tiistai 8. marraskuuta 2016

Talvi yllätti

Ei kylläkään tällä kertaa autoilijaa, mikä sinänsä on ihme, sillä meillä yleensä talvirenkaat vaihdetaan vasta kun lunta ja pakkasta on ollut useamman viikon. Joskus se on ollut vasta tammikuussa. Tällä kertaa nastat saatiin alle jo pian ensilumen jälkeen.

Talvi kuitenkin yllätti meikäläisen, sillä en ollut ehtinyt hankkia lapsille lainkaan talvivaatteita. Ajatuksissa se on kyllä pyörinyt jo aikaisin syksystä, mutta tämä syksy on mennyt niin nopeasti, enkä odottanut talvea vielä saapuvaksi. Päätin hieman odottaa, jotta tietäisin varmaksi, minkä kokoisen haalarin ja kengät Eikka tarvitsee. No, nyt tiedän kyllä koot, mutta en ehtinyt vaatteita hankkia.

Onnekseni ostin pojalle aikanaan Name it:in hieman paksumman välikausihaalarin, jossa on siis fleece vuori ja haalari on sellaista softshellin tapaista materiaalia. Se menee hyvin kevyellä pakkasellakin villahaalarin kanssa. Ystävältäni nyt kuitenkin ostin paksun toppahaalarin Eikalle. Se oli vielä ehkä hitusen reilu, mutta en usko sen kuitenkaan kovin pitkään menevän. Kevääksi on ostettava  varmasti jo uusi. 

Itse olen vasta aloittelija tässä lasten ulkovaatteiden hankkimisessa ja siksi olenkin selannut nettiä ja kysellyt tuttavilta, mihin kannattaa satsata ja mitkä merkit ovat laadukkaita. Lasten talvivaatteet ovat järkyttävän kalliita ja kalliimmaksi käy, jos niitä joutuu kasvavan lapsen takia ostamaan talven aikana kahdet. En halua laittaa satasta (saati enempää) huonoon haalariin, enkä myöskään ostaa edullisesti haalaria, joka ei pidä lainkaan vettä tai kuluu puhki ekassa pulkkamäessä. Myöskään ihan pelkästä merkistä ne haluaisi maksaa. Etsinnässä on siis hinta-laatusuhteeltaan hyvät ulkoiluvaatteet ja plussaa olisi, jos ne kestäisi vielä toisellekkin käyttäjälle. Reiman haalareita on kovasti kehuttu ja ne mielestäni näyttävät myös hyvältä. 

Lyyli ei sen kummempia talvivaatteita vielä kaipaa. Meillä on isoäidin kutoma villa-asu nyt käytössä ulkoillessa ja autolla tehtävät reissut hoituu kätevästi turvakaukalossa olevan lämpöpussin avulla. Se on ollut kyllä mahtava hankinta. Harmittaa oikein, etten Eikalle aikoinaan tajunnut sellaista hommata. Lähteminen on niin paljon helpompaa, kun lasta ei tarvitse topata vaatteisiin. Kevättalveksi kuitenkin ajattelin tytölle hommata toppapuvun, jotta päästään pulkkailemaan.

Itseltänikin puuttuvat kunnon talvivaatteet ulkoiluun. Tai onhan ne tuolla kaapissa, mutta jotenkin kummasti, ne ovat siellä kaapissa päässeet kutistumaan. Heh. 






4 kommenttia:

  1. Ihana tuo villa-asu! <3
    Itsellä syntyy esikoinen vuodenvaihteessa ja olen kyllä aivan pihalla millaisia talvivaatteita vauva tarvitsee! Onneksi meilläkin kaukalopussi löytyy, sitä monet ovat ylistäneet. :)

    VastaaPoista
  2. Vauvalle onneksi riittää vain kun on tarpeeksi lämmintä päällä ja vaunuissa pystyy lisäksi lämpöä säädellä vilteillä ja peitoilla. Kaukalopussi on kyllä todella käytännöllinen talvivauvan kanssa 😊

    VastaaPoista
  3. Reiman haalarit on omasta kokemuksesta muuten ihan hyviä, mutta esim. hihoissa ja lahkeissa olevat heijastinnauhat kuluivat meillä aktiivisesti liikkuvan pojan talvihaalarista jo parin käyttökerran jälkeen rumasti. Tänä talvena kokeillaan Didriksonin haalaria. Saas nähdä miten sen kanssa käy..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Didriksonkn haalaria olen miettinyt myös. Se taitaa jopa olla hieman edullisempi kuin Reiman. Mulla itselläni on Didriksonin välikausitakki ja oon kyllä siitä tykännyt kovin.

      Poista