Baby blues

Eli raskauden jälkeinen alakulo/herkistyminen. Eräs vanhempi rouva varoitti minua tästä esikoista odottaessani. Hän sanoi mielestäni hyvin; kaikille se varmasti tulee, mutta se kuinka siihen itse sitten reagoi, vaikuttaa siihen kuinka pahana se tulee. Siinä on totuuden perää, sillä kun vain muistaa, että kaikki ne oudot ja inhottavatkin ajatukset, sekä mahdollisesti pahaolo, ovat täysin normaaleja hormonien aiheuttamia tuntemuksia, eikä sinusta ole tulossa hullua, niin varmasti pääset baby bluesista eroon selväjärkisenä.

Esikoisesta minulla oli ensimmäinen kuukausi aikamoista itkun tihrustamista, enkä edes aina tiennyt mille itkin. Maailmantuska oli niin suuri ja epävarmuus itsestä äitinä vaivasi välillä mieltä. Tilannetta ei helpottanut alkuun tökkivä imetys, vatsavaivoista kärsivä vauva ja useat neuvot miten minun tulisi lastani hoitaa. Onneksi hormonitoiminta tasaantui pian ja järki palasi päähän. On hankalaa, sillä vaikka kuinka järjellä ajattelee niin tunteet sekoittaa pään täysin. Ja vielä hormoonit siihen päälle. Ei siis ihme, jos vähän välillä itkettää. 

Nyt olo on paljon selväjärkisempi kuin viimeksi, mutta normaalia herkempi kuitenkin. Itku tulee helposti ilosta tai surusta. Sairaalassa itkin onnesta kokoajan ja ensimmäisenä iltana kotona itkin syyllisyyden tunteesta, sillä olin tuonut meille kotiin erään, jonka kanssa esikoinen joutuu jakamaan kaiken sen, minkä  hän on nyt saanut tähän saakka yksinoikeudelle itselleen. Tuntui pahalta rakastaa jotakuta muuta yhtäpaljon kuin esikoista, sillä tuntui, että se olisi Eikalta pois. Mietin kuinka ikinä pystyn olemaan hyvä ja rakastava äiti molemmille lapsille tasapuolisesti. 

Onneksi mieheni kuuntelee huoleni, ymmärtää ja lohduttaa. Osakseen myös hänen ansiostaan, minä pysyn edes jollain tavalla selväjärkisenä tässä tunteiden ja hormonien vuoristoradassa. On tärkeää, että ympärillä on tukiverkostoa ja läheisiä, joille voi puhua asioista ihan suoraan ilman, että pidetään ihan kahjona. 

Olen ymmärtänyt, että nykyään baby bluesista puhutaan paljon enemmän kuin ennen ja sitä pidetäänkin täysin normaalina synnytyksen jälkeisenä oireena. Toki baby blues voi "vaivata" jo raskausaikanakin. Minultakin nyt ensimmäisellä vauvan neuvolakäynnillä kysyttiin omasta voinnista, mielialasta ja väsymyksestä, sekä muistutettiin hormonitasapaino muutosten aiheuttamasta tunteiden sekamelskasta. 

Sitten kun baby bluesista on selvitty, alkaa imetyshormonien kanssa eläminen. Toki kaikilla nämä on yksilöllisiä juttuja. Joillakin imetyshormonit voivat vaikuttaa suurestikkin mielialaan ja jotkut eivät huomaa minkäänlaista eroa. Itse kyllä olin selkeästi koko imetyksen ajan (reilu 8kk) herkempi kuin normaalisti. "Hoivavietti" lasta kohtaan oli suuri ja mieheni kutsuikin minua välillä kanaemoksi ja nauroi kuinka voinkin olla niin "ylisuojelevainen" jossain asioissa. Vasta imetyksen loputtua tajusin itsekin kuinka hormonit olivatkaan vaikuttaneet minuun ja vihdoin tunsin itseni täysin omaksi itsekseni. 

Ehkä kaikesta viisaantuneena ja kokeneempana tälläkertaa osaan paremmin itse hallita tunteitani, eikä tunteet hallitse minua.