torstai 19. marraskuuta 2015

Jouluinen banoffee

Vietettiin vauvajengin pikkujouluja (ilman vauvoja tälläkertaa) ja tottahan herkkujenkin piti kuulua teemaan. Päätin kokeilla suositusta banoffeesta jouluista versiota ja koeversioni pääsikin sitten pikkujouluihin kuulemaan arvostelut. Tykätty ja pidetty! Tätä herkkua on siis meillä myös jouluna ja ajattelin jakaa helpon ja nopean ohjeen myös teidän kanssanne.




Tarvitset:

250g Piparia
100g Voita
1 tlk Karamellisoitua maitoa
2 dl Vispikermaa
1 tl Vaniliinisokeria
1-2 rkl Kanelia
500g Karpaloita (puolukoita)

Murskaa piparit muruiksi ja sekoita sulavoi sekaan. Sekoita kunnolla. Kaada keksimurut irtopohjavuokaan ja levitä tasaiseksi. (Tämän toki voisi tehdä myös valmiiksi pienempiin annoskuppeihin tai itse olen monesti tehnyt suoraan tarjoiltavalle astialle ja tällöin käyttänyt vain irtopohjavuuan reunaa apuna.)

Piparimurupohjan päälle levitetään karamellisoitu maito. (Levitystä saattaa helpottaa, jos pohja on hiukan ehtinyt jähmettyä.) Ja tämän jälkeen lisätään karpalot tasaisesti.

Vatkaa kerma ja mausta se vaniliinsokerilla ja kanelilla. Kanelia voi laittaa oman maun mukaan. Levitä kermavaahto karpaloiden päälle tasaiseksi kerrokseksi ja koristele kakku haluamallasi tavalla. Itse käytin karpaloita ja murustelin piparia pinnalle.

Kakku on ehkä hiukan parempaa kun se on saanut yön yli maustua jääkaapissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti