Pienellä ikäerolla

@Miia Juntunen

Aina ollaan mieheni kanssa ajateltu, että kun lapsia tehdään, niin tehdään kaikki kerralla ja pienillä ikäeroilla. Meidän lapsilla on nyt sitten ikäeroa reilua viikkoa vaille 1 vuosi ja 5 kuukautta. Vähemmänkin voisi olla, sillä olimme päättäneet Eikan syntymän jälkeen, että seuraava tulee kun tulee. Kyllähän sitä ikäeroa paljon mietti ja jännitti ennen kuin toinen syntyi, mutta sen jälkeen ei ole ollut aikaa miettiä. On tehty ja toimittu, niin kuin tilanne kulloinkin vaatinut ja eletty sen mukaisesti. Hyvin ollaan pärjätty.

Ikäero-asia jakaa paljon mielipiteitä. On ollut mielenkiintoista nähdä ihmisten reaktioita heidän kuulleessaan minun odottavan jo toista tai kun lastemme iät on tulleet puheeksi. "Mitäs sitten kun ne juoksevat eri suuntiin?" "Teillä ei sitten nukuta sitäkään vähää, mitä nyt". Kysyttiin minulta jopa muutaman kerran ihan suoraan olettaen, että "tämä taisi olla vahinko raskaus?" No eipä ollut ei. Vanhemmat ihmiset, varsinkin he, joilla oli tilanne ollut aikanaan samanmoinen, lohduttivat. "Ensimmäinen vuosi on ihan hirveä, kyllä se siitä sitten helpottaa" ja "rankkaa se on! Sitten vähän helpottaa, kun toinen ei enää ole vaipoissa" tai "No huh, kylläpä siinä varmasti on hommaa. Ei käy päivät pitkiksi." Varmasti ajattelivat vain hyvää, mutta mahapystyssä juoksennellessani taaperon perässä, aloin miettimään noita kommentteja ja kuinka tyhmä idea olikaan tehdä toinen lapsi heti perään, kun sillä hetkellä tuntui, että en edes pärjännyt taaperon ja mahani kanssa. Mutta minut sai uskomaan tulevaan ystävät ja tuttavat, joilla oli useampi pieni lapsi ja pienet ikäerot. He onnittelivat uudesta tulokkaasta innoissaan, eivätkä välttämättä edes kommentoineet ikäero asiaaa millään tavalla. Heidän suustaan ei kuulunut neuvoja tai vinkkejä tulevaan "rankkaan" elämään.

Pienessä ja suuressa ikäerossa on varmasti molemmissa ne omat hyvät ja huonot puolensa. Ja nekin on sellaisia asioita, mitkä jokainen kokee ehkä hieman erilailla omien kokemusten ja sattumusten perusteella. Pienessä ikäerossa parasta on varmasti se kuinka paljon lapsista on toisilleen seuraa ja tukea myöhemmässä vaiheessa. (Sitä odotellessa). Lyylille toki Eikasta on seuraa jo nyt. Tottakai sisaruksista on seuraa toisilleen myös, vaikka ikäeroa olisi enemmänkin, mutta kyllä se seura hieman erilaista on. Omat isosiskoni (ikäeroa 6, 9 ja 11 vuotta) hoitivat minua ja varmasti jotain suostuivat joskus leikkimäänkin. Lähinnä minä taisin kuitenkin olla ärsyttävä pikkusisko, joka vain pilasi heidän leikkinsä ja hieman vanhempana penkoi heidän tavaransa. Pikkuveljeni kanssa meillä on ikäeroa 2,5 vuotta ja me leikimme lapsena aina paljon yhdessä.

Lyylin syntymän jälkeen en ole kertaakaan miettinyt, että olisi pitänyt sittenkin odottaa vielä hetki. Päinvastoin! Hän syntyi mielestäni juuri sopivaan aikaan. Mustasukkaisuutta uudesta vauvasta meillä on ollut todella vähän. Lähinnä äidille kiukuttelua huomiosta, mutta siihen se onkin jäänyt. Sitä sanotaankin, että alle kaksi vuotias ei vielä koe mustasukkaisuutta kovin voimakkaasti. Meillä on hienosti otettu vauva ja uudenlainen arki vastaan. Eikka edelleen hoivaa siskoaan ja huolehtii hänestä, nauraa aamulla hänet nähdessään, pussaa illalla nukkumaan mennessä. Toissapäivänä yritti kovasti myös leikkiä siskon kanssa, mutta jouduin puuttumaan niihin leikkeihin, sillä alkoi meno näyttämään liian rajulta siskolle.

Viimeisilläni raskaana mietin, että kahden pienen lapsen kanssa ei voi olla yhtä rankkaa, kuin raskaana yhden pienen lapsen kanssa ja toistaiseksi ainakin vielä oikeassa olen ollut. En minä sitä kiellä, etteikö tämä ajoittain aika rankkaa ole ollut. On se todella, mutta paljon tähän vauva-arkeen vaikuttaa oma asenne. Jos sitä kokoajan miettii mielessään ja hokee itselleen, että elämä on nyt aika rankkaa, niin kyllä varmasti se sitä myös on. Arjen asioista ei pidä tehdä itselleen liian suurta numeroa tai miettiä niitä liikaa. Turha stressaaminen vain väsyttää enemmän ja saa kiukkuiselle tuulelle. 

Sotkua, kakkavaippoja, itkua, parkua, hermojen kiristelyä ja kiukuttelua. Ainakin sitä kaikkea on käytännössä päivittäin luvassa, oli lapsia sitten yksi taikka useampi ja oli heillä ikäeroa paljon tai vähän. Tuskin se kenellekkään yllätyksenä tulee. Vaikka nämä ruuhkavuodet ruuhkaisia ovatkin ja välillä päivät on ihan jopa paskoja, niin niitäkään päiviä en pois vaihtaisi. Kyllä ne jälkeenpäin saattaa jopa naurattaa.