perjantai 9. lokakuuta 2015

Cup of coffee

Päikkäri aika, eli hetki omaa aikaa. Yleensä se aika kuluu siivotessa, pyykätessä, kokatessa tai jonkin muun kodin askareen parissa. Ja myös aika usein suihkussaa, sillä se meinaa olla ainut aika kun sinne ehtii. Nyt kuitenkin kaikesta viisaantuneena olen tajunnut, että päiväuniaikaan kahvin saa nauttia rauhassa ja kuumana, joten aika usein keitän kahvit kun lapsi uinahtaa sänkyynsä.

Olen kahvin ystävä. Aina ollut. Raskausaikana ei aina maistunut, mutta muuten harvoin olen kahvista kieltäytynyt. Pidän kahviloista ja ystävien seurassa kahvittelusta, Se on vähän ehkä jopa sellainen harrastus. Nykyään osaan nauttia kahvista myös yksin. Aamukahvi on parasta kun sen saa juoda ihan rauhassa itsekseen. Se vain on harvinaista herkkua. 

Nautin kahvini maidon kanssa. Missään nimessä sitä ei saa pilata sokerilla. Mustanakin menee, jos ei maitoa ole saatavilla, mutta silloin yksi kuppi riittää. Lemppari kahvini on varmaankin cappuccino. Tykkään myös Pauligin suklaakahvista. Mikähän sen nimi oli... Sellainen violetti pakkaus. 

Balin reissulla kävimme tutustumassa kahviplantaasiin. Nähtiin kuinka maailman kalleinta kahvia; Kopi Luwakkia valmistetaan ja olisimme saaneet sitä maistaakkin, mutta jotenkin se siinä kaikessa ihmetyksessä vain jäi. Mutta saatiin maistella kyllä muita erilaisia kahveja ja teetä. Se oli mielenkiintoista ja maistuvaa. 

Yksi parhaimpia ekstempore ostoksia on ollut Pauligin Cupsolo-keitin. Ihanaa kun kotona saa välillä muutakin kuin suodatin kahvia ja vieläpä todella helposti. Olen maistanut myös muiden valmistajien kapselikahveja, mutta kyllä mielestäni Pauligin kahvit ovat ylivoimaisesti parhaimpia. 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti