Meillä on vauvasta asti molemmat lapset nukahtaneet todella helposti itsekseen omaan sänkyyn. Laulut, sadut ja vieressä oleminen on päinvastoin häirinnyt nukahtamista. Eikka on nyt reilun vuoden nukkunut tyytyväisenä omassa huoneessa, eikä "isojenpoikien" sänkyyn siirtymisen kanssa ollut kesällä ongelmia. Nyt sitten kuitenkin me ollaan noin kaksi kuukautta tapeltu oikein raivolla nukkumaanmenon kanssa. Lapsi karkailee sängystä, juoksee karkuun ja nauraa. Tekee nukkumaanmenosta raivostuttavan leikin. Helposti pitkälle toistakymmentä kertaa hän ilmestyy huoneestaan olohuoneeseen ja vetkuttelee millä lie syyllä; pissattaa, janottaa tai on pakko saada sillähetkellä tietää mitä puput syö. Aina ei välttämättä huoneen ovi käy, vaan poika kiipeilee, leikkii ja tekee pahojaan huoneessa. Kiusaa huoneessa nukkuvaa pikkusiskoa ja temppuilullaan saa välillä herätettyä hänet.
Olen kokeillut laulaa, lukea, nukkua vieressä, istua vieressä, pitää kiinni, kokeillut erilaisia yövaloja, laittanut valot kokonaan pois, pitänyt huoneen ovea auki ja kiinni. Olen ollut huomioimatta ja huomioinut. Vaihdellut nukkumaanmenoaikaa ja kiristänyt, uhkaillut ja lahjonut. Alan olla jo tosi toivoton ja kyllästynyt joka iltaiseen taisteluun, joka eilenkin iltana kesti melkein puolitoistatuntia. Omat, eikä miehen, hermot enää tahdo kestää, joten tappelu lapsen kanssa asiasta syntyy todella helposti.
Päiväunille menemisen kanssa on kotona sama juttu, vaikka harvemmin se kuitenkaa ihan yhtä kauan kestää. Päiväkodissa päiväunien kanssa ei ole ongelmia. Eikan täti oli hoitamassa lasta, eikä sinä iltana Eikka ollut kuin kerran tullut pois sängystään. Minulle ja miehelleni hän kuitenkin jaksaa temppuilla joka ilta ja vaikka kuinka kauan.
Olen jo miettinyt, että siirränkö lapsen takaisin nukkumaan pinnasänkyyn. Pääsee hän sieltäkin pois, mutta jospa hän kyllästyisi helpommin sängystä kiipeämiseen ja antaisi periksi aikaisemmin. Autoon Eikka nukahtaisi heti, mutta siihen en haluaisi häntä totuttaa, eikä minulla ole mahdollisuuttaa joka ilta häntä ajeluttaa.
Yritän lohduttautua ajatukseen, että tämä on vain ohimenevää, mutta alan epäillä asiaa. Ja jos tämä joskus rauhoittuu, niin varmasti sitten Lyylille iskee jonkinsortin ongelma nukkumisen kanssa. Yöt onneksi muuten ovat olleet meillä rauhallisia ja kaikki me nukutaan aamuun saakka sikeästi. Täytyy nyt olla edes siitä iloinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti