keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Moi pitkästä aikaa!

Blogi on ollut monestakin syystä, ja osittain tarkoituksellisesti, nyt syksyn tauolla. Kovasti on tehnyt mieli kirjoittaa ja joitain luonnoksia on syntynyt, mutta hiljaiselo blogin puolella on säilynyt. Osittain henkilökohtaisista syistä ja osittain yksinkertaisesti kiireisen arjen takia.

Elämä on tällähetkellä yhdellä sanalla kuvattuna hektistä. Aikaa ei löydy itselle, eikä oikein muillekkaan. Töitä, lapsia ja kotihommia. Sitä se pääsääntöisesti on. Vapaapäiville kertyy aina sitten niin paljon ohjelmaa ja tekemistä, että missään välissä ei tunnu olevan aikaa hengähtää ja vain olla. Ja olempa huomannut, että kun sellainen hetki joskus harvoin tulee, että voisikin vain olla, niin kyllähän siihenkin keksii jonkun rästihomman, mikä on odottanut vuoroaan.

Syksy toi tullessaan päiväkotiarjen meidän perheeseen. Se on helpottanut arkea kovasti, mutta onhan siinä ollut monen monta juttua mitä pitää opetella ja muistaa. Lapset viihtyvät päiväkodissa tosi hyvin, eikä meillä ole ollut ongelmia hoitoon jäämisen kanssa. Eikka varsinkin on mielissään uusista kavereista ja leikeistä. Pidemmän vapaan jälkeen hän jo kysyy koska mennään päiväkotiin ja hoitoaamuisin hommat rullaa jouhevasti, sillä poika on reippain mielin lähdössä hoitoon. Lyyliä alkuun hieman jännitti päiväkoti ja uudet ihmiset, mutta onneksi päiväkodista löytyy tuttu ja turvallinen isoäiti kenen sylistä on ollut hyvä tutustua uuteen arkeen. Toki lapset ovat kotona reagoineet muutokseen omilla tavoillaan ja vanhempien huomiosta tuli helposti alkuun tappelua. Nyt onneksi on alkanut kotonakin elämä rauhoittua. Ainakin taas hetkellisesti. 

Me ollaan onneksi oltu terveitä. (Koputtaa puuta). Lyylillä teki neljä hammasta samanaikaisesti tuloaan ja ne nostivat muutamana iltana kuumeen, mutta ei niistäkään ole muutoin juuri harmia ollut. Hieman ruokahaluttomuutta välillä ja öisin on saattanut joutua laittamaan tytölle tutin suuhun. Yöt meillä on muutoin nukuttu pääsääntöisesti todella hyvin. Siirrettiin Lyyli nukkumaan Eikan kanssa samaan huoneeseen ja se kyllä rauhotti Eikan yöllisiä vaelluksia ja itkuja. Välillä havahdun, että Eikka on yöllä kömpinyt väliimme nukkumaan, mutta ihan ilman itkuja tai meteliä. Lyyli se edelleen porskuttaa unta kaaliin sen 12 tuntia heräämättä. Hän on kyllä aina ollut loistava nukkuja.

Meillä kovasti jo odotetaan kunnon lunta ja joulua. Eikkakin jo tietää, että tontut kurkkii ikkunoista ja  että joulupukki tuo lahjoja vain kilteille lapsille. Ei kyllä tunnu silti käytökseen vaikuttavan. Hehe! Hän toivoi joulupukilta lahjaksi voimarenkaita (voimistelurenkaat), mutta sellaiset löytyikin sattumalta jo isoisän ja isoäidin varastosta. Niissä on nyt kiikuttu ja opeteltu uusia temppuja. Eikka käy kerran viikossa telinevoimistelu-jumpassa ja se onkin aina viikon kohokohta! Lyylikin on oppinut uusia temppuja, nimittäin hän lähti toissapäivänä kävelemään. Ensiaskeleet kesti melkein kahden metrin matkan verran. Mahtavaa!

Yritän taas päästä kiinni kirjoittamiseen ja julkaista myös niitä kirjoituksiani säännöllisesti. Ehkäpä tämä elämäkin joskus rauhoittuu tai sitten tähän vauhtiin tottuu jossain vaiheessa. Toivottavasti jompikumpi!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti