Hieman vanhemmuudesta

Ensimmäinen vuosi äitina alkaa olla piakkoin ohi ja se on kyllä ollut aikamoinen vuosi. Se on myöskin mennyt aivan hujauksessa ja ikäänkuin huomaamatta ohitse. Vuodessa on oppinut paljon uutta itsestään ja varmasti jollain tapaa äitiys on myös muuttanut minua. Arvomaailma on osaltaan toisenlainen kuin ennen ja asiat jotka ennen oli tärkeitä, ei välttämättä enää olekkaan ykkösenä listalla. Hieman sitä on myös ehkä unohtanut itsensä tässä vuoden aikana, eikä aikaa itselle juurikaan ole ollut.

Äitiys on ollut minulla haaveena aina. Kun kysyttiin mikä minusta tulee isona oli ensimmäisenä mielessäni, että "Äiti". Uskaltaisin sanoa, että äitiys on minulle ollut hyvin luontevaa ja selkeästi "minun juttuni". Toki siinä on haasteensa ja niitä huonojakin puolia ja välillä ihan paskojakin päiviä, mutta kaikinpuolin tunnen nyt olevani siellä missä pitääkin. 

Olen paljolti sellainen äiti kuin joskus aikanaan kuvittelin olevanikin, mutta on kyllä asioita joissa olen joutunut pyörtämään puheeni ja huomannut toimivani sittenkin toisella tavalla tai sitten asiat eivät vain ole menneet niinkuin olin suunnitellut ja ajatellut. 

Esimerkkinä siitä Eikan vieressä nukkuminen.  Päätin jo ennen lapsen syntymää, että Eikka nukkuu omassa sängyssä alusta asti ja vuoden ikäisenä siirtyy omaan huoneeseen. Noh, enää lapsi ei nuku meidän vieressä kuin ihan harvoin, jos aamuyöstä ei uni tule, mutta vielä 7kk ikäisenä vauva jäi jokaisen aamuyön syötön jälkeen viereeni nukkumaan. Vasta kun hän itse ei osannut enää nukahtaa viereeni, oli minun pakko aina siirtää hänet omaan sänkyynsä ja se jopa harmitti minua. Omaan huoneeseen kyllä olen lapsen laittamassa kunhan vain lastenhuone joskus valmistuu.  

Imetys onneksi meillä sujui alkukankeuden jälkeen mainiosti. Maitoa riitti ja lapsi söi. 4-5 kk iässä Eikka päätti lopettaa toisen rinnan syömisen. Enkä sitä väkisin kovin kauaa viittinyt hänelle tyrkyttää. Hienosti pärjättiin toisella tissillä melkein 9kk ikään saakka. Itsehän toki olin suunnitellut imettäväni vuoden ikäiseen saakka, mutta eihän lasta voi pakottaa. Tässä olen oppinut vuoden aikana, että imetys on juurikin sellainen asia, mitä ei voi millään lailla suunnitella ennen lapsen syntymää, eikä juurikaan vielä syntymän jälkeenkään. Se menee niinkuin se menee ja aina siihen ei voi itse vaikuttaa millään lailla.

No mites tää "meidän lapsi ei missään nimessä saa mitään herkkuja ennen 3 ikävuotta". No vähän oon ehkä lipsunu, mutta oikeasti vain vähän. Eikka on saanut maistaa lusikallisen jäätelöä, pieniä keksin muruja muutaman kerran ja laskiaspullan kantta sai hän hieman nuolaista. Eilen ekaa kertaa lapsi sai oikeasti herkutella, sillä hän sai pienen palan toscapiirakkaa, jonka sitten ihan itse sai syödä ja mutustaa. Toki enemmän piirakkaa oli lattialla kuin suussa.

Itsensä lisäksi on paljon oppinut uutta myös puolisosta. Miehestäni on lapsen syntymän myötä tullut enempi huolehtija-tyyppiä ja hieman empaattisempi hän on kuin ennen. Hänet näkee nyt myös puolison lisäksi vanhempana ja me yhdessä olemme tulleet aivan uusien asioiden eteen ja toki vasta nyt nähneet kuinka niissä asioissa toimimme ja mitä niistä ajattelemme. 

Mieheni kanssa olemme hyvinkin samaa mieltä lapsenkasvatuksiin liittyvissä asioissa (onneksi!), mutta toki on löytynyt myös pieniä erimielisyyksiä ja jopa yllättäviäkin mielipiteitä. Olemme kuitenkin löytäneet aina kompromissin asiaan, eikä ole tarvinnut asioista riidellä. Päätämme lapseen liittyvistä asioista yhdessä ja otamme huomioon toisen  ajatukset ja mielipiteet. 

Mieheltäni kysyin, että onko hänen mielestään meidän parisuhde muuttunut Eikan syntymän myötä. Vastaus oli, että "Eihän sitä edes ole enää". Hahaa! ihan tuota vastausta en odottanut, mutta kieltämättä tässä ei juurikaan ole ollut aikaa kahdenkeskeisille ravintolailloille tai lomille, mutta kyllä minulle on mainiosti kelvannut yhteiset elokuvaillat kotona kainaloon käpertyneenä. Itse lähinnä ajattelin vastaukseksi kysymykseeni sitä, kuinka lapsen tulo perheeseen on syventänyt parisuhdettamme ja mielestäni lähentänyt meitä puolisoina. Lasketaanko sitä nyt sitten parisuhteeksi. ;)