Nyt on useampi yö mennyt valvoessa ja tämä on hyvinkin epänormaalia meidän perheessä, sillä Eikka on alusta asti ollut hyvä nukkuja. Vielä viikko sitten syömään herättiin ensimmäisen kerran 10h yöunien jälkeen ja jatkettiin unta vielä tunti tai pari, mutta nyt siis vajaan viikon verran on ollut aika levottomia öitä.
E ei yleensä edes itke yöllä kun herää, mutta nyt hän oikein parkaisee kovaan ääneen herättyään. Välillä hän saattaa rauhoittua kun antaa tutin suuhun, mutta yleensä vain tissi kelpaa. Eikä hän nälkäänsä syö, vaan lähinnä käyttää minua tuttinaan. Liekkö tulossa hampaita, vaivaako vatsa vai onko nyt vaan joku tälläinen vaihe.
Ei me kuitenkaan onneksi montaa tuntia lapsen kanssa yöllä valvota. Puhutaan ehkä jopa vain minuuteista. Ja heräämiskerratkin jää kolmeen tai neljää. Että eipä tuo sinäänsä haittaa. Mutta, tässä on se mutta, kun lapsi nukahtaa uudelleen niin minä en nukahda! Viime yönä valvoin kello yhdestä vähän yli viiteen. Todella epämukava fiilis kun tajuaa, että on aamu, sillä miehen herätyskello soi. Eli ei lapsi minua niinkään valvota vaan jokin muu. Lähinnä taitaa vain pyöriä ajatuksia päässä ja ne häiritsevät unta.
Ajatuksia on päässä miljoona ja kuinka ne kaikki tuleekin mieleen juuri yöllä. Juuri silloin kun ei ole muuta tekemistä, millä voisi sivuuttaa ajatukset vaan on vaan pakko ajatella. Ei auta se lampaittenkaan laskeminen. Viimeyönä mietin tätä päivää, loppuviikkoa, kaikkia niitä juttuja mitä pitää muistaa, kuten milloin se neuvola nyt olikaan (melkein nousin tarkistamaan asian, mutta maltoin aamuun.) ja muita arkisia, sekä tärkeitä asioita. Mietin myös kaikkia ei todellaakaan niin tärkeitä juttuja, kuten vauvan kapalointia, mistä löytäisin lapselle keltaisen bodyn ja pitäisköhän leikata vai kasvattaa hiuksia. Mistä lie ne ajatukset keskellä yötä juolahtaa mieleen.
Lapsi kuitenkin nukkui aamulla myöhään (herätti toki minut ensin ja jatkoi itse uniaan, heh.) ja hymyili unissaan. Niin onnellisen ja tyytyväisen näköisenä. Sen hymyn jälkeen ei enää yhtään haitannut yölliset kukkumiset. Iloisin mielin nousin aamupuuron keittoon. Iloista mieltä kesti, kunnes Eikka heräsi. Loppupäivä ei sitten enää ollutkaan yhtä iloinen... Kyllä se taitaa nyt olla se ensimmäinen hammas.
Lapsi kuitenkin nukkui aamulla myöhään (herätti toki minut ensin ja jatkoi itse uniaan, heh.) ja hymyili unissaan. Niin onnellisen ja tyytyväisen näköisenä. Sen hymyn jälkeen ei enää yhtään haitannut yölliset kukkumiset. Iloisin mielin nousin aamupuuron keittoon. Iloista mieltä kesti, kunnes Eikka heräsi. Loppupäivä ei sitten enää ollutkaan yhtä iloinen... Kyllä se taitaa nyt olla se ensimmäinen hammas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti