keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Vatsanpuruja

Eikka oli viiden vuorokauden ikäinen kun hänen vatsansa alkoi vaivata. Vatsaan kertyi ilmaa, eikä se millää tahtonut tulla pihalle. Itku ja huutohan siitä sitten tuli!

Kokeiltiin Cuplaton valmistetta Eikan ollessa 10 vuorokauden ikäinen. Cuplaton siis pilkkoo vatsassa olevia kaasuja ja pistää pierettämään, mutta nyt ei käynyt niin. Tilanne vain paheni, joten lopetimme käytön hyvinkin pian. Pikkuhiljaa vatsa rauhottuikin sitten hieman. 

D-vitamiini piti aloittaa kahden viikon ikäisenä ja olin kuullut, että D-vitamiini saattaa aiheuttaa vatsavaivoja. Valitsin siksi Relalta maitohappobakteerivalmisteen, mikä sisältää D-vitamiinia. Se on ainakin meillä toiminut hyvin, eikä ole ärsyttänyt Eikan vatsaa. 

Viiden viikon iässä vatsanväänteet jostain syystä pahenivat taas ja paljon pahempana tällä kertaa. Vaipan sisältö oli aivan vihreää ja päiväunet todella katkonaisia kun kokoajan väänti ja sattui. Annoimme Cuplatonelle uuden mahdollisuuden ja hetken jo luulimme, että se toimii, mutta vielä mitä! Ilma ei tullut pihalle enää ollenkaan. Voi Eikka raukkaa! 

Tilanne hieman helpottui, mutta edelleen ilma pyöri vatsassa, eikä tahtonut löytää pihalle. Uloste oli edelleen vihreää, mutta sitä tuli normaalisti. Kävin ostamassa lisäki Relan maitohappobakteeria, mikä oli tarkoitettu koliikki vauvoille ja ajattelin antaa sitä vielä sen D-vitamiini Relan lisäksi. Yöt onneksi Eikka sai nukuttua hyvin ja vatsa kiusasi vain päivisin. 

En huomannut mitään ruoka-ainetta, mikä lisäisi Eikan vatsakipuja, mutta jätin silti omasta ruokavaliosta kahvin, ruisleivän, suklaan, kaalin, sipulin ja rasvaisen ruuan. En huomannut eroa vatsavaivoissa, vaikka nämä ruoka-aineet jätin pois. 

Nyt ollaan kohta viikko käytetty Lactophilus maitohappojauhetta, mikä sekoitetaan veteen tai maitoon. Hitsiläinen, sehän toimii!! Vielä toki on pientä vääntöä, mutta se yleensä menee irvistellen ohi, eikä enää ihan älyttömiä itkuhuuto kohtauksia ole ollut, ei ainakaan pitkäkestoisia. Poika on tyytyväinen ja hymyileväinen :) Annamme lisäksi myös niitä Relan tippoja pari kertaa päivässä. Suosittelen kyllä kokeilemaan tuota Lactophilusta! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti