tiistai 2. joulukuuta 2014

Kulkupeli

Ensimmäinen suuri hankinta "Ernestille" tehty, siis lastenvaunut! Meidän taaperomme tulee matkustamaan Crescentin Trike-vaunuissa. Löysimme vaunut käytettyinä, mutta eivät kyllä mielestäni juurikaan häviä uudenveroisille. Edellinen omistaja on ostanut vaunut uutena vuonna 2013 ja ne ovat olleet hyvin vähäisellä käytöllä. Vaunut olivat sellaiset, minkälaisia olin ajatellutkin lapselle. Ja tosiaan vaunuissa ei juuri käytön jälkiä näy. Erittäin siistit ja hyväkuntoiset. Loisto löytö siis! :) 


                        

                        

Mopsi kävi kulkupelin heti nuuskimassa.
               
Vaunurunkoon löytyy myös erikseen kiinnitettävä istuinosa, joten nämä menevät meillä kauan käytössä. Valkoinen väri oli minulle ihan must juttu. Ja kolmipyöräiset vaunut tuntuivat miellyttävän omaa silmää. Yhdistelmävaunuja myös hieman vierastin. Nämä vaunut siis osuivat ja upposivat. Ilahduin suuresti kun näin vaunut ja niiden kunnon. 

Näin lyhyen tutustumisen jälkeen vaunut vaikuttavat hyviltä, muutenkin kuin ulkonäöllisesti. Runko on kevyt ja todella helppo kasata. Kevyet liikuttaa ja pyörivän etupyörän ansiosta ketterän oloiset. Ulkona en tosin ole vielä vaunuja testannut, mutta ainakin sisälle ne liikkuivat hyvin eteen ja taakse, sekä kääntyivät pienessä tilassa. :) 

I tästä innostui ja kuulemma nyt myös hänen pitää saada itselleen uusi kulkupeli. Autokaupoille siis kai!

Muita hankintoja ei juurikaan vauvaa varten olla tehty. Muutama Me&I:n Mopsi vaate minun on tullut hankittua, mutta niistäkin lähes kaikki jo paljon ennen raskaaksi tuloa. Ensimmäinen jo useampi vuosi sitten. Tänään kuitenkin ostin "Ernestille" jumpsuitin. Ajattelin sen olevan kätevä ulkovaatteeksi vauvan synnyttyä. Huhti-toukokuussa kuitenkin on varmaan jo suht lämmin ja vaunuissa on kuitenkin aina peitto lisäksi. Löysin kivan haalarin Polar O Pyretiltä. Velouria oleva jumpsuit sopii kuosinsa puolesta hyvin tytölle ja pojalle. 


                        


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti