Pikaisia kuulumisia

Vielä täällä ollaan maha pystyssä. Uh.

Nyt olisi raskausviikko 37+4. Eikka syntyi näillä lukemilla ja olin jo aivan varma, ettei uusi vauva viihtyisi mahassa yhtä pitkään. Olin väärässä. Tämähän viihtyy ja varmaan viihtyy vielä pitkään ihan vain kiusakseni. Reilu viikko takaperin sairaalassa vielä ajattelin, että varmasti viikon sisällä hän syntyy ja lääkäritkin olivat hieman sitä mieltä, että vauva olisi valmis pikkuhiljaa tulemaan, mutta sairaalassa vietetyn yön jälkeen on ollut rauhallista, eikä juurikaan ole ollut merkkejä lähenevästä synnytyksestä.

Toissayönä valvoin kuitenkin taas supistusten takia ja kun supistukset alkoivat käymään kunnolla kipeiksi, otin kellon esille, jotta voin laskea supistusten välin, mutta kun sain puhelimen käteen loppuivat supistukset siihen. Mieskin tokaisi aamulla, että ei se sitten taaskaan syntynyt. No ei! Tämä vauva on kyllä aikamoinen jahkailija. Hieman kyllä jännittää, että kuinka valmiiksi hän saa paikat valmisteltua jahkailullaan ja pääntyöntämisellään, että ilmestyyköhän hän maailmaan sitten kiireellä ja kertarytinällä. Ou nou.

Onneksi päivät ovat kuitenkin odottamisesta huolimatta menneet nopeasti. Eikan kanssa riittää kyllä tekemistä ja ohjelmassa on ollut muutakin. Eilen illalla ihana ystävä tuli kylään ja toi tullessaan ämpärillisen puolukoita. Oli koko illaksi tekemistä kun siivottiin puolukat ja iltapalaksi keittelin vielä vispipuuroa. Tämä päivä kului ulkoleikeissä isovanhempien luona.

Torstaina olisi taas neuvola. Toivon kyllä, ettei sinne tarvitsisi enää mennä, mutta tuskimpa ehdin synnyttämään ennen sitä. Olen jo alkanut henkisesti varautumaan siihen, että raskausviikot paukkuu yliaikaa ja lapsi syntyy vasta syyskuun loppupuolella. Ei varmaan olisi kannattanut vitsailla yliaikaisesta raskaudesta ja olla niin varma, että tämä syntyisi viikolla 38.

Etsi Eikka <3

Raskaudet vertailussa

Viimepäivinä olen pessyt vauvanvaatteita ja tekstiilejä, kaivanut tumppuja ja villasukkia laatikoista ja laittanut hoitopöydän kuntoon. Olen pakannut Eikalle hoitolaukun valmiiksi ja vauvallekkin tarvittava sairaalaan mukaan odottaa vaatekaapin päällä. Jonkinlaista sairaalakassia olen koittanut myös pakkailla, mutta tärkeintä nyt on, että mukana on neuvolakortti, hammasharja ja puhelimen laturi. Kaiken muun sinne saa myöhemminkin, jos tarvitsee. Ensimmäisellä kerralla kaikki oli valmista jo useampaa kuukautta ennen laskettuaikaa ja nyt en ollut edes vauvanvaatteita kaivanut vielä esiin. 

Toinen raskaus on mennyt nopeasti. Kohta meitä oikeasti on neljä. Odotusaika on tuntunut kuluvan ainakin puolet nopeammin, kuin aikoinaan esikoista odottaessa. Silloin aina tarkkaan tiesi mikä viikko ja monesko päivä oli menossa ja mitä vauvan kehityksessä viikottain tapahtui. Nyt ei ole edes ollut hajua viikoista ennenkuin asian on tarkistanut. 

Vatsa on kasvanut samaa tahtia sf-mittojen mukaan ja olen huvikseni vertaillut myös vatsakuvia. Aikalailla samankokoinen vatsa minulla siis on nyt, mutta vatsan malli on mielestäni erilainen. Eikasta vatsa oli hivenen "terävämpi", kun taas nyt vatsa on täysin pyöreä malliltaan.

Nykyinen raskaus rv37+0 / Ensimmäinen raskaus rv37+1 (kaksi päivää ennen synnyttämään lähtöä)

Närästys on vaivannut molemmissa raskauksissa, mutta Eikasta se oli todella paljon voimakkaampaa, eikä tahtonut millään mennä ohi. Nyt on riittänyt välillä ihan vain lasillinen vettä tai maitoa ja joskus se menee nopeasti ohi ihan itsestäänkin.

Huonoa oloa on ollut molemmissa raskauksissa. Ensimmäisessä ehkä hitusen enempi, mutta se pysyi jollainlailla kurissa kun söi säännöllisesti. Nyt etovaan oloon ei tunnu auttavan mikään ja varsinkin iltaisin ja öisin kärsin oksettavasta olosta. Ensimmäisellä kerralla huono olo meni usein ohi syömällä jotakin ja nyt tuntuu, että huono olo tulee nimenomaan syömisen jälkeen. 

Ihmeellisiä mielihaluja ruuan sihteen ei minulla ole kummassakaan raskaudessa ollut, mutta jos jotain alkaa tehdä mieli, on sitä kyllä heti saatava. Eikkaa odottaessa söin paljon hedelmiä ja jogurttia. Rasvainen ja makea tuntui kammottavalta ajatukselta. Nyt olen myös alkuun syönyt paljon hedelmiä ja jogurttia, sekä muuta kevyttä, mutta makeanhimo on aivan älytön! Varsinkin lakritsia ja salmiakkia tekee mieli. Niitähän ei kai raskaana ollessa saisi edes syödä. Hups. 

Nestettä on kertynyt molempia odottaessa. Tällä kertaa vain paljon aikaisemmin, mutta se voi tietysti johtua myös kesästä. Eikasta viimeisellä raskausviikolla nestettä kertyi jopa kilon verran vuorokaudessa. Paino on noussut samaa tahtia kuin viimeksi. Ilokseni vain en ehtinyt päästä niistä edellisistäkään kiloista eroon ennen näitä uusia. Ihan saa tehdä töitä, että näistä kiloista joskus pääsee eroon. Jos pääsee.

Kivuista ja säryistä on hankalampi sanoa, sillä aika tuntuu kultaavan muistot. Lantiosäryt raskauden alkuvaiheessa olivat kyllä muistaakseni pahemmat ensimmäisessä raskaudessa, samoin selkäkivut. Liitoskivut ovat olleet huomattavasti paljon kivuliaammat nyt kuin viimeksi. Häntäluun kipeytyminen on kokonaan tämän toisen raskauden aikainen juttu. 

Supistukset ovat alkaneet molemmissa raskauksissa aikaisessa vaiheessa. Ensimmäisessä rv24 ja nyt rv19. Eikasta en muista juurikaan, että niitä olisi tullut levossa.

Väsymys on ollut molemmissa raskauksissa jossain vaiheessa todella ylitsepääsemätöntä, mutta kyllä nyt toisessa raskaudessa se on ollut paljon voimakkaampaa ja raskaus muutenkin on uuvuttanut paljon enemmän. Tottakai, sillä nyt ei ole ollut aikaa itselle ja levolle niinkuin ensimmäistä odottaessa oli. Vaikka varmasti väsymys ei siihen lopu kun vauva syntyy, niin on se silti varmasti erilaista väsymystä kuin nyt. Hormonien aiheuttama väsymys ei helpota, vaikka nukkuisi ja lepäisi kuinka ja imetyshormonit taas auttavat jaksamaan, vaikka ei yöllä olisi montaa tuntia nukkunutkaan. Näin ainakin viimeksi oli ja sitä todella toivon nytkin.

Vauvatkin ovat aivan erilaisia. Eikka oli vatsassa todella kova potkija ja voimakkaita liikkeitä tuntui jatkuvasti. Välillä ihan toivoi, että lapsi olisi hetken liikkumatta. Samanlainen sähikäinen poika on edelleen. Uusi tyyppi taas on rauhallinen möyrijä, joka venyttelee ja työntää itseään välillä niin, että vatsanahka tuntuu repeävän. Eikan potkut herätti öisin aina samaan aikaan minut, mutta nyt vauva antaa minun öisin nukkua aika rauhassa. Hormonit, säryt ja huono olo vain pitävät minua hereillä, niinkuin ensimmäisessäkin raskaudessa. 

Eikkaa lähdettiin synnyttämään illalla rv 37+3 ja hän syntyi pari tuntia yli puolenyön. Saas nähdä millä viikolla sisko tai veli päättää haluta saapua maailmaan. Sitä odotellessa! 

Väärä hälytys

Rv 36+4

Viikonloppuna huomasin omassa olossani hieman muutoksia. Huono olo lisääntyi, samoin väsymys. Turvotus ja verenpaineet nousivat iltaisin ja teki öistä entistä levottomampia. Öisin supistikin kai. En ole ihan varma siitä, sillä en tiedä olenko nähnyt sittenkin vain unta. 

Maanantaina olo jatkui ja illalla pääsi itku. Sanoin miehelleni, että ei voi olla enää normaalia, että on niin paha olla ja joka paikkaa kolottaa. Mittailin verenpaineita, jotka tuntuivat vain nousevan kokoajan ja ihmettelin leposykettä, joka korkeimmillaan oli 96. Ylävatsaan alkoi sattua ja tuntui, että päätäkin hieman särki. Oireet viittasivat raskausmyrkytykseen. Päätin soittaa äitipolille, että saan mielenrauhan ja kysyä kuinka toimitaan. Käsky kävi lähteä heti tutkittavaksi. 

Äitipolilla olin myöhään illalla ja jouduin jonkin aikaa odotelemaan ennenkuin pääsin lääkärin vastaanotolle. Sisätutkimus osoitti, että paikat ovat hyvinkin jo pehmenneet ja valmiin oloiset. Kohdunsuu oli 2 cm auki ja kohdunkanavaa oli vielä hieman jäljellä. 

Painoarviota ei pystytty kunnolla saamaan, sillä vauvan pää on jo niin alhaalla, ettei sitä voinut mitata, mutta silmin nähden kuulemma hyvän kokoinen ja valmiin oloinen. 

Verenpaineet olivat sairaalassa mitattuna ihan ok, eikä verikokeissa tai virtsanäytteessä ollut mitään myrkytykseen viittaavaa. Jäin kuitenkin hetkeksi vielä käyrälle makoilemaan, koska haluttiin seurata vauvaa. Siinä pötkötellessä alkoi supistaa. Ei kipeästi, mutta napakasti. Supistukset piirtyivät käyrälle ja kätilö kertoi niiden olevan säännöllisiä ja ne tulivat tasan viiden minuutin välein. En siis päässytkään kotiin, vaan osastolle odottelemaan josko synnytys käynnistyisi. 

Yö meni supistellessa, eikä unta juurikaan kertynyt. Aamulla puoli 7 kuitenkin supistukset vain yhtäkkiä lakkasivat. Se olikin vain väärä hälytys. Olo oli aamulla hyvä. Aamupala maistui ja verenpaineet näyttivät myös todella hyvältä. Mikäs siinä kun sai pötkötellä vuoteessa melkein puoli kahteen iltapäivällä. Lääkäri oli sitä mieltä, että pääsen kotiin odottelemaan synnytyksen käynnistystä, mikä voi tapahtua kuulemma tänään, huomenna tai vaikkapa kahden viikon päästä. 

Nyt on ollut sitten rauhallista. Muutamia yksittäisiä supistuksia vain. Olenkin käynyt testailemassa meidän uusia menopelejä siinäkin toivossa, että se saisi vauvaan hieman liikettä. Jos en synnytystä saa käynnistymään, niin ainakin olen saanut raitista ilmaa ja paikat entistä kipeimmiksi. 

Levätäkin toki voisi, mutta eihän se ihan niin yksinkertaista ole yksivuotiaan kanssa ja kun ei tässä vaiheessa enää ole niin väliä vaikka syntyisikin. Yhtään en laittaisi vastaan vaikka tulisi jo ensi yönä. Kypsiä tässä ollaan molemmat, minä ja vauva.

Ei enää kuukauttakaan

Minua on alkanut jännittämään. Lähinnä jännittää, että millainen uusi tyyppi oikein on ja miten se arki oikeasti kahden kanssa sujuu. Nyt ei nimittäin enää ole kovinkaan kauaa kun vauva syntyy. Jos hän tulisi samoilla viikoilla kuin Eikka, ei raskautta olisi jäljellä enään kuin kahdeksan päivää. Ja vaikka nyt menisi yliaikaakin, niin ei tässä siltikään olisi kuin kuusi viikkoa niin viimeistään käynnistettäisiin. Toivottavasti nyt kuitenkaan ei yli mene. Hermot ei ehkä tällä äidillä kestäisi enää kuutta viikkoa. 

Emme siis tiedä lapsen sukupuolta. Minulla on kyllä tietynlainen tunne siitä kumpaa sukupuolta hän saattaa edustaa, mutta varmaksihan ei voi sanoa. Olisi tietysti kiva, jos vauva olisi tyttö. Saisi tutustua molempiin maailmoihin ihan lähietäisyydeltä ja pääsisi hypistelemään ihania mekkoja. Toki yhtä kivaa olisi seurata myös veljesten touhuja. Ei siis väliä kumpi tulee, kunhan nyt vaan jo pian tulisi. 

Uusi sisarus on aivan erilainen mahassa kuin veljensä. Tämä on rauhallinen mönkijä, joka silloin tällöin potkaisee hentoisesti tai heiluttelee hieman käsiään ja jalkojaan. Välillä hän yrittää pönkeä itseään vatsanahasta läpi. Saa nähdä onko hän rauhallinen ja hentoinen myös syntymänsä jälkeen vai yhtä kiivas ja kovaääninen kuin veljensä on ollut ensihetkistään saakka. 

Olen myös miettinyt, että miltä vauva näyttää. Ensimmäisestä lapsesta kun ei osannut oikein ajatella yhtään, että minkä näköinen sieltä voi tulla. Nyt jotenkin odottaa automaattisesti vauvaa, joka muistuttaa Eikkaa. Eihän se näin tietenkään ole, mutta kun on luonut jonkinlaista mielikuvaa mielessään, niin jotenkin nyt odotan saapuvaksi kaljua nyyttiä, jolla on tummat silmät, äitinsä korvat ja isänsä nenä. Mitäs jos hän onkin oikein tuuhea tukkainen. Hassua. Tunnistaako sitä sitten omakseen. Hehe. 

I jää isyyslomalle heti kun vauva syntyy. Hän on tottakai taaperon kanssa kotona kun me olemme vauvan kanssa sairaalassa ja on sitten yhteensä kolme viikkoa kotona tutustumassa uuteen pieneen ja opetellaan yhdessä, että miten se arki lähtee lasten kanssa rullaamaan. Sepäs onkin jännä nähdä. Onko se alkuun ihan farssi vai alkaako yhteinen sävel lasten kanssa löytyä jo piakkoin. Kiinnostaa myös kovasti, kuinka Eikka vauvaan suhtautuu. 

Viimeiset viikot ja päivät kyllä matelee, sillä kokoajan tutkiskelen itseäni ja koitan etsiä ja tulkita oireita mahdollisesti lähenevästä synnytyksestä. Vertailen oloani edellisen raskauden viimeisiin päiviin. Ei toki kai pitäisi vertailla, sillä jokainen raskaus on omanlaisensa. Vaikka Eikka syntyikin ennen laskettua päivää, voi tämä tosiaan mennä kaksi viikkoakin yli. Oireista huolimatta. Ei voi kuin jännittää, että syntyykö vauva elo- vai syyskuun puolella.

Syksyn satoa

Meillä on nyt nautittu tuoreista marjoista oikein urakalla. Eikka on aivan hulluna erilaisiin marjoihin ja ollaankin kerätty omasta pihasta herkut välipalalle ja puuroihin. Ulos mentäessä Eikka suunnistaa heti marjapensaille ja syö suoraan puskasta. Välillä taitaa vahingossa maistua raakileetkin. 

Tänä syksynä olen koittanut olla ahkera ja myös säilöä kesän ja syksyn maut pakkaseen, jotta niistä pääsee nauttimaan myös talvella. Ensimmäistä kertaa myös hääräsin mehumaijan kanssa ja onnistuneesti sainkin hyvää punaviinimarjamehua aikaiseksi. 

Punaviinimarjaa löytyy meiltä kotipihasta reilusti. Se on jotenkin sellainen marja, että se ei meillä talvella tahdo eksyä oikein pakastimesta käyttöön. Viimevuotisetkin taitaa olla vielä syömättä. Nyt kuitenkin päätin, että marjathan ei puskaan jää, vaan teen niistä mehua. Mikään ei nimittäin ole mielestäni parempaa mehua, kuin itsetehty punaviinimarjamehu. Nam. Vielä riittää puskista keräämistä ja mehun sekaanhan voisi laittaa omasta pihasta myös karviaisia ja viimeiset vadelmat. 

Meillä on omassa pihassa aivan valtavasti vadelmapensaita, sillä ne ovat hieman villiintyneet ja levinneet. Tänä vuonna onkin ollut todella runsas sato ja oksat ovat notkuneet vadelmista. Niitä on kyllä ehkä syöty enemmän kuin pakastettu, mutta on onneksi säilöönkin asti on saatu. Vadelmia meiltä on käynyt muutkin keräämässä, niin eivät pääse marjat mätänemään puskiin. 

Mustikat ostin valmiiksi siivottuna ja samoin mansikat löytyivät torilta. En oikein ole koskaan välittänyt mustikoiden poimimisesta ja nyt mahan kanssa vielä vähemmän houkutti lähteä mättäälle kyykkimään. Mansikoiden kanssa kävi samanlailla, vaikka kyllä pitkään ajattelin ne käydä itse mansikkamaalta keräämässä. 

Puolukat vielä uupuu. Niitä saisikin olla ihan oikein reilusti, sillä vispipuurosta meillä tykkää kaikki. Tänä syksynä voi kyllä olla, että niidenkin poimiminen jää, sillä mahan kanssa metsään ei enää kykene ja vauvan synnyttyä taitaa marjastaminen unohtua. Ehkäpä siis on vielä ainakin yksi reissu tehtävä torille. 

Vielä olisi hetki odotettava omenapuun satoa. Saa nähdä saako sieltä yhtään hyvää omenaa kerättyä vai käykö niinkuin viime syksynä, että omenat olivat niin madon syömiä, ettei niistä päässyt itse nauttimaan laisinkaan. Täytyy toivoa, että edes vähän saisi omenahilloa tehtyä, eikä yhtään haittaisi, jos saisi kerättyä mehuakin varten.

Viimeisiä raskauviikkoja

Raskausviikko 35 meneillään ja alkaa olla aika tukala olo niin  fyysisesti kuin henkisestikin. Fiilis  viimeisen viikon ajan on ollut hyvinkin samanlainen kun Eikkaa odottaessa juuri ennen synnytystä. Itseni puolesta toivoisinkin, että raskaus olisi pian ohitse, mutta lapsen olisi hyvä kypsyä vielä ainakin pari viikkoa.

Väsymys on todella kova, ihan jopa ylitsepääsemätön, mutta vaikka kuinka väsyttää ei nukkumisesta oikein tahdo tulla mitään. Yöt on levottomia. Mahan kanssa ei löydy yhtäkään hyvää asentoa, on kuuma, närästää, lantioon ja alapäähän särkee ja kääntyminen on kivuliasta. Niin ja vessassa käyminen on oikea urakka. Päiväunia, jos yritän nukkua, en jostain syystä saa unta. 

Huono olo on jatkuvaa, eikä oksentaminen ole ollut kaukana. Syöminen tekee pahaa, mutta pakko jotain on syödä. Viimeiset päivät olen lähinnä syönyt leipää ja rahkaa, sekä napostellut jotain pientä.

Perjantaiyönä tuli pari napakkaa ja lyhyttä supistusta, mutta ei sen kummempaa. Menkkakipumaista supistelua on ollut koko viikonlopun ja eilen alkoi "sukkapuikko" kivut. Eli kohdunsuulla vihlovat kipuilut. Jostain luin näiden kipujen johtuvan kohdunsuun pehmenemisestä. En oikein tarkkaa tiedä tästä, mutta muistan että ensimmäisen raskauden loppupuolella oli samanlaista kipuilua. 

Perjantaina kävin neuvolassa. Verenpaine oli edelleen koholla ja paino on noussut todella huimasti parissa viikossa. Eikkaa odottaessa runsaampi verenpaineen ja painon nousu alkoi noin kaksi viikkoa ennen synnytystä. Vauvan pää oli myös laskeutunt todella alas, niinkuin epäilinkin, ja se sijaitsee nyt häpyluun takana synnytyskanavassa. Lantionseudun kivut ja säryt ovat siksi lisääntyneet ja liikkuminen on ajoittain vaikeaa.

Vaikka vauva ei ihan vielä syntyisikään, ei viikkoja enää montaa ole jäljellä. Tällähetkellä ei ole yhtään haikeaa miettiä, että raskaus on pian ohitse. Päinvastoin. Odotan todella jo, että pääsen mahasta ja oloista eroon. Nyt olen sitä mieltä, että tämä on viimeinen kerta kun tähän ryhdyn, mutta koskaan ei voi sanoa ei koskaan. Aika kultaa muistot ja yllättävän nopeastikkin vielä. Nyt kuitenkin malttamattomana odotan vain sitä hetkeä kun pääsen mahasta eroon ja saan uusimman rakkauden syliin.

Mä olen niin kypsä.

Raskausviikko 34+0.
Ensimmäisessä kuvassa Eikasta ja toisessa kuvassa nyt.
p.s Huomaa "hiukan" turvonneet jalat ja sormet. Ou mai!

Hurvittelusta vauvan saapumiseen

Viikonloppu vietettiin siskoni perheen kanssa Härmässä kylpylässä ja  lauantaipäivä kului powerparkissa. Oli todella mukava viikonloppu ja sää suosi huvipuistossa olijoita. Pieni sadekuuro ei haitannut, koska sillä aikaa oli hyvä pitää taukoa ja syödä jäätelöä. Muut viilettivät hurjissa laitteissa ja me taaperon kanssa hengailtiin huvipuistoalueella. Ei huono vaihtoehto ollut sekään. Käytiin me Eikan kanssa parissa laitteessa, jotka soveltui myös ihan pienille ja joihin minäkin mahduin kyytiin. 


Tosi positiivinen kokemus tuo powerpark. Huvipuiston pohjaratkaisu ja laitteiden sijoittelu oli mielestäni tosi järkevä, eikä alueella kertaakaan tullut fiilistä, että olisi hukassa. Käytävät olivat leveitä ja vaunujen kanssa oli mukava kulkea, kun ei tarvinnut olla supussa ja jonotella ihmismassassa. Laitteita tuntui olevan joka lähtöön. Pisti silmääni kuinka siistiä huvipuistossa oli. Missään ei näkynyt roskia, pöydät oli aina siistejä, roskikset eivät olleet täynnä tai haisseet, vessat olivat puhtaat ja jonot vähäiset. Henkilökunta oli asiallista ja jokaisella laitteella lähtiessä kiiteltiin ja toivotettiin hauskaa päivää.

Ainoana miinuksena oli pikkuväen huvittelu, sillä yksivuotiaallakin pitää olla joko huviranneke (25€) tai kertalippu (5€/kpl), jos meinaa laitteeseen. Sisäänpääsy sentään oli alle 2 vuotiailta ilmainen. Mielestäni alle 2 vuotiaat voisivat päästä vanhempien rannekkeella tai lipulla laitteisiin. Varsinkin kun huoltajan on kuitenkin noin pienen kanssa oltava laitteessa mukana. 

Nyt olo todella on sen mukainen, että viikonloppuna on hurviteltu. Väsyttää ja uuvuttaa. Istuminen sattuu, seisominen sattuu, makaaminen sattuu, nouseminen sattuu, kävely sattuu. Supistaa kokoajan ja ihmeellisiä hikikohtauksia ilmestyy välillä. Närästys on myös melkoista ja se selkeästi liittyy jotenkin asentoihin ja siihen, että lapsi painaa ruokatorvea. Jaloista ei erota nilkkoja tai polvia ja kengät tuntuvat numeroa pienemmiltä.

Raskausviikko 34 on nyt meneillään. Jos uusi vauva syntyy samalla viikolla ja päivillä kuin veljensä, ei raskautta enää olisi jäljellä kuin neljä viikkoa. Vähiin käy ja hyvä niin. Luvassa on todella tuskaiset viimeiset viikot.

Pikkuhiljaa ollaan alettu jo valmistelemaan vauvan saapumista. Saatiin pinnasänky ja petivaatteet pienelle. Sänky pitäisi vain vielä hakea ja siihen pitäisi ostaa patja. Turvakaukalo odottaa pestynä uutta käyttäjää. Ostin pikkuriikkiset housut vauvalle ja heti alkoi tehdä mieli kaivaa pienet vauvanvaatteet esiin ja hypistellä niitä, mutta täytyy nyt odottaa sen verta, että vauvan vaatteille löytyy oma paikka, mihin ne purkaa pahvilaatikosta. Ihan pienimpiä vauvanvaatteita meillä ei muistaakseni montaa ole. Viimeksi nimittäin ne olivat meillä lainassa ystävältäni. Jotain poikamaisia vaatteita toki ostin Eikalle ja ne on kyllä tallessa. Täytyy varmaan vielä parit housut ja bodyt, sekä yökkärit hommata vastasyntyneelle.

Kävin pariviikkoa sitten katsomassa myös uusia lastenvaunuja ja löytyikin mieluinen vaihtoehto. Ehdottomasti haluan rattaiden olevan mahdollisimman pienet ja ketterät. Ei siis leveitä tuplavaunuja, vaan päällekkäin/peräkkäin olevat tuplat, jotka myös kasattuna menevät pieneen tilaan. Kriteerinä oli myös, että meidän turvakaukalon saa runkoon haluttaessa kiinni ja että vaunut toimisi myös yhden lapsen käytössä.

vaunuaitta.fi

Phil & Tedsin Sport -rattaita testailin. Vaikuttavat todella käteviltä ja helppokäyttöisiltä. Ne menevät pieneen tilaan, joten uskon niiden mahtuvan myös meidän autoon. Tosin Vibe -malli miellyttää enemmän meidän molempien silmää ja vaikuttavat ehkä vielä hivenen monipuolisemmilta. En vain taida missään liikkeessä päästä näkemään niitä ihan livenä. Ohikulkijoilla olen kyllä nähnyt, mutta testattua ei ole siis tullut. Voisi kuitenkin ajatella, että toimintaperiaate on hyvinkin sama kuin Sport-mallissa. 

Muutamia tarvikkeita pitää vielä hommata vauvalle, lähinnä syksyä ja talvea ajatellen, mutta ne joutaa vielä hyvin syntymän jälkeenkin. Aikas valmiina täällä siis ollaan jo pikkuisen tuloon. Kunhan lastenhuoneen remontti saataisiin valmiiksi ennen h-hetkeä. Isoveli pääsisi omaan huoneeseen ja vauvan sängyn saisi kasattua omalle paikalleen, meidän sängyn viereen.