sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Terveisiä sairastuvalta

Meillä on sairastettu koko viikko ja oikeastaan vähän ylikin, eikä loppua näy vieläkään. I on ainut, joka on ainakin vielä välttynyt pöpöiltä ja basilleilta. Kurja viikko kun pitää sisällä kökkiä, eikä ketään näe. Kyllä välillä on tuntunut, että seinät kaatuu päälle, mutta tänään onneksi päästiin koko porukka jo ulkoilemaan raittiiseen ilmaan. 

Uudenvuodenaattona Eikalle nousi nuhan kaveriksi korkea kuume, joka kesti tiistaille saakka. Kovimmillaan kuumetta oli 40,5 astetta. Myöhemmin selvisi, että kyseessä oli vauvarokko. Kuumeen laskiessa iholle nousi punainen ihottuma ja harmistukseksi  jälkitautina ilmestyi vielä välikorvantulehdus. Raukalta oli aivan veto pois ja päivät kului sohvalla torkkuen ja lastenohjelmia katsellen. Loppuviikko onkin ollut melkeinpä pelkkää kiukuttelua, eikä se ihme ole, sillä poika ei ole yli viikkoon syönyt tai nukkunut kunnolla.

Minulla on ollut nuhaa ja yskää maanantaista saakka ja torstaina sitten nousi kuume. Pari päivää kului kuumeessa ja nyt enää onneksi vain köhä vaivaa. En muistanutkaan kuinka ilkeältä kunnon nuhakuume tuntuu. Edellisestä kerrasta kun on vierähtänyt yli kaksi vuotta. 

Eikan kanssa aletaan olla onneksi jo voiton puolella, mutta pieni Lyyli se vasta aloitti nyt kunnolla sairastamisen. Alkuviikon hänelläkin on ollut pientä tukkoisuutta, mutta luultavasti vauvarokko tarttui nyt sitten häneen. Pienellä on kuumetta ja todella räkäinen nokka. Hyväntuulinen Lyyli kuitenkin vielä on ollut.

Tämä vuosi alkoi siis sairastelulla. Täytyy toivoa ettei tänä vuonna enää montaa tautia meille eksyisi. Meillä on yleisesti ottaen sairastettu todella vähän. Jos hampaiden puhkeamisten aiheuttamia nuhailuja ja pientä lämpöä lasketa, niin edellinen tauti oli mahatauti viime huhtikuussa. Sitä ennen Eikalla on ollut kerran flunssa, jossa nousi vain hieman lämpö ja yskä kiusasi yhden yön enempi. Helpolla ollaan päästy (koputtaa puuta).



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti