maanantai 2. marraskuuta 2015

Ruokailua

Vaikean syöttötuolin valinta - kriisin jälkeen päädyin loppujen lopuksi tanskalaiseen Flexa tuoliin. Tuoli miellytti silmää ja vaikutti yksinkertaiselta ja toimivalta. Tätä se myös on. Nyt muutamien viikkojen käytön jälkeen voin sanoa, että on kyllä onnistunut valinta. 

Istuinosa on kovaa muovia ja se on todella helppo pitää puhtaana. Muuten tuoli on puuta. Itse en löytänyt suomesta jälleenmyyjää, joka olisi myynyt tuoliin kuuluvaa pehmustetta, mutta meillä ainakin on pärjätty ihan hyvin ilman. Vauvasetin mukana tuli valjaat, jotka tukevat hyvin lasta, joka ei vielä istu itsekseen (niinkuin meillä) ja pitävät aktiivisenkin lapsen takapuolen penkissä kiinni. Vauvasetin poistamalla ja jalkoja lyhentämällä tuolista saa kätevän juniorituolin. Tuoli on mielestäni kaikinpuolin toimiva ja lisäksi näyttää hyvältä. 





Eikka syö kiinteää ruokaa kolmesti päivässä. Lounas, välipala ja iltapuuro. Hyvän ruokahalun omaava lapsi syö kaikkea ja suuria määriä. Olen pääsääntöisesti tehnyt vielä kaikki lapsen ruuat itse, mutta marja- ja hedelmäsoseita olen jonkin verran ostanut valmiina kaupasta. Kaikki perusmaut on käyty jo läpi ja nyt ollaan jo ruokiin lisätty mausteita, kuten sipulia, valkosipulia, pippuria, paprikajauhetta ja currya. Karjanlanpaisti on Eikan lempiruokaa! Eikka syö periaatteessa samaa ruokaa kuin me, mutta toki muunneltuna se hänelle sopivaksi. Suolaa ei siis käytetä ollenkaan, mausteita vähemmän ja esimerkiksi makaronilaatikon munamaito oli lapsen versiossa tehty korvikemaitoon. 

Onhan tuo syöminen aika sotkuista puuhaa välillä ja sotkuisemmaksihan se vain muuttuu, kun päästään siihen vaiheeseen, että lapsi opettelee itse syömistä. Pakko kyllä hommata jonkinlainen tabletti pöydän suojaksi. Meillä kun vielä on keskellä pöytää rako, niin sieltä raosta on ärsyttävä siivota sitä ruokaa. Ja ehkä muoviläpyskä suojaisi tulevaisuudessa myös mahdollisilta haarukan iskeymiltä.




3 kommenttia:

  1. Vaikuttaa hyvältä, pitää tutustua lisää. :)

    VastaaPoista
  2. Anonyymi1/30/2016

    Hei, mistä hankit flexa syöttötuolin? Olen katsellut samaa jollyroomista. Sieltä en löydä tuota turvakaarta, mikä ilmeisesti pitää hankkia erikseen?
    Toisena vaihtoehtona täälläkin micuna ovo syöttötuoli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turvakaari ja valjaat tosiaan pitää tilata erikseen, mutta minä tilasin nekin kyllä jollyroomista.

      Poista