Alkuvuosi varsinkin on hieman hämärän peitossa. Meillä valvottiin öitä taaperon kauhukohtauksien takia vauva tissillä roikkuen. Kaksivuotias uhmasi ihan tosissaan ja samaan aikaan pienelle naiselle ei kelvannut kuin äiti. Väsytti ja hetkittäin vitutti. Jopa ehkä hieman masenti. Oloa ei helpottanut liitoskivut ja säryt, jotka kiusasivat vielä pitkään synnytyksen jälkeen ja jotka vaikuttivat paljon omaan olemiseen ja jaksamiseen ja näin ollen meidän arkeen. Kivut ja säryt alkoivat helpottamaan vasta 8 kk synnytyksen jälkeen ja siinä samalla mielikin koheni.
Töihin paluu, opiskelujen suorittaminen loppuun, päiväkotielämä ja uusi arki kotona. Huhheijaa sanoisin. Aikamoista myllerrystä ja taistelua olen käynyt itseni kanssa viime syksynä. Minä, joka en ikinä juurikaan stressaa, olen stressanut koko syksyn; Olenhan varmasti hyvä ja osallistuva äiti, olenhan (edelleen) hyvä työntekijä ja hyvä työssäni, valmistunhan varmasti ja saan hyviä arvosanoja, kuinka lapsiin vaikuttaa kaikki mitä teen ja onhan heillä taas tänäänkin päiväkodissa mukana kaikki tarvittava.
Helpompiakin vuosia on ollut, mutta paljon huonompiakin voisi olla. Vaikka yksi rankimmista vuosista tämä on henkisesti ja fyysisesti ollut, on tämä silti yksi elämäni tärkeimmistä vuosista. Tämän vuoden haluan muistaa, sillä se pitää sisällään paljon tärkeitä, rakkaita ja ikimuistoisia hetkiä. Lyylin vauvavuosi. Neidistä on kasvanut mielettömän ihana taapero ja Eikasta on tullut niin iso ja fiksu poika. Molemmat ovat oppineet tämän vuoden aikana niin paljon uutta ja ovat yllättäneet taidoillaan vanhemmat monta kertaa.
Parisuhteelle tämä ei ole ollut helppo vuosi. Onneksi loppuvuodesta elämä on ollut hieman seesteisempää ja puolisollekkin on ollut enemmän aikaa. Perheloma Kroatiassa tuli todella tarpeeseen koko perheelle, mutta erityisesti meille vanhemmille. Onneksi koko vuoden vierelläni on ollut mies, joka tuntuu ymmärtävän ruuhkavuosia ja minua paremmin kuin minä itse.
Suuresti kiitollinen olen myös ihmisistä ympärillämme. Mahtavia ystäviä ja sukulaisia ja auttavaiset isovanhemmat. Heidän avullaan tästäkin vuodesta selvittiin kunnialla. Kiitos.
Vuoden 2015 kohokohta oli esikoisemme syntymä. Vuonna 2016 kohokohta oli tyttäremme syntymä. Vuoden 2017 kohokohta on, että saimme nauttia näiden parhauksien seurasta ja seurata heidän kasvuaan. Onnellinen olen vuodesta 2017. Toivon vuodesta 2018 vähintään yhtä onnellista, mutta en laita vastaan, vaikka elämä hieman rauhottuisi ja tasaantuisi. Vaikka hetkeksikin.
Onnellista ja antoisaa vuotta 2018!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti