sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Vihdoin valmis



Keittiön ja ruokailuhuoneen remontit alkaa olla valmiita ja uudessa kodissa ollaan nukuttu jo kaksi yötä. Olihan siinä remontissa isompi homma kuin ajateltiinkaan ja homma laajeni hieman muihinkin huoneisiin,  mutta onneksi meillä oli loistava tiimi auttamassa. SUURI kiitos heille! <3

Keittiössä meni uusiksi tapetti, työtasot ja välitila. Välitilan vanhat paneelit(!) revittiin irti ja tilalle tuli kaakeli. Keittiön kaapit haluttiin säilyttää, sillä ne olivat aidosti vanhat, täyspuiset ja sopivat hyvin talon henkeen. Rungot fiksailtiin itse kuntoon, mutta kaappien ovet maalautettiin ihan ammatilaisella, jotta ne varmasti olisivat tasaiset ja siistit. Laminaattiitasot vaihdetiin massiivikoivutasoihin ja ne käsiteltiin puuvahalla. Oksennuksen väriset puolipaneelit maalattiin valkoisiksi. Keittiössä oleva vanha muuri sai myös uutta maalia pintaan. Se maalattiin karkealla maalilla harmaaksi. Se toikin paljon ilmettä keittiöön. Uusittiin myös jääkaappi ja tiskikone. Jäljellä oleva pätkä vanhaa valurautaista viemäriputkea vaihdettiin uuteen muoviseen putkeen, sekä uusittiin roskiskaappi ja kosteuseristeet.

Ruokailuhuone sai uuden tapetin seiniin ja osittain revimme vanhaa tapettia pois, jotta saimme hirsiseinän esille. Hirsi oli todella laikukas vanhan pönttöuunin kohdalta, mutta käsittelimme hirttä kahvilla ja saimme värin hieman tasaantumaan. Alkuperäiset,puiset lattialistat maalattiin uudelleen. Olohuoneeseen vaihdettiin lattialistat ja lisättiin kattolistat.

Iso työ oli myös väliovien hiomisessa ja maalaamisessa. Osassa vanhaa maalia oli viisi eri kerrosta ja pahimmillaa kaikki kerrokset olivat kuluneet jostain kohtaa. Päällimmäinen kerros oli vedetty hyvin epätasaisesti pensselillä ja valumajälkiä oli paljon. Eteisen puiset seinät ja ovien karmit saivat myös uutta valkoista maalia pintaan. Eteisessä oleva vanha naulakkosyvennys muuttui kodinhoitotilaksi, mutta siitä lisää myöhemmin.

Vielä on paljon remontoitavaa, mutta jospa nyt hetki hengähdetään :)
Tässä hieman ennen-jälkeen kuvia keittiöstä.


Ennen

Jälkeen
Ennen

Jälkeen

Ennen

Jälkeen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti