Yksivuotias neiti

Meidän pieni tyttömme täytti vuoden. Se tarkoittaa sitä, että meillä ei enää virallisesti ole vauvaa (Nyyh!), mutta taaperoita kaksin kappalein. Tosi haikea juttu. Ihan liian nopeasti hurahti taas vauvavuosi ohitse. Toisaalta kuitenkin hyvä juttu, sillä moni asia helpottuu sitä mukaan kun lapsi kasvaa ja oppii uutta. Ja kaikkea sitä oppimista ja uuden oivaltamista on mahtava seurata vierestä.  

Lyyli on edelleen rauhallinen ja erittäin tyytyväinen lapsi. Hän ei juurikaan valita. Kaikki on hyvin kun vain on ruokaa riittävästi ja äiti lähellä. Pahin vierastaminen on onneksi ohitse, eikä tyttö enää jää huutamaan minun perääni töihin lähtiessä, mutta kyllä edelleen äiti on aika tärkeä. Minun läsnäollessa, minun on todella oltava läsnä tai ainakin näköyhteyden päässä. Jännittääkin kuinka käy kun päiväkoti aloitetaan. Lyyli yleensä sopeutuu uusiin asioihin nopeasti ja ongelmitta, mutta eroahdistus tuntuu olevan tytöllä suuri.

Ihana, iloinen, tyytyväinen, sosiaalinen, nautiskelija, herkkä, tutkiskeleva, fiksu, jääräpäinen ja tempperamenttinen. Näin kuvailisin meidän suloista Lyyliä. Hänellä on tumman ruskeat silmät ja tukkakin on ennemmin tumma kuin vaalea. Se vähä mitä nyt on. Neiti on pieni ja hentoinen. Ei ole liiemmin ylisöpöjä reisimakkaroita tai hassun hauskaa kaksaria, niinkuin veljellään aikanaan. Pienet ripakintut, joiden varaan neiti nousee ja joilla hän ottaa hetkittäin liiankin rohkeita askelia tukea vasten. Rohkeasti ja päättäväisesti hän pyrkii eteenpäin, vaikka taitoa vielä puuttuu.

Lyyli rakastaa nukkumista. Kun vien hänet päiväunille, hänellä on pieni hymy kasvoilla. Aivan kuin se olisi päivän kohokohta; päikkärit. Hän jää sänkyyn aivan hiljaa ja nukkuu noin kaksi tuntia. Iltaisin sama juttu. Hänen on saatava tärkeä pöllö-pehmolelu kainaloon ja sen jälkeen hän tyytyväisenä jää pöllön kanssa nukkumaan. Hyvin harvoin hän jää itkemään, eikä juuri koskaan ole jäänyt leikkimään tai häiläämään sänkyynsä. Hän nukkuu 11-12 tuntia heräämättä, eikä hänen kauneusuniaan häiritse vaikka vaihdettaisiin kakkavaippa välissä tai vaikka Eikka itkee kovaan ääneen vieressä. 

Lyyli ottaa rennosti. Hän ei tosiaan valita turhasta, eikä hänellä ole ollut koskaan kiire. Hän nauttii pötköttelystä ja sylistä. Kesken leikkien hän saattaa pötkötellä lattialla hymyillen ja seuraillen isoveljen touhuja. Hän pyytää syliin ja halii. Välillä intoutuu pussailemaankin kovasti. Ihan aina Lyyli ei kuitenkaan ole iloinen ja tyytväinen pötköttelijä. Hänellä myös menee joskus hermot ja kun ne sitten menee, niin se huomataan ja kuullaan. Tempperamenttia löytyy ja ihan heti hän ei harmistustaan unohda. Hän osaa pitää omia puoliaan ja luulen, että vielä jonain päivänä isoveli jää pienelle ja pippuriselle toiseksi. 

Innolla odotan millainen taapero pienestä rakkaasta kasvaa ❤

Kuva: Miia Juntunen