maanantai 18. tammikuuta 2016

Kylmä!

Ulkona näyttää tällähetkellä upealta. Maa on valkoinen, puissa on lunta ja päivällä aurinko paistaa kauniisti ja saa lumen kimmeltämään. Aivan täydellinen ulkoilu sää, paitsi että pakkanen paukkuu -30 tienoilla. Hrr. Ulos ei ole menemistä. Kolmessa pönttöuunissa palaa valkea aamuin ja illoin. Näin kylmällä pitää lämmittää kahdesti päivässä, sillä talo viilenee nopeasti. Palella meidän ei ole onneksi vielä kuitenkaan tarvinnut. 




Lapsi nukkuu päiväunet normaalisti ulkona, mutta näillä pakkasilla ei puhettakaan hänen viemisestään pihalle. Sänkyyn nukahtaminen ei olekkaan ihan yksinkertainen juttu, kun on tottunut nukkumaan vaunuissa topattuna, eikä  päikkärit sängyssä ole yhtä pitkiä kuin vaunuissa. Meillä onneksi takaterassille mentäessä on iso kylmä eteinen. Läpötila juuri ja juuri on eteisessä plussan puolella. Siihen on hyvä pakata lapsi vaunukoppaan nukkumaan. Lapsi nukkuu loistavasti, eikä kylmä pääse kiusaamaan. Nytkin unia on nukuttu jo yli kaksi tuntia ja jatkuu vain.

Vaikkakin on ihanaa kun on lunta ja oikea talvi, ei ihan näin kylmä tarvitsisi olla. On ikävää kun ei pääse vaunuttelemaan, eikä olla päästy Eikan kanssa vielä testailemaan pulkkaakaan. Kotoa ei viitsi liikkua mihinkään, sillä mielellään makaisi vain sohvan nurkassa viltin alla kahvikuppi kädessä. Pakkaspäivät on hyvä tekosyy olla tekemättä mitään. Mopsi on samaa mieltä. Oven raosta hän äkkiä kipitää pihakuusen alle pisulle ja palaa yhtä nopeasti takaisin sisälle sohvalle löhöämään. Hihnan kanssa kun yrittää häntä viedä edes hiukan pisemmälle alkaa hän nostelemaan tassujaan ja pistää hanttiin. Ei siis tarvitse liikkua koirankaan kanssa ulkona. 

Taidan keittää nyt kupin kahvia ja käpertyä sohvalle koiran kanssa odottamaan, koska poikanen malttaa herätä. Leppoisia pakkaspäiviä teille muillekkin!

Pieni apuri on tottakai aina lämmittäessä mukana.

1 kommentti:

  1. Jospa pakkanen kohta helpottaisi, pääsisi nauttimaan ulkoilusta oikein kunnolla. Meidän on pakko käydä päivittäin edes vähän pihalla, isommat lapset hyppivät seinille muuten. Pienimmät viihtyisivät kyllä kaikkein parhaiten sisällä.. ;)

    VastaaPoista