasvavat heti raskauden alussa, on odotettavissa tyttö. Jos oikea rinta kasvaa enemmän on tulossa poika, jos taas vasen kasvaa enemmän on odotettavissa tyttö. Tämän mukaan siis odotamme poikaa.


Poikavauva on mahassa vilkkaampi ja tyttö rauhallisempi. Eikka oli oikea sähikäinen. Ei siis hetken rauhaa ja ultratkin oli hankalia kun lapsi liikkui kokoajan. Liikkeistä on hankala vielä päätellä, mutta ainakin ultrassa ja neuvolassa on uutta vauvaa joutunut joka kerta herättelemään.



Poika:


Ei aamupahoinvointia. 

Et ole muuttunut ulkonäöllisesti tai jopa hehkut. 
Säärikarvojen kasvu on kiihtynyt. 
Tekee mieli happamia ja suolaisia ruokia. 
Eteenpäin työntyvä masu, raskautta ei havaitse takaapäin. 
Vauvan sydämensyke hidas (<140) 
Potkut napakoita ja kovia. 
Linea negra. 
Lapsi on siitetty pohjoistuulella.
Isä on nuori.
Sinulla on terävä ilme. 
Sängyn alla on hedelmöityshetkellä ollut miehisiä työkaluja, kuten vasara.
Olit yhdynnässä ovulaation aikaan. 
Odotat esikoista. 
Elitte leppoisaa elämävaihetta lasta tehdessänne. 
Kätesi ovat kuivat. 
Olet rauhallinen ja hyväntuulinen. 
Vauvan isä lihoo odotusaikana. 
Jalkasi ovat aiempaa kylmemmät. 
Jos raskausaikana löylyä heitettäessä kiuas paukahtaa.
Poikaolo 


Tyttö:


Sänky on hedelmöityshetkellä ollut poikittain lattialautoihin nähden.

Pahoinvointia raskauden aikana.
Isä on saunonut ahkerasti (tyttösiittiöt kestävät lämpöä paremmin)
Kukkiva iho.
Olet kiukkuinen.
Äiti on nauttinut paljon maitotuotteita.
Lapsi on siitetty etelätuulen aikaan.
Ikenet verestävät.
Vauva on kova hikkaamaan.
Vauvan potkut eivät ole kovin rajuja.
Vauvan syke tiheä.
Närästys.
Sinulla on jatkuvasti lempeä ilme.
Vatsasi leviää sivulle.
Makean himo.
Olit yhdynnässä muutama päivä ennen ovulaatiota.
Ei linea negraa.
Edellinenkin lapsesi on tyttö.
Olitte stressaantuneita lasta tehdessänne.
Kädet aiempaa pehmeämmät.
Tyttöolo.

Näiden uskomusten ja väitteiden perusteella meille olisi  luultavamminkin tulossa tyttö. Mutta hieman minua kyllä epäilyttää tulos, sillä näiden uskomusten perusteella Eikankin kuuluisi olla tyttö. Jokin siis näissä ehkä mättää.


Halusin vielä testata kuuluisaa sormustestiä. Eli tarvitaan sormus ja hius. Hius pujotetaan sormuksen läpi ja sitä roikotetaan odottavan äidin vatsan päällä. Jos sormus alkaa kiertämään ympyrää vatsan päällä on vatsassa tyttö ja jos taas sormus heiluu heilurin lailla edestakaisin on vatsassa poika. Tämän mukaan vatsassa lymyilee pikkuveli. 


Syyskuussa onneksi sitten samme tietää kumpi se on!